Kausi 2011 takana, yhteenvedon aikana

Kausi vierähti ilman yhtään blogipäivitystä. Jostain syystä tämä on jäänyt kaiken muun kiireen alle. Kesän aikana sain muutaman kerran yllättävän kommentin, kun en pitänyt blogiani. Senpä vuoksi ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa tätä.  

Päättynyt kausi oli aika tuskainen taival, joka alkoi lupaavasti HCR:llä. Alitin kahden tunnin rajan vaikka jäinkin 5 minuuttia asetetusta tavoitteesta. Mutta siihen ne onnistuneet suoritukset sitten jäikin.

KISKO

Kiskossa kävin toistamassa edellisen vuoden tuskaisen juoksun helteessä. Uintiosuus sujui odotusten mukaisesti, mutta pyöräilyosuuden ensimmäinen mäki ja jaloissa tuntui ikävältä. Varsinainen tuska alkoi viimeisen kierroksen lopulla, kun toisen jalan reisilihas kipeytyi. Vauhtia hiipui ja viimeiset ylämäet olivat aika tuskaa. Moni meni ohitse tuossa vaiheessa. Harmitti! Juoksuosuus oli täysin toistoa edellisestä kerrasta.  Pistäminen alkoi saman tien ja hengittäminen vaikeaa. Viimeisen kierroksen alkaessa olin täysin valmis keskeyttämään. Vaihdoin pari sanaa kanssakilpailijan kanssa, joka sanoi, että luonne ei anna periksi keskeyttää. Kaadoin vettä päälle, join nestettä ja jatkoin matkaa. Maaliin pääsin, mutta vakavasti harkitsen kolmatta kertaa osallistumista Kiskoon.

JOROINEN

Vuoden päätavoite oli Joroisilla. Tavoitteena oli alittaa – ja vielä helposti – 6 tuntia. Joroisilla kävin ja tein 2 min heikomman ajan kuin vuotta aikaisemmin. Ainoastaan uintiosuus onnistui. Sain hyvän lähdön enkä jäänyt kenenkään jalkoihin. Sain uida melko rauhassa omaa uintiani. Tosin jo veteen mennessä reidet tuntuivat raskailta. Tuo ei missään nimessä ollut hyvä signaali päivän koetusta ajatellen.

Pyöräosuuden aloitin liian kovalla vauhdilla. Se kostautui lopussa. Vaihteet heittivät kerran ylitse eikä ketjujen paikoilleen laittoi takaisin ollut nopein mahdollinen. Siihenkin sain kulutettua minuutteja. Juoksuun lähtiessä olin vielä kuitenkin lähellä aikatavoitettani. Kiitos nopean uintiosuuden vaikka vaihto olikin takkuinen.

Juoksukengät jalkaan ja ulos urheilutalolta. Voi Helv….ti! Mistä kipu nyt tuli! Jokaiselle askeleella viiltävä kipu oikean jalkapohjan ulkosyrjällä, en pystyisi juoksemaan puolta maratonia tuon kivun saattelemana. Juoksu oli tuskaista kaikki 18 kilsaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli pakko mennä vessaan.  Ja tästä lähti ajatus kaksiosaiseen kisa-asuun. Vatsa oli turvoksissa, mikään ei tuntunut hyvältä. Join jokaisella juottopisteellä, lisäksi matkassa oli mukana omat juomapullot. Juoksuosuudella mietin koko lajin mielekkyyttä, omaa mielenterveyttäni ja keskeyttämistä. Välillä kävelin ja söin energiapatukkaa. Kirosin ja poljin jalkaa. Ja jatkoin eteenpäin. Viimeisten kilometrien ajaksi sain viereeni kanssakilpailijan. Emme vaihtaneet kahta sanaa enempää. Kumpikin koetti pysyä toisen rinnalla. Epäilen, että ilman häntä en olisi saanut pidettyä vauhtia yllä. Lopulta urheilukenttä tuli näkyviin. Tässä vaiheessa joko oma vauhtini kasvoi tai kanssakilpailijan vauhti hyytyi, mutta loppumatkan taitoin yksin. Maaliviivan ylittäessä olin aivan kypsä ja pettynyt.

Teltassa näen seurakaverin, joka oli tehnyt oman ennätyksen. Toisen hieno suoritus sai minutkin paremmalle päälle, lisäksi olin voittanut arvonnassa. Tuskainen taival palkittiin seurakaverin hymyllä ja kauniilla lahjalla.

TAMPERE

Kolmas triathlontuska koettiin Tampereella. Mitä ihmettä oikein ajattelin ilmoittautuessani pitkän matkan kisaan. En varmaankaan mitään järkevää. Mutta elokuisena sunnuntaiaamuna löysin itseni Tampereelta märkäpuku päällä valmiina uimaan Pyhäjärvessä. Neljä kilometriä uintia märkäpuku päällä on sitten maksimi matka meikäläiselle. Jos puku ahdisti ennen ensimmäistä poijua, niin kyllä se ahdisti viimeisen poijun kohdallakin. Uinti meni melko hitaasti, yksin uiden ja kanaalissa uinti ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Tuo osuus tuntui kaikista pisimmältä.

Pyöräilyosuus meni mielestäni ok, ensimmäiset kolme kierrosta. Tuon jälkeen vauhti hiipui, tuli tarve käydä pusikossa. Kiitos itselleni, että hankin uuden kisa-asun. Pusikossa käynti onnistui. Noustessa takaisin pyörän päälle, huomasin kuinka turvoksissa sormeni olivat. Mielestäni olin juonut melko tasaisesti.  Samoin puku tuntui vyötärön kohdalta ikävältä. Kiinnitin huomiota siihen, että yskin melko tasaisesti.  Viimeinen, kuudes kierros oli kaikkea muuta kuin rentoa polkemista. Enää ei ollut ainoastaan sormeni kuin nakkimakkarat, vaan myös ranteeni olivat todella turvoksissa. Järkevä ihminen olisi varmaankin tässä vaiheessa osannut tehdä johtopäätöksiä ja lopettaa kisan tässä vaiheessa. Mutta tämä ei koske minua. Lähdin juoksuosuudelle, mutta heti stadionilta päästyä oli pakko ottaa kävelyaskeleita. Yksi kierros oli 7.5 km, neljä kierrosta edessä. Tuo ensimmäinen kierroksen aikana en varmaankaan kyennyt edes 100 metrin pätkissä juoksemaan. 

Hengittäminen oli vaikeaa, sormeni tuskin liikkuivat, polar oli uppoutunut ranteeseen, nilkoihin sattui. Juottopisteillä kaadoin vettä päälleni, ja join. Matkaa taitoin kävellen, pysähdellen ottamaan henkeä. Stadionin kohdalla totesin, että tästä on järki kaukana ja keskeytin kisan.

Pukuhuoneessa join, kävin vessassa, otin pitkän suihkun. Olo oli heikko. Kävin pitkälleni lattialle, nostin jalat ylös. Ei mitään vaikutusta. Pakkasin tavarat ja menin ulos odottamaan kaverini maaliin tuloa. Katsomossa näen treenikaverini ja hänen vaimonsa. Treenikaverin tuli alas ottamaan tavarani ja kävelimme ramppia pitkin stadionin katsomoon. Tilani oli niin surkea, että piti pysähtyä rampilla lepäämään. Puhuminen oli katkonaista, henki ei kulkenut kunnolla. Olin niin turvoksissa, ettei treenikaverini vaimo ollut tunnistaa minua. Pikaisen konsultaation jälkeen, treenikaveri vei minut ensiapuun, jossa sain adrenaalipiikin. Hiljalleen puhe alkoi kulkea. 

Kaverini saapui maaliin. Olin todella ylpeä hänestä ja heti maaliviivan jälkeen kävin onnittelemassa kuohuviinipullon kera. Todellinen teräsnainen!

MITÄ NYT?

Seuraavan viikon kävin lääkäreissä ja vietin yön sairaalassa. Sain terveenpaperit, mutta hengityksen kanssa ongelmat jatkuvat, samoin turvotuksen kanssa. Espoon puolikas rantamaratonilla sykkeet olivat huipussaan, vauhti hiljainen, nestettä join ja silti turvotusta kropassa.

Valmentajan ja hierojan kanssa koetettu selvittää mistä nämä johtuvat. Hierojalla käynnit ovat tuoneet esille mitä tapahtuu laiminlyödessä lihashuollon. Kaikki lihakseni ovat kovat, ovat jumissa. Olen välttänyt suolan käyttöä koko aikuisiän. Hikoillessa kuitenkin poistuu suoloja ja mineraaleja. Mitä ilmeisimmin en saa niitä tarpeeksi. Reseptiksi lihashuoltoa säännöllisesti joka viikkoa + merisuolaa suuhun. Nyt mennään kevyellä treenillä ja koetetaan saada kroppa kuntoon.