18.6.2013

Vätternrundan 2013


.

Olihan reissu! Mutta pakko todeta, että jotain on kunnossa tapahtunut kahden vuoden aikana, sillä todellinen polkemisen tuska alkoi vasta 270 km kohdalla. Toki matkan varrella oli niitä epätoivon hetkiä, mutta viimeiset 30 km olisi voinut jättää kokematta.


 Torstaina lähdettiin reissuun kolmen aikuisen ja yhden lapsen -ryhmänä. Odottaessani muun porukan valmistautumista lähtöön, muistin mitä olin unohtanut kotiin - start card. Eikun käymään vielä kotona. Onneksi muistin, sillä startti ei onnistu ilman tätä tärkeää paperia. Passia en kuitenkaan muistanut ottaa. Pientä jännitystä, mutta kyllä kai Ruotsiin ja sieltä takaisin pääsee vilauttamalla ajokorttia vaikkei se olekaan virallinen henkilötodistus.

Neljän hengen tavarat ja yhdet rattaat täyttivät tilavemmankin auton tavaratilan.Tämän vuoksi pyörät siirtyivät ulkokuljetukseen.


Laivamatkalla mukana olivat myös Muumipeikko ja Pikku Myy.


Motalaan saavuttiin aikataulun mukaisesti ja sääennusteen mukainen sadekuuro oli ohittanut kaupungin ennen meidän saapumista. Majoituksemme oli aivan maali/lähtöalueen tuntumassa. Täydellinen paikka.
Kotikatu
Välkommen
till Vätternrundan

Koko pieni kaupunki oli pyöräilijöiden vallassa. Jokaisessa ravintolassa ja kuppilassa oli tarjolla pastaa, liikkeet olivat tuoneet myyntikojujaan kadulle ja jos jonkinlaista pyörää näkyi autojan katolla tai perässä.

Majoittumisen jälkeen suuntasimme Expo-alueelle hakemaan lähtönumeromme ja kyselemään mahdollisuudesta vaihtaa starttiaikaa meille inhimillisempään ajankohtaan. Ilmeisesti järjestäjät olivat varautuneet lähtöaikojen siirtoihin, sillä niin jouhevasti siirto kävi. Uusi lähtöaikamme olisi 5:10. Loistava aika, sillä saisimme nukkua 3:45 asti varmistaen riittävän ajan aamupalalle ja siirtymiselle lähtöalueelle, jossa halusimme olla n 20-30 min ennen starttia.

Sateen suhteen sääennuste piti paikkansa, joten tuulen suhteen toivoimme samaa. Perjantaipäivän tuulen oli määrä heikentyä aamuksi ja jopa laantua aina yhteen metriin sekunnissa.  
Kuva ei kerro koko totuutta tuulen voimakkuudesta illalla
Kreikan lippu kertonee millä voimalla tuuli kävi perjatai-iltana.
Nukkumaan mennessä kuuntelin korvatulppien takaan kuinka tuuli helisitti ikkunoita. Onneksi sain kuitenkin unta, sillä edellisen yön nukkuminen oli ollut erittäin heikkoa. Kello soi 3:45, pirteänä (siis minä, joka ei edes kykene aamutreeneihin) nousin ylös ilman minkäänlaista väsymyksen tuntemusta.

Illalla olin laittanut kaikki tavarat valmiiksi, jotta aamulla ei tarvitse alkaa arpomaan onko kaikki mukana.



Mysliä, jogurttia, leipää, juustoa ja tuoremehua aamupalaksi vaikka nälkä ei ollutkaan. Vatsat täynnä suuntasimme lähtöalueelle.



Päivä valkeni kauniina, mutta tuuli pysyi yhtä voimakkaana ellei jopa voimakkaampana. Starttialueelle mennessämme kavernii kaatui pyörällään rikkoen pyöräilykengän klossin. Ei kovin lupaava alku!


Onneksi lähtöalueella oli huoltopiste, jossa pyörähuollon kaveri arvioi vahingon muutamassa minuutissa ja totesi rauhallisesti hakevansa liikkeestä uuden parin ja palaavansa noin 15-20 min kuluttua. Vilkuilin kelloa huolissani, sillä lähtöömme olisi aikaa noin 15 min. Huollon kaverit näkivät huolestuneen ilmeeni ja rauhoittivat mieltäni kertomalla, että voisimme startata heti korjauksen jälkeen ilman ongelmia.

Odottaessani katselin huoltoporukan touhua. Siinä korjattiin jarruja, vaihdettiin rengasta, korjailtiin nopeusmittaria. Taidettiin jollekin jopa vaihtaa uusi kiekkokin. Kaverini sai uudet klossit molempiin pyöräilykenkiin, nimi ja starttinumero vihkoon, jotta Vätternrundan voi laskuttaa kaveriani myöhemmin. Lopulta pääsimme starttaamaan puoli kuuden jälkeen.

Tuuli söi niin naista kuin miestäkin. Välillä tuntui, ettei pyörä liikunut eteenpäin vaikka teki mitä. Ja mä sentäs tulin peesissä! Kaverini sai siis tehdä töitä edessäni. Sivutuulen yllättässa meinasin jopa menettää pyörän hallinnan.

Koska ilma oli kuitenkin kirkas maisemista pääsi nauttimaan. Olisipa vaan ollut kypärässä kamera. Jos maisemat olivat mahtavia korkeimmilta kohdilta, niin kyllä piti ihailla myös ruotsalaisia taloja ja pihoja. Niissä riitti ihastelemista.

Suunnitelmamme pitää keskivauhti n 27km per tuntia ja pyrkiä alussa välttämään ensimmäisiä taukopaikkoja kaatui siis jo aivan alkumatkasta. Niinpä siirryimme plan B:n heti ensimmäisellä taukopaikalla. Pidetään taukoja ilman kiirettä,sillä pienikin lepo teki ihmeitä ja jokaisella huoltopisteellä siis pysähdytään vähintäänkin täyttämään juomapullot.

Ensimmäinen ruokatauko oli Jönköpingissä, 120 km kohdalla. Tässä vaiheessa matkan poskevat ovat melko kapeat eikä ilme ole kovinkaan tuskainen.


Täällä oli tarjolla sisätiloissa joko lämmin lounas tai aamupala. Koska en syö lihapullia, niin valinta oli helppo: kaurapuuroa omenahillolla:



Tässä vaiheessa olimme tehneet matkaa kai lähes viisi tuntia. Matka jatkui vastatuuleen vielä 10-20 km, kunnes reitti kääntyi ylöspäin. Tuulen kääntyessä selän taakse, saimme muutamia hyviä vetoja vedettyä. Kaveri meni edellä ja minä perässä. Voi kun olisi ollut lisätangot! Mynnän, että hiukan pelotti tuleeko seinä vastaan liian varhaisssa vaiheessa, kun pidämme moista vauhtia yllä. Matkaa oli kuitenkin vielä saman verran jäljellä kuin mitä oli takana.

Alaselkään koski, niskakipu äityi ja oikeaan polveen iski kipua. Ensimmäinen panadoli naamaan huoltopisteellä. Melko pian kivut helpottivat. Niskaan olin kyllä lisännyt ruotsalaista voidetta helpottamaan lihasjumia jo alkumatkan pysähdyksillä, mutta ei sekään ihmeisiin pystynyt.

Päivän toinen lämmin ateria
+ burana 600

Fiilis oli kuitenkin yllättävän hyvä. Vaikka rasitusta tuntui, niin muistamani kauhumäet eivät enää olleet kauhumäkiä vaikka pitkiä ja jopa jyrkkiä olivatkin. Vauhtini toki hiipui mäkiosuuksilla, mutta pystyin pitämään mäissä kierrokset yli 70:ssä, joka helpotti niiden kiipeämistä.

Jossain vaiheeessa reittiä sain suurta nautintoa kyetessäni ohittamaan  miespyöräilijöitä mäkiosuuksilla. Kaverini jättäytyi taakseni antaen mun nauttia tilanteessa 100%;sti. Tarpeeksi kilometrejä takana, niin alkaa saamaan kiksejä mitä oudoimmista asioista.
Tuuli laantunut
Huoltopiste
Viimeinen tauko päätettiin pitää reilun 40km päästä maalista. Juomapullot täyteen, patukkaa vatsaan, päivän toinen panadol päälle ja megashot kurkusta alas. Ennen matkan jatkamista soitettiin huoltojoukolle, että shampanjan voi laittaa jäähtymään - maaliin tullaan. Tässä vaiheessa tuntui, että samalla vauhdilla mennään loppuun asti. Miten väärässä sitä voikaan olla!

Viimeinen tauko. Turvotuksen huomasin vasta maalissa ja toki myöhemmin kuvistakin.
Ehkä se vauhdin kasvattaminen 150 km kohdalla ja loppukirin aloittaminen 210 km kohdalla eivät olleet parasta mahdollista pyöräilystrategiaa. Mutta kun pyörä kulki ja ajatuksissa oli maali, niin minkäs teet. 270 km kohdalla sitten tuli katumus ja lähes täydellinen väsähtäminen. Viimeiset 30km oli taistelua. Alaselkään särki. Niska oli niin tulessa ja jumissa, että jopa juomapullon ottaminen oli tuskaa. Pienetkin mäet oli mentävä seisaalteen, sillä kipu polvessa yltyi kestämättömäksi koettaessa mennä mäet alhaalta. Välillä vauhti hiipui vaikka kuinka pyöritti, mutta jostain sitä voimaa yllättäen vielä kuitenkin irtosi nostamaan vauhtia järkevälle tasolle.

Maali! Mitali kaulaan, onnittelut ja järjestäjien tarjoamalle aterialle ennen siirtymistä majapaikkaamme.

Siinä se on!

Suihkun jälkeen nautimme huoltajamme kera shampanjaa, caviartia, salaattia ja mansikoita. Näiden eväiden jälkeen ei ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni. Vaikka uni tulikin, niin yö oli tuskainen. Jokainen liike sattui. Jalkaa eikä selkää voinut liikuttaa ilman kipua. Aamulla vasemmalle jalalle ei tehnyt mieli laskea painoa jalkapohja kivun vuoksi. Melkoisen hakattu olo!


Aamuun mennessä turvotus oli laskenut sen verran, että housut mahtuivat jalkaan vaikka reisistä lahkeet kiristivätkin. Aamupalan jälkeen suuntasimme vielä kerran keskustaan latelle ;). Auton pakkaaminen ja suunta laivarantaan. Ja mä taas nukahdin takapenkille melko alkumatkasta. Olen erittäin huonoa matkaseuraa, sillä uni tulee niin kovin helposti autossa.

Paluu matkalla laivalla maistui voimakas punaviini tumman pistaasisuklaan kera:


Olisipa Vättern näyttänyt yhtä tyyneltä viikonloppuna kuin meri sunnuntai-iltana



Tavarat omaan autoon ja kaunis kiitos kaverille. Ennen kotiin menoa kävin vielä ruokakaupassa, parin tunnin välietapilla. Paikallisen Prisman kylkeen ovat avanneet uuden liikkeen:

Jalat saivat niille tarvitsemaa hemmottelua ja selkä nautti hierovasta tuolista.
Tämä on lupaus; enää tänä kesänä en lähde polkemaan 300 km!

10 kommenttia:

  1. Vau, onnittelut! Kuulostaa raskaalta, mutta varmaan kuitenkin loppupeleissä tosi hieno kokemus. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Suosittelen kyllä tätä reissua kaikille innokkaille pyöräilijöille.

      Poista
  2. Huh, tästä tuli kyllä niin mieleen se oma parin viikon takainen rykäsy kipuineen vastatuulineen kaikkineen vaikka ihan eri sarjassa painitaankin ja matka oli melkein puolet lyhyempi..on se kyllä kovaa hommaa tuokin pyöräily!

    Mahtava suoritus Päivi! Nostan nöyrästi hattua ja syvä kumarrus :)Onnea ihan hirmusesti, oot miun idoli! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! Eri pituisia matkoja on mielestäni hankala verrata toisiinsa.Mitä lyhyempi matka sitä vähemmän taukoja 😉 ja sitä rankempaa meno on.

      Poista
  3. Hiki tulee jo lukiessakin :) Onnittelut hurjasta suorituksesta!

    VastaaPoista
  4. Onnea mahtavasta suorituksesta!! :)

    VastaaPoista
  5. Onneks olkoon! On kyllä ihan älytön matka toi 300km , mutta vaikuttaa sen verran siistiltä tapahtumalta, että melkein tuli mieleen että ehkä sitä olis joskus kokeiltava..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! Onhan toi km-määrä melkoinen, mutta todella hyvä tapahtuma. Sun taustalla toi matka menee nopeasti ilman monia taukoja.

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)