Kaksi viikkoa leikkauksesta (sis kuvia leikkaushaavasta)

Viikko leikkauksesta

Viikko leikkauksen jälkeen oli lupa alkaa hoitamaan leikkaushaavoja vaihtamalla haavalaput päivittäin juoksevan veden alla. Haavalappujen vaihtaminen ensimmäisen kerran jälkeen sujui helposti, mutta ensimmäinen kerta oli vaikea. Jalka äärimmäisen kipeä, veriset siteet ja itselleni näkymä karsea. Onneksi oli aikaa ja istuin penkillä niin tukevasti kuin vain pystyin. 

Varvas, jota on korjattu tähystysleikkauksella näytti heti hyvältä

Nilkka, pohje ja sääri näytti kyllä pahalta. Turvotusta, mustelmilla, kuivunutta verta

Vahva särkylääke jäi pois, päivittäinen haavojen suihkuttelu ja haavalappujen vaihtaminen antoi mahdollisuuden alkaa tekemään pientä liikettä. 

Kun painoa ei saa varata jalalle, niin alkuun pelkäsin laittaa jalkaa ollenkaan lattiaa / maata kohden eli liikuin pomppien. Oli todella raskasta ja kuormitti vasenta nilkkaa & akillesta huomattavan paljon. Pääsin kuitenkin nauttimaan viimeisistä kesäisistä keleistä istumalla pihalla kuunnellen kirjaa ja jopa tehden n 500m lenkkejä siten, että mulla oli joka tytär tai mies mukana. 

Suurimmaksi osaksi aika menee sohvalla tai lattialla.

Kaksi viikkoa leikkauksesta 

Kaksi viikkoa leikkausta oli reissu Porvooseen tikkien poistoon ja siitä suoraan fyssarille. Tikkien poistossa ei ollut mitään ihmeellistä. Eli leikkauspinnat näyttivät hyviltä. 

Fyssari aloitti kysymällä mitä olen tehnyt tähän mennessä viimeisen viikon aikana. Kun listasin asioita mitä olen tehnyt, niin nyökytteli päätään hyväksyvästi ja totesi, että aivan oikeita asioita olen tehnyt. Nyt saisi etsiä vastuskuminauhat ja aloittaa aerobista liikuntaa. Aerobisen liikunnan suhteen vaihtoehdot ovat hyvin rajalliset, kun edelleen jalalle ei saa varata painoa ollenkaan, nilkkaa ei saa liikuttaa eli kaikki tekeminen tapahtuu walkerin kanssa. Soutu ilman oikeaa jalkaa sekä kuntopyörällä pyörittäminen jäävät siis vaihtoehdoiksi. Ajattelin kyllä testata onnistuuko walkerin kanssa pyörittää oman pyörän kampiakselia. 

Fyssari opetti miten kyynärsauvojen kanssa kävellään siten, että walker osuu maahan, mutta paino varataan kyynärsauvoille. Eihän tuo helppoa ole, mutta onhan tuo itsensä liikuttaminen helpolpaa noin kuin pomppien yhdellä jalalla.

Tikkien poistojen jälkeen tuli vielä hetki odottaa ennen kuin pääsin suihkuun. Seuraavana päivänä suihkuun ja haavojen päällä olevien teipin poisto. Varvas näytti hyvältä. Toki varpaat vielä turvoksissa, mutta erittäin siistin näköistä.

Nilkka vastaavasti ei näyttänyt yhtä hyvältä. Suihkun jälkeen otin kuvat haavoista ja toiset kuvat pari tuntia myöhemmin. Lähetin kuvat lääkärille. Nopeasti sainkin vastauksen, että normaalilta näyttää ja rauhoittuu hissukseen. Tulehduksen merkkejä seurattava samalla tavalla. Haavaa hoidettava tosi hyvin vielä 1-2 viikon ajan. Sain myös ohjeen mitä tehdä, jos haava vähän aukeaisi.

Tässä kuvat kaksi päivää tikkien poistojen jälkeen.

Fyssarilta myös kysyin voinko yrittää aktivoida pohjetta, kun se nyt on ollut täysin passiivisena. Sain luvan ja heti illalla lähdin etsimään miten saa pohkeeseen elämää. Kyllä siellä hermotus toimii ja siellä on elämää.

Vielä ei ole yhtään yötä mennyt ilman heräilyä ja kipulääkettä. Välillä on ollut todella surkeita unia, jolloin päivät ovat menneet ihan zombiena, kyyneleitä silmissä ja riita yhden sanan varassa. Onneksi on kykyä sanoa että olen väsynyt, sattuu enkä todellakaan aijo sanoa mitä mielessä on, koska siitä vaan saadaan aikaan riita, joka on täysin turha. 

Sitten on päiviä, kun on pirteä, pienet asiat eivät ärsytä ja jaksaa mm kirjoittaa blogitekstin valmiiksi tai jopa mennä kahvitreffeille kaverin kanssa. Toki kaverin pitää hakea ja palauttaa mut, koska en pysty ajamaan autoa. Kyllä tässä on todella riippuvainen muista ihmisistä. Jo ruuan valmistaminen on haastavaa, kun paino on yhdellä jalalla eikä aineksien ja tavaroiden saaminen onnistu kovin helposti liikuessa kahden kyynärsauvan kanssa. Pyrin ajoittamaan omat syömiset sen mukaan miten miehellä on aikaa palavereiden väleissä tai samaa aikaan hänen kanssaan. 

Tapahtumat ennen jalkaleikkausta

Tein päätöksen, että tulen pitämään jonkilaista päiväkirjaa miten leikkauksesta toipuminen etenee ja kuntoutus (toivottavasti) kohti uusia triathlonkisoja. Toivottavasti päiväkirjamainen kirjoittaminen auttaa jotain toista hakemaan itselleen sopivaa hoitoa ajoissa. 

Mutta ennenkuin päästään leikkauksen jälkeiseen toipumiseen ja kuntoutukseen, niin avaan viimeistä kahta vuotta, joita jalkavaivat ovat varjostaneet.

Vuosi 2022

Alkuvuosi normi arkea. Palkkatyötä, valmennusta ja treeniä. Ei näillä kilometreillä elämässä mullistavia asioita tapahdu. Toukokuussa Challenge Championship -kisa, heinäkuussa Saimaa Cycling 300km ja Kaitalammen 10km uinti.

Vuoden 2022 täyden matkan EM-kisan jälkeen jouduin jättämään juoksun kokonaan pois treeniohjelmasta isovarpaan kipujen vuoksi. Syitä koetettiin löytää mm. varpaan asennosta, madaltuneesta holvikaaresta. Kävely teki kipeää, askelkyykyt ja kaikki liike, joka tavalla tai toisella kohdistui varpaan käyttöön teki niin kipeää, että rajoitti tekemistä puolisen vuotta. 

Vuosi 2023

Keväällä 2023 todettiin kaularangassa hermojuuren ahtautuma ja vähän myöhemmin onnistuin murtamaan kylkiluun pään. Kaikesta huolimatta kisakausi 2023 ei mennyt täysin penkin alle.

Toukokuussa osallistuin Challenge Championship -kisaan ja taisin olla 7. omassa ikäsarjassani. Jalat toimivat sen verran ok, että uskalsin tehdä lopulliset päätökset syyskuun täyden matkan kisasta. Championship -kisan jälkeen lähdettiin treenaamaan jälleen kohti World Triathlonin täyden matkan EM -kisaa, joka käydään Hollannissa. 

Kuukautta ennen kauden 2023 pääkisaa vaihdevuosien oire - unettomuus iski täysillä. En saanut unta, heräsin aamuyöstä ollen hereillä aamuun asti. Parin viikon unettomuuden jälkeen menin gynelle, joka on perehtynyt vaihdevuosioireiden hoitamiseen. Heti ensi käynnillä mun oireet otettiin todesta ja lähdin pois reseptin kanssa. Nopeasti uni palasi, pääsin takaisin töihin ja treenien pariin.

Vuoden 2024 täyden matka kisa meni melko kivasti aina pyöräilyn 140 km kohtaan saakka. Pyöräosuuden jälkeen tullessani vaihtoalueella järjestäjän puolelta multa kysyttiin pystynkö jatkamaan kisaa. Vastasin lyhyesti: Maaliin tullaan. Siitä sitten taistellen maaliin huolimatta matkan aikana olleista kovista jalkapohjakivuista ja focuksen siirtyminen kipuun, jolloin energia- ja nestestrategia jäivät taustalla.

Harmittamaan jäi se, että ilman kipuja olisi voinut kisata vähintäänkin 2.sijasta. EM-pronssin kävin ylpeänä ottamassa vastaan sinivalkoisissa värissä.

Kisan jälkeen palauttelua ennen uuden kauden alkamista. Se vaan ei oikein koskaan lähtenyt täysipainoisesti käyntiin. Juoksu oli todella satunnaista. Välillä pystyin juoksemaan hetken, useimmiten juoksu jäi pariin askeleeseen. Kantapäässä oli vihlovaa kipua. Hieroja koetti eri tavoin, vinkein ja ohjeiden avulla ymmärtää mikä aiheuttaa kipua ympäri kantapäätä. Kävin urheilufyssarilla, jolta sain apua, mutta nekään ohjeet eivät vieneet kipuja pois, vaikka hetkeksi hellitti.

Vuosi 2024

Tammikuussa 2024 menin lääkäriin, kun mikään ei auttanut. Kävin työpaikan kautta yksityisellä lääkärikeskuksessa. Valitettavasti vastaanotto oli - voisinko sanoa, että jopa ylimielistä. No ainakin sen oli vähättelevää. Eka lääkäri laittoi kortsinopiikin kipeimpään kohtaan. Koska en onnistunut saamaan aikaa samalle lääkärille niin menin toisella, mutta edelleen olin saman lääkärikeskuksen asiakas. Hän lähetti rötgeniin kertomatta mulle mitä etsitään. Röntgenhoitaja sitten sanoi, että julkisella puolella kun epäillään nivelrikkoa, niin kuvataan myös kädet. Olin yllättänyt. 

Kuvat tulivat ja sain lähettiin työfyssarille, joka ei varmasti pysty upoamaan penkille yhtään syvemmälle mitä oli uppoutunut mun astuessa sisään. Totesi heti alkuun, ettei ymmärrä miksi olen hänen luonaan, kun olen käynyt jo urheilufyssarilla. Lääkäri lähetti. Katsottiin muutamat pohjetta vahvistavia liikkeitä ja lasku työnantajalle. Fyssari lähetti takaisin lääkärille ja sieltä lähete ortopedille, joka on nimenomaan perehtynyt nilkan ja jalkaterän ongelmiin. Olin maks 5 min hänen vastaanotolla. Tunnisteli mun jalkapohjan todeten, ettei kyseessä ole plantraariafaksia ja ohjasi urheilufyssarille. Edelleen saman lääkärikeskuksen asiakkaana. 

Urheilufyssarilla oli aitoa halua perehtyä mun vaivoihin ja antoi hyviä ohjeita. Kävi jopa tarkasti läpi kaikki liikkeet. Valitettavasti en osannut yhdistää liikkeitä mun vaivoihin enkä saanut tietoa siitä kuinka pitkään liikkeitä tulee tehdä ennen kuin mitään kehitystä alkaa näkymään. 

Toukokuussa osallistuin jälleen Challengen Championship -kisaan tietämättä pystynkö juoksemaan yhtään askelta. Tiesin, että pystyisin uimaan mikäli vesi on enemmän kuin + 13 astetta ja pyörällä varmastikin pääsisin aikarajan sisällä T2:lle, vaikka en pystynyt laittamaan yhtään painetta jalkaan. Mutta juoksu. Siitä ei todellakaan ollut mitään käsitystä. Kiitos kaverille, joka oli ostanut itselleen liian pienet hiilikuitukengät, jotka sain todella edulliseen hintaan. Kenkien avulla pystyin juoksemaan puolimaran ja pääsin maaliin. Kisan jälkeen en sitten pystynyt ottamaan yhtään askelta kivuitta. Hieroja oli jo ennen kisaa ehdottanut, että kävisin ultraamassa jalkani. Samanlaista kipua kun oli molemmissa, mutta ei koskaan yhtä aikaa molemmissa. En pystynyt edellenkään kohdistamaan kipua selkeästi yhteen kohtaan.

Kesäkuun alkupuolelle osteopaatille, joka otti mun kivut tosissaan ja hänellä oli aito halu perehtyä tilanteeseen. Käytiin läpi röntgenkuvat, lausunnot, taustat ja miten mä tunnen kipua. Sitten ultrattiin, kilautti ortopedi/kirurgikaverilleen. Kuuntelen vierestä puhelua. Sain ajan tälle ortopedille heinäkuun puolelle. Osteopaatilta tuli vahva suositus jättää juoksut tauolle. Kisakausi oli sitten siinä. 

Heinäkuussa ennen kesälomaani ajoin Porvooseen. Siellä tapasin tämän ortopedin, joka kävi tapaukseni läpi, tutki ja sanoi, ettei tilanne vaikuta niin pahalta kuin mitä aluperin oli ajatellut. Ehdotti magneettikuvien ottamista molemmista kantapäistä ja oikean jalan jalkaterästä. Kyseessä oli perjantaipäivä ja jo lounasaika. Lääkäri jäisi myös kesälomalle ja toivoi mun pääseväni magneettiin vielä samana päivänä. En tiedä millaisia lahjuksia hän lupasi rötgenhoitajalle, mutta kuvien ottaminen onnistui vielä samana päivänä. 

Lomien jälkeen lääkäri soitti kuvista ja juteltiin pitkään eri vaihtoehdoista, riskeistä ja tavoitteista. Jäin miettimään asiaa, selvittelin vakuutusyhtiön kanssa mitä vakuutukseni korvaa ja mitä ei. Kävin osteopaatilla uudestaan. Keskusteltiin ortopedin näkemyksistä, miksi ja mistä olen haglundin kantapään saanut. Hän toisti samaa asiaa kuin ortopedi. Mulla haglundin kantapää on rakenteellinen, jota en ole millään tavalla itse aiheuttanut. Luukasvaama hiertää akilleksen kiinnityskohtaa. Kun on tarpeeksi kauan päässyt hankaamaan, niin on syntynyt tulehdusta ja kalkkeutumaa. Lisäksi ultrassa ja magneettikuvissa näkyi jänteen vaurioitumista. 

Päädyin oikean jalan leikkaukseen. Välillä ehdin tulemaan jo toisiin aatoksiin. Viikkoa ennen leikkausta kävin juoksemassa ekan kerran kolmeen kuukauteen. Eka kerta meni loistavasti. Juoksin muutamia satoja metrejä hymy huulilla. Ei ollut mitään kipuja. Kaksi päivää myöhemmin kävin radalla juoksemassa 5x 1 km vetoja 200m palautuksilla. Ja sen jälkeen en sitten enää pystynytkään ottamaan yhtään juoksuaskelta ilman kipuja. Myös varvas oli kipuillut pitkin kesää. Olin valmis leikkaukseen ja luottamaan täysin kirurgiin.