Ironman 70.3 Lahti - "We made history"

Lauantaina Suomessa tehtiin triathlonhistoriaa, kun saatiin kisata Ironmanin puolimatkan kisa ensimmäistä kertaa Suomessa. Itse sain tämän osallistumisen vuosi sitten 50-vuotislahjaksi muutamilta ystäviltäni. Iso kiitos heille! Vuosi sitten lahja oli mieletön yllätys. Itse kisassa Suomen yllä oleva säänhaltija vuorostaan piti jännityksessä meitä kisaajia, kisajärjestäjiä sekä katsoja. Perjantaina tuuli ja sade painoi lämpötilan todella matalaksi. Lauantaiaamuna tuuli oli edelleen kova, mutta yllättäen iltapäivällä ennen starttia tuuli laantui. Muutama kovempi tuulenpuuskan vesisateen kera vielä heitettiin meidän päälle. Mutta itse kisaa edeltäviin päiviin ja itse kisaan

Päivät ennen itse kisaa

Työt ennen harrastuksia, joten viikolla kävin työmatkalla Saksassa. Keskiviikkona ennen puoltapäivää suuntasin lentokentälle. Helsingistä Frankfurtiin, josta matka jatkui parin tunnin junamatkalla kohti asiakkaan luokse. Junaa meidän piti vaihtaa kerran. Ensimmäinen pätkä kesti n 30 min seisten täydessä junassa. Seuraavassa junassa saatiin istumapaikat. Perille päästiin illalla. Hotelliin kirjautumisen jälkeen etsimme ruokapaikan. Hotellin oma ravintola oli laitettu kiinni toistaiseksi. Lyhyen kävelyn jälkeen löysimme miellyttävän ulkoilmaravintolan. Saksa oli juuri hävinnyt jalkapallo-ottelun, joten ravintolasta löytyi hyvin tilaa.

Torstain työpäivän jälkeen suuntasin juna-asemalle. Paluumatka samalla kaavalla lähes täpötäydessä ja täydessä (lue kuin sillit purkissa) junissa. Jälleen lyhyempi junamatka seisten oven vieressä.

Tämän vuoden aikana tämä oli neljäs reissu Frankfurtiin. Ensimmäisellä kerralla palatessamme takaisin Suomeen poliisit sulkivat turvatarkastuksen. Tällä kertaa poliisit olivat pysäyttäneet autoliikenteen terminaalin edessä. Lisäksi terminaalin sisällä osa tiloista oli suljettu. En tiedä kuinka pitkään alueet olivat suljettuna, mutta minun onneksi tilanne päättyi päästyäni terminaaliin ja pääsin jatkamaan matkaani.

Lento sujui hyvin. Lentokentällä pieni kommellus parkkipaikkalipun kanssa, mutta parkkimaksun sain suoritettua ja autoni pois parkkipaikalta. Kotona olin klo 2 aamuna. Yöunet jäivät lyhyeksi. 

Kisaa edeltävä päivä

Kaikki kisatavarat pakkaamatta ja pari työasiaa tekemättä. Sääennusteet eivät auttaneet yhtään miettiessä mitä pakata mukaan. Koetin nopeasti ottaa vaatetta mukaan varautuen kovaan tuleen ja sateeseen kuin myös lämpöisempään kesäkeliin. Ohjelman mukaista kevyttä treeniä en ehtinyt tekemään ennen lähtöä. 

Suunnistin suoraan Sibeliustalolle hoitamaan rekisteröinnin, osallistumaan pasta partyyn ja kisainfoon. Ehdin jopa tavata valmentajan ja saamaan viime hetken ohjeet itse kisaan. 

Lopulta meille jäi sen verran aikaa, että päätimme uhmata kovaa tuulta ja kylmää tekemällä lyhyen uintiverran. llma oli kylmä ja kävellessämme rannalle märkärit päällä hytisten kylmästä en ollut ollenkaan varma pystynkö menemään järveen ollenkaan.

Jos kerran märkkärit päällä ollaan kävelty Sibeliustalolta uinnin starttipaikalle, niin kyllähän me nyt veteen mennään. Edes kastautumaan. Vesi olinkin ilmaa lämpöisempi, ainostaan aallot tekivät verrasta hiukan haastavaa. Mutta kivaa oli!

Ennen kisastarttia

Kisapäivän aamuun heräsin virkeänä. Aamutoimissa, kisapussukoiden valmiiksi laittamisessa ja pullojen täyttämisessä vierähti aamupäivä. Ennen siirtymistä kisapaikalle kävimme syömässä helposti sulavan lounaan. Hiukan jännitti miten itse kisassa vatsa reagoisi syötyyn lounaaseen. Tämä oli ensimmäinen ns iltakisa. Startti oli vasta klo 16:10. 

Ja jälleen kello tuntui juoksevan. Autot piti jättää melko pitkälle kisapaikasta. Kaikki tavarat yhteen reppuun, kypärä päähän ja pyörällä vierassatamaan. Valitsimme varmaankin sen lyhyemmän reitin, mutta joka oli suuremmaksi osaksi hiekkatietä. Ei auttanut muu kuin taluttaa pyörä vaihtoalueelle. 

Pyörä, kypärä ja pussukat piti viedä ns katsastuksen lävitse. Tuossa tarkistettiin, että oikeat pussukat ovat mukana, numerolappu löytyy, kypärä menee kiinni ja pyörän jarrut toimivat. 

Kun pyörä oli saatu omalle paikalle, sai viedät pyörä- ja juoksupussukat omaan narikkaan rannan puoleiselle vaihtoalueelle. Kolmesti taisin tarkistaa pussukoiden sisällön ennen kuin uskaltauduin poistumaan alueelta.

Onneksi meillä jäi vielä aikaa tehdä lyhyt juoksuverra ennen märkäpuvun pukemista päälle. Mielestäni meillä piti olla ihan hyvin aikaa. Mutta yllättäen se kello näytti jo 15:30, kun aloin vetämään märkkäriä päälle. Ennen siirtymistä lähtöpaikalle, jonne oli myös matkaa, piti vaihtovaatteet jättää street wear -pussiin Sibeliustalon narikkaan. Narikka alkoi täyttymään valkoisista pussukoista ja jonot vain kasvoivat. Onneksi jonot myös hupenivat hyvää vauhtia.

UINTI

Kuva: Iroman 70.3 Lahti

Matkalla starttialueelle näin porukkaa verraamassa satama-alueella. Ei siinä tarvinnut sen enempää pähkäillä. Veteen tekemään lyhyt uintiverra. Onneksi kävin vedessä! Vesi oli nimittäin selkeästi kylmempää kuin mitä se oli ollut edellisenä iltana. Tein muutaman kovan vedon ennen kuin nousin ylös vedesä. 

Starttialueen ja Sibelustalon välille oli aidattu väylä, johon me kisaajat järjestäydyimme jonoon siihen kohtaa mikä oli oma tavoiteaika uinnissa. Sen verran jonoa oli aitauksen sisällä, että päätin kulkea aitauksen ulkopuolella eteenpäin kohti 30 min kylttiä. Siinä kohtaa kun päätin mennä jonoon aloin miettiä miten sinne pääsekään näin sivusta. Onneksi juuri siinä kohtaan joku aukaisi aitaan sen verran, että siitä pääsi pujahtamaan sisään. Lyhyelle ihmiselle aidan ylittämisestä rikkomatta märkäpukua olisi ollut melkoinen alkuverra.

Hetken pohdin menisinkö vieläkin eteenpäin vai jäisinkö tuohon kohtaan. Siirryn eteenpäin sen verran, että näin seurakavereita. Siinä olisi hyvä kohta, koska tiesin heidän uintivauhdit. Yhden kaverin vauhti osuu aika hyvin yksiin mun kisavauhdin kanssa. Samassa kohtaa näin valmentajan, joka huikkasi Aleksin peesin olevan hyvä. No, mähän en ihan heti osannut yhdistää kehen Aleksiin hän viittasi, joten kysyin Aleksin tavoiteaikaa. Totesin kuitenkin haluavani uivan seurakaverin peesissä. Tosin tiesinhän minä, että kadotan hänen varpaat siinä vaiheessa kun pääsemme veteen. Sain vielä ohjeen muistaa uinnissa pitää pitkää vetoa.

Rolling-start ja kuusi uimari veteen joka 5 sekuntti toimi loistavasti. Uinti oli ihan toisenlaista nyt kuin kesäkuun alussa Samorinissa. Ei ollut alkutaistelua ja pääsin heti omaan uintirytmiin ja vauhtiin. Suuntasin suoraan kauemmaiselle poijulle. Sen verran kuitenkin oli porukkaa edessä, että ensimmäiselle käännökselle tultua huomasin olevan melko kaukana poijusta. Poijua oli kiertämässä melkoinen määrä porukkaa. Sivusta pääsin hyvin poijun ja porukan ohitse. Seuraavassa käännöksessä pohdin miksi ihmeessä jälleen kerran startissa jättäydyin liian kauaksi. Ohitettavaa oli. Joka kerta löytäessäni hyvän peesin vauhti olikin liian hidas. 

Pitkällä suoralla en nähnyt poijua, joten luotin kauempana näkyvän porukan suunnistustaitoihin. Yllättäen edessä näkyi poiju, jota olin kovaa vauhtia uimassa väärältä puolelta. Onneksi kuitenkin oli sen verran matkaa, että sain korjattua uintilinjaani ajoissa. Loppumatka meni muuten hyvin, mutta pari kertaa pysähdyin varmistamaan, ettei poijua ole missään vaan voin suunnistaa kohti rantaa. Rantautuessani vastassa oli portaat ja ensimmäiselle askelmalle jalka lipsahti. Pientä säätöä, mutta lopulta pääsin jaloilleni ja ylös. 

Kuva: FinisherPix

Uinti tuntui rennolta, muistin jopa välillä valmentajan ohjeen pitkästä käsivedosta. Saatuani kädet pois märkkärin hihoista katsoin kelloa. Se näytti jotain 36 minuuttia. Pyöritin päätäni, että taasko se uinti sitten kuitenkin meni huonosti.

T1 +  PYÖRÄILY

Vaihtoon meni ehkä turhan paljon aikaa. Märkkäri jäi kiinni nilkkaan. Jalat kuivasin nopeasti ennen kenkien laittamista jalkaan. Sukkien en sitten kuitenkaan laittanut jalkaan. Kypärä käteen ja kohti pyörää. Pari kertaa kuulin kehoituksen laittaa kypärän päähän. Päästyäni pyörän päälle kuulin valmentajan huutavan uinnin menneen hyvin ja nyt vaan rennosti.

Kuva: FinisherPix

Pyöräreitti alkoi n 10 km mäkiosuudella. Mäet eivät ole vahvuuteni ja olin päättänyt mennä ne rauhassa ylös. Lopulta taisin mennä ne kyllä liiankin rauhallisesti. Reitti kulki kauniissa maisemissa ja vaihtelevassa maastossa. Pyörä kulki ihan ok ja erittäin mukavasti myötätuulessa ja alamäissä. Missään vaiheessa ei tuntunut raskaalta eikä sattunut. Pari kertaa huomasin hengittäväni pinnallisesti. Vaikka rannelaitteeni muistutti tasaisin väliajoin syömään ja juomaan, niin siitäkin huolimatta energian nauttiminen ei onnistunut. Jos hälytys tuli alamäessä, niin syöminen ja juominen jäi parempaan ajankohtaa eli lopulta unohdin. Energiaa kyllä meni alas, mutta epätasaisesti. Kisan jälkeen tarkistin pullot. Geeliä oli mennyt noin puolet, vajaa puoli pulloa energiajuomaa, vähän vettä ja yksi pullo nesteyttävää juomaa. Ja patukka, jota piti testata jäi vaihtopussiin. Yhden patukan nappasin huoltopisteeltä, joka lopulta siirtyi kisapuvun taskuun. Ei tehnyt yhtään mieli alkaa pureskelemaan mitään.

Kuva: FinisherPix

Suomen suvisää kyllä näytti lähes kaikken mahdollisen. Lunta eikä rakeita saatu. Raikasta sadetta pariin kertaan ja kovaa tuulta kylläkin. Yhdellä lyhyellä pätkällä oli sellainen sivutuuli, että sai toden teolla tehdä töitä pysyäkseen pystyssä ja tiellä. 

Kolmannen ryhmän ajaessa ohitseni oli lähellä, etten lähtenyt heidän matkaansa. Kaksi edellistä ryhmää menivät ohitseni tuomarin ajaessa prätkällä rinnalla antamatta mitään kehoitusta tai varoitusta. Sen verran oli vastatuulta ja nousuja, että mieli teki, mutta hidastin vauhtiani ja jättäydyin jälkeen. Jos olisin lähtenyt porukan peesiin, olisin toiminut vastoin omaa moraaliani. Jos haluaisin ajaa porukassa, niin triathlonin sijaan kisaisin maantiepyöräilyssä. Ryhmäajo ei kuitenkaan ole mun juttuni. 

T2

Ehkä hitain puolimatkan vaihto ikinä! Jalkojen kuivaus, sukat ja kengät. Tähän asti meni vielä ok. Paidan laittaminen nihkeään ihoon ei mennyt ihan yhtä hyvin. Mutta eniten aikaa meni yrittäessä laittaa geelejä kisapuvun takataskuihin. Lopulta totesin, että kaksi geeliä meni taskuun ja se saa riittää. Kaksi geeliä nappasin käteen. 

Kuva: FinisherPix

Juoksureitti meni rantaa myöten ja osa reitistä meni vierassataman lävitse, jossa oli paljon porukkaa kannustamassa. Oli kyllä mahtavaa miten yleisö kannusti. Kaikkiin kannustuksiin ei joko tajunnut reagoida tai sitten ei vaan enää kyennyt muuhun kuin nostamaan peukun ylös. Juoksureitin varrella oli kaksi naista kannustamassa kyltein, joissa toisessa luki; "Ethän uinut sammakkoa?" Eihän tuon kyltin nähtyä voinut muuta kuin hymyillä. Toisessa kyltissä luki:"Teette historiaa". Wau! Sitähän tässä todellakaan tehdään. Kylttien lisäksi he pitivät ääntä. Mahtava kannustus, jonka voimin jaksoi taas paremmin jatkaa matkaa. Eikä näiden kannustuksien kohdalla vaan voi muuta kuin juosta hymy kasvoilla.

Suurimman yllätyksen kyllä järjestivät Mari ja Jaana, jotka näin yllättäen yleisön joukossa kannustamassa. Heille taitaa kuulua kiitos ideasta hankkia 50-vuotislahjaksi osallistuminen tähän historialliseen kisaan. Molempien kanssa heitettiin yläfemmat. 

Juoksureitti oli siis 2 x 10.5 km -lenkki + maalisuora. Huoltopisteitä oli riittävästi ja olivat erittäin selkeät. Ei tarvinnut arvailla missä kohtaa saa vettä, missä colaa ja missä energiaa. Sama kaava oli myös pyöräilyosuudella. Huoltopisteillä ei ainostaan saanut juotavaa ja energiaa, vaan myös kannustusta. Jos meillä osalla  kisaajilla oli pitkä päivä, niin näillä vapaaehtoisilla vasta pitkä päivä olikin.

Ensimmäinen juoksukierros alkoi krampin tunteella molemmissa reisissä. Onneksi tunne ei muuttunut kunnon krampeiksi, vaan juoksu jatkui ilman pysähdystä. Juoksuun lähdin pitäen koko ajan käsijarrua päällä. Halusin kyetä juoksemaan koko matkan. Vaikka hitaasti, niin juoksemaan kuitenkin ja mielellään mahdollisimman tasaisella vauhdilla. Koko juoksumatkan pidin silmällä keskivauhtiani. Ensimmäinen 10 km meni just nappiin ja juoksu tuntui hyvältä. Toinen kierros voisi mennä hiukan kovempaa. Toisen kierroksen huoltopisteellä otin geelin ja kävelin sen verran, että sain veden juotua. Jatkaessani matkaa kuulin takaantani raskasta hengitystä. Miia lähti peesiini ja mielelläni olisinkin juossut hänen kanssaan loppuun asti, mutta omat sykkeeni olivat nousseet ja oli pakko kävellä pieni nousu reippaalla askeleella. Lisäksi reidet pyrkivät kramppaamaan uudestaan ja polven ulkosyrjällä tuntui ikävää kipua. 

Koetin edelleen pitää samaa vauhtia laskien jäljellä olevia kilometrejä. Enää 6 km, enää vaivaiset 4 km. Jos vaikka nyt yrittäisi saada jalkoihin vauhtia. Mutta, sitten vähän ennen 17 km -kylttiä simahdin. Hyvä, ettei kyyneleet nousseet silmään. Halusin vaan lopettaa kisan just tuohon. Vaivaiset 3 km!!! ja mun oli vaan pakko ottaa lyhyitä kävelyitä pari kertaa, jotta pääsin kunnialla maaliin. Mikä pettymys! Maaliin pääsin ja viimeisen kilometrin kohdalla tunsin vaan helpotusta kisan päättymisestä. Tässä kohtaa vasta tajusin, ettei akilles ollut missään vaiheessa kisaa edes muistuttanut olemassa olostaan.

Kuva: FinisherPix

Vaikka ei tullut parasta mahdollista suoritusta, enkä tiennyt  ajastani, mutta sen tiesin, että kaukana ollaan omasta enkasta, niin maaliviivan ylitys on aina hieno asia ja  tuuletuksien arvoinen. Takana on kuitenkin 113 km.

Kuva: FinisherPix

Pikaisen peseytymisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen kävin nauttimassa buffeen tarjoilusa. Satuin istumaan samaan pöytään brittimiehen kanssa. Taisi olla sama kaveri, jonka näin pyöräilyosuuden alussa vaihtamassa rengasta. Kaveri nimittäin oli joutunut rengasrikon takia pysähtymään jo alkumatkasta ja käyttämään molemmat patruunansa saamatta ilmaa pysymään renkaassa. Lopulta hän oli päättänyt kävellä 1.5 km huoltopisteelle, jotta saa ilmaa renkaaseen. Sisukas kaveri. Itseltäni olisi varmaankin jäänyt kisa tuohon. Keskustelu kääntyi loppuaikoihin, josta itselläni ei ollut edellenkään minkäänlaista käsitystä, koska olin onnistunut laittamaan avovesiuintiharjoituksen päälle triathlonharjoituksen sijaan. Sain kyllä kaikkien lajit erikseen, mutta kokonaisajasta ei ollut mitään käsitystä. Häneltä sain tietää loppuaikani ja sijoitukseni. Tässä kohtaan olin erittäin tyytyväinen omaa suoritukseeni kuten kuvastakin näkyy.

Olisin halunnut jäädä vielä kisa-alueelle ottamaan vastaan valmennettavani, mutta olin niin kylmissäni, etten vaan kyennyt jäämään yhtään pidemmäksi aikaa alueella vaan oli suunnattava hotellille. Harmitus oli suuri, mutta onneksi kävellessäni kohti autoa, näin hänet ja sain ainakin tsempattua häntä.

Treffit valmentajan kanssa 

Sunnuntaina treffasin valmentajan maauimalan parkkipaikalla. Kävimme lyhyesti lävitse kisan. Uinti oli ok. Minuutti sinne tai tänne ei nyt oikeasti tee suurta eroa loppuaikaan, kun se mene niin monee muuhun asiaa. Olin kuitenkin ollut kaikista naisista - mukaan lukien pro-naiset - 18 nopein uinnissa ja kaikista 109. 

Simahtaminen juoksussa saattoi johtua hiukan alakanttiin otetusta energiasta pyöräilysosuudella. Mutta muuten juoksu oli ok. Parannettavaa toki on ja paljon, mutta just tähän kohtaan hyväksyttävä. Mutta pyöräily. Se oli pettymys. Valmentajan sanoin:"Sun kunnolla pyörän pitäisi kulkea paremmin." En oikein osannut muuta sanoa kuin, että ne mäet ja vastatuuli. Illalla kävin lävitse viime vuoden kisoja tehot ja vauhdit. Ei kyllä ollut linjassa sitten yhtään esim viime vuoden Joroisen kisan kanssa. Tätä pitää selvittää enemmän ja tehdä tarvittavia muutoksia.

Lyhyen palautteenannon jälkeen pyörän päälle ja tekniikan / asennon kimppuun. Klossit siirrettävä täysin toiseen suuntaan ja satulan sijaintia muutettava. Lisäksi satulaa voisi vieläkin nostaa hiukan ylöspäin. Ja sitten juoksutekniikan pariin. Valmentaja kuvasi ja katsoi juoksuani. Askel on hyvä, kantapää nousee liian ylös ja  jalkaterä kääntyy hiukan ulospäin. Edelleen liike suuntautuu ylöspäin. Korjattavaa siis löytyy ja hyvä näin. Onneksi ei ollut tarvetta juosta yhtään enempää kuin pari lyhyttä pätkää, sillä polven ulkosyrjän kipu yltyi askel askeleelta. 

Tarkoitus oli vielä katsoa uintia, mutta keli oli todella viileä eikä itseäni kyllä yhtään huvittanut hypätä altaaseen. Kävimme muutamia uintitekniikkaan liittyviä asioita kuitenkin lävitse. Tapaamiselle oli todellista tarvetta. Nyt vaan odotan lupaa hypätä pyörän päälle kokeilemaan uusia säätöjä.

Lopuksi

Kiitos kaverit, jotka olitte mukana tässä lahjassa. Tämän parempaa lahjaa tuskin voi saada! 

Kiitos Antti, Tiina ja Finntrithlon. Ironman-kisa Suomessa! Wau!

Kiitos Anni, Salla, Kirsi ja te kaikki muut vapaaehtoiset! Ei vapaaehtoisia, ei myöskään kisaa. Mielestäni olitte merkittävä käyntikortti Suomelle ja Lahden IM-kisalle.

Kiitos Sanna kisaseurasta! Sun seurassa on aina hauskaa. Onnittelut upeasti kisasta ja PB!!