Sprinttimatka Sääksissä 14.6. (päivitetty lisäkuvilla)

Kisakausi avattu treenimaastoissa viileässä ja tuulisessa säässä. Sääennusteet povasivat pitkin viikko milloin +10 astetta, vesisadetta ja tuulta 9m/s ja milloin +16, puolipilvistä ja tuulta 6m/s. Lauantaiaamuna auton mittari näytti +10 ja aamuyöstä olin herännyt voimakkaaseen tuuleen. Ei mitenkään kisafiilistä nostattava keli.

Autoa pakatessa iski kisajännitys. Tunsi kuinka kroppa jännittyi ja ajaessa oli hengitettävä syvään. Kisapaikalla kylmä sää ei mitenkään helpottanut oloa. Aloin oikeasti miettimään miten pahasti jalat kramppaavat pyöräilyn jälkeen, pystyin lähes tuntemaan sen kylmyyden mikä tulee noustessa pyörän päälle suoraan vedestä märkä kisapuku päällä. Tavoitteeksi asetin päästä maaliin ilman pahoja kramppeja. Seuraava kisa kuitenkin odottaa ihan nurkan takana.

Saavuttuani kisapaikalle hain chipin ja kisanumeron. Etsin Endurance Sport Finlandin teltan. Märkäpuvun hankinnassa on tullut vastaan vastoinkäymisiä, jonka vuoksi Joni ojensi auttavan kätensä, jotta sain ehjän puvun Sääksin kisaan. Iso Kiitos Jonille!

Vaihtoalueen laittaminen ei myöskään mennyt rutiininomaisesti. Sen laittaminen tuntui jotenkin erikoisen hankalalta kylmässä ja tuulisessa säässä. Ihme sähläystä. Tavaraa ulos repusta ja tavaraa takaisin reppuun. Ihan kuin olisi ollut ekaa kertaa kisaamassa.

Kisapaikalle tuli myös Anne Joensuusta. Alkuvuodesta pidimme Joensuun porukan kanssa pieni muotoisen leirin Wattbikekisan yhteydessä. Mun osuudeksi tuli uintitreenien pitäminen. Antamani rääkki ei ilmeisesti ollut tarpeeksi paha, kun sain tuosta kiitoksesi ihastuttavat korvakorut ja uudet villasukat :). Kiitos Anne, Karo ja Sini!

Tuttuja tavatessa hyvä fiilis kasvoi. Ympärillä olevat ihmiset aidosti toivottivat onnea kisaan, sain synttärionnitteluita ja halauksia sekä Liisalta jälleen järkeviä sanoja kävellessämme rantaa kohti. Mieli rauhoittui - hiukan.  Itse olen pahin vastukseni. Niin se vaan menee.

Startti tapahtui rannalta ja jokainen joka on ollut Sääksissä tietää rannan olevan matala. Eli saa oikeasti juosta melko pitkälle ennen kuin pääsee uimaan. Starttia olen harjoitellut ja jopa verratessa tein pari onnistunutta lähtöä. Mutta mitä sitten tapahtui itse startissa?!? Olin aivan edessä ja menetin tasapainoni. Muutama haparoiva askel ja sitten olin polvilteni rantahiekassa muiden naisten mennessä sivultani ohitse.

oletan olevani tuo, joka on rähmällään vedessä

Lopulta pääsin uimaan. Viimeisen? kuka tietää, mutta siltä se tuntui. Kyllä siinä ehti sekunnin verran miettimään, että tässä tää sitten oli. Päätin kuitenkin olla vahva uimari ja ottaa naisia kiinni hattu kerrallaan. Ennen ensimmäistä poijua olin jättänyt suurimman ryhmän ja poijun jälkeen lähdin ottamaan kiinni edessä menevää kaksikkoa. Heidän edelleen näin vielä yhden uimarin. Kaksikon ohitse menin toisella poijulla. Uintiaikani oli heikko tuo alun kaatumisen vuoksi. En osaa sanoa kuinka monta sekunttia hukkasin tuossa. Mutta uinti tuntui aivan mielettömän hyvältä. Aivan kuin olisi uinut altaassa. Kädet pyörivät. Välillä unohdin, että mulla on märkäpuku päällä.

Juostessani T1:lle kuulin jonkun kannustavan Saria. Siinä vaiheessa tajusin Puumalan Sarin olevan takanani. Olin siis onnistunt ohittamaan Sarin. Tämä lisäsi kisafiilistä ja menohaluja siitäkin huolimatta, että tiesin hänen menevän ohitseni viimeistään päästessään pyörän päälle. Märkäpuku lähti kauniisti pois päältä ja olisi lähtenyt todella nopeasti, jos olisin harjoitellut vaihtoa.

Chebici /Vesa Rautulle iso kiitos!

Ennen starttia olimme Sarin kanssa arponeet mitä laittaa päälle pyöräilyyn. Tarkeneeko märällä kisapuvulla vai ei? Lopulta tulimme siihen päätökseen, että kisapuvulla mennään. Kiitos Sari!

Pyörä alle, mutta kamppailin hetken saadakseni klossit kiinni.

Pyöräilyn alkuosuus oli vastatuuleen ja jalat tuntuivat raskailta. Oli kyllä masentava alku pyöräilyyn. Sain kuitenkin hyvän tikkauksen päälle ja reitin käännyttyä kohti kirkonkylää, tuuli oli myötäisempi. Sivultahan se välillä tuuli ja pyörästä sai pitää todellakin kiinni pysyäkseen tiellä. Profiilikiekot eivät välttämättä olleet paras ratkaisu tuohon säähän.

Käännyttyäni Kyläjoentielle vauhti hidastui. Vauhdin hidastuminen johtui enemmän kyllä korvien välistä kuin tuulesta. Tuo osuus on aina ollut itselleni haastava ja reitin hitain. Koetin tikata tasaisesti keskittyen omaan menemiseen vaikka yhdessä kohtaan ainakin Anu ja Miia menivät ohitseni. Tunsin kuinka varpaani olivat kylmettyneet. Muualla kropassa kylmyys ei tuntunut. Ei vielä tässä vaiheessa. Vastatuuli yhdistettynä nousuihin tekivät tehtävänsä keskivauhdin suhteen. En vaan pystynyt pitämään tavoittelemaani keskivauhtia yllä.

Kuva by Mika K

T2:ssa avatessa kypärän lukkoa tajusin sormieni olevan täysin kohmeessa enkä onnistunut saamaan lukkoa auki. Olen tainnut jo aikaisemmin todeta lukkomekanismin olevan pieni. Mun puolesta se voisi olla isompi.

Varpaat olivat kohmeiset. Kuulin kannustusta ja saadessani kengän oikeaan jalkaan kuulin jonkun huutavan: " Kenkä myös toiseen jalkaan!" Vasemman jalan varpaita meinasi jäädä juoksukengän ulkopuolelle ;).

kuva by Mika K

Lippis päähän ja menoksi. Reidet tuntuivat jääpalikoilta. Kannustus oli kuitenkin huimaa! Kiitos kaikille!

Kuva by Mika K

Pieni huomautus tähän väliin: hyvät ihmiset, jotka olette vaihtoalueella. Älkää olko tiellä! Tullesssa rannalta, joku pieni poika meinasi jäädä jalkoihini ja T2:lla, joku mies osui tielleni. Sen verran kisakokemusta on, että kaikki jotka ovat yli 150cm pitkiä jyrään alleni vaihtoalueella. Näen vain vaihtopaikkani ja sen jälkeen juoksureitin.

Juoksun alussa pisteli, mutta onnistuin saamaan tuon kuriin hengittämällä syvään. Jalat tuntuivat hyviltä. Juoksu sujui mukavasti. Kahden kilometrin kohdalla tiesin kolmannen kilometrin olevan hitain nousujen vuoksi. Ennen käännöspaikkaa tunsin sykkeiden kohoavan. Jouduin rauhoittamaan askelta. Nousu, jossa viime vuonna otin kävelyaskeleita meni kevyesti ylös. Juoksu tuntui vahvalta. Olin liekeissä. Jalat kyllä menisivät, jos sydän vaan pysyisi mukana. Loppumatka meni hilliten sykkeen nousua ja pitäen näköyhteyden Miian selkään. 500m maaliin lievä nousu, onko joku takanani? En katsonut vaikka olisin halunnut. 300m maaliin. Joku tuli rinnalleni. Mies, ei siis hätää, ei paniikkia. Tuntui kuin jalat olisivat rullanneet itsestään. Mulla oli niin voittaja fiilis. En tiennyt aikaani, mutta tiesin ettei kovin moni nainen ollut mennyt ohitseni ja mikä parasta: jalat rullasivat, olo oli vahva. Sitä olin hakenut. Se oli tavoitteeni.

Maaliin tullessa sain onnitteluita. Joku osasi sanoa tulleeni toiseksi.Taisin olla niin omissa fiiliksissäni maalialueella, etten ollut kuullut mitä kuulutettiin.

Ai miten niin fiiliksissä?
Kuva by Mika M

Oli kuulemma kuulutettu, että ikäsarjassani olin tullut toiseksi. Odotin virallisten tuloksien tulemista hetken aikaan ja siellä nimeni oli Puumalan Sarin alla. Piti ihan katsoa kahdesti ennen kuin uskoin.

SM-hopea N-45 -sarjassa ei todellakaan ole häpeä!
Mutta mitä ihmettä mä sanoin tässä kohtaa, kun Sari ja Maise katsoo mua noin intensiivisesti.
Sarille kiitos kuvasta :)

En ollut missään vaiheessa edes uskaltanut toivoa podiumpaikasta vaikean treenivuoden jälkeen. Ennen kisaa olin asettanut ainoaksi tavoitteekseni ehjän ja kivuttoman suorituksen. Tuossa tavoitteessa onnistuin noin 90 prosenttisesti.

Oman kisani jälkeen jäin kisapaikalle kannustamaan perusmatkalla olevia valmennettaviani ja muita kisaajia. Huikeita suorituksia ja millaisia tuuletuksia nähtiinkiin maaliviivalla! Ihan loistavaa nähdä ihmisten nauttivan itsensä voittamisesta ja osaavan ottavan siitä kaiken irti.

Omat valmennettavani suoriutuvat loistavasti perusmatkasta ja osasivat kyllä riemuita maalissa.

Täydellinen suoritus valmennettavaltani ja yksi onnellinen valmentaja ;)
Kuva by Mika K

Olen niin ylpeä heistä! Tästä on hyvä jatkaa heidän valmentamista kohti kesän päätavoitteita.

Kisan jälkeen yksi valmennettavani, Anne, yllätti mut täydellisesti.

Kiitos Anne ja kiitos Vessu tämän hetken tallentamisesta!