10 vuotta triathlonia

Uusi vuosikymmen alkanut ja samalla tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun aloitin harrastamaan triathlonia. Aluksi ihan viattomasti vaihtaen osan ryhmäliikuntatunneista juoksuun ja uintiin. Jossain vaiheessa tästä on tullut elämäntapa.

Kaikki siis lähti liikkeelle siitä, että vuonna 2008 kesällä olimme perheen kanssa Italiassa lomamatkalla. Tullessamme alas Livingosta otin yllä olevan kuvan. Lähetin tämän kahdelle kaverilleni saatesanojen ollessa jotenkin seuraavat: "Tässä meille haastetta /motivointia spindetunteihin". Oisko mennyt viikko tai kaksi, kun toinen heistä kuittasi, että saattaa olla vielä liian haastavaa, mutta mites ois tällainen? ja linkki Vätternrundanin sivuille.

Valitettavasti samana vuonna alkoi polvet oireilemaan. Aluksi portaiden käveleminen alaspäin oli tuskaista ja myöhemmin myös ylöspäin. Lopulta niissä oli leposärkyä. Tästä alkoi noin vuoden mittainen selvitystyö.

2009

Tammikuussa lausunto oli, ettei näillä polvilla juosta eikä pyöräillä. Jos on pakko pyöräillä, niin sitten sellaisella "mummopyörällä". Niinpä kävelin Chebici -liikkeen ovesta sisällä ja kerroin mihin tarkoitukseen haluan pyörän. Vappuna sain mun ensimmäisen Chebici maantiepyörän.

Kesällä 2009 elämäni ensimmäinen pyöräilytapahtuma: Vätternrundan 300km.

Jotta kaveri jaksaisi edelleen odottaa mua pyörälenkeillä, niin jotain oli tehtävä, jotta en olisi täysin perässä vedettävä. Marraskuussa istuin Pajulahden saunaosastolla. Siellä oli Pajulahden triathlon- ja maratonkoulun aloitus. Olin ainoa nainen triathlonkoulussa ja lievästi alkoi pala kurkussa nousemaan. Miten ihmeessä mä pysyn näiden kavereiden tahdissa?

2010

Katja Väisäsen opastuksella triathlontreenit alkoivat, mukaanlukien juoksu. Tosin erittäin maltillisest: Spindetuntien jälkeen 10 min.

Huhtikuussa triathlonkoulussa oli 21 km juoksu - Lahdesta Pajulahteen. Treenikaverin kanssa tuonne lähdettiin. Hän juoksi omaa juoksua ja mina omaani. Lähestyessäni Pajulahden urheiluopistoa endorfiinitasot olivat huipuissaan. Mä olin todellakin juossut 21km!

Elämäni toinen puolimara tuli yllättäen, kun kahta päivää ennen Helsinki City Runin mun kollege sai mut ylipuhuttua osallistumaan HCR:n puolimaralle. Ei tarvitsisi muuta kuin ilmestyä oikealle paikalle oikeaan aikaan. Niinpä löysin itseni Deep Leadin -tiimin joukkueesta. Oli mahtava kokemus!

Pajulahdessa käytiin noin kerran kuukaudessa yhteistreeneissä ja noiden ajomatkojen aikana treenikaveri valoi muhun uskoa, että mä selviäisin puolimatkan triathlonkisasta. Hän taisi olla ainoa kenelle edes uskalsin ääneen moisesta ideasta edes puhua.

Kun kerran puolimara meni, niin ilmoittauduin Joroisten puolimatkan kisaan.

 Finntriathlonin puolimatkan kisan T1, Joroinen 2010

Kisapäivän oli kuuma, Valvatus oli kuuma. Elite -sarjalaiset uivat ilman märkkäriä, muut saivat valita uivatko ilman vai ei. Treenikaverin kanssa päätettiin uida ilman märkkäriä, vaikka lupa oli myös uida eka kierros märkkärillä ja, jos tarve niin ottaa märkkäri pois toisella kierroksella. Samoin juotavaa oli tarjolla kierrosta välissä. Eli uintiin yksi kierros, rantauduttiin, juostiin lyhyt pätkä rannalla ja takaisin veteen.

Pyöräilyosuudella vaan hoin itselleni:" pidä sykkeet matala, sä hullu aijot vielä tämän pyöräilyn jälkeen juosta puolimaran!!"

Maaliin tulin ajassa 6:03. Kisarapsan linkistä


Vuonna 2010 mahtui kolme pyöräilytapahtumaa; Vätternrundan, Tour de Helsinki ja syyskuussa vielä Myllyn Pyöräily

2011

Triathlonkoulu oli päättynyt kesällä 2010 Joroisten kisaan, mutta luonnollinen jatkumo oli jatkaa Katja Väisäsen kanssa yhteistyötä. Katjalla oli hyvä ote ja tarvittaessa veti jarruja.

Katjan valmennusfilosofia ja -metodit sopivat itselleni. Hän osasi hyvin ottaa huomioon muun elämän. Tasapainoilua tarvittiin enemmän kuin nykyisin, kun tuolloin työura oli  noususuunnassa ja molemmat tyttäret asuivat kotona.

Keväällä HCR ja kesällä osallistuin Kiskon perusmatkalla ja  Joroisten puolimatkalle tehdän pari minuuttia heikomman ajan kuin vuotta aikaisemmin. Vaikka kisa meni heikosti, niin osallistuin elokuussa Tampereella pitkän matkan EM-kisaan. Tuolloin oli mahdollista joko osallistua ikäsarjassa ja hankkia ITU:n hyväksymä kisapuku tai osallistua kuntosarjassa ilman ITU:n hyväksymää pukua.

Tuo pitkän matkan EM-kisa päättyi omalta osaltani keskeytykseen. Turposin niin pahasti, etten saanut  kunnolla henkeä. Tästä alkoi syiden selvittäminen turpoamiselle. Nämä kolme kisaa on vedetty samaan rapsaan.

2012

Keväällä juostiin taas Lahdesta Pajulahteen. Sykkeet olivat hurjan korkeat, vauhti matala. Katja laittoi stopin treenaamiselle. Sain luvan liikkua matalilla sykkeillä maks 60 min ja ruokaa piti syödä. Olin kevään aikana lähtenyt tiputtamaan painoa hiukan epäterveellisin tavoin.

Joroisiin oli jälleen ilmoittauduttu ja treenikaverin painostuksesta SM-sarjaan. Kisarapsa löytyy täältä

Jos vuonna 2009, kun istuin Pajulahden saunaosastolla kuuntelemassa mitä triathlonharrastus on ja katselin ympärillä olevia ihmisiä, olisi joku mulle sanonut, että nappaat parin vuoden päästä SM-pronssia, niin olisin nauratut asiallle makoisasti.

Heti kisan jälkeen Katjan kanssa juteltiin kisasta ja hän ehdotti, että osallistuisin Kuopion perusmatkan SM-kisaan. Hänellä on yksi ylimääräinen huone varattu, joten majoitus olisi kunnossa. Haasteeksi tuli ajoitus. Seuraavana päivänä olisi kummipojan rippijuhlat. Mun pitäisi päästä takaisin kotiin heti kisan jälkeen.

Mietin, että onko mitään järkeä lähteä Hyvinkäältä Kuopioon perusmatkan takia ja alkaa vielä säätämään.

Treenikaverilta sain lainaksi hienot kisakiekot ja mieheni lähti kuskiksi.

Kannatti säätää ja ajaa Hyvinkäältä Kuopioon. Kunnon kisan jälkeen SM-kultaa! Kisarapsa löytyy täältä.

Syksyllä osallistuin uinnin Mastersien mestaruuskisoihin Tuusulan Uimaseuran väreissä. Kisarapsa löytyy täältä. Saldona oli monta sammakkoa ;)

2013

Valmennusuhde Katjan kanssa jatkui, treenit jatkuivat ja kisakalenteri oli edellisten vuosien kanssa lähes identtinen sillä eroavaisuudella, että osallistuin ensimmäistä kertaa sprinttimatkalla ja mulle ominaisella tavalla - suoraan SM-kisaan.

Kesäkuu:

SM-sprinttikisan rapsa

Kolmannen kerran Vätternrundanissa

Kiskon kisa

Heinäkuu:

Joroisten kisassa oma ennätys

Elokuussa käytiin jälleen perusmatkan SM-kisa Kuopiossa. Edellisen vuoden malliin mieheni oli tuolla mukana. Kisa-aamuna käytiin kevyellä kävelyllä, jolloin tunsin ettei kaikki olleet kohdallaan. Katja teippasi mun oikeanpuolen selästä polven alapuolelle.

Kuten niin monena kertana aikaisemminkin, niin nytkin treenikaveri oli mua vastassa maalissa. Kuva kertoo kaiken. Kisa oli vaikea ja olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Kisarapsa täällä.

Loppuvuosi meni kuntoutuksen parissa.

2014

Vuosi täräytettiin käyntiin Wattbiken SM-kisalla ilman suunnitelmaa ja treenaamista, koska kaverit yllyttivät.

Kuten kuvasta huomaa, niin ei ole kokemusta Wattbikella ajosta. Kisapaikalla mulla vaihdettiin polkimet, annettiin neuvot millä vastuksella voisi aloittaa. Ihan pihalla koko touhusta.

Kerta riitti tätä nautintoa :). Kotiin tuomisina kuitenkin SM-kultaa. Kisarapsa täällä.

Triathlonkisakausi käynnistyi Sääksissä. Hyllyssä oli jo SM-kultaa ja pari SM-pronssia, mutta se SM-hopea puuttui. Sprintin SM-kisarapsa. Samalle päivällä osui mun synttärit. Valmennettavani ja kaverini järjesti mulle melkoisen synttäriyllätyksen kisan jälkeen.

Kesäkuussa kisat jatkuivat - yllytyshullu kun olen - niin sprintin ja perusmatkan EM-kisoilla Itävallassa. Katja oli pitkin talvea heittänyt juttua, että toki Kitzbuliin mennään?!? Mitä lähemmäksi kesä tuli sen totisemmaksi kysymykset kävivät. 

Kuten kuvasta huomaa, niin tuo sama kuka-ei-kuulu-joukkoon -olo oli koko viikonlopun, mutta kisaviikonloppu oli tapahtumarikas ja mieleenpainuva eikä voi olla mainitsematta miellyttävää päivällistä Kaisan ja Paulin kanssa.

Sprinttimatkan kisarapsa löytyy täältä ja perusmatkan kisarapsa löytyy täältä.

Heinäkuussa tuttuun tapaan Joroisissa. Fiksu olisi viimeistään tuon kisan jälkeen laittanut kisat pakettiin tuon vuoden osalta, mutta kun kisamaksut ja -reissut tilattu ja maksettu niin sinnehän mennään.

Elokuussa pitkä ulkoilupäivä koko rahan edestä Kalmarissa. Tämän kokemuksen jälkeen olin 100% varma, ettei pitkät matka ole vaan se mun juttu. En päässyt kiinni siihen samaan fiilikseen mitä muut olivat kokeneet täyden matkan jälkeen. Mulle se oli tuskainen kokemus ja palautuminen + kuntoutus kesti pitkään. Kukaan ei muista vuosien jälkeen aikoja eikä sijoituksia, mutta IRONMAN -titteli on ja pysyy ;).

Elokuun lopulla järjestettiin Kuusijärvellä Kuusijärven kolmonen, jossa matkoina oli joko 1500m tai 3000m. Itse en osannut päättää kummalle matkalla menen, niinpä uin molemmat. En tiennyt tämän olevan kisa, kuin vasta vedessä. Siinä vaiheessa en enää kehdannut olla uimatta 1500m, joka uintiin ensimmäisenä. No molemmilta matkoilta ekat sijat.

Taloudellinen tilanteeni kääntyi jyrkkään laskuun kesän jälkeen, jonka vuoksi jouduin tekemään monia vaikeita päätöksiä, joista yksi oli lopettaa Katjan kanssa monta vuotta jatkunut yhteistyö. Onneksi HelTrin ja Orcan kanssa valmennussopimukset jatkuivat. Orcalta sain paljon valmennustunteja, mutta nuo toivat enemmänkin sisältöä ja rutiineja kuin taloudellista helpotusta.

2015

Valmensin itse itseäni ja olin ilmoittaunut mm Joroisten kisaan. Keväällä elämäntilanteeseeni tuli positiivinen käänne, mutta tajusin, ettei mun korvien väli tule kestämään kisapaineita kesällä. Elämäntilanne oli ollut haastava liian pitkään. Niinpä siirsin osallistumiseni Tahkon puolimatkalla ja kuntosarjaan. Halusin nähdä kavereita ja nauttia kisapaikan tunnelmasta.

Blogistani ei löydy erillistä kisarapsaa tuosta kisasta, joten tässä muutama kuva

Ja mihin suuntaan pitäisi mennä? Kysynpähän vaan, että kuinkas monta starttia naiselle onkaan takana ;).  Mulla ei todellakaan ollut kiire mihinkään koko kisan aikana. Uinti meni hyvin, pyöräosuudella vaan nautin menosta - ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki.... ja hymyä riitti. Sitä riitti myös maalisuoralla:

Olin päässyt treenaamaan terveenä koko vuoden ja se näkyi tuloksessa. Oma ennätys puolimatkalla!! 

Kun taloudellinen tilanne oli vakaa olin valmis miettimään uutta valmentajaa. Katja oli lopettanut valmentamisen, joten otin yhteyttä muutamaan valmentajaan. Kun nämä eivät edenneet alkua pidemmällä, kysyin kaverilta kenen valmennuksessa hän on. Kaverin kautta sitten otin yhteyttä nykyiseen valmentajaani. Itselläni oli aika selkeä kuva millainen valmennettava olen, millaista valmennusapua kaipaan ja millainen valmennusfilosia sopii itselleni. Kemioiden on vaan kohdattava ja luottamuksen synnyttyvä, jotta homma toimii. 

Ensimmäinen yhteydenotto oli marraskuun loppupuolella, mutta kaipasin miettimisaikaa. Olisinko valmis kyseisen  valmentajan valmennukseen? Olisiko musta siihen? Tulisiko siitä mitään? Jaksaisiko hän mun kanssa? Hakusessa oli kuitenkin pitkäaikainen suhde ;). Joulukuun alusta alkoi uudet tuulet

2016

Vuosi alkoi loistavasti, kunnes huhtikuussa kevyellä aamulenkillä Khali kaatoi mut ja loukkasin mun oikeanpuoleisen lavan alueen aika rajusti. Mitään ei murtunut, mutta jotain vaurioita sinne tuli. Tuon tapaturman jälkeen meidän juoksulenkit harvenivat ja lopulta päättyivät.

Toukokuussa osallistuin Finntriathlonin leirille ja kesäkuussa sprinttikisaan Lohjalla. Kaikki eivät olleet kunnossa. Olin jo toukokuun puolen välin tienoilla laittanut viestiä, ettei treeni oikein kulje, veto on poissa. Pohje jumittaa.  Kesäkuussa kävin kaverin kanssa uimassa avovedessä ja tehtiin lyhyitä kovia vetoja. Mulla hapotti jo alkumetreillä ja jäin kuin nalli kalliolle. 

Heinäkuun 6.päivä menin terveysasemalle. Ensimmäinen diagnoosi ylirasitus, josta olin täysin erimieltä. Mulla oli hyvä ruokahalu, syke laski suorituksen jälkeen. Mutta nyt puristi keskeltä rintakehää ja suoritustaso oli laskenut merkittävästi. Tästä lääkärinkäynnistä voit lukea tarkemmin https://xtri.blogspot.com/2016/07/totaali-lepo.html. Ei ollut ylirasitus, vaan molemmin puolinen laaja keuhkoembolia.

Koska mä olen mä, niin tein jo sairaalassa oman kuntoutussuunnitelman, jonka jaoin ekaksi mieheni

kanssa. Syy tähän oli, että jos hän ei olisi ollut sen takana, niin sen toteuttaminen olisi ollu mahdotonta. Seuraavaksi jaoin suunnitelmani valmentajan kanssa. Lääkärin kanssa en asiaa käynyt lävitse. Heidän kuntoutusohje poikkesi melkoisesti omastani. Heidän ohje oli 15 min jalkeilla oloa per päivä, muu aika makuulla. 

Mun kuntoutusohjelmaan kuului kävelyä kunnon mukaan, liikkuvuutta, lihastasapainon kehittämistä ja elokuussa Challenge Turku aikarajojen sisällä. Yksikään lääkäri ei olisi hyväksynyt mun suunnitelmaa. 

Lokakuussa osallistuin uintileirille ja kävin tekemässä tunteikkaan pyörä-juoksutestin.

2017

Vieressä oleva kuva on Veli-Matti Järveläisen eikä edes otettu 2017, vaan on keväältä 2016 ;), mutta sopii tähän kohtaan. Liikkuminen ja juoksu tuntuivat hyviltä. 

Helmikuussa mulla oli lomaa ja sain tehtyä hyvää treeniä. Alkukeväästä olin jo saanut kunnon hilattua samalle tasolle mitä se oli ollut vuotta aikaisemmin. Mutta vuonna 2015 asetetut tavoitteet vuodelle 2017 olin jo kuopannut enkä edes katsonut niihin. 

Maaliskuussa pääsin vetämään isoa hanketta, joka vaati matkustelu kotimaassa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Autolla sai huristella tai istua 250 km per siivu.

Maaliskuussa käytiin jälleen uintipuolella mastersien mestaruuskisat, joissa edustin Nurmijärven uintia. En ollut enää Tuusulan Uimaseuran jäsen ja treenasin Rajamäellä, joten koin helpommaksi edustaa Nurmijärveä kuin Tuusulaa. 

Pienellä tiimillä kahmittiin melkoinen määrä SM-mitaleja. Kisarapsan pääset tästä

Uintikisojen jälkeen triatlontreenit jatkuivat normaaliin tapaan. Seuraavat kaksi kuvaa ovat Veli-Matti Järveläisen ottamia vuosien varrella.

Kesäkuussa alkoi kisakausi Slovakiasta. Nyt pääsin kisaamaan todella kuumissa olosuhteissa ja oppia tuli. Kylmän kevään jälkeen ei meikäläinen kyllä pysty kisaamaan kuumissa olosuhteissa. Kisarapsaan pääset tästä.

Heinäkuinen traditio jatkui ja löysin jälleen itseni Joroisista. Kisa oli ja meni miten meni. En ole edes kisarapsaa tuosta tehnyt. Hyväksytysti olen kuitenkin tullut maaliin, kun olen saanut Finisher -paidan ja mitalin :).

Tämä kisa on mennyt melkoisen tylsästi, kun en muista tuosta oikein muuta kuin kimppamajoituksen ja hyvän kisaseuran. Mutta eiks siinä ole ne tärkeimmät. 

Alkukauden trikisat olivat menneet huonosti, vaikka itse treenit olivat menivät aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Vatsavaivat olivat yksi syy, mutta ei ainoa eikä siis selitä kaikkea. Edellisistä vuosista opin, että tykkään treenata kesällä ja kisata vasta kesän lopulla. Niinpä olin asettanut elokuun Challenge Turun kisan pääkisakseni. Tykkään Turun kisan järjestelyistä ja siitä, että se on kaupunkikisa. Ja kivaahan siellä motarilla on mennä pyörällä.

Lisäksi sinne helppo mennä. 

Rolling-starttien huonona puolena on se, että maalissa ei vielä tiedä omaa sijoitusta. Toki tietää millaiseen suoritukseen itse on päässyt ja mikä on loppuaika. Niinpä nyt olin tosi tyytyväinen yllättävän tasaiseen suoritukseen ja tyydyttävään loppuaikaan. Vasta suihkun jälkeen avasin kännykän, jossa sateli onnitteluita. Olin sijoittunut ikäsarjassani kolmanneksi ja samalla saanut paikan vuoden 2018 Challengen Championkisaan, jotka olisivat jälleen Samorinissa.

Triathlonkisakauden jälkeen olin aivan valmis hyppämään altaaseen. Syksyllä osallistuin jälleen Speedo Mastersien järjestämälle uintileirille. Nää uintileirit tuovat kivaa vaihtelua ja erilaista uintitreeniä. Ikäsarjalaiset - lajista riippumatta - ovat mielettömän ihanaa porukkaa. Ihan sama menenkö uinti- tai triathtlonkisaan /leirille, niin aina on yhtä tervetullut.

Vaikka näillä leirille on triathlonisteille oma ryhmä, niin osallistun uimareiden ryhmään juuri tuon vaihtelun vuoksi - treenien kuin ihmistenkin. 

Tuttuun tapaan lokakuussa käytiin mastersien pitkän radan mestaruuskisat ja nyt paikkana oli Tikkurila. Melkolailla samalla pienellä tiimillä Nurmijärven uimarit osallistuivat näihin kisoihin kahmien ennätysmäärän mitaleja. Päästiin oikein paikallislehteen.

Kisoissa tapasin Carmelan, joka on ollut mun ensimmäisiä valmennettavia vuonna jotain?? Oli hienoa saada kisojen ensimmäinen mitali kaulaan hänen pujottamana. Miten upeaa onkaan huomata, että uinti on säilynyt hänen elämässään. 

Vuosi 2017 päättyi Suomi 100 -uintiin. Olin saanut sovittua Rajamäen uimahallin kanssa radan varaamisesta useammaksi tunnilla. Iso kiitos tästä heille.

2018

Jokaisen kauden jälkeen on ollut pieni epävarmuus, että vieläkö valmentaja jatkaa valmennusta ja on halukas jatkamaan yhteistyötä. Toki tuo on molemminpuolista luonnollista epävarmuutta. Mutta yhteistyö jatkui ilman epäröintiä.

Tammikuussa alkoi kantapää lievästi oireilemaan, mutta ainahan joku paikka oireilee, joten en reagoinut tähän sille kuuluvalla vakavuudella kuin olisi pitänyt. Lopulta kipu pakotti jättämään juoksutreenit pois. Alkuvuonna se ei vielä stressannut. Edessä oli keväiseen tapaan lyhyen radan uintikisat, joten altaassa vietin aikaa joka tapauksessa. Valitettavasti ongelma oli akillisjänteessä ja ihan viimeiselle viikolla asti sain jännittää pääsenkö kisaamaan Challengen Championkisassa vai en. Kesän pääkisa oli kuitenkin Tanskan kisan.

Keväällä tuli paljon matkustelua Saksaan, mutta matkstelusta huolimatta sain tehtyä treenejä myös reissussa. Eiväthän ne vedä vertoja kotona tehtyihin, koska aika on todella rajallista työmatkoilla. Pitkiä päiviä neukkarissa, odotusta lentokentällä ja lennot kotiin myöhään illalla. Glamour on aika kaukana näistä reissuista.

Vuoden 2018 kisat olivat:

Lyhyen radan mastersien mestaruuskisat

Challenge Championship - kisassa lupasin etten enää koskaan, never-ever, tule tänne takaisin

Lahden IRONMAN 70.3 - Suomen sää näytti kaiken muuan paitsi lumisateen. Ulkomaalaiset kisaajat saivat kokea yhden kisan aikana "kolme vuoden aikaa”.

ITU:n Long Distance World Championship - ehkä musta sittenkin on pidemmille matkoilla. Mahtava kisa!

Turun Challenge - Lue kisarapsa :)
Viikkoa ennen Turun kisaan osallistuin Kaitalammen 10:n, uiden sen 10 km. Ei mikään optimaalinen veto enkä tästä kyllä keskustelut valmentajan kansa. Olin kyllä kesällä todennut, että tuon voisi käydä uimassa. Ai miksi sitten menin. "Because I can". 

Uinnin PM-kisat (varoitus: teksti sisältää kuvan toisen asteen palovammasta). Lisäksi olisi ollut uinnin pitkän radan SM-kisat.

Vuoden 2018 kisakausi ei siis päättynyt hyvin, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Töissä oli sen verran kiirettä, että jouduin palamaan töihin sairaslomalta paria päivää aikaisemmin.

2019

Vuosi alkoi reippaasti, kun jo helmikuussa Suomen triathlonliitto järjesti leirin Vierumäellä. Parasta näillä leirille, lajista riippumatta, on tavata samanhenkisiä ihmisiä, päästä pieneksi hetkeksi kokemaan urheilijan elämää.

Maaliskuussa olin uudestaan Vierumäellä HyPyn triathlon tiimin kanssa. Seuran järjestämät leirit ovat hiukan toisenlaisia ja näihin osallistun, jotta saa sitä vaihtelua yksin puurtamiselle.

Talviloman pidin huhtikuussa. Nyt sää suosi mun suunnitelmia, sillä suunnitelmana oli päästä pyöräilemään ulkona mahdollisimman paljon. Aloitin loman pääsiäisestä saaden 11 treenipäivää. Eli tämä oli DIY -leiri kotimaisemissa.

Marraskuusta lähtien olin päässyt treenaamaan säännöllisesti ja hyvin. Odotukset olivat korkealla kisakauden alkaessa.

Kesän kisat:

Perusmatkan EM-kisa, Werth
Mahtava kisareissu rentojen kavereiden kanssa.

Lahti IM 70.3
Odotukset olivat korkealla, suoritus jäi melko kauas siitä suoritustasosta mitä olin itseltäni odottanut.

Turku Challenge, viestijoukkueessa.
Tästä ei ole kisarapsaa.
Mun ei todellakaan pitänyt osallistua Turun kisaan, sillä valmentajan kanssa keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että parhaimman tuloksen pääkisassa saan, kun keskityn treenaamiseen. Tämän olin jo todennut kesällä 2015. Kisaviikonloppuna tilanne kuitenkin muuttui, kun valmennettavani laittoi viestiä, ettei tule pääsemään maaliin sunnuntaina. Uinti ja pyöräily kyllä onnistuu, mutta juoksemisesta ei tule mitään. Muutamien viestien ja puheluiden jälkeen asia oli selvä. Hän ui ja pyöräilee, minä juoksen puolimaran. Itse asiassa tuo juoksu tuli hyvään kohtaan. Olin kesän aikana selvitellyt vatsaoireita, jotka olivat viimeisen 6 kk aika äityneet sellaisiin mittoihin, etten pystynyt juoksemaan puolta tuntia pidempään ilman vessakäyntiä. Syyt kun alkoi selviämään, niin halusin päästä testaamaan miten suunnittelemani energiastrategia toimii käytännössä. Lisäksi korvien väli tarvitse hyvän ja ehjän juoksun ennen kauden pääkisaa.

Siitäkin huolimatta, että olin ja halusin panostaa omaan pääkisaani, nion elokuun ekan viikonlopun treenit vaihtuivat kannustustehtäviin. Viestimme lauantaipäivän Tallinnassa Easier in Excel -ttimin kannustusjoukkueessa. Tästä viikonlopusta tarkempaa selostusta täältä.

ETU, Long Distance European Championship, Almere
Onnistunut kisa kaikilla osa-alueilla. Tätä onnistumista oli odotettu. Kun on hyvä ja ehjä treenikausi takana, niin ne osa-alueet, joihin voi itse vaikuttaa menevät hyvin.

Uinnin avoimet Pohjoismaiden mestaruuskisat kisattiin lokakuun lopulla Tikkurilassa. Nämä kisat eivät olleet kisakalenterissa enkä ollut aikeissa näihin osallistua, kun täyden matkan kisa oli ollut syyskuun puolessa välissä eikä uintia ehtisi treenaamaan tuossa välissä juurikaan. Valmentajani oli kuitenkin eri mieltä ja kehoitti laittamaan nimen listalla. Jos uinti ei lähde kulkemaan, niin sitten peruutan kisat. Näiden vuosien aikana mulla on yksi keskeytys ja yksi DNS. Did Not Start on tullut kylmän kelin takia. Kisa oli syyskuun puolella Suomessa. Keli oli muuttunut kylmäksi ja aamulla satoi vettä. Kaikki tavarat oli pakattu, mutta aamulla totesin, etten koe järkeväksi lähteä "kyläkisaan" palelemaan. Niinpä jätin tuonne menemättä. En siis oikein uskonut tuohon skenaarioon, että vetäisin nimeni  pois, jos uinti ei lähde kulkemaan. No uinti kyllä hiljalleen lähti kulkemaan ja kisaan osallistuin kolmella startilla: 400m sekari, 800m vapari ja 200m selkäuinti + viestissä 50m perhonen.

Eka startti oli 400m sekaria, joka ei missään kohtaan ollut rentoa. Oikeastaan jo kisaverrassa koko kroppa tuntui jäykältä. 800m vaparissa sama tuskainen meno jatkui. Jossain vaiheessa harkitsin keskeyttämistä, kun syke tuntui nousevan liian korkealle. Uin kuitenkin loppuun asti. 200m selkää oli ihan vaan siksi koska mä voin. Missään startissa ei tullut sellaista hyvää oloa tai fiilistä, että nyt kisataan. Enemmänkin taistelua päästä maaliin. Kisoista jäi kuitenkin käteen 800m vaparissa hopea ja muissa kahdessa henkilökohtaisessa lajissa tuli 4. sijat.

Vuosi päättyi kahteen leiriin, joista ensimmäinen oli Suomen Triathlonliiton järjestämä leiri Vierumäellä. Hyvää settiä, loistavat valmentajat ja mahtavaa porukkaa. 

Vuoden viimeinen leiri oli oman valmentajan järjestämä leiri, josta ei treeniä puuttunut. Jamo kyllä antoi kaikkensa meille säästelemättä itseään. Uinnit olivat kahdessa eri ryhmässä, jotta päästiin uimaan 2 per rata ja jokainen sai palautetta. Juoksu-pyörätreeneissä palautetta sateli jokaiselle. 

 Kahden päivän aikana kolme uintia, kaksi yhdistelmätreeniä, yksi voimaharjoittelun tekniikkasetti. Tuli tehtyä sekä FTP että CSS -testit. 

Oma valmentajan vetäminä treenit ovat vaan niin kultaa. Hän  tietää jokaisen tason ja vauhdit, tietää mitä voi vaatia. Vauhdeista ja tasosta riippumatta kaikki oltiin samalla viivalla. Tää oli harvinaista herkkuja, kun Jamo asuu perheineen toisella puolella maapalloa.

Siinä ovat ensimmäiset kymmenen vuotta!

En pysty tarpeeksi kiittämään Vessua, joka yllytti ja rohkaisi lähteämään polkaisemaan Vätternrundanin 2009 ja sen jälkeen tutustutti mut triathloniin, jaksoi valaa muhun uskoa, odotti mua lukemattomat kerrat pyörälenkeillä ja kuinkahan monesti muistutti syömään ja juomaan lenkkien aikana. Ensimmäisessä kisassa opasti ja näytti missä on T1 ja T2, kierrätti vaihtoalueet, autolla käytiin läpi pyöräilyosuudet ja maaliviivalla odotti mua. Ja ekat vuodet huolehti myös siitä, että mun rengaissa on riittävät ilmanpaineet ja ekalle ulkomaan kisareissulle pakkasi mun pyörän kuljetuslaukkuun.

Viimeiset vuodet olen treenannut melko paljon yksin. Yksin treenaaminen on mahdollistanut joustavat aikataulut ja treenien toteuttamisen ohjelman mukaisesti ilman suurempia ylilyöntejä. Toki tässä on omat huonotkin puolensa enkä sano ettenkö nauttisi välillä myös treenaamisesta muiden kanssa, kuten esim uintiystävien kanssa. Mutta onhan tämä vähän tällainen lonely rider -laji.

Kiitos näistä vuosista triathlonväki ja  mastersuimarit! 
Ilman näitä yhteisöjen luomaa yhteishenkeä ei olisi näitä upeita kokemuksia.

Kiitos perheelleni!❤

ETU European Championship Long Distance 14.9.2019

Challenge organisaatio täyden matkan kisa ja ETU:n pitkän matkan EM-kisa kisattiin molempien organisaatioiden yhteistyönä Almeressa syyskuun 14. Molemmissa kisoissa samat matkat (uinti 3.8 km, pyörä 180 km ja juoksu 42.2 km), samat reitit ja samaan aikaan. Lisäksi samassa kisassa hollantilaiset kisasivat täyden matkan Hollannin mestaruudesta. 

Hollannin triathlonin koti on Almeressa, joka sijaitsee 4.5 m merenpinnan alapuolella. Suoraa rantaviivaa ja peltoja pääsemättä piiloon tuulelta. Kovasta tuulesta olin saanut paljon varoituksia ja myös kommentteja, ettei sinne kannata lähteä, koska ei siellä tule hyviä aikoja. Itse en ole loistavien aikojen perään ja samassa kisassa olosuhteet ovat yleensä samat kaikille. Pitkän päivän aikana sääolosuhteet ja tuulen suunnat vaihtuvat, mutta sekin kuuluu lajin piirteisiin. 

Edellinen täyden matkan kisa oli Kalmarissa 2014. Tuon kisan jälkeen ei jäänyt sellaista "tätä täytyy saada lisää" -fiilistä. Päinvastoin tuosta jäi sellainen fiilis, ettei täyden matkan kisat ole mua varten maratonin vuoksi. Kalmarissa loppuaikani oli jotain 14h 30 min. 

KESA

Kesällä pääsin treenaamaan melko hyvin. Aivan kaikkia treenejä en päässyt tekemään. Osittain ei vaan jaksanut, valitsin kannustamisen treenien sijaan eli vietin yhden viikonlopun Tallinnassa, välillä säästelin polviani ja viimeisten treeniviikkojen aikana olin jo palannut takaisin töihin, jolloin treenit jäivät toiseksi.

Lahden kisan jälkeen vatsaongelmat pahenivat. Pitkistä juoksutreeneistä alkoi muodostumaan painajaisia, kun juoksu aiheutti ripulointia. Lopulta tuli piste, jonka jälkeen tehtiin perusteelliset tutkimukset poissulkemaan mahdolliset taudit. Mitään tautia ei löytynyt. Onneksi. Lääkärin ohjeistuksella jätin ruokavaliosta vehnän, keinotekoiset makeutusaineet ja laktoosin. Olo alkoi helpottamaan. Elokuussa Turun Challenge -kisassa toimin valmennettavani jalkoina juosten puolimaran. Tuo oli loistava tilaisuus saada vahvistus miten vehnätön ja laktoosin -ruokavalio toimii sekä testata Clifbarin blokseja. Juoksu meni loistavasti. Ei vessassa käyntejä, ei vatsan turvotusta ja jalat toimivat loistavasti.

MITES SE KISA SITTEN MENI?

KISAPÄIVÄN AAMU

Herätys klo 4:05. Rauhallinen herääminen ennen aamupalalle. Hotellin aula oli tyhjä ja aamupalapaikka pimeä. Respasta kysyin varaamasta aikaisesta aamupalasta. Sain käteeni boksin. Just... En alkanut avautumaan tuossa kohtaan kuluttaen vaan energiaa asiaa, johon kys henkilö ei voisi tehdä muutosta, joten kävelin boksin kanssa huoneeseen. Boksissa oli leipää, makea pulla, banaani, vesipullo ja snickers suklaapatukka. Eipä tuossa mulle paljon ollut syötävää, mutta hinta 18 euroa! Kallis vesipullo ja banaani. Jos olisin tiennyt, millainen on aikainen aamupala, niin olisin jättänyt väliin. Onneksi edellisenä iltana olin ostanut melko reilusti syötävää ja mulla oli omat leivät ja kaurajuomat mukana. Niinpä sain koottua hyvän aamupalan itselleni. 

Kisapaikalle lähdettiin klo 6, jotta meille jäisi Tiinan kanssa noin tuntia aikaa vaihtopaikalla. Suunnattiin ekaksi pyörien luokse. Juomapullon täyttäminen, eväät "eväspussiin" ja renkaisiin riittävät paineet. Pakollinen vessakäynti. Koska kumpaakaan ei huvittanut jonottaa kylmässä bajamajaan, kävelimme kisakeskuksen lämpimään vessaan. Kun kisaan osallistuu kourallinen naisia, niin vessajonoa ei pääse syntymään. Ennen märkkärin päälle laittamista mun oli käytävä tekemässä edes lyhyt verra, jossa saisin sykkeet pari kertaa ylös. 

Märkkäri vyötärölle asti. Kello oli 7:03. Vaihtoalue meni kiinni klo 7:00. Ja siinä samalla tajusin, että siis vaihtoalue meni kiinni klo 7:00, ei vaan pyöräalue. Kiireesti kokeilemaan onnea, sillä mulla oli vielä käsissäni juoksussa tarvittavat Cliffit. Vaihtoalueella oli vielä liikettä, joten livahdin äkkiä sisään, vaikka kovasti ohjeistivat siirtymään uinnin starttipaikalle. Ennen vihreän pussin luovutusta vielä pikaiset avaavat liikkeet vastuskuminauhan avustukselle. Pussin luovutus ja märkkäri kokonaan päälle. Märkkärin kiinni laittamiseen tarvitsen apua, joten saman reissun aikana piti jo toistamiseen etsiä sopiva "uhri" auttamaan mua. Vieressä istui oikein sopivan näköinen kaveri, joka ystävällisesti laittoi mun märkkärin kiinni.

Teltasta ulos, ja samalla huomasin mahdollisuuden käydä kastelemassa pääni, lasit ja uimalasit järvessä. 

UINTI

Ekaksi starttasivat elite-sarjan miehet, heidän perään elite-sarjan naiset ennen EM-kisan age-group ryhmiä. EM -kisaan startattiin ikäsarjoittain, ei siis rolling-starttina. Naisia oli vain kourallinen koko kisassa, joten kaikki EM-startin naiset lähtivät yhtä aikaa matkaan. EM-kisan jälkeen matkaan starttasivat Challenge Open -sarjan pitkän matkan lähtijät rolling-startilla ja viimeisenä Challenge puolimatkan kisaajat. 

Vesi oli melko viileää ja itselleni sopi oikein hyvin vesistartti, jota ennen saatiin melko pitkää odottaa omaa starttia vedessä. Siinä ehti erinomaisesti tottumaan viileään veteen. Minuutti starttiin ja nyt se oma rannelaite käyntiin, ettei se vaan unohdu. 

Heti startin jälkeen melko iso ryhmä teki selkeän irtioton. Jäin hiukan parin uimarin väliin, mutta aika nopeasti kuitenkin pääsin heistä irti ja löysin oman uintilinjan. Oma uintini tuntui alusta alkaen sellaiselta perusuinnilta. Ekan kierroksen jälkeen jo tunsin reitin ja miten poijut olivat, joten pystyin sen puoleen uimaan rennommin. Rentoa uintia hiukan haittasi miesten ohittaminen, sillä en halunnut uida kenenkään päälle tietoisesti. Se vaan rikkoisi ja hidastaisi omaa vauhtiani. Välillä luulin saavuttavani kärkiuimareita, mutta en saanut heitä kiinni. Viimeisen poijun jälkeen olin hiukan hukassa, kun en kunnolla nähnyt missä ja miten edellä menevät uivat. Uintireittiin tutustuminen olisi ollut tarpeen, mutta se oli jo torstaina, jolloin itse vasta matkustin paikan päälle. Uinnin loppumatka meni melko hitaasti ja epävarmasti.

Rantautuminen sujui loistavasti. Suunnistin sellaista porttia kohti, johon kukaan muu ei ollut suunnistamassa. Käsi kosketus rampiin ja ylös.

T1

En ollut erityisen hengästynyt, joten rennosti olin uinut. Jalat toimi loistavasti. Uimalasit otsalle, märkkäri aukia, kädet pois hihoista, uimalakki pois. Ja olin saapunut vaihtoalueen teltalle. Märkkäri pois, jalkojen pikainen kuivaus pyyhkeeseen, numerolappu, sukat, pyöräilykengät ja kypärä. Hetken aikaa yritin laittaa sukkia jalkaa, mutta muutaman yrityksen jälkeen luovuin ajatuksesta. Pyöräilyn aikana ehdin katumaan tuota päätöstä, kun keli ei ollutkaan kesäisen lämmin. 

PYÖRÄ

Pyörä alku meni kevyesti ja alun vauhti ihan syystä hiukan hirvitti. Mutta tehot olivat matalat enkä voi millään sanoa joutuneeni tekemään töitä, joten en myöskään lähtenyt himmailemaan. Ja sitten tuli se rantaviivapätkä, josta mua oli varoiteltu. Pitkä se oli, todella pitkä. Tuntui että se vain jatkui ja jatkui. Loputon rantaviiva. 

Pyöräreitti oli kyllä aika mielenkiintoinen. Suoraa rantatietä niin pitkällä kuin vain näki ja välillä kapeaa reittiä ja sitten oli vielä kapeampaa pätkää, jossa just just mahtui ohittamaan toisen pyöräilijän. Yhdessä kohtaa oli sellaista rytkytystä, että lepuuttajien välissä oleva juomapullo ei tahtonut pysyä matkassa mukana. Koetan saada sitä takaisin paikoilleen vauhdissa, mutta eihän siitä mitään tullut. Eikä myös siitä, että olisin koettanut pitää siitä kiinni. Ei kun pysähdys tien reunaan ja koettaa saada pullon ympärillä oleva ohut ja liukas lenkki takaisin paikoilleen. Aikaa tuohon nyt tuhrautui ihan kiitettävästi ensimmäisellä kierrokselle. Toisella kierroksella sama juttu, mutta nyt en yrittänyt olla nokkela, vaan pyörä suoraan tien reunaan ja pyörän päältä pois. 

Oikeastaan koko pyöräosuus meni samalla tavalla kuin uintikin. Rennosti pitäen silmässä vain tehoja, jotka pidin tietoisesti matalalla. Olin päättänyt ajaa viisaasti jalkoja säästellen ja huolehtia tasaisesta nesteytyksestä ja energiasta. Olihan tuo pyöräosuus varsinainen eväsretki, kun koko ajan sai laittaa jotain suuhunsa. Itselläni on Nosthin Energy Chewsejä, yksi 226Eers:n energiapatukka, joiden lisäksi otin järjestäjien tarjoamaa banaania. 

Yllättävän helposti tuo 180 km meni, vaikka alla ei ollut kovinkaan montaa yli 120 km lenkkiä. Toki keli oli ihanteellinen. Enkä sellainen "Once in a lifetime".

T2

Huh, miltä jalat tuntuivatkaan! Näilläkö pitäisi juosta 42,2 km!! Teltassa sukat jalkaan, Cliffin Blocksit ja särkylääkkeet taskuun. Vuosi sitten Tanskan kisassa selkä oli järkyttävän kipeä pyöräilyn jälkeen, joten nyt varauduin samaan, mutta myös mahdolliseen polvikipuun.

Lähdin teltasta ulos, mutta väärään suuntaan. Aamulla en ollut käynyt lävitse mihin suuntaan pitää suunnistaa pyörän jälkeen juoksureitille. Pientä pyörimistä, mutta pääsin kuin pääsinkin ulos teltasta.

JUOKSU
Juoksureitti kulki saman järven ympäri, jossa oli uinti. Yhdelle kierrokselle tuli matkaa 7 km eli 6:n asti piti osata itse laskea ja pitää kirjaa kierroksista. Ennakkoon mietin miten pysyy laskuissa, mutta hyvin pysyi. Lähes jokaisen kilometrin kohdalla oli auto, jonka kyljessä oli kilometrilukemat.

Juoksu lähti hyvin liikkeelle ja ekat kilsat menivätkin hiukan liian vauhdikkaasti. Ekan kierroksen alussa kuitenkin tein nopean pit stopin. Ekat 11 km meni hyvin. Aivan kuten valmentaja oli ennustanut. Loput 31 km olikin sitten vaikeita. 18 km jälkeen olin lähes varma, että päivästä tulee todella pitkä. Eiks vaan voisi olla puolimara? Kolmannen kierroksen alussa toinen pit stop. Nyt jouduin odottamaan useamman minuutin. Itse asiassa mietin jo matkan jatkamista seuraavalla huoltopisteelle. Jäin kuitenkin odottamaan omaa vuoroani. 

Kolmas kierros lähes lopussa, kuuntelin kuinka kisaajat kilisyttävät kelloa viimeisten kilometrien merkiksi. Jos ja kun olen kuudennella kierroksella, niin kilisytän tuota kelloa niin, että se varmasti kuuluu ja pitkällä.

Kilometrit tuntuivat pitkiltä, mutta onneksi juoksureitillä oli mitä odottaa. Jos pyöräosuus oli eväsretkeä, niin juoksuosuutta voisi kuvata bilejuoksuksi. Siellä oli paikallinen triathlonseura kannustamassa loistavalla energialla, loivassa nousussa oli kameramies ja yhden naisen show, jotka kannustivat ainakin mua ottamaan vaan juoksuaskelia. Toisella puolella järveä oli Red Bullin DJ ja tarjoilu sekä maalialue, jossa tunnelma tiivistyi kierros kierrokselta. Puhumattakaan huoltopisteiden vapaaehtoisista, jotka jaksoivat tarjota juotavaa, syötävää ja kannustusta.

Neljäs kierros oli ehdottomasti pahin. Sillä kierroksella saatoin tehdä eniten katumusharjoituksia miettien mitkä olivat ne ehdottoman hyvät syyt jättää juoksutreenejä väliin. Neljällä kierroksen alussa otin suolakeksin, jota söin hiirenlailla samalla kävellen reippaasti eteenpäin. En kaivannut yhtään vatsaongelmaa, en pistämistä. Varpaaseen teki ihan järjettömän kipeää joka askeleella. Ajattelin rakkulan tulleen varpaaseen, joka oli puhjennut juoksu aikana ja nyt teki kipeää. Oikeassa olin, että rakkula siellä oli. Onneksi en tiennyt millainen.

Viidennen kierroksen alussa ohitin jälleen samaisen brittinaisen, jonka kanssa olimme ohitelleet toinen toisiamme sanomatta sanaakaan. Nyt kysyin millä kierroksella hän on. Oltiin samalla kierrosluvulla ja tsempattiin toisiamme. Tieto siitä, että jäljellä oli enää vajaa 2 kierrosta jäljellä ja britti oli samalla kierroksella, antoi kai jotenkin lisäbuustia. Vaikka sattui jo vähän sinne ja tänne, niin juoksu meni paremmin kuin edellisellä kierroksella.

Viidennen kierroksen loppupuolella halusin katsoa miten paljon aikaa olin siihen mennessä oikein kuluttanut. Tuohon asti mulla oli näkynyt pyöräilyssä vain keskiteho ja keskivauhti. Juoksussa hetkellinen vauhti ja keskivauhtia. Kello näytti alta 11h. "Täh?!? Puuttuisiko ajasta mun uinti?!" Mielessäni kävin lävitse startin ja kuinka olin valinnut triathlonmoodin ja n minuuttia ennen starttia käynnistänyt uinnin käyntiin. Reilu kierros jäljellä. Menee reilusti alla 13h, lähellä 12h! Aika mieletöntä. 

Vaikka olin kuinka luvannut itselleni juosta viimeisen kierroksen, niin ei vaan kyennyt. Edelleen kaikki huoltopisteet kävellen lävitse. 38 km takana, 4 kilsaa edessä.  Pitäisi pystyä pitämään loppumatka vähintäänkin nykyinen keskivauhti. 3km maaliin. Tarkistan käytetyn ajan. Siinä on n yksi minuutti extraa. Mä voisin jopa pystyä alittamaan 12h! Kävelyaskel ja taas juoksua. Ei vaan pysty juoksemaan! Pakko, pakota! Sä et halua 12:01 aikaa ilman taistelua! Juokse nainen!

Viimeisen kierroksen viimeiset kilometrit, mutta kelloa mä kilistän. Voi veljet, miten hyvältä tuntui kilistää sitä kelloa! Kuunnelkaa, MÄ menen nyt maaliin!! Kuulihan kaikki? Kuulihan??

Viimeisen kilsan mä juoksin ja kiristin vielä loppua kohden. Vaihtoalueen teltta ja punainen matto. Nyt mua ei pysäytä mikään ja eikä kukaan. Jalatkin tuntuivat kevyiltä. Maalialueella, käännös alas kohti maaliviivaa. 

Wohoo! Virallinen aika 11:59;13. 

LOPPUKANEETTI

En vain alittunut 12 h, mutta yllätin itseni juoksuvauhdin suhteen sillä ottaen huomioon, että kävelin jokaisen huoltopisteet lävitse ja tein kaksi pit stoppia, niin 4:42 ei ole mulle millään tavalla huono aika.

Kisaan ei todellakaan lähtenyt hakemaan mitään aikaan. Ainoa mitä itse halusin, oli saada samanlainen suoritus kuin vuosi siten Tanskassa. Tasainen suoritus, josta jää itselleen hyvä voittajafiilis. 

Tähän kisaan ainoat ohjeet olivat: 

* älä lähde tavoittelemaan uinnissa alta tunnin aikaa. Tämä oli sellainen vitsi, että meinasi aamukahvit kaatua syliin.

* pyöräosuudella oli maks watit annettu mahdollisille tuuliosuuksille

* lisäksi oli ohje pitää mielessä pyörän jälkeinen mara

* juoksu olisi hyvä aloittaa tavoitevauhtia kovempaa

Loppuun lienee sopiva: "Kun oikein kovasti joutuu tekemään töitä jonkun asian eteen ja kokemaan vastoinkäymisiä, niin onnistuminen tuntuu järjettömän hyvältä."

Kiitos huippu valmentajalle - kaikesta! 

Mikä viikonloppu!

Viime viikonloppu oli aivan huikea! Kuinka huikea se oikeastaan olikaan tajusin vasta sunnuntaina ollessani omalla pitkällä juoksulenkille.

Lauantaina kaksi valmennettavaani kisasi Tallinnan Ironmanille. Molemmille heille tuo oli pitkän ajan haave, joka toteutui upeasti lauantaina. Toisella heistä oli takana jo puolimatkan kisa viime vuodelta, toisella ei ollut kuin perusmatkan kisa tältä vuodelta.

Sunnuntaina yksi valmennettavistani osallistui Kaitalammen 10:n uiden tuon 10 km. Mielettömiä suorituksia keneltä tahansa, mutta näissä viime viikonlopun suorituksissa oli vielä jotain suurempaa, jotakin mikä teki näistä vielä merkityksellisempiä ja isompia.

Pääsin osaksi Easier in Excel Support Crew:ta. Hieno kokemus!

Jo se, että on  haaveillut pitkään kuulevansa sanat:"You are an IRONMAN". Treenaa siihen työn ja muun elämän ohessa ei ole helpoin tehtävä. Se vaatii aikaa, motivaatiota ja kurinalaisuutta. Kun tuohon lisätään vakava onnettomuus vuosien takaa, joka on vaatinut pitkän sängyssä olon, järkyttävän määrän tahdonvoimaa kuntouttaa itsensä ja tehdä työtä saavuttaakseen haaveensa kuullakseen nuo neljä sanaa, niin täyden matkan suoritus saa aivan uuden merkityksen.

Easier in Excel tiimi. Väsyneet, mutta onnelliset Iromanit.

Valmennettavani, joka sunnuntaina ui 10 km, osasi vielä muutama vuosi sitten uida pelkästään sammakkoa. Hän ei koskaan haaveillut uivansa 10 km eikä tuo ollut edes alkuperäinen tavoite tälle kesällä. Oiskohan ollut toukokuuta, kun tuli selväksi, ettei tänä vuonna ole mieltä osallistua triathlonkisoihin, koska lajimaista treeniä oltu ehditty juurikaan tekemään. Hanskoja oltiin jo heittämässä tiskiin tämän kesän osalta. Ehdotin osallistumista Kaitalammen 10:n. Uintia oli kuitenkin treenattu läpi vuoden ja se kulki. Ehdotukseni otettiin vastaan positiivisesti ja lähdettiin treenaamaan kohti 10 km uintia. Treeniä tehtiin ja hän ui 10 km. Ihan mieletöntä!

Sunnuntain pitkiksellä tajusin miten paljon nämä ihmiset ovat luottaneet muhun, miten etuoikeutettu olen ollut saadessani olla osa heidän pitkäaikaisten haaveiden toteutusta. Jopa sellaisen, josta ei edes osannut haaveilla, kun syksyllä 2014 osallistui uintitekniikkakurssilleni. Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jota he ovat mulle osoittaneet. Ai miksi valmennan? Tai mitä saan valmentamisesta? Se onnellinen katse, jonka sain lauantaina näiden kahden ylittäessä maaliviivan riittää pitkälle. Lainaten valmennettavani sanoja:"Kaikenlaisia pikku ihmeitä saa aikaiseksi, kun tekee töitä ohjeiden mukaan."