Mikä viikonloppu!

Viime viikonloppu oli aivan huikea! Kuinka huikea se oikeastaan olikaan tajusin vasta sunnuntaina ollessani omalla pitkällä juoksulenkille.

Lauantaina kaksi valmennettavaani kisasi Tallinnan Ironmanille. Molemmille heille tuo oli pitkän ajan haave, joka toteutui upeasti lauantaina. Toisella heistä oli takana jo puolimatkan kisa viime vuodelta, toisella ei ollut kuin perusmatkan kisa tältä vuodelta.

Sunnuntaina yksi valmennettavistani osallistui Kaitalammen 10:n uiden tuon 10 km. Mielettömiä suorituksia keneltä tahansa, mutta näissä viime viikonlopun suorituksissa oli vielä jotain suurempaa, jotakin mikä teki näistä vielä merkityksellisempiä ja isompia.

Pääsin osaksi Easier in Excel Support Crew:ta. Hieno kokemus!

Jo se, että on  haaveillut pitkään kuulevansa sanat:"You are an IRONMAN". Treenaa siihen työn ja muun elämän ohessa ei ole helpoin tehtävä. Se vaatii aikaa, motivaatiota ja kurinalaisuutta. Kun tuohon lisätään vakava onnettomuus vuosien takaa, joka on vaatinut pitkän sängyssä olon, järkyttävän määrän tahdonvoimaa kuntouttaa itsensä ja tehdä työtä saavuttaakseen haaveensa kuullakseen nuo neljä sanaa, niin täyden matkan suoritus saa aivan uuden merkityksen.

Easier in Excel tiimi. Väsyneet, mutta onnelliset Iromanit.

Valmennettavani, joka sunnuntaina ui 10 km, osasi vielä muutama vuosi sitten uida pelkästään sammakkoa. Hän ei koskaan haaveillut uivansa 10 km eikä tuo ollut edes alkuperäinen tavoite tälle kesällä. Oiskohan ollut toukokuuta, kun tuli selväksi, ettei tänä vuonna ole mieltä osallistua triathlonkisoihin, koska lajimaista treeniä oltu ehditty juurikaan tekemään. Hanskoja oltiin jo heittämässä tiskiin tämän kesän osalta. Ehdotin osallistumista Kaitalammen 10:n. Uintia oli kuitenkin treenattu läpi vuoden ja se kulki. Ehdotukseni otettiin vastaan positiivisesti ja lähdettiin treenaamaan kohti 10 km uintia. Treeniä tehtiin ja hän ui 10 km. Ihan mieletöntä!

Sunnuntain pitkiksellä tajusin miten paljon nämä ihmiset ovat luottaneet muhun, miten etuoikeutettu olen ollut saadessani olla osa heidän pitkäaikaisten haaveiden toteutusta. Jopa sellaisen, josta ei edes osannut haaveilla, kun syksyllä 2014 osallistui uintitekniikkakurssilleni. Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jota he ovat mulle osoittaneet. Ai miksi valmennan? Tai mitä saan valmentamisesta? Se onnellinen katse, jonka sain lauantaina näiden kahden ylittäessä maaliviivan riittää pitkälle. Lainaten valmennettavani sanoja:"Kaikenlaisia pikku ihmeitä saa aikaiseksi, kun tekee töitä ohjeiden mukaan."

Syksy 2014

Blogihiljaisuus on ollut täysin tietoinen valinta ja katsotaan miten innostun kirjoittamaan vuoden vaihteen jälkeen. Näin vuoden viimeisenä päivänä ajattelin tehdä lyhyen yhteenvedon kuvien avulla kuluneesta syksystä.

Triakauden päättäjäisissä HyPyn Typyt muistivat mua omalla kakulla:

Kesä jatkui pitkään lämpöisenä ja vielä syyskuun puolessa välissä kävimme uimassa Sääksissä:

Syksyn ajan kävin kävelemässä sen mitä polvi kesti. Muutamasta kilometristä kuuteen kilometriin. Ei siis mitään huimia lenkkejä. Mutta onneksi tuo karvanen kaveri ei valittanut.

Elokuussa päättyi koulutusohjelma, jonka jälkeen mulle tarjottiin töitä 100%:n provisiolla. 

Syksy toi tulleessaan ihania värejä

 ja uintivalmennuksia:

Aloitin myös jonkin asteisen treenaamisen:

Sunnuntaipäivät muodostuivat pitkiksi ja tarvittiin eväät päivään:

Rinnetreeneistä tuli viikon kohokohta. HyPyn TyPyjen kanssa  kävimme valloittamassa Kulomäkeä lauantaisin. Aloitimme sauvakävelyllä:

Hiljalleen tehoja nostettiin niin, että ennen joulua ensimmäiset nousut käveltiin ja loput nousuista juostiin sauvojen kanssa ylös:

Kuntoutin itseäni uinnilla:

ja vesijuoksulla:

Loppuvuodesta pääsin aloittamaan kampiakselin pyörittämisen:

Sekä kokeilemaan juoksuaskellusta juoksumatolla:

Uinnin saloja olen avannut yli seurarajojen tutustuen mahtaviin uusiin ihmisiin:

Ehdin myös "hävittämään" mun treenivihon. Tässä hyvin käytetyssä vihossa on monen kurssin agenda, joukko treeniohjelmia ym. Vihko löytyi Märskystä, mutta ehti likoa märässä pussissa viikon. Kuivatuksen jälkeen osa muistiinpanoista ovat luettavissa.

Ennen joulua kipu helpotti ja pääsin juoksemaan!!! Olisin voinut huutaa ilosta. Sen sijaan nautin jokaisesta askeleesta:

Uinti vaihtui juoksuun ja pyöräilyyn:

Ruokaakin on tarvittu:

Vaikka syksy ja koko vuosi olisi voinut olla parempi, niin monta ihanaa ja ikimuistoista hetkeä on mahtunut tähänkin syksyyn ja koko vuoteen:

Valmennusta teoriassa ja käytännössä

Viime viikonloppuna käynnistyi II-tason triathlonvalmentajakoulutus Vierumäellä ja siellähän minäkin vietin viikonlopun. Pienestä ryhmästä huolimatta kävimme hyvää keskustelua eri näkökulmista ja valmennusfilosioista. Itselläni on valmentamiseen enemmänkin kuntoilijan kuin huippu-urheilijan näkökulma. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tasapaksua peruskestävyystreeniä syksystä kesään, vaan monipuolisuutta, nousujohteisuutta, lihaskuntoa, liikkuvuutta ja lepoa.

Viikonlopun suurin anti itselleni taisi olla siinä, että sain varmistuksen huippuosaajilta, että uinti ja sen opettaminen on mulla hallussa. Kaikki lähtee luottamuksesta veteen, vartalonhallinnasta ja siitä edetään vartalonkierron kautta potkuihin ja otteeseen eli saadaan ote vedestä tai veteen. Näillä opeilla olen opettanut aina ja viimeksi tällä viikolla on tullut huimaa editystä muutaman kanssa. Nimmarissa kantapäät nousevat veden pinnalle, rentoutta uintiin ja hoksaamista. Olen niin ylpeä näistä ihmisistä!

Nämä uinnin huippuosaajat osasivat myös kertoa mulle miksi mä en osaa liukua tai mä en liu'u yhtä kauniisti ja pitkällä kuin joku toinen. Mun uintiin ei välttämättä koskaan tule kaunista pitkää liukua. Parempi hyväksyä asia ja uida nykyisellä tyylillä, joka on mulle luontevaa, sujuvaa ja vaivatonta. Toinen asia, jota on yritetty korjata monen valmentajan kanssa on mun hyppivä uintityyli. On kokeiltu vaikka mitä, mutta lopullista syytä ei ole saatu selville ennen kulunutta viikonloppua.  Hengitys menee mallikkaasti, samoin vartalonhallinta ja -kierto ovat kohdillaan. Mutta hengityksien välissä painan rintakehää lievästi alaspäin, jonka seurauksena mun lantio nousee ylös. Tuosta huonosta tavasta pitäisi oppia pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Enhän mä olen kuin vasta 36 vuotta uinut tuolla tavalla. Saattaa olla, että myös tulevaisuudessa mut tunnistaa altaassa ja avovedessä omintakeisesta hyppivästä uintityylistä.

Helsingin päässä alkoi kevätkauden maanantaiaamun treenit. Yhtä lukuunottamatta ryhmän jäsenet vaihtuivat. Kuten kaikissa asioissa niin tässäkin on kaksi puolta. Valmennuksen kannalta epämukava tilanne, sillä syksy keskityttiin tekniikkaan ja nyt porukka on vaihtunut. Toisaalta uudet ihmiset ja uudet haasteet. Vaikka ryhmän kokoonpano muuttui, niin tekniikkaa jää vähemmälle ja uintia/tehoja tulee enemmän näin kevätkaudella. Samoin harjoittelemme triathlonuintia.

Hyvinkäällä pyörähti käyntiin kolmatta kertaa triathlonkoulu. Eilen rekisteröityneitä oli 7, mutta tänään pienessä huoneessa istui 12 tulevaa triathleettiä. Mahtavaa! Moni heistä totesi uinnin olevan se akilleenkantapää. Mulla on kymmenen kertaa aikaa avata heille uinnin saloja. Siinä jälleen koetellaan mun ammattitaitoa ja heidän oppimiskykyään. Viimeisen vuoden aikana olen lukenut monia artikkeleita uintitekniikasta ja uintivalmennuksesta. Toisinaan löydän yhden mielenkiintoisen artikkelin ja siitä on linkki toiseen ja ….. yllättäen olen viettänyt koko illan netissä.

Oma valmentautuminen tulevan kesän koitoksiin etenee oman valmentajan ohjauksessa. Ohjelmassa on ollut menoa mukavuusalueelta lihasten poltteluun. Itse vastaan sali- ja uintitreeneistä vaikka molempiin saan kyllä valmiita ohjeita, niin jääräpäisenä ihmisenä haluan tehdä nämä itse. Tälläkin viikolla ohjelmassa on ollut mm uintia ja salitreeniä. Uinti tuntui hyvältä, kun vielä pystyin pitkästä aikaan potkimaan kunnolla sain tehtyä hyvän vetotreenin! Kiitos viikonlopun koulutuksen ja siellä olleen urheiluhierojan, joka avasi mun lihaksia!

Kun kivut ovat olleet joko lieviä tai kokonaan pois uskaltauduin salilla kiusaamaan jalkojani. Treeniohjelmassa oli määritelty millaista voimaa tulisi harjoittaa tässä vaiheessa kautta ja sen perusteella suunnittelin uuden saliohjelman itselleni. FAF:n kouluttajat saattaisivat todeta sen olevan KOVA! Ja kun salitreeni on jäänyt vähäiselle, etenkin nuo jalat, niin tehden yllättäen kunnon salitreeniin lihaksia poltteli. Tuntui kuin jaloissa ei olisi mitään voimaa, kuin en olisi koskaan tehnyt yhtään mitään jalkalihaksilla. Toki edellisen päivän treeni saattoi tuntua jaloissa. Mutta niin tai näin: Tätä polttelua lisää!

Syksy on uudistumisen aikaa

Syksyllä opiskelijat aloittavat opiskelut ja usein syksy on ollut - ainakin itselleni - uuden "vuoden" aloittaminen. Itse en kuulu siihen ihmisryhmään, joka tekee uuden vuoden lupauksia vuoden vaihteessa, mutta kesän jälkeen olen usein ollut täynnä energiaa ja ollut valmis aloittamaan milloin mitäkin.































Tänä syksynä aloitin uintivalmentajana HelTri:ssä. Olen innoissani tästä pestissä ja mahdollisuudesta saada tätä osaamistani hyötykäyttöön. Tähän liittyy myös toinenkin muutos. En ole aamuihmisiä ja pesti vaatii maanantaiaamuisin herätystä 5:30 ja ripeää aamutoimintaa, jotta olen uimahallilla sovitusti. Kaksi kertaa takana ja pakko todeta, että olen omassa elementissäni valmentaessani. Kiinnostavuutta ja palkitsevuutta tehtävässäni lisää se, että ryhmä pysyy samana koko syyskauden. Saan seurata heidän kehittymistään ja samalla laittaa likoon oman sisäisen valmentaja-minäni. Viimeksi lähdin hallilta hymy korvissa. Voisiko työtyytyväisyydeltä odottaa enää enempää?

Tämän vuoden aikana olen miettinyt mitä haluan tehdä isona, mitä osaan, mitkä ovat resurssini ja mahdollisuuteni. Tärkeimpänä kuitenkin: haluan tehdä työtä intohimolla! Love what you do, do what you love!

Tavoitteeni on tulevaisuudessa kyetä yhdistämään tähän mennessä hankittu ammattitaito johtamisesta, business coachaamisesta, kouluttamisesta sekä kiinnostukseni hyvinvointia ja jaksamista kohtaan. Pelkkä kiinnostus ei riitä työelämässä ja senpä vuoksi lähdin opiskelemaan liikunta-alaa. Ensimmäinen askel on otettu. Olen koulutettu hyvinvointiohjaaja. Seuraava askel on tulla lisensioiduksi kuntosali- ja personal traineriksi. Tähän päälle suunnitelmissa on opiskella työhyvinvointia ja vähän lisää johtamisesta. Kiireinen, ehkä hiukan pelottavakin mutta huikean mielenkiintoinen syksy siis tulossa.

Omat treenit pääsivät hyvin käyntiin ja viime viikon lauantaina tein aivan mahtavan rauhallisen pyörälenkin. Matkaa kertyi reilu 70km. Osan matkasta sain fillariseuraksi miehen, joka oli 30 vuotta sitten ottanut mittaa vävyistään Kiskon triathlonkisassa! Siis ensimmäisessä Kisko triathlonissa. Oli melkoinen fiilis pyöräillä hänen kanssaan ja jutella mitä kaikkea hän oli ehtinyt tekemään. Hänelle oli vahva kilpailupyöräilytausta ja se näkyi niin vauhdissa kuin kilpailuvietissä. Vauhti pysyi tasaisena.


Valitettavasti kuva on huono joutuessani käyttämään puhelimen etukameraa. Lupa kuvan käyttämiseen blogissani on kysytty ja saatu.

Hyvin alkaneeseen treenikauteen tuli suunnittelematon tauko keskiviikon juoksutekniikkatreeneissä. Tehtiin erilaisia harjoitteita aktivioimaan pakaralihasta. Kaikki meni hienosti eikä mikään antanut vihjetä mitä on tulossa. Tehtiin kolmatta kierrosta loikkia. Tähän mennessä koko treeniä oli jo takana varmaankin jo 40 min. Piti keskittyä voiman saamiseen pakarasta ja tehdä pitkiä loikkia. En ehtinyt tekemään kolmannella kierroksella paria loikkaa enempää ennen kuin kiljaisin ja otin pohkeestani kiinni. Pian olinkin selälleen juoksuradan laidalla, koipi ylhäällä ja jääpalapussia pidellen pohkeessa.

Kotiin pääsin mieheni kyydillä, oman auton jäädessä pariksi yöksi liikuntamyllyn parkkipaikalle. Päivystyksessä laittoivat mut tarkkailuhuoneeseen, jotta sain jalan ylös. Tiesin, etteivät tee mitään enää siihen aikaan illasta, mutta sain ajan ultaäänitutkimukseen seuraavaksi päiväksi, vahvaa särkylääkettä yöksi, kepit sekä lääkärintodistuksen sairaslomasta. Jalalla kun ei voinut ottaa askeltakaan.

Pakko myöntää ajatuksieni käyneen noin kymmenen vuotta sitten body step -tunnilla sattuneessa tapaturmassa, jossa pohjelihakseni repesi. Jos kyseessä olisi lihasrepeytymä tietäisi se pitkää juoksutonta kautta. Alkoi viime kesän tavoitteet tuntumaan lähes mahdottomilta.

Ultaäänikuvissa ei kuitenkaan näkynyt verenpurkaumia eikä repeytymiä. Piti ihan varmistaa ultaääni lääkäriltä, että olinhan kuulut oikein. Lähellä oli etten hihkaissut onnesta. Lääkäriltä sain ohjeen jatkaa kolmen k:n hoitoa ja kipuun tarvittaessa vahvaa Buranaa. Sain myös luvan käyttää pohjetta niin paljon kuin pystyisin. No vielä torstaina pystyin kotona vaivalloisesti kävelemään jalkapöydän ulkosyrjällä. Perjantaina pystyin  tekemään jonkinlaisen lyhyen kävelylenkin koiran kanssa ilman keppejä. Lauantaina koulutuksessa pystyin stepperillä tekemään jotain. Kyseessä ei siis ole mikään vakava lihasvamma, kun näin nopeasti paranee.

Huomenna olen jälleen koulutuksessa, joten treeniä en ehdi tekemään, mutta ensi viikolla aloitan treenien tekemisen siitä samasta kohdasta mistä aloitin tuon iskiaksen jälkeen eli uinnilla tai paremminkin käsivedoilla. Turvallisesti. Lokakuussa alkaa virallisesti uusi trikausi!