Marraskuussa 2017 tein erittäin nopealla aikataululla päätöksen vaihtaa osallistumiseni Tarton perusmatkan kisasta Tanskan pitkän matkan kisaan. Päätöksen tekoa varten halusin saada valmentajan näkemyksen osallistumisen järkevyydestä pitkällä matkalle, jonka jälkeen saada liitolta tieto mahdollisuudesta muuttaa kisamatka sekä vielä miehen mielipide matkasuunnitelman muuttamiseen. Ensimmäisestä keskustelun alusta lopullisen päätöksen tekemiseen kului aikaa oli 3 tuntia ja 7 minuuttia.
Viikot ennen kisaan lähtöä
Lahden puolimatkan toimi viimeistelevänä treeninä ennen Tanskassa käytävää kisaa. Lahden kisan jälkeen juoksu alkoi pelottamaan yhä enemmän. Juoksu oli tuntunut tosi hyvältä 10 km asti, jonka jälkeen juoksijanpolvi alkoi oireilemaan, sykkeet nousivat ja 17 km jälkeen alkoi matkan eteneminen olemaan taistelua kunnes 18 km kohdalla oli jo pakko ottaa kävelyaskelia. Kisan jälkeisenä päivänä juoksuaskelia ei voinut ottaa juuri ollenkaan ilman kipua. Tasan kahden viikon päästä pitäisi pystyä juoksemaan 30 km, joka olisi ilman jalkaongelmiakin mulle jo todella pitkä juoksu.
Myöskään pyörä ei ollut kulkenut normaaliin tapaan. Tähän syynä lienee pari muuttunut asiaa. Ensimmäisenä uusi pyörä, jonka sain tammikuussa. Toki olen tuon pyörän päällä viettänyt paljon aikaa niin sisällä trainerin päällä kuin ulkona maantiellä. Kesäkuussa asentoa on muutettua kahteen eri otteeseen. Samorin kisan jälkeen vaihdettiin stemmi ja Lahden kisan jälkeen satulan paikkaa ja korkeutta on muutettu. Olen erittäin tietoinen, että tämän kaltaiset muutokset tulisi tehdä kisakauden ulkopuolella ja uudessa ajoasenossa tulisi päästä harjoittelemaan paljon, erittäin paljon, välttyäkseen selkäkivuista ja saaden haluamansa hyödyn. Koetan ajatella positiivisesti. Kun muutokset tehdään nyt eikä vasta syksyllä, niin kisat toimivat hyvin testinä ja saa hyvää dataa talven treeneihin ja toivottavasti ensi kesänä pyörä liikkuu siihen vauhtiin, johon kunto antaa myöden. Harrastus tämä vaan on enkä ole asettanut lopettamispäivää triathlonin harrastukselle.
Lahden puolimatkan kisan jälkeinen viikko meni palauttavien treenien merkeissä ja tasan viikko kisasta pidettiin yhteistreeni Kuusijärvellä valmentajan ohjaamana. Lyhyttä pätkää, mutta ihan mukavilla vauhdeilla vedettiin. Oli kyllä erinomainen treeni ja pakko myöntää, että valmentajan läsnäolo tuo oman lisämausteensa treeniin. Olisi kyllä mahtavaa, jos tällaisiin treeneihin olisi useamman mahdollisuus. Sunnuntain oli pitkä pk-treeni. Siinä ne varsinaiset treenit olivat ennen kisaviikkoa. Kisaviikolla ehdin tekemään yhden uintitreenin ja yhden lyhyen herkistelytreenin ennen reissuun lähtöä. Polvi näytti olevan täysin rauhoittunut.
Kisaviikolla oli vielä pari päivää töitä. Tuskin kenellekään on yllätys, että kaksi viimeistä työpäivää ennen lomaa on vuoden kiireisimmät päivät. "Maailma kun vaan pitää saada valmiiksi ennen lomille lähtöä".
Reissuun
Keskiviikkoiltana auton nokka kohti Turkua ja Siljalle lahden yli Tukholmaa, josta torstaiaamuna jatkoimme kohti Malmötä, Köpistä ja määränpäätä Odensea. Koetimme pitää taukoja säännöllisin väliajoin. Osan automatkasta nukuin ja osan ajasta vietin tekemällä valmennusohjelmia omalla porukalleni. Valmennus on muuten erittäin koukuttavaa.
Perille saavuttiin ennen klo 20, joten kisapussukoiden hakeminen jäi perjantaihin. Package pick-up sulkeutui klo 16. Niinpä suuntasimme kohti meille suositeltua ravintolaa.
Suunnistimme takaisin hotelille King's cardenin kautta, jossa juuri oli meneillään ulkoilmakonsertti. Ennen hotellin siirtymistä jäimme hetkeksi nauttimaan ilta-auringosta ja hyvästä musiikista.
Kisaa edeltävä päivä
Olin varautunut hektiseen iltapäivään, mutta en kuitenkaan ihan niin hektiseen kuin mitä päivästä tuli. Aamu alkoi rauhallisesti ilman kiirettä aamupalalla ja lyhyellä 30 min pyörälenkillä, josta muodostui hiukan pidempi käännyttyäni yhdestä risteyksestä väärin. Suunta oli oikea, mutta pari katua sivummalla kuin olisi pitänyt olla. Kysyvä ei tieltä eksy ja sainkin hyvät neuvot. Onneksi hotellimme sijaitsi juna- ja bussiaseman kyljessä ja erittäin lähellä King's gardenia, joten oli helppo kysyä neuvoa.
Toki tiedän Tanskan olevan pyöräilymaa, mutta olihan se silti hämmentävää, kun autoilijat oikeasti antoivat tilaa. Heillä ei ollut kiire, ehtivät hyvin odottamaan turvallista ohituskohtaa. Liikenneympyröissä on pyöräilijöille oma merkitty väylä. Silti katselin ympärilleni samalla tavalla kuin Suomessa ja varauduin pysähtymään nähdessäni /kuullessani auton lähestyvän.
Kisaa edeltävän päivän aikataulu oli tehty todella tiukaksi. Jatkossa kannattaa huomioida, että ne kisapussukat on hyvä ehtiä hakemaan päivää aikaisemmin, jotta ne ovat valmiiksi pakatut tai pakattavissa kisaa edeltävänä päivänä.
Klo 12:00 -13:00 briefing (1.)
klo 12:30 -16:30 bike check + package drop
klo 13:00 - 15:00 swim course training
klo 14:00 - 15:00 briefing (2.)
Onneksi kaikki olivat melko lähellä, myös meidän hotelli. Muuten ei olisi ehtinyt tekemään kaikkea mitä olin halunnut.
Klo 12 kisa-infoon ja sieltä ulos klo 13, jonka jälkeen King's gardenin läpi kävellessämme kohti hotellia hoidin samalla pussukoiden haun ja niiden merkkaamisen. Hotelliin saavuttua aloin heti pakkaamaan T1ja T2 -pussukoita, jotka molemmat piti jättää jo perjantaina. Kisainfossa oli kuitenkin mainittu, että kypärän voi tuoda aamulla ja energioiden tuomista suositellaan vasta aamulla. Heitin kuitenkin molempiin pussukoihin yhdet geelit. Vaikka kaikki kisatavarat olivat pakattuna omaan reppuunsa, niin yllättävän kauan tässäkin hommassa vaan saa aikaa kulumaan.
Pussukat reppuun, pyörä ja kypärä mukaan. Onnekseni samasta hotellista oli muutama japanilainen lähdössä kohti rantaa ja T1:stä, joten sain seurattua heitä oikeaan paikkaan. Ranta ja T1 sijaitsivat reilun kilsan päästä meidän hotellilta ja meillä toki oli kartta kyseisestä paikasta. Mutta miten sinne päästään ja miten ranta sijoittuu esim King's Gardeniin ei ollut itselleni täysin selvää. Siispä japanilaisten peesissä kohti rantaa.
Rannalle päästyäni edessäni oli valtava massa kisaajia jonottamassa pyörän katsastukseen. Tässä vaiheessa klo taisi olla jo reilusti yli kahden. Harvoin iästä on hyötyä, mutta nyt oli. Hetken seistyäni jonossa minut ohjattiin toiseen jonoon. Naiset 45+ -jonoon Yes, vain kaksi edellä. Saattaisin ehti jopa uimaan. Katsastuksessa todellakin tarkistettiin pyörän jarrut, kypärän lukitus sekä kypärän kunto. Samoin tarkistettiin, että oikeat pussukat ovat mukana.
Pyörä omalle paikalla, punainen pussukka maahan omaan karsinaan ja järjestäjille sininen pussukka, jonka he huolehtivat T2:lle.
Pari kertaa harjoittelin miten löydän pyöräni uinnin jälkeen. Koska usein T2 on samassa paikassa T1:n kanssa, niin automaattisesti aloin miettimään myös sisääntuloa :).
Kello kävi ja halusin päästä vielä edes pulahtamaan veteen. Sain kulutettua aikaa etsiessäni tietä vaihtoalueelta uinnin starttipaikalle. Päästyäni oikealle paikalle, näin porukan vielä vetävän märkkäreitä päälle. Ehtisin ja aloin kaivamaan märkkäriä esille. Onneksi paikalla oli kuuluva ääninen naishenkilö ohjaamassa kisaajia. Kun hän kuulutti, että te kolme vielä saatte mennä veteen, niin jätin märkäpuvun laittamatta päälle. Onneksi olin laittanut päälleni oman kisapuvun, jolla voi uida. Nappasin uimalakin ja -lasit mukaan ja juoksin uinnin starttiin. Olin niiden "kolmen" joukossa, jotka vielä saivat mennä veteen. En yhtään tiennyt veden lämpöä, mutta sinne vaan hyppäsin pää edellä.
Vesi oli lämmintä. Siis oikeasti lämmintä. Uskallan jopa väittää sen olleen lämpöisempää kuin uimahallin veden. Ihan linnunmaitoa. En tiennyt saanko uida harjoitusradan läpi vai ohjataanko minut poistumaan vedestä aikaisemmin. Lähdin kiertämään rataa rauhallisesti. Uinti tuntui hyvältä, suolainen vesi ei.
Klo 15:20 kaikki oli hoidettu ja takaisin takaisin hotellille. Aikataulullisista syistä lähetin mieheni varamaan pöydän ja tilaamaan ruoat samasta ravintolasta, jossa olimme olleet edellisenä iltana. Itse menin hotelliin suihkuun ja vaihtamaan toiset vaatteet päälle.
Ruuan jälkeen kahvihammasta kolotti siihen malliin, että kahvia oli parempi saada. Ensimmäinen kahvilakyltti ja sitä kohden. Iloksemme saimme huomata kahvilan olevan täydellinen rentoutumispaikka hillitsemään päällä olevaa kisajännistystä. Kahvilalla oli oma sisäpiha, jossa oli aivan oma erityinen rauhallinen tunnelma.
Ennen nukkumaan menoa tatuoinnit paikoilleen ja aamun/päivän vaatteet penkille.
Kisa-aamu
Herätys klo 4:30, lähes unessa vaatteet päälle ja aamupalalle. Nämä aikaiset kisa-aamut eivät ole sitten ollenkaan mun juttu. Aamupala ei oikein maistunut. Jännitys oli jo käsin kosketeltavaa.
Kävellen muiden kisaajien kanssa rannalle mukana special bag juoksuosuudelle, märkkäri ja kypärä. Rannalle tultaessa oli jälleen melkoiset jonot. Nyt tarkistettiin kisapuvut ja annettiin chipit. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin chipit jaetaan vasta kisa-aamuna.
Yllätyksekseni punaiseen pussukaan (T1) ei saanut enää viedä mitään. Sinänsä tuo ei haittanut, sillä sain jätettyä kypärän ja patukat pyörän päälle. Samoin kisanumerolapun. Varmaankin vanhasta tottumuksesta en ollut laittanut tuota siniseen (T2) pussukaan, vaan olin ajatellut lisäävän sen aamulla punaiseen. Kaikki siis ok.
Takarengas oli hiukan pehmeä, mutta vaikka paikalla oli entinen pyörämekaanikko, niin emme saaneet lisättyä ilmaan tuohon. Eikä sinne mennyt myöskään vaahto. Tuskan hikipisaroita alkoi valumaan. Aika kului eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta, että takarengas ei vuoda, vaan kestää koko matkan - 121 km.
Oma startti oli 7:35, lähtökarsinassa tuli olla 15 min aikaisemmin. Kuivaverra jäi tekemättä. Märkkäri päällä kuitenkin käsien pyörittelyä ja rangan avaamista sen minkä siinä pystyi. En tiedä kuluiko aika vaan hitaasti vai oliko startit myöhässä, mutta pitkältä se odottavan aika tuntui. Olin jo valinnut rannelaitteesta oikein lajin enkä tekisi samaa virhettä uudestaan kuin mitä tein Lahdessa. En siis tarkistanut kelloa. Alkoi tulla jo kylmäkin.
Vihdoin päästiin veteen ja siirtymään starttiviivalle.
Starttiviivalle siirtymisen aikana tein muutaman lyhyen spurtin ja asetuin aivan vasemman reunan toiseen riviin välttäen joutumista samanlaiseen sumppuun kuin Samorinissa.
Uinti 3 km
Torven soitosta lähtö. Lähdin rauhallisesti liikkeelle ja sainkin heti alkuun oikein hyvän oman uintilinjan, joka piti sen aikaa kun saavutin edellisen ryhmän hitaammat uimarit. Samaan aikaan edessäni meni toinen pinkkilakkinen, jonka peesissä pääsin uimaan ensimmäisen isomman ryhmän läpi. Hän kuitenkin uin hiukan hitaammin kuin mitä itse halusin, joten seuraavaa pinkkilakkia jahtaamaan. Nyt löytyi hyvä vauhtinen kaveriksi. Hänen potkut olivat sen verran voimakkaat, että siirryin hänen sivuun uimaan. Tuossa menin hyvän matkaa. Siihen asti kunnes hän suunnisti hiukan harhaan.
 |
Puolessa välissä oli ns Australian exit. Ylös vedestä rappusia pitkin, pari askelta ja hyppy takaisin veteen. Näitä olisi kyllä hyvä harjoitella enemmänkin. Onneksi edellisenä lauantaina oltiin tehty vastaavaa harjoitusta.
Toinen puolikas meni sitten jo sitä vauhtia kuin edellisenkin olisi odottanut menevän. Tällä toisella puoliskolla nopeimmat valkolakkiset aquabike -kisaajat tulivat ohitse. Käytin hyväkseni heidän nopeutta ja taitoa mennä isompien massojen lävitse uimalla heidän peesissä. Rantauduin rappusille samalle taktiikalla antaen valkolakkisen kisaajan avata tien.
 |
| Ja aikaa meni?? Märkäpuvun sai riisua vasta teltassa. |
Näistä merenelävistä olen kuullut muiden puhuvan, mutta itse en ole niihin aikaisemmin törmännyt. Edellisen päivän verran päätyttyä muutama amerikkalainen kisaaja osoitti veteen: jellyfish!! Juu... meduusa se on ja iso. Kisassa sitten sainkin ilmeisesti tehdä tuttavuutta meduusojen kanssa. Aika ajoin tunsin hyytelömäistä olemusta kämmenessä / sormissani. Yllättäen en reagoinut tuntemuksiin millään tavalla. Onneksi nämä meduusat eivät olleet vaarallisia eivät innostuneet pistämään.
T1
Koska illalla eikä aamulla päässyt T1:lle, niin oman pussukan löytyminen ei ollut ihan yhtä näppärää, kuin mitä olisin halunnut. Vaihto meni ihan hyvin siihen asti kunnes menin käymään vessassa. En nimittäin meinannut saada vessan oven lukkoa auki. Ehti pieni paniikin poikanen syntymään.
Pyörä löytyi hyvin. Kypärä päähän ja energiat matkaa. Kisanumero vyötäisille. Tietenkin numerolappu repeytyi toisen reijän kohdalta. Aikaa kului, mutta en antanut asian häiritä.
Pyörä 121,2 km
Perjantaina oltiin vielä vaihdettu viestejä valmentajan kanssa. Ohjeeksi olin saanut ottaa pyöräilyn ensimmäisen kierroksen kevyemmin ja nostaa vähän, jos tuntuu kulkevan. Näillä ohjeilla siis lähdin matkaan. 36 km meni just näin. Sykkeet olivat ok, tehot pysyivät juuri siinä missä halusin. Meno tuntui hyvältä. Enää jäljellä olisi 85 km.
Mun selkä ei ole oireillut kertaakaan, ei ole antanut minkäänlaisia viitteitä mistään ongelmasta. Mutta toki nyt - kisassa oli selän vuoro. Alaselkään iski sellainen kipu, että 6 km myöhemmin oli vaan pysähdyttävä kaivamaan särkylääkettä. Koska aamulla en ollut saanut lisätä mitään punaiseen pussukkaan olin laittanut nämä satulan takana olevaan juomapulloon, jossa mulla on "shit happens -kit". Normaalisti en särkylääkkeitä käytä, en kisoissa, en treeneissä enkä juuri muutenkaan. Mutta olin ottanut niitä mukaani. Onneksi. Ilman särkylääkettä en ole varma olisinki pystynyt viemään pyöräilyosuutta läpi. Aina kun koetin nostaa tehoja selässä vihlasi.
Ei auttanut kuin tulla sillä teholla, johon selkä antoi periksi. Seuraavan 85 kilometrille oli mahtunut yksi n 17 km pätkä, jolloin pystyin nostamaan tehot takaisin tavoitetehoihin, mutta muuten tuo loppumatkan tulin 10 wattia alhaisimmilla tehoilla, kun mitä olisi pitänyt tulla. Koetin pitää mielen positiivisena.
Pyörän selästä noustua kipu oli sitä luokkaa, etten tiennyt pystynkö jatkamaan vai en. Vaihdossa en pitänyt kiirettä. Istuminen sattui, kenkien laittaminen jalkaan sattui. Venyttelin selkää ja lähdin rauhassa kävelemään parkkihallin ramppia ylös.
Juoksu 30,7 km
Juoksu jännitti kaikista eniten. Elämäni aikana olen juossut yhden 30 km lenkin kesällä 2014. Kalmarissa 2014 täyden matkan kisan juoksuosuutta ei voi millään mittakaavalla sanoa juoksuksi. Se oli jalkojen liikuttamista toisen eteen - suuremmaksi osaksi kävelyä. Juoksutreenienkin pituudetkin ovat olleet maksimissaan 2 h, joka ei todellakaan riitä mulle 30 km lenkkiin. Tänä kesänä ei ole kuin muutama 100 min lenkki heitetty + kaksi puolimatkan kisaa. Valmistautuminen 30 km juoksuosuuteen oli siis mitätön. Mutta jos valmentaja uskoo mun selviytyvän 30 km juoksusta, niin eipä siinä muuta voi kun selviytyä.
Valmentajan viimeinen ohje oli juosta eka kierros rauhassa, seuraavat kaksi tasaisesti ja neljäs menee omalla painolla, jos ei ole ylimääräisiä kipuja. Jalat väsyy joka tapauksessa, joten ei kannata hirveästi alussa himmailla.
Alkuun jokainen askel tuntui ilkeältä alaselässä, mutta muuten jalat olivat vetreät. Pyöräilyosuus oli ollut sen verran kevyt, ettei juoksujalat olleet rasittuneet. Tullessani ylös ramppia näin mieheni, jolla huikkasin selän olevan ihan paskana.
Ajatukseni siirtyivät n 7.5 km kohdalla olevaan special bag:n, josta saisin otettua lisää särkylääkettä. 3 km takana. Selkä alkoi vetreytyä. Enää 4.5 km tätä kierrosta ja sitten yksi kierros takana.
Huoltopisteitä oli n 1.5 km välein, joten energiaa ja vettä olisi saataville koko ajan. Itselläni oli kädessä yksi oma geeli, jonka nautin puolessa välissä ensimmäistä kierrosta ja yhdellä pisteellä cokista. Ensimmäisen kierroksen lopussa oli tuo special bag-piste. Pussukat olivat maassa numerojärjestyksessä. Hiukan meni kuitenkin aikaa etsiessäni omaani. Noukkiessani pussia selkä muistutti vihlovalla kivulla olemassa olostaan. Napsasin mukaani pienen pussin, jossa mulla oli pari särkylääkettä ja suolatablettia. Tuon lisäksi kaksi geeliä. Taktiikkani oli napata pussukasta kaksi geeliä per kierros.
n. 11 km kohdalla otin vessatauon. Tällä kertaa en jäänyt jumiin, mutta jotenkin ne vessojen lukot toimi oudosti.
Kolmas lenksu ranteeseen osoittamaan kolmannen kierroksen aloittamista. 15 km takana, 15 km edessä ja olin pystynyt pitämään koko ajan samaa keskivauhtia yllä. Kaksi ensimmäistä kierrosta oli mennyt tasaisesti. Kolmaskin pitäisi mennä vai olinko mahdollisesti sitten kuitenkin lähtenyt itselleni liian kovalla vauhdilla? Edelleenkin juoksu tuntui liian hyvältä. Kannustusa tuli muilta kisaajilta ja katsojien kannustuksesta muutamissa kohdissa antoivat lisää puhtia.
Edessäni juoksi nuori kenialainen mies. Ihastelin hänen kevyttä askeltaan ja rentoa menoa. Tuollaisen juoksutekniikan haluan oppia. Siinä mentiin hetki peräkanaa. Majakka ja perävaunu. Varsinainen näky. Seuraavalla huoltopisteellä otin geelin ja vettä. Jäin jälkeen erittäin hyvästä peesistä. Joka kerta kun huomasin jännittävän tai yrittävän liikaa otin verkkokalvolle kuvan tuosta rennosta juoksutyylistä. Helpotti kovasti omaa etenemistä.
Neljäs lenksu ranteeseen ja viimeinen kierros alkoi. Reitillä oli väkeä jo huomattavasti vähemmän, mutta siitäkin huolimatta tuntui hyvältä saada selkiä kiinni. Mulle niin kovin ylellistä herkkua päästä ohittamaan ketään juoksuosuudella. Juoksun keskivauhti pysyi edelleen vakiona. Aivan kuin mulla olisi ollut autopilotti päällä. Yllättäen edessäni oli mun hyvä peesi. Kun hän jäi seuraavalle huoltopisteelle ottamaan juotavaa teki mun mieli huutaa:"ei, ei! Ei nyt!" Tämän jälkeen en enää häntä nähnytkään.
Jossain 27 km kohdilla alkoi reisissä tuntumaan siltä, että juoksu voisi olla tässä, samoin korvien väli alkoi olemaan aika kypsä juoksemiseen. Lähellä oli etten ottanut kävelyaskelia, mutta syke oli normitasolla, joten nyt kyse oli puhtaasti korvien välistä. En siis pistänyt kävelyksi tuossa kohtaa. Viimeisen nousun kävelin. Osittain ehkä korvien väli antoi periksi, mutta pelkäsin myös reisin kramppaavan ihan milloin vain.
Viimeinen käännös. Enää ei tarvinnut kääntyä uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraa pätkää maaliviivan yli. Pääsen juoksemaan sinistä mattoa pitkin! Olin yhtä hymyä.
2011 samainen matka Tampereella oli päättynyt keskeytykseen voimakkaan turvotuksen vuoksi. Nyt maaliin tultaessa ainoa ajatus oli I DID IT! Aika oli mitä oli, mutta kokonaissuoritus oli tasainen. Suomalaisista heikoimmalle ajalla maalissa, mutta omassa ikäsarjassani 19. Uinnin jälkeen olin ollut 8. sijalla ja pyörässä sitten tipuin sen 10 pykälää alaspäin ja juoksussa yhden.
Valmentajalle iso kiitos uskon valamisesta kykyyni suoriutua silloin kun oma luottamus on koetuksella. Ei siihen mitään suuria sanoja tarvita. Riittää kun sanat tulevat valmentajan puolelta varmuudella, jolloin uskon itsekin kykeneväni. Lisäksi ne sanat jylläävät päässä kisan aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.
Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)