Kesäkuu 2010, Vätternrundan

Vättern kierretty polkemalla 300 km. Tänä vuonna reissu ei ollut yhtä juhlan tuntua kuin mitä se oli vuosi sitten. Mutta jokainen, joka on päässyt maaliin on voittaja. Matkan pituuden vuoksi jo tienpäällä voi sattua vaikka mitä ja sää saattaa vaihdella reissun aikana hytisevän kylmästä hikoilevaan paahteeseen.

Perjantaina saavuimme Motalaan. Tutustuimme varustemyyntiin. Matkaan lähti tykötarpeita sen varalta, että renkas menisi rikki. Illalla kävimme syömässä sitä samaa ruokaa, joka jokainen ravintola tarjosi perjantaina. PASTAA. Maukasta oli, joskin suolaista. Fillarit kuntoon ja nukkumaan. Yöllä kello 12:00 herätys, aamupala. Kiitos treenikaverini vaimolle, joka valvoi ja kattasi meille aamupalan. Klo 1:00 lähdettiin majapaikata polkemaan starttipaikalle.

Ensimmäinen 100 km poljettiin pimeässä, vesisateessa, vastatuulessa, aamun valjetessa kylmässä säässä, + 6 astetta.

Kroppa oli polkemista vastaan, joka hämmensi mua. Olin pitänyt lepopäiviä ja syönyt (erittäin hyvin). Silti jalat olivat raskaat eikä millään pyörittänyt. Tajunta sanoi koko ajan, ettei tämä 1. kolmannes saisi tuntua, jos aikoo päästä maaliin. Teki mieli todeta vaan, ettei tästä mitään tuu ja keskeyttää.

Aamupalaksi puuroa Jönköpingissä, siinä vaiheessa poljettu yli 100 km ja tien päällä vietetty aivan liian kauan aikaa. Kello oli Suomen aikaan 7:30. Kylmin ajankohta oli ohitettu. Järven "nousu" ylöspäin alkoi. Aamu Jönkpingissä oli rauhallinen, joten kaupungin lävitse pääsi mukavasti polkemaan.

Ruotsalaisille autoilijoille on annettava kaunis kiitos! He jaksoivat hiljentää, antaa fillaroitsijoille tietä, jopa rekka veti ylämäen niin hitaasti, että pyöräilijät pystyivät ohittamaan sen. Vaikka pyörät valtasivat välillä koko toisen kaistan ei torvet soineet. Niissä tilanteissa kun joku hurjapää ohitti letkaa vastaantulevien kaistalla kuulin autoilijan tööttävän.

Sää vaihteli sateesta kauniiseen auringonpaisteeseen ja taas sateeseen. Vaatetuksen suhteen onnistuin. Juuri ennen nukahtamista tein viimeiset muutokset vaatteiden suhteen ja kokeilin mahtuuko päällysvaatteet vyötärölaukkuun, jos tarve sen vaatii. Kerrospukeutumista ja kevyttä sadetta pitävää päällysvaatetta. Sillä mentiin. Ensimmäisenä lähti jaloista vaatetta ja loppumatkasta jo takki sai vaihtua liiviin. Toki pysähdyksien jälkeen hetken aikaa oli jäätävän kylmä ja tärisin kauttaaltani. Aina siihen asti, kunnes ilman lämpötila oli noussut yli 10 asteen.

Käytimme hyväksemme jokaisen pysähdyksen paitsi viimeistä. 20 km ennen maalia oli vielä mahdollisuus pysähtyä. Jatkoimme edelliseltä pysähdyspaikalta suoraan maaliin. Viimeiset 20km oli raskasta polkemista. Koetin pitää vauhtia yllä, mutta niin se vaan välillä katosi. Kaverini välillä katsoi tulenko perästä, mutta ei sanonut mitään. Hyvä niin, olisin varmaan murahtanut. Kuten tein eräässä ylämäessä. Otti pannuun, kun jalat eivät muka jaksaneet vääntää. Jaksoi kummasti paremmin kun murahdin niille. Olisin voinut murahtaa niille parille ruotsalaiselle raavaalle miehelle, jotka peesasivat perässäni (anteeksi kielenkäyttöni) pirunmoista mäkeä ylös. Ettäs kehtasivatkin antaa pienen naisen tehdä työt!


Maalissa odotti virallinen valokuvas by oma huoltojoukkomme, joka koostuu yhdestä henkilöstä. Samoin hän oli hankkinut meille punaiset ruusut! Tuntui aivan ihanalta ja miten huomaavaista. Tuskin kykenin välittämään hänelle miltä se tuntui, kun samaan aikaan kroppa huusi unta.