Totaali lepo

Keskiviikkoaamun uintitreeni pysäytti täydellisesti tämän naisen. Koin jotain sellaista mitä en olisi koskaan kuvitellut kokevani.

Alkuverra oli 3x300m räpylöillä vaihdellen vaparista seläriin. Ensimmäisen satasen jälkeen jouduin ensimmäisen kerran pysähtymään. Uinti tuntui vaivalloisesta, tuntui ettei happi riitä.  Seläri meni ok, mutta vaparia uidessa mietin pääsenkö altaan päähän asti. Ajatuksiin tuli, että tältäkö tuntuu kun jos hukkuisi. Kaikesta huolimatta koetin pystynkö yhtään nostamaan vauhtia eli pääsetin ensimmäistä satasta koetin. 75m kohdalla tuntui väsymystä jaloissa, olin poikki. Satasen jälkeen olin hengästynyt samalla tavalla kuin olisin uinut kovaa. Vauhti ei kuitenkaan ollut juuri verraa kovempaa.  Ehkä reipasta verraa.

Päätin kuitenkin ottaa loppuverran 500m pullareilla ja lättäreillä. Loppu meni hyvin, maltillisesti ja sain happea paremmin. En kuitenkaan jatkanut, sillä se tunne ja olo mikä mulla oli ollut jo ensimmäisten metrien jälkeen oli kaikkea muuta kuin normaali.

Uimalan rappusten nouseminen sai mut hengästymään.

Jatkoin päivää töiden merkeissä, mutta heti asiakaspalaverin lähdin sairaalan päivystykseen varautuen pitkään odotukseen.

Päivytyksessä nuori mieslääkäri oli alussa sitä mieltä, että suoritustasoni on hyvä, kun tällä iällä pystyn uimaan 1500m. Koetin sanoa, että tuo on mulle kaikkea muuta kuin normaalia. Lisäsin, että sunnuntain pyörätreeni oli ollut voimatonta, jonka vuoksi olin joutunut lyhentämään sitä. Hän oli kovin sitä mieltä, että 50-vuotias!!! - En ole VIELÄ 50-vuotta ;) - ja treenaat ilmeisesti melko paljon, niin kyse on ylirasituksesta. En kieltänyt, mutta sanoin käyneeni sen lävitse jotain vuosia sitten, eikä oireet ole ollenkaan samat. Ruokahalu on hyvä, syke laskee suorituksen jälkeen. Nyt puristaa keskeltä rintakehää enkä tunne saavani riittävästi happea. MUN suorituskykyni on laskenut merkittävästi.

Onneksi lääkäri määräsi laajat verikokeet, mm. sydänentsyymiarvot mitattiin. Verikokeiden tuloksien valmistuttua, tilanne muuttui. Samaan aikaan lääkäreillä oli vuoronvaihto. En saanut enää ottaa askeltakaan, pyörätuolissa sisätautienpäivystykseen.

Seuraavan vuorokauden aikana pääsin sydämen ultaäänikuvaukseen, keuhkokuvaan, keuhkojen varjoainekuvaukseen, vatsan- ja alaraajojen ultraäänikuvaukseen. Musta otettu verinäytteitä, myös valtimosta.

Sydämessä ei ole mitään vaurioita, se on vahva ja terve. Korkea sydänentsyymi johtuu keuhkoemboliasta. Molemmissa keuhkoissa on laajat tukokset, jonka lisäksi oikeassa pohkeessa on veritulppa. Nyt selvisi miksi oikea pohje on ollut tiukassa "jumissa", siinä on ollut kivualis kohta ja krampannut pari kertaa todella ilkeästi. Pohje ei ole oireillut millään erikoisella tavalla juostessa tai pyöräilessä. Senpä vuoksi en ole osannut mennä lääkärille.

Jälkeenpäin on helppo katsoa taaksepäin todetakseen, että olihan niitä oireita ollut noin kuukauden aikana. Juoksu on tökkinyt, tunne kehityksen taantumisesta ja kaikki nousut ovat tuntuneet haastavilta.  Lääkärit ovat kyllä sanoneet, että kun on vahva sydän, hyvä peruskunto, niin keho pystyy kompensoimaan paljon. Toiseksi urheilutausta kenties pelasti mut.

Treenipäiväkirjan pitäminen vahvisti, että lääkäriin on syytä mennä nyt. Viikkoa aikaisemmin aamutreeni oli ollut kovempi ja sykkeet matalemmat kuin keskiviikkoaamuna. Paria viikkoa aikaisemmin olin jo vertaillut vauhteja ja sykkeitä vuoden takaiseen, josta kyllä näin, että pieniä muutosia on. Mutta mitään dramaattista ei ollut ennen sunnuntain pyörätreeniä, josta olen kirjannut; Pyörä alusta lähtien hankalaa. Sykemittari ei toiminut, fiilispohjalta menty. Jalat ihan voimattomat. Satoi ja lämpötila laski +15. Treeniä lyhennetty puolella tunnilla. Oliko energiataso liian alhainen? Surkea treeni. Keskiviikon uinnista; pahempi kuin sunnuntain pyörä. Lääkäriin tarkistamaan onko kaikki ok.

Nyt olen kiinni piuhoissa enkä saa ottaa askeltakaan. Mun ainoat liikunnat on istua sängynlaidalla syödessäni, käyttää peukaloa nostamaan sängynpäätyä ylös tai laskemaan sitä alas. Ja venyttely sängyssä :)

Aika vaan tulee pitkäksi täällä, mutta hoito on huippuluokkaa.