22.7.2014

Tunnerikas puolimatka, Joroinen 2014


Tähän kisaan lähdin luottavaisin mielin. Missään lajissa ei ole ollut erityisiä ongelmia. Uintiin oli löytynyt vauhtia vaikka heikolta se vaikutti välillä. Pyöräilyssä ei ole ollut haasteita, joskaan vauhti ei ole kasvanut. Mutta siihen pätee oikein hyvin:"Niin kisaa, kuin treenaa." Yksin on poljettu, jonka vuoksi mitään havaittavaa muutosta ei ole tapahtunut. Juoksu on treenattu ja mielestäni siinä olen mennyt eteenpäin. Tänä vuonna jopa odotin juoksuosuutta.

Perjantaina starttasin auton paria tuntia myöhemmin kuin mitä olin ajatellut, mutta ei silti kiirettä pitänyt tulla. Ei ennen kuin tajusin unohtaneen mm buranan kotiin. Pitäisi myös löytää hyvin varusteltu ruokakauppa. Yllättävän paljon saa aikaa kulumaan erilaisiin pysähdyksiin automatkalla.

Kisaa edeltävä päivä meni melko perinteisesti: kisatoimistoon, kisainfo, expo ja sprinttimatkan seuraaminen, pyörän katsastaminen ja majoittuminen. Kaveri saapui Joroisille myöhemmin ehtien vielä klo 20 kisainfoon. Sillä aikaa kun hän kävi infossa, mä kävin syömässä Jari-Pekassa ja ehdin jopa lepäämään hetken.



Kisainfon jälkeen tarrat pyörään ja pyörät katsastukseen. Valvatus oli tyyni ja rauhallinen. Kaikki oli valmista seuraavan päivän kisaan.


Päivä valkeni kirkkaana ja helteisenä. Aamupalan jälkeen viemään juoksutavarat T2:lle, bussiin ja Valvatuksen rantaan.


Lämmittelyvaatteita ei tarvittu, mutta lippis ja toiset aurinkolasit olisi ollut tarpeen ottaa mukaan.


Tässä valmentajani Katja tuli kyselemään fiiliksiä ja toivottamaan onnea matkaan. Tässä vaiheessa olin vielä kovin luottavaisin mielin. Jännitystä kuitenkin sen verran, että koko ajan olin liikkeessä malttamatta istua ja levätä.


Kuulen nimeni ja huikkaan kädellä :)
Uinnin startti tapahtui jotenkin yllättäen. Märkäpuvun laitoin päälleni aivan viime tipassa, onneksi kuitenkin oikein päin. Tässä vaiheessa naiset oli jo kutsuttu ensimmäiseen karsinaan ja lähes samaan aikaan tajusin meidän ryhmän siirtyvän jo lähtökarsinaan. Siirryin aivan eteen, jossa ei onneksi ollut tungosta. Kävin vedessä viilentämässä itseäni ja lurautin vettä märkäpuvun sisään. Ja melkolailla sitten jo kuului starttiääni. Kello jäi laittamatta päälle, laseihin ajateltu pieni vesitippa valahti pois. Jonka seurauksena lasit olivat huurussa melko pian.

Lähtö oli taas painimista. En ymmärrä mikä into on uida puoliksi toisen päällä, hakata päähän ja selkään. Muutaman kovemman iskun ja parin yliuintiyrityksen jälkeen mulle alkoi riittämään. Koetin ottaa pari irtiottoa ja näiden irtiottojen aikana tunsin kuinka käsivetoni työntöosuudella työsin jotain naista taaksepäin. Eipä sen jälkeen enää tullut iskuja päähän eikä selkään. Toisella puolelle oleva nainen ui melko lähellä ilman yhtään painiskelua. Lopulta hänkin jäi mun taakse. Lisäksi joku roikkua jaloissa, mutta pari kovempaa potkua teki siitäkin lopun. Loppumatkan onnistuin uimaan omaa menoa ilman painiskelua tms. Uintiaikana oli 32 ja jotain. Meno ei missään vaiheessa tuntunut kovalta. Kaksi kertaa pysähdyin huuhtelemaan laseja. Vaikka ennen starttia olin hiukan epäilevä mitä uinnista tulisi niin lämpöisessä vedessä musta kumipuku päällä auringon porottaessa selkään. Ei ollut tuskaista ollenkaan. Ilmeisesti en mennyt tarpeeksi kovaa ;).

Pyöräily lähti hyvin, mutta hyytyi n 20 km kohdalla. Selkään ja oikean reiden ulkoreunaan alkoi särkeä. Tässä vaiheessa pyöräilyosuuden ensimmäinen burana meni suuhun. Tahmeaa menoa eikä hälytyskellot kilittäneet enegiahukasta. Kumpuileva reitti olisi ollut mukava ilman särkyä, joka yltyi aina kun piti oikeasti pyörittää kampiakselia.

Kisainfossa otettiin voimakkaasti kantaa peesaamiseen ja sen valvontaan. Tänä vuonna kuulemma peesaamiseen otettaisiin tarkka valvonta ja selkeät rangaistukset.  Junia oli ja toisen takarenkaassa oltiin kiinni. Valvonta ei voi koskaan olla täydellistä, mutta säännöt ovat kaikille samat. On eri asia kuka niitä noudattaa ja kuka ei. Halutaan kova pyöräilyaika ja podiumpaikka vaikka sääntöjä rikkomalla.

Kääntöpaikan jälkeen pyöräily sujui ajoittain paremmin ja takaisin tullessa taisi keskivauhti olla hitusen kovempi kuin mennessä, mutta missään vaiheessa pyöräily ei tuntunut helpolta. 90 km aikana nappasin 4 Buranaa ja siitä huolimatta Kuvansin mäki sai mut irvistämään. Tässä vaiheessa kisa oli mun osalta ohitse. Ainoa tavoite oli saada Finisher-paita päälle.

Jos pyöräily tökki, niin juoksusta tuli selviytymistaistelu. Onneksi aloitin geelien nauttimisen jo ensimmäisestä mahdollisesta kohdasta jatkaen niiden nauttimista jokaisella juottopisteellä. Siinä meni myös appelsiiniä, suolakurkkua ja kahdella viimeisellä kierroksella myös suolaa. Aina kun sain vettä näkyviini kaadoin sitä päälleni ja kävelin suihkujen lävitse. Kiitos valmennettavani miehelle omasta huollosta! Ilman hänen apuaan en tiedä olisiko edes 7 tuntia riittänyt mulle. Olin tehnyt pieniin juomavyön pulloihin suolavettä, joita nautin yhden pullollisen per kierros. Toimi hyvin. Puolitoista kierrosta olin edennyt enemmän tai vähemmän kävelemällä. Välillä jopa 2 minuutin juoksu tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Mutta tuossa puolentoista kierroksen aikana olin onnistunut viilentämään kehoani ja tankkaamaan sitä sen verran, että juoksuaskel alkoi kantamaan jo paremmin.

Tässä samassa vaiheessa näin edellä olevan naisen kävelevän ja kuulin hänen sanovan ohi menevällä tutulleen jotain särystä. Tulin hänen takaa kävellen. Tsemppasin ja motivoin häntä jatkamaan maaliin asti. Hänen jalkapohjiaan särki niin pahasti, ettei hän kyennyt juoksemaan. En tiedä kuinka pitkään siinä juteltiin ennen kuin halaamisen jälkeen jatkoin matkaa. Muutaman askeleen jälkeen muistin mulla olevan buranaa juoksutopin takataskussa. Käännyin takaisin, annoin buranan, tarjosin suolavettä. Jälleen muutama sana ja halaus. En tiedä kuinka kauan tässä meni. Ei haitannut. Tästä eteenpäin juoksin 15-20 min ja kävelin 1min, jolloin nautin suolavettä.

Ajankulusta mulla ei ollut mitään tietoa enkä ruvennut edes naputtelemaan Polaria löytääkseni kokonaisaikaani. Ei enää kiinnostanut, halusin vaan jatkaa matkaa hyvin mielin. Pyrin kannustamaan niitä, joiden ohitse menin ja pitäen hyvää triathlonfiilistä yllä niin itselläni kuin muillakin. Nautitaan siitä, että meillä on mahdollisuus ja kyky liikkua.

Maalialueen tuntumassa kuulin jonkun tulleen maaliin aikaan 6:20 tai jotain. Tässä vaiheessa kuvittelin käyttäneeni aikaa reilusti yli kuusi tuntia. Mutta maaliin päätin tulla hymyillen, mulla oli kaikki hyvin. Vaikka v-alkuisia sanoja oli päässyt matkan varrella, niin hapanta naamaa en näytä. En ollut pettynyt. Sain loistavan treenin korvien väliin, tärkeitä oppimiskohtia sekä huomasin pystyväni nauttimaan kyvystäni liikkua, ihmisten kannustuksista ja hymyillä vaikka oma tavoiteaika oli umpeutunut hyvän aikaa sitten.

Sitten kuulin kuuluttaja kuuluttavan ikänaisilla olevan vielä pieni mahdollisuus alittaa kuusi tuntia. Mitä?!? Mulla oli energiaa, jalatkin jo toimi, niin mikäs siinä oli laittaa vitosvaihde päälle. Jos kerran oli mahdollisuus alittaa kuusi tuntia, niin mä teen kaikkeni alittaakseni sen. Ihmiset kannustivat, kuuluttajakin taisi sanoa naisten tietävän tuon pienen mahdollisuuden kuuden tunnin alitukseen.

Alle kuusi tuntia alittui ;)

Maaliviivan ylitin hyvä kuntoisena. Leikittelin jopa ajatukselle, että jos olisi saanut lähteä neljännelle  kierrokselle korvaamaan ensimmäinen kierros, olisin lähtenyt.  Pyöräilyn ja juoksun aikana keskisyke oli ollut ainoastaan 151 eli PK-alueella menin. Menin kuitenkin suoraan urheilijoille tarkoitettuun recovery-teltaan nauttimaan mahtavista tarjoiluista.

Nauttiessani ruokaa ja juomaa, tuli muutama HelTri:n triathleettejä kiittelemään viime syksyn ja kevään uintitreeneistä. Erityisesti sain kiitosta triathlonuinnin harjoittelusta. Toinen kiittäjistä oli parantanut omaa uintiaan 10 min, jos oikein muistan. Saattoi olla enemmänkin. Voi että, kuinka nuo vaan paransivat omaa fiilistä. Nämä ihmiset tekevät tästä lajista hienon!

Tässä palkinto, joka on aikaa, sijoitusta tai mitalia arvokkaampi. Sain auttaa Elinan maaliin. Tämä palkinto ei pölyty eikä vaatinut peesausta.



21.7.2014

Puolimatkan kisa kosahti tuttuihin virheisiin

Päätinkin aloittaa kisarapsan kirjoittamisen toisesta päästä eli mikä meni mönkään, sillä kunto ei pettänyt. Moni muu kylläkin. Ei näissä ole mitään uutta itselleni, mutta hyvä kirjata ylös seuraavaa kertaa varten. Näistä asioista teen itselleni ihan oman dokkarin, jonka tulen käymään lävitse joka kerta ennen kisaa. Sillä kisa kosahti täysin liian kovaan itsevarmuuteen siitä, että kyllähän mä nämä jo osaan ja tiedän sekä pelkoon vatsan turpoamisesta, jota ei ole kuitenkaan kertaakaan tapahtunut tämän vuoden kisoissa.

TANKKAUS: Nyt tulee kyllä sellainen selitys, että oksat pois. Niin tai näin, niin kisaviikon lämpöiset säät yhdistettynä yhteen treeniin ja muutamaan verraan sekä tankkausjuoman nauttiminen laittoivat ruokahalut alas. Ruoka ei maistuvat olon ollessa "ähky" etenkin torstaina. Perjantaina lähes pakotin itseni menemään syömään odottaessani kaveria tulevan kisainfosta. 

Kisapäivän aamuna söin puuron, mutta en juuri muuta. Edellisten vuosien vatsaoireet ja turvotukset olivat koko ajan mielessä. Vaikka itselläni ei ole tietoa mistä ne ovat johtuneet, niin huomasin syöväni varovasti. Kuitenkin aamupalalla oltiin jo klo 7 ja startti oli vasta 11:34. Olisin voinut syödä reilun aamupalan tai vähintään syödä yhden energiapatukan välipalana. Jopa Sääksi sprinttikisaa ennen söin enemmän kuin nyt lauantaina. Helle pehmentää aivot!

Vinkki: Syö normaalista vaikka tankkaat- älä jätä ruokailuja väliin oli nälkä tai ei! Kisapäivän aamuna syö normaali aamupala. Laske kuinka monta tuntia jää aamupalan ja startin väliin. Suunnittele kisapäivän syömisten ja toteuta ne myös. 

KISAA EDELTÄVÄ PÄIVÄ: Olin suunnitellut lähteväni heti aamupalan jälkeen. Kaikki tavarat piti olla pakattuna edellisenä päivänä. Aamulla tuli kuitenkin asioita, jotka oli halusin välttämättä hoitaa pois alta ennen lähtöä. Tämän vuoksi lähtöni viivästyi puoleen päivään. Koska lähteminen viivästyi pakkasin eväät mukaan, jotta ei tarvitse heti alkumatkasta mennä kahville. Olin suunnitellut meneväni puolessa välissä ruokailemaan. Koska automatkalla olin nauttinut mm. tankkausjuomaa, olin aivan täynnä. Ajaessani kohti Joroista muistin yhden jos toisenkin asian jääneen kotiin. Matkan aikana tuli monta pysähdystä ennen kuin unohtuneet asiat hankittuna, mutta ruokailu jäi pysähdyksistä huolimatta väliin. Kisajännistys oli osittain syynä ruokahaluttomuuteen sekä haluuni päästä Joroisille mahdollisimman nopeasti.

Vinkki: Suunnittele kisaa edeltävä päivä ja mieti mitä pitää tehdä, missä järjestyksessä ja jätä aikaa levolle ja tauolle. Ole kuitenkin joustava, sillä on hyvin todennäköistä huolimatta hyvästä suunnittelusta eteen tulee yllätyksiä. 

AURINGOSSA OLEMINEN: Itse haluan olla hyvissä ajoissa kisapaikalla, jotta mulla on aikaa rauhassa valmistaa oma paikkani, tavata ihmisiä ja verrata. Mutta sen varjopuolena on liika seisominen sekä aurinkoisena päivänä auringossa oleminen.

Vinkki: VÄLTÄ auringossa olemista, jos vaan se on mahdollista. Jos ei ole varjokohtaa, jossa olla kastele itseäsi ja juo. Istu, älä seiso koko aikaa. Jutella voi vaikka istuisi! Vaihtoalueelle lippis ja toiset aurinkolasit. Tee se verra ja keskity!

ENERGIAN / NESTEIDEN JA SUOLAN NAUTTIMINEN KISAN AIKANA: Jos jo sprinttikisassa nautin geelin heti uinnin jälkeen, niin miksi otin puolimatkan kisassa vain 1/3 patukasta?!? Olin voinut hyvin syödä koko patukan välittömästi päästyäni pyörän päälle. Muistaakseni näin toimin vuosi sitten vaikka silloinkin mulla oli energiajuomaa pullossa. Uinnissa  jo kulutan kohtuullisen määrän energiaa. Onneksi tajusin sentäs juoda, mutta en tarpeeksi. Viimeisen juottopisteen jälkeen jouduin säätelemään juomistani. Nestehukkaa oli jo melkoinen. Joroisilla olisi ollut täysi mahdollisuus pitää kiinni esim syömisestä/juomisesta 10 km välein, jos ajanseuranta oli liian hankalaa. Tähän mun kisa kosahti ja päättyi. 

Vinkki: Pyörän päälle päästyä, syö koko patukka tai geeli! Nauti energiaa 30 min välein, juotavaa 15min. Pidä kiinni tästä! Hanki ne suolatabletit ja kaksi juomapulloa tällaisellä säällä - ehdottomasti. 

HUONO UNENLAATU: Koko kisaviikon ajan uneen pääsemisen kanssa oli ollut ongelmia. Silmät kiinni sängyssä, mutta uni ei tule. Sama tilanne oli kisaa edeltävänä yönä. Jonkun tunnin olen nukkunut, kun kerran painajaisuntakin näin, mutta melkoista pyörimistä se yö oli. Yksi huonosti nukuttu yö ei kisaa kaada, mutta kun koko viikko oli ollut samanlaista, niin epäilemättä univelka alkoi painamaan. 

OMA AJANOTTO: Kuumuuden vuoksi jätin märkäpuvun laittamisen päälle aivan viime tippaan asti sillä seurauksella, että mulle tuli kiire eikä siinä tullut seurattua ajan kulumista. Olin valinnut Polarista jo lajiksi triathlonin, mutta kun starttiääni kajahti jäi kello laittamatta päälle. Heti startin jälkeen painoin jotain nappulaa kuvitellen kellon lähteneen käyntiin, mutta olin painanut väärää nappulaa.  Mulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa millä vauhdilla olin uinut ja juoksuosuudella meni sitten kaikki ajanotot mönkään. Eikä mua edes kiinnostanut ajankulu. Odotin varmana reilusti yli 6 tunnin ylitystä.

Vinkki: Laita sykemittari päälle vaikka se 5 min ennen starttia. Lisäksi luo sellainen lajiprofiili Polariin, joka toimii kisassa näyttäen kokonaisaikaa - myös duathlon, pyörä ja juoksuprofiiliin. Miksei jopa uintiin. Kaiken varalta. Kokonaisaika ratkaisee. 

Kuvaaja TINKE

15.7.2014

Kisaviikko - ollaanko sitä valmiina starttamaan?

Vuosi takaperin ennen Joroisten kisaa jännitys alkoi olemaan jo käsin kosketeltavissa. Tänä vuonna tuota samaa jännitystä ja kisaviikon tuntua ei ole. Ei, vaikka starttiin ei ole enää kuin 3 vuorokautta, niin se tuntuu olevan jossain tulevaisuudessa. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että jälleen ollaan näin pitkällä kesää. Viimeistään lauantaiaamuna jännistys on jälleen sillä tasolla, että jopa vieras ihminen pystyy aistimaan hermostuneisuuteni.

Viime vuoden kisan jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen tälle vuodelle. Vuosi sitten uinti ja pyöräily oli priimaa, mutta valitettavasti juoksu oli heikko. Tuolta pohjalta tuntui kuitenkin hyvältä asettaa aikatavoite, joka mielestäni oli haastava, mutta realistinen. Toki olettamalla uinnin ja pyöräilyn sujuvan samalla tavalla kuin tuolloin, niin hyvällä juoksulla onnistuisin saavuttamaan tavoitteeni. Treenivuosi on kuitenkin ollut sen verran vuoristorataa niin fyysisesti kuin henkisesti, että ne tavoitteet on siirretty ensi kesän kisoihin.

EM-kisojen jälkeen pidin useamman päivän treenitauon, jonka jälkeen aloitin kevyesti treenit. Mutta sitten iski Kalmar-paniikki. Kun paniikki iskee, niin järki hyppää parvekkeelta alas. Tajuntaan iskeytyi, että Joroisten jälkeen mulle jää kaksi kokonaista viikkoa aikaa treenata Kalmariin. Mihin tämä vuosi ja etenkin kesä on mennyt? Miten tuo päivä, joka oli jossain siellä kaukaisessa tulevaisuudessa, onkin nyt kuukauden päästä?  Pystynkö edes suoriutumaan täyden matkan kisasta maaliin? Monenlaisten kysymyksien ja epäilyksien vallatessa mielen järjen ääni jäi taka-alalle. Niinpä olen sitten tehnyt enemmän kuin mitä treeniohjelmassa on ollut. Ehkä omaksi onnekseni Joroisten kisa on tässä välissä, jotta en onnistu treenaamaan itseäni aivan piippuun ja pahimmillaan vielä sairastumaan ennen Kalmaria. Parisen viikkoa on nimittäin vedetty melko kovaa settiä. Oli vaan pakottava tarve kokeilla pitkää juoksua, pyöräilyä ja yhdistelmätreeniä.

Viime viikonloppu on hyvä esimerkki. Perjantaina osallistuin ensimmäistä kertaa HyPy (triathlon) Cup:n. Toiseksi viimeistä osakilpailu viedään ja ohjelmassa oli 1500 m avovesiuinti. Alunperin olin ajatellut mennä vaan uimaan muiden kanssa, mutta enhän mä osannut ottaa kevyesti tai vain treeninä. Rannalla jo asetuin hyviin asemiin ja veteen päästyä otin seuran kovimman uimarin näköpiiriini tavoitteena olla häviämättä hänelle 6-0. Sain kyllä tehdä töitä siinä vauhdissa. Meidän välillä oli koko ajan selkeä välimatka, mutta en halunnut antaa yhtään enempää siimaa kuin oli aivan pakko. Toiselle kierrokselle lähdettäessä jaloissa hapotti tai oikeastaan koko kropassa. Jälkeenpäin katsoessani sykkeitäni, olivat ne olleet tuossa vaiheessa yli 180. Ei ihme, jos vähän hapotti. Tuntui siltä, että siinä oli se uinti. Toisen kierroksen alun otin rauhallisesti. Lopulliseksi aikaeroksi jäi n 25 sekunttia. Kuullostaa vähältä, mutta onhan tuo melkoinen ero. Muutaman sekunnin menetin viimeisen poijun kiertämisessä liian kaukaa sekä startissa. Erwin pitkine jalkoineen pääsee juoksemaan Sääksin matalaa rantaa pidemmälle kuin minä lyhyine kinttuineni. Mutta kovempaa en olisi pystynyt uimaan. Oma aikani oli 23:40. Voin vakuuttaa etten Joroisilla tule uimaan samaa vauhtia. Maaliviivan ylittämistä kuitenkin himoitsen ennemmän kuin kovaa uintiaikaa.

Seuraavana päivänä tein kovan yhdistelmätreenin valmennettavani kanssa. Hän teki omaa treeniä ja minä omaani. Startattiin yhtä aikaa ja Sääksin parkkipaikalta poistuttiin yhtä aikaa. Vaikka menimme eri vauhteja, niin hyvin toisen läsnäolo sai aikaiseksi sen, että sain itsestäni hiukan enemmän irti. Uinti oli hyvä, pyörä ei kulkenut kuten olisin toivonut, kun taas juoksu meni melkolailla kuten olin ajatellutkin. Illalla kävin vielä tekemässä juoksulenkin metsässä koiran kanssa. Sunnuntaina tein ajallisesti todella pitkän treenin. Nautin kauniista kesäpäivästä ollen lähes viisi ja puolia tuntia raittiissa ulkoilmassa. Pyörän päällä ja juosten. Kunnon ja fiiliksen puolesta olisin voinut juosta pidempäänkin, mutta veden loppuminen helteellä laittoi mut kävelemään loppumatkan. Viimeisen juomatauon jälkeen päätin juosta sen 15 min, mutta en pidempään. Nestehukkaa oli jo muodostunut tarpeeksi enkä halunnut vaikeuttaa palautumistani tuosta treenistä. Melkoinen treeni ja treeniviikonloppu vain viikkoa ennen kisaa!

En kannusta enkä suosittele kenellekään tekemään enempää tai kovempia treenejä mitä valmentaja on ohjeistanut. Hänellä on oikeasti kokonaiskuva ja tehnyt ison työn suunnitellessaan yksilölliset ohjelmat kunkin valmennettavan heikkouksien ja vahvuuksien varaan. Valmennettavan omat säätämiset tekevät valmentajan työn turhauttavaksi ja turhaksi. Minun tapauksessa kyse ei ole luottamuspulasta, jos joku niin ajattelee, vaan mulle tulee välillä tarve tehdä ihmiskokeita ja testata itseäni. Ja itse valmentajana on parasta teettää näitä ihmiskokeita itselleen kuin valmennettavillensa. Ja kaikista treeneistä olen raportoinut valmentajalleni, jotta hän tietää mitä olen tehnyt.

Olenko siis valmis Joroisten kisaan? Kunnon puolestani kyllä, mutta en valmis viime vuonna asettamaani aikatavoitteeseen. Kalmar painaa päälle. Pahiten henkisesti.