30.6.2016

Hyväksi todetulla viikkorytmillä jatkettu


Lohja triathlonin jälkeen on jatkettu treenien parissa normaalilla viikkorytmillä. Viikolla kovempia treenejä, viikonloppuna pidempää settiä, ja kun joukkoon lisätään yhdistelmätreeniä, niin ihan perusjuttuja tähän aikaa kaudesta.

Pyöräreitin varrella on ilmestynyt muutamia uusia hahmoja. Nää on kyllä hauskoja. Olisin ottanut selfien, mutta en kehdannut jäädä poseeraamaan isäntäväen ollessa pihalla. Pertulantiellä on toisenlaisia hahmoja tervehtimässä, mutta siellä puolen teen usein pyörävetoja, jonka vuoksi sen puolen hahmoista ei ole kuvia. 


Se mikä on muuttunut edellisestä kaudesta on lihaskuntotreenien jatkuminen säännöllisesti myös kesällä. Koska kesällä salille meneminen ei voisi vähempää kiinnostaa, alkaa kotona olemaan suhteellisen kattava valikoima erilaisia apuvälineitä lihaskuntoon ja -huoltoon. Uusin tuttavuus on X-erfit. Uskallan väittää tämän hetkisen kuntopiirin olevan haastavampi kuin salitreenin. Hikeä pukkaa ja seuraavana päivänä kropassa tuntuu.



Juoksua on ollut vähemmän tänä vuonna. Toivottavasti tämä strategia pitää mut paremmin juoksukykyisenä. Viime vuonna Tahkon puolimatkalla juoksijanpolvi alkoi kiusamaan viimeisellä kierroksella ja loppua kohden vaan paheni siihen pisteeseen, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kävellä hetki ja toivoa parasta. 

Valitettavasi vaan tuo juoksu on myös tökkinyt eniten. Olkoon juoksu kevyttä tai vetoja, niin juokseminen on tuntunut vaikealta. Myönnän, että välillä olen aloittanut vedot turhan kovilla vauhdeille, jolloin lopputreeni on ollut mitä on ollut. 

Tänään loppuverraa tehdessä mieleeni juolahti, että olenpa saattanut tuossa keväällä juosta pidemmät lenkit keskittyen liikaa vauhtiin, jolloin syke on saattanut ollut liian lähellä kynnystä. Keväällä juoksu tuntui hyvältä, jonka vuoksi kiusaus seurata vauhtia kasvoi. Pitää vaan nyt iskostaa itselleen, että kevyet lenkit on kevyitä, syke selkeästi siellä missä pitää ja olla välittämättä vauhdista.


Huhtikuun onnettomuuden jälkeen lupasin, etten enää ota Khalia mukaan juoksulenkeille. Mutta kuinkas kävikään tällä viikolla, kun olin lähdössä tekemään lyhyttä ja kevyttä lenkkiä. Eihän tälle katseelle ja asenteelle voi sanoa ei. Toinen kun tulee vaan puoleen väliin käytävää, ei lähemmäksi. On valmis kääntymään, jos kerron ettei tällä kertaa. Hellyin ja hyvin tuo lenkki meni. Toki metsässä olin varuillani aina kun Khali kulki takanani.



Loppuun vielä pieni esimerkki siitä kuinka tärkeää on suojata iho vaikka olisi täysin pilvistä. Sunnuntaina ennen pyörätreeniä olin laittanut aurinkovoidetta, jossa on SK 30 ja harmittelin pyörän päällä pilvistä säätä. Kotiin tullessa nähdessäni punoittavat olkapääni olin enemmän kuin tyytyväinen pilvisestä kelistä.


19.6.2016

Sprinttikisa mielenkiintoisilla ja vaihtelevilla reiteillä

Ei ollut missään nimessä paras starttini, mutta heikoin aika ja uskallan väittää reitin olleen haastavin mitä on vuosien aikana tullut sprinttimatkalla eteen. Uskallan jopa väittää EM-sprinttimatkan olleen helpompi. Vai kultaako aika muistot.

Kisan ennakkotiedoissa luvattiin kumpuilevien maastojen tarjoavan sekä pyöräilyyn ja juoksuun mielenkiintoiset ja vaihtelevat reitit. Ehkä tuon mainoslauseen olisi pitänyt soittaa herätyskelloja. Itselleni sana kumpuileva maasto tuo mieleen maaston, jossa on paljon loivia nousuja, osa lyhyempiä ja osa pidempiä, mutta ei teräviä nousuja, jossa vauhti tippuu kävelyvauhdiksi tai juoksuosuudella nousu on niin jyrkkä, että yrittäessä juosta sitä ylös juoksutekniikka hajoaa.

Startin jälkeen uin omassa yksinäisyydessään. Edellä meni kärki enkä edes havitellut heidän peesiin ja sitä mitä takana oli, siitä en tiedä muuta kuin sen, että joku koetti pari kertaa uida jalkojen päältä. Muuten uinti meni sitä taso kuin odotinkin. Ja loppuaikakin olisi vastannut odotuksia ilman tuota n 150 m tasoitusta.



Rannalta oli ehkä noin 200-300m T1:lle. Puhdasta nousua koko matka. Tässä kohtaan olisi saanut helposti hapotettua reidet pois pelistä. Ensimmäinen kisa, jossa kävelin vaihtoalueelle uinnin jälkeen. En kokenut minkäänlaista tarvetta nostattaa sykkeitä enää yhtään korkeammalle mitä Polar näytti tuossa uinnin jälkeen (väliaika 3 - 4) ennen kuin tajusin, etten ollut lopettanut uintiprofiilia vaan ottanut väliajan. Syke oli vaatimattomasti käynyt 173:ssa. Vaihtoon meni siis aikaa reilusti pidempää kuin muissa vastaavissa sprinttikisoissa on mennyt.

Pyöräosuudella ei ollut yhtään tasaista kohtaa. Muutama kova nousu ja toki takaisinpäin tullessa ne olivat alamäkiä, mutta sen verran tiukkaa nousua oli, että putkelta oli vaan pyöritettävä vauhdin laskettua etanavauhdiksi.  Etenkin kierroksen viimeinen nousu oli itselleni paha. Viimeisen kerran noustessa otin sen todella maltilla. Nousut olivat  juuri sellaisia nousuja, joita en osaa teknillisesti nousta ylös eikä reisissä riitä vääntöä, jonka vuoksi vauhti tippuu kuin seinää.

Pyöräosuus meni kohtuullisesti. Enkä liian varovaisesti menin osan nousuista peläten ajavan jalat altani. Henkilökohtaisesti en ole kovin ihastunut kiertämään samaa rataa neljästi. Positiivista oli pyöräreitin sulkeminen muulta liikenteeltä. Ja kiitos ja anteeksi niille kanssakisaajille, joille huusin takaanta: vasemmalla. Te muutamat, joille huusin antoivat hienosti tilaa ilman minkäänlaista vaaratilannetta.


Peesivapaasta kisasta huolimatta en päässyt peesaamaan.  Hyvästä peesistä olisi varmaan ollut apua etenkin nousuissa, mutta nyt sain mennä koko matkan 100% yksin. Jos joku sattui olemaan takanani, niin olen otettu, jos vauhtini riitti hänelle. Valitettavasti en ollut huomannut siirtää nopeusanturia kisakiekkoihin, joten näe millaista vauhtia olen mennyt parhaimmillani ja heikoimmillani. Vauhtiero on ollut valtava.

Onneksi en ollut ehtinyt tutustumaan juoksuosuuteen. Infossa oli mainittu kierroksen päättyvän nousuun, mutta ei kerrottu millaiseen nousuun. Nousu oli pitkä ja jyrkkä. Niin jyrkkä, että arvioisin 90 % osallistujista kävelleen sen ylös. Kahden kierroksen jälkeen koetin motivoida itseni juoksemaan mäen ylös viimeisellä kierroksella. Yritin ja meninkin pidemmälle kuin kahdella ensimmäisellä kierroksella, mutta kun askel ei enää millään tavalla muistuttanut juoksua päätin kävellä muiden ohelle sen vielä kertaalleen ylös. Olisin vaan voinut kävellä nousun sillä samalla tarmolla ylös kaikille kierroksilla eikä vain viimeiselle.

Juoksureittillä oli yksi lyhyt tasaisinen kohta, muuten siis nousua ja laskua. Alamäet eivät olleet kovinkaan helppoja päästellä menemään, kun pohja oli hiekkaa, oli satanut melko rankasti pari päivää ja alamäki oli lähes yhtä jyrkkää laskua kuin edeltävä nousu. En voi puhua kuin omasta puolestani, mutta alamäki ei tarjonnut mahdollisuutta rullata mäkeä alas vauhdikkaasti.

Juoksu oli hitain osuuteni, mikä ei ole yllätys heikkona juoksijana. Valitettavasti se oli myös omaa tasooni nähden surkea. Pääsin vain muutaman kerran hetkellisesti nauttimaan siitä vauhdista, jota tavoittelin keskivauhdiksi. Keväällä juoksin puolimaran paremmalla keskivauhdilla ja matalimmilla sykkeillä kuin tämän 5 km lenkin.
Edit: Syy heikkoon suoriutumiseen löytyi: https://xtri.blogspot.fi/2016/07/totaali-lepo.html

Oma mielipiteeni on se, että halutessa päästä tekemään vauhdikkaan sprinttikisan, niin tämä ei kyllä reitiltään sitä tarjoa. Pyöräosuudella kyllä tarjosi erinomaisen mäkitreenin, juoksussa ei kyllä sitäkään.

Ensikertalaisia kävi kyllä vähän sääliksi. Osalla oli normi pyörä ilman lukkupolkimia ja kun kisaa on mainostettu kaikille sopivaksi matkojen vuoksi, niin maasto ei mielesäni ollut ensikertalaisille ehkä se paras mahdollinen. Kaikki lähtivät samaa aikaan kisaan, itse olin jo hyvän aikaa ylittänyt maaliviivan ja ehtinyt viemään pyöränkin pois, kun porukkaa tuli T2-vaihtoon.

Itse kisajärjestelyt olivat onnistuneet, mutta pientä hymähdystä aiheutti sääntöjen tarkentaminen kisaviikolla sekä se, että pystyikö järjestäjä oikeasti sääntöjä noudattamaan. En tiedä (enkä kyllä nähnyt) oliko kenelläkään triathlonpyörää tai aika-ajotankoja tai sääntöjen vastaisia tankoja kuin ehkä itselläni. Säännöissä oli, että 10m peesisääntö koskee heitä eivät he saa palkintoja. Pyörän katsastuksessa kukaan ei tarkistanut lisätankojani erikseen tai sanonut niistä mitään tai maininnut peesikiellosta tms. Kaksi kuvaa, kaksi hiukan eri kuvakulmaa samoista lisätangoista. Säännöt ovat mielestäni aiheellisia, mutta jos niitä ei valvota, niin niiden merkitys katoaa.





12.6.2016

Alisuorittamista treeneissä

Edit: Syy alisuoriutumiseen selvisi heinäkuussa, jolloin tuli täysi pysähdys tekemiseen.


Olen mukavuusalueella menijä, sitä en kiellä. Mutta nautin myös kovien treenien jälkeisestä enforfiiniista, jolloin itsensä ylittämisen fiilis on voimakkaasti läsnä. Eihän ne kovat vedot sillä hetkellä välttämättä tunnu kivoilta, mutta sen jälkeinen tunne on mahtava. 


Erityisestä kuluneella viikolla olen kiinnittänyt huomiota, että pidän käsijarrua päällä kovemmissa treeneissä. Tuollaisen treenin jälkeen tunnen pettymystä itseäni kohtaan ja olisi halua tehdä treeni uudestaan. Kun sama toistui toistamiseen kuluneella viikolla eri lajin kohdalla, niin se laittoi pohtimaan syitä himmailuun ja kysymään itseltäni miksi en saa itsestäni sitä potenttiaalia irti mitä uskon itsessäni olevan.


Menneiden kausien ongelmat eivät ole vaivanneet, joten fyysisesti ne eivät ole este vaatia kropalta enemmän. Mutta onko kivut jättäneet muistiin arvet? Arvioinko toteuttamismahdollisuuteni alakanttiin? Mikä on oikeasti itseluottamus yksittäisessä harjoituksessa? Onko pysyvyyden tunne eli näkemykseni omista kyvyistä harjoittelijana oikea? Millainen on minäkuvani kuntoilijana?


Vastauksia minulla ei ole vielä ole, mutta toivon tämän kesän aikana löytäväni ne käymällä itseni kanssa keskusteluja tiedostaakseni paremmin ajatukseni ja tuntemukseni treenien aikana.


Halua on kehittyä, mutta tiedostan käsijarrun päällä pitämisen rajoittavan kehittymistäni. Useinhan itse olemme itsemme pahin vihollinen. 



7.6.2016

Avovesiuinti

Halliuintikausi on vaihtunut avovesiuintikauteen. Nyt uimaan pääsee silloin kuin se itselleen parhaiten sopii ja aina on tilaa uida. On vapaus uida juuri niin kuin itse haluaa ja niin pitkään kuin haluaa. Ei ole veden roiskinnasta kiukkuvia vesijuoksijoita eikä ranteesta kiinni ottajia kesken ohitustilanteen. Saa nauttia Suomen kesästä, veden mahdollistamasta rauhasta ja siitä painottomuuden tunteesta, jonka vesi tarjoaa. 


Itse nautin vedessä olemisesta. En osaa pelätä vettä elementtinä, mutta kunnioitan sitä suuresti enkä lähde uhmaamaan veden voimaan tai muutenkaan luonnon voimia. Vaikka vettä itsessään en ole koskaan osannut pelätä, niin vedessä olevat tai sitä ympäröivät asiat saavat kyllä mielikuvitukseni liikkeelle. Siellä on kasvillisuutta, joka takertuu käsiin ja jalkoihin, on kaatuneita puunrunkoja, lokkien pesimispaikkoja, sukeltajia. Ei ole kerta eikä kaksi ettenkö olisi jotain asiaa pelästynyt. Olen pelästynyt jopa oman käteni aiheuttamaa varjoa. 

Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla on vettä kohtaa suorastaan pelkoa. Olen myös auttanut ylittämään vesipelon siinä määrin, että henkilö kykenee tänä päivänä uimaan avovedessä 1.5 km. Mielestäni pelko on aina todellinen, henkilökohtainen, jota ei tule väheksyä. Pelosta pois pääsemiseen ei ole oikotietä. Se vaatii aikaa, turvallisuuden tunnetta ja luottamusta.

Senpä vuoksi opettaessani tai ohjeistaessani uintia, koetan tuoda esille, että uiminen on kellumista. Vedessä ollaan rennosti, nauttien veden tuomasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Joskus jopa kehotan tekemään veden kanssa sinun kaupat. Luottamus itseensä ei riitä, tulee luottaa myös veteen. Vesi kannattelee, jos siihen luottaa ilman pelkoa ja jännitystä. Veden kanssa tehdään yhteistyötä, jossa uimari ohjaa ja säätelee vauhtia, vesi kannattelee rentoa uimaria. 

On hyvä muistaa, että ihmisen keuhkoihin, jotka toimivat kellukkeina, mahtuu noin kuusi litraa kevyttä ilmaa. Riippumatta rasvaprosentista, ihminen pystyy yleensä kellumaan vetämällä keuhkot täyteen ilmaa ja rentoutumalla.

Toinen muistettava seikka on maan vetovoima, joka vetää uimaria alas ja veden nosto työntää ylös. Nämä voimat vaikuttavat eri pisteeseen uimarissa. Alaspäin sojoittavat varpaat toimivat magneetin tavoin vetäen jalkoja alapäin. Ylävartalo nousee ylös. Seistessä ihmisen painopiste sijaitsee jossain navan korkeudella. Siirrettäessä uinnissa painopiste navasta rintakehään, edellytykset kellumiseen parantuvat.

Itse olen sitä mieltä, opetettuani uintia vuodesta -80, ilman rentoutta ja luottamusta veteen ei tule koskaan saamaan täyttä uintipotentiaaliaan esille. Niin kauan kuin uinnista puuttuu rentous ja rytmi, on se enemmän tai vähemmän kamppailua päästä altaan päädystä päätyyn tai takaisin rantaan. 

Avovesiuinnissa märkäpuku helpottaa kellumista ja luo turvallisuutta, mutta kannustan opettelemaan uimaan ilman märkäpukua ja muita apuvälineitä. Kun osaa perusteet - kellumisen ja rentouden - muut  kohdat loksahtavat paikoilleen eikä tarvitse kisapaikalla jännittää minkä luvun kisajärjestäjät kirjaavat veden lämmöksi. Jopa Suomessa järvivesien lämpötilat ovat olleet niin korkeat, ettei märkäpukua ole saanut käyttää sm-tason kisoissa.