10 vuotta triathlonia

Uusi vuosikymmen alkanut ja samalla tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun aloitin harrastamaan triathlonia. Aluksi ihan viattomasti vaihtaen osan ryhmäliikuntatunneista juoksuun ja uintiin. Jossain vaiheessa tästä on tullut elämäntapa.

Kaikki siis lähti liikkeelle siitä, että vuonna 2008 kesällä olimme perheen kanssa Italiassa lomamatkalla. Tullessamme alas Livingosta otin yllä olevan kuvan. Lähetin tämän kahdelle kaverilleni saatesanojen ollessa jotenkin seuraavat: "Tässä meille haastetta /motivointia spindetunteihin". Oisko mennyt viikko tai kaksi, kun toinen heistä kuittasi, että saattaa olla vielä liian haastavaa, mutta mites ois tällainen? ja linkki Vätternrundanin sivuille.

Valitettavasti samana vuonna alkoi polvet oireilemaan. Aluksi portaiden käveleminen alaspäin oli tuskaista ja myöhemmin myös ylöspäin. Lopulta niissä oli leposärkyä. Tästä alkoi noin vuoden mittainen selvitystyö.

2009

Tammikuussa lausunto oli, ettei näillä polvilla juosta eikä pyöräillä. Jos on pakko pyöräillä, niin sitten sellaisella "mummopyörällä". Niinpä kävelin Chebici -liikkeen ovesta sisällä ja kerroin mihin tarkoitukseen haluan pyörän. Vappuna sain mun ensimmäisen Chebici maantiepyörän.

Kesällä 2009 elämäni ensimmäinen pyöräilytapahtuma: Vätternrundan 300km.

Jotta kaveri jaksaisi edelleen odottaa mua pyörälenkeillä, niin jotain oli tehtävä, jotta en olisi täysin perässä vedettävä. Marraskuussa istuin Pajulahden saunaosastolla. Siellä oli Pajulahden triathlon- ja maratonkoulun aloitus. Olin ainoa nainen triathlonkoulussa ja lievästi alkoi pala kurkussa nousemaan. Miten ihmeessä mä pysyn näiden kavereiden tahdissa?

2010

Katja Väisäsen opastuksella triathlontreenit alkoivat, mukaanlukien juoksu. Tosin erittäin maltillisest: Spindetuntien jälkeen 10 min.

Huhtikuussa triathlonkoulussa oli 21 km juoksu - Lahdesta Pajulahteen. Treenikaverin kanssa tuonne lähdettiin. Hän juoksi omaa juoksua ja mina omaani. Lähestyessäni Pajulahden urheiluopistoa endorfiinitasot olivat huipuissaan. Mä olin todellakin juossut 21km!

Elämäni toinen puolimara tuli yllättäen, kun kahta päivää ennen Helsinki City Runin mun kollege sai mut ylipuhuttua osallistumaan HCR:n puolimaralle. Ei tarvitsisi muuta kuin ilmestyä oikealle paikalle oikeaan aikaan. Niinpä löysin itseni Deep Leadin -tiimin joukkueesta. Oli mahtava kokemus!

Pajulahdessa käytiin noin kerran kuukaudessa yhteistreeneissä ja noiden ajomatkojen aikana treenikaveri valoi muhun uskoa, että mä selviäisin puolimatkan triathlonkisasta. Hän taisi olla ainoa kenelle edes uskalsin ääneen moisesta ideasta edes puhua.

Kun kerran puolimara meni, niin ilmoittauduin Joroisten puolimatkan kisaan.

 Finntriathlonin puolimatkan kisan T1, Joroinen 2010

Kisapäivän oli kuuma, Valvatus oli kuuma. Elite -sarjalaiset uivat ilman märkkäriä, muut saivat valita uivatko ilman vai ei. Treenikaverin kanssa päätettiin uida ilman märkkäriä, vaikka lupa oli myös uida eka kierros märkkärillä ja, jos tarve niin ottaa märkkäri pois toisella kierroksella. Samoin juotavaa oli tarjolla kierrosta välissä. Eli uintiin yksi kierros, rantauduttiin, juostiin lyhyt pätkä rannalla ja takaisin veteen.

Pyöräilyosuudella vaan hoin itselleni:" pidä sykkeet matala, sä hullu aijot vielä tämän pyöräilyn jälkeen juosta puolimaran!!"

Maaliin tulin ajassa 6:03. Kisarapsan linkistä


Vuonna 2010 mahtui kolme pyöräilytapahtumaa; Vätternrundan, Tour de Helsinki ja syyskuussa vielä Myllyn Pyöräily

2011

Triathlonkoulu oli päättynyt kesällä 2010 Joroisten kisaan, mutta luonnollinen jatkumo oli jatkaa Katja Väisäsen kanssa yhteistyötä. Katjalla oli hyvä ote ja tarvittaessa veti jarruja.

Katjan valmennusfilosofia ja -metodit sopivat itselleni. Hän osasi hyvin ottaa huomioon muun elämän. Tasapainoilua tarvittiin enemmän kuin nykyisin, kun tuolloin työura oli  noususuunnassa ja molemmat tyttäret asuivat kotona.

Keväällä HCR ja kesällä osallistuin Kiskon perusmatkalla ja  Joroisten puolimatkalle tehdän pari minuuttia heikomman ajan kuin vuotta aikaisemmin. Vaikka kisa meni heikosti, niin osallistuin elokuussa Tampereella pitkän matkan EM-kisaan. Tuolloin oli mahdollista joko osallistua ikäsarjassa ja hankkia ITU:n hyväksymä kisapuku tai osallistua kuntosarjassa ilman ITU:n hyväksymää pukua.

Tuo pitkän matkan EM-kisa päättyi omalta osaltani keskeytykseen. Turposin niin pahasti, etten saanut  kunnolla henkeä. Tästä alkoi syiden selvittäminen turpoamiselle. Nämä kolme kisaa on vedetty samaan rapsaan.

2012

Keväällä juostiin taas Lahdesta Pajulahteen. Sykkeet olivat hurjan korkeat, vauhti matala. Katja laittoi stopin treenaamiselle. Sain luvan liikkua matalilla sykkeillä maks 60 min ja ruokaa piti syödä. Olin kevään aikana lähtenyt tiputtamaan painoa hiukan epäterveellisin tavoin.

Joroisiin oli jälleen ilmoittauduttu ja treenikaverin painostuksesta SM-sarjaan. Kisarapsa löytyy täältä

Jos vuonna 2009, kun istuin Pajulahden saunaosastolla kuuntelemassa mitä triathlonharrastus on ja katselin ympärillä olevia ihmisiä, olisi joku mulle sanonut, että nappaat parin vuoden päästä SM-pronssia, niin olisin nauratut asiallle makoisasti.

Heti kisan jälkeen Katjan kanssa juteltiin kisasta ja hän ehdotti, että osallistuisin Kuopion perusmatkan SM-kisaan. Hänellä on yksi ylimääräinen huone varattu, joten majoitus olisi kunnossa. Haasteeksi tuli ajoitus. Seuraavana päivänä olisi kummipojan rippijuhlat. Mun pitäisi päästä takaisin kotiin heti kisan jälkeen.

Mietin, että onko mitään järkeä lähteä Hyvinkäältä Kuopioon perusmatkan takia ja alkaa vielä säätämään.

Treenikaverilta sain lainaksi hienot kisakiekot ja mieheni lähti kuskiksi.

Kannatti säätää ja ajaa Hyvinkäältä Kuopioon. Kunnon kisan jälkeen SM-kultaa! Kisarapsa löytyy täältä.

Syksyllä osallistuin uinnin Mastersien mestaruuskisoihin Tuusulan Uimaseuran väreissä. Kisarapsa löytyy täältä. Saldona oli monta sammakkoa ;)

2013

Valmennusuhde Katjan kanssa jatkui, treenit jatkuivat ja kisakalenteri oli edellisten vuosien kanssa lähes identtinen sillä eroavaisuudella, että osallistuin ensimmäistä kertaa sprinttimatkalla ja mulle ominaisella tavalla - suoraan SM-kisaan.

Kesäkuu:

SM-sprinttikisan rapsa

Kolmannen kerran Vätternrundanissa

Kiskon kisa

Heinäkuu:

Joroisten kisassa oma ennätys

Elokuussa käytiin jälleen perusmatkan SM-kisa Kuopiossa. Edellisen vuoden malliin mieheni oli tuolla mukana. Kisa-aamuna käytiin kevyellä kävelyllä, jolloin tunsin ettei kaikki olleet kohdallaan. Katja teippasi mun oikeanpuolen selästä polven alapuolelle.

Kuten niin monena kertana aikaisemminkin, niin nytkin treenikaveri oli mua vastassa maalissa. Kuva kertoo kaiken. Kisa oli vaikea ja olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Kisarapsa täällä.

Loppuvuosi meni kuntoutuksen parissa.

2014

Vuosi täräytettiin käyntiin Wattbiken SM-kisalla ilman suunnitelmaa ja treenaamista, koska kaverit yllyttivät.

Kuten kuvasta huomaa, niin ei ole kokemusta Wattbikella ajosta. Kisapaikalla mulla vaihdettiin polkimet, annettiin neuvot millä vastuksella voisi aloittaa. Ihan pihalla koko touhusta.

Kerta riitti tätä nautintoa :). Kotiin tuomisina kuitenkin SM-kultaa. Kisarapsa täällä.

Triathlonkisakausi käynnistyi Sääksissä. Hyllyssä oli jo SM-kultaa ja pari SM-pronssia, mutta se SM-hopea puuttui. Sprintin SM-kisarapsa. Samalle päivällä osui mun synttärit. Valmennettavani ja kaverini järjesti mulle melkoisen synttäriyllätyksen kisan jälkeen.

Kesäkuussa kisat jatkuivat - yllytyshullu kun olen - niin sprintin ja perusmatkan EM-kisoilla Itävallassa. Katja oli pitkin talvea heittänyt juttua, että toki Kitzbuliin mennään?!? Mitä lähemmäksi kesä tuli sen totisemmaksi kysymykset kävivät. 

Kuten kuvasta huomaa, niin tuo sama kuka-ei-kuulu-joukkoon -olo oli koko viikonlopun, mutta kisaviikonloppu oli tapahtumarikas ja mieleenpainuva eikä voi olla mainitsematta miellyttävää päivällistä Kaisan ja Paulin kanssa.

Sprinttimatkan kisarapsa löytyy täältä ja perusmatkan kisarapsa löytyy täältä.

Heinäkuussa tuttuun tapaan Joroisissa. Fiksu olisi viimeistään tuon kisan jälkeen laittanut kisat pakettiin tuon vuoden osalta, mutta kun kisamaksut ja -reissut tilattu ja maksettu niin sinnehän mennään.

Elokuussa pitkä ulkoilupäivä koko rahan edestä Kalmarissa. Tämän kokemuksen jälkeen olin 100% varma, ettei pitkät matka ole vaan se mun juttu. En päässyt kiinni siihen samaan fiilikseen mitä muut olivat kokeneet täyden matkan jälkeen. Mulle se oli tuskainen kokemus ja palautuminen + kuntoutus kesti pitkään. Kukaan ei muista vuosien jälkeen aikoja eikä sijoituksia, mutta IRONMAN -titteli on ja pysyy ;).

Elokuun lopulla järjestettiin Kuusijärvellä Kuusijärven kolmonen, jossa matkoina oli joko 1500m tai 3000m. Itse en osannut päättää kummalle matkalla menen, niinpä uin molemmat. En tiennyt tämän olevan kisa, kuin vasta vedessä. Siinä vaiheessa en enää kehdannut olla uimatta 1500m, joka uintiin ensimmäisenä. No molemmilta matkoilta ekat sijat.

Taloudellinen tilanteeni kääntyi jyrkkään laskuun kesän jälkeen, jonka vuoksi jouduin tekemään monia vaikeita päätöksiä, joista yksi oli lopettaa Katjan kanssa monta vuotta jatkunut yhteistyö. Onneksi HelTrin ja Orcan kanssa valmennussopimukset jatkuivat. Orcalta sain paljon valmennustunteja, mutta nuo toivat enemmänkin sisältöä ja rutiineja kuin taloudellista helpotusta.

2015

Valmensin itse itseäni ja olin ilmoittaunut mm Joroisten kisaan. Keväällä elämäntilanteeseeni tuli positiivinen käänne, mutta tajusin, ettei mun korvien väli tule kestämään kisapaineita kesällä. Elämäntilanne oli ollut haastava liian pitkään. Niinpä siirsin osallistumiseni Tahkon puolimatkalla ja kuntosarjaan. Halusin nähdä kavereita ja nauttia kisapaikan tunnelmasta.

Blogistani ei löydy erillistä kisarapsaa tuosta kisasta, joten tässä muutama kuva

Ja mihin suuntaan pitäisi mennä? Kysynpähän vaan, että kuinkas monta starttia naiselle onkaan takana ;).  Mulla ei todellakaan ollut kiire mihinkään koko kisan aikana. Uinti meni hyvin, pyöräosuudella vaan nautin menosta - ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki.... ja hymyä riitti. Sitä riitti myös maalisuoralla:

Olin päässyt treenaamaan terveenä koko vuoden ja se näkyi tuloksessa. Oma ennätys puolimatkalla!! 

Kun taloudellinen tilanne oli vakaa olin valmis miettimään uutta valmentajaa. Katja oli lopettanut valmentamisen, joten otin yhteyttä muutamaan valmentajaan. Kun nämä eivät edenneet alkua pidemmällä, kysyin kaverilta kenen valmennuksessa hän on. Kaverin kautta sitten otin yhteyttä nykyiseen valmentajaani. Itselläni oli aika selkeä kuva millainen valmennettava olen, millaista valmennusapua kaipaan ja millainen valmennusfilosia sopii itselleni. Kemioiden on vaan kohdattava ja luottamuksen synnyttyvä, jotta homma toimii. 

Ensimmäinen yhteydenotto oli marraskuun loppupuolella, mutta kaipasin miettimisaikaa. Olisinko valmis kyseisen  valmentajan valmennukseen? Olisiko musta siihen? Tulisiko siitä mitään? Jaksaisiko hän mun kanssa? Hakusessa oli kuitenkin pitkäaikainen suhde ;). Joulukuun alusta alkoi uudet tuulet

2016

Vuosi alkoi loistavasti, kunnes huhtikuussa kevyellä aamulenkillä Khali kaatoi mut ja loukkasin mun oikeanpuoleisen lavan alueen aika rajusti. Mitään ei murtunut, mutta jotain vaurioita sinne tuli. Tuon tapaturman jälkeen meidän juoksulenkit harvenivat ja lopulta päättyivät.

Toukokuussa osallistuin Finntriathlonin leirille ja kesäkuussa sprinttikisaan Lohjalla. Kaikki eivät olleet kunnossa. Olin jo toukokuun puolen välin tienoilla laittanut viestiä, ettei treeni oikein kulje, veto on poissa. Pohje jumittaa.  Kesäkuussa kävin kaverin kanssa uimassa avovedessä ja tehtiin lyhyitä kovia vetoja. Mulla hapotti jo alkumetreillä ja jäin kuin nalli kalliolle. 

Heinäkuun 6.päivä menin terveysasemalle. Ensimmäinen diagnoosi ylirasitus, josta olin täysin erimieltä. Mulla oli hyvä ruokahalu, syke laski suorituksen jälkeen. Mutta nyt puristi keskeltä rintakehää ja suoritustaso oli laskenut merkittävästi. Tästä lääkärinkäynnistä voit lukea tarkemmin https://xtri.blogspot.com/2016/07/totaali-lepo.html. Ei ollut ylirasitus, vaan molemmin puolinen laaja keuhkoembolia.

Koska mä olen mä, niin tein jo sairaalassa oman kuntoutussuunnitelman, jonka jaoin ekaksi mieheni

kanssa. Syy tähän oli, että jos hän ei olisi ollut sen takana, niin sen toteuttaminen olisi ollu mahdotonta. Seuraavaksi jaoin suunnitelmani valmentajan kanssa. Lääkärin kanssa en asiaa käynyt lävitse. Heidän kuntoutusohje poikkesi melkoisesti omastani. Heidän ohje oli 15 min jalkeilla oloa per päivä, muu aika makuulla. 

Mun kuntoutusohjelmaan kuului kävelyä kunnon mukaan, liikkuvuutta, lihastasapainon kehittämistä ja elokuussa Challenge Turku aikarajojen sisällä. Yksikään lääkäri ei olisi hyväksynyt mun suunnitelmaa. 

Lokakuussa osallistuin uintileirille ja kävin tekemässä tunteikkaan pyörä-juoksutestin.

2017

Vieressä oleva kuva on Veli-Matti Järveläisen eikä edes otettu 2017, vaan on keväältä 2016 ;), mutta sopii tähän kohtaan. Liikkuminen ja juoksu tuntuivat hyviltä. 

Helmikuussa mulla oli lomaa ja sain tehtyä hyvää treeniä. Alkukeväästä olin jo saanut kunnon hilattua samalle tasolle mitä se oli ollut vuotta aikaisemmin. Mutta vuonna 2015 asetetut tavoitteet vuodelle 2017 olin jo kuopannut enkä edes katsonut niihin. 

Maaliskuussa pääsin vetämään isoa hanketta, joka vaati matkustelu kotimaassa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Autolla sai huristella tai istua 250 km per siivu.

Maaliskuussa käytiin jälleen uintipuolella mastersien mestaruuskisat, joissa edustin Nurmijärven uintia. En ollut enää Tuusulan Uimaseuran jäsen ja treenasin Rajamäellä, joten koin helpommaksi edustaa Nurmijärveä kuin Tuusulaa. 

Pienellä tiimillä kahmittiin melkoinen määrä SM-mitaleja. Kisarapsan pääset tästä

Uintikisojen jälkeen triatlontreenit jatkuivat normaaliin tapaan. Seuraavat kaksi kuvaa ovat Veli-Matti Järveläisen ottamia vuosien varrella.

Kesäkuussa alkoi kisakausi Slovakiasta. Nyt pääsin kisaamaan todella kuumissa olosuhteissa ja oppia tuli. Kylmän kevään jälkeen ei meikäläinen kyllä pysty kisaamaan kuumissa olosuhteissa. Kisarapsaan pääset tästä.

Heinäkuinen traditio jatkui ja löysin jälleen itseni Joroisista. Kisa oli ja meni miten meni. En ole edes kisarapsaa tuosta tehnyt. Hyväksytysti olen kuitenkin tullut maaliin, kun olen saanut Finisher -paidan ja mitalin :).

Tämä kisa on mennyt melkoisen tylsästi, kun en muista tuosta oikein muuta kuin kimppamajoituksen ja hyvän kisaseuran. Mutta eiks siinä ole ne tärkeimmät. 

Alkukauden trikisat olivat menneet huonosti, vaikka itse treenit olivat menivät aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Vatsavaivat olivat yksi syy, mutta ei ainoa eikä siis selitä kaikkea. Edellisistä vuosista opin, että tykkään treenata kesällä ja kisata vasta kesän lopulla. Niinpä olin asettanut elokuun Challenge Turun kisan pääkisakseni. Tykkään Turun kisan järjestelyistä ja siitä, että se on kaupunkikisa. Ja kivaahan siellä motarilla on mennä pyörällä.

Lisäksi sinne helppo mennä. 

Rolling-starttien huonona puolena on se, että maalissa ei vielä tiedä omaa sijoitusta. Toki tietää millaiseen suoritukseen itse on päässyt ja mikä on loppuaika. Niinpä nyt olin tosi tyytyväinen yllättävän tasaiseen suoritukseen ja tyydyttävään loppuaikaan. Vasta suihkun jälkeen avasin kännykän, jossa sateli onnitteluita. Olin sijoittunut ikäsarjassani kolmanneksi ja samalla saanut paikan vuoden 2018 Challengen Championkisaan, jotka olisivat jälleen Samorinissa.

Triathlonkisakauden jälkeen olin aivan valmis hyppämään altaaseen. Syksyllä osallistuin jälleen Speedo Mastersien järjestämälle uintileirille. Nää uintileirit tuovat kivaa vaihtelua ja erilaista uintitreeniä. Ikäsarjalaiset - lajista riippumatta - ovat mielettömän ihanaa porukkaa. Ihan sama menenkö uinti- tai triathtlonkisaan /leirille, niin aina on yhtä tervetullut.

Vaikka näillä leirille on triathlonisteille oma ryhmä, niin osallistun uimareiden ryhmään juuri tuon vaihtelun vuoksi - treenien kuin ihmistenkin. 

Tuttuun tapaan lokakuussa käytiin mastersien pitkän radan mestaruuskisat ja nyt paikkana oli Tikkurila. Melkolailla samalla pienellä tiimillä Nurmijärven uimarit osallistuivat näihin kisoihin kahmien ennätysmäärän mitaleja. Päästiin oikein paikallislehteen.

Kisoissa tapasin Carmelan, joka on ollut mun ensimmäisiä valmennettavia vuonna jotain?? Oli hienoa saada kisojen ensimmäinen mitali kaulaan hänen pujottamana. Miten upeaa onkaan huomata, että uinti on säilynyt hänen elämässään. 

Vuosi 2017 päättyi Suomi 100 -uintiin. Olin saanut sovittua Rajamäen uimahallin kanssa radan varaamisesta useammaksi tunnilla. Iso kiitos tästä heille.

2018

Jokaisen kauden jälkeen on ollut pieni epävarmuus, että vieläkö valmentaja jatkaa valmennusta ja on halukas jatkamaan yhteistyötä. Toki tuo on molemminpuolista luonnollista epävarmuutta. Mutta yhteistyö jatkui ilman epäröintiä.

Tammikuussa alkoi kantapää lievästi oireilemaan, mutta ainahan joku paikka oireilee, joten en reagoinut tähän sille kuuluvalla vakavuudella kuin olisi pitänyt. Lopulta kipu pakotti jättämään juoksutreenit pois. Alkuvuonna se ei vielä stressannut. Edessä oli keväiseen tapaan lyhyen radan uintikisat, joten altaassa vietin aikaa joka tapauksessa. Valitettavasti ongelma oli akillisjänteessä ja ihan viimeiselle viikolla asti sain jännittää pääsenkö kisaamaan Challengen Championkisassa vai en. Kesän pääkisa oli kuitenkin Tanskan kisan.

Keväällä tuli paljon matkustelua Saksaan, mutta matkstelusta huolimatta sain tehtyä treenejä myös reissussa. Eiväthän ne vedä vertoja kotona tehtyihin, koska aika on todella rajallista työmatkoilla. Pitkiä päiviä neukkarissa, odotusta lentokentällä ja lennot kotiin myöhään illalla. Glamour on aika kaukana näistä reissuista.

Vuoden 2018 kisat olivat:

Lyhyen radan mastersien mestaruuskisat

Challenge Championship - kisassa lupasin etten enää koskaan, never-ever, tule tänne takaisin

Lahden IRONMAN 70.3 - Suomen sää näytti kaiken muuan paitsi lumisateen. Ulkomaalaiset kisaajat saivat kokea yhden kisan aikana "kolme vuoden aikaa”.

ITU:n Long Distance World Championship - ehkä musta sittenkin on pidemmille matkoilla. Mahtava kisa!

Turun Challenge - Lue kisarapsa :)
Viikkoa ennen Turun kisaan osallistuin Kaitalammen 10:n, uiden sen 10 km. Ei mikään optimaalinen veto enkä tästä kyllä keskustelut valmentajan kansa. Olin kyllä kesällä todennut, että tuon voisi käydä uimassa. Ai miksi sitten menin. "Because I can". 

Uinnin PM-kisat (varoitus: teksti sisältää kuvan toisen asteen palovammasta). Lisäksi olisi ollut uinnin pitkän radan SM-kisat.

Vuoden 2018 kisakausi ei siis päättynyt hyvin, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Töissä oli sen verran kiirettä, että jouduin palamaan töihin sairaslomalta paria päivää aikaisemmin.

2019

Vuosi alkoi reippaasti, kun jo helmikuussa Suomen triathlonliitto järjesti leirin Vierumäellä. Parasta näillä leirille, lajista riippumatta, on tavata samanhenkisiä ihmisiä, päästä pieneksi hetkeksi kokemaan urheilijan elämää.

Maaliskuussa olin uudestaan Vierumäellä HyPyn triathlon tiimin kanssa. Seuran järjestämät leirit ovat hiukan toisenlaisia ja näihin osallistun, jotta saa sitä vaihtelua yksin puurtamiselle.

Talviloman pidin huhtikuussa. Nyt sää suosi mun suunnitelmia, sillä suunnitelmana oli päästä pyöräilemään ulkona mahdollisimman paljon. Aloitin loman pääsiäisestä saaden 11 treenipäivää. Eli tämä oli DIY -leiri kotimaisemissa.

Marraskuusta lähtien olin päässyt treenaamaan säännöllisesti ja hyvin. Odotukset olivat korkealla kisakauden alkaessa.

Kesän kisat:

Perusmatkan EM-kisa, Werth
Mahtava kisareissu rentojen kavereiden kanssa.

Lahti IM 70.3
Odotukset olivat korkealla, suoritus jäi melko kauas siitä suoritustasosta mitä olin itseltäni odottanut.

Turku Challenge, viestijoukkueessa.
Tästä ei ole kisarapsaa.
Mun ei todellakaan pitänyt osallistua Turun kisaan, sillä valmentajan kanssa keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että parhaimman tuloksen pääkisassa saan, kun keskityn treenaamiseen. Tämän olin jo todennut kesällä 2015. Kisaviikonloppuna tilanne kuitenkin muuttui, kun valmennettavani laittoi viestiä, ettei tule pääsemään maaliin sunnuntaina. Uinti ja pyöräily kyllä onnistuu, mutta juoksemisesta ei tule mitään. Muutamien viestien ja puheluiden jälkeen asia oli selvä. Hän ui ja pyöräilee, minä juoksen puolimaran. Itse asiassa tuo juoksu tuli hyvään kohtaan. Olin kesän aikana selvitellyt vatsaoireita, jotka olivat viimeisen 6 kk aika äityneet sellaisiin mittoihin, etten pystynyt juoksemaan puolta tuntia pidempään ilman vessakäyntiä. Syyt kun alkoi selviämään, niin halusin päästä testaamaan miten suunnittelemani energiastrategia toimii käytännössä. Lisäksi korvien väli tarvitse hyvän ja ehjän juoksun ennen kauden pääkisaa.

Siitäkin huolimatta, että olin ja halusin panostaa omaan pääkisaani, nion elokuun ekan viikonlopun treenit vaihtuivat kannustustehtäviin. Viestimme lauantaipäivän Tallinnassa Easier in Excel -ttimin kannustusjoukkueessa. Tästä viikonlopusta tarkempaa selostusta täältä.

ETU, Long Distance European Championship, Almere
Onnistunut kisa kaikilla osa-alueilla. Tätä onnistumista oli odotettu. Kun on hyvä ja ehjä treenikausi takana, niin ne osa-alueet, joihin voi itse vaikuttaa menevät hyvin.

Uinnin avoimet Pohjoismaiden mestaruuskisat kisattiin lokakuun lopulla Tikkurilassa. Nämä kisat eivät olleet kisakalenterissa enkä ollut aikeissa näihin osallistua, kun täyden matkan kisa oli ollut syyskuun puolessa välissä eikä uintia ehtisi treenaamaan tuossa välissä juurikaan. Valmentajani oli kuitenkin eri mieltä ja kehoitti laittamaan nimen listalla. Jos uinti ei lähde kulkemaan, niin sitten peruutan kisat. Näiden vuosien aikana mulla on yksi keskeytys ja yksi DNS. Did Not Start on tullut kylmän kelin takia. Kisa oli syyskuun puolella Suomessa. Keli oli muuttunut kylmäksi ja aamulla satoi vettä. Kaikki tavarat oli pakattu, mutta aamulla totesin, etten koe järkeväksi lähteä "kyläkisaan" palelemaan. Niinpä jätin tuonne menemättä. En siis oikein uskonut tuohon skenaarioon, että vetäisin nimeni  pois, jos uinti ei lähde kulkemaan. No uinti kyllä hiljalleen lähti kulkemaan ja kisaan osallistuin kolmella startilla: 400m sekari, 800m vapari ja 200m selkäuinti + viestissä 50m perhonen.

Eka startti oli 400m sekaria, joka ei missään kohtaan ollut rentoa. Oikeastaan jo kisaverrassa koko kroppa tuntui jäykältä. 800m vaparissa sama tuskainen meno jatkui. Jossain vaiheessa harkitsin keskeyttämistä, kun syke tuntui nousevan liian korkealle. Uin kuitenkin loppuun asti. 200m selkää oli ihan vaan siksi koska mä voin. Missään startissa ei tullut sellaista hyvää oloa tai fiilistä, että nyt kisataan. Enemmänkin taistelua päästä maaliin. Kisoista jäi kuitenkin käteen 800m vaparissa hopea ja muissa kahdessa henkilökohtaisessa lajissa tuli 4. sijat.

Vuosi päättyi kahteen leiriin, joista ensimmäinen oli Suomen Triathlonliiton järjestämä leiri Vierumäellä. Hyvää settiä, loistavat valmentajat ja mahtavaa porukkaa. 

Vuoden viimeinen leiri oli oman valmentajan järjestämä leiri, josta ei treeniä puuttunut. Jamo kyllä antoi kaikkensa meille säästelemättä itseään. Uinnit olivat kahdessa eri ryhmässä, jotta päästiin uimaan 2 per rata ja jokainen sai palautetta. Juoksu-pyörätreeneissä palautetta sateli jokaiselle. 

 Kahden päivän aikana kolme uintia, kaksi yhdistelmätreeniä, yksi voimaharjoittelun tekniikkasetti. Tuli tehtyä sekä FTP että CSS -testit. 

Oma valmentajan vetäminä treenit ovat vaan niin kultaa. Hän  tietää jokaisen tason ja vauhdit, tietää mitä voi vaatia. Vauhdeista ja tasosta riippumatta kaikki oltiin samalla viivalla. Tää oli harvinaista herkkuja, kun Jamo asuu perheineen toisella puolella maapalloa.

Siinä ovat ensimmäiset kymmenen vuotta!

En pysty tarpeeksi kiittämään Vessua, joka yllytti ja rohkaisi lähteämään polkaisemaan Vätternrundanin 2009 ja sen jälkeen tutustutti mut triathloniin, jaksoi valaa muhun uskoa, odotti mua lukemattomat kerrat pyörälenkeillä ja kuinkahan monesti muistutti syömään ja juomaan lenkkien aikana. Ensimmäisessä kisassa opasti ja näytti missä on T1 ja T2, kierrätti vaihtoalueet, autolla käytiin läpi pyöräilyosuudet ja maaliviivalla odotti mua. Ja ekat vuodet huolehti myös siitä, että mun rengaissa on riittävät ilmanpaineet ja ekalle ulkomaan kisareissulle pakkasi mun pyörän kuljetuslaukkuun.

Viimeiset vuodet olen treenannut melko paljon yksin. Yksin treenaaminen on mahdollistanut joustavat aikataulut ja treenien toteuttamisen ohjelman mukaisesti ilman suurempia ylilyöntejä. Toki tässä on omat huonotkin puolensa enkä sano ettenkö nauttisi välillä myös treenaamisesta muiden kanssa, kuten esim uintiystävien kanssa. Mutta onhan tämä vähän tällainen lonely rider -laji.

Kiitos näistä vuosista triathlonväki ja  mastersuimarit! 
Ilman näitä yhteisöjen luomaa yhteishenkeä ei olisi näitä upeita kokemuksia.

Kiitos perheelleni!❤

Talviloman treenit

Pimeät talvikuukaudet ovat takana ja kisakauden avaukseen ei ole kuin kuukausi aikaa. Joka vuosi tässä kohtaa hetken miettii mihin se pitkä talvikausi menikään. Onnekseni olen onnistunut välttämään influenssa- ja norovirustartunnat sekä rasitusvammat, niin ei ole tullut pitkiä taukoja harjoitteluun sitten lokakuun palovamman jälkeen. 

Salitreeni kuuluu jokaiseen viikkoon

Huhtikuussa kävin tekemässä testit, joiden tuloksissa näkyy melko ehjä treenikausi ja se miten talven treenit ovat purreet. Niin juoksu kuin pyöräkin oli kehittynyt, mutta juoksu oli ottanut melkoisen harppauksen eteenpäin. Kynnykset menivät uusille luvuille.

Pääsiäisen jälkeen aloitin talviloman, joka oli täysin tarkoituksella ajoitettu tuohon ajankohtaan tavoitteena saada aloitettua laadukkaat pyörätreenit maantiellä. Yhdentoista päivän aikana pyöräkilsoja tuli mittariin lähes 550 km. Yksi 60 km lenkki jäi tekemättä ja yhtä treeniä jouduin lyhentämään lähes 20 km verran. Saman ajanjakson treenitunnit olivat 36 h. 

Pääsiäisen jälkeen loma vaan alkoi hiukan hälyttävästi, kun maanantain ja tiistain välisenä yönä niska meni melkoiseen jumiin. Todennäköisesti johtui kylmästä, jota olin saanut viikonlopun aikana pyörän päällä ja salilla varmaankin onnistuin jotenkin jännittämään kyseistä lihasta.  Ehdin kyllä jo manata, että tähänkö se loma nyt sitten menee - niskakipuun. Niskajumin vuoksi tuo aikaisemmin mainitsemani 60 km pyörälenkki jäi tekemättä. En halunnut ottaa riskiä.Vuosi sitten niskarusetin jumi pakotti pakkolepoon useammaksi päiväksi. Onneksi oli loma. Onneksi on hieroja lähellä. Puoli yhdeksän aikaa viestiä hierojalle ja tuntia myöhemmin niskaa käsiteltiin. Jumia ei saatu täysin auki, mutta kivut jäivät hierontapöydälle ja pääsin keskiviikkona tekemään treenit ohjelman mukaisesti. 

Mitä tästä lomasta jäi käteen, muuta kuin raadoiksi ajetut / juostut jalat ja hurjat lukemat Training Peaksissä?

Yksin treenatessa tällainen treenimäärä kysyy itsekuria. Jos olisi ollut leirillä, niin treenit olisi aikataulutettu tarkasti. Kotona ollessa aikaa on ja ainakin itse nautin kiireettömistä aamuista. Huhtikuussa aamupäivät ovat vielä melko viileitä, jonka vuoksi aloitin pyörätreenit vasta lounaan jälkeen. Kun sitten piti olla kahden treenin päivä, niin päivän ensimmäisen treenin ollessa sen verran kova, että treenin jälkeen uni tuli silmään, niin ei sitä toista treeniä sitten tullut tehtyä. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Vaikka yleensä olenkin melko hyvä aikatauluttamaan asioita, niin nyt kyllä sitä ei ollut. Tässä kohtaan jäi toinen treeni väliin. Jälkeenpäin harmitti ja kysyinkö, josko se siirrettäisiin toiseen päivään. 

Lepoa, lepoa. Näiden 11 päivän aikana en kyllä juuri muuta tehnyt, kuin treenannut, syönyt ja levännyt. Alkuviikosta lepoaika meni Järvenpäässä triathlonpyörän kanssa. Halusin siihen harjoituskiekot ja satulan taakse kaksi juomapullotelinettä. Ajatus oli saada mm. treenihuone vihdoinkin kuntoon, mutta samassa vaiheessa se on kuin ennen lomaa. 

Mitä enemmän treeniä, sen ravintorikkaampaa ruokaa kaipaa laittaa suustaan alas - riippumatta kellon ajasta. Joinain päivinä iltapalaksi meni mifua ja wok-kasviksia. Tästä sekoituksesta on nyt -ainakin - hetkeksi muodostunut mun herkkuruokaa. Nopea ja vaivaton valmistaa.

Kun ei ollut muuta kuormitusta kuin treenit, niin kovia treenejä mahtui normaalia enemmän viikkoa. Toiset treenit vaativat enemmän henkistä valmistautumista kuin toiset.  Ja tämä myös osittain välillä pitkitti treenin aloittamista. Aika monessa treenissä kyllä sai hakea  periksiantamattomuutta ja keskustella itsensä kanssa siitä onko kyse oikeasti kunnon loppumisesta, laiskuudesta, halusta olla mukavuusalueella vai yksinkertaisesti siitä, ettei vaan ole tottunut kyseiseen vauhtiin tai tehoon. Vain kerran hyydyin, mutta muuten kyse oli tuosta tottumattomuudesta. Treeneissä hyödynnettiin viimeisempien pyörä- ja juoksutestien tuloksia. 

Itselleni se kovin juttu oli vetää lauantain ns koko setti ja sen päälle sunnuntaina pitkä juoksu. Aamupäivällä uinti - 3 km ja perään pyörä - lähes 80 km. Muutaman tunnin tauon jälkeen 10 km juoksu. Kaikissa lajeissa tehoja. Tuo meni hyvin, joskin energiavajetta oli syntynyt sen verran, että 10 km juoksussa sain kaivaa sitä kuuluisaa suomalaista sisua, kun toisella olkapäällä istui se laiskiainen:  keskeytä, lyhennä. Toiselta puolelta kuului: "tästä se treeni vasta alkaa".

Sunnuntaiaamuna ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä jaloissa ja nautin kiireettömästä aamusta käydän Khalin kanssa kävelemässä metsässä.

Sunnuntai-iltana oli sitten perjantaina väliin jäänyt 20 km juoksu neg. splittinä. Tuon 20 km aikana ehdin useamman kerran antaa itselleni palautetta siitä, että siinä on syynsä miksi tämänkin juoksu oli alunperin perjantaina eikä sunnuntaina. Tavoitevauhteja en kyennyt pitämään kuin yksittäisissä kilometreissä, mutta siitäkin huolimatta olin tyytyväinen tuohon juoksuun, sillä takana oli kuormittavaa treeniä ja silti pystyin juoksemaan 20 km, kun vaan pidin rytmin yllä.  Tasan vuosi sitten akillesvaivasi niin pahasti, etten pystynyt juoksemaan 15 min kauempaa. Tämä oli myös kovin treeniviikko so far. Joten kyllä tämä 11 päivää, mutta etenkin viime viikon treenit maanantaista sunnuntaihin kasvatti luottamusta omaan kykyyn ja kuntoon. Uskon myös, että "pain threshold" kehittyi.

Loma oli hyvä päättää palauttavaan pyöräilyyn nauttien kevätauringosta.

Kiitos valmentajalle loistavista treeneistä!

TrainingPeaks

TrainingPeaks on ollut käytössä viime syksystä lähtien ja olen vienyt sinne kaikki treenit vuoden 2016 tammikuuun alusta lähtien. On ollut mielenkiintoista verrata miten rasituksen ja palautumisen arvot ovat nousseet ja laskeneet treenivuoden aikana sekä millaisella arvoilla on lähdetty viivalla.

Tämän 11 päivän jälkeen arvot ovat ilmeisen kovat, mutta itse olen hiukan skeptinen noiden lukujen kanssa. Liian monta virhe mahdollisuutta ja erilaista TSS-arvoa. Itse olen pyrkinyt muuttamaan kaikkien treenien TSS:n hrTSS:ksi, ellei sitten esim sTSS ole ollut pienempi. Luvut ovat lukuja eikä niillä yhtään kisaa kisata, mutta mielenkiinnolla odotan millaisilla arvoilla lähdetään tämän kesän kisoihin ja miten luvut korreloivat itse kisasuoritusta.

Vuosi 2018

Tammikuu 

Aina pimeää. Viikottain asiakkaan luona - ajoa per suunta 250 km. Kun maitokahvia ei saanut matkanvarrelta, niin mustasta kahvista kaurajuomalla tuli automatkojen pelastus. Matkapäivistä huolimatta ehdin treenaamaan kiitettävästi.

Helmikuu

Helmikuussa päästiin aloittamaan projektit Saksan ja Puolan kanssa. Uusikaupunki vaihtui Frankfurtiin. Näillä kevään reissulla tutuksi tulivat Frankfurtin lentokentän läheisyydessä sijaitseva hotelli, hotellin neukkari, hotellin takana oleva metsä/puisto ja Frankfurtin lentokenttä. Niin ja saksalainen lounas.

Maaliskuu

Leirielämää Vierumäellä. Luksusta. Treeniä, treeniseuraa, ruokaa ja lepoa. Kaikki lajit kulkivat hyvin. 

Kunnes sitten kivut kantapäissä eivät sitten ollutkaan normaalia lihaskireyttä. Jokainen juoksuaskel sattui. Hain apua hierojalta, lääkäriltä ja parilta fyssarilta. Valmentajalta tiukka ohje: juoksua vain ja ainoastaan, jos kantapäissä ei ole yhtään tuntemuksia. 

Onneksi pystyi uimaan ja pyöräilemään. Myönnetään, että pahimmassa vaiheessa kantapää kipuili myös muissa lajeissa. Mastersien lyhyen radan sm-kisoihin päätin osallistua kaksi päivää ennen ilmoittautumisen umpeutumista. Alla oli "vain" triathlontreeniä.

Salon kisat menivät yli kaikkien odotusten. Paras fiilis jäi 800m vaparista ja 200m seläristä, jossa sai kisata tiukasta sijoituksesta. Vasta tulostaulusta näki kumpi ehti ensin laittamaan käden seinään. Sai löytää itsestään periksiantamattomuutta, fyysistä ja psyykistä vahvuutta. Itse kisasta tarkemmin täällä.

Huhtikuu

Työporukan kanssa käytiin viihtymässä Turussa. Oli kyllä mieletön kokemus päästä paikan päälle katsomaan Voice Of Finlandin esityksiä. Huikeita esiintyjiä ja mikä fiilis tuolla paikan päällä oli!

Huhtikuussa aloin varautumaan kesän ensimmäisen DNS:n. Toisen jalan kantapää kipu ei ollut hellittänyt. Pystyin juoksemaan 15-20 min ilman kipua. Tony kuvasi ja analysoi lihastasapainon ja askellukseni. Sain jumppaohjeet sekä suosituksen juoksukengille. 

Sen verran kuitenkin jalka kesti juoksua, että uskalsin mennä testeihin. Erittäin vähäiset juoksukilsat kyllä näkyivät testituloksissa. Testituloksissa oli myös Kaitsun ohjeet kesän kisojen vauhteihin. Tästä oli apua Tanskan kisassa, jossa 30 km juoksun aikana ehti käymään aika monta tunnetta ja ajatusta lävitse.

Huhtikuussa taas lennettiin Saksaan ja takaisin.


Nautittiin saksalaisesta ruuasta - vihdoinkin jotain muuta kuin pastaa.

Useampi päivä istuttiin neukkarissa, jossa ilmastointia säädettiin kylmästä lämpöiseen ja takaisin. Torstaiyönä palattiin kotiin, perjantaiaamuna heräsin siihen, ettei pää kääntynyt. Pienikin liike sattui.  Jälleen Tonyn ja hierojan luokse. Olin onnistunut saamaan niskarusetin sellaiseen jumiin, ettei missään asennossa ollut hyvä. Ainoa lähes kivuton asento oli maassa kyljelteen tyyny tukien päätä. Selällään maatessa en kyennyt kääntämään tai nostamaan päätä ylös lattiasta ilman tukea.

Pakkolepoa. Kuukauden päästä pitäisi olla matkalaukut pakattuna ja nainen kisakunnossa.

Toukokuu

Kalenterissa oli jo päivämäärä milloin pitää pystyä juoksemaan, jos mielii aloittaa kisakausi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Netistä olin varmaankin etsinyt lähes kaikki mahdolliset vinkit kantapään kipuiluihin. Ja sitten eräällä hierontakerralla hieroja totesi, että akillesjänne on kireä kuin viulunkieli. Antoi venytysohjeet ja siitä alkoi akillesjänteen vetreyttäminen. Käytössä oli ollut jo erilaiset voiteet, elmukelmut, TENS, kylmä-kuuma -hoidot ja nilkkaa vahvistavat liikkeet. Venytyksistä muodostui jokapäiväinen rutiini.

Hiljalleen juoksuaika alkoi pidentyä ja lopulta pääsin jo radalle tekemään kelpo vetotreenejä.

Huolimatta uskomattoman hienosta kesästä, niin vain kerran taidettiin päästä uintiystävän kanssa uimaan. Aikataulut menivät pahasti ristiin.

Ja taas lennettiin. Tällä kertaan kohti Itävaltaa ja kesän ensimmäistä starttia Samorinissa.

Kesäkuu

Edellisvuoden tapaan Samorinissa lämpöä ja aurinkoa riitti. Onneksi tällä kertaan myös Suomessa saatiin nauttia erinomaisista keleistä eikä tarvinnut siirtyä räntäsateesta lähes 40 asteen lämpöön kuten vuotta aikaisemmin.

Kisassa "juoksin" kevään ensimmäisen pitkiksen päästen maaliin. Muuta hyvää ei sitten tuosta kisasta tainnut jäädä kerrottavaksi. Kisarapsa täällä.

Juhannuksen jälkeen istuin jälleen lentokoneessa.  Suunta oli Saksaan, mutta Frankfurtin sijaan määränpää oli pieni idyllinen Bad Friedrichshall. Aamulla kirkonkellot pitivät huolen heräämisestä.

Työreissu sattui kisaviikolle, joten matkassa oli omat eväät.

Kesäkuu huipentui Lahden 70.3 Ironman-kisaan. Ja juuri tuolloin ja tuolla Suomen kesä päätti näyttää  todellisen luonteensa. Kaunis, tyyni ja lämmin sää vaihtui koleaan ja sateiseen keliin. Maaliin päästiin täälläkin. Kisarapsaa löytyy täältä.

Heinäkuu

Heinäkuussa käänsimme auton nokan kohti Tanskaa. Turusta Tukholmaan ja Malmön kautta Odensen. Siellä pidettiin Multisport World Championship -kisat. Koska kyseessä oli ITU:n kisat, tuli kisa kisata Suomen maajoukkueen kisa-asussa.

Itse osallistuin pitkän matkan kisaan, jossa matkat olivat seuraavat: uinti 3km, pyörä 120 km ja juoksu 30 km. Ainoa tavoite oli päästä maaliin. Vuonna 2011 Tampereella jouduin keskeyttämään ITUn pitkän matkan kisan. Hienot järjestelyt, hotelli aivan kisakeskuksen tuntumassa ja kokonaisuudessaan kisa oli kesän paras.  Kisarapsaa löytyy täältä.

Heinäkuussa kisa  ja kisaverrat mukaanlukieen treenitunteja tuli yli 50 h. Ja lämmintä riitti. Itselleni sopii paremmin kuuma kesä kuin kylmä talvi. 

Elokuu

Elokuun alussa Mamma Mia II -elokuva. Elokuviin lähtemisen kynnys on laskenut melkoisesti sen jälkeen, kun meidän kylään tuli Bio Rex.

 ntiaanikesä jatkui ja jatkui. Treenit koetin ajoittaa iltaan ja suunnitella treenit toteuttaviksi sellaisilla paikoilla, joihin voi jättää juomapullon tai virtaavassa joessa voi käydä viilentymässä. Näin ollen rauhallinen maantie valikoitui elokuun yhdistelmätreenipaikaksi.

Ilman valmistautumista tai minkäänlaista suunnitelmaa päätin osallistua Kaitalammen 10 km -uintiin.  Osallistujalistalle nimi oli laitettu viime tipassa ja lopullisen päätöksen tein samaisena aamuna. Vielä ajaessani Kaitalammelle en ollut varma minkä matkan uin, jos uin ollenkaan. Märkkäriä päälle laittaessa ajatus oli uida kevyesti ja vaan sen verran, joka tuntuisi hyvältä. Jokaisen 2 km jälkeen otin energiaa / juotavaa. Välillä uin peesissä, välin rinnaikkain, mutta suurimman osan matkasta yksin. 8 km asti uinti tuntui helpolta. Viimeinen 2 km lenkki vaati jo pientä keskustelua itseni kanssa. Yläkropassa alkoi kauhominen jo tuntumaa. Järkevä ihminen olisi jättänyt uinnin tuohon 8 kilsaan. Mutta ei mulla ollut mitään kipuja, seuraavan viikon triathlonkisa vaan alkoi nousemaan ajatuksiin.

Viikko tuon uintitempauksen jälkeen oli siis Turussa Challenge -organisaation puolimatkan kisa. Olin asettanut tavoitteeksi parantaa aikaani edellisestä vuodesta. Kisan jälkeen joku fiksu totesi mulle,  että turha sitä on "valittaa" epäonnistuneesta kisasta, jos viikkoa aikaisemmin käy kylmiltään vetäsemässä 10 km uinnin. Turun kisarapsa täältä. Sain mahdollisuuden päästä kolmannen kerran kisaamaan Samoriniin, mutta tällä kertaa en lunastanut saamaani paikkaa Challenge organisaation Championship -kisaan.  Kesäkuussa kampiakselia pyörittäessä joenrantaa pitkin vannoin itselleni, että tämä on viimeinen kerta.

Ja hei! Taas lennettiin!!! Määränpäänä Osnabruck. Pieni, mutta kaunis kaupunki, jossa on kaupungin kokoon nähden erinomaiset shoppailumahdollisuudet. Tulee kalliiksi nämä työreissut..... sanonpahan vaan.... 

Kesän viimeinen trikisa oli Vierumäellä. Tästä kisasta jäi ainoaksi muistoksi alla oleva kuva. Ei ole muita kuvia, ei kisarapsaa..... Kisan aikana tuntemukset kropassa olivat samantyyppiset kuin kesällä 2016 Lohjalla.... ei kulje, ei. Jalat ihan tyhjät, epämääräistä väsymystä, tunnetta ettei lihakset saa tarpeeksi happea. 

Syyskuu

Syyskuuhun tuli vielä yksi reissu Saksaan. Työpäivän jälkeen käytiin syömässä perinteisessä saksalaisessa ravintolassa, jossa yllättäen kasvisruoka oli kuulemma parempaa (ainakin näön perusteella) kuin liharuoka. Itse en tuohon osaa sanoa muuta kuin sen, että oma ruokani oli erittäin maukasta. Taisi olla listan viimeinen annos.

Nähtävyyksiä kaupunki olisi ollut täynnä. Ensimmäisenä iltana yhteisen illallisen jälkeen asiakkaan edustaja kävelytti meitä pitkin kaupunkia. 

Toinen ilta meni shoppailun merkeissä, koska:

Kevään ja kesän aikana en ollut saanut asentoa ja satulaa säädettyä siedettäväksi. Niinpä syyskuuhun mahtui vielä tri-pyörän hieno säätöä - bike-fitting.

Lokakuu

Syyskuun loppupuolella oli aloitettu uintijakso tähtäimessä kahdet uinnin arvokisat. Ensimmäiset Ruotsissa lyhyen radan PM-kisat ja lokakuun lopulla Turussa pitkän radan SM-kisat. Ja mähän uin. Välillä marmatin, mutta uin. Kun uinti alkoi kulkemaan ja pystyi tekemään sellaisia settejä, jotka olivat paria viikkoa aikaisemmin olleet liian kovia, niin olihan se mahtava fiilis.  Kisasimmarit kaivoin esille ja vetotreenit tein kisavarusteissa.

Matkat varattu ja nopeutta saatu. Odotin mielenkiinnolla ja innolla ensimmäisiä PM-kisojani. Kunnes viikkoa ennen kisaa kaadoin juuri keitetyn teeveden syliini. Äksidentistä tarkemmin täällä. huom! Sisältää kuvia palovammasta. 

Taas pakkolepoa.

Marraskuu

Loppujen lopuksi palovamma parani nopeasti ja pääsin aloittamaan täysipainoisen treenaamisen. Niinpä puolessa välissä kuuta kävin tekemässä pyörä- ja juoksutestit Ylöjärvellä.  Tällä kertaa testeistä näkyi selkeästi, että pyörän päällä en ollut viihtynyt sitten Vierumäen kisan.

Työreissut jatkuivat, mutta tällä kertaa ihan kotimaassa - Suomen Turussa.

Joulukuu

Joulukuussa työrintamalla rauhoittui, ja  projektit etenevät aikataulun mukaisesti.

Loppuvuosi eli joulun jälkeen meni ns vapailla. Ensimmäinen vapaapäivän aamu alkoi valmennuspuuhissa, jonka jälkeen suunnistin Phalliin juoksemaan ja pyörittämään kampiakselia. Vaikka Tampereen treenipäiviin menee koko päivä, niin olisi se vaan hienoa päästä useammin lämpöisiin sisätiloihin tekemään laadukkaita treenejä. Juoksutreenit radalla ovat melkoista luksusta.

Toinen vapaapäivä alkoi fyssarikäynnillä ja iltapäivällä laskin kaakeleita. Kolmas vapaapäivä oli alustavasti suunniteltu Phallipäiväksi, mutta sunnuntaina tehtiin muutos alkuperäisiin suunnitelmiin. Treenit vedettiin ihan kotimaisemissa.

YHTEENVETO

Opettavainen ja samalla ihan mieletön vuosi takana. Vastoinkäymisistä huolimatta: Never give up  - Anything is possible. 

Kiitos omalla huoltajalle, joka jo lokakuussa alkoi kyselemään mihin meidän kesälomamatkat suuntaavat kesällä 2019.  Taustalla on myös ammattitaitoinen valmentaja, joka osaa oikeassa kohtaa jarruttaa menoa ja vastaavasti sopivissa kohtaan rauhallisesti vaan todeta, että sen treenin pitääkin tuntua. 

Vuonna 2019 nautitaan liikunnasta, palkitaan kehoa riittävällä levolla ja ravinnolla, jotta se kykenee venymään näihin mielettömiin suorituksiin.