Jälkitarkastus #1

Viime viikolla oli tikkien poisto ja lyhyt fyssarilla käynti. Eilen tuli kolme viikkoa ja kaksi päivää leikkauksesta, jolloin oli myös ensimmäinen lääkärin tekemä jälkitarkastus. Lääkäri piti tätä käyntiä niin tärkeänä, että huolimatta omista voimakkaista kivuista hän otti mut vastaan. Alkuun kertoi rehellisesti mikä hänen tilanteessa on ja miksi kivuista huolimatta ei peruuttanut aikaani. Kiitollinen, että otti mut vastaan, sillä haava märki jonkun verran ja siihen sattuu.

Nilkan leikkaushaavaan oli jäänyt pari langanpalaa, jotka hän poisti ja puhdistu pirtulla 🙈. Ei kuulemma sovi käyttää säännöllisesti 🤣. Sain myös 10 päivän antibioottikuurin. Pintatulehdus on hyvin lievä ja jos haava olisi esim kyljessä, niin antibioottikuuria ei kirjoittaisi. Mutta nilkassa tilanne on täysin eri. 

Lauantaiaamun tilanne suihkuttelun jälkeen

Koska olin makuulla en nähnyt miten lääkäri manipuloi nilkkaa, mutta selkeästi liikutteli sitä eikä ne aiheuttanut kipua. Koin tyydyttävää tunnetta siitä, että mun nilkkaa liikuteltiin. Kolme viikkoa täysin paikallaan ollut raaja sai vähän liikettä. Suorastaan nautinnollinen tunne. Kerroin, että olen käskyttänyt pohjalihasta, jotta se saisi jonkinlaista liikettä ja aktivoituisi. Hän käytti termiä sähköttämistä, joka on aivan oikein ja tulee jatkaa.

Jalalle saa alkaa varaamaan painoa, mutta sillä ei saa kävellä. Kysyin milloin ortoosista pääsisi eroon ja saisi alkaa kävelemään. Ei ollut vielä aika antaa arviota. Haluaa kolmen viikon päästä itse tarkistaa tilanteen ennen kuin antaa luvan kävellä. Toivottavasti silloin saan arvion milloin ortoosia ei tarvitsisi enää pitää yötä päivää jalassa. 

Sitten istumaan ja otettiin varvas käsittelyyn. Lääkäri liikutteli sitä varovasti ja minä annoin selkeästi ymmärtää, että kaikki liike tekee kipeää. Ei ilmeisesti pitäisi enää tässä vaiheessa olla niin kipeä mitä se on. Kivusta huolimatta varvasta tulee liikuttaa päivittäin, jotta se ei jää jäykäksi, koska sinne on nyt kasvamassa arpikudosta.

Lääkäri kävi myös läpi varpaan tähystyskuvat ja jonkin verran leikkauksessa esille tulleita asioita. Kunpa olisi ihan oikeasti ymmärtänyt mitä näki ja mitä kaikkea mulle kerrottiin. Kyllä hän selitti ja vielä selkokielellä, mutta kyllä niitä kuvia saisi vielä muutaman kerran käydä lävitse ammattilaisen kanssa, jotta niistä ymmärtäisi mikä on mitäkin, mikä on rikkinäistä ja mikä on ehjää. Viesti kuitenkin oli, että löydökset olivat melko harvinaisia varpaan tyvinivelessä ja aiheuttavat kovaa kipua. Siinä samalla ajattelematta sen tarkemmin suustani pääsi:” Eikä kukaan uskonut mua.” Lääkärin pää kääntyi todella nopeasti. ” Mä uskoin!” Juu, hän todellakin otti mut tosissaan aivan ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun heinäkuussa ekan kerran tavattiin. Hän oli ensimmäinen lääkäri ja ortipedi, joka oli aidosti kiinnostunut löytämään syyt ja löytämään paras mahdollinen hoito, jotta jalasta tulee kivuton. Kun heinäkuussa menin hänen vastaanotolle, niin menin puhtaasti kantapään / nilkan kipujen vuoksi ja varvas tuli manittua siinä kohtaa, kun hän pyysi mua kertomaan milloin ja miten jalan ongelmat ovat alkaneet ja ilmenneet. Onneksi tuli puheeksi ja myös varpaasti otettiin magneettikuvat. Miten kiitollinen olen siitä, että muutaman onnekkaan kohtaamisen seurauksena löysin itseni Carl Lybäckin vastaanotolta. 

Vaikka varpaasta oli otettu tarkat magneeettikuvat, niin todellinen tilanne selvisi vasta tähystysleikkauksen aikana. Siellä oli laajempaa vauriota ja paljon irtopaloja. Tähystysleikkauksen aikana ilmennyt laajempi tai pidemmälle mennyt vaurio aiheutti päänvaivaa lääkärille. Kun saivat varpaan valmiiksi ja siirtyivät akillesjänteeseen, niin akillesjänteen kiinnitys takaisin luuhun aiheutti harmaita hiuksia. Nopeasti lisäsi, ettei noilla ole merkitystä. Ainoastaan lopputuloksella. 

Parin viikon päästä mulla on aika Pasille, joka on osteopaatti / fyssari Backbone Clinicalla.

Kaksi viikkoa leikkauksesta (sis kuvia leikkaushaavasta)

Viikko leikkauksesta

Viikko leikkauksen jälkeen oli lupa alkaa hoitamaan leikkaushaavoja vaihtamalla haavalaput päivittäin juoksevan veden alla. Haavalappujen vaihtaminen ensimmäisen kerran jälkeen sujui helposti, mutta ensimmäinen kerta oli vaikea. Jalka äärimmäisen kipeä, veriset siteet ja itselleni näkymä karsea. Onneksi oli aikaa ja istuin penkillä niin tukevasti kuin vain pystyin. 

Varvas, jota on korjattu tähystysleikkauksella näytti heti hyvältä

Nilkka, pohje ja sääri näytti kyllä pahalta. Turvotusta, mustelmilla, kuivunutta verta

Vahva särkylääke jäi pois, päivittäinen haavojen suihkuttelu ja haavalappujen vaihtaminen antoi mahdollisuuden alkaa tekemään pientä liikettä. 

Kun painoa ei saa varata jalalle, niin alkuun pelkäsin laittaa jalkaa ollenkaan lattiaa / maata kohden eli liikuin pomppien. Oli todella raskasta ja kuormitti vasenta nilkkaa & akillesta huomattavan paljon. Pääsin kuitenkin nauttimaan viimeisistä kesäisistä keleistä istumalla pihalla kuunnellen kirjaa ja jopa tehden n 500m lenkkejä siten, että mulla oli joka tytär tai mies mukana. 

Suurimmaksi osaksi aika menee sohvalla tai lattialla.

Kaksi viikkoa leikkauksesta 

Kaksi viikkoa leikkausta oli reissu Porvooseen tikkien poistoon ja siitä suoraan fyssarille. Tikkien poistossa ei ollut mitään ihmeellistä. Eli leikkauspinnat näyttivät hyviltä. 

Fyssari aloitti kysymällä mitä olen tehnyt tähän mennessä viimeisen viikon aikana. Kun listasin asioita mitä olen tehnyt, niin nyökytteli päätään hyväksyvästi ja totesi, että aivan oikeita asioita olen tehnyt. Nyt saisi etsiä vastuskuminauhat ja aloittaa aerobista liikuntaa. Aerobisen liikunnan suhteen vaihtoehdot ovat hyvin rajalliset, kun edelleen jalalle ei saa varata painoa ollenkaan, nilkkaa ei saa liikuttaa eli kaikki tekeminen tapahtuu walkerin kanssa. Soutu ilman oikeaa jalkaa sekä kuntopyörällä pyörittäminen jäävät siis vaihtoehdoiksi. Ajattelin kyllä testata onnistuuko walkerin kanssa pyörittää oman pyörän kampiakselia. 

Fyssari opetti miten kyynärsauvojen kanssa kävellään siten, että walker osuu maahan, mutta paino varataan kyynärsauvoille. Eihän tuo helppoa ole, mutta onhan tuo itsensä liikuttaminen helpolpaa noin kuin pomppien yhdellä jalalla.

Tikkien poistojen jälkeen tuli vielä hetki odottaa ennen kuin pääsin suihkuun. Seuraavana päivänä suihkuun ja haavojen päällä olevien teipin poisto. Varvas näytti hyvältä. Toki varpaat vielä turvoksissa, mutta erittäin siistin näköistä.

Nilkka vastaavasti ei näyttänyt yhtä hyvältä. Suihkun jälkeen otin kuvat haavoista ja toiset kuvat pari tuntia myöhemmin. Lähetin kuvat lääkärille. Nopeasti sainkin vastauksen, että normaalilta näyttää ja rauhoittuu hissukseen. Tulehduksen merkkejä seurattava samalla tavalla. Haavaa hoidettava tosi hyvin vielä 1-2 viikon ajan. Sain myös ohjeen mitä tehdä, jos haava vähän aukeaisi.

Tässä kuvat kaksi päivää tikkien poistojen jälkeen.

Fyssarilta myös kysyin voinko yrittää aktivoida pohjetta, kun se nyt on ollut täysin passiivisena. Sain luvan ja heti illalla lähdin etsimään miten saa pohkeeseen elämää. Kyllä siellä hermotus toimii ja siellä on elämää.

Vielä ei ole yhtään yötä mennyt ilman heräilyä ja kipulääkettä. Välillä on ollut todella surkeita unia, jolloin päivät ovat menneet ihan zombiena, kyyneleitä silmissä ja riita yhden sanan varassa. Onneksi on kykyä sanoa että olen väsynyt, sattuu enkä todellakaan aijo sanoa mitä mielessä on, koska siitä vaan saadaan aikaan riita, joka on täysin turha. 

Sitten on päiviä, kun on pirteä, pienet asiat eivät ärsytä ja jaksaa mm kirjoittaa blogitekstin valmiiksi tai jopa mennä kahvitreffeille kaverin kanssa. Toki kaverin pitää hakea ja palauttaa mut, koska en pysty ajamaan autoa. Kyllä tässä on todella riippuvainen muista ihmisistä. Jo ruuan valmistaminen on haastavaa, kun paino on yhdellä jalalla eikä aineksien ja tavaroiden saaminen onnistu kovin helposti liikuessa kahden kyynärsauvan kanssa. Pyrin ajoittamaan omat syömiset sen mukaan miten miehellä on aikaa palavereiden väleissä tai samaa aikaan hänen kanssaan. 

Jalkaleikkaus

 " Toimenpide tehdään ilman verityhjiötä aloittaen MTP 1 nivelestä selkäasennosta, minkä jälkeen kääntö mahalleen, uudet pesut ja peittelyt ja nilkan takaosan hoito" 

Kun olin tehnyt päätöksen leikkauksen suhteen sekä vakuutusyhtiön ja Fenixin kesken asiat oli varmistettu, niin uskalsin varata leikkausajan. Vajaa kolme viikkoa oli odotusaikaa, joka tuli kyllä tarpeeseen. Saatiin hoidettua mun työt sijaisille, joilta vastaavasti piti saada työtaakkaa pois. Lisäksi tiedonsiirto oli tehtävä ja varmistettava, että kaikki oli dokumentoitu hyvin ja ne keskeneräiset tehtävät, jotka ehtisin tekemään tein pois tai edistin niitä niin paljon kuin mahdollista. Kotona piti kanssa saada asioita hoidettua ja mietittyä mm ruokahuolto. Halusin välttää stressiä ja delegointia mahdollisimman paljon tietäen, että leikkauksen jälkeen menee tovi ennen kuin pystyn mitään tekemään enkä kivuissa tai lääkepöhnässä ole se ihminen, joka haluaa miettiä mitä tuoda kaupasta. 

Leikkauspäivän aamuna vein maantiepyörän huoltoon ja sieltä sitten Fenixin sairaalaan. Oltiin hyvissä ajoin, joten sain rauhoittua heräämössä, jossa yksi odotti leikkaukseen menoa, yksi valmistautui kotiin lähtöä. Sain yhden pitkäaikaisen kipulääkkeen, fyssari opasti rappusissa kulkua kyynärsauvojen kanssa sekä antoi ohjeet kuntoutukseen, anestesialääkäri kävi juttusilla, samoin ortopedi/kirurgi Carl Lybäck. Heräämössä oli koko ajan sama hoitaja. Ja mikä yhteensattuma, että fyssari on yhden mun triathlontutun serkku. Fyssari osasi yhdistää palat kohdilleen, kun puheeksi tuli kuntoutusohjeiden antaminen suoraan valmentajalle. 

Noin klo  15.30 laitoin miehelleni viestiä, että nyt menen leikkaussaliin. Hetken ehdin olemaan hereillä ennen kuin olin täysin unten mailla.

Toimenpide kertomus alkaa:" Oikean MTP1 -nivelen tähystys, irtopalojen poisto, mikrofrakturointi  + depriedement. Oikean akilleskiinnityksen, haglundin deformiteetin ja kalkkeutuneen akillestendinopatian hoito"

Noin klo 18.30 leikkaus oli ohitse. Tiedän tämän siitä, että silloin mieheni oli tullut paikalle, jolloin hänelle oli kerrottu, että leikkaus on juuri ohitse. Hän oli saanut tiedon suoraan leikkauksessa toiselta olleelta lääkäriltä, joka oli poistumassa kotiin. Mieheni oli ohjattu tekemään kävelylenkki ja tulemaan takaisin n tunnin päästä. Noin klo 19.30 hän oli sänkyni vieressä ja itse olin jollain tavoin hereillä. Kylläkin ihan tokkurassa ja olisin vaan halunnut jatkaa unia. Oli hyvät ja syvät unet. Tunnistin kaikki ja varmaankin puhuinkin jotain, mutta muistissa ei kyllä ole mitä olen kysynyt tai mitä mulle on vastattu. Onneksi mies oli vieressä kuuntelemassa.

Sain mehua, smoothien ja evääksi tekemäni leivät. Mulla oli omat eväät tuon ongelma vatsan vuoksi. Halusin varmistaa, ettei mulla tule minkäänlaisia vatsavaivoja riesaksi.

Leikkaus meni hyvin ja sain lähes A4 pituisen kirjallisen selvityksen tehdyistä toimenpiteistä, ajat tikkien poistoon, fyssarille kahden viikon päähän sekä lääkärin tarkastukseen 3 viikkoa leikkauksen jälkeen. Toimenpidekertomusta - näin ei-lääkärinä - on kyllä hurjaa luettavaa. Avataan, sahataan, porataan, solmitaan, testataan ja suljetaan.

Perjantaina sain kauniin kukkakimpun Suomen Gavdin työporukalta ❤️

Launtaina olin vielä kivuissa ja vahvassa lääkityksessä. Silti aamulla olin halukas menemään aamupalalle keittiöön. En ehtinyt edes yhtä leipää syömään ennen kuin tuli huono olo ja huimausta. Laitoin päätä alas. Halusin mennä takaisin sohvalla. Kaaduin lattialle, josta mies alkoi nostamaan mua. Sai mut kyllä ihan pystyyn, mutta menetin tajun ja valuin hänen käsien välistä maahan. Tajuttomana olin vajaan pari minuuttia. Olo oli niin huono, etten halunnut nousta ylös enkä nostaa päätä ylös yhtään enempää kuin olisi aivan välttämätöntä. Aloin ryömiä kohti sohvaa. Tunsin kuinka huono olo paheni, alkoi oksettamaan. Mies haki vadin ja minä jatkoin ryömimistä oksennellen vatiin. Mikään ei pysynyt sisällä. Lopulta nukahdin useammaksi tunniksi. Herättyäni laitoin lääkärille viestiä, jossa kerroin mitä on tapahtunut. Sain nopeasti vastakysymyksiä ja todettiin tilanteen liittyvän lääkkeeseen, huonoon ruokahaluun ja mahdolliseen nestehukkaan. 

Sunnuntaiaamuun asti vuorokaudet menivät siis enimmäkseen nukkuessa tai torkkuessa sohvalla jalka sohvatyynyjen päällä. Sunnuntaina olin pirteä ja sohva alkoi jo ahdistaa. Onneksi on Netflix, josta on voinut katsoa hömppää, koska muuhun en kyennyt ennen sunnuntaita.

Tapahtumat ennen jalkaleikkausta

Tein päätöksen, että tulen pitämään jonkilaista päiväkirjaa miten leikkauksesta toipuminen etenee ja kuntoutus (toivottavasti) kohti uusia triathlonkisoja. Toivottavasti päiväkirjamainen kirjoittaminen auttaa jotain toista hakemaan itselleen sopivaa hoitoa ajoissa. 

Mutta ennenkuin päästään leikkauksen jälkeiseen toipumiseen ja kuntoutukseen, niin avaan viimeistä kahta vuotta, joita jalkavaivat ovat varjostaneet.

Vuosi 2022

Alkuvuosi normi arkea. Palkkatyötä, valmennusta ja treeniä. Ei näillä kilometreillä elämässä mullistavia asioita tapahdu. Toukokuussa Challenge Championship -kisa, heinäkuussa Saimaa Cycling 300km ja Kaitalammen 10km uinti.

Vuoden 2022 täyden matkan EM-kisan jälkeen jouduin jättämään juoksun kokonaan pois treeniohjelmasta isovarpaan kipujen vuoksi. Syitä koetettiin löytää mm. varpaan asennosta, madaltuneesta holvikaaresta. Kävely teki kipeää, askelkyykyt ja kaikki liike, joka tavalla tai toisella kohdistui varpaan käyttöön teki niin kipeää, että rajoitti tekemistä puolisen vuotta. 

Vuosi 2023

Keväällä 2023 todettiin kaularangassa hermojuuren ahtautuma ja vähän myöhemmin onnistuin murtamaan kylkiluun pään. Kaikesta huolimatta kisakausi 2023 ei mennyt täysin penkin alle.

Toukokuussa osallistuin Challenge Championship -kisaan ja taisin olla 7. omassa ikäsarjassani. Jalat toimivat sen verran ok, että uskalsin tehdä lopulliset päätökset syyskuun täyden matkan kisasta. Championship -kisan jälkeen lähdettiin treenaamaan jälleen kohti World Triathlonin täyden matkan EM -kisaa, joka käydään Hollannissa. 

Kuukautta ennen kauden 2023 pääkisaa vaihdevuosien oire - unettomuus iski täysillä. En saanut unta, heräsin aamuyöstä ollen hereillä aamuun asti. Parin viikon unettomuuden jälkeen menin gynelle, joka on perehtynyt vaihdevuosioireiden hoitamiseen. Heti ensi käynnillä mun oireet otettiin todesta ja lähdin pois reseptin kanssa. Nopeasti uni palasi, pääsin takaisin töihin ja treenien pariin.

Vuoden 2024 täyden matka kisa meni melko kivasti aina pyöräilyn 140 km kohtaan saakka. Pyöräosuuden jälkeen tullessani vaihtoalueella järjestäjän puolelta multa kysyttiin pystynkö jatkamaan kisaa. Vastasin lyhyesti: Maaliin tullaan. Siitä sitten taistellen maaliin huolimatta matkan aikana olleista kovista jalkapohjakivuista ja focuksen siirtyminen kipuun, jolloin energia- ja nestestrategia jäivät taustalla.

Harmittamaan jäi se, että ilman kipuja olisi voinut kisata vähintäänkin 2.sijasta. EM-pronssin kävin ylpeänä ottamassa vastaan sinivalkoisissa värissä.

Kisan jälkeen palauttelua ennen uuden kauden alkamista. Se vaan ei oikein koskaan lähtenyt täysipainoisesti käyntiin. Juoksu oli todella satunnaista. Välillä pystyin juoksemaan hetken, useimmiten juoksu jäi pariin askeleeseen. Kantapäässä oli vihlovaa kipua. Hieroja koetti eri tavoin, vinkein ja ohjeiden avulla ymmärtää mikä aiheuttaa kipua ympäri kantapäätä. Kävin urheilufyssarilla, jolta sain apua, mutta nekään ohjeet eivät vieneet kipuja pois, vaikka hetkeksi hellitti.

Vuosi 2024

Tammikuussa 2024 menin lääkäriin, kun mikään ei auttanut. Kävin työpaikan kautta yksityisellä lääkärikeskuksessa. Valitettavasti vastaanotto oli - voisinko sanoa, että jopa ylimielistä. No ainakin sen oli vähättelevää. Eka lääkäri laittoi kortsinopiikin kipeimpään kohtaan. Koska en onnistunut saamaan aikaa samalle lääkärille niin menin toisella, mutta edelleen olin saman lääkärikeskuksen asiakas. Hän lähetti rötgeniin kertomatta mulle mitä etsitään. Röntgenhoitaja sitten sanoi, että julkisella puolella kun epäillään nivelrikkoa, niin kuvataan myös kädet. Olin yllättänyt. 

Kuvat tulivat ja sain lähettiin työfyssarille, joka ei varmasti pysty upoamaan penkille yhtään syvemmälle mitä oli uppoutunut mun astuessa sisään. Totesi heti alkuun, ettei ymmärrä miksi olen hänen luonaan, kun olen käynyt jo urheilufyssarilla. Lääkäri lähetti. Katsottiin muutamat pohjetta vahvistavia liikkeitä ja lasku työnantajalle. Fyssari lähetti takaisin lääkärille ja sieltä lähete ortopedille, joka on nimenomaan perehtynyt nilkan ja jalkaterän ongelmiin. Olin maks 5 min hänen vastaanotolla. Tunnisteli mun jalkapohjan todeten, ettei kyseessä ole plantraariafaksia ja ohjasi urheilufyssarille. Edelleen saman lääkärikeskuksen asiakkaana. 

Urheilufyssarilla oli aitoa halua perehtyä mun vaivoihin ja antoi hyviä ohjeita. Kävi jopa tarkasti läpi kaikki liikkeet. Valitettavasti en osannut yhdistää liikkeitä mun vaivoihin enkä saanut tietoa siitä kuinka pitkään liikkeitä tulee tehdä ennen kuin mitään kehitystä alkaa näkymään. 

Toukokuussa osallistuin jälleen Challengen Championship -kisaan tietämättä pystynkö juoksemaan yhtään askelta. Tiesin, että pystyisin uimaan mikäli vesi on enemmän kuin + 13 astetta ja pyörällä varmastikin pääsisin aikarajan sisällä T2:lle, vaikka en pystynyt laittamaan yhtään painetta jalkaan. Mutta juoksu. Siitä ei todellakaan ollut mitään käsitystä. Kiitos kaverille, joka oli ostanut itselleen liian pienet hiilikuitukengät, jotka sain todella edulliseen hintaan. Kenkien avulla pystyin juoksemaan puolimaran ja pääsin maaliin. Kisan jälkeen en sitten pystynyt ottamaan yhtään askelta kivuitta. Hieroja oli jo ennen kisaa ehdottanut, että kävisin ultraamassa jalkani. Samanlaista kipua kun oli molemmissa, mutta ei koskaan yhtä aikaa molemmissa. En pystynyt edellenkään kohdistamaan kipua selkeästi yhteen kohtaan.

Kesäkuun alkupuolelle osteopaatille, joka otti mun kivut tosissaan ja hänellä oli aito halu perehtyä tilanteeseen. Käytiin läpi röntgenkuvat, lausunnot, taustat ja miten mä tunnen kipua. Sitten ultrattiin, kilautti ortopedi/kirurgikaverilleen. Kuuntelen vierestä puhelua. Sain ajan tälle ortopedille heinäkuun puolelle. Osteopaatilta tuli vahva suositus jättää juoksut tauolle. Kisakausi oli sitten siinä. 

Heinäkuussa ennen kesälomaani ajoin Porvooseen. Siellä tapasin tämän ortopedin, joka kävi tapaukseni läpi, tutki ja sanoi, ettei tilanne vaikuta niin pahalta kuin mitä aluperin oli ajatellut. Ehdotti magneettikuvien ottamista molemmista kantapäistä ja oikean jalan jalkaterästä. Kyseessä oli perjantaipäivä ja jo lounasaika. Lääkäri jäisi myös kesälomalle ja toivoi mun pääseväni magneettiin vielä samana päivänä. En tiedä millaisia lahjuksia hän lupasi rötgenhoitajalle, mutta kuvien ottaminen onnistui vielä samana päivänä. 

Lomien jälkeen lääkäri soitti kuvista ja juteltiin pitkään eri vaihtoehdoista, riskeistä ja tavoitteista. Jäin miettimään asiaa, selvittelin vakuutusyhtiön kanssa mitä vakuutukseni korvaa ja mitä ei. Kävin osteopaatilla uudestaan. Keskusteltiin ortopedin näkemyksistä, miksi ja mistä olen haglundin kantapään saanut. Hän toisti samaa asiaa kuin ortopedi. Mulla haglundin kantapää on rakenteellinen, jota en ole millään tavalla itse aiheuttanut. Luukasvaama hiertää akilleksen kiinnityskohtaa. Kun on tarpeeksi kauan päässyt hankaamaan, niin on syntynyt tulehdusta ja kalkkeutumaa. Lisäksi ultrassa ja magneettikuvissa näkyi jänteen vaurioitumista. 

Päädyin oikean jalan leikkaukseen. Välillä ehdin tulemaan jo toisiin aatoksiin. Viikkoa ennen leikkausta kävin juoksemassa ekan kerran kolmeen kuukauteen. Eka kerta meni loistavasti. Juoksin muutamia satoja metrejä hymy huulilla. Ei ollut mitään kipuja. Kaksi päivää myöhemmin kävin radalla juoksemassa 5x 1 km vetoja 200m palautuksilla. Ja sen jälkeen en sitten enää pystynytkään ottamaan yhtään juoksuaskelta ilman kipuja. Myös varvas oli kipuillut pitkin kesää. Olin valmis leikkaukseen ja luottamaan täysin kirurgiin.

10 vuotta triathlonia

Uusi vuosikymmen alkanut ja samalla tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun aloitin harrastamaan triathlonia. Aluksi ihan viattomasti vaihtaen osan ryhmäliikuntatunneista juoksuun ja uintiin. Jossain vaiheessa tästä on tullut elämäntapa.

Kaikki siis lähti liikkeelle siitä, että vuonna 2008 kesällä olimme perheen kanssa Italiassa lomamatkalla. Tullessamme alas Livingosta otin yllä olevan kuvan. Lähetin tämän kahdelle kaverilleni saatesanojen ollessa jotenkin seuraavat: "Tässä meille haastetta /motivointia spindetunteihin". Oisko mennyt viikko tai kaksi, kun toinen heistä kuittasi, että saattaa olla vielä liian haastavaa, mutta mites ois tällainen? ja linkki Vätternrundanin sivuille.

Valitettavasti samana vuonna alkoi polvet oireilemaan. Aluksi portaiden käveleminen alaspäin oli tuskaista ja myöhemmin myös ylöspäin. Lopulta niissä oli leposärkyä. Tästä alkoi noin vuoden mittainen selvitystyö.

2009

Tammikuussa lausunto oli, ettei näillä polvilla juosta eikä pyöräillä. Jos on pakko pyöräillä, niin sitten sellaisella "mummopyörällä". Niinpä kävelin Chebici -liikkeen ovesta sisällä ja kerroin mihin tarkoitukseen haluan pyörän. Vappuna sain mun ensimmäisen Chebici maantiepyörän.

Kesällä 2009 elämäni ensimmäinen pyöräilytapahtuma: Vätternrundan 300km.

Jotta kaveri jaksaisi edelleen odottaa mua pyörälenkeillä, niin jotain oli tehtävä, jotta en olisi täysin perässä vedettävä. Marraskuussa istuin Pajulahden saunaosastolla. Siellä oli Pajulahden triathlon- ja maratonkoulun aloitus. Olin ainoa nainen triathlonkoulussa ja lievästi alkoi pala kurkussa nousemaan. Miten ihmeessä mä pysyn näiden kavereiden tahdissa?

2010

Katja Väisäsen opastuksella triathlontreenit alkoivat, mukaanlukien juoksu. Tosin erittäin maltillisest: Spindetuntien jälkeen 10 min.

Huhtikuussa triathlonkoulussa oli 21 km juoksu - Lahdesta Pajulahteen. Treenikaverin kanssa tuonne lähdettiin. Hän juoksi omaa juoksua ja mina omaani. Lähestyessäni Pajulahden urheiluopistoa endorfiinitasot olivat huipuissaan. Mä olin todellakin juossut 21km!

Elämäni toinen puolimara tuli yllättäen, kun kahta päivää ennen Helsinki City Runin mun kollege sai mut ylipuhuttua osallistumaan HCR:n puolimaralle. Ei tarvitsisi muuta kuin ilmestyä oikealle paikalle oikeaan aikaan. Niinpä löysin itseni Deep Leadin -tiimin joukkueesta. Oli mahtava kokemus!

Pajulahdessa käytiin noin kerran kuukaudessa yhteistreeneissä ja noiden ajomatkojen aikana treenikaveri valoi muhun uskoa, että mä selviäisin puolimatkan triathlonkisasta. Hän taisi olla ainoa kenelle edes uskalsin ääneen moisesta ideasta edes puhua.

Kun kerran puolimara meni, niin ilmoittauduin Joroisten puolimatkan kisaan.

 Finntriathlonin puolimatkan kisan T1, Joroinen 2010

Kisapäivän oli kuuma, Valvatus oli kuuma. Elite -sarjalaiset uivat ilman märkkäriä, muut saivat valita uivatko ilman vai ei. Treenikaverin kanssa päätettiin uida ilman märkkäriä, vaikka lupa oli myös uida eka kierros märkkärillä ja, jos tarve niin ottaa märkkäri pois toisella kierroksella. Samoin juotavaa oli tarjolla kierrosta välissä. Eli uintiin yksi kierros, rantauduttiin, juostiin lyhyt pätkä rannalla ja takaisin veteen.

Pyöräilyosuudella vaan hoin itselleni:" pidä sykkeet matala, sä hullu aijot vielä tämän pyöräilyn jälkeen juosta puolimaran!!"

Maaliin tulin ajassa 6:03. Kisarapsan linkistä


Vuonna 2010 mahtui kolme pyöräilytapahtumaa; Vätternrundan, Tour de Helsinki ja syyskuussa vielä Myllyn Pyöräily

2011

Triathlonkoulu oli päättynyt kesällä 2010 Joroisten kisaan, mutta luonnollinen jatkumo oli jatkaa Katja Väisäsen kanssa yhteistyötä. Katjalla oli hyvä ote ja tarvittaessa veti jarruja.

Katjan valmennusfilosofia ja -metodit sopivat itselleni. Hän osasi hyvin ottaa huomioon muun elämän. Tasapainoilua tarvittiin enemmän kuin nykyisin, kun tuolloin työura oli  noususuunnassa ja molemmat tyttäret asuivat kotona.

Keväällä HCR ja kesällä osallistuin Kiskon perusmatkalla ja  Joroisten puolimatkalle tehdän pari minuuttia heikomman ajan kuin vuotta aikaisemmin. Vaikka kisa meni heikosti, niin osallistuin elokuussa Tampereella pitkän matkan EM-kisaan. Tuolloin oli mahdollista joko osallistua ikäsarjassa ja hankkia ITU:n hyväksymä kisapuku tai osallistua kuntosarjassa ilman ITU:n hyväksymää pukua.

Tuo pitkän matkan EM-kisa päättyi omalta osaltani keskeytykseen. Turposin niin pahasti, etten saanut  kunnolla henkeä. Tästä alkoi syiden selvittäminen turpoamiselle. Nämä kolme kisaa on vedetty samaan rapsaan.

2012

Keväällä juostiin taas Lahdesta Pajulahteen. Sykkeet olivat hurjan korkeat, vauhti matala. Katja laittoi stopin treenaamiselle. Sain luvan liikkua matalilla sykkeillä maks 60 min ja ruokaa piti syödä. Olin kevään aikana lähtenyt tiputtamaan painoa hiukan epäterveellisin tavoin.

Joroisiin oli jälleen ilmoittauduttu ja treenikaverin painostuksesta SM-sarjaan. Kisarapsa löytyy täältä

Jos vuonna 2009, kun istuin Pajulahden saunaosastolla kuuntelemassa mitä triathlonharrastus on ja katselin ympärillä olevia ihmisiä, olisi joku mulle sanonut, että nappaat parin vuoden päästä SM-pronssia, niin olisin nauratut asiallle makoisasti.

Heti kisan jälkeen Katjan kanssa juteltiin kisasta ja hän ehdotti, että osallistuisin Kuopion perusmatkan SM-kisaan. Hänellä on yksi ylimääräinen huone varattu, joten majoitus olisi kunnossa. Haasteeksi tuli ajoitus. Seuraavana päivänä olisi kummipojan rippijuhlat. Mun pitäisi päästä takaisin kotiin heti kisan jälkeen.

Mietin, että onko mitään järkeä lähteä Hyvinkäältä Kuopioon perusmatkan takia ja alkaa vielä säätämään.

Treenikaverilta sain lainaksi hienot kisakiekot ja mieheni lähti kuskiksi.

Kannatti säätää ja ajaa Hyvinkäältä Kuopioon. Kunnon kisan jälkeen SM-kultaa! Kisarapsa löytyy täältä.

Syksyllä osallistuin uinnin Mastersien mestaruuskisoihin Tuusulan Uimaseuran väreissä. Kisarapsa löytyy täältä. Saldona oli monta sammakkoa ;)

2013

Valmennusuhde Katjan kanssa jatkui, treenit jatkuivat ja kisakalenteri oli edellisten vuosien kanssa lähes identtinen sillä eroavaisuudella, että osallistuin ensimmäistä kertaa sprinttimatkalla ja mulle ominaisella tavalla - suoraan SM-kisaan.

Kesäkuu:

SM-sprinttikisan rapsa

Kolmannen kerran Vätternrundanissa

Kiskon kisa

Heinäkuu:

Joroisten kisassa oma ennätys

Elokuussa käytiin jälleen perusmatkan SM-kisa Kuopiossa. Edellisen vuoden malliin mieheni oli tuolla mukana. Kisa-aamuna käytiin kevyellä kävelyllä, jolloin tunsin ettei kaikki olleet kohdallaan. Katja teippasi mun oikeanpuolen selästä polven alapuolelle.

Kuten niin monena kertana aikaisemminkin, niin nytkin treenikaveri oli mua vastassa maalissa. Kuva kertoo kaiken. Kisa oli vaikea ja olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Kisarapsa täällä.

Loppuvuosi meni kuntoutuksen parissa.

2014

Vuosi täräytettiin käyntiin Wattbiken SM-kisalla ilman suunnitelmaa ja treenaamista, koska kaverit yllyttivät.

Kuten kuvasta huomaa, niin ei ole kokemusta Wattbikella ajosta. Kisapaikalla mulla vaihdettiin polkimet, annettiin neuvot millä vastuksella voisi aloittaa. Ihan pihalla koko touhusta.

Kerta riitti tätä nautintoa :). Kotiin tuomisina kuitenkin SM-kultaa. Kisarapsa täällä.

Triathlonkisakausi käynnistyi Sääksissä. Hyllyssä oli jo SM-kultaa ja pari SM-pronssia, mutta se SM-hopea puuttui. Sprintin SM-kisarapsa. Samalle päivällä osui mun synttärit. Valmennettavani ja kaverini järjesti mulle melkoisen synttäriyllätyksen kisan jälkeen.

Kesäkuussa kisat jatkuivat - yllytyshullu kun olen - niin sprintin ja perusmatkan EM-kisoilla Itävallassa. Katja oli pitkin talvea heittänyt juttua, että toki Kitzbuliin mennään?!? Mitä lähemmäksi kesä tuli sen totisemmaksi kysymykset kävivät. 

Kuten kuvasta huomaa, niin tuo sama kuka-ei-kuulu-joukkoon -olo oli koko viikonlopun, mutta kisaviikonloppu oli tapahtumarikas ja mieleenpainuva eikä voi olla mainitsematta miellyttävää päivällistä Kaisan ja Paulin kanssa.

Sprinttimatkan kisarapsa löytyy täältä ja perusmatkan kisarapsa löytyy täältä.

Heinäkuussa tuttuun tapaan Joroisissa. Fiksu olisi viimeistään tuon kisan jälkeen laittanut kisat pakettiin tuon vuoden osalta, mutta kun kisamaksut ja -reissut tilattu ja maksettu niin sinnehän mennään.

Elokuussa pitkä ulkoilupäivä koko rahan edestä Kalmarissa. Tämän kokemuksen jälkeen olin 100% varma, ettei pitkät matka ole vaan se mun juttu. En päässyt kiinni siihen samaan fiilikseen mitä muut olivat kokeneet täyden matkan jälkeen. Mulle se oli tuskainen kokemus ja palautuminen + kuntoutus kesti pitkään. Kukaan ei muista vuosien jälkeen aikoja eikä sijoituksia, mutta IRONMAN -titteli on ja pysyy ;).

Elokuun lopulla järjestettiin Kuusijärvellä Kuusijärven kolmonen, jossa matkoina oli joko 1500m tai 3000m. Itse en osannut päättää kummalle matkalla menen, niinpä uin molemmat. En tiennyt tämän olevan kisa, kuin vasta vedessä. Siinä vaiheessa en enää kehdannut olla uimatta 1500m, joka uintiin ensimmäisenä. No molemmilta matkoilta ekat sijat.

Taloudellinen tilanteeni kääntyi jyrkkään laskuun kesän jälkeen, jonka vuoksi jouduin tekemään monia vaikeita päätöksiä, joista yksi oli lopettaa Katjan kanssa monta vuotta jatkunut yhteistyö. Onneksi HelTrin ja Orcan kanssa valmennussopimukset jatkuivat. Orcalta sain paljon valmennustunteja, mutta nuo toivat enemmänkin sisältöä ja rutiineja kuin taloudellista helpotusta.

2015

Valmensin itse itseäni ja olin ilmoittaunut mm Joroisten kisaan. Keväällä elämäntilanteeseeni tuli positiivinen käänne, mutta tajusin, ettei mun korvien väli tule kestämään kisapaineita kesällä. Elämäntilanne oli ollut haastava liian pitkään. Niinpä siirsin osallistumiseni Tahkon puolimatkalla ja kuntosarjaan. Halusin nähdä kavereita ja nauttia kisapaikan tunnelmasta.

Blogistani ei löydy erillistä kisarapsaa tuosta kisasta, joten tässä muutama kuva

Ja mihin suuntaan pitäisi mennä? Kysynpähän vaan, että kuinkas monta starttia naiselle onkaan takana ;).  Mulla ei todellakaan ollut kiire mihinkään koko kisan aikana. Uinti meni hyvin, pyöräosuudella vaan nautin menosta - ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki.... ja hymyä riitti. Sitä riitti myös maalisuoralla:

Olin päässyt treenaamaan terveenä koko vuoden ja se näkyi tuloksessa. Oma ennätys puolimatkalla!! 

Kun taloudellinen tilanne oli vakaa olin valmis miettimään uutta valmentajaa. Katja oli lopettanut valmentamisen, joten otin yhteyttä muutamaan valmentajaan. Kun nämä eivät edenneet alkua pidemmällä, kysyin kaverilta kenen valmennuksessa hän on. Kaverin kautta sitten otin yhteyttä nykyiseen valmentajaani. Itselläni oli aika selkeä kuva millainen valmennettava olen, millaista valmennusapua kaipaan ja millainen valmennusfilosia sopii itselleni. Kemioiden on vaan kohdattava ja luottamuksen synnyttyvä, jotta homma toimii. 

Ensimmäinen yhteydenotto oli marraskuun loppupuolella, mutta kaipasin miettimisaikaa. Olisinko valmis kyseisen  valmentajan valmennukseen? Olisiko musta siihen? Tulisiko siitä mitään? Jaksaisiko hän mun kanssa? Hakusessa oli kuitenkin pitkäaikainen suhde ;). Joulukuun alusta alkoi uudet tuulet

2016

Vuosi alkoi loistavasti, kunnes huhtikuussa kevyellä aamulenkillä Khali kaatoi mut ja loukkasin mun oikeanpuoleisen lavan alueen aika rajusti. Mitään ei murtunut, mutta jotain vaurioita sinne tuli. Tuon tapaturman jälkeen meidän juoksulenkit harvenivat ja lopulta päättyivät.

Toukokuussa osallistuin Finntriathlonin leirille ja kesäkuussa sprinttikisaan Lohjalla. Kaikki eivät olleet kunnossa. Olin jo toukokuun puolen välin tienoilla laittanut viestiä, ettei treeni oikein kulje, veto on poissa. Pohje jumittaa.  Kesäkuussa kävin kaverin kanssa uimassa avovedessä ja tehtiin lyhyitä kovia vetoja. Mulla hapotti jo alkumetreillä ja jäin kuin nalli kalliolle. 

Heinäkuun 6.päivä menin terveysasemalle. Ensimmäinen diagnoosi ylirasitus, josta olin täysin erimieltä. Mulla oli hyvä ruokahalu, syke laski suorituksen jälkeen. Mutta nyt puristi keskeltä rintakehää ja suoritustaso oli laskenut merkittävästi. Tästä lääkärinkäynnistä voit lukea tarkemmin https://xtri.blogspot.com/2016/07/totaali-lepo.html. Ei ollut ylirasitus, vaan molemmin puolinen laaja keuhkoembolia.

Koska mä olen mä, niin tein jo sairaalassa oman kuntoutussuunnitelman, jonka jaoin ekaksi mieheni

kanssa. Syy tähän oli, että jos hän ei olisi ollut sen takana, niin sen toteuttaminen olisi ollu mahdotonta. Seuraavaksi jaoin suunnitelmani valmentajan kanssa. Lääkärin kanssa en asiaa käynyt lävitse. Heidän kuntoutusohje poikkesi melkoisesti omastani. Heidän ohje oli 15 min jalkeilla oloa per päivä, muu aika makuulla. 

Mun kuntoutusohjelmaan kuului kävelyä kunnon mukaan, liikkuvuutta, lihastasapainon kehittämistä ja elokuussa Challenge Turku aikarajojen sisällä. Yksikään lääkäri ei olisi hyväksynyt mun suunnitelmaa. 

Lokakuussa osallistuin uintileirille ja kävin tekemässä tunteikkaan pyörä-juoksutestin.

2017

Vieressä oleva kuva on Veli-Matti Järveläisen eikä edes otettu 2017, vaan on keväältä 2016 ;), mutta sopii tähän kohtaan. Liikkuminen ja juoksu tuntuivat hyviltä. 

Helmikuussa mulla oli lomaa ja sain tehtyä hyvää treeniä. Alkukeväästä olin jo saanut kunnon hilattua samalle tasolle mitä se oli ollut vuotta aikaisemmin. Mutta vuonna 2015 asetetut tavoitteet vuodelle 2017 olin jo kuopannut enkä edes katsonut niihin. 

Maaliskuussa pääsin vetämään isoa hanketta, joka vaati matkustelu kotimaassa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Autolla sai huristella tai istua 250 km per siivu.

Maaliskuussa käytiin jälleen uintipuolella mastersien mestaruuskisat, joissa edustin Nurmijärven uintia. En ollut enää Tuusulan Uimaseuran jäsen ja treenasin Rajamäellä, joten koin helpommaksi edustaa Nurmijärveä kuin Tuusulaa. 

Pienellä tiimillä kahmittiin melkoinen määrä SM-mitaleja. Kisarapsan pääset tästä

Uintikisojen jälkeen triatlontreenit jatkuivat normaaliin tapaan. Seuraavat kaksi kuvaa ovat Veli-Matti Järveläisen ottamia vuosien varrella.

Kesäkuussa alkoi kisakausi Slovakiasta. Nyt pääsin kisaamaan todella kuumissa olosuhteissa ja oppia tuli. Kylmän kevään jälkeen ei meikäläinen kyllä pysty kisaamaan kuumissa olosuhteissa. Kisarapsaan pääset tästä.

Heinäkuinen traditio jatkui ja löysin jälleen itseni Joroisista. Kisa oli ja meni miten meni. En ole edes kisarapsaa tuosta tehnyt. Hyväksytysti olen kuitenkin tullut maaliin, kun olen saanut Finisher -paidan ja mitalin :).

Tämä kisa on mennyt melkoisen tylsästi, kun en muista tuosta oikein muuta kuin kimppamajoituksen ja hyvän kisaseuran. Mutta eiks siinä ole ne tärkeimmät. 

Alkukauden trikisat olivat menneet huonosti, vaikka itse treenit olivat menivät aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Vatsavaivat olivat yksi syy, mutta ei ainoa eikä siis selitä kaikkea. Edellisistä vuosista opin, että tykkään treenata kesällä ja kisata vasta kesän lopulla. Niinpä olin asettanut elokuun Challenge Turun kisan pääkisakseni. Tykkään Turun kisan järjestelyistä ja siitä, että se on kaupunkikisa. Ja kivaahan siellä motarilla on mennä pyörällä.

Lisäksi sinne helppo mennä. 

Rolling-starttien huonona puolena on se, että maalissa ei vielä tiedä omaa sijoitusta. Toki tietää millaiseen suoritukseen itse on päässyt ja mikä on loppuaika. Niinpä nyt olin tosi tyytyväinen yllättävän tasaiseen suoritukseen ja tyydyttävään loppuaikaan. Vasta suihkun jälkeen avasin kännykän, jossa sateli onnitteluita. Olin sijoittunut ikäsarjassani kolmanneksi ja samalla saanut paikan vuoden 2018 Challengen Championkisaan, jotka olisivat jälleen Samorinissa.

Triathlonkisakauden jälkeen olin aivan valmis hyppämään altaaseen. Syksyllä osallistuin jälleen Speedo Mastersien järjestämälle uintileirille. Nää uintileirit tuovat kivaa vaihtelua ja erilaista uintitreeniä. Ikäsarjalaiset - lajista riippumatta - ovat mielettömän ihanaa porukkaa. Ihan sama menenkö uinti- tai triathtlonkisaan /leirille, niin aina on yhtä tervetullut.

Vaikka näillä leirille on triathlonisteille oma ryhmä, niin osallistun uimareiden ryhmään juuri tuon vaihtelun vuoksi - treenien kuin ihmistenkin. 

Tuttuun tapaan lokakuussa käytiin mastersien pitkän radan mestaruuskisat ja nyt paikkana oli Tikkurila. Melkolailla samalla pienellä tiimillä Nurmijärven uimarit osallistuivat näihin kisoihin kahmien ennätysmäärän mitaleja. Päästiin oikein paikallislehteen.

Kisoissa tapasin Carmelan, joka on ollut mun ensimmäisiä valmennettavia vuonna jotain?? Oli hienoa saada kisojen ensimmäinen mitali kaulaan hänen pujottamana. Miten upeaa onkaan huomata, että uinti on säilynyt hänen elämässään. 

Vuosi 2017 päättyi Suomi 100 -uintiin. Olin saanut sovittua Rajamäen uimahallin kanssa radan varaamisesta useammaksi tunnilla. Iso kiitos tästä heille.

2018

Jokaisen kauden jälkeen on ollut pieni epävarmuus, että vieläkö valmentaja jatkaa valmennusta ja on halukas jatkamaan yhteistyötä. Toki tuo on molemminpuolista luonnollista epävarmuutta. Mutta yhteistyö jatkui ilman epäröintiä.

Tammikuussa alkoi kantapää lievästi oireilemaan, mutta ainahan joku paikka oireilee, joten en reagoinut tähän sille kuuluvalla vakavuudella kuin olisi pitänyt. Lopulta kipu pakotti jättämään juoksutreenit pois. Alkuvuonna se ei vielä stressannut. Edessä oli keväiseen tapaan lyhyen radan uintikisat, joten altaassa vietin aikaa joka tapauksessa. Valitettavasti ongelma oli akillisjänteessä ja ihan viimeiselle viikolla asti sain jännittää pääsenkö kisaamaan Challengen Championkisassa vai en. Kesän pääkisa oli kuitenkin Tanskan kisan.

Keväällä tuli paljon matkustelua Saksaan, mutta matkstelusta huolimatta sain tehtyä treenejä myös reissussa. Eiväthän ne vedä vertoja kotona tehtyihin, koska aika on todella rajallista työmatkoilla. Pitkiä päiviä neukkarissa, odotusta lentokentällä ja lennot kotiin myöhään illalla. Glamour on aika kaukana näistä reissuista.

Vuoden 2018 kisat olivat:

Lyhyen radan mastersien mestaruuskisat

Challenge Championship - kisassa lupasin etten enää koskaan, never-ever, tule tänne takaisin

Lahden IRONMAN 70.3 - Suomen sää näytti kaiken muuan paitsi lumisateen. Ulkomaalaiset kisaajat saivat kokea yhden kisan aikana "kolme vuoden aikaa”.

ITU:n Long Distance World Championship - ehkä musta sittenkin on pidemmille matkoilla. Mahtava kisa!

Turun Challenge - Lue kisarapsa :)
Viikkoa ennen Turun kisaan osallistuin Kaitalammen 10:n, uiden sen 10 km. Ei mikään optimaalinen veto enkä tästä kyllä keskustelut valmentajan kansa. Olin kyllä kesällä todennut, että tuon voisi käydä uimassa. Ai miksi sitten menin. "Because I can". 

Uinnin PM-kisat (varoitus: teksti sisältää kuvan toisen asteen palovammasta). Lisäksi olisi ollut uinnin pitkän radan SM-kisat.

Vuoden 2018 kisakausi ei siis päättynyt hyvin, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Töissä oli sen verran kiirettä, että jouduin palamaan töihin sairaslomalta paria päivää aikaisemmin.

2019

Vuosi alkoi reippaasti, kun jo helmikuussa Suomen triathlonliitto järjesti leirin Vierumäellä. Parasta näillä leirille, lajista riippumatta, on tavata samanhenkisiä ihmisiä, päästä pieneksi hetkeksi kokemaan urheilijan elämää.

Maaliskuussa olin uudestaan Vierumäellä HyPyn triathlon tiimin kanssa. Seuran järjestämät leirit ovat hiukan toisenlaisia ja näihin osallistun, jotta saa sitä vaihtelua yksin puurtamiselle.

Talviloman pidin huhtikuussa. Nyt sää suosi mun suunnitelmia, sillä suunnitelmana oli päästä pyöräilemään ulkona mahdollisimman paljon. Aloitin loman pääsiäisestä saaden 11 treenipäivää. Eli tämä oli DIY -leiri kotimaisemissa.

Marraskuusta lähtien olin päässyt treenaamaan säännöllisesti ja hyvin. Odotukset olivat korkealla kisakauden alkaessa.

Kesän kisat:

Perusmatkan EM-kisa, Werth
Mahtava kisareissu rentojen kavereiden kanssa.

Lahti IM 70.3
Odotukset olivat korkealla, suoritus jäi melko kauas siitä suoritustasosta mitä olin itseltäni odottanut.

Turku Challenge, viestijoukkueessa.
Tästä ei ole kisarapsaa.
Mun ei todellakaan pitänyt osallistua Turun kisaan, sillä valmentajan kanssa keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että parhaimman tuloksen pääkisassa saan, kun keskityn treenaamiseen. Tämän olin jo todennut kesällä 2015. Kisaviikonloppuna tilanne kuitenkin muuttui, kun valmennettavani laittoi viestiä, ettei tule pääsemään maaliin sunnuntaina. Uinti ja pyöräily kyllä onnistuu, mutta juoksemisesta ei tule mitään. Muutamien viestien ja puheluiden jälkeen asia oli selvä. Hän ui ja pyöräilee, minä juoksen puolimaran. Itse asiassa tuo juoksu tuli hyvään kohtaan. Olin kesän aikana selvitellyt vatsaoireita, jotka olivat viimeisen 6 kk aika äityneet sellaisiin mittoihin, etten pystynyt juoksemaan puolta tuntia pidempään ilman vessakäyntiä. Syyt kun alkoi selviämään, niin halusin päästä testaamaan miten suunnittelemani energiastrategia toimii käytännössä. Lisäksi korvien väli tarvitse hyvän ja ehjän juoksun ennen kauden pääkisaa.

Siitäkin huolimatta, että olin ja halusin panostaa omaan pääkisaani, nion elokuun ekan viikonlopun treenit vaihtuivat kannustustehtäviin. Viestimme lauantaipäivän Tallinnassa Easier in Excel -ttimin kannustusjoukkueessa. Tästä viikonlopusta tarkempaa selostusta täältä.

ETU, Long Distance European Championship, Almere
Onnistunut kisa kaikilla osa-alueilla. Tätä onnistumista oli odotettu. Kun on hyvä ja ehjä treenikausi takana, niin ne osa-alueet, joihin voi itse vaikuttaa menevät hyvin.

Uinnin avoimet Pohjoismaiden mestaruuskisat kisattiin lokakuun lopulla Tikkurilassa. Nämä kisat eivät olleet kisakalenterissa enkä ollut aikeissa näihin osallistua, kun täyden matkan kisa oli ollut syyskuun puolessa välissä eikä uintia ehtisi treenaamaan tuossa välissä juurikaan. Valmentajani oli kuitenkin eri mieltä ja kehoitti laittamaan nimen listalla. Jos uinti ei lähde kulkemaan, niin sitten peruutan kisat. Näiden vuosien aikana mulla on yksi keskeytys ja yksi DNS. Did Not Start on tullut kylmän kelin takia. Kisa oli syyskuun puolella Suomessa. Keli oli muuttunut kylmäksi ja aamulla satoi vettä. Kaikki tavarat oli pakattu, mutta aamulla totesin, etten koe järkeväksi lähteä "kyläkisaan" palelemaan. Niinpä jätin tuonne menemättä. En siis oikein uskonut tuohon skenaarioon, että vetäisin nimeni  pois, jos uinti ei lähde kulkemaan. No uinti kyllä hiljalleen lähti kulkemaan ja kisaan osallistuin kolmella startilla: 400m sekari, 800m vapari ja 200m selkäuinti + viestissä 50m perhonen.

Eka startti oli 400m sekaria, joka ei missään kohtaan ollut rentoa. Oikeastaan jo kisaverrassa koko kroppa tuntui jäykältä. 800m vaparissa sama tuskainen meno jatkui. Jossain vaiheessa harkitsin keskeyttämistä, kun syke tuntui nousevan liian korkealle. Uin kuitenkin loppuun asti. 200m selkää oli ihan vaan siksi koska mä voin. Missään startissa ei tullut sellaista hyvää oloa tai fiilistä, että nyt kisataan. Enemmänkin taistelua päästä maaliin. Kisoista jäi kuitenkin käteen 800m vaparissa hopea ja muissa kahdessa henkilökohtaisessa lajissa tuli 4. sijat.

Vuosi päättyi kahteen leiriin, joista ensimmäinen oli Suomen Triathlonliiton järjestämä leiri Vierumäellä. Hyvää settiä, loistavat valmentajat ja mahtavaa porukkaa. 

Vuoden viimeinen leiri oli oman valmentajan järjestämä leiri, josta ei treeniä puuttunut. Jamo kyllä antoi kaikkensa meille säästelemättä itseään. Uinnit olivat kahdessa eri ryhmässä, jotta päästiin uimaan 2 per rata ja jokainen sai palautetta. Juoksu-pyörätreeneissä palautetta sateli jokaiselle. 

 Kahden päivän aikana kolme uintia, kaksi yhdistelmätreeniä, yksi voimaharjoittelun tekniikkasetti. Tuli tehtyä sekä FTP että CSS -testit. 

Oma valmentajan vetäminä treenit ovat vaan niin kultaa. Hän  tietää jokaisen tason ja vauhdit, tietää mitä voi vaatia. Vauhdeista ja tasosta riippumatta kaikki oltiin samalla viivalla. Tää oli harvinaista herkkuja, kun Jamo asuu perheineen toisella puolella maapalloa.

Siinä ovat ensimmäiset kymmenen vuotta!

En pysty tarpeeksi kiittämään Vessua, joka yllytti ja rohkaisi lähteämään polkaisemaan Vätternrundanin 2009 ja sen jälkeen tutustutti mut triathloniin, jaksoi valaa muhun uskoa, odotti mua lukemattomat kerrat pyörälenkeillä ja kuinkahan monesti muistutti syömään ja juomaan lenkkien aikana. Ensimmäisessä kisassa opasti ja näytti missä on T1 ja T2, kierrätti vaihtoalueet, autolla käytiin läpi pyöräilyosuudet ja maaliviivalla odotti mua. Ja ekat vuodet huolehti myös siitä, että mun rengaissa on riittävät ilmanpaineet ja ekalle ulkomaan kisareissulle pakkasi mun pyörän kuljetuslaukkuun.

Viimeiset vuodet olen treenannut melko paljon yksin. Yksin treenaaminen on mahdollistanut joustavat aikataulut ja treenien toteuttamisen ohjelman mukaisesti ilman suurempia ylilyöntejä. Toki tässä on omat huonotkin puolensa enkä sano ettenkö nauttisi välillä myös treenaamisesta muiden kanssa, kuten esim uintiystävien kanssa. Mutta onhan tämä vähän tällainen lonely rider -laji.

Kiitos näistä vuosista triathlonväki ja  mastersuimarit! 
Ilman näitä yhteisöjen luomaa yhteishenkeä ei olisi näitä upeita kokemuksia.

Kiitos perheelleni!❤