23.10.2016

Wanna-be-uimari uimareiden leirillä



Viikonlopun vietin Pajulahdessa ja tällä kertaa kyseessä oli Speedo Mastersien järjestämä uintileiri. Leirillä oli kolme eri ryhmää: tekniikka-, triatlon- + pitkän matkan uimari- ja uimariryhmä. Triathlonin näkökulmasta, triryhmän uintitreenit olisivat olleet itselleni ehkä se paras ryhmä, mutta kun en halunnut uida ainostaan vaparia, niin olin ilmoittautunut uimareiden ryhmään. 

Pari viikkoa ennen leiriä mieleeni alkoi nousta epäilys miten ihmeessä tulen pärjäämään uimareiden treeneissä. Muistissa on vielä Tuusulan uimaseuran treenit neljä vuoden takaa. Ryhmä, jossa tuolloin uin oli liian kovatasoinen itselleni. Rimpuillen kuitenkin uin heidän kanssaan vaikka ennen jokaista treenä vatsa olikin "kuralla"ja jännitin jaksanko loppuun asti.



Perjantai-iltana oli ensimmäinen treeni, joka ei sitten lopulta ollutkaan niin kova kuin olin ajatellut. Matkaa tuli n 3 km verran, mutta suurin osa uinnista oli I-alueella. Tutun oloista settiä oli: 25m pu + 50m su + 75m ru +100m sku + 200m vu + 100m sku + 75m su + 50m ru + 25m pu. Jos tuo sama setti olisi ollut omassa treenissäni, niin siitä olisi puuttuneet levot, mutta lisänä olisi ollut sulkumerkit ja jokin kiva kerroin. Setti oli itselleni todella mieleinen. 

Lauantain ensimmäinen treeni keskittyi enemmän teknikkaan ja illan potkuihin. Ennen illan treeniä kävin kevyellä lenkillä kaverin kanssa. Pajulahden ulkoilureitit vaan ovat kovin mäkisiä ja tiedostaen illan treenin sisältävän potkuja, en ollut kovin innokas juoksemaan jyrkempiä nousuja. Ja niinhän se oli, että illan treeneissä tuli treenattua mm. delffareita niin, että sunnuntaiaamuna uidessa perhosta tiesi vatsalihasten olemassaolon. 

Lauantai-iltana saatiin nauttia ohjatusta lihashuollosta. n 20 min foam-rullalla ja loppuaika venyttelyä käyttäen keppiä apuna muutamassa liikkeessä.  Osa liikkeistä oli vanhoja tuttuja, mutta mukana oli myös uusia hyviä liikettä kuten olkapäähän kohdistuva venytys. Ohjattu lihashuolto tuli kyllä tarpeeseen.


Ennen huoneisiin vetäytymistä istuttiin hetki kahvilassa. Toiset nauttivat alkoholipitoisempaa juomaa kuin toiset. Olisi mullekin lasillinen punaviiniä maistunut, mutta lääkityksen vuoksi valitsin kaakaon ja sen seuraksi proteiinipatukan.



Ennen sunnuntain treeniä kävin toistamiseen juoksemassa valiten mahdollisimman tasaisen maaston. Henkisesti olin valmistautunut viikonlopun kovimpaan treeniin. Lopulta sunnuntain treeni olikin lopulta se leirin kevein treeni, joka sisälsi mm:



Uimareiden suupielet varmaankin nousivat kuultuaan starttiharjoittelusta. Itse en ole edes hypännyt altaaseen sitten syksyn 2012 jälkeen. Mieli teki tehdä sama temppu kuin yläasteella telinevoimistelutunneilla. Olla aina jonon viimeinen. 

Mielenkiintoista oli huomata, miten triathleetin refleksit toimivat starttitilanteessa. Kuulin äänen ja starttasin. Ja siis ääni sanoi PAIKOILLAAN. Ja saman tien ponnistin veteen. Jos en olisi ollut vedessä, olisin naurannut ääneen. Voin vain kuvitella miltä ne mun startit näyttivät. Onneksi niitä ei videoitu. 100%:sti kymppiuutisten kevennysmateriaalia.

Leirin viimeinen treeni päättyi keskivartalotreeniin vedessä. Itse asiassa toi oli aika makee treeni enkä ole koskaan aikaisemmin uintitreeneissä tehnyt vastaavaa treeniä. Vaikka osallistuin lyhyiden matkojen uimareiden treeneihin, niin ne toivat hyvää vaihtelua normaaleihin uintitreeneihini.

Hyvin treenien lisäksi sain hyödyllistä palautettta vaparin ja perhosen potkuistani ja koetankin talven aikana saada jälleen korjattua potkujani molemmissa lajeissa. Etenkin perhosessa toinen potku on tärkeä ja varsinkin se on mulla tehoton. Potkujen lisäksi rinulin tekniikkaani sain täsmävinkin ja perhosen käsivedon aikana mulla on samanlainen "pakkoliike", joka mulla oli aikoinaan vaparissankin. 

Ennakolta olin hiukan huolissani miten olkapäät tulevat kestämään yllättäen neljä uintitreeniä parin vuorokauden sisällä kun viime aikoina olen uinut kerta viikkoon. Viimeisen vuoden aikana tehty lihaskunto on mennyt ilmeisesti perille, kun olkapäät eivät kipeytyneet.  Vaikka treenien kuormitus oli eri luokkaa kuin triathlonleirillä, niin kyllä yläkropan lihaksissa on hyvän väsymyksen tuntemusta. Juuri sellaista mitä pitääkin olla hyvien treenien jälkeen.



Porukka oli mahtavaa, oli kiva nähdä vanhoja uintituttuja ja tutustua muutamaan uusiin. Lisäksi sain kutsun palata Tuusulan uimaseuraan :). Mukaan tuli myös uusi rulla, johon mulla on viha-rakkaus -suhde ihan ensisilmäyksellä. Joustavuutta faskioihin ei ainakaan jää rullasta kiinni. 

19.10.2016

Käsijarru pois päältä




Olen terve! YES!! Reilun kolmen kuukauden ajan käsijarru on ollut päällä joko siitä syystä, ettei keho vaan yksinkertaisesti ole kyennyt kovempaan menoon tai sitten olen tietoisesti ottanut maltillisesti varoen rasittamasta sydäntä ja kehoa liiaksi. Mutta nyt himmailu sairauden vuoksi on ohi. Viime viikolla huomasin selkeää muutosta sykkeissä. Jouduin jo ihan oikeasti tekemään töitä pitääkseni sykkeen tavoitetasolla eikä ylämäet aiheuttaneet sykkeen nousemista lähelläkkään anaerobiselle kynnyksellä.

Vielä kaksi viikkoa sitten uidessa hengästyin niin kovin, että ystäväni huolestui puuskutuksestani. Pieni vauhdin nosto sai sykkeen nousemaan anaerobiselle kynnyksellä ja haukomaan henkeä. Tällä viikolla yllätyin, kun pyörän päällä syke kävi anaerobisen kynnyksen toiselle puolella. Tarkoitus ei ollut ylittää tuota kynnystä, mutta kun happi ei loppunutkaan, niin en huomannut tilannetta. Toisin oli vielä kaksi viikkoa sitten, jolloin jouduin viheltämään pelin poikki hapen loppuessa 10 pykälää matalimmilla sykkeillä.

Tänään siis lääkäri soitti viime viikon testien tuloksista. Sydämen ultraäänen perusteella sydämessä ei ole minkäänlaisia merkkejä keuhkoembolian aiheuttamasta rasituksesta. Sydämeni pumppaa verta kuin nuorella ja kaikkien verikokeiden tulokset ovat hyviä. Sydämen entsyymiarvo TnT, joka heinäkuussa oli 145 indikoiden vauriota sydänlihaksessa. Monesti arvoa käytetään toteamaan sydän infarktia, mutta myös mm. sydänlihastulehdusta, sydämen vajaatoimintaa ja keuhkoemboliaa. Nyt tuo arvo oli normaali eli 15. Verikokeiden perusteella tukokset ovat liuenneet ja sain siis lausunnon täydellisestä toipumisesta. Toipumisesta huolimatta lääkehoitoa jatketaan tammikuun tutkimuksiin asti ennaltaehkäisyn vuoksi, ei sairauden hoitamiseen.

Touko-kesäkuun alusta lähtien olen siis ollut sairaana, mutta nyt neljän ja puolen kuukauden jälkeen PÄÄSEN nauttimaan treenaamisesta. Jokaista hengitystä, jokaista askelta osaa arvostaa. Samoin erinomaista peruskuntoa, joka nopeutti mm. toipumista ja töihin paluuta.


1.10.2016

Kun järki ja tunne eivät kohtaa

Hiukan vajaa kolme kuukautta diagnoosista. Viimeisen puolentoista - kahden viikon aikana on juoksussa ja uinnissa tullut tunnetta, että lihaksia saa aktivoitua ja meno ei ole vaivalloista. Tekeminen ja meno ovat tuntuneet hyvältä ja vahvalta. Juostessa nousut eivät ole enää aiheuttaneet sykkeissä välitöntä piikkiä anaerobisen kynnyksen paremmalle puolelle. Minkäälaisia vauhtitreenejä en uintia lukuunottamatta ole tehnyt. Uinnin puolellakin kyse on ollut vauhtileikittelystä. Kaikissa kolmessa lajissa vauhdit ovat olleet sellaisia, ettei niissä ole mitään kerrottavaa jälkikasvulle.

Tukoksien poistumiseen keuhkovaltimosta on arvioitu kestävän puolisen vuotta eli tammikuussa pääsen keuhkojen varjoainekuvaukseen, jolloin tiedän miten hyvin elimistöni on pystynyt tekemään siltä vaaditun työn. Tiedän siis erittäin hyvin, etteivät tukokset ole välttämättä vielä täysin liuenneet keuhovaltimoista, jolloin sydän joutuu tekemään hurjan paljon enemmän töitä viedäkseen happea lihaksiin. Lisäksi vauhtikestävyystreenejä en ole tehnyt toukokuun jälkeen kun kesäkuussa en vaan saanut kehostani irti sitä mitä olisin halunnut. Kesäkuun puolessa välissä bloggasin asiasta otsikolla: alisuorittamista. Kesä meni pysyessä hengissä ja pyrkien pitämään sydän ehjänä muistaen millaiseen rasitukseen se on joutunut ja edelleen joutuu tukoksien vuoksi.

Tänään oli kuitenkin pyörä- ja juoksutestit, joilla mitattiin rmm rasva-aineevaihduntaa ja hapenottoa.


Tämä oli jo kolmas kerta samalla testiprotokollalla, joten verrattavaa dataa on kerääntynyt syksyltä 2015 ja keväältä 2016. Järjellä ajateltuna tämän hetken tuloksia ei tulisi verrata aikaisempiin tuloksiin, mutta kukapa pystyy olla vertaamatta. En ainakaan minä. Tämän päivän tulokset kertovat tämän päivän tilanteen ja pitäisi pystyä olemaan onnellinen miten hyvin olen toipunut kolmessa kuukaudessa. Täydellisen toipumisen on arvioitu kestävän 6 kk - 24 kk. Silti en osannut henkisesti varautua vastaanottamaan elämäni surkeimpia tuloksia.


Vuonna 2009 kävin tekemässä laktaattitestit Pajulahdessa triathlonkoulun yhteydessä. Jopa tuolloin mun testitulokset olivat huomattavasti paremmat kuin mitä ne olivat tänään. Verratessa tämän päivän tuloksia tämän kevään tuloksiin, niin esim palauttavan juoksun vauhti on tippunut 2 km /h alaspäin. Ja se on PALJON. Samaan aikaan syke on laskenut 11 pykälää alaspäin. Anaerobisen kynnyksen vauhti on tippunut 1.5 km /h hitaammaksi ja syke 5 pykälää alaspäin. Pyöräilyssä pk-alueen tehot ovat 7 wattia matalemmat kuin keväällä ja vauhti-ja maksimikestävyysalueen tehot ovat pudonneet lähes 20 wattia alaspäin.

Kyynelkanavat ovat auenneet tänään ja fiilis on ollut melko surkea, kun tunnetasolla tulokset syövät naista ja pahasti. Toipuminen vaatii henkisiä voimavaroja ja paljon. .Järki kyllä tietää ja osaa käsitellä asian. Onneksi.

Tammikuussa keuhkovarjoainekuvauksen jälkeen uudestaan samoihin pyörä- ja juoksutesteihin.