Neljäs sija, mutta SM-kisan kolmonen Kuopion perusmatkalla

Trikausi päättyi Kuopion perusmatkan kisaan, joka oli samalla kauden pääkisani. Kauden pääkisasta tuli maaliin suoriutuminen, jonka tiesin jo edellisenä päivänä vaikka talven ja kevään aikana olin asettanut tavoitteeksi oman aikani parantamisen. Aikatavoite muuttui tavoitteeksi tehdä perussuoritus ja ylittää maaliviiva. Takaraivossa halusin pitää tavoitteeni taistella pronssista. Lähinnä siksi, etten luovuttaisi ensimmäisen tuskaisen hetken kohdalla.

Kuopioon saavuin hyvissä ajoin perjantaina ja ehdin tekemään kisaverran. Uinti oli ok, ei mitään suurta flow-tunnetta, mutta sellaista mun perusuintia. Suunnistaminen oli hankalaa viimeiseltä poijulta rantautumiseen, jossa odotti kapea ramppi. Totesin rampin olevan myös jyrkkä. Lisäksi rampilta veteen meno arvelutti. Tumma matto rampilta päättyi tummaan veteen. En ollut varma rampin jatkumisesta veden pinnan alle ja kokeilinkin jalalla oliko jalan alla vastassa kova alusta vai vesi. Vesihän siellä oli. Varovainen hyppy "tuntemattomaan", sillä varmuutta veden syvyydestä ei ollut. Arvelin sen olevan samaa tasoa kuin lähtöalueen. Ramppi lisäsi epävarmuutta kisan sujumisesta. Pysyykö lasit päässä? Jos pysyy, täyttyvätkö ne vedelle? Mitä teen, jos näin käy? Kysymykset eivät millään tavalla luoneet varmuutta uintiosuudelle.

Seuraavaksi suuntasin pyöräreitille. Halusin käydä kokeilemassa miltä the mäki tuntuu vetää ylös isolla eturattaalla. Tuntemattomasti syytä etuvaihtaja toimii moitteettomasti pyörän ollessa telineessä, mutta pyöräilyn aikana ei ole mitään toivoa saada vaihdettua pieneltä rattaalta isolle. Halusin testata onnistuuko mäen taltuttaminen isolla eturattaalla. Onnistuihan se. Sitten alkoikin Murphyn laki toteuttaa itseään. Pyöräilyn aikana huomasin toisen klossini olevan rikki. Kenkä ei pysynyt kiinni polkimessa ja mukulakivellä jalka irtosi vauhdilla polkimesta palautuen voimakkaasti polje edellä polkimeen. Takana tuleva autoilija saattoi hiukan pelästyä tai pyöritellä päätään kaiken maailman wanna-be-pyöräilijöille. Pyöräverran jälkeen suuntasin suoraan Forte Sportin teltalle kysymään apua. Pari soittoa vahvisti, etten saisi polkimiini sopivia klosseja. Vaihtoehtoni olivat joko ostaa uudet polkimet ja klossit tai peruuttaa kisa. Polkimien ja klossien yhteishinta oli alle 50euroa ja hintaa sisältyi työ. Pyöräni laitettiin kuntoon sillä aikaa, kun itse kävin juoksemassa, suihkussa ja kisainfossa.

Juoksuverran aikana yksikään askel ei ollut rento ja kevyt, mutta pystyin parantamaan menoa kääntöpaikan jälkeen, mutta hyvältä juoksu ei tuntunut missään vaiheessa. Pelottavaa!

Kävin hakemassa pyöräni ja testasin uusia polkimia ja klosseja. Oikea kenkä meni välittömästi kiinni polkimeen, mutta vasemman kengän kanssa oli ongelmia. En voisi jättäää pyöräilykenkiä kiinni pyörään, sillä en ole koskaan edes kokeillut laittaa jalkoja kenkiin pyörän päällä. Olisi vaan luotettava, että kenkä menee kiiinni polkimeen.

Lauantaiaamuna kävin mieheni kanssa happihyppelyllä kiertäen kävellen pyöräreittiä the mäen päälle ja takaisin. Tokaisin miehelleni, että heikolta näyttää tämän päivän kisa, jos jo kävelyssä kroppa kipuilee näin pahasti. Aamupäivän arvuuttelin pitäisikö saada valmentaja kiinni ja pyytää häntä teippaamaan polvi. Ennen yleisen sarjan kisainfoa sovittiin teippaamisesta. Teippaaminen aloitettiin polvesta siirtyen reiteen ja lopulta alaselkään. Ennen starttia otin yhden panadolin. Tällä setillä starttasin.

Uintiin lähdin liian kovalla vauhdilla. Jo ennen ensimmäistä poijua oli tunne, että mitenköhän tässä käy. Liian kova vauhti tuntui jaloissa ja saman tyyppistä ahdistusta, mutta huomattavasti lievempänä kuin pari vuotta sitten EM-kisoissa Tampereella. Ensimmäisellä suoralla olin jo ohittanut hitaampia miehiä ja heidän päänahkojaan jahtasin koko uintiosuuden. Muutama halusi kokeilla uimista mun jalkojen päällä, mutta sain ne jäämään taakseni. Vettäkin onnistuin saamaan suun ja nenän täydeltä, mutta refleksin omaisesti hengitys lakkasi estäen veden etenemistä nenäonkaloista ja nielusta eteenpäin. Kunnon niistäminen ja nielun tyhjentäminen voimakkaalle yskäisyllä seuraavalla hengityksellä. Tässä vaiheessa ajatuksiini tuli Ninni ja hänen kamala uintikokemuksensa Joroisilla.

Rampille saapuminen oli haastavaa. Meitä oli monta yhtä aikaa menossa, halusin välttää kontaktia ja silti pitää oman paikkani. Ilmeisesti vierelläni oli saman ajatuksen omaavia kisaajia, sillä rampille pääsin hyvin eikä veten hyppäämisen kanssa ollut ongelmia.

Toinen kierros meni samalla tavalla kuin edellinen, mutta äärimmäisen raskaan ja hitaan oloista etenemistä. Siitä kuitenkin selvisin.

Uintiin kulutin 25min ja 5 sek. 42 sekunttia kovempaa kuin edellisenä vuonna. Eipä moni nainen Kuopiossa uinut mua kovempaan. Pakko lohduttautua jollakin :). Triahtlon harrastuksesta on tullut melkoista välineurheilua, jonka vuoksi haluan tuoda esille, että märkäpukuni on monesta kohdasta liimattu ja käsivarsien kohdalta muuttunut melko haperoksi. Silti sillä voi parantaa omaa aikaansa 43 sekunttia.

Vaihdossa perussähläämistä märkäpuvun kanssa. Takertui nilkkoihin, mutta sellaista se on, mutta aikaahan siihen taas sai kulumaan melkoisesti.

Pyöräily lähti äärimmäisen nihkeästi liikkeelle. Ensimmäisen kurvin jälkeen tuntui, ettei jaloissa ole voimia. Uinti ei selitä voimattumuuden tunnetta, sillä vedessä etenen pääasiallisesti käsivedoilla. Geeliä peliin ja juotavaa. Tästä samasta kohdasta tuli mun henkilökohtainen tankkauspisteeni. Geeli ja pyöräily ei sovi mulle. En saa geeliä otettua suuhuni pyöräilyasennosta, vaan mun on nostettava asentoa suoremmaksi ja geelin saaminen suuhun on vaivalloista ja aikaa vievää, jolloin vauhti hiipuu useammaksi minuutiksi. Tällä suoralla jäin selkeästi jälkeen muista. Palaa patukoiden syömiseen. Patukan saan helposti mun "eväspussakasta" suuhuni tarvitsematta juurikaan muuttaa pyöräilyasentoa.

Ensimmäisen tankkauksen jälkeen tajusin, että ketjun ovat edessä pienellä rattaalla. Koetin saada epätoivoisesti vaihdettua eteen ison vaihteen. Ei onnistunut. Ei auta kuin mennä pienellä. Ehkä reiteni ja alaselkäni kiittävät asiasta, mutta minä en. Alamäissä ja suorilla en päässyt haluamaani nopeuteen.

En ollut tarkistanut vaihteita aamulla, sillä verran olin tehnyt isolla vaihteella enkä itse ollut vaihtanut sitä pienellä. Ilmeisesti polkimien vaihdon yhteydessä oli eteen vaihtunut pieni vaihde. Ehkä ensi kesänä mulla kirjallinen tsekkauslista mitä tulee ehdottomasti tarkistaa ennen starttia. Vanhuus ei tule yksin.

Kuva ei ole tarkka, mutta tässä kuvassa näkyy hyvin pyöräilyasentoni, joka mielestäni on parempi kuin Joroisilla. Mähän näytän tuossa lähes oikealta triathlonistiltä :).

Paljon oli peesaamista ja harmittavasti myös näin tuttujeni peesaavaan. Itselläni olisi ollut todella hyvä sauma lähteä treenikaverini peesiin. Jollakin kierroksella olimme yhtä aikaa the mäen juurelle, jossa ohitustilanteessa huikkasin muutaman sanan hänelle lähtemättä hänen peesiin. Jos olisin lähtenyt, olisin ollut muutaman minuutin aikaisemmin vaihdossa. Mutta kisaan ikäsarjassa enkä yleisessä sarjassa, joka on peesivapaa kisa. Pyöräilyyn kulutin yli minuutin kauemmin aikaa kuin vuosi sitten.

Kuva by Xtri Lahti. 

Ja sitten se juoksu. Pyörän päällä olin jo aloittanut itseni psyykkaamisen. Se on vain 10 km, sulla on kevyet jalat (mistähän mä tuonkin sain päähäni?), se menee hyvin. Vaihtoon tulin yhtä aikaa samassa ikäsarjassani kisaavan kanssa. Tein nopean päätöksen, sukat jätän laittamatta jalkaan. Haluan päästä juoksuosuudella ennen häntä. No, hän meni ohitseni erittäin tasaisella juoksulla. Ainakin mulla oli asenne kohdillaan.

Juoksu lähti kulkemaan heikommin kuin Joroisilla. Päätin olla antamatta tilaa tuolle tunteelle. Alkumatkasta valmentaja ohjeisti reitin varrelta:" keskity omaan juoksuun, rennosti. Ensimmäinen kierros kuullostellen". Askel askeleelta etenin vaikka ei se kivalta tuntunut. Vuosi sitten juoksu eteni huomattavasti paremmin. Toisella kierroksella edessäni meni nuori nainen, jonka vauhti tuntui sopivalta. Jos menin ohitse, hän ohitti mut. En uskaltanut lähteä enempää haastamaan, vaan otin peesipaikan. Tarkastelin sykettä, mentiin vk-alueella. Ei siis liian hitaasti. Koetin seurata takanani tulevia kanssakisaajia, sillä tiedän olevani sakin heikoin juoksija, mutta puolessa välissä tein itselleni selväksi, että helpolla en tule antamaan paikkaani takana tulevalle. Hoin itselleni, ettei kyse ole heikosta kunnostani halutessani kävellä tai jopa keskeyttä, vaan itseluottamuksen puutteesta. Mun kunto riittää 10 km juoksemiseen. PISTE.

Viimeisien kilsojen aikana toin mieleeni ratatreenit. Mä jaksan juosta loppumatkan kovempaa ja kun vielä viimeisen kierroksen käännöspaikan jälkeen tajusin, että takana tuleva ei ole pystynyt merkittävästi kaventamaan enää välimatkaamme, sain lisämotivaatio tehdä parhaani pitääkseni tuon välimatkan.

ja tältä sen juoksun pitäisi näyttää koko juoksun ajan:

kuva by Antti Järvinen

Maalissa! Juoksin lähes 30 sekunttia heikommin kuin viime vuonna ja kuva kertoo kaiken.

 

Päivän kuntoni riitti ikäsarjani neljänteen sijaan.Ikäsarjassani, kuten muissakin sarjoissa, taso on noussut hurjasti. Viime vuonna olisin ollut ensimmäinen tälläkin ajalla, mutta nyt voittaja meni lähes 20 min kovempaa kuin minä. Voittajaa lukuunottamatta sarjassani kisaa erittäin tasaväkisiä naisia. Se, kuinka sijoitumme eri kisoissa on täysin kiinni päivän kunnosta ja siitä kuka meistä tekee tasaisimman suorituksen mukaan lukien vaihdot. Pienetkin virheet näkyvät sijoituksissa.

Kuva by XtriLahti.

Kotimatkalla sain viestin, että ikäsarjassani toiseksi tullut ei kuulu Triathlonliiton alaiseen seuraan, joten SM-hopea meni päivän kolmanneksi nopeimmalla ja SM-pronssi tulee mulle postitse.

Kiitos Kuopio! Kiitos kaikki reitin varrella kannustaneet! Kiitos miehelleni, joka jälleen on ollut tukenani ja jaksanut kuunnella mun trihöpötyksiä taas vuoden päivät sekä ajaa yli 700 km yhden kisan vuoksi. Ensi vuonna uudelleen. Ehdottomasti!