Perusmatkan SM-kisat Kuopiossa 11.8.2012

Viikkoa ennen kisaa tein kovan sprinttitreenin treenikaverini kanssa ja valmistavalla viikolla osallistuin yhteispyöräilyyn, joka ei välttämättä ollut se fiksuin treeni ennen kisaa. Jalat olivat melko hyvässä tukossa vielä tiistaina, samoin kuin niska. Keskiviikko ja torstai menivät lihashuollon ja tankkauksen merkeissä. Samoin käytin pyörääni pari kertaa huollossa sekä sain lainaksi hiilikuitukiekot :). Kiitos treenikaverilleni!

Perjantaina pakkasimme auton ja saimme itsemme tien päälle puoli seitsemän aikaa aamulle. Ehdin tekemään hyvä kisaverran paikan päällä ja tuhlaamaan rahaa Kuopiossa. Mitä ilmeisemmin tankkaus ja jännitys yhdessä saivat vatsani lähes kuralle. Lisäksi jonkin aiheutti ns heinänuhaoireita. Olo ei ollut kaikista parhain.

Aamulla olisi nukuttanut ja pelkäsin olon ennustavan samanlaista tukalaa menoa kuin viime vuonna Joroisilla. Muutamat tunnit ennen lähtöä kuluivat nopeasti pyöräkatsastuksessa, tavaroiden viennissä vaihtoalueella, kissainfossa ja märkäpuvun laittamisessa päälle.

Startissa otin huonon paikan vaikka edessä olinkin. Ensimmäiselle poijulle asti meno muistutti kahakointi  ja toi mieleen ensimmäisen kisani Joroisilla. Omaa paikkaa ei millään tahtonut löytyä. Sykkeet olivat varmaankin aivan tapissa, reisissä tunne oli ikävä ja pari kertaa mieleen tuli jättää kisa tähän.

 Poijun kierron jälkeen tilanne rauhoittui ja sain omasta uinnistani hyvin kiinni. Rantaan ja toinen kierros. Fiilis nousi ja uinti kulki. Rantautumisessa oli ongelmia, sillä en ollut tietoinen niistä isoista kivenmurikoista vasemmalla reunalla. Horjahtelin eikä askel meinannut millään pitää

Juostessa märkäpuku päällä, kuulin olleeni uinnissa nopein nainen. Hyvä alku ja sen mukainen tuuletus.

Vaihtoalueella en meinannut saada märkäpukua pois toisesta jalasta. Sain tehdä todella töitä saadakseni nilkan pois puvusta. Pari geeliä taskuun, lopuksi pikainen kelaus onko kaikki mukana. Lähdin juoksemaan pyräilykengissä eikä aikaakaan kun jalka lipesi ja pyörä irtosi kädestäni. Ei kuin liukastellen askel taaksepäin ja nostamaan pyörä. Takaanta kuului tuttu seurakaverin ääni: "Päivi, ota rauhallisesti!"

Pyörän kanssa piti juosta ehkä n 200m. Itse pyöräily sujui ihan mukavasti. Edellisenä iltani olimme autolla käyneet reitin lävitse ja tiesin reitillä olevan yksi kova nousu. Valmentajalta olin saanut ohjeen olla jättämättä jalkajani tuohon nousuun. Reitti kierrettiin 4 kertaa ja neljästi tuo samainen ylämäki piti nousta ylös. Matkan aikana tsemppasin ohittamiani kanssakilpailijoita, joista monet taisivat olla kuntosarjalaisia. Reitin varrella oli muutama pieni kohta mukulakiveä. Vesipullo pysyi mukana kyydissä, mutta kolmannella kierroksella mukulakivi vei voiton energiapatukan jämästäni,  jonka olin suunnitellut ottavani suuhuni viimeisen kierroksen alussa. Onneksi laitoin pari geeliä taskuun.

Tullessani takaisin vaihtoalueelle pyörän kanssa, kuulin selostajan selvittävän yleisölle olevani kiinni N45 mitalisijassa. Tiesin myös olevani heikko juoksija enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa takana tultaisiin. T2-vaihtokaan ei ollut mallisuoritus. Varpaat olivat aivan kohmeat, jonka vuoksi juoksukenkien laittaminen jalkaa oli hiukka työlästä. Juoksuun pääsin ja päätin mennä siltä miltä jaloissa tuntui. Askel näytti kevyeeltä ja rennolta, mutta väsymystä tuntui jaloissa. Toisen kierroksen jälkeen kuulin selostajan ilmoittavan N45 Suomen mestarin olevan maalissa aikaan 2:19. Ei voisi olla totta! Kuinka monta kierrosta juoksua olikaan! Ei vaan yksinkertaisesti voinut olla niin, että kyseinen henkilö olisi mennyt noin kovaa! Tilanne aiheutti pientä epävarmuutta juoksukierrosten lukumäärästä. Asiaan piti saada varmuus. Pysähdyin tyhmän näköisenä kysymään kuinka monta kierrosta oikein pitäisi juosta?!? Neljä? Huutelin samaa kysymystä seurakavereilleni. Asiaan tuli varmistus. 4 kierrosta. Kiitos Mira ja Toni! Juoksuosuudella tuli peukkuja ja kannustuksia! Mahtava fiilis!

Tulin toista kertaa kääntöpaikalle ja näin edessäni kilpailijan samasta sarjastani. Siis ainakin yksi olisi ohittanut minut jossain vaiheessa. En lähtenyt tavoittelemaan häntä vaikka mieli olisi tehnyt. Kolmas kierros lähti käyntiin. Geeliä ja vettä. Pian jotain tippui maahan. Pikainen tarkistus. Toinen geeli tippui maahan. Ei auta kääntyä vaan jatkaa matkaa. Neljäs kierros alkaa, näen geelin maassa vastakkaiselle puolelle. Päätän nostaa sen maasta ja koukata vesipisteen kautta. Viimeinen geeli suuhun ja menoksi. Vajaat 2½ km jäljellä. Juoksu alkaa sujumaan mukavasti. Tulen viimeiselle kääntöpisteelle, käännös ja näen toisen kilpailijan omasta sarjastani. Hän ei ole montaa askelta minusta. Matkaa ei ole kuin n 1 km, nyt en annan periksi. Nostan vauhtia. Tätä on harjoiteltu. Vauhtikestävyyttä. Jos takana tulija ei ohita minua pienen pienessä nousussa, en anna periksi nousun jälkeen. Ei mene ohitse, päätän nostaa vauhtia ja tulla niin kovaa kuin pystyn maaliin asti. Maaliviiva ylittyy. Tiedän tehneeni oman ennätykseni, sillä Polar näyttää 2:55. Laitoin  Polarin päälle n 10 min ennen starttia.

Selostaja on äänessä. Pian kuulen; N45 Suomen mestari on Päivi...... Tuuletus!!! Ei voi olla totta! Mä tein sen! Hymy on herkässä :)

Suihkuun ja kuivat vaatteet päälle. En usko todeksi sijoitustani. En ennen kuin olen saanut mitalin kaulaan.

Juoksussa kovan vastuksen antanutta on ilo onnitella. Tosin vasta suihkussa tuli ilmi, että hän oli kierroksen minua jäljessä ;).

Viime kesän vastoinkäymiset ja talven kova treeni palkittiin yli odotuksien. Syksyllä 2009 ilmoittautuessani triathlonkouluun en edes haaveillut kilpailevani ikäsarjassa. Puhumattakaan, että voisin olla perusmatkalla Suomen mestari. Haaveilin ainoastaan kyvystä kyetä joskus juoksemaan 10 km ilman kipuja.

Kiitos miehelleni, joka kannusti lähtemään Kuopioon sekä teki osallistumisen mahdolliseksi tulemalla mukaan. Kuopioon mennessä mies kesti erinomaisesti musiikkivalintani ja äänen voimakkuuden ;).

Kiitos Katja! Kiitos treenikaveri! Kiitos tukijoukot!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämän vuoden aivan uskomaton Triathlonkausi!