7.1.2018

Vähämpä tiesin

Vähämpä tiesin mihin saattaa johtaa suunsa avaaminen spindetunnilla. Elettiin kevättä 2009, kun tuli tarve ostaa elämäni ensimmäinen maantiepyörä. En tiennyt silloin enkä juuri nytkään pyöristä, mutta tiesin käyttötarpeeni ja budjettini. Lisäksi tiesin, että pyörän pitää olla oikean kokoinen, haluan laittaa rahani perusasioihin ja mahdollisuuden päivittää pyörää tarpeen mukaan. Näillä spekseillä sain spindetunnille osallistuvalta mieheltä saatesanoin pienen lapun, johon hän oli kirjoittanut Chebici.

Muistan erittäin hyvin, kun ensimmäisen kerran astuin Chebici -liikkeeseen. Kerroin miksi haluan maantiepyörän ja mikä on budjettini. Siitä suoraan liikkeen yläkertaan ja "pyörän" päälle. Kuin räätäli konsanaan Vesa otti musta mitat ja persoonalliseen tapaan sanoi, että yritä edes pyörittää. Värivalinta oli helppo. Mulle ehdotettiin luonnonvalkoista pyörää, jossa tekstit olisi mustalla. Mulla oli päällä luonnonvalkoinen talvitakki ja mustat housut :).

Kuva: Kunnon kuvaaja
Ensimmäisellä maantiepyörällä tuli vedettyä triathlonkisojen lisäksi Vätternrundan kolmeen kertaan, Tour de Helsinki pariin otteeseen ja kertaalleen sekä Giro d' Espoo että Turussa 120 km -lenkki. Erilaisten yhteensattumien seurauksena keväällä 2014 tuli eteen tilanne, jossa runko muuttui hiilikuituiseen. 


Näiden lähes yhdeksän vuoden aikana en ole käynyt kuin kolme kertaa muissa pyöräliikkeissä. Ensimmäinen kerta tuli, kun päivää ennen Joroisiin menoa pyörääni tuli jarrujen jotain häikkää, jonka vuoksi piti saada uuden jarrupalat, joita juuri sillä hetkellä ei Vesalla ollut. Mut lähetettiin Käpylään noutamaan oikeat jarrupalat. Pyörä saatiin ajoissa kuntoon ja pääsin jatkamaan matkaa Joroisiin. Toiselle kerralla olin jo hankkimassa toisen merkkistä pyörää, mutta myyjä oli tilannut toisen pyörän kuin mistä oli sovittu ja pitkän odotuksen jälkeen Suomeen saapui xs-kokoisen sijaan m-kokoinen pyörä, pyörä jäi ostamatta. Kolmannella kerralla olisin kaivannut pikaista apua pyörän kanssa, mutta koska oli lauantai, niin paikallisessa liikkeessä ei ollut kuin myyjä paikalla. Apu jäi saamatta. Niinpä olen kiikuttanut pyöräni Järvenpäähän riippumatta onko vika ollut pyörässä vai kuskissa. Koskaan en ole lähtenyt liikkeestä saamatta apua ongelmaani. 

Näiden vuosien aikana ei taida olla montakaan aihetta, josta emme olisi keskustelleet, mutta yksi aihe on ollut ylitse muiden - ainakin jos tuota mitataan keskustelukertojen lukumäärällä  - maantie- vai triathlonpyörä. Lopulta kysyin voiko triathlonpyörää tehdä mittojen mukaan. Totta kai voi, oli vastaus. Suora jatkokysymys tuli hiukan nikotellen - suostuisiko Vesa tekemään mulla sellaisen - the pyörän,  jos saisin rahat kasaan. Suostuisihan hän, mutta ei oikein ymmärrä miksi laittaisin sellaista rahasummaa kiinni uuteenpyörään, kun ei pyörän geometria juurikaan muuttuisi nykyisestä. 

Pohdintaa, keskustelua eri ihmisten ja erittäin kovaa keskustelua itseni kanssa. Olisiko mitään järkeä laittaa sellaista summaa yhteen pyörään? Pari kertaa Vesan luona keskustelemassa tarkemmin mitä haluaisin pyörään ja hinnasta. Sain arvion ja palasin kotiin miettimään. Vertailin miten paljon vastaavat pyörät maksaisivat muualla. Rahat olivat tilille, mutta en silti ollut varma olisinko valmis laittamaan rahat kiinni pyörään. Juttelin valmentajani kanssa. Uuden pyörän tuomasta vauhtiedusta hän oli Vesan kanssa samaa mieltä. Sitä tuskin tulisi, mutta pienikin geometrian muutos saattaisi tuoda ajomukavuutta pidemmillä matkoilla sekä säästää takareisiä juoksuun. Mieheni tuki ostopäätöstä. 

Lokakuun alussa meni lopulta Vesan puheille. Kerroin, että rahat on tililläni ja pyörän voisi laittaa tilaukseen. Värimaailmasta olimme Vesan kanssa samaa mieltä, joten se oli helppo. Pääväri olisi valkoinen, mutta miten siinä tulisi olemaan punaista ja mustaa jätin Vesan suunnittelupöydälle. Hetkeä myöhemmin jätin viestin valmentajalle:


Marras- ja joulukuun aikana kävin pari kertaa kyselemässä miten pyörä edistyy. Tulipa samalla kysyttyä, että miten pyörät tehdään, kun ne tehdään mittatilaustyönä. Jälleen kerran sain asiallisen selityksen. Vaikka kysymykseni ovat varmaankin välillä olleet melko tyhmiä, niin koskaan en ole saanut ylimielistä vastausta. 

Kovasti odotin rungon valmistuvan ja saapuvan Suomeen ennen Joulua. Uuden vuoden jälkeen sain soiton, että vuosi oli alkanut pyöräni kokoamisella ja tarvitsivat viimeistelyyn nykyistä pyörääni. 

Tämäkään pyörä ei ole sponssipyörä eikä Vesa ole millään tavalla pyytänyt some-näkyvyyttä.  Olen saanut apua, neuvoja, yhteistyötä ja ystävyyttä. Vähintä mitä voin tehdä, on kertoa omista kokemuksista ja julkisesti tuoda esille kiitollisuuden. Kaikkea ei vaan voi mitata tai korvata rahassa. 

Vähänpä siis tiesin mitä saan astuessani ensimmäisen kerran Chebici-liikkeeseen. Kiitos Vesa!

Mutta siinä se on. Kuuden vuoden pähkäily on ohitse.