29.7.2012

Vauhtia hakemassa


Treeniviikko alkoi heti soveltamisella säiden ja takkuisen menon vuoksi. Maanantaina ennen salille menoa kävin treenikaverin luona kahvilla ja vähällä oli salin jättäminen väliin. Sain kuitenkin kiskottua itseni salille ja tehtyä hyvän treenin. Illalla kiittelin itseäni.

Tiistain pyörälenkki oli sitten täysi vastakohta maanantain hyvin kulkeneelle treenille. Tavoite oli ajaa pk-lenkki ja sellainen siitä toden totta tulikin. Vauhti oli olematon. Kiukutti. Loppumatkasta kipu niskassa äityi niin kovaksi, että ajoin hierontapisteen ohitse tarkistamaan onko putiikki auki vai ei. Onnistuin saamaan tunnin ajan vielä samalle illalle; 21:45-22:45.

Keskiviikosta tuli sitten enemmän tai vähemmän lepopäivä. Toki koiran kanssa tuli tehtyä hyvä pitkä kävelylenkki. Päivittäin olen käynyt koiruuden kanssa kävelemässä tunnista puoleentoista tuntiin. Illalla kävin kaverini synttäreillä, jotka vietettiin Kaivopuistossa nyyttäri meiningillä. Vettä satoi, mutta sade ei haitannut sillä paikaksi oli valittu shakkipelialue, josta löytyy katos. Aivan mahtava ilta! Siitäkin huolimatta, että vaihdoin boolin alkoholittomaan valkkariin ja jatkot jätin väliin.

Torstaina jälleen kiittelin itseäni edellisen illan valinnoistani :). Treeninä oli vk-yhdistelmä eli pyöräilyä ja juoksua nousevilla vauhdeilla. Yhdistin treeniin vielä uinnin, joka toimi mainiona verrana. Ja kiitos nuorille rantavahdeille, jotka joka kerta auttavat märkäpuvun kanssa ;). Treeni kulki hyvin ja olin yllättynyt onnistuessani nostamaan sykkeitä pyöräilyssä ilman treeniapua. Eikä vatsan kanssa ollut mitään ongelmia juoksun aikana. Treenin jälkeen kävin vedessä pikaisesti palauttelemassa. Tällaisiä treenifiiliksiä lisää!

Alkuviikon säätämisien vuoksi perjantain lepo tuli pidettyä keskiviikkona ja perjantai-iltana kävin uimassa rauhallisen pitkän uinnin treenikaverin kanssa. Tunti polskuteltiin järvessä. Tavoite oli kiertää yksi saari, mutta lokkiyhteiskunnan rauhaa emme halunneet häiritä, joten käännyimme takaisin kiertämättä saarta.

Lauantaina jo pääsin takaisin alkuperäiseen treenisuunnitelmaan. Päivä oli helteinen, jonka vuoksi tein jälleen pientä säätöä ohjelmaan. Verra olisi pitänyt tehdä pyörällä, mutta koin fiksummaksi tehdä sen uiden ilman märkäpukua. Koska rannan parkkipaikka oli aivan tukossa, jätin auton n 1½ km päähän rannasta, pyöräilin rannalle. Tällä kertaa ei rantavahtien tarvinnut auttaa märkäpuvun kiinni laittamisessa, mutta jätin pyörän heidän viereensä :). 

15 min uinnin jälkeen olin valmis päivän treeniin, joka oli jälleen yhdistelmätreeni sisältäen vauhtileikittelyä maantiellä ja juoksureitillä. Kaikki vedot piti mennä kovaa. Pyöräilyn jälkeen lähtiessäni juoksemaan jalat tuntuivat hyviltä, mutta pakarat olivat kipeät. Ilmeisesti etureisipolkija on onnistunut aktivoimaan muitakin lihaksia. Viimeinen juoksuveto päättyi uimarannalle ja koko treeni päättyi samoin kuin oli alkanut eli uintiin. Nyt rantavahtien viereen jäi juoksukengät ;). Verran aikana mieleen palautui mitkä ovat niitä hetkiä, joita voi kokea tämän lajin parissa: kovan treenin jälkeen voi mennä suoraan ihanan viileään veteen vaihtamatta uikkaria päälle! Uinnin jälkeen hölköttelin autolla fiilistelen hyvää treeniä.

Fiilistely muuttui melko lailla stopatessa polarin. Kello oli 16:30 ja meidät oli kutsuttu synttäreille klo 16!! Olin unohtanut täysin ajan kulun. Ajomatka kotiin kestää n 20 min, suihkussa piti ehdottomasti käydä, naama kaipasi meikkiä. Myöhässä ja suihkun raikkaana, mutta emme viimeisenä saavuimme onnittelemaan päivänsankaria. Lauantai-ilta kului nopeasti hyvässä seurassa nauttien maltillisesti viinistä ja ei-niin-maltillisesti pöydän muista antimista.

Treeniviikko päättyi hikiseen pk-pyörälenkkiin ja lyhyen juoksuun.

Lopuksi viikko tilastoina ilman päivittäisiä reippaita kävelyitä Khalin kanssa:


23.7.2012

Takaisin treenien pariin

Viime viikon tavoite oli nauttia haamurajan alituksesta ja levätä, jotta maanantaina on henkisesti ja fyysisesti valmis treenaamaan. Lupa oli uida ja pyöräillä fiiliksen mukaan. Senpä vuoksi treenisaldo jäi melko pieneksi: pari pyörälenkkiä, yksi lyhyt juoksu ja yksi uinti. Näiden päälle tuli päivittäin tehtyä kävelylenkkejä koiran kanssa. Viikko päättyi vatsalihaksien etsimiseen ja venyttelyyn. Tavoite on ainakin osittain saavutettu. Reippaat kävelyt eivät nimittäin tee hyvää polvilleni eikä selkäni tykkää liiasta oleilusta. Viikon saldoksi aimo annos motivaatiota treenaamiseen ja hiukan ärtyneet polvet.

Seuraavien kahden viikon tavoitteet ovatkin: perusharjoittelua, vauhdikkaita yhdistelmiä ja hyvä lihashuolto. Tuo lihashuolto ja –kunto ovat jääneet melko vähälle huomiolle. Olen onnistunut laistamaan niistä. Ja sen kyllä huomasi eilen illalla.

Treeneihin pääsen käsiksi vasta myöhemmin iltapäivällä, sillä aamusta lähtien on satanut vettä ja iltapäivällä olen lupautunut yhteen puhelinpalaveriin lomasta huolimatta. Ennen lomaani kollegani oli viikon lomalla, joten viiden viikon tauko tämän työasian edistämiseen on vaan liian pitkä. 

Viime viikon aamukahvihetkiä kuvina: 

Auringonpalvoja

Maistuis varmaan mullekin?

Luonnon kesäkukkia
Lopuksi vielä ote valmentajan viestistä ja samalle tämä on viimeinen fiilistely Joroisilta: "Ennätyksiä ropisi ylipitkällä reitillä ja haamurajojen alituksiakin tuli. Päivi klikkasi itselleen päivän nopeimman uintiajan ikäsarjan naisissa ja loppukin sujui niin hyvin, että ryhmän ainut SM-mitali näki päivänvalon!"

20.7.2012

Geelikynnet

Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on NÄIN pitkät kynnet! Tiedän, tiedän, ettei puhuta megapitkistä kynsistä, mutta mun lyhyisiin, pehmeisiin ja liuskottuviin kynsiin verrattuna nämä ovat TODELLA pitkät.

Tyttäreni kaveri on opetellut geelikynsien tekemistä ja tienaa pientä taskurahaa taidoillansa.Tähän mennessä hän on tehnyt geelikynsiä kavereilleen mutta suostui tekemään mullekin ;) vaikka en huolinut glitter-lakkausta. Ranskalainen lakkaus ei välttämättä ole nuorten suosiossa, mutta hyvin hän onnistui siinäkin. Vaikka taisin olla ensimmäisen,  jolla hän sen teki.

Miten näillä onnistuu laittamaan märkäpuvun päälle rikkomatta sitä? Entä miten tällaisillä kynsillä saa ketjut paikoilleen?


18.7.2012

Puolimatkan jälkeen on elämää


Jalat toimivat ja kovasti tekee mieli treenailemaan. Palautumiselle on kuitenkin annettava riittävästi aikaa. En ole täysin sohvaperunaksi heittäytynyt, vaan nauttinut rauhallisista kävelylenkeistä metsässä koiran kanssa. Välillä pysähtyen syömään mustikoita, joita riittää tänä vuonna.

Ennen Joroista pidin tarkoituksella blogihiljaisuutta enkä siis seurannut muiden tekemistä tai päivittänyt omia treenejäni blogiin. Mikäli jälkikäteen jota kuta kiinnostaa, niin alla on viimeisen kuukauden treenit. Juhannuksen jälkeisellä viikolla työt veivät menneessään. Lisäksi iski laiskakatariina. Vasta perjantaina pääsin treenaamaan. Kolmen päivän aikana sain tehtyä kolme erittäin hyvää ja mieluisaa treeniä.

Lihashuolto eli venyttelyt ovat jääneet pois. Tässä asiassa on otettava itseään niskasta kiinni. Jälleen kerran. Kisaviikolla yksi valmistava treeni jäi väliin. Vaihdoin sen hierontaa. Ei välttämättä ollut huono ratkaisu.

Loppuviikosta saa aloittaa treenaamisen, joten vielä pari päivää mennä maltillisesti. Tänään ehkä menen uimaan. Ajatuksena on mennä rennosti ja rauhallisesti nauttien uimisesta. Onnistuukohan tuo multa ;)?

Harkitsen valmentajan ehdotusta osallistua elokuussa vielä yhteen triathlonkisaan. Syyskuussa on TdH (ei kisana vaan pitkänä lenkkinä) ja mahdollisesti puolikas rantamaraton. Elokuussa tulisi aloittaa myös uintitreenit, jos mieli tekee osallistua lokakuussa pitkä radan mastersien mestaruusuinteihin Turkuun.




16.7.2012

Elämäni ensimmäinen SM-kisa

Perjantaina olin ennen klo 17 Joroisten lentokentällä, jossa kisatoimisto sijaitsi. Sain tarvittavat tavarat ja siirryin kuuntelemaan kisainfoa. Suurin osa asioista meni ohitse a) istuin takana enkä nähnyt aivan kaikkea b) juttelin liian innostuneesti Hannelen kanssa.

Infon jälkeen suuntasin Varkauteen kirjaamaan itseni hotellille ja pakkaamaan T1 ja T2 –säkit. Yllättävän haastavaksi urakaksi pakkaaminen osoittautui. Treenikaveri jo soitteli olevansa parkkipaikalla 10 min päästä ja mä olin vielä aivan lähtötilanteessa. Tavarat löysivät säkkeihinsä. Lisäksi kolmanteen säkkiin laitoin suihkutarvikkeet ja vaihtovaatteet.

Urheilutalolla kävi selväksi, ettei vaihtovaatteita saanut jättää urheilutalolle. Ikävä takapakki. Ei auta, säännöt ovat säännöt. T2-säkki omalle paikalleen. Suunta kohti T1;stä eli rantaa. Muiden tavoin koetimme päästä Valvatuksen rannalle autolle. Meidät ohjattiin parkkipaikalle n 800m päähän rannasta. Marinaa. Pyörät kantoon, leirintäalueen läpi ja kuraista tietä pitkin rantaan. Pyörien katsastus ja pyörä omalle paikallaan telineeseen. Ajatukseni oli ottaa nopeusmittari yöksi pois pyörästä. No, enpä ottanut.

Aamulla urheilutalon ja shoppailun jälkeen T1-säkin kanssa bussiin. Säärystimet eivät sitten menneet T2-säkkiin vaan olivat hupparin taskussa.

Kuntosarjalaiset olivat taittamassa jo pyöräilyosuutta, joten rannalla oli enää reilu sata pyörää. Jännitys kasvoi, yleistä pyörimistä ja tuttujen tapaamista. Vessassa ravaamista, pullon etsintää ja viime hetken päätöksiä. Säkki omalle paikalleen ja toinen säkki järjestäjille.

Märkäpuku päälle, valmentajalta apua vetoketjun vetämiseen. Yllättäen kuuluttivat, että on noustava vedestä. En siis ehtinyt kastautumaan. Yleinsen sarjan startti, polar päälle ja märkäpuvun alle. Karsinaan mennessä Stubb heitti yläfemmalle tsempit kaikille karsinaan menijöille. Muiden tavoin kävin vedessä kastautumassa. En tohtinut mennä eturiviin vaan jäin taaemmaksi.

Startti ja menoksi. Pientä alkuruuhkaa, mutta ei pahaa. Enenn ensimmäistä pojua, jossa sain mojovan rintauinnin potkun suoraan rintakehääni. Pieni taaksepäin heilahdus ja vauhti takaisin päälle. Sopivan matkan päässä edessä meni punalakkisten kärki. Sitä kohden tavoitteena saavuttaa kärki. Ohittelin kevyesti kanssakilpailijoita. Menenkö liian kovaa. ”Anna palaa!” Kuului sisältä. ”Tää ei ole huviuintia. Nyt kisataan palkintosijoista ja maineesta.” Toinen poiju, kolmas. Monta näitä oikein tulee. Missä vaiheessa käännytään kohti rantaa. Sykkeet nousee, chippi tuntuu irtoavan jalasta. Toivottavasi kukaan ei tarraa nilkkaan. Kosketusta oikealta puolelta, vauhtia lisää. Pääsen hetkeksi hyvään peesiin. Uinnissa saa peesata. Erkaannun. Näenkö oikein ohitan valkolakkisen. Toisenkin. Missä on punalakkisia. Edessä näen pari. Hyvä! Missä muuten rantaudutaan? Olisiko pitänyt käydä reitti läpi? Ranta lähenee, mistä edellä menevä punalakki rantautuu. Suunnistusta ja seuraamista. Uidakin pitäisi. Saan esimerkkiä. Hyvä, nyt tiedän mistä nousen ylös. Paina loppuun asti. Siihen asti kunnes käsi koskettaa rantaa. Kosketus ja ylös! Tasapaino heittää ensimmäisen kerran. Horjahdan voimakkaasti, mutta en kaadu. Märkäpukua auki. Missä se saakelin T1-säkkinä on?!? Säkki kädessä, märkäpukua pois päältä juoksen lähemmäksi lavaa, johon säkki tulee jättää. Pysähdyn ja takaa tuleva juoksija meinaa juosta päältäni. Märkäpuku pois, säkin tyhjennys maahan. Sukat jalkaan, kuulen selostajan selittävän numerolapusta. Vaistomaisesti numerolappu vyötärölle. Säärystimet jalkaan vai ei. En laita, vaan kengät. Lasit päähän, tavarat säkkiin, kypärä mukaan. Kuulen Katjan huutavan: ”Hyvä Päivi! Olen ensimmäinen nainen ylös vedestä!” Huikkaan vastaan, että on se hyvä jossain onnistua ja nostan peukun ylös. Kypärä päähän juostessa. Missä pyörä?  Olen väärässä välissä. Tangon alta nopea puikahdus, pyörä mukaan ja mäkeen. Mäen päällä hengityksen tasausta, numerolappu taakse. Samalla energiapatukka tipahtaa takataskusta maahan. Aikaa kuluu.

Vihdoin pyörän päällä. Saan molemmat kengät kiinni klosseihin. Patukkaa suuhun, juotavaa reilusti. Jätän pullon aerotankojen väliin. Miksi tää vauhti ei kasva? Ensimmäiseen käänökseen, pullo telineeseen. Tulen aivan liian kovaa ja liian loivasti. Aidan ja pyörän väliin ei paljoa mahtunut. Nyt päästiin asiaan. Eteen iso vaihde ja menoksi. Vauhti nousee mukavasti. Ylämäki menee lähes omalla painollaan. Käännös kohti Rantasalmea, vauhti hiipuu. Matala asento painaa istumaluihin pahasti.  80 km matkaa jäljellä. Annan mennä, tarkistan sykkeet: 155. Ei paha ollenkaan. Odotan ensimmäistä huoltopistettä, jotta saan oikean kokoisen pullon pyörään.

Kääntyessä takaisin Joroisia kohti vastatuuli on kova. Syö naista, syö reisiä, hidastaa matkan tekoa. En ota riskiä, en lähden vääntämään. Miehiä ja nuoria naisia painaa ohitseni. Käännökseen tulen edellistä kertaa rauhallisemmin. Tällä kertaa en aiheuta ylimääräisiä sydämentykytyksiä yleisön seassa. En saa isoa vaihdetta päälle. Myötätuulen hyödyntäminen jää vajaaksi. Vauhti on päälle 30:tä. Ennen uudelleen kääntymistä Rantasalmea kohti huomaan chipin jälleen olevan vaarassa tippua. Korjaan sitä vauhdissa. Vauhti hiippuu jälleen. Saan sen paremmin, nostan vauhtia. Rantasalmen tiellä käännöksen jälkeen näen edessä harmaata. Siellä tulee vettä ja kovaa. Pian saan hakkaavaa kylmää vettä selkääni. Pyöritä, pyöritä! Pidän silmällä kilometrien taittumista. Kolmas kierros. Nyt saa mennä jo melko yksin. Ei ole montaa menijää. Kilsat eivät tunne hupenevan tauluista. Ennen T2:ta on vielä tuskainen 10 km pyöräilyä vastatuulessa. Päätän ottaa rauhallisesti. Juoksu on vielä edessä. Ohitseni menee nainen, jolla on vasemmassa pohkeessa N45. Kuinka mones N-45 nainen hän oli, joka meni ohitseni? Ei mitään tietoa. En kuitenkaan lähde hänen peräänsä vaan jatkaa omaa suoritustani. Katson kuinka hän painaa putkelta.

Mulla vaaleanpunaista?
Saavun vaihtoalueelle. Luovutan pyöräni. Juoksen muutaman askeleen pyöräilykengillä. Kuulen piip-piip. Ja kengät lähtevät jaloista. Juoksen kengät käsissä halliin. Oikean jalan ulkosyrjään vihloo, Se alkoi jo pyöräilyosuudella. Harmittaa! Löydän pussini, siirryn penkille. Muutama muukin ja kaikki ottavat vaihdon rauhallisesti. Niin teen minäkin. Aivan liian rauhallisesti. Käteen osuu uusi juoksukenkä. Laitan sen oikeaan jalkaan ja teen päätöksen. Juoksen uusilla kengillä. 

Lippis päähän. Olen jo laittamassa tavaroita takaisin säkkiin ja kun silmiini osuu geelit. Ai niin, geelit mukaan! Arvon juoksupullovyön kanssa. Olen laittamassa sitä vyötärölle. Ei hyvä, jätän pois.

Ja juoksuun. Ennen ensimmäistä mäkeä, valmentaja huikkaa ”rentoa juoksua!”. Olen tietoinen, että mulla on reilu kaksi tuntia aikaa alittaa kuuden tunnin rajapyykki. Ei kiirettä ja ensimmäinen kierros tuntuu jopa hyvältä vaikka alussa jalkapohja oireili, mutta ei vaatinut hidastamista tai kävelyä.

Toinen kierros alkaa. Pia kannustaa. Kuulen ja näen hänen iloisen hymyn. Taas jaksaa. Keli on surkea, toinen kierros ja vettä tulee kaatamalla vai oliko kolmas. En enää muista, mutta vettä tuli. Kaduin päätöstäni jättää säärystimet pois. Nyt niitä olisi tarvittu lämmittimiksi.

Tulen alikulkusillan kohdalle, jossa on vettä epämääräinen määrä. Osa kiertää alikulkusillan yläkautta. Päätän mennä vesilammikosta. Kengät ovat jo märät. Loikin lammikon läpi ja matka jatkuu. Kolmannella kierroksella havaitsen sormieni turvonneen, Geelin ottaminen alkaa olemaan  hankalaa. Juomapisteillä kuluu enemmän aikaa. Ota suolaa ja taas mennään. Neljäs kierros ja hiljaa mielessäni totean; ”anna vielä yksi hyvä kierros”. Neljällä kierroksella tunnen kuinka takareisi kiristyy, etureidet eivät välttämättä toimi pysähdyksen jälkeen, pohkeet ovat lähellä kramppaamista. Vatsa ilmoittaa luonnon kutsuvan. Ehkä noin  3-4 km maaliin ja oikea polvi alkaa sanomaan homman olevan paketissa. Ei vielä, ei tänään! Tarkistan ajankulumisen Polarista. Edelleen mulla on mahdollisuus ylittää maaliviiva alle 6 tunnissa. Mä teen sen! En luovuta, en anna periksi! Jalat, please tämä viimeinen kierros. Pistää vähän. Kolme kilsaa jäljellä, Polar näyttää 5:45. Tiedän, että laitoin sen n 5 min ennen omaa starttia päälle. Mun pitäisi ehtiä. Nuori mies ohittaa mut. En ole siis aivan yksin taittamassa matkaa. Alamäkiosuus edessä. Siellä on yksi nousu. Ei haittaa vaikka sattuu. Tää on SM-kisa. Nyt mennään. Vaikka kontaten. Ei nyt ehkä kuitenkaan, mutta varaa ei ole ottaa kävelyaskeleita. Ei edes ylämäessä. Viimeinen ylämäki. Korjaa asentoa, muista ottaa koko askel aivan varpaaseen asti. Hyvä! Jalka nousee. 800m maaliin. Polar antaa edelleen mulle tietoa, että alle kuusi tuntia on mahdollista. En tiedä mitä tapahtui, mutta jalat kantavat, saan vauhtia. Tai ainakin se tuntuu siltä, tavoitan kanssakilpailijan. Urheilukentällä ohitan hänet. Maalisuora. Pikainen katse polariin. Mä tulen alta kuuden tunnin maaliin. Vielä pari ”kevyttä” nopeaa askelta ja se on SIINÄ! Selostaja kuuluttaa nimeni ja seuran. Loppuaika menee ohi korvien. Kuulen sanat: ottaa pronssia! Tuuletus maaliviivan takana. Mä TEIN sen!

Reidet kramppaavat pahasti maalin jälkeen kävellessä autolle. Usemman kerran joudun pysähtymään. Palelen, kiroan, ettei vaihtovaatteita saanut jättää lähemmäksi. Auto oli todella kaukana.

Palattuani takaisin urheilutalolle kysyn palkintojen jaon aikataulua. Asia tarkistetaan. Alkaa kello 19:30. Ehdin siis rauhassa käymään suihkussa. En pidä kiirettä. Astun pihalle. Seurakaveri kertoo mun missanneen tilaisuuden. Mitä?!? Kello ei ole vielä puoli kahdeksaa. Olivat aloittaneet aikaisemmin. Harmittaako? No niin vietävästi. Käyn hakemassa mitalin "takakautta"

Ja tässä se puoliksi "uusi" pyörä:
Keveyttä ja kettäryyttä saatiin lainaamalla treenikaverilta kiekot. Samoin aerotanko lainattu samasta osoitteesta.

Iso kiitos ystävilleni, jotka eivät ole hylänneet mua. Mahtava kiitos treenikaverilleni. Lämmin kiitos valmentajalleni Katja Väisäselle. Riittävästi ei ole sanoja kiittämään perhettäni, joka on kestänyt tätä treenimäärää.


Sähläämisen Suomen mestaruuden olisin ansainnut eli mitä kaikkea voi tapahtua ennen triathlonin puolikkaan starttia


Viime kesän jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen ja keväällä nostin paineita haaveilemalla palkintosijoista. Ensimmäinen tavoite oli varmaan kaikkien tiedossa, mutta toisen pidin tiukasti omana tietonani. Viime vuoden vaistonkäymiset olivat tehneet omaa työtään psyykepuolella enkä halunnut asettaa itselleni lisäpaineita.

 Kaksi viikkoa ennen starttia lähtöasetelma oli kutkuttava, vain yksi oli mennyt mua kovempaa vuotta aikaisemmin. Tilanne muuttui osallistujien lisääntyessä kahdella nimellä. Toisella heistä oli alta viiden tunnin suoritusta edelliseltä vuodelta ja toisen tulosta en löytänyt. Mitali haaveet muuttuivat hyvää ja tasaiseen suoritukseen. Siihen samaan, jonka olin avoimesti tuonut julki.  Aikatavoitteeni heitin romukoppaan kuultuani pyöräosuuden olevan 94 km, eikä 90 km kuten puolikkaalla yleensä. Kun vielä huhut alkoivat kiertää juoksulenkin olevan myös pidempi, alkoi epäilys omaan kuntoon ja kykyyn suoriutua maaliin nosti päätään. Näiden kahden viikon aijaksi lopetin netissä pyörimisen ja toisten blogien seuraamisen. Siitä blogihiljaisuus.

Viikkoa ennen kisaa olin saanut aerotangot lainaksi ja ehtinyt tehdä kaksi yhdistelmätreeniä niiden kanssa. Heti ensimmäisessä treenissä huomasin kykeneväni lähtemään juoksemaan heti pyöräilyn jälkeen. Ei siis vatsakipuja, jotka olivat alkaneet Nurmijärven Varttikisan jälkeen. Seuraavana päivänä oli mentävä kokeilemaan sama treeni jo pelkästä innostuksesta. Edelleen juoksu onnistui ilman vatsaongelmia.
Kolme päivää ennen starttia treenikaveri lainasi omat hiilikuitukiekot menopeliniini. Oli ostanut uudet jarrupalatkin. Lisäksi hän laittoi kiekot ja jarrupalat pyörääni, sääti vaihteita ja korjasi takajarru. Itse seison tumput suorana vieressä osaamatta tehdä mitään.  Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos aivan mahtavalle treenikaverilleni ja hänen perheellensä! 

Torstaina suunniteltiin lyhyttä ajoa, mutta päivä venähti ja taivaalta tuli vettä. Ajo siirtyi perjantaiaamuun. Käytiin polkemassa varmaankin n 20 km. Takaisinpäin tultiin kovaa myötätuulessa. Kotiin tultua vielä kevyt vajaan puolen tunnin hölkkä koiran kanssa. Jälkeenpäin tuli mieleen oliko aamun ”sprintissä” mitään mieltä. Pakatessani tarkistin sääennusteen: noin 19 astetta lämmintä, kevyttä pilvisyyttä, mutta kovaa tuulta. Tuuli ja raskaan ylämäet eivät ole mua varten. Viimeisten neljän vuoden aikana olen välttänyt rasittamassa liikaa rikkinäisiä polviani vähentämällä oleellisesti jalkojen voimatreenejä, jolla on ollut negatiivinen vaikutus vääntövoimaan.

Joroisiin auto starttasi turhan myöhään ihmeellisten sähläämisten jälkeen. Tuo sama sählääminen jatkui starttiin asti. Mikä milloin oli kadoksissa, jäänyt kotiin tai väärässä paikassa. Sukat olivat menneet T2-säkkiin eikä T1:n. Onneksi tajusin tämän illalla, joten aamulla ehdin käymään vielä urheilutalolla viemässä sukat. Aamulla päätin juosta M10, mutta niissä ei ollut pikanauhoja. Siispä ostamaan sellaiset ennen kuin vien T2-säkin vaihtoalueelle. Nauhat sain ja pyysin vielä kaupanpäällisiksi laittamaan ne kenkiini. Sitten muistin, ettei mulla ollut lippistä mukana. Mutta heillä oli myynnissä valkoinen juoksulippis. Lisätään ostoskoriin. On Running Cloudsurfer – juoksukengät ovat kiinnostaneet pitkään. Mutta olen epäillyt kengät toimivuutta siinä määrin, etten ole koskaan edes kokeillut niitä jalkaani. Yhdeksän aikaan aamulla ei ruuhkaa ollut ja sain rauhassa kokeilla jalkineita. Hölköttelin asfaltilla ja hiekalla. Cloudsurfer on korkeampi kenkä kuin M-sarjan kengät. Mietin miten kengän reuna saattaisi hiertää nuppiluuta. Myyjällä oli ratkaisu: Ironman geeli kantakuppi. Sellaiset kengiin ja jaloissani oli täydellisesti istuvat ja kevyet kengät. Lopullinen päätös syntyi vaihtamalla toiseen jalkaan M10, jolla on viimeisten vuosien aikana juostu jokunen kilsa juoksumatolla. Oma kenkä tuntui todella kovalta. Kun vielä laittoivat oikean väriset pikanauhat paikoilleen, oli kauppa selvä.
Fiksulle ihmiselle ei tule edes mieleen laittaa iskemättömiä kenkiä puolikkaalla maratonille. T2-säkkiin tuli uusi lippis, juomapullo + vyö, M10,  cloudsurferit ja ne sukat.

Uintipaikalla huomasin, että mulla on mukana väärät uimalasit eikä mulla ole mukana pyörään menevää juomapulloa. Ainoastaan iso juomapullo, jota käytän ainoastaan ennen kisoja. Järjestäjillä ei ollut pientä juomapulloa. Uinnin jälkeen ei ole mitään asiaa lähteä pyörän selkään ilman juotavaa. Ai auttanut muu kuin yrittää mahduttaa pullo pyörään. 

Näissä ”itsevarmoissa” tunnelmissa oli mainiota startata reilun kuuden tunnin reissuun.