Kisko Triathlon 29.6.2013

Eilen Kiskossa vietettiin triathlonjuhlaa lähes täydellisessä kisasäässä.

Maaliviivan ylityksen jälkeen sain uuden putkihuivin.
Väri sopii täydellisesti yhteen kevyen juoksutakkini kanssa.

Valmistautuminen Kiskon kisaan ei välttämättä mennyt oppikirjojen mukaan. Puolitoista viikkoa aikaisemmin olin onnistunut telomaan jalkapöytäni yhdistelmätreenissä. En käynyt lääkärissä näyttämässä jalkaani, kun arvelin kyseessä olevan vain ruhje ja turvotuskin laski melko pian. llmeisesti onnistuin kuitenkin rikkomaan jalasta jotain pientä, sillä aikaisemmin viikolla tehdessäni vaihtoharjoitusta jalkapöytä kipeytyi ja turposi jälleen.

treenin jälkeen se kipu iski

Kaiken lisäksi perjantaina oloni oli kaikkea muuta kuin hyvä. Olin aivan varma, että nyt iskee kunnon flunssa päälle. Kaikki oireet olivat ja toimistolta olin valmis lähtemään kotiin parantelemaan itseäni jo aamupäivän aikana. Iltaa kohden olo parani ja uskaltauduin lähteä kokeilemaan kisaverran tekemistä kahdeksen jälkeen illalla. Lihaksissa ei ollut minkäänlaisia flunssan oireita. Kotiin saavuttuani aloin pakkaamaan tavaroita kasaan aamua varten.

Kisajännitystä ei ollut ollenkaan samassa määrin kuin yleensä. Syy johtunee kahdesta eri tekijästä: lähdin puhtaasti tekemään mahdollisimman tasaista vk-treeniä ja samalla harjoittemaan henkistä puolta. Lisäksi ikäsarjani naiset kisasivat perusmatkalla eikä sprintissä.

Sääennusteet lupasivat Kiskoon sadetta, mutta muuten oikein hyvää kisakeliä. Ei tuulta, ei paahtavaa aurinkoa. Vielä autossa tarkistin viimeiset ennusteet, myös sadetutkan, jonka mukaan sadealue saavuttaa Kiskon klo 12 mennessä. Perille päästyä tiet olivat edelleen kuivat eikä uhkaavia sadepilviä näkynyt missän. Tuuli taisi olla juuri ja juuri 2m/s.

Ilmoittautumisen jälkeen suuntasin vaihtoalueelle.

Sprinttikisa vaihtoalue

Kuten kuvasta näkyy melkoisen kalteva pinta ja onneksi sitä sadetta ei koskaan tullut. Jo nyt vaihtoalue oli mielestäni haastava pitkien välimatkojen ja kaltavuuden vuoksi, niin märkä nurmikko alla olisi tehnyt vaihdoista jopa vaikean.

Kisa starttasi kolmessa eri aallossa. Ensimmäisessä aallossa lähtivät perusmatkan miehet, jonka perään kaikki sprinttimatkalaiset ja kolmannessa aallossa perusmatkan naiset. Parin minuutin erot aaltojen välissä antoivat kaikille mahdollisuuden hyvään uintiin.

Sprinttimatkan uinnin alku oli melkoista kaaosta aina ensimmäisellä poijulle asti. Kättä ja jalkaa joka puolella, mutta tällä kertaa en saanut yhtään potkua kasvoihin ;). Mitä lyhyempi matka sitä kiivampaa on alku. Uinnin osuushan yleensä sprintissä on 750 m, mutta tällä kertaa järjestäjät ilmoittivat sen olevan 500m. Koska uintiaikaan on imeisesti otettu myös T1:n vaihtoaika on vaikea arvioida kuinka pitkä tuo uinti oikeasti oli. Ainakin itse sain vaihtoon kulumaan kiitettävästi aikaa. Tänä vuonna märkäpuvun poisottaminen päältä tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä. En tiedä missä vika on, sillä muina vuosina märkkäri on lähtenyt pois nilkoista ja ranteista melko kivuttomasti. Nyt puvun kanssa joutuu käyttämään todella paljon aikaa. Ennen Joroista täytyy saada vaihdot kuntoon.

Itse uintiin olen melko tyytyväinen. Uinnissa ongelmanani on vauhdin arvioiminen. Jos lähden yhtä kovaa kuin vetotreeneissä, saan jalat hapoille alta aika yksikön, jonka jälkeen on hankala saada hommaa enää kasaan. Usein kisojen jälkeen tuntuu, että ois sitä voinut mennä kovempaakin.

Pyöräily meni hyvin kumpuilevalla reitillä. Ensimmäinen mäki oli paha. Siinä kyllä tuli tunne, että ei oo totta! Onks pakko!?! Alkureitin aikana edellä meni nuori mies aiheuttaen minulle pieniä haasteita pitää 10m etäisyyttä. Pidän tuon, mutta alussa joutui oikeasti tekemään työtä etäisyyden pitämiseksi. Ylämäissä hän meni ohitseni, alamäissä minä ja taisaisella mentiin melko samaa vauhtia. Pari kertaa ohiteltiin toisiamme ja sitten hän pääsi ottamaan selkeän eron minuun loivassa nousussa. Tai ainakin itsestäni tuntui, että ensimmäisellä osuudella ennen käännöspaikkaa oli pitkä loiva nousu. Oma vauhtini ainakin hiipui siinä. Käännöspaikan jälkeen sain hyvän vauhdin, ohitin tämän nuoren miehen, jonka selkää enää en nähnyt loppu pyöräilyosuudella. Viimeiset 10 km pääsin 100% keskittymään vain omaan tekemiseeni.

Viimeiseen mäkeen tultaessa mäen täytti autojono. Puoleen väliin mäkeä asti pääsi hyvin pyörittämään tien oikeaa reunaa. Mäen puoleen välin jälkeen iso pakettiauto oli aivan pientareen reunassa, joten siitä ei päässyt menemään. Seurasin mitä edellä oleva tekee. Hän lähtee ohittamaan autojonoa vasemmalta puolelta. Autoilijat antavat tilaa. Siispä valitseman saman reitin ja autojen välistä pujotellen pääsin mäen ylös.

Vaihtoalueella tullessa ehdin ottamaan toisen jalan pois pyöräilykengästä, mutta en toista. Muutaman metrin juoksin toisessa jalassa kenkä, toinen jalka paljaana ennen kuin totesin, että paras vaan ottaa toinenkin kenkä pois ja juosta paljain jaloin vaihtopaikalle. Juoksumatkaa kun riitti. Kostea nurmikko tietenkin kosteutti myös jalat eikä sukat menneet heittämällä kosteisiin jalkoihin.

Vaihtoalueemme oli uinnin lähtöalueen takana, joten meille osui tässä vaihdossa epämiellyttävä nousu perusmatkalaisten vaihtoelueen takaa kiertäen ennen virallisen juoksuosuuden alkamista. Mäkeä siis riitti, kun juoksuosuuskin alkoi tiukalla nousulla. Eikä se nurmikko tai hiekka yhtään  helpottanut asiaa.

Mäkien jälkeen tuttu kiusankappaleeni tuli jälleen eli pistäminen. Tällä kertaa pistäminen ei ollut yhtä voimakasta kuin Sääksissä, joten en pysähtynyt vaan koetin saada sen tasaantumaan henkittämällä syvään. Ajatuksissani kirosin, että jalat kyllä veisi, mutta pistäminen estää kovemman juoksemisen.

Aivan juoksun ensi metreillä moni sujathi ohitseni, mutta yksi ohitse mennyt ei kuitenkaan juossut juuri minua kovempaa. Pistäminen alkoi helpottaa ja tämä edellä menevä selkä alkoi lähentyä. Hitaasti, mutta varmasti sain häntä kiinni ja lopulta ohitin. Ennen kääntöpaikkaa hän meni taas ohitseni, mutta ei kuitenkaan jätättänyt mua montaa metriä. Päätin pysyä peesissä. Kaksi kilometriä matkaa jäljellä, jossa kohtaan mielestäni hänen vauhti hiukan hiipui ja siirryin hänen rinnalla. Siinä vauhdittiin pari sanaa. Kumpikin meistä olisi siis voinut nostaa vauhtia, sen verran hyvin puhe kulki.  Kumpikaan ei antaisi toiselle periksi. Sen huomasi vauhdin kiristyessä. Viimeisessä ylämäessä jättäydyin häneen taakseen ja aivan ylämäen loppulla menin ohitsi. Siitä alkoi huima loppukiri. Alamäen menin minä edellä, tasaisella hän tuli rinnalleni ja aivan loppumetreillä "jänikseni" meni ohitseni. Ilman häntä en olisi juossut yhtä tasaista juoksua. Juuri tällaista treeniä tarvisen ja tämä tuli kuin tilauksesta. Kiitos sinulle, joka toimit jäniksenäni! Toivottavasti sait minusta vastaavaa kirittäjän itsellesi puuskuttaessani niskaasi.

Maaliviivan jälkeen fiilis oli hyvä. Fiiliksen perusteella tuntui, että olin tehtynyt tasaisen suorituksen ja olin yhtä hymyä. Hyvä veto ilman suorituspaineita! Voi kun näin osaisin ottaa kaikki kisat. Unohtaa aikaisemmat ajat ja kanssakilpailijat keskittyen ainoastaan tavoittelemaan hyvää tasaista omaa suoritusta ja hyvää oloa.

Hyvästä treenistä palkitsin itseni kesän ensimmäisellä irtojäätelöllä