10 vuotta triathlonia

Uusi vuosikymmen alkanut ja samalla tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun aloitin harrastamaan triathlonia. Aluksi ihan viattomasti vaihtaen osan ryhmäliikuntatunneista juoksuun ja uintiin. Jossain vaiheessa tästä on tullut elämäntapa.

Kaikki siis lähti liikkeelle siitä, että vuonna 2008 kesällä olimme perheen kanssa Italiassa lomamatkalla. Tullessamme alas Livingosta otin yllä olevan kuvan. Lähetin tämän kahdelle kaverilleni saatesanojen ollessa jotenkin seuraavat: "Tässä meille haastetta /motivointia spindetunteihin". Oisko mennyt viikko tai kaksi, kun toinen heistä kuittasi, että saattaa olla vielä liian haastavaa, mutta mites ois tällainen? ja linkki Vätternrundanin sivuille.

Valitettavasti samana vuonna alkoi polvet oireilemaan. Aluksi portaiden käveleminen alaspäin oli tuskaista ja myöhemmin myös ylöspäin. Lopulta niissä oli leposärkyä. Tästä alkoi noin vuoden mittainen selvitystyö.

2009

Tammikuussa lausunto oli, ettei näillä polvilla juosta eikä pyöräillä. Jos on pakko pyöräillä, niin sitten sellaisella "mummopyörällä". Niinpä kävelin Chebici -liikkeen ovesta sisällä ja kerroin mihin tarkoitukseen haluan pyörän. Vappuna sain mun ensimmäisen Chebici maantiepyörän.

Kesällä 2009 elämäni ensimmäinen pyöräilytapahtuma: Vätternrundan 300km.

Jotta kaveri jaksaisi edelleen odottaa mua pyörälenkeillä, niin jotain oli tehtävä, jotta en olisi täysin perässä vedettävä. Marraskuussa istuin Pajulahden saunaosastolla. Siellä oli Pajulahden triathlon- ja maratonkoulun aloitus. Olin ainoa nainen triathlonkoulussa ja lievästi alkoi pala kurkussa nousemaan. Miten ihmeessä mä pysyn näiden kavereiden tahdissa?

2010

Katja Väisäsen opastuksella triathlontreenit alkoivat, mukaanlukien juoksu. Tosin erittäin maltillisest: Spindetuntien jälkeen 10 min.

Huhtikuussa triathlonkoulussa oli 21 km juoksu - Lahdesta Pajulahteen. Treenikaverin kanssa tuonne lähdettiin. Hän juoksi omaa juoksua ja mina omaani. Lähestyessäni Pajulahden urheiluopistoa endorfiinitasot olivat huipuissaan. Mä olin todellakin juossut 21km!

Elämäni toinen puolimara tuli yllättäen, kun kahta päivää ennen Helsinki City Runin mun kollege sai mut ylipuhuttua osallistumaan HCR:n puolimaralle. Ei tarvitsisi muuta kuin ilmestyä oikealle paikalle oikeaan aikaan. Niinpä löysin itseni Deep Leadin -tiimin joukkueesta. Oli mahtava kokemus!

Pajulahdessa käytiin noin kerran kuukaudessa yhteistreeneissä ja noiden ajomatkojen aikana treenikaveri valoi muhun uskoa, että mä selviäisin puolimatkan triathlonkisasta. Hän taisi olla ainoa kenelle edes uskalsin ääneen moisesta ideasta edes puhua.

Kun kerran puolimara meni, niin ilmoittauduin Joroisten puolimatkan kisaan.

 Finntriathlonin puolimatkan kisan T1, Joroinen 2010

Kisapäivän oli kuuma, Valvatus oli kuuma. Elite -sarjalaiset uivat ilman märkkäriä, muut saivat valita uivatko ilman vai ei. Treenikaverin kanssa päätettiin uida ilman märkkäriä, vaikka lupa oli myös uida eka kierros märkkärillä ja, jos tarve niin ottaa märkkäri pois toisella kierroksella. Samoin juotavaa oli tarjolla kierrosta välissä. Eli uintiin yksi kierros, rantauduttiin, juostiin lyhyt pätkä rannalla ja takaisin veteen.

Pyöräilyosuudella vaan hoin itselleni:" pidä sykkeet matala, sä hullu aijot vielä tämän pyöräilyn jälkeen juosta puolimaran!!"

Maaliin tulin ajassa 6:03. Kisarapsan linkistä


Vuonna 2010 mahtui kolme pyöräilytapahtumaa; Vätternrundan, Tour de Helsinki ja syyskuussa vielä Myllyn Pyöräily

2011

Triathlonkoulu oli päättynyt kesällä 2010 Joroisten kisaan, mutta luonnollinen jatkumo oli jatkaa Katja Väisäsen kanssa yhteistyötä. Katjalla oli hyvä ote ja tarvittaessa veti jarruja.

Katjan valmennusfilosofia ja -metodit sopivat itselleni. Hän osasi hyvin ottaa huomioon muun elämän. Tasapainoilua tarvittiin enemmän kuin nykyisin, kun tuolloin työura oli  noususuunnassa ja molemmat tyttäret asuivat kotona.

Keväällä HCR ja kesällä osallistuin Kiskon perusmatkalla ja  Joroisten puolimatkalle tehdän pari minuuttia heikomman ajan kuin vuotta aikaisemmin. Vaikka kisa meni heikosti, niin osallistuin elokuussa Tampereella pitkän matkan EM-kisaan. Tuolloin oli mahdollista joko osallistua ikäsarjassa ja hankkia ITU:n hyväksymä kisapuku tai osallistua kuntosarjassa ilman ITU:n hyväksymää pukua.

Tuo pitkän matkan EM-kisa päättyi omalta osaltani keskeytykseen. Turposin niin pahasti, etten saanut  kunnolla henkeä. Tästä alkoi syiden selvittäminen turpoamiselle. Nämä kolme kisaa on vedetty samaan rapsaan.

2012

Keväällä juostiin taas Lahdesta Pajulahteen. Sykkeet olivat hurjan korkeat, vauhti matala. Katja laittoi stopin treenaamiselle. Sain luvan liikkua matalilla sykkeillä maks 60 min ja ruokaa piti syödä. Olin kevään aikana lähtenyt tiputtamaan painoa hiukan epäterveellisin tavoin.

Joroisiin oli jälleen ilmoittauduttu ja treenikaverin painostuksesta SM-sarjaan. Kisarapsa löytyy täältä

Jos vuonna 2009, kun istuin Pajulahden saunaosastolla kuuntelemassa mitä triathlonharrastus on ja katselin ympärillä olevia ihmisiä, olisi joku mulle sanonut, että nappaat parin vuoden päästä SM-pronssia, niin olisin nauratut asiallle makoisasti.

Heti kisan jälkeen Katjan kanssa juteltiin kisasta ja hän ehdotti, että osallistuisin Kuopion perusmatkan SM-kisaan. Hänellä on yksi ylimääräinen huone varattu, joten majoitus olisi kunnossa. Haasteeksi tuli ajoitus. Seuraavana päivänä olisi kummipojan rippijuhlat. Mun pitäisi päästä takaisin kotiin heti kisan jälkeen.

Mietin, että onko mitään järkeä lähteä Hyvinkäältä Kuopioon perusmatkan takia ja alkaa vielä säätämään.

Treenikaverilta sain lainaksi hienot kisakiekot ja mieheni lähti kuskiksi.

Kannatti säätää ja ajaa Hyvinkäältä Kuopioon. Kunnon kisan jälkeen SM-kultaa! Kisarapsa löytyy täältä.

Syksyllä osallistuin uinnin Mastersien mestaruuskisoihin Tuusulan Uimaseuran väreissä. Kisarapsa löytyy täältä. Saldona oli monta sammakkoa ;)

2013

Valmennusuhde Katjan kanssa jatkui, treenit jatkuivat ja kisakalenteri oli edellisten vuosien kanssa lähes identtinen sillä eroavaisuudella, että osallistuin ensimmäistä kertaa sprinttimatkalla ja mulle ominaisella tavalla - suoraan SM-kisaan.

Kesäkuu:

SM-sprinttikisan rapsa

Kolmannen kerran Vätternrundanissa

Kiskon kisa

Heinäkuu:

Joroisten kisassa oma ennätys

Elokuussa käytiin jälleen perusmatkan SM-kisa Kuopiossa. Edellisen vuoden malliin mieheni oli tuolla mukana. Kisa-aamuna käytiin kevyellä kävelyllä, jolloin tunsin ettei kaikki olleet kohdallaan. Katja teippasi mun oikeanpuolen selästä polven alapuolelle.

Kuten niin monena kertana aikaisemminkin, niin nytkin treenikaveri oli mua vastassa maalissa. Kuva kertoo kaiken. Kisa oli vaikea ja olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Kisarapsa täällä.

Loppuvuosi meni kuntoutuksen parissa.

2014

Vuosi täräytettiin käyntiin Wattbiken SM-kisalla ilman suunnitelmaa ja treenaamista, koska kaverit yllyttivät.

Kuten kuvasta huomaa, niin ei ole kokemusta Wattbikella ajosta. Kisapaikalla mulla vaihdettiin polkimet, annettiin neuvot millä vastuksella voisi aloittaa. Ihan pihalla koko touhusta.

Kerta riitti tätä nautintoa :). Kotiin tuomisina kuitenkin SM-kultaa. Kisarapsa täällä.

Triathlonkisakausi käynnistyi Sääksissä. Hyllyssä oli jo SM-kultaa ja pari SM-pronssia, mutta se SM-hopea puuttui. Sprintin SM-kisarapsa. Samalle päivällä osui mun synttärit. Valmennettavani ja kaverini järjesti mulle melkoisen synttäriyllätyksen kisan jälkeen.

Kesäkuussa kisat jatkuivat - yllytyshullu kun olen - niin sprintin ja perusmatkan EM-kisoilla Itävallassa. Katja oli pitkin talvea heittänyt juttua, että toki Kitzbuliin mennään?!? Mitä lähemmäksi kesä tuli sen totisemmaksi kysymykset kävivät. 

Kuten kuvasta huomaa, niin tuo sama kuka-ei-kuulu-joukkoon -olo oli koko viikonlopun, mutta kisaviikonloppu oli tapahtumarikas ja mieleenpainuva eikä voi olla mainitsematta miellyttävää päivällistä Kaisan ja Paulin kanssa.

Sprinttimatkan kisarapsa löytyy täältä ja perusmatkan kisarapsa löytyy täältä.

Heinäkuussa tuttuun tapaan Joroisissa. Fiksu olisi viimeistään tuon kisan jälkeen laittanut kisat pakettiin tuon vuoden osalta, mutta kun kisamaksut ja -reissut tilattu ja maksettu niin sinnehän mennään.

Elokuussa pitkä ulkoilupäivä koko rahan edestä Kalmarissa. Tämän kokemuksen jälkeen olin 100% varma, ettei pitkät matka ole vaan se mun juttu. En päässyt kiinni siihen samaan fiilikseen mitä muut olivat kokeneet täyden matkan jälkeen. Mulle se oli tuskainen kokemus ja palautuminen + kuntoutus kesti pitkään. Kukaan ei muista vuosien jälkeen aikoja eikä sijoituksia, mutta IRONMAN -titteli on ja pysyy ;).

Elokuun lopulla järjestettiin Kuusijärvellä Kuusijärven kolmonen, jossa matkoina oli joko 1500m tai 3000m. Itse en osannut päättää kummalle matkalla menen, niinpä uin molemmat. En tiennyt tämän olevan kisa, kuin vasta vedessä. Siinä vaiheessa en enää kehdannut olla uimatta 1500m, joka uintiin ensimmäisenä. No molemmilta matkoilta ekat sijat.

Taloudellinen tilanteeni kääntyi jyrkkään laskuun kesän jälkeen, jonka vuoksi jouduin tekemään monia vaikeita päätöksiä, joista yksi oli lopettaa Katjan kanssa monta vuotta jatkunut yhteistyö. Onneksi HelTrin ja Orcan kanssa valmennussopimukset jatkuivat. Orcalta sain paljon valmennustunteja, mutta nuo toivat enemmänkin sisältöä ja rutiineja kuin taloudellista helpotusta.

2015

Valmensin itse itseäni ja olin ilmoittaunut mm Joroisten kisaan. Keväällä elämäntilanteeseeni tuli positiivinen käänne, mutta tajusin, ettei mun korvien väli tule kestämään kisapaineita kesällä. Elämäntilanne oli ollut haastava liian pitkään. Niinpä siirsin osallistumiseni Tahkon puolimatkalla ja kuntosarjaan. Halusin nähdä kavereita ja nauttia kisapaikan tunnelmasta.

Blogistani ei löydy erillistä kisarapsaa tuosta kisasta, joten tässä muutama kuva

Ja mihin suuntaan pitäisi mennä? Kysynpähän vaan, että kuinkas monta starttia naiselle onkaan takana ;).  Mulla ei todellakaan ollut kiire mihinkään koko kisan aikana. Uinti meni hyvin, pyöräosuudella vaan nautin menosta - ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki.... ja hymyä riitti. Sitä riitti myös maalisuoralla:

Olin päässyt treenaamaan terveenä koko vuoden ja se näkyi tuloksessa. Oma ennätys puolimatkalla!! 

Kun taloudellinen tilanne oli vakaa olin valmis miettimään uutta valmentajaa. Katja oli lopettanut valmentamisen, joten otin yhteyttä muutamaan valmentajaan. Kun nämä eivät edenneet alkua pidemmällä, kysyin kaverilta kenen valmennuksessa hän on. Kaverin kautta sitten otin yhteyttä nykyiseen valmentajaani. Itselläni oli aika selkeä kuva millainen valmennettava olen, millaista valmennusapua kaipaan ja millainen valmennusfilosia sopii itselleni. Kemioiden on vaan kohdattava ja luottamuksen synnyttyvä, jotta homma toimii. 

Ensimmäinen yhteydenotto oli marraskuun loppupuolella, mutta kaipasin miettimisaikaa. Olisinko valmis kyseisen  valmentajan valmennukseen? Olisiko musta siihen? Tulisiko siitä mitään? Jaksaisiko hän mun kanssa? Hakusessa oli kuitenkin pitkäaikainen suhde ;). Joulukuun alusta alkoi uudet tuulet

2016

Vuosi alkoi loistavasti, kunnes huhtikuussa kevyellä aamulenkillä Khali kaatoi mut ja loukkasin mun oikeanpuoleisen lavan alueen aika rajusti. Mitään ei murtunut, mutta jotain vaurioita sinne tuli. Tuon tapaturman jälkeen meidän juoksulenkit harvenivat ja lopulta päättyivät.

Toukokuussa osallistuin Finntriathlonin leirille ja kesäkuussa sprinttikisaan Lohjalla. Kaikki eivät olleet kunnossa. Olin jo toukokuun puolen välin tienoilla laittanut viestiä, ettei treeni oikein kulje, veto on poissa. Pohje jumittaa.  Kesäkuussa kävin kaverin kanssa uimassa avovedessä ja tehtiin lyhyitä kovia vetoja. Mulla hapotti jo alkumetreillä ja jäin kuin nalli kalliolle. 

Heinäkuun 6.päivä menin terveysasemalle. Ensimmäinen diagnoosi ylirasitus, josta olin täysin erimieltä. Mulla oli hyvä ruokahalu, syke laski suorituksen jälkeen. Mutta nyt puristi keskeltä rintakehää ja suoritustaso oli laskenut merkittävästi. Tästä lääkärinkäynnistä voit lukea tarkemmin https://xtri.blogspot.com/2016/07/totaali-lepo.html. Ei ollut ylirasitus, vaan molemmin puolinen laaja keuhkoembolia.

Koska mä olen mä, niin tein jo sairaalassa oman kuntoutussuunnitelman, jonka jaoin ekaksi mieheni

kanssa. Syy tähän oli, että jos hän ei olisi ollut sen takana, niin sen toteuttaminen olisi ollu mahdotonta. Seuraavaksi jaoin suunnitelmani valmentajan kanssa. Lääkärin kanssa en asiaa käynyt lävitse. Heidän kuntoutusohje poikkesi melkoisesti omastani. Heidän ohje oli 15 min jalkeilla oloa per päivä, muu aika makuulla. 

Mun kuntoutusohjelmaan kuului kävelyä kunnon mukaan, liikkuvuutta, lihastasapainon kehittämistä ja elokuussa Challenge Turku aikarajojen sisällä. Yksikään lääkäri ei olisi hyväksynyt mun suunnitelmaa. 

Lokakuussa osallistuin uintileirille ja kävin tekemässä tunteikkaan pyörä-juoksutestin.

2017

Vieressä oleva kuva on Veli-Matti Järveläisen eikä edes otettu 2017, vaan on keväältä 2016 ;), mutta sopii tähän kohtaan. Liikkuminen ja juoksu tuntuivat hyviltä. 

Helmikuussa mulla oli lomaa ja sain tehtyä hyvää treeniä. Alkukeväästä olin jo saanut kunnon hilattua samalle tasolle mitä se oli ollut vuotta aikaisemmin. Mutta vuonna 2015 asetetut tavoitteet vuodelle 2017 olin jo kuopannut enkä edes katsonut niihin. 

Maaliskuussa pääsin vetämään isoa hanketta, joka vaati matkustelu kotimaassa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Autolla sai huristella tai istua 250 km per siivu.

Maaliskuussa käytiin jälleen uintipuolella mastersien mestaruuskisat, joissa edustin Nurmijärven uintia. En ollut enää Tuusulan Uimaseuran jäsen ja treenasin Rajamäellä, joten koin helpommaksi edustaa Nurmijärveä kuin Tuusulaa. 

Pienellä tiimillä kahmittiin melkoinen määrä SM-mitaleja. Kisarapsan pääset tästä

Uintikisojen jälkeen triatlontreenit jatkuivat normaaliin tapaan. Seuraavat kaksi kuvaa ovat Veli-Matti Järveläisen ottamia vuosien varrella.

Kesäkuussa alkoi kisakausi Slovakiasta. Nyt pääsin kisaamaan todella kuumissa olosuhteissa ja oppia tuli. Kylmän kevään jälkeen ei meikäläinen kyllä pysty kisaamaan kuumissa olosuhteissa. Kisarapsaan pääset tästä.

Heinäkuinen traditio jatkui ja löysin jälleen itseni Joroisista. Kisa oli ja meni miten meni. En ole edes kisarapsaa tuosta tehnyt. Hyväksytysti olen kuitenkin tullut maaliin, kun olen saanut Finisher -paidan ja mitalin :).

Tämä kisa on mennyt melkoisen tylsästi, kun en muista tuosta oikein muuta kuin kimppamajoituksen ja hyvän kisaseuran. Mutta eiks siinä ole ne tärkeimmät. 

Alkukauden trikisat olivat menneet huonosti, vaikka itse treenit olivat menivät aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Vatsavaivat olivat yksi syy, mutta ei ainoa eikä siis selitä kaikkea. Edellisistä vuosista opin, että tykkään treenata kesällä ja kisata vasta kesän lopulla. Niinpä olin asettanut elokuun Challenge Turun kisan pääkisakseni. Tykkään Turun kisan järjestelyistä ja siitä, että se on kaupunkikisa. Ja kivaahan siellä motarilla on mennä pyörällä.

Lisäksi sinne helppo mennä. 

Rolling-starttien huonona puolena on se, että maalissa ei vielä tiedä omaa sijoitusta. Toki tietää millaiseen suoritukseen itse on päässyt ja mikä on loppuaika. Niinpä nyt olin tosi tyytyväinen yllättävän tasaiseen suoritukseen ja tyydyttävään loppuaikaan. Vasta suihkun jälkeen avasin kännykän, jossa sateli onnitteluita. Olin sijoittunut ikäsarjassani kolmanneksi ja samalla saanut paikan vuoden 2018 Challengen Championkisaan, jotka olisivat jälleen Samorinissa.

Triathlonkisakauden jälkeen olin aivan valmis hyppämään altaaseen. Syksyllä osallistuin jälleen Speedo Mastersien järjestämälle uintileirille. Nää uintileirit tuovat kivaa vaihtelua ja erilaista uintitreeniä. Ikäsarjalaiset - lajista riippumatta - ovat mielettömän ihanaa porukkaa. Ihan sama menenkö uinti- tai triathtlonkisaan /leirille, niin aina on yhtä tervetullut.

Vaikka näillä leirille on triathlonisteille oma ryhmä, niin osallistun uimareiden ryhmään juuri tuon vaihtelun vuoksi - treenien kuin ihmistenkin. 

Tuttuun tapaan lokakuussa käytiin mastersien pitkän radan mestaruuskisat ja nyt paikkana oli Tikkurila. Melkolailla samalla pienellä tiimillä Nurmijärven uimarit osallistuivat näihin kisoihin kahmien ennätysmäärän mitaleja. Päästiin oikein paikallislehteen.

Kisoissa tapasin Carmelan, joka on ollut mun ensimmäisiä valmennettavia vuonna jotain?? Oli hienoa saada kisojen ensimmäinen mitali kaulaan hänen pujottamana. Miten upeaa onkaan huomata, että uinti on säilynyt hänen elämässään. 

Vuosi 2017 päättyi Suomi 100 -uintiin. Olin saanut sovittua Rajamäen uimahallin kanssa radan varaamisesta useammaksi tunnilla. Iso kiitos tästä heille.

2018

Jokaisen kauden jälkeen on ollut pieni epävarmuus, että vieläkö valmentaja jatkaa valmennusta ja on halukas jatkamaan yhteistyötä. Toki tuo on molemminpuolista luonnollista epävarmuutta. Mutta yhteistyö jatkui ilman epäröintiä.

Tammikuussa alkoi kantapää lievästi oireilemaan, mutta ainahan joku paikka oireilee, joten en reagoinut tähän sille kuuluvalla vakavuudella kuin olisi pitänyt. Lopulta kipu pakotti jättämään juoksutreenit pois. Alkuvuonna se ei vielä stressannut. Edessä oli keväiseen tapaan lyhyen radan uintikisat, joten altaassa vietin aikaa joka tapauksessa. Valitettavasti ongelma oli akillisjänteessä ja ihan viimeiselle viikolla asti sain jännittää pääsenkö kisaamaan Challengen Championkisassa vai en. Kesän pääkisa oli kuitenkin Tanskan kisan.

Keväällä tuli paljon matkustelua Saksaan, mutta matkstelusta huolimatta sain tehtyä treenejä myös reissussa. Eiväthän ne vedä vertoja kotona tehtyihin, koska aika on todella rajallista työmatkoilla. Pitkiä päiviä neukkarissa, odotusta lentokentällä ja lennot kotiin myöhään illalla. Glamour on aika kaukana näistä reissuista.

Vuoden 2018 kisat olivat:

Lyhyen radan mastersien mestaruuskisat

Challenge Championship - kisassa lupasin etten enää koskaan, never-ever, tule tänne takaisin

Lahden IRONMAN 70.3 - Suomen sää näytti kaiken muuan paitsi lumisateen. Ulkomaalaiset kisaajat saivat kokea yhden kisan aikana "kolme vuoden aikaa”.

ITU:n Long Distance World Championship - ehkä musta sittenkin on pidemmille matkoilla. Mahtava kisa!

Turun Challenge - Lue kisarapsa :)
Viikkoa ennen Turun kisaan osallistuin Kaitalammen 10:n, uiden sen 10 km. Ei mikään optimaalinen veto enkä tästä kyllä keskustelut valmentajan kansa. Olin kyllä kesällä todennut, että tuon voisi käydä uimassa. Ai miksi sitten menin. "Because I can". 

Uinnin PM-kisat (varoitus: teksti sisältää kuvan toisen asteen palovammasta). Lisäksi olisi ollut uinnin pitkän radan SM-kisat.

Vuoden 2018 kisakausi ei siis päättynyt hyvin, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Töissä oli sen verran kiirettä, että jouduin palamaan töihin sairaslomalta paria päivää aikaisemmin.

2019

Vuosi alkoi reippaasti, kun jo helmikuussa Suomen triathlonliitto järjesti leirin Vierumäellä. Parasta näillä leirille, lajista riippumatta, on tavata samanhenkisiä ihmisiä, päästä pieneksi hetkeksi kokemaan urheilijan elämää.

Maaliskuussa olin uudestaan Vierumäellä HyPyn triathlon tiimin kanssa. Seuran järjestämät leirit ovat hiukan toisenlaisia ja näihin osallistun, jotta saa sitä vaihtelua yksin puurtamiselle.

Talviloman pidin huhtikuussa. Nyt sää suosi mun suunnitelmia, sillä suunnitelmana oli päästä pyöräilemään ulkona mahdollisimman paljon. Aloitin loman pääsiäisestä saaden 11 treenipäivää. Eli tämä oli DIY -leiri kotimaisemissa.

Marraskuusta lähtien olin päässyt treenaamaan säännöllisesti ja hyvin. Odotukset olivat korkealla kisakauden alkaessa.

Kesän kisat:

Perusmatkan EM-kisa, Werth
Mahtava kisareissu rentojen kavereiden kanssa.

Lahti IM 70.3
Odotukset olivat korkealla, suoritus jäi melko kauas siitä suoritustasosta mitä olin itseltäni odottanut.

Turku Challenge, viestijoukkueessa.
Tästä ei ole kisarapsaa.
Mun ei todellakaan pitänyt osallistua Turun kisaan, sillä valmentajan kanssa keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että parhaimman tuloksen pääkisassa saan, kun keskityn treenaamiseen. Tämän olin jo todennut kesällä 2015. Kisaviikonloppuna tilanne kuitenkin muuttui, kun valmennettavani laittoi viestiä, ettei tule pääsemään maaliin sunnuntaina. Uinti ja pyöräily kyllä onnistuu, mutta juoksemisesta ei tule mitään. Muutamien viestien ja puheluiden jälkeen asia oli selvä. Hän ui ja pyöräilee, minä juoksen puolimaran. Itse asiassa tuo juoksu tuli hyvään kohtaan. Olin kesän aikana selvitellyt vatsaoireita, jotka olivat viimeisen 6 kk aika äityneet sellaisiin mittoihin, etten pystynyt juoksemaan puolta tuntia pidempään ilman vessakäyntiä. Syyt kun alkoi selviämään, niin halusin päästä testaamaan miten suunnittelemani energiastrategia toimii käytännössä. Lisäksi korvien väli tarvitse hyvän ja ehjän juoksun ennen kauden pääkisaa.

Siitäkin huolimatta, että olin ja halusin panostaa omaan pääkisaani, nion elokuun ekan viikonlopun treenit vaihtuivat kannustustehtäviin. Viestimme lauantaipäivän Tallinnassa Easier in Excel -ttimin kannustusjoukkueessa. Tästä viikonlopusta tarkempaa selostusta täältä.

ETU, Long Distance European Championship, Almere
Onnistunut kisa kaikilla osa-alueilla. Tätä onnistumista oli odotettu. Kun on hyvä ja ehjä treenikausi takana, niin ne osa-alueet, joihin voi itse vaikuttaa menevät hyvin.

Uinnin avoimet Pohjoismaiden mestaruuskisat kisattiin lokakuun lopulla Tikkurilassa. Nämä kisat eivät olleet kisakalenterissa enkä ollut aikeissa näihin osallistua, kun täyden matkan kisa oli ollut syyskuun puolessa välissä eikä uintia ehtisi treenaamaan tuossa välissä juurikaan. Valmentajani oli kuitenkin eri mieltä ja kehoitti laittamaan nimen listalla. Jos uinti ei lähde kulkemaan, niin sitten peruutan kisat. Näiden vuosien aikana mulla on yksi keskeytys ja yksi DNS. Did Not Start on tullut kylmän kelin takia. Kisa oli syyskuun puolella Suomessa. Keli oli muuttunut kylmäksi ja aamulla satoi vettä. Kaikki tavarat oli pakattu, mutta aamulla totesin, etten koe järkeväksi lähteä "kyläkisaan" palelemaan. Niinpä jätin tuonne menemättä. En siis oikein uskonut tuohon skenaarioon, että vetäisin nimeni  pois, jos uinti ei lähde kulkemaan. No uinti kyllä hiljalleen lähti kulkemaan ja kisaan osallistuin kolmella startilla: 400m sekari, 800m vapari ja 200m selkäuinti + viestissä 50m perhonen.

Eka startti oli 400m sekaria, joka ei missään kohtaan ollut rentoa. Oikeastaan jo kisaverrassa koko kroppa tuntui jäykältä. 800m vaparissa sama tuskainen meno jatkui. Jossain vaiheessa harkitsin keskeyttämistä, kun syke tuntui nousevan liian korkealle. Uin kuitenkin loppuun asti. 200m selkää oli ihan vaan siksi koska mä voin. Missään startissa ei tullut sellaista hyvää oloa tai fiilistä, että nyt kisataan. Enemmänkin taistelua päästä maaliin. Kisoista jäi kuitenkin käteen 800m vaparissa hopea ja muissa kahdessa henkilökohtaisessa lajissa tuli 4. sijat.

Vuosi päättyi kahteen leiriin, joista ensimmäinen oli Suomen Triathlonliiton järjestämä leiri Vierumäellä. Hyvää settiä, loistavat valmentajat ja mahtavaa porukkaa. 

Vuoden viimeinen leiri oli oman valmentajan järjestämä leiri, josta ei treeniä puuttunut. Jamo kyllä antoi kaikkensa meille säästelemättä itseään. Uinnit olivat kahdessa eri ryhmässä, jotta päästiin uimaan 2 per rata ja jokainen sai palautetta. Juoksu-pyörätreeneissä palautetta sateli jokaiselle. 

 Kahden päivän aikana kolme uintia, kaksi yhdistelmätreeniä, yksi voimaharjoittelun tekniikkasetti. Tuli tehtyä sekä FTP että CSS -testit. 

Oma valmentajan vetäminä treenit ovat vaan niin kultaa. Hän  tietää jokaisen tason ja vauhdit, tietää mitä voi vaatia. Vauhdeista ja tasosta riippumatta kaikki oltiin samalla viivalla. Tää oli harvinaista herkkuja, kun Jamo asuu perheineen toisella puolella maapalloa.

Siinä ovat ensimmäiset kymmenen vuotta!

En pysty tarpeeksi kiittämään Vessua, joka yllytti ja rohkaisi lähteämään polkaisemaan Vätternrundanin 2009 ja sen jälkeen tutustutti mut triathloniin, jaksoi valaa muhun uskoa, odotti mua lukemattomat kerrat pyörälenkeillä ja kuinkahan monesti muistutti syömään ja juomaan lenkkien aikana. Ensimmäisessä kisassa opasti ja näytti missä on T1 ja T2, kierrätti vaihtoalueet, autolla käytiin läpi pyöräilyosuudet ja maaliviivalla odotti mua. Ja ekat vuodet huolehti myös siitä, että mun rengaissa on riittävät ilmanpaineet ja ekalle ulkomaan kisareissulle pakkasi mun pyörän kuljetuslaukkuun.

Viimeiset vuodet olen treenannut melko paljon yksin. Yksin treenaaminen on mahdollistanut joustavat aikataulut ja treenien toteuttamisen ohjelman mukaisesti ilman suurempia ylilyöntejä. Toki tässä on omat huonotkin puolensa enkä sano ettenkö nauttisi välillä myös treenaamisesta muiden kanssa, kuten esim uintiystävien kanssa. Mutta onhan tämä vähän tällainen lonely rider -laji.

Kiitos näistä vuosista triathlonväki ja  mastersuimarit! 
Ilman näitä yhteisöjen luomaa yhteishenkeä ei olisi näitä upeita kokemuksia.

Kiitos perheelleni!❤

Kisakauden avaus Weertissä, 1.6.2019

YLEISTÄ

Vuoden 2019 perusmatkan eli olympiamatkan Euroopan Mestaruuskisat käytiin kesäkuun 1.-2. päivä helteisessä Weertissä Hollannissa. Lauantaina käytiin miesten eliten EM-kisa, jossa Suomea edusti Henrik Goesch, joka taisteli hienosti kuumassa kelissä sijalle 34. Euroopan mestaruus meni Isoon-Britanniaan Alister Brownleelle.

Keski-Euroopassa perusmatkan kisat ovat Age Group -urheilijoiden suuressa suosiossa ja isommissa maissa kuten Iso-Britanniassa ja Saksassa maansa edustaja urheilijat lunastavat paikkansa karsintakisojen kautta. Kisojen isoin edustus taisi jälleen tulla Isosta-Britanniasta. Suomen Age Group tiimistä oli Suomea edustamassa itseni lisäksi, Tomi Kanto  ja Mikael Mård.

ENNEN KISAA

Ilman sattumuksia ja kömmähdyksiä ei selvitty tästäkään reissusta. Torstai-iltana oli pyörää kasatessa selvinnyt että lennon jälkeen ei sähkövaihteet toimineet. Kaveri googlesta kyllä yritti antaa hyviä vinkkejä kuinka aukaista sähkövaihteiden mahdollinen save mode. Kun ei avut auttaneet, niin googlelta neuvoja mistä löytää paikallinen Shimanonin valtuuttama pyörähuolto. 

Aamulla klo 5 tajunnan herättävä fakta. Uintireittiin tutustuminen ei onnistu ennen rekisteröitymistä. Koska olimme saapuneet torstaina vasta klo 22 jälkeen, niin seuraava mahdollinen rekisteröityminen Suomen joukkueelle olisi perjantaina klo 16-17. Aamulla tilannearviointi: yksi auto, yksi ongelmallinen pyörä, yksi kisaaja Dusselforfissa. Asiat tärkeysjärjestykseen. Mun kisa on lauantaiaamuna, Tomi pystyy odottamaan kyytiä kentällä. 

Aamupalan jälkeen navigaattorin avustuksella paikalliseen huoltoliikkeeseen. Pyöräliike oli Shimanon valtuuttama, mutta siellä pyörä sai osakseen vain ihastusta. Palvelua ei kuitenkaan voi moittia. He soittivat toiseen liikkeeseen, selittävät tilanteen ja varmistivat, että ottaisivat pyöräni heti huoltoon. Pyörä autoon ja navigaattoriin uusi osoite. Pientä epäröintiä ehti tulemaan, kun käännyttiin toinen toistaan kapeammalle tielle keskelle pientä asuinaluetta. Saavuttuamme liikkeeseen tiesimme, että täältä joko saadaan apua tai sitten mun kisa oli tässä. Jäimme Arin kanssa liikkeeseen ja Mikael lähti hakemaan Tomia Dusseldorin kentältä - 110 km päästä.

Pyörän ollessa huollossa, nautimme Arin kanssa liikkeen tarjoamat cappucinot ja palat itse tehtyä kakkua takapihalla. Itse huolto ei kestänyt kauaa. Lukitus saatiin auki, jarruja vähän säädettiin ja pyörä oli valmis. Koska meillä ei ollut autoa käytettävissä, liikkeestä soittivat jollekin tutulle taksikuskille, joka vie meidän vapaapäivänään takaisin hotellille. Odottelessa Mikaelin ja Tomin saapumista, kävin tekemässä pyöräverran. Kyllä vaan on hienoa pyöräillä maassa, jossa on kunnon pyörätiet eikä tarvitse koko ajan pelätä. 

Tomin ja Mikaelin saavuttua, lähdimme hoitamaan rekisteröitymisen, seuraamaan junior naisten sprittikisaa, syömään ja kokeilemaan, josko meitä onnistuisi vielä päästä käymään uintipaikalla ja mahdollisesti jopa uimaan. Ajaessamme kisakeskukseen aloimme puhumaan kisalisensseistä. Melko nopeasti yksi meistä otti puhelimen käteen ja alkoi viestin vilkas lähettely. Suomeen EI tainnut mennä 5 min kauempaa kuin kansainvälinen lisenssi oli hommattuna. 

Vaikka olimme noin tuntia ennen meidän omaa rekisteröitymisaikaa hakemassa kisanumeroita ja chippiä, niin ei meitä ajattu pois eikä siellä ollut meidän lisäksi kuin pari muuta kisajaa. Meillä taisi olla täydellinen ajoitus.

Ennen kisaa en itse ollut ehtinyt käymään kertaakaan avovedessä, mutta yhden kerran olin hetken uinut altaassa märkkä päällä. Nyt  - vajaa vuorokausi ennen kisastarttia ensimmäinen avovesiuinti. 

Vesi tuntui lähes jäätävältä. Ei kun märkkäri päälle ja veteen. Ensimmäisten 100m aikana olin varma, että sormet jäätyvät. Lopulta kuitenkin kiersimme elitesarjan uintipoijut.

Hotelliin päästyä tarrat pyörään, tatskat käsivarsiin ja pohkeisiin. Uni tuli yllättävän hyvin. Aamulla selvisi, että Mikael ja Tomi olivat yömyöhään olleet tiriahlon.org -sivujen syövereissä analysoimalla millä ajalla saavutetaan oman ikäsarjan euroopan mestaruus ja millä ajalla ollaan podiumilla. 

LAUANTAI  - OMA KISAPÄIVÄ

Kisa-aamuun oli varattu aikaa, mutta yksi asia johti toiseen ja lopulta tuli jo vähän kiire. Ehdin kuitenkin viemään T2:lle juoksukengät ja harjoittelemaan vaihtoalueen. Vaihtoalueelle kun ei päässyt ennen kisa-aamua. Sieltä autolla uintipaikalle.

Kun ei ollut likaa aikaa, niin hyvin sai ns kierroksia koneeseen ennen starttia. Ehdin kuitenkin verraamaan ja aktivoimaan uintilihaksia sekä ihan riittävästi jännittämään ja käymään lähes koko tunneskaalan lävitse ennen kuin siirryin starttialueelle. Starttialue oli iso. Teltasta löytyi vesipulloja, penkkejä, mahdollisuus pyöritellä rullien päällä, teknillistä apua pyörän kanssa. Kiitos jälkeen avuliaalle teknikolle, joka pumppasi renkaisiin oikeat paineet, samalla teki hieno säädön etujarruihin ja samalla huomasi, että olin laittanut etukiekon väärinpäin. Itse tuskin ehdin tajuamaan mitä tapahtui kun pyörä ojennettiin mulle takaisin. 

Viimeinkin olin valmis siirtymään T1-alueelle. Ennen alueelle pääsyä oli kisapuvun tarkistus ja pyörän tsekkaus.

Ehdin harjoittelemaan sisääntulon ja ulosmenon sekä laittamaan paikkani kuntoon T1-alueella.

UINTI 1.5 km

Tässä ei ole oma startti, vaan AG-miesten, mutta sama kaava oli jokaisessa startissa. Ei tarvinnut rannalla jäädä kenenkään selän taakse piiloon tai yrittää livahtaa kenenkään kainalon alta ;). 

Omassa lähdössäni kärki lähti heti kovaa. Koetin pysyä heidän peesissä, mutta vauhti oli itselleni liian kova. Juoduin ottamaan vähän happea ja jatkamaan uintia yksinään. Tässä vaiheessa olin täysin varma, että olin hitaampia uimareita ikäsarjassani, kun en nähnyt yhtään uimaria lähietäisyydellä. Myöhemmin tuloksia analysoiden olin uinut uintireitin 20 sekkaa kovempaa kuin ikäsarjani voittaja ollen 7. nopein uintiosuudella. Tämä oli itselleni erittäin positiivinen yllätys, sillä keski-eurooppalaisilla perusmatkan kisaajilla on erittäin vahva uinti. Vuoden 2014 EM-kisoissa uintivauhtini riitti keskikastiin.

PYÖRÄ 40 km

Pyörä kulki, jalat tuntuivat erinomaisilta ja kampiakselin pyörittäminen tuntui vahvalta, mutta ei missään kohtaan vääntämiseltä. Fiilis nousi. Nautin koko 40 km matkan vauhdin hurmasta ja vahvan tuntuisista jaloista. Oli ihan mieletön fiilis päästä pyöräilemään asfaltilla, joka on ehjä, ei ole reikkiä, ei ole paikattuja kohtia. Tuosta reitistä olisi voinut nauttia pidemmäkin matkan ajan. 

Kivaa oli, oikeastaan "sika mageeta". Kuuma oli, mutta sitä ei pyörän päällä huomannut muusta kuin muutamasta valuvasta hikipisarasta, juomapulloon en vaan tarttunut tarpeeksi tiheään tahtiin. Pulloon jäi n 2 dl nestettä.

T2 + 500m run-up

Kaikki hyvin, vaihto ilman sähläystä. Sukat olivat kengissä, joten ne menivät helposti jalkaan. Juoksulasit ja lippis päähän. Ulos häkistä.

Nämä molemmat  T2 ja 500m run-up laskettiin T2:n aikaan. 

JUOKSU 10 km

Tuntui kuin vahvat jalat olisivat vaihtuneet vaihtoalueella raskaisiin. Vahvoista jaloista ei ollut tietoakaan. Koetin pitää yllä tavoitevauhtia.

Ensimmäinen vesipiste. Odotin saavani kaadettua mukillisen jos toisenkin vettä niskaani. Käteeni ojennettiin vesipussi. Sain sen kyllä auki, niin että siitä sai pienen määrän vettä suuhun, mutta ei siitä pienestä reiästä juurikaan vettä saanut viilentämään kehoa. Eka kierros oli puhdasta taistelua. Käänsi ajatuksen toiselle kierrokselle. Juoksujalat löytyvät parin kilsan jälkeen, eiks vaan. 

Jokaiselle kierroksella oli kaksi vesipistettä, joista molemmista koetin saada vettä niskaani. Näihin hukkasin aivan liikaa aikaa eikä juoksu oikein missään vaiheessa tuntunut siltä kuin miltä olin odottanut. Se vahva askel oli täysin kateissa, samoin vauhti. Korvien väli petti myös. Keskityin aivan vääriin asioihin.

Mutta oli juoksureitillä jotain hyvää. Jokaiselle kierroksella kasvoille nousi leveä hymy, kun katsojien joukosta kuului:  ”hyvä leijona(t)” -kannustushuuto.

Koska juoksua olin todellakin odottanut ja sen mentyä pahasti alakanttiin, niin kyllähän se veti mielen matalaksi. En edes tiennyt omaa loppuaikaani tai sijoitustani ennen kuin vasta illalla palattuamme takaisin hotellille. Miehetkään eivät kertoneet mulle aikaani tai sijoitustani, kun en sitä kysynyt.  Tuloslistalla olin sijalla 18 paria minuuttia paremmalla ajalla kuin edellinen ennätykseni. 

Lauantaipäivä huipentui elite miesten kisan seuraamiseen + 28 asteen helteessä. Kannustimme Henkkaa juoksuosuudella, samalla kun ihailimme sekä Alistair Brownleen että toiseksi tulleen Joao Pereiran juoksua. 

SUNNUNTAI

Sunnnuntain miesten AG-kisan jälkeen porukalla takaisin hotellille. Miehet kävivät suihkussa, tekivät check-outin ja sitten auton pakkaus. Kolme pyörää, matkalaukku, iso kassi ja pari reppua. Ei ihan helpoin tehtävä, mutta sopu antaa tilaa. Tomi istui pyörän ja matkalaukun kanssa takana. Ari, Mikael ja minä edessä. 

Jotta saimme vielä kisareissuun pientä jännitystä aikaan, niin Tomin pyörä vietiin Belgiaan. Aikaa meille ei ihan hirveästi ollut, mutta onnea sitäkin enemmän. Liikenne sujui hyvin, emme ajaneet kuin harhaan. 

Dusseldorfin kentällä auton palauttaminen. Mikaelin pyörän pakkaaminen pyöränkuljetuslaukkuun. Lopulta meillä jäi sen verran aikaan ennen boardingia, että minä ja Ari ehdittiin syömään pika-pikaa, Mikael ja Tomi nauttimaan hyvin ansaitut ”palautusjuomat”.

Mikael ja minä osallistuimme tammikuussa AG-tiimin leirille, jossa kasvot ja nimet tulivat tutuiksi, mutta muuten olimme toisillemme täysin ventovieraita. Kisaviikonlopun aikana meidän pieni tiimi hitsautui yhteen. Kuljimme yhdessä, söimme yhdessä, suunnittelimme yhdessä, joustimme, odotimme ja luontevasti autoimme toisiamme koko kisaviikonlopun ajan. 

Suomeen päästyä kävin kisan lävitse vielä valmentajan kanssa:

• uinnin kisavauhdin harjoittelua avovedessä
• Nyt kaivattaisiin treeneihin peesiapua
• pyöräosuudella olisi pitänyt mahdollisesti juoda enemmän
• juoksu ei vastannut tämän hetkistä kuntoa
• lievä nestehukka?

Kiitos Suomen Triathlonliitolle AG-tiimin perustamisesta ja tästä upeasta mahdollisuudesta edustaa Suomea sini-valkoisin värein!

Kiitos Mikael ja Tomi seurasta! Koska tahansa uudestaan reissuun teidän kanssa.

ETU Triathlon EM-Perusmatka 2014

Perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin hyvin muuten, mutta jano yllätti. Suu oli kuiva, huulet takertuneet toisiinsa. Onneksi sängyn vieressä oli vesipullo. Vaikka emme olleet 1000m korkeudessa, niin siitä huolimatta itselläni oli jatkuva jano, johon olisi pitänyt osata reagoida hanakammin etenkin kun yksi kisa oli takana ja toinen vielä edessä. Tästä sain ikävän muistutuksen/opetuksen sunnuntaina.

Lauantai oli välipäivä, jonka otimme levon kannalta. Perjantaina olimme käyneet kisan jälkeen kaupassa, joten edes kaupassa ei tarvitsisi käydä. Aamupäivä meni leväten ja ennen siirtymistä kisapaikalla seuraamaan miesten eliittikisaa, kävimme lyhyellä pyörälenkillä. Perjantai painoi jaloissa ja kyllä mielessä kävi miten näillä jaloilla kykenee tekemään perjantain lenkin kahdesti. Kun kevyellä lenkillä tunsin reisien ulkosyrjässä ikävän tuttua kireyttä. Lihaskalvot ne siellä muistuttivat olemassa olostaan. Lyhyet venyttelyt, välipala ja suunta kisapaikalle.

Kisapaikalla itselleni tuli ostettavaksi uudet ajolasit, sillä edelliset onnistuin ilmeisesti hävittämään perjantain kisan jälkeen. Tiedän ottaneeni lasit kisapaikalta, mutta minne ne katosivat sen jälkeen? Ei mitään tietoa. Harmittaa niin vietävästi, sillä olin saanut ne mieheltäni synttärilahjaksi Saksasta. Onneksi huomasin tilanteen jo perjantaina enkä vasta sunnuntaiaamuna. Säätöa oli ollut jo ihan tarpeeksi.

Eliittisarjan miesten kisaa saatiin seurata miellyttävässä kesäisessä säässä toisin kuin perjantaina käydyn eliittisarjan naisten kisaa, jota seurattiin vesisaateessa ja kylmässä. Siinä missä naiset palelivat edellisenä päivänä, nyt miehet jäähdyttivät itseään kaatamalla vettä päälleen. Upea keli ja lennokasta menoa!

Miesten kisan jälkeen oli meidän vuoro viedä jälleen pyörät, kypärät ja kisa-asut tarkistettaviksi. Järjestäjän katsastaessa kisa-asuani, totesin hänelle, että olet jo saman puvun tarkistanut perjantai-aamuna. Nainen katsoi mua viipyvästi kysyen:" Are you racing again? Are you sure? Is there even 48 hours between? Well, I better not say anything" Jep. Kyllä. Sunnuntaina samaa herkkua uudestaan - tuplana.

Päivällisen kävimme syömässä Paulin ja Kaisan kanssa Kitzbühelin keskustassa, joka oli yhtä kävelykatua. Nyt ymmärsin miksi torstaina olimme koko ajan ajaneet umpikujiin ja yksisuuntaisiin katuihin. Ilta meni nopeasti ja valitettavasi meidän oli lähdettävä pakkaamaan kisatavarat valmiiksi. Aamulla olisi jälleen aikainen herätys - klo 5:15.

Sunnuntain kisa tuli uniini. Näin painajaisia ja kahdesti heräsin juomaan vettä. Painajaiset johtuivat torstain säätämisistä sekä epäilystäni selvitä kisareitistä. Selviäisin yhdestä kierroksesta, sitä en epäillyt, mutta kahdesti peräkkäin kiivetä ne mäet ylös. Nousua tulisi yhteensä noin 700m. Etenkin se jälkimmäinen, joka oli n. 2 km pituinen. Aamulla sanoinkin Katjalle, että kun olen toistamiseen noussut viimeisen mäen ylös, niin ennen laskua mä tuuletan. Jos sinne pääsen, niin mä vaikka kävelen maaliin. Tuolloin en vielä tiennyt mitä on tulossa.

Kuuden aikaan aamulla oli vielä viileätä. Takana näkyvä höyry nousee järvestä.

Katsellessamme kisaajia tiesimme perusmatkalla olevan sprinttimatkaa kovempi taso. Tasoeron näki silmillä. Sarjani voittaja käytti perusmatkaan aikaa 2.22.02!

Alla oleva kuva on otettu kävellessämme aamulla kisapaikalta takaisin autolle lepäämään.

Mä yritin esittää kovaa kisaajaa lepäämällä autossa ennen starttia.

Enks mä näytäkkin ihan urheilijalta ;)?

Nyt tiedettiin missä tulee kokoontua, miten startti tapahtuu (esim. veteen ei saa mennä ennen starttia),  millainen on reitti, miten toimii vaatesäilytys, missä vessat sijaitsevat, millainen on kisareitti kokonaisuudessaan ja mitä on maaliviivan ylityksen jälkeen. Ei tarvinnut enää miettiä näitä perusasioita.

Mun startti oli jälleen ennen Katjaa, joten toistamiseen lähdin yksin kipittämään kohti kisa-aluetta. Märkäpukua laittaessani päälle jututin vieressä olevaa italialaista naista. Tuli esille, että tämä oli hänen kolmas EM-kisa ja ensi vuoden EM-sprintti/perusmatka on kalenterissa, harrastanut triathlonia 12 vuotta, pyöräilee mielellään samanlaisissa maastoissa kuin kisareitti, keskittynyt sprinttiin ja perusmatkaan ja on keskitason uimari. Olen siis aloittelija näiden rinnalla. Oli aivan pakko kysyä miten hän määrittää keskitason uimarin. Sprinttimatkan uintiin saa kulumaan 12min. Jep! Siinä tuli sitten oma taso rangattua. Ennen karsinaan menoa autoimme toisiamme saamaan vielä märkäpuvut kiinni ja toivotimme hyvää kaa. Jos nyt olisi sattunut olemaan mielessä perjantain kaltainen sijoitus jossain 25-30 kieppeillä, katosi se tuon keskustelun jälkeen. Nämä naiset olivat todella kovan luokan triathleettejä. Ennen karsinaan menoa autoimme toisiamme saamaan vielä märkäpuvut kiinni ja toivotimme hyvää kisaa.

Uinti lähti sellaista kivaa rentoa vauhtia. Ehkä vähän liian kevyesti, kärki meni menojaan. Ei mulla olisi ollut mitään asiaan sinne kärkeen, mutta olisin ehkä voinut aloittaa hiukan voimakkaammin. Ensimmäisen poijun jälkeen tuli kuitenkin sellainen olo, että pitäisikö sitä uida, kun mä nyt kuitenkin olen EM-kisoissa. Laitoin vähän vaihdetta sisään, keskityin hyvään vahvaan käsivetoon ja saavutinkin muutaman. Ennen kolmatta poijua mua alkoi sitten pistämään ikävästi. Rauhallisesti otin ilmaan ja yhtä rauhallisesti puhalsin keuhkot tyhjäksi veteen. Näin meninkin sitten lähes loppumatkan. Onnistuin samaan jonkun naisen eteeni, jonka jälkeen pyrin olemaan hänen peesissä. Mulle kelpaa ilmainen ja luvallinen kyyti. 

Pyörän päälle noustuani tunsin jalkojeni olevan väsyneet, kampiakseli ei pyörinyt yhtä helposti kuin perjantaina. Ensimmäisen nousun aikana mielessä kävi keskeyttäminen, reisien ulkosyrjät kipuilivat, samoin alaselkä eikä perjantain pyörityksestä ollut tietoakaan. Jos jo ensimmäinen nousu tuntuu näin raskaalta, miten ihmeessä mä selviän siitä viimeisestä noususta? Entä toisesta kierroksesta? Välillä nousin putkelle, välillä istuin. Tällä tekniikalla pääsin ylös. Ja sitten nauttimaan vauhdista. Tosin toisella kierroksella olevat miehet tulivat ohitse. Onneksi ei oikealta ja vasemmalta, vaan ainoastaan vasemmalta ja aina huutaen jotain, josta tiesin siirtyä oikeaan reunaan. Enää ei pelottanut tulla ohitettavaksi. Se jälkimmäinen nousu oli jotain tuskaista. Teki mieli kävellä, jättää kisa siihen. Mutta toisaalta mä halusin päästä tuulettamaan ja tulla mäet alas. Lähdin toisella kierrokselle ohittaen yhden miehen. Jonkinlainen buusti kai tuosta tuli. Ja niin mä olin uudestaan ensimmäisessä nousussa. Nyt sain kannustaa naista: "keep going!" Päästyäni ylös, laitoin jalat pyörittämään kampiakselia, jotta saisin jalat mahdollisimman nopeasti palautumaan. Lyhyt tasainen kohta ja taas noustaisiin. Tuskaista nousua ja vielä olisi the nousu jäljellä. Raskasta ja kivuliasta nousua. Selkää poltteli ja reisien ulkoreidet tuntuivat repeävän. Kiroilin ääneen ja väänsi kampiakselia. Ja juuri kun viimeinen lasku alkoi huusin. " I DID IT! I DID IT!" Ja sitten nautin vauhdista. Maksivauhtini oli ollut 58,4km/h. Alaspäin tullessa tuli muutaman kerran pala kurkkuun. Ensimmäisen kerran jarruttaessani liian voimakkaasti mutkassa. Tein juuri sen mistä Katja oli mua varoittanut. Toisen kerran, kun mutka meni vähän pitkäksi. Onneksi oli leveämpi kohta ja jokainen sentti tuli tarpeeseen. Hauskaa oli. Mun ka-poljinnopeus 40 km matkalla oli kuitenkin ollut sunnuntaina 80 ja maksimi 115. Perjantaina vastaavat luvut olivat olleet 76 ja 113. Oli se kampiakseli sitten kuitenkin pyörinyt.

Juoksu sitten tökkikin ja oikein kunnolla. Olin aivan naatti, tuskin pääsin eteenpäin. Nousut tuntuivat ylivoimaisilta. Sormet olivat turvoksissa ja mulla oli vessahätä. Oli pakko kävellä. Enkä ollut ainoa. Jokaisella juomapisteellä join vähän, kastelin pääni ja hartiat. Tästä tulisi toisinto ensimmäisestä Kiskon kisastani, mutta maaliviivan ylitän. Sen olin päättänyt. Takana tuleva nainen tsemppasi mua. Viimeiset 2-3 km tulin itävaltalaisen naisen kanssa vaihdellen paikkojamme. Milloin minä edellä ja milloin jäin hänen taakse. Olisin halunnut ottaa loppukirin tai edes pysyä erään italiaisen naisen (ei ollut sama, jonka kanssa juttelin ennen starttia) perässä, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Maaliin tulin silti onnellisena. 

Kiitos Jurille kuvakaappauksesta! Oli aivan huimaa huomata kuinka olette olleet hengessä mukana!

Aikani ei ollut hääppöinen, mutta reitti oli haastava. Katja, joka on kisannut ympäri maailmaa, laittoi FB:n statukseen reitin olleen hänen triathlonuransa raskain perusmatkan reitti. Se antanee jonkinlaisen kuvan reitistä.

Maaliviivan jälkeen join kaksin käsin nestettä - urheilujuoma ja vettä. Koko loppupäivän nesteet tulivat lähes suorana ulos. 

Pahimman janon jälkeen, otin olutta. Ruksi seinään! Mulla oli edelleen jano ja halusin jotain muuta kuin vettä tai urheilujuomaa. Kyseessä on alkoholiton sitruunanmakuinen olut. Tää maistui mulle ;) ja banaani. Mikä makunautinto!

Märät vaatteet vaihtuivat kuiviin, jonka jälkeen poseerausta :)

En varmaan tule toistamiseen olemaan erittäin rasittunut ja samaan harjoituskuormituksen tasoa äärimmäiseksi.

Kisan jälkeen bikinit päälle ja pyörien pakkaaminen, jonka jälkeen kahviahetki aurinkotuoleissa rentoutuen .......

katsellen kuvan maisemaa:

 Kaikkien tavaroiden pakkaamisen jälkeen suuntasimme loppubileisiin.

 Ruuan jälkeen molempien silmäluomet alkoi painua kiinni ja katse tuijottamaan. Päätimme lähteä nukkumaan. Meitä odotti jälleen aikainen herätys. Laskimme meidän tarvitsevan 15min aikaa siirtyä autoon heräämisestä eli kello laitettiin soimaan 3:45.

Mutta eipä se uni tullutkaan. Taisin nukkua pari tuntia, muuten makasin silmät kiinni. Oltiin sitten molemmat pystyssä jo heti kolmen jälkeen. Keho kävi ylikierroksilla.

Päivän ensimmäinen aamupala majapaikassa ennen starttaamista kohti lentokenttää. Toinen aamupala lentokentällä.

Aamu sarastaa jossain ennen Muncheniä:

Aivan huikea reissu! 

Kiitos Katjalle tästä hullusta ideasta!