Vuosi eletty uutta elämää

"Tältäkö tuntuu hukkuminen?" Tuo ajatus iskeytyi mieleeni vuosi sitten aamutreenissä. Aamu, jota en unohda. Päivä, joka muutti elämääni.

Kuukautta aikaisemmin olin, kuin ennakoiden, blogannut vesipelosta ja kamppailusta vedestä. Heinäkuun 6. 2016 kamppailin vedessä päästäkseni altaan päätyyn. Kenties onni onnettomuudessa, etten tuolloin panikoitunut, vaan ajattelin, että pitääkö mun todellakin heittää itseni selälleen päästäkseni päätyyn. Mietin myös kuinka valpaita valvojat ovat? Ehtisivätkö he tarvittaessa apuun? Onneksi heidän ammattitaitoa ei tuona aamuna tarvittu.

Ihmisen mieli on veikeä. Kun tulee "vuosipäivä", niin mieli palaa takaisin menneisiin tapahtumiin ja tunnelmiin. Tällä viikolla pyörävedoissa huomasin muistelevani sitä, miten takkuiselta meno tuntui viime kesänä, miltä kropassa tuntui ja miten selittelin itselleni heikentynyttä suoritustasoani. Samalla se oli hyvä muistutus, että liikkuminen ei ole itsestäänselvyys. Olen etuoikeutettu liikkumaan ja nauttimaan siitä mitä teen. On nautinto pystyä ottamaan itsestääni irti lähes kaiken mitä otettavissa on.

Vaikka keuhkoebolia vaurioitti fyysisesti ainoastaan pienen osa keuhkoistani, niin henkiselle puolelle on jäänyt jännitteitä uudesta veritulpasta, jonka vuoksi olen pari kertaa käynyt kuvauttamassa pohkeeni. Pieni kivun/jumin tunne pohkeessa, epämääräinen väsymys, lievä pääkipu eli oireita, joita minulla oli vuosi sitten saavat minut valppaaksi. Päivittäin otettava lääke huolehtii, etten tule unohtamaan heinäkuun 6.päivää 2016.

En koe kuitenkaan kokeneeni mitään suurta traumaa tapahtumasta, mutta yllätyksekseni Sveitsin maauimalassa uinti takkuaa. Vaihtaessa märkäpuvun simmariin, uinti on aina alussa vähän sellaista hakua. Tein kuitenkin sellaisen havainnon, että uidessani muissa maauimaloissa kuten Riihimällä tai Leppävaarassa uinti on ollut paljon rennompaa siitäkin huolimatta, että alla on ollut avovesiuintikertoja. Kun tällä viikolla menin toistamiseen Sveitsin maauimalaan - kahden kerran välissä olen uinut sekä avovedessä että Leppävaaran maauimalassa - totesin uinnin olevan jälleen enemmänkin voiton ottamista vedestä, kuin yhteistyötä. Altaanpohja muistuttaa hukkumisen tunteesta, jonka vuoksi tiedostamatta pyrin päätyyn mahdollisimman nopeasti eli räpiköin, yritän liikaa ja rentous on poissa. Henkimaailman juttuja.

Vuosi tapahtuman jälkeen olen fyysisesti hyvässä kunnossa, treenaaminen tuntuu hyvältä, syön verenohennuslääkettä ja elän muutamien rajoitteiden kanssa. Päälle päin elän siis kutakuinkin samanlaista elämää nyt kuin ennen keuhkoemboliaa, mutta sisälle kokemus jätti jäljen.

Käsijarru pois päältä

Olen terve! YES!! Reilun kolmen kuukauden ajan käsijarru on ollut päällä joko siitä syystä, ettei keho vaan yksinkertaisesti ole kyennyt kovempaan menoon tai sitten olen tietoisesti ottanut maltillisesti varoen rasittamasta sydäntä ja kehoa liiaksi. Mutta nyt himmailu sairauden vuoksi on ohi. Viime viikolla huomasin selkeää muutosta sykkeissä. Jouduin jo ihan oikeasti tekemään töitä pitääkseni sykkeen tavoitetasolla eikä ylämäet aiheuttaneet sykkeen nousemista lähelläkkään anaerobiselle kynnyksellä.

Vielä kaksi viikkoa sitten uidessa hengästyin niin kovin, että ystäväni huolestui puuskutuksestani. Pieni vauhdin nosto sai sykkeen nousemaan anaerobiselle kynnyksellä ja haukomaan henkeä. Tällä viikolla yllätyin, kun pyörän päällä syke kävi anaerobisen kynnyksen toiselle puolella. Tarkoitus ei ollut ylittää tuota kynnystä, mutta kun happi ei loppunutkaan, niin en huomannut tilannetta. Toisin oli vielä kaksi viikkoa sitten, jolloin jouduin viheltämään pelin poikki hapen loppuessa 10 pykälää matalimmilla sykkeillä.

Tänään siis lääkäri soitti viime viikon testien tuloksista. Sydämen ultraäänen perusteella sydämessä ei ole minkäänlaisia merkkejä keuhkoembolian aiheuttamasta rasituksesta. Sydämeni pumppaa verta kuin nuorella ja kaikkien verikokeiden tulokset ovat hyviä. Sydämen entsyymiarvo TnT, joka heinäkuussa oli 145 indikoiden vauriota sydänlihaksessa. Monesti arvoa käytetään toteamaan sydän infarktia, mutta myös mm. sydänlihastulehdusta, sydämen vajaatoimintaa ja keuhkoemboliaa. Nyt tuo arvo oli normaali eli 15. Verikokeiden perusteella tukokset ovat liuenneet ja sain siis lausunnon täydellisestä toipumisesta. Toipumisesta huolimatta lääkehoitoa jatketaan tammikuun tutkimuksiin asti ennaltaehkäisyn vuoksi, ei sairauden hoitamiseen.

Touko-kesäkuun alusta lähtien olen siis ollut sairaana, mutta nyt neljän ja puolen kuukauden jälkeen PÄÄSEN nauttimaan treenaamisesta. Jokaista hengitystä, jokaista askelta osaa arvostaa. Samoin erinomaista peruskuntoa, joka nopeutti mm. toipumista ja töihin paluuta.

Kun järki ja tunne eivät kohtaa

Hiukan vajaa kolme kuukautta diagnoosista. Viimeisen puolentoista - kahden viikon aikana on juoksussa ja uinnissa tullut tunnetta, että lihaksia saa aktivoitua ja meno ei ole vaivalloista. Tekeminen ja meno ovat tuntuneet hyvältä ja vahvalta. Juostessa nousut eivät ole enää aiheuttaneet sykkeissä välitöntä piikkiä anaerobisen kynnyksen paremmalle puolelle. Minkäälaisia vauhtitreenejä en uintia lukuunottamatta ole tehnyt. Uinnin puolellakin kyse on ollut vauhtileikittelystä. Kaikissa kolmessa lajissa vauhdit ovat olleet sellaisia, ettei niissä ole mitään kerrottavaa jälkikasvulle.

Tukoksien poistumiseen keuhkovaltimosta on arvioitu kestävän puolisen vuotta eli tammikuussa pääsen keuhkojen varjoainekuvaukseen, jolloin tiedän miten hyvin elimistöni on pystynyt tekemään siltä vaaditun työn. Tiedän siis erittäin hyvin, etteivät tukokset ole välttämättä vielä täysin liuenneet keuhovaltimoista, jolloin sydän joutuu tekemään hurjan paljon enemmän töitä viedäkseen happea lihaksiin. Lisäksi vauhtikestävyystreenejä en ole tehnyt toukokuun jälkeen kun kesäkuussa en vaan saanut kehostani irti sitä mitä olisin halunnut. Kesäkuun puolessa välissä bloggasin asiasta otsikolla: alisuorittamista. Kesä meni pysyessä hengissä ja pyrkien pitämään sydän ehjänä muistaen millaiseen rasitukseen se on joutunut ja edelleen joutuu tukoksien vuoksi.

Tänään oli kuitenkin pyörä- ja juoksutestit, joilla mitattiin rmm rasva-aineevaihduntaa ja hapenottoa.

Tämä oli jo kolmas kerta samalla testiprotokollalla, joten verrattavaa dataa on kerääntynyt syksyltä 2015 ja keväältä 2016. Järjellä ajateltuna tämän hetken tuloksia ei tulisi verrata aikaisempiin tuloksiin, mutta kukapa pystyy olla vertaamatta. En ainakaan minä. Tämän päivän tulokset kertovat tämän päivän tilanteen ja pitäisi pystyä olemaan onnellinen miten hyvin olen toipunut kolmessa kuukaudessa. Täydellisen toipumisen on arvioitu kestävän 6 kk - 24 kk. Silti en osannut henkisesti varautua vastaanottamaan elämäni surkeimpia tuloksia.

Vuonna 2009 kävin tekemässä laktaattitestit Pajulahdessa triathlonkoulun yhteydessä. Jopa tuolloin mun testitulokset olivat huomattavasti paremmat kuin mitä ne olivat tänään. Verratessa tämän päivän tuloksia tämän kevään tuloksiin, niin esim palauttavan juoksun vauhti on tippunut 2 km /h alaspäin. Ja se on PALJON. Samaan aikaan syke on laskenut 11 pykälää alaspäin. Anaerobisen kynnyksen vauhti on tippunut 1.5 km /h hitaammaksi ja syke 5 pykälää alaspäin. Pyöräilyssä pk-alueen tehot ovat 7 wattia matalemmat kuin keväällä ja vauhti-ja maksimikestävyysalueen tehot ovat pudonneet lähes 20 wattia alaspäin.

Kyynelkanavat ovat auenneet tänään ja fiilis on ollut melko surkea, kun tunnetasolla tulokset syövät naista ja pahasti. Toipuminen vaatii henkisiä voimavaroja ja paljon. .Järki kyllä tietää ja osaa käsitellä asian. Onneksi.

Tammikuussa keuhkovarjoainekuvauksen jälkeen uudestaan samoihin pyörä- ja juoksutesteihin.

Hoitotasolla käyty, vaan ei pysytty

Sairaalasta päätyäni keuhkoemboliaa on hoidettu Marevanilla, joka estää hyytymisiä. Valitettavasti en saanut uudempaa verenhyytymistä estävää lääkettä, koska kyseessä oli molemminpuolinen laaja keuhkoembolia. Sairaalassa sain jo ns napapiikkejä kahdesti päivässä. Googlettamalla saa tietoa, että napapiikit lopetetaan noin viiden päivän kuluttua Marevan-lääkkeen aloituksesta. Itseni kohdalla meni reilu kuukausi ennen kuin sain luvan lopettaa. Syy piikkien ottamiseen kuukauden ajan, oli liian alhainen verenhyytymisarvo eli INR. Marevan-lääkettä jatketaan aina tammikuun laajaan kontrollikäyntiin asti, jolloin selviää joudunko loppuelämäni syömään verenohennuslääkettä vai pääsenkö eroon jatkuvasta lääkityksestä. 

Marevanin annostelua seurataan INR-verikokeen avulla. Seuraavan kontrollikäynnin saan aina tietää edellisen kontrollikäynnin tuloksen yhteydessä. Tuossa samaisessa viestissä on myös lääkityksen taso per päivä. Lääkeannostus ei siis ole esim yksi tabletti per päivä toistaiseksi, vaan se on riippuvainen kontrollikäynnin tuloksesta. Annostus saattaa pysyä samana koko viikon tai sitten se voi olla 0-2 tablettiin per päivä siten, että joka päivä otetaan eri määrä tabletteja. 

Muutaman viikon sain mennä yhdellä kontrollikäynnillä, mutta viime viikkoina olen joutunut käymään useamman kerran viikossa. Itse verikokeen ottaminen ei kestä kauaa ja labraan saa varattua aikojakin. Käytännössä kuitenkin tilanne on se, että saan esim tiistaina ennen klo 16 tietää maanantaiaamun verikokeen tulokset ja tiedon seuraavan kontrollikäynnin olevan esim torstaina. Kahta päivää ennen on melko haastavaa saada enää ajanvarauksen kautta varattua aikaa labraan. Ei mikään iso juttu, mutta tämä on viikottaista ja labrassa tulee käydä ennen klo 11. Istun siis aamulla tunnista puoleentoista tuntiin odottamassa labraan pääsyä.  

Koska kyseessä on Marevan, niin hoitoon kuuluu syödä normaalisti pitäen kuitenkin vihreiden kasvisten määrä samana joka päivä, sama on marjojen kanssa (maks 2 dl per päivä) sekä nestetasapainosta huolehtiminen. Kuulostaa helpolta ja niin itsekkin ajattelin. Aina siihen asti, kunnes alkoi arki. 

Kesällä tuli syötyä marjoja enemmän kuin nyt. Lomalla tuntui olevan helpompaa pitää vihreiden kasvisten määrä melko vakiona. Kesä päättyi, samoin loma. Arki on tuonut tullessaan erilaisia tilanteita, joissa on ollut mahdotonta syödä vihreää sama määrä kuin edellisenä päivänä.

Ja sitten on tullut se hetki, kun teki mieli sushia ja muistin vasta saatuani annoksen eteeni, että miten olikaan niiden vihreiden kasvisten kanssa. Yleisohjeessa mainitaan tummanvihreiden kasvisten sisältävän runsaasti k-vitamiinia kuten esim pinaatti, nokkonen, maustekasvit; persilja, basilika. Merilevän osalta olen löytänyt hiukan ristiriitaista tietoa. INR Tracker -sivulta sain ehkä parasta tietoa.

Tai viikonloppuna nälissään tuunaa vähän pitsaa.

Mitä seurausta näistä on sitten ollut?

Alkuvaiheessa INR-arvo ei millään meinannut nousta hoitotasolle ja sitten alkoi työt, elokuusa tuli viileämmät ilmat, nestetasopaino oli ehkä paremmin hallussa ja tuli päiviä, jolloin vihannesten määrä jäi todella vähäiseksi, niin INR-arvo ylitti reilusti hoitotason (2-3) kahdessa peräkkäisessä kontrollissa. Sainkin sitten puhelun, että mistähän moinen nousu voisi johtua. Olinko mahdollisesti nauttinut alkoholia?

Nyt arvo on jälleen alle hoitotason. Ja jälleen kysyttiin syytä. Todennäköisin syy on ruokailussani ja nesteen nauttimisessa. Kasviruokailijana on ollut yllättävän vaikeaa pitää kasvisten määrä vakioina. Tiedän, että moni joutuu käymään rankoissa hoidoissa ja itse valitan yhdestä helkutin INR-arvosta. Asiani on hyvin. Tiedän. Elämäni on kuitenkin muuttunut ainakin tammikuun puoleen väliin asti.

INR-arvon romahdettua lähes 5:stä reilusti alle 2:n. Ensimmäinen tunne oli pettymys ja sitten epätoivo. Jos hoitotasoa ei ole saavutettu tällä viikolla, joudun palamaan napapiikkeihin. Mietinkin jo ruokapäiväkirjan pitämistä, johon saan lisättyä INR-arvon. Saattaisi auttaa hahmottamaan paremmin miten INR -arvo muuttuu suhteessa ruokailuun. Tai mitä jos vaan söisi roskaruokaa?

Challenge Turku 2016

Kansainvälinen ChallengeFamily rantautui myös Suomeen. Mielestäni on hienoa saada tämän taso kaupunkikisat kauniiseen Turkuun. Iso kiitos Turulle ja turkulaisille siitä. Järjestelyt olivat mainiot. Vapaaehtoiset kiskoivat triathleettejä ylös vedestä, kisareitin varrella turvasivat reitin, huolehtivat energian ja nesteen saamisesta sekä kannustivat koko kisan ajan. Viimeinen juoksukierros menikin kiitellessä heitä. Sateesta huolimatta matkan varrella oli myös turkulaisia kannustamassa.

Aina löytyy paranneltavaa, kuten nytkin pyöräosuudella olleen rautatiekiskon ylityskohdan peittäminen muovimatolla ennen kuin siinä ehtii kukaan kaatumaan. Tuossa ylityskohdassa sattui ikäviä kaatumisia. Osa joutui keskeyttämään kisan pyörän hajotessa, osa pääsi jatkaman matkaansa kerättyään itsensä ja pyöränsä maasta. Takaisin tullessa ylityskohta oli hyvin peitetty. Lisäksi olisi ollut hienoa tietää missä vaiheessa tulee nousta pois pyörän päältä. Nyt se tuli niin yllättäen, etten ehtinyt saamaan jalkojani pois kengistä. Koetin juosta pyöräilykengissä, mutta ei siitä mitään tullut. Päätin siis riisua kengät,  juosta kengät toisessa kädessä ja toisella kädellä taluttaa pyörää. Ja eihän ne märät kengät meinanneet millään lähteä pois jaloista.

Mutta mitä ihmettä mä tuolla tein? Heinäkuun alun olin sairaalassa sänkypotilaana keuhkoembolian vuoksi ja nyt viisi viikkoa myöhemmin starttiviivalla.

No, viisi viikkoa sitten ollessani sänkypotilaana sairaalassa sain päähäni olla peruuttamatta kisaa. Viisi viikkoa saattaisi olla erittäin pienellä todennäköisyydellä tarpeeksi pitkä aika saada itseni siihen kuntoon, että voisin startata. Tietäen, etten pysty kisaamaan vaan tulisin menemään sillä vauhdilla minkä kroppa sallii puskematta ja repimättä yhtään. Henkisesti valmistuen myös keskeyttämään kisa, jos se tulee eteen.

Keskustelin asiasta mieheni kanssa. Hän ymmärsi syyn ja jollain tasolla luotti mun arviointikykyyn. Idean toteuttaminen vaatisi malttia ja rasitustason nostamista viikottain tavoitteena pystyä liikkumaan viikkoa ennen starttia PK-alueen yläpäässä. Suunnitelmaan kuului myös kyetä tehdä viikkoa ennen starttia ns valmistava treenin, jonka perusteella tekisin lopullisen päätöksen osallistumisesta Turun kisaan.

Tuon valmistavan treenin perusteella tein viimeiset laskelmat. Jos viikkoa ennen starttia vauhdit eivät riitä alittamaan 8 tuntia, niin on on hyvin epätodennäköistä että viikossa tapahtuisi mitään niin mullistavaa että saisin matkan taitettua annetussa aikarajassa. Lisäksi itse kisassa voi aina tapahtua yllättäviä asioita, joissa saattaa vierähtää muutamasta minuutista puoleen tuntiin. Sen vuoksi halusin varmistaa itselleni noin puolen tunnin marginaalin. Lisäksi halusin varmistaa, että pystyn alittamaan kunkin osa-alueen cut-ajan. Pyöräily tulisi mennä alta neljään tuntiin, uinnin alta tunnin ja loppuaika kahdeksasta tunnista saisi mennä vaihtoihin ja juoksuun. Valmistavan treenin aikojen perusteella loppuaikani tulisi olemaan 7-7:30 tuntia eikä olisi ongelmia järjestäjien cut-ajoissa. Luvassa olisi pitkä ulkoilupäivä Turun keskustassa.

Lauantaina kävin hakemassa vaihtoaluepussit ja iltaruuan jälkeen osallistuin kisainfoon.

Kisajännitys kasvoi ja samalla lausuin ääneen, etten haluaisi olla viimeinen. Niin ne tavoitteet muuttuvat. Lauantai meni ja sunnuntaiaamu koetti. Herätys, aamupala ja kisapaikalle. Kisapaikalla ehdin tekemäään minilämmittelyt ja toteamaan, että juoksuosuudella tulee pakollinen vessakäynti.

Starttasin edestä. Alku oli melkoista taistelua omasta uintipaikasta. Tarpeeksi monen iskun jälkeen kirosin ääneen, otin "askeleen" taaksepäin ja siirryin monta metriä toiseen suuntaan. Ensimmäiselle poijulle asti oli haastavaa pitää omaa uintilinjaa, mutta toisen ja kolmannen poijun välillä uin omassa yksinäisyydessäni. Viimeisellä poijulla mut ohitettiin, ajattelin saavani tuosta hyvän peesin. En kuitenkaan pystynyt omaan uintiin hänen perässään. Kaverilla oli melkoiset potkut ;). Loppumatkan uin kahden punalakkisen kaverin keskellä.

Vedestä noustiin ylös todella jyrkkää ramppia. Ennen starttia naureskeltiin miten kontataan tuo ylös ja millaista loistavaa loppukevennyskamaa tuosta saataisiin kymppiuutisiin. Nouseminen oli kuitenkin helppoa. Kiitos vapaaehtoisille. Nouseminen oli kuin tipapuille nousemista. Saattoi vapaaehtoisten kädet olla kipetä nostettuaan n 350 uimaria ylös vedestä. Iso kiitos heille kaikille!

Pyöräilysosuus koostui kahdesta eri osasta. Siirtymästä moottoritiellä ja moottoritieosuudesta, joka kierrettiin kolmesti. En ollut tutustunut reittiin ja oletin reitin olevan tasainen. Sepä olikin nousua rannalta pyöräilyn kääntöpaikalla, josta palattiin loivaa laskua alaspäin kohti keskustaa toiselle kääntöpaikalle.  Ensimmäisellä kierroksella odottelin tuota loivaa laskua, joka vielä ensimmäisellä kierroksella meni ihan ok. Mutta tuuli voimistui ja loiva lasku oli kaikkea muuta kuin laskettelua alaspäin.

Pyöräilyosuudella pidin kiinni kadenssista, en vauhdista. Tiesin, etten voi revitellä, vaan mun on pidettävä maltti koko matkan ajan. Tuulesta, nousuista ja väsymyksestä huolimatta jalkojen tuli pyörittää kampiakselia melko helposti koko matkan ajan. Sillä varmistin oikean rasitustason. Puolessa välissä pyöräilyosuutta sekä selkä että oikean reiden ulkpuoli alkoi ilmoittelemaan olemassa olositaan. Nousemalla putkelle koetin saada pientä vetreyttä. Samoin aikoihin alkoi mieleen nousemaan ajatus omasta kyvystä suoritua 90 km lenkistä ja vielä liikuttamaan itseäni sen jälkeen. Sairaalasta pääsyn jälkeen olen juuri ja juuri pyöräilyt ehkä 200 km kevyesti ja ainoastaan yhden pidemmän lenkin. Olenko pyöräilemässä mahdollisesti jalat altani? Koska juoksuosuus tulee olemaan joka tapauksessa selviytymistä, ajattelin ottaa edes uinnista ja pyöräilystä jonkin tason ajat.

Vaihtoalueelle tullesani mieheni ei ollut tunnistaa mua turpoamisen vuoksi. Tämä turpoaminen on jotain ihan käsittämätöntä. Sitä ei tapahdu treeneissä, mutta kylläkin lähes kaikissa vähänkin pidemmissä kioissa.

Vessareissu #1 oli T2:ssa. Onneksi vessat olivat vaihtoalueella ja niitä oli riittävästi. Vaihdossa en pitänyt kiirettä. Eihän mulle mikään kiire ole mihinkään.

Juoksemaan lähdin melko hyvissä voimin. Itse asiassa jalat olisivat vieneet hiukan kovempaa vauhtia, mutta syke oli liian korkea. Maaliviivan ylittäminen terveenä, ilman jälkiseuraamuksia oli riittävä tavoite. Sen pidin kirkkaana mielessäni.

Ensimmäisellä kierroksella juoksu tuntui hyvältä, sykkeet pysyivät aisoissa. Toinen kierros alkoi vessakäynnillä #2, johon kului 2 min 52 sek. Kyllä, kellotin tuon ;).

Toisella ja kolmannella kierroksella kävelin eniten. Huoltopisteiden lisäksi aina kun syke nousi liian korkeaksi. Kun syke oli laskenut vähintään 5 pykälää alle maksisykkeen eli aerobisen kynnyksen, jatkoin hölkättelyä. Neljännellä kierroksella alkoi sataa vettä, joka oli itselleni erittäin tervetullut virkistys. Uskalsin jo hiukan nostaa vauhtia ja viimeiset kilometrit tulin puhtaasti fiiliksen mukaan. En katsonut sykkeitäni. Toivoin vain kykeneväni juoksemaan maaliin asti ilman pysähdystä.

Maaliin saapuminen merkitsi uskomatonta toipumista, luottamusta oman kehon kuunteluun, terveyttä, selviytymistä keuhkoemboliasta. Täysin terveen papereita en vielä saa, mutta toipuminen on enemmän kuin hyvässä mallissa. Viisi viikkoa siten jaksoin kävellä 30 metriä kymmenen askelta kerrallaan, jonka jälkeen oli pakko pysähtyä hengittämään syvään ja lepäämään. Sunnuntaina liikutin itseäni omin voimin yli 110 km. Sijoitus ja aika eivät olleet mielessä tullessani maalialueelle. Olin puhtaasti onnellinen päästyäni maaliin ilman epänormaalia väsymystä ja hengenahdistuksia.

Maaliviivan ylityksen jälkeen ensimmäinen kysymykseni kuului:"Olinko ikäsarjani viimeinen? ;) En ollut. Lisäksi alitin niukasti alle 6 tuntia.

ja sitten alkoi harmitus .... ja jossittelu. Mutta se on aivan turhaa. Suoritukseni oli yli tunnin nopeampi kuin mihin olin uskonut vielä viikko sitten.

Viikot ennen Challenge Turkua

Kuten monessa muussakin asiassa, niin myös sairaudesta toipumisessa ei ole yhtä kaavaa tai aikajanaa. Yhdellä menee kaksi vuotta, toisella vuosi, kolmannella puoli vuotta. Jokainen on yksilö, jokaisella on erilainen tausta ja keho.

Henkisesti olin varautunut useamman kuukauden toipumiseen, mutta jo viisi viikkoa sitten vielä ollessani sairaalassa ehdotin miehelleni ajatusta olla peruuttamatta Challenge Turkua. Halusin ja kaipasin hänen tuen ajatukselle. Ilman puolison tukea ja ymmärtämystä ei normaali treenaaminenkaan ole helppoa, puhumattakaan tällaisen idean toteuttamisesta. Toki tiedostin sen faktan, etten tule olemaan 100% kunnossa. Tavoite oli päästä sellaiseen kuntoon, että voin liikkua pk/aerobisella kynnyksellä.

Viikko sitten sunnuntaina tein ensimmäisen yhdistelmätreenin, jossa uin 1.2 km, pyöräilin 70 km ja juoksin 2x20 min + 5 min verraa. Tuo meni hyvin, mutta uintia lukuunottamatta vauhdit olivat vaatimattomia. Tuon treenin perusteella tein laskelmia, että 8 h alittuu ja sitä myöten päätöksen osallistua kisaan. Tavoite oli ylittää maaliviiva 7 ½ tunnissa, saada finisher-paita, sillä kaikki ns treenaaminen on ollut peruskestävyysalueella, ilman tehotreenejä eikä edes matkat ole olleet pitkiä. Näillä treeneillä ei ihmeitä tehdä eikä odotukset voi olla korkealla.

Viimeiset kolme viikkoa ennen Turku Challengiä ovat sisältäneet:
* kolme kertaa uinti altaassa.
* neljä kertaa uintia avovedessä.
* viisi juoksukertaa, jotka ovat olleet 20 minuutista tuntiin poislukien yhden puoleentoista tunnin juoksun, jossa kaikki nousut menin kävellen.
* neljä maantiepyöräilyä, joiden pituudet vaihtelivat 30 kilometristä 51 kilometriin.
* yhden traineriharjoituksen huonon sään vuoksi.
* kaksi kertaa lihastasapainoa ja -aktiviointia.
* yksi pitkä kävely.
* yksi triathlon/yhdistelmäharjoitus.

Matkoja lisäsin jokaisen kerran jälkeen, jos kroppa oli samaa mieltä. Samaa tein vauhtien kanssa. Pyöräilyharjoituksissa nopein keskivauhti oli ollut 25 km/h ja juoksussa 20 min matkalla 6 min /km, mutta esim hiukan yli tunnin juoksutreenissä lähes 8 min/km. Vauhti on kuitenkin kasvanut jokaisessa treenissä, joten luottavaisin mielin valmistauduin Turkuun. Tietoisesti pidin matalaa profiilia itse osallistumisesta tai muutamista erinomaisesti menneistä treeneistä kuten tuo yhdistelmätreeni.

Näillä "hurjilla" treeneillä starttasin sunnuntaina Turussa tietäen oikein hyvin, etten missään nimessä tule pääsemään entisiin aikoihini. Olin myös tehnyt itselleni selväksi keskeyttämisen mahdollisuuden. Suurin tavoite oli päästä tästä portista läviste:

"It's a slow process"

Tänään on ollut hankala päivä. Heräsi epäilys tuleeko tästä mitään, voiko yhdessä hetkessä todella mennä tällaiseen kuntoon?

Tähän päivään asti INR-arvo on lähestynyt mukavasti hoitotaso, kunnes tänään tuli takapakkia. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Kovasti olin toivonut pääseväni hoitotasolle jo tällä viikolla, mutta ei niin ei. Napapiikit jatkuvat, samoin kontrollikäynnit kahdesti viikossa. Iltapäivällä lääkäri soitti tutkimustuloksista, jotka veti melkolailla mielen matalaksi. Kyyneleiltä ei vältytty. Onneksi tänään kuitenkin todettiin aikaisemmin löydettyjen kystien olevan toiminnallisia nesterakkuloita. Kaikesta huolimatta uusinta tutkimuksiin kolmen kuukauden päästä.

Vaikka kuinka tajuan ja tiedostan tilani, niin tätä kunnon "romahdusta" on vaikea hyväksyä. Tiedän, että sairaalasta pääsystä on aikaa vasta kaksi viikkoa ja pystyn liikkumaan huomattavan paljon. Viime viikolla pystyin jo normaalivauhtiseen kävelyyn ja arkiaskareet (poislukien  se terassin siivous) sujuvat ongelmitta. Tämä vuoksi olen myös pystynyt lisäämään liikuntaa asteittan. Tosin tuo asteittan lisääminen etenkin tehoissa tuntuu niin kovin mitättömältä, kun lähtötaso on lähes nolla.

Lihasheikkous ja lihasten väsyminen on jotain aivan käsittämätöntä. Sitä on vaikea kuvailla, kun sitä en oikein itsekkään pysty käsittämään. Tietää, että voimaa on, mutta tuntuu kuin sitä lihasta ei saa aktivoitua. Aivan kuin hermotus ei toimisi tai koko ajan olisi jarru pohjassa. Jälkeenpäin ymmärrän miksi mm. Lohja Triathlonissa mulla oli tunne, että jaksaisin, mutta jalat eivät kykene vaan menemään yhtään kovempaa. Se kahden minuutin häviö ei enää tunnu niin karvaalta.

Tänään pyörän päällä tuntui aivan käsittämättömältä miten vähän ja miten hitaasti sitä jaksaa edetä. Perjantaina on tavoite lisätä matkaa taas noin 10%, kunhan alla olevat kohdat toteutuvat. Jotain positiivistakin liikunnan saralla. Tänään pystyin uimaan pitkällä radalla perhosta yhtäjaksoisesti 50m. Muutenkin uinti tuntui asteen kevyemmältä kuin aikaisemmin.

Vaikka rasitusta saa lisätä, niin kehon kuuntelu on edelleen numero YKSI. Liikunta ei saa aiheuttaa rintakipua eikä hengenahdistusta. Se ei myöshään saa aiheuttaa sellaista uupumusta, jota mulla oli vielä reilu viikko sitten, jolloin väsähdin totaalisesti kesken lankutuksen, ruokakaupassa käynti sai mut väsähtämään tai kun kesken lyhyen shoppailun oli vaan istuttava alas. Tänään pyöräilyn jälkeen ei ollut tietoakaan uupumuksesta. Pulahdin veteen sekä kävin vielä ruokakaupassa.

Vaikka kehon ja rasituksen kuuntelu ovat ne tärkeimmät asiat, niin mittaamalla kaiken liikunnan pystyn paremmin seuraamaan sitä mitättömältä tuntuvaa kehitystä.

Jälkipuintia ja otteita lääkärinlausunnoista

Viikon aikan olen käynyt moneen kertaan lävitse mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi en tajunnut mennä aikaisemmin lääkärille esim pohkeen "jumin" vuoksi tai miksi en reagoinut vakavemmin pohjekipuun, joka oikeasti tuli käydessäni jääkaapilla. No, ehkäpä lääkärillekin olisi noussut hymy kasvoilla, kun olisin mennyt valittamaan pohkeen hetkellistä kovaa kipua kääntyessäni jääkaapille. Tai miksi en reagoinut kesäkuun aikana vakavemmin suoritustasooni, josta en ollut tyytyväinen koska se tuntui vain laskevan.

Sanotaan, että jälkiviisaus on paras viisaus.

Omakannan kautta olen lukenut lääkärien lausuntoja ja tutkimuksien tuloksia. Alla on muutamia epätäydellisiä poimintoja lausunnoista ja tutkimuksien tuloksista.

Keskiviikkona päivystykseen tullessani ja ensimmäisen lääkärin lausunto: "Potilaan suorituskyky normaali-ihmiseen verrattuna kuitenkin varsin hyvä ja tänäänkin uinut 1.5 km. Ylikuntoa? MIkäli labroissa ei poikkeavaa, suosittelen nyt potilaalle lepoa, kesäloman pitämistä muutaman viikon ajan. "

Välikommentti: Nyt se on kirjallisesti. Triathlonia harrastava ihminen ei ole normaali-ihminen :)

Tuossa kohtaan multa oli mitattu verenpaine, (joka mielestäni oli kyllä hiukan normaalia korkeampi), lämpö, saturaatiotaso (päivytykseen tullessa se oli huoneilmalla 96-97%). Sydämestä ei löytynyt sivuääniä, keuhkojen hengitysäänet olivat siistit, ei ollut vinkunaa. Rintakehässä oli jonkin verran aristusta. Iho oli siisti eikä pohkeissa ollut aristusta tai turvotusta.

Laboratoriokokeissa Hb 150 ja TnT 145. 

"Oire vaikuttaa sydänperäiseltä, toki keuhkoemboliakin ja sydänkuormituksesta johtuva TnT-päästö mahdollinen."

Diagnoosi: Sydäninfarkti ilman ST-nousua / Huonovointisuus ja väsymys

Tämän jälkeen tilanne muuttui ja olin pyörätuolipotilas.

Vielä keskviikkoiltana mua hoidettiin sydäninfarktipotilaana.
"Jos emboliaa ei todeta, on vaivaa hoidettava sydänperäisenä, vaikka TnT nyt jos laskusuuntainen ja EKG:ssa ei iskeemiseen viittaavia muutoksia. Potilaalla ei myös riskitekijöitä, ei tupakoi"

Samana iltana mulle tehtiin sydämen ultaäänitutkimus. Tuosta oleva lausunto on sen verrran hepreaa, mutta suullisesti lääkäri sanoi sydämen olevan kunnossa.

Torstaipäivän puolella keuhkojen varjoainekuvauksien lausunto tuli Meilahdesta:"Potilaan keuhkoembolia-TT-lausunto valmistunut. Tutkimuksessa nähty keuhkoemboliamassaa lähes jokaisessa keuhkovaltimohaarassa. Myöskin oikean puolen kuormituksen merkit. Oikean keuhkovaltimon haarautumiskohdassa on kookas ratsastava emboliamassa."

Diagnoosi: Keuhkoveritulppa ilman akuuttia keuhkosydänsairautta

Torstaina sydänvalvomopuolella lääkärin lausunto toisen sydämen ultraäänitutkimuksen jälkeen: Potilaan kliininen vointi ollut erinomainen, pelkällä huoneilmalla saturaatiot 98 tasoa. Mitään oireita ei ole. Sinusrymissä, ei rytmihäiriöitä. TNT tulovaiheessa 147, eilen 41, tänään 21. Verenkuva normaali, samoin natrium, kalium ja Krea, CRP alle 3. .... Vointi on kliinisesti varsin hyvä, vaikka embolia olikin kohtuullisen suuri.

Sydänvalvomon puolelta siirto osastolle. "Potilaan tila vakaa, otettu osastolle telemetriaseurantaan"
Syy tekemetriaseurantaan johtui sydän alhaisesta sykkeestä. Syke voi laskea normaalisti jopa tasolla 30-40/min esim. kestävyysurheilijalla, mutta oireinen hidaslyöntisyys johtuu yleensä sydämen toiminnan häiriöstä. Öisin mun syke laski lähelle 30/min.

Keuhkoemboliadiagnoosin jälkeen "alaraajojen laskimoiden UÄ-tutkimus, jossa löydöksenä oikealla syvä laskimotukos."

"Potilaan anamneesia tarkistettaessa keuhkoveritulpan altistavana tekijänä nyt todennäköisimmin e-pillereitten käyttö, ei tupakoi"

"Potilas voi kotiutua tänään hyvävointisena. Konsultoitu Meilahden hyytymiskonsulttia, jonka ohjeiden mukaan nyt ei aloiteta Xareltoa vaan Marevan-hoito."

Marevan-hoidon lisäksi mulla on edelleen ns napapiikki.

Tavallaan oli helpottavaa lukea näitä lääkärien lausuntoja, vaikka näitä tavatessa vasta ymmärsin laajuuden. Lääkärit puhuivat laajasta tai melko laajasta. Nyt kun lukee, että heidän viitatessa laajaan he tarkoittivat, että mulla oli keuhkoemboliamassaa lähes jokaisessa keuhkovaltimohaarassa. Niin vasta nyt tajuntaan iskeytyi, että olisin ilmeisesti saattanut ihan oikeasti kuolla.

Helpottavaa itselleen, koska heillä on koulutusta, kokemusta, erilaisia keinoja tutkia oireita. Jos heillekin oli haastavaa löytää syytä väsymykselle ja huonovointisuudelle, niin miten itse olisin pystynyt ymmärtämään mistä pienet oireet, jotka voivat viitata niin moneen muuhunkin sairauteen tai ylirasitustilaan. Toivottavasti nyt pääsen eroon itsesyytöksistä.

Sen tärkeän asian, jota erikseen jopa kysyin ja minkä lääkäri unohti mulle mainita kotiutusvaiheessa: "kävelyä voi tehdä voinnin mukaan."
Hoitajat sanoi, että vuodelepoa, joka kuullosti todella huonolta vaihtoehdolta. 

Ei lentoa Budapestiin huomenna, ei starttia kahden viikon päästä. Mutta eipä ole mustia varpaankynsiä tänä kesänä.

Kelloja ei voi kääntää, jälkipuinnille ja analysoinnille on oma aika ja paikka. Mielestäni nyt olen sen tehnyt ja opiksi ottanut. En pysty muuttamaan tilannettani, mutta pystyn tekemään parhaani, että toivun tästä mahdollisimman hyvin (ja nopeasti) ilman jälkiseuraamuksia. Blogiini haluan jättää jäljen tästä kaikesta, toivoen edes yhden ihmisen menevän ajoissa lääkäriin saamatta keuhkoemboliaa. 

Toiveenani on myös kertoa omasta toipumisesta. Toipumiseen ei ole yhtä kaavaa, jokainen on yksilö, erilaisine taustoineen ja oireeneen. Vietettyäni useamman tunnin netissä tiedän toipumisen saattavan kestävää muutamasta viikosta jopa kahteen vuoteen. Kuinka kauan minulle menee? Jos lääkärit eivät ottaneet asiaan minkäänlaista kantaa, niin tuskin sitä kukaan muukaan pystyy ennustamaan. Kuuntelen kehoani ja toimin sen mukaan. Päivä kerrallaan.

Minun ei tarvitse olla sänkypotilaani, pystyn hoitamaan arkiasioita (en kuitenkaan esim kanna raskaista kauppakasseja), olen pirteä ja  tilanteeseen nähden olen hyvässä kunnossa. Olen hemmotellut itseäni ja käynyt myös kävelemässä. Kiitos Polarin, niin tiedän jopa kävelynopeuteni. 2.5 km /h. Toipumisesta lisää myöhemmin.

Tasapainon etsiminen alkaa

Syytä veritulppaani ei oikein vieläkään täysin tiedetä, mutta yksi vahva kandidaatti on Femilar-valmiste.  Ohjeessa lukee kisankokoisille kirjaimilla, että niitä EI SAA käyttää, jos on tai ollut aikaisemmin veritulppa. Siihen loppu niiden käyttö kuten kaikkien muidenkin ehkäisypillereiden käyttö. Ennen kuin aloittaa minkään ehkäisyvalmisteen käytön, kannattaa itse lukea ohjeet vaikka lääkärille olisikin tuonut esille aikaisemmat sairaudet ja vaivat.

Ennen kotiutumista mulle opetettiin kädestä pitäen kuinka napapiikki laitetaan. Onneksi työvuorossa oli rempseä, mutta samalla erittäin kannustava sairaanhoitaja. Ennen maanantaita, en ole pystynyt ottamaan itseltäni edes verensokerinäytettä. Olin saanut tehdä henkistä työtä jo ennakkoon ja mielessä käynyt useamman kerran lävitse mitä tehdään missäkin vaiheessa sekä katsonut miten piikki annetaan. Osasin siis odottaa tuota hetkeä. Henkinen työ oli kannattanut, sillä vaikka pientä epäröintiä oli työntää piikki ihon alle, niin käsi kuitenkin totteli.

LÄÄKITYS

Alkuvaiheessa otan 12 h välein napapiikin, joka tehostaa Marevanin vaikutusta estääkeen nykyisten tukkoksien laajentumisen ja uusien syntymistä, mutta ei siis liota nykyisiä pois. Keho hajottaa tukokset ja siihen menee sen aika minkä keho siihen tarvitsee. Ja mulla oli / on laajat tukokset molemmin puolin. Keholla menee lienee jonkun aikaa hajoittaa ne täysin.

Napapiikin lisäksi mulla on käytössä siis Marevan-hoito vähintäänkin seuraavan kolmen kuukauden ajan sekä Somac suojaamaan vatsaa. Molempia otetaan vain kerran päivässä. Marevanille säädelleen INR-arvoa. INR-arvo kertoo veren hyytymiskyvyn. Tavoitetaso on 2-3, tällä hetkellä oma INR-arvo on alle kahden, jolloin tukosvaara on suurempi. Jos INR-arvon on yli kolme, verenvuodon vaara kasvaa.  Itse ajattelen, ettei tämä ole sen oudompaa kuin diabeetikoilla verensokerin tasapaino.

Marevan lääkeannos määrätään viikon kokonaisannoksina, joka jaetaan mahdollisimman tasaisesti viikon päiville. Määrättyä viikkoannostusta toteutetaan seuraavaan INR-mittaukseen. Lääkeannos otetaan joka päivä samaan aikaan tyhjään tai täyteen vatsaan.

RUOKAVALIO

Marevanin käytöstä on, etenkin vanhempi sukupolvi, on saanut ohjeet välttää tai jopa poistaa ruokavaliostaan vihreät kasvikset, jotka sisältävät k-vitamiinia. (K-vitamiini, joka heikentää lääkkeen tehoa, on yksi tärkeimmistä tekijöistä monimutkaisen veren hyytymisen tapahtumaketjussa.)

Onneksi tutkimustyötä tehdään ja nykyisin ohje on syödä normaalisti. Mitään ruoka-ainetta ei tarvitse poistaa kokonaan ruokavaliosta tai vältellä. Tärkeintä on syödä monipuolisesti ja terveellisesti.

Marevan-hoidossa haetaan tasapainoa ravinnosta saatavan k-vitamiinin ja lääkkeen vaikutuksen välillä. Hyytymistasapainon ja luuston kunnon vuoksi on välttämätöntä, että K-vitamiinia saadaan kohtuullisen runsaasti ja tasaisesti päivittäin.

Marevan-potilaana mun ei tarvitse vähentää kasvisten syömistä, koska se heikentäisi ruokavalioni ravitsemuksellista laatua. Tarkoituksena on tulla löytämään omaan (terveelliseen) ruokavaliooni sopiva lääkemäärä. Eli normaali lautasmalli, jossa on puolet kasviksia, ¼ proteiinia ja ¼ hiilaria, toimii edelleen. Kasvisruokailusta mun ei tarvitse luopua eikä olla huolissaan Marevan-hoidon vuoksi.

Hyvän hoitotasapainon edellytykset. HUOM! Lista ei ole kaiken kattava:

• Syö joka päivä terveellisesti sekä monipuolisesti ja runsaasti kasviksia.
• Nauti tummanvihreitä lehtikasviksia pieniä määriä kerrallaan tai osana muuta ruokaa.
• runsaasti k-vitamiini sisältäviä kasviksia ovat lehtikaali, ruusukaali, pinaatti ja nokkonen
• Pinaattikeiton tai  pinaattilettujen sisältämä k-vitamiinin määrä on niin pieni, joten näiden nauttiminen ei yleensä vaikuta hoitotasapainoon.
• Tärkeää on pitää tummanvihreiden lehtikasviksien päivittäiset määrät samana tasapainon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.
• Inkivääriä voi käyttää osana ruokaa esim raastettuna.
• Basilikaa, tilliä, persiljaa ja ruohosipulia maustamaan ruokaa.
• Marjoja n 2dl per päivä,  paitsi tyrnimarjoja 1dl per päivä.
• Käytä rypsiöljyä näkyvästi esim salaatissa (sisältää mm. k-vitamiinia ja omega3 -rasvahappoja)

• Käytä alkoholia vain satunnaisesti ja pieniä (1-2 annosta) kerrallaan.
• Vältä vitamiinivalmisteita, joissa on C-vitamiinia yli 100mg.
• Vältä luontaistuotteita kuten esim. goji, tyrni-, ja inkiväärivalmisteita, omega3-rasvahappoja ("kalanmaksaöljy"), punariisiä, valkosipuliuutetta, ginsengiä.

• Älä käytä vitamiinivalmistetta, jossa on K-vitamiinia.
• Älä juo greippimehua tai suuria määriä (yli puoli litraa per vuorokausi) karpalomehua.
• Älä käytä asetyylisalisyylihappoa (mm. Asperin, Disperin).
• Älä käytä tulehduskipulääkkeitä kuten ibuprofeenia.
• Älä käytä mahahapon eritystä vähentävää omepratsolia (mm Losec).
• Älä käytä sennauutetta (Agiolax-rakeet).

Aktiivinen laihduttaminen vaikuttaa k-vitamiinin saantiin että Marevanin imeytymiseen.

* lähteenä on käytetty Suomen Sydänliitto ry:n Marevan hoito-opasta sekä saamiani ohjeita sydänhoitajalta

Mitä laskimotukos ja keuhkoveritulpat ovat?

Tämä päivitys on oikestaan jatkoa edelliselle.

Mikä syvä laskimotukos on?

Syvä laskimotukos syntyy, kun syvällä olevaan laskimoon muodostuu verihyytymä (trombi). Se esiintyy yleensä alaraajassa, reidessä tai lonkan alueella.

Mikä keuhkoveritulppa on?

Keuhkoveritulppa syntyy, kun keuhkoverisuonen tukkii verihyytymä tai sen osa, joka on irronnut syvästä laskimotukoksesta ja kulkeutunut verenkierron mukana keuhkoihin.

• Jos keuhkoveritulppa on suuri, sen voi rajoittaa keuhkoverenvuotoa ja aiheuttaa hengitysvaikeutta.
• Noin puolet ihmisestä, joiden syvää laskimotulehdusta ei hoideta, saa keuhkoveritulpan kolmessa kuukaudessa.
• Keuhkoveritulppa on vakavampi kuin syvä laskimotukos ja voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, jos sitä ei diagnosoida ja hoideta välittömästi.

Syvän laskimotukoksen oireet ja löydökset?

• kipu
• arkuus
• turvotus
• tukkeutuneen raajan ihon värimuutos (sininen/punainen/purppura) tai kuumotus

n 50 % ihmisillä ei ilmene mitään näistä oireista.

Syvää laskimotukosta on vaikea diagnosoida, sillä oireet ovat epämääräiset ja muistuttavat kramppin tai lihasrevähdyksen aiheuttamaa lihaskipua tai arkuutta.

Keuhkoveritulppan oireet ja löydökset?

Syvä laskimotukoksen tavoin keuhkoveritulpan oireet ovat epämääräiset.

Oireet ja löydökset:

• hengenahdistus/hengitysvaikeudet
• yskä (verinen liman kanssa tai ilman)
• rintakipu/puristava tunne
• ahdistuneisuus
• huimaus
• kiihtynyt tai epäsäännöllinen syke tai matala verenpaine

Usein keuhkoveritulppa ei aiheuta minkäänlaisia oireita.

Mikä aiheuttaa laskimotukoksen?

Laskimotukos on harvinainen ilman riskitekijöitä. Seuraavat riskitekijät johtavat siihen, että hyytymiä syntyy tavallista herkemmin:

• Pitkä liikkumattomuus esimerkiksi sairauden tai pitkän lentomatkan vuoksi. Lennolla riskiä lisää vielä asento, jossa istuimen reuna voi haitata jalkojen laskimoverenkiertoa.
• Alaraajojen vammat, esimerkiksi kipsatut murtumat
• Suuret leikkaukset
• Ehkäisytabletit etenkin tupakoivilla naisilla
• Raskaus
• Vaikea muu sairaus, etenkin syöpä
• Lihavuus. Laskimotukoksen uusiutumisriski ylipainoisilla (10 kiloa tai enemmän) on kaksinkertainen normaalipainoisiin verrattuna.
• Perinnölliset hyytymishäiriöt ovat harvinaisia. Tavallisin näistä on erään hyytymistekijän (faktori 5) geenin mutaatio, jollainen on Suomessa noin 200 000 henkilöllä 

Mitä riskitekijöitä minulla on?

• mahdollinen perintötekijä (tässä vaiheessa en ole asiasta varma)
• E-pillerit

Mitä oireita minulla on ollut?

Pitkäaikainen "lihasjumi", jota on avattu pariin kertaan hieronnalla. Toukokuussa olen kuvannut pohkeessa olevaa tuntemusta ei-lihasperäiseksi, mutta siitä huolimatta en ole osannut mennä lääkäriin asiasta. Hieronta on kuitenkin tuonut apua eikä kipua ole tuntunut esim juostessa poislukien pari lyhyttä hetkeä. Jonain aamuina pohkeessa on ollut arkuutta. Ei värimuutoksia, pinkeyttä kylläkin, mutta sekin poistui hieronnan jälkeen.

Jälkeenpäin katsottuna kuukauden aikana kehitys on junnannut paikoillaan, joka alkoi mietityttämään itseäni viikonlopun aikana. Sunnuntain surkean treenin jälkeen kävin lävitse kuukauden treenit ja vertasin niitä vuoden takaisiin. Mieleeni nousi miesten seurassa tehty pyörätreeni tuossa yksi sunnuntai, joka oli yllättävän kova mulle ja pari tunnin kohdalla kiitin miehiä seurasta jatkaen omaa matkaa. Vuosi sitten olin polkenut 90 km kolmeen tuntiin sykkeen ollessa vk-kynnyksellä ilman väsymyksen tuntemusta. Sunnuntaina tulin kuitenkin siihen tulokseen, että katson miten kevyt viikko puree ja miten Sääksin kisassa homma menee. 

Pientä kevyttä köhimistä silloin tällöin, mutta samoin nenäni vuotaa 365 päivää vuodesta. Kotona pariin kertaan olen ääneen kommentoinut, että mikä ihmeen köhä mulla oikein on, kun se menee ja tulee. 

Siinä ne oireet ovat olleet.

Totaali lepo

Keskiviikkoaamun uintitreeni pysäytti täydellisesti tämän naisen. Koin jotain sellaista mitä en olisi koskaan kuvitellut kokevani.

Alkuverra oli 3x300m räpylöillä vaihdellen vaparista seläriin. Ensimmäisen satasen jälkeen jouduin ensimmäisen kerran pysähtymään. Uinti tuntui vaivalloisesta, tuntui ettei happi riitä.  Seläri meni ok, mutta vaparia uidessa mietin pääsenkö altaan päähän asti. Ajatuksiin tuli, että tältäkö tuntuu kun jos hukkuisi. Kaikesta huolimatta koetin pystynkö yhtään nostamaan vauhtia eli pääsetin ensimmäistä satasta koetin. 75m kohdalla tuntui väsymystä jaloissa, olin poikki. Satasen jälkeen olin hengästynyt samalla tavalla kuin olisin uinut kovaa. Vauhti ei kuitenkaan ollut juuri verraa kovempaa.  Ehkä reipasta verraa.

Päätin kuitenkin ottaa loppuverran 500m pullareilla ja lättäreillä. Loppu meni hyvin, maltillisesti ja sain happea paremmin. En kuitenkaan jatkanut, sillä se tunne ja olo mikä mulla oli ollut jo ensimmäisten metrien jälkeen oli kaikkea muuta kuin normaali.

Uimalan rappusten nouseminen sai mut hengästymään.

Jatkoin päivää töiden merkeissä, mutta heti asiakaspalaverin lähdin sairaalan päivystykseen varautuen pitkään odotukseen.

Päivytyksessä nuori mieslääkäri oli alussa sitä mieltä, että suoritustasoni on hyvä, kun tällä iällä pystyn uimaan 1500m. Koetin sanoa, että tuo on mulle kaikkea muuta kuin normaalia. Lisäsin, että sunnuntain pyörätreeni oli ollut voimatonta, jonka vuoksi olin joutunut lyhentämään sitä. Hän oli kovin sitä mieltä, että 50-vuotias!!! - En ole VIELÄ 50-vuotta ;) - ja treenaat ilmeisesti melko paljon, niin kyse on ylirasituksesta. En kieltänyt, mutta sanoin käyneeni sen lävitse jotain vuosia sitten, eikä oireet ole ollenkaan samat. Ruokahalu on hyvä, syke laskee suorituksen jälkeen. Nyt puristaa keskeltä rintakehää enkä tunne saavani riittävästi happea. MUN suorituskykyni on laskenut merkittävästi.

Onneksi lääkäri määräsi laajat verikokeet, mm. sydänentsyymiarvot mitattiin. Verikokeiden tuloksien valmistuttua, tilanne muuttui. Samaan aikaan lääkäreillä oli vuoronvaihto. En saanut enää ottaa askeltakaan, pyörätuolissa sisätautienpäivystykseen.

Seuraavan vuorokauden aikana pääsin sydämen ultaäänikuvaukseen, keuhkokuvaan, keuhkojen varjoainekuvaukseen, vatsan- ja alaraajojen ultraäänikuvaukseen. Musta otettu verinäytteitä, myös valtimosta.

Sydämessä ei ole mitään vaurioita, se on vahva ja terve. Korkea sydänentsyymi johtuu keuhkoemboliasta. Molemmissa keuhkoissa on laajat tukokset, jonka lisäksi oikeassa pohkeessa on veritulppa. Nyt selvisi miksi oikea pohje on ollut tiukassa "jumissa", siinä on ollut kivualis kohta ja krampannut pari kertaa todella ilkeästi. Pohje ei ole oireillut millään erikoisella tavalla juostessa tai pyöräilessä. Senpä vuoksi en ole osannut mennä lääkärille.

Jälkeenpäin on helppo katsoa taaksepäin todetakseen, että olihan niitä oireita ollut noin kuukauden aikana. Juoksu on tökkinyt, tunne kehityksen taantumisesta ja kaikki nousut ovat tuntuneet haastavilta.  Lääkärit ovat kyllä sanoneet, että kun on vahva sydän, hyvä peruskunto, niin keho pystyy kompensoimaan paljon. Toiseksi urheilutausta kenties pelasti mut.

Treenipäiväkirjan pitäminen vahvisti, että lääkäriin on syytä mennä nyt. Viikkoa aikaisemmin aamutreeni oli ollut kovempi ja sykkeet matalemmat kuin keskiviikkoaamuna. Paria viikkoa aikaisemmin olin jo vertaillut vauhteja ja sykkeitä vuoden takaiseen, josta kyllä näin, että pieniä muutosia on. Mutta mitään dramaattista ei ollut ennen sunnuntain pyörätreeniä, josta olen kirjannut; Pyörä alusta lähtien hankalaa. Sykemittari ei toiminut, fiilispohjalta menty. Jalat ihan voimattomat. Satoi ja lämpötila laski +15. Treeniä lyhennetty puolella tunnilla. Oliko energiataso liian alhainen? Surkea treeni. Keskiviikon uinnista; pahempi kuin sunnuntain pyörä. Lääkäriin tarkistamaan onko kaikki ok.

Nyt olen kiinni piuhoissa enkä saa ottaa askeltakaan. Mun ainoat liikunnat on istua sängynlaidalla syödessäni, käyttää peukaloa nostamaan sängynpäätyä ylös tai laskemaan sitä alas. Ja venyttely sängyssä :)

Aika vaan tulee pitkäksi täällä, mutta hoito on huippuluokkaa.