Tunnerikas puolimatka, Joroinen 2014

Tähän kisaan lähdin luottavaisin mielin. Missään lajissa ei ole ollut erityisiä ongelmia. Uintiin oli löytynyt vauhtia vaikka heikolta se vaikutti välillä. Pyöräilyssä ei ole ollut haasteita, joskaan vauhti ei ole kasvanut. Mutta siihen pätee oikein hyvin:"Niin kisaa, kuin treenaa." Yksin on poljettu, jonka vuoksi mitään havaittavaa muutosta ei ole tapahtunut. Juoksu on treenattu ja mielestäni siinä olen mennyt eteenpäin. Tänä vuonna jopa odotin juoksuosuutta.

Perjantaina starttasin auton paria tuntia myöhemmin kuin mitä olin ajatellut, mutta ei silti kiirettä pitänyt tulla. Ei ennen kuin tajusin unohtaneen mm buranan kotiin. Pitäisi myös löytää hyvin varusteltu ruokakauppa. Yllättävän paljon saa aikaa kulumaan erilaisiin pysähdyksiin automatkalla.

Kisaa edeltävä päivä meni melko perinteisesti: kisatoimistoon, kisainfo, expo ja sprinttimatkan seuraaminen, pyörän katsastaminen ja majoittuminen. Kaveri saapui Joroisille myöhemmin ehtien vielä klo 20 kisainfoon. Sillä aikaa kun hän kävi infossa, mä kävin syömässä Jari-Pekassa ja ehdin jopa lepäämään hetken.

Kisainfon jälkeen tarrat pyörään ja pyörät katsastukseen. Valvatus oli tyyni ja rauhallinen. Kaikki oli valmista seuraavan päivän kisaan.

Päivä valkeni kirkkaana ja helteisenä. Aamupalan jälkeen viemään juoksutavarat T2:lle, bussiin ja Valvatuksen rantaan.

Lämmittelyvaatteita ei tarvittu, mutta lippis ja toiset aurinkolasit olisi ollut tarpeen ottaa mukaan.

Tässä valmentajani Katja tuli kyselemään fiiliksiä ja toivottamaan onnea matkaan. Tässä vaiheessa olin vielä kovin luottavaisin mielin. Jännitystä kuitenkin sen verran, että koko ajan olin liikkeessä malttamatta istua ja levätä.

Kuulen nimeni ja huikkaan kädellä :)

Uinnin startti tapahtui jotenkin yllättäen. Märkäpuvun laitoin päälleni aivan viime tipassa, onneksi kuitenkin oikein päin. Tässä vaiheessa naiset oli jo kutsuttu ensimmäiseen karsinaan ja lähes samaan aikaan tajusin meidän ryhmän siirtyvän jo lähtökarsinaan. Siirryin aivan eteen, jossa ei onneksi ollut tungosta. Kävin vedessä viilentämässä itseäni ja lurautin vettä märkäpuvun sisään. Ja melkolailla sitten jo kuului starttiääni. Kello jäi laittamatta päälle, laseihin ajateltu pieni vesitippa valahti pois. Jonka seurauksena lasit olivat huurussa melko pian.

Lähtö oli taas painimista. En ymmärrä mikä into on uida puoliksi toisen päällä, hakata päähän ja selkään. Muutaman kovemman iskun ja parin yliuintiyrityksen jälkeen mulle alkoi riittämään. Koetin ottaa pari irtiottoa ja näiden irtiottojen aikana tunsin kuinka käsivetoni työntöosuudella työsin jotain naista taaksepäin. Eipä sen jälkeen enää tullut iskuja päähän eikä selkään. Toisella puolelle oleva nainen ui melko lähellä ilman yhtään painiskelua. Lopulta hänkin jäi mun taakse. Lisäksi joku roikkua jaloissa, mutta pari kovempaa potkua teki siitäkin lopun. Loppumatkan onnistuin uimaan omaa menoa ilman painiskelua tms. Uintiaikana oli 32 ja jotain. Meno ei missään vaiheessa tuntunut kovalta. Kaksi kertaa pysähdyin huuhtelemaan laseja. Vaikka ennen starttia olin hiukan epäilevä mitä uinnista tulisi niin lämpöisessä vedessä musta kumipuku päällä auringon porottaessa selkään. Ei ollut tuskaista ollenkaan. Ilmeisesti en mennyt tarpeeksi kovaa ;).

Pyöräily lähti hyvin, mutta hyytyi n 20 km kohdalla. Selkään ja oikean reiden ulkoreunaan alkoi särkeä. Tässä vaiheessa pyöräilyosuuden ensimmäinen burana meni suuhun. Tahmeaa menoa eikä hälytyskellot kilittäneet enegiahukasta. Kumpuileva reitti olisi ollut mukava ilman särkyä, joka yltyi aina kun piti oikeasti pyörittää kampiakselia.

Kisainfossa otettiin voimakkaasti kantaa peesaamiseen ja sen valvontaan. Tänä vuonna kuulemma peesaamiseen otettaisiin tarkka valvonta ja selkeät rangaistukset.  Junia oli ja toisen takarenkaassa oltiin kiinni. Valvonta ei voi koskaan olla täydellistä, mutta säännöt ovat kaikille samat. On eri asia kuka niitä noudattaa ja kuka ei. Halutaan kova pyöräilyaika ja podiumpaikka vaikka sääntöjä rikkomalla.

Kääntöpaikan jälkeen pyöräily sujui ajoittain paremmin ja takaisin tullessa taisi keskivauhti olla hitusen kovempi kuin mennessä, mutta missään vaiheessa pyöräily ei tuntunut helpolta. 90 km aikana nappasin 4 Buranaa ja siitä huolimatta Kuvansin mäki sai mut irvistämään. Tässä vaiheessa kisa oli mun osalta ohitse. Ainoa tavoite oli saada Finisher-paita päälle.

Jos pyöräily tökki, niin juoksusta tuli selviytymistaistelu. Onneksi aloitin geelien nauttimisen jo ensimmäisestä mahdollisesta kohdasta jatkaen niiden nauttimista jokaisella juottopisteellä. Siinä meni myös appelsiiniä, suolakurkkua ja kahdella viimeisellä kierroksella myös suolaa. Aina kun sain vettä näkyviini kaadoin sitä päälleni ja kävelin suihkujen lävitse. Kiitos valmennettavani miehelle omasta huollosta! Ilman hänen apuaan en tiedä olisiko edes 7 tuntia riittänyt mulle. Olin tehnyt pieniin juomavyön pulloihin suolavettä, joita nautin yhden pullollisen per kierros. Toimi hyvin. Puolitoista kierrosta olin edennyt enemmän tai vähemmän kävelemällä. Välillä jopa 2 minuutin juoksu tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Mutta tuossa puolentoista kierroksen aikana olin onnistunut viilentämään kehoani ja tankkaamaan sitä sen verran, että juoksuaskel alkoi kantamaan jo paremmin.

Tässä samassa vaiheessa näin edellä olevan naisen kävelevän ja kuulin hänen sanovan ohi menevällä tutulleen jotain särystä. Tulin hänen takaa kävellen. Tsemppasin ja motivoin häntä jatkamaan maaliin asti. Hänen jalkapohjiaan särki niin pahasti, ettei hän kyennyt juoksemaan. En tiedä kuinka pitkään siinä juteltiin ennen kuin halaamisen jälkeen jatkoin matkaa. Muutaman askeleen jälkeen muistin mulla olevan buranaa juoksutopin takataskussa. Käännyin takaisin, annoin buranan, tarjosin suolavettä. Jälleen muutama sana ja halaus. En tiedä kuinka kauan tässä meni. Ei haitannut. Tästä eteenpäin juoksin 15-20 min ja kävelin 1min, jolloin nautin suolavettä.

Ajankulusta mulla ei ollut mitään tietoa enkä ruvennut edes naputtelemaan Polaria löytääkseni kokonaisaikaani. Ei enää kiinnostanut, halusin vaan jatkaa matkaa hyvin mielin. Pyrin kannustamaan niitä, joiden ohitse menin ja pitäen hyvää triathlonfiilistä yllä niin itselläni kuin muillakin. Nautitaan siitä, että meillä on mahdollisuus ja kyky liikkua.

Maalialueen tuntumassa kuulin jonkun tulleen maaliin aikaan 6:20 tai jotain. Tässä vaiheessa kuvittelin käyttäneeni aikaa reilusti yli kuusi tuntia. Mutta maaliin päätin tulla hymyillen, mulla oli kaikki hyvin. Vaikka v-alkuisia sanoja oli päässyt matkan varrella, niin hapanta naamaa en näytä. En ollut pettynyt. Sain loistavan treenin korvien väliin, tärkeitä oppimiskohtia sekä huomasin pystyväni nauttimaan kyvystäni liikkua, ihmisten kannustuksista ja hymyillä vaikka oma tavoiteaika oli umpeutunut hyvän aikaa sitten.

Sitten kuulin kuuluttaja kuuluttavan ikänaisilla olevan vielä pieni mahdollisuus alittaa kuusi tuntia. Mitä?!? Mulla oli energiaa, jalatkin jo toimi, niin mikäs siinä oli laittaa vitosvaihde päälle. Jos kerran oli mahdollisuus alittaa kuusi tuntia, niin mä teen kaikkeni alittaakseni sen. Ihmiset kannustivat, kuuluttajakin taisi sanoa naisten tietävän tuon pienen mahdollisuuden kuuden tunnin alitukseen.

Alle kuusi tuntia alittui ;)

Maaliviivan ylitin hyvä kuntoisena. Leikittelin jopa ajatukselle, että jos olisi saanut lähteä neljännelle  kierrokselle korvaamaan ensimmäinen kierros, olisin lähtenyt.  Pyöräilyn ja juoksun aikana keskisyke oli ollut ainoastaan 151 eli PK-alueella menin. Menin kuitenkin suoraan urheilijoille tarkoitettuun recovery-teltaan nauttimaan mahtavista tarjoiluista.

Nauttiessani ruokaa ja juomaa, tuli muutama HelTri:n triathleettejä kiittelemään viime syksyn ja kevään uintitreeneistä. Erityisesti sain kiitosta triathlonuinnin harjoittelusta. Toinen kiittäjistä oli parantanut omaa uintiaan 10 min, jos oikein muistan. Saattoi olla enemmänkin. Voi että, kuinka nuo vaan paransivat omaa fiilistä. Nämä ihmiset tekevät tästä lajista hienon!

Tässä palkinto, joka on aikaa, sijoitusta tai mitalia arvokkaampi. Sain auttaa Elinan maaliin. Tämä palkinto ei pölyty eikä vaatinut peesausta.

Kisaviikko - ollaanko sitä valmiina starttamaan?

Vuosi takaperin ennen Joroisten kisaa jännitys alkoi olemaan jo käsin kosketeltavissa. Tänä vuonna tuota samaa jännitystä ja kisaviikon tuntua ei ole. Ei, vaikka starttiin ei ole enää kuin 3 vuorokautta, niin se tuntuu olevan jossain tulevaisuudessa. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että jälleen ollaan näin pitkällä kesää. Viimeistään lauantaiaamuna jännistys on jälleen sillä tasolla, että jopa vieras ihminen pystyy aistimaan hermostuneisuuteni.

Viime vuoden kisan jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen tälle vuodelle. Vuosi sitten uinti ja pyöräily oli priimaa, mutta valitettavasti juoksu oli heikko. Tuolta pohjalta tuntui kuitenkin hyvältä asettaa aikatavoite, joka mielestäni oli haastava, mutta realistinen. Toki olettamalla uinnin ja pyöräilyn sujuvan samalla tavalla kuin tuolloin, niin hyvällä juoksulla onnistuisin saavuttamaan tavoitteeni. Treenivuosi on kuitenkin ollut sen verran vuoristorataa niin fyysisesti kuin henkisesti, että ne tavoitteet on siirretty ensi kesän kisoihin.

EM-kisojen jälkeen pidin useamman päivän treenitauon, jonka jälkeen aloitin kevyesti treenit. Mutta sitten iski Kalmar-paniikki. Kun paniikki iskee, niin järki hyppää parvekkeelta alas. Tajuntaan iskeytyi, että Joroisten jälkeen mulle jää kaksi kokonaista viikkoa aikaa treenata Kalmariin. Mihin tämä vuosi ja etenkin kesä on mennyt? Miten tuo päivä, joka oli jossain siellä kaukaisessa tulevaisuudessa, onkin nyt kuukauden päästä?  Pystynkö edes suoriutumaan täyden matkan kisasta maaliin? Monenlaisten kysymyksien ja epäilyksien vallatessa mielen järjen ääni jäi taka-alalle. Niinpä olen sitten tehnyt enemmän kuin mitä treeniohjelmassa on ollut. Ehkä omaksi onnekseni Joroisten kisa on tässä välissä, jotta en onnistu treenaamaan itseäni aivan piippuun ja pahimmillaan vielä sairastumaan ennen Kalmaria. Parisen viikkoa on nimittäin vedetty melko kovaa settiä. Oli vaan pakottava tarve kokeilla pitkää juoksua, pyöräilyä ja yhdistelmätreeniä.

Viime viikonloppu on hyvä esimerkki. Perjantaina osallistuin ensimmäistä kertaa HyPy (triathlon) Cup:n. Toiseksi viimeistä osakilpailu viedään ja ohjelmassa oli 1500 m avovesiuinti. Alunperin olin ajatellut mennä vaan uimaan muiden kanssa, mutta enhän mä osannut ottaa kevyesti tai vain treeninä. Rannalla jo asetuin hyviin asemiin ja veteen päästyä otin seuran kovimman uimarin näköpiiriini tavoitteena olla häviämättä hänelle 6-0. Sain kyllä tehdä töitä siinä vauhdissa. Meidän välillä oli koko ajan selkeä välimatka, mutta en halunnut antaa yhtään enempää siimaa kuin oli aivan pakko. Toiselle kierrokselle lähdettäessä jaloissa hapotti tai oikeastaan koko kropassa. Jälkeenpäin katsoessani sykkeitäni, olivat ne olleet tuossa vaiheessa yli 180. Ei ihme, jos vähän hapotti. Tuntui siltä, että siinä oli se uinti. Toisen kierroksen alun otin rauhallisesti. Lopulliseksi aikaeroksi jäi n 25 sekunttia. Kuullostaa vähältä, mutta onhan tuo melkoinen ero. Muutaman sekunnin menetin viimeisen poijun kiertämisessä liian kaukaa sekä startissa. Erwin pitkine jalkoineen pääsee juoksemaan Sääksin matalaa rantaa pidemmälle kuin minä lyhyine kinttuineni. Mutta kovempaa en olisi pystynyt uimaan. Oma aikani oli 23:40. Voin vakuuttaa etten Joroisilla tule uimaan samaa vauhtia. Maaliviivan ylittämistä kuitenkin himoitsen ennemmän kuin kovaa uintiaikaa.

Seuraavana päivänä tein kovan yhdistelmätreenin valmennettavani kanssa. Hän teki omaa treeniä ja minä omaani. Startattiin yhtä aikaa ja Sääksin parkkipaikalta poistuttiin yhtä aikaa. Vaikka menimme eri vauhteja, niin hyvin toisen läsnäolo sai aikaiseksi sen, että sain itsestäni hiukan enemmän irti. Uinti oli hyvä, pyörä ei kulkenut kuten olisin toivonut, kun taas juoksu meni melkolailla kuten olin ajatellutkin. Illalla kävin vielä tekemässä juoksulenkin metsässä koiran kanssa. Sunnuntaina tein ajallisesti todella pitkän treenin. Nautin kauniista kesäpäivästä ollen lähes viisi ja puolia tuntia raittiissa ulkoilmassa. Pyörän päällä ja juosten. Kunnon ja fiiliksen puolesta olisin voinut juosta pidempäänkin, mutta veden loppuminen helteellä laittoi mut kävelemään loppumatkan. Viimeisen juomatauon jälkeen päätin juosta sen 15 min, mutta en pidempään. Nestehukkaa oli jo muodostunut tarpeeksi enkä halunnut vaikeuttaa palautumistani tuosta treenistä. Melkoinen treeni ja treeniviikonloppu vain viikkoa ennen kisaa!

En kannusta enkä suosittele kenellekään tekemään enempää tai kovempia treenejä mitä valmentaja on ohjeistanut. Hänellä on oikeasti kokonaiskuva ja tehnyt ison työn suunnitellessaan yksilölliset ohjelmat kunkin valmennettavan heikkouksien ja vahvuuksien varaan. Valmennettavan omat säätämiset tekevät valmentajan työn turhauttavaksi ja turhaksi. Minun tapauksessa kyse ei ole luottamuspulasta, jos joku niin ajattelee, vaan mulle tulee välillä tarve tehdä ihmiskokeita ja testata itseäni. Ja itse valmentajana on parasta teettää näitä ihmiskokeita itselleen kuin valmennettavillensa. Ja kaikista treeneistä olen raportoinut valmentajalleni, jotta hän tietää mitä olen tehnyt.

Olenko siis valmis Joroisten kisaan? Kunnon puolestani kyllä, mutta en valmis viime vuonna asettamaani aikatavoitteeseen. Kalmar painaa päälle. Pahiten henkisesti.

Vuosi 2013

Vuotta 2013 alkaa olemaan taputeltu ja aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta, joka ei millään mittakaavalla mitattuna ole ollut helpoimmasta päästä - ei henkisesti eikä fyysisesti. Vuoden vaihteessa työsuhde päättyi eikä tämän ikäisen ihmisen työllistyminen ole helppoa. Ikärasismin olemassaolon vahvistaa myös TE-keskus. Kesän jälkeen tein päätöksen ottaa loppuvuoden ilman paineita keskittyen omaan henkiseen hyvinvointiin ja vuoden vaihteen jälkeen tehdä ratkaisuja. Vuosi vaihtuu ja edelleen arvon. Hyppy tuntemattomaan pelottaa.

Urheilun saralla vuoden ensimmäinen kilpailu piti olla Ahvenmaalla, jossa käytiin mastersien pitkän radan SM-uinnit. Noin kuukautta ennen kisapäivää liukastuin ulkoiluttaessani koiraa. Huonoksi onnekseni otin vastaan kädellä loukaten olkapääni. Onneksi olkapää ei rikkoutunut, mutta kunnon kolauksen se sai. Tuli sairaslomaa, taukoa treenaamisesta ja kisojen peruuntuminen. Kipu oli sitä luokkaa, että pelkäsin koko kauden olevan tuossa kaatumisessa.

Uintitauko oli melko pitkä, mutta onneksi triathlonvalmentaja oli sitä mieltä, että perusuintini oli siinä kunnossa, ettei tauosta ole haittaa kesän kisoja ajatellen. Tuusulan uintitreenit jäivät kokonaan väliin kevään aikana. Puolikuntoisena tuohon ryhmään ei ole mitään asiaan.

Kauden ensimmäinen trikisan kävin Sääksisssä. Elämäni ensimmäinen sprinttimatka. Melkoista raastoa, jossa sydän meinasi tulla kurkusta ulos. Tyhjentäessäni Polarin, niin melkoisia piikkejä sykkeissä oli ollutkin. Vaihdot menivät poskilleen. T1:ssä märkkäri jäi kiinni nilkkoihin ja T2:ssä viereinen pyörä oli miten sattuu ja lopulta mulla oli molemmisssa käsissä pyörät. Juoksuosuudella annoin periksi puolessa välissä muiden naisten juostessa kevyesti ohitseni. Suorituksen jälkeen keräilin tavaroitani, kun joku tuli onnittelemaan kolmannesta sijasta. Tuloslista piti käydä tarkistamassa ja näinhän se oli. Olin kolmas!

Viikkoa myöhemmin olin Ruotsissa pyörän päällä. Tavoitteena kiertää Vättern-järvi, jossa matkaa kertyy 300km. Starttiajan vaihtaminen onnistui ihmillisempään ajankohtaa ja pienen haaverin jälkeen pääsimme starttaamaan kuuden aikoihin aamulla. Omalta kohdaltani 200km sujui ok, mutta sitten se iski. Jos tuolloin olisin tiennyt mistä kivut johtuivat, en olisi arponut viimeisen 100km aikana keskeyttääkö vai ei. Olisin keskeyttänyt. 100km matkan aikana ei ollut yhtään kivutonta kampiakselikierrosta. Alaselkään sattui oikealta puolelta, kuten myös samanpuoleisen polven ulkosyrjään. Maaliin tulin ja yö oli yhtä kipua. Jalan asennon muuttaminen onnistui ainoastaan siirtämällä jalkaa käsien avustuksella.

Ruotsin jälkeen hakemassa triathlonbuustia Kiskosta. Kaksikymmentä kilsaa pyörän päällä oli ihan maksimi, en olisi pystynyt polkemaan yhtään pidempää. Juoksu oli. No juoksun yritystä, mutta lopussa erinomainen loppukiri.

Sitten alkoi treenaaminen ja valmistautuminen Joroisille. Joroisilla valmistautuminen sujui ihan ok, joskin juoksulenkit tuntuivat raskaalta ja muutamissa pyöräilytreeneissä jouduin antamaan periksi selkäkivulle. Tässä vaiheessa ajattelin pakaralihasten vaan olevan jumissa ja ylimääräisten elopaino kilojen tuovat ongelmia. Radalla juokseminen oli kivaa, mutta pidemmissä juoksuissa oli outoa väsähtyneisyyttä vaikka juoksin vaihtelevissa maastoissa.

Finntriathlonkisaa edeltävänä iltana vatsani turposi. Paniikki iski. Aamulla oireet jatkuivat enkä sitten uskaltanut syödä kunnollista aamupalaa. Pyöräilyosuudella en uskaltanut riskeetata ottamalla geeliä ja urheilujuomaa yhtä aikaa. Juoksuosuuden mokasin täysin geelien ottamisen osalta. Pyöräilyosuudella selkeästi himmasin ylämäkiosuudet selkäoireiden vuoksi, mutta muuten pidin ketjun tiukkana. Juoksuun lähdin hyvissä voimin, mutta jo ensimmäisen mäen jälkeen tilanne muuttui kahdesta syystä 1) energiavaje 2) vielä tuossa vaiheessa tiedostamaton pakaraperäinen iskiasoireyhtymä aiheutti väsymystä jaloissa.

Juoksuosuuden aikana moneen eri otteeseen mietin, miksi jalat tuntuvat voimattomilta. Mun pitäisi olla hyvässä kunnossa, juoksuvauhtia pitäisi olla, mutta mä en vaan jaksa. Energiavajeen piikkiin laitoin väsymyksen tunteen. Kävin pusikossa vaan sen vuoksi, ettei huvittanut juosta. Menetin kaksi sijaa tuossa. Ja kuinkahan monta minuuttia yhteensä menetin kävelypätkissäni sekä etsiessäni sopivaa pusikkopysähdyspaikkaa. Maalissa olin aivan poikki ja pettynyt. Syvästi pettynyt omaan suoritukseeni.  Neljäs kerta Joroisilla ja millainen juoksu, millainen fiilis. Halusin vaan lämpöiseen suihkuun ja ruokaa. Pääsin kylmään suihkuun ja vasta useamman tunnin jälkeen hilasin itseni syömään. Lopputulos kuudes sija ja oma ennätys.

Palautuminen oli hidasta. Yllättävän hidasta. Juoksu ei maistunut, ei vaikka oli levännyt viisi päivää. Kuopio häämötti nurkan takana. Kauden pääkisa ja ehdottamasti mulle paras matka. Juoksuun ei tullut missään vaiheessa keveyttä. Kuopion kisaa edeltävänä päivänä tein verran. Olo oli ok, mutta tiesin että mäet on otettava rauhallisesti vaikka matkaa on vain 40km. Etuvaihteet eivät toimineet. Tein päätöksen mennä isolla vaihteella kisoissa, jotta saisin kaiken irti suorilla ja alamäkiosuuksilla. Verran aikana ihmettelin minkä vuoksi toinen pyöräilykenkä ei meinaa pysyä kiinni polkimessa. Lukko oli rikkoutunut. Onneksi paikan päällä oli paikallinen pyöräilyliikkeen edustus ja erittäin hyvä palvelu. Klossit ja polkimet menivät uusiksi sillä aikaa kun kävin itse suihkussa.

Kisa-aamuna kipua lantion alueella, alaselkään särki, jaloissa vedon tunnetta ja jo pelkkä kevyttä kevyempi kävely sattui. Buranaa ja kineositeippiä peliin ennen starttia. Niillä mentiin. Uinnissa meinasin kyyneleet tulla silmiin. Jalkoihin sattui, uinti tuntui raskaalta. Tästä ei tulisi hyvää kisaa, pääsisinkö edes maaliin! Vedestä nousin ja jatkoin kisaa pyörän päällä. Klossit kolahtivat lukkoihin kauniisti. Mutta miksi ihmeessä mulla on edessä pieni vaihde?!? Polkimien vaihdossa olivat vaihtaneet eteen pienen vaihteen enkä ollut tarkistanut asiaa. Voi rähmä! Tällä oli mentävä kisa. Ei voi mitään. Juoksuosuuden alku oli  tahmaista, tuntui pahalta, ei kulkenut, jalat olivat täysin voimattomat. Miten tää voi olla mahdollista?!? Viime vuonna juoksu oli kevyttä ja nyt tuskin jaksan juosta?!? Moneen kertaan mietin keskeyttämistä, pysähtymistä ja kävelemistä. En tehnyt mitään näistä. Jossain vaiheessa sain pakotettua jalat juoksemaan, reisissä tuntui pahalta. Pelkäsin niiden kramppaavan kesken kisan. Maaliin pääsin, kuin pääsinkin. Pettynyt nainen siirtyi suihkun puolelle ja klinkkasi itsensä tavaroiden kanssa autoon. Kotimatkalla sain viestin, että olin ollut ikäsarjani SM-kisassa kolmas. Mitä ihmettä? Kolmanneksi nopein ei kuulunut triathlonliiton alaiseen seuraan.

Muutama viikko Kuopion kisan jälkeen en pystynyt kunnolla kävelemään enkä istumaan. Sain kolme päivää sairaslomaa lääkäriltä, joka istua röhnötti tuolillaan todennäköisesti kirjoittaen kolmen päivän sairaslomalappuja koko kyseisen päivän. Seuraavana päivänä tilasin uuden ajan toiselle lääkärille. Sairasloma jatkuisi seuraavalle viikolle, sain lääkettä ja lähetteen fyssarille. Urheilijan pakaraperäinen iskiasoireyhtymä oli diagnoosi. Viikkoa myöhemmin sairaslomaa jatkettiin vielä viikolla. Ei treenaamista, pelkkää olemista. Tunti istumista, tunti makaamista ja tunti köpöttelyä. Tätä rundia vedin viikon verrran. Avoveteen uskaltauduin kuitenkin vielä kerran sillä ajatuksella, että porukassa on kiva kellua. Tuli uitua sitten sekä 1500m että 3000m Kuusijärven kolmosessa. Oliko tuo fiksu veto? No ei todellakaan.

Syksy menikin sitten iskiasoireyhtymän parissa ja kun uskaltauduin juoksemaan sekä menemään juoksutekniikkatreeneihin rikoin oikeanpuoleisen jalan pohkeen. Saatuani pohkeen hölkkäkuntoon, kaaduin satuttaen polveni, joka mustui täysin. Alla kuva maastossa, jossa kaaduin sekä kädestä kaatumisen jälkeen. Polvesta olevaa kuvaa en löydä mistään ja hyvä niin.

Näiden seurauksena en ole päässyt mm. Tuusulan uintitreeneihin enkä näin ollen myöskään mastersien lyhyen radan SM-kisoihin, jotka käytiin lokakuun lopussa Tikkurillassa. Juoksutekniikkatreeneissä olen käynyt jonkin verran, kuten myös uimassa itsekseni. Alussa lähinnä pullareilla ja viimeisen parin viikon aikana olen pystynyt ottamaan puhtaita lyhyitä potkuharjoitteita. Lyhyt tarkoittaa oikeasti lyhyttä.

Juoksu tuntuu jo ok:lta, mutta ei mitenkään loistavalta. Vauhti on kadonnut, mutta sentäs pystyn juoksemaan. Wattbiken päällä olen ollut pari kertaa sekä kerran oman pyörän päällä. Harjoituksiin on aikaisempaa enemmän tullut keskivartalotreeniä ja liikkuvuutta. Itse olen ottanut maltillisesti treenit kuunnellen mitä tää vanheneva kroppa koettaa ilmoittaa.

Ensi vuoteen lähdetään osittain uusien tuulien mukana. Niistä kerron myöhemmin lisää.

Finntriathlon 2013

Neljäs puolimatka takana, paras aika tähän mennessä ja mieli maassa. Miksi? Tavoite oli fiilistellä ja tehdä tasainen suoritus ilman aika- ja sijoitustavoitteita. Senpä vuoksi en ollut ottanut paineita eikä kisajännistys iskenyt kuin vasta kisa-aamuna. Normaalisti mulla on vatsa sekaisin jo edellisenä päivänä. Lähdin Joroisille tekemään jotain triatlontyyppistä juttua. Virhe numero yksi tapahtui juuri tuossa. Asenne ratkaisee!

Perjantaiaamuna kävin hakemassa vielä jarrupalat ja kävin kääntymässä Järvenpäässä laitattamassa ne pyörääni. Hyvä niin, sillä eivät ne ihan vaan laittamalla menneet paikoilleen vaan jouduttiin vaihtamaan osia. Kiitos jälleen Chebicin henkilökunnalle loistavasta ja nopeasti palvelusta! Kiitos ja syvä kummarrus!

Kisatoimistolla olin hyvissä ajoin hakemassa tavarapussit ja kisanumeron. Aikaa olisi ollut kisaverraan, mutta huollossa olivat laskeneet ilmanpaineita tuubeissa rengasrikon välttämiseksi eikä mulla ollut pumppua mukana. Aattelin, että teen kisaverran siinä vaiheessa kun vien pyörän T1:lle, jossa saan samalla lisättyä tarvittavan paineet tuubeihin. Mutta pyörän vieminen menikin todella myöhäiseen, enkä ehtinyt testamaan pyörää viimeisen huollon jälkeen. Hiukan arvelutti, mutta oma moka.

Iltapäivä sujui rennosti kisatoimistolla ja expo-alueella kuten kuvasta näkyy:

Majoituksen ja iltaruuan jälkeen lähdettiin porukalla viemään tavaroita vaihtoalueille. Miesten oli aivan välttämätöntä kiertää T1 lävitse katsastaen kaikki pyörät. Hienoja olivat ja taas nousi mieleen, että jos sittenkin miettisi sitä aika-ajopyörää.......

Miesten mennessä saunaan, lähdin viimeinkin tekemään kevyttä kisaverraa kevyesti juosten. Melko pian vatsa turposi, hengitys vaikeutui. Paniikki iski. Tähänkö tää kisa jää? Join vettä ja koetin rentouttaa vatsaa. Ei juuri helpostusta, mutta muuta ei ole tehtävissä. Aamulla ennen aamupalaa kävin vielä happihyppelyllä. Tilanne ei ollut juurikaan muuttunut. Söin todella pienen annoksen puuroa mehukeitolla. En uskaltanut ottaa edes leipää. Matkalla urheilutalolle join yhden smoothieksen. Sillä mentiin.

T1-vaihtoalueella tapasin muutamia kisakavereita, joiden kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia. Melko väsyneen näköinen nainen tuossa kuvassa. Yöllä en nukkunut muutamaa tuntia enempää.

Kuva by Tinke

Juttelun lomassa sain T1-varustepussin omalla paikalle, muistin jopa viime hetkellä laittaa numerolapunkin pussiin.

Pyörä tuli laittaa paikoilleen jarrukahvoista. Ei mennyt kahvat rikki ja pyörän ottaminen oli erittäin helppoa ja nopeaa.

Ikäsarjan naiset starttasivat yhdessä ryhmässä kaikkien miesten perään. Ennen starttia vitsailin taktiikan olevan ohittaa mahdollisimman monta vaaleanpunalakkista miestä. He lähtivät 3 min ennen meitä, joten tavoite oli melko realistinen vaikka aallokkoa olikin.

Kuvassa ei mua varsinaisesti näy, mutta tuolla keulilla mä menen, eturivissä. Alussa joku nainen halusi välttämättä uida käsikynkkää mun kanssa. Pahoitteluni, mutta haluan uidan yksin. Alkumatkassa edessän oli kaksi naista. Oma aavistuksen oli, että siinä meni Nina ja Imke. Jäi heidän taakseen, mutta melko pian totesin kaksikon vauhdin olevan omaa vauhtiani hitaampaa.

Kuva by Tinke

Lähdin ohittamaan heitä ja melko pian olin uinut liian pitkällä vasemmalle. Kääntökohdan poiju oli huomattavasti oikeammalla kuin mitä kuvittelin. Tässä vaiheessa vaaleanpunaisia lakkeja jäi taakseni huomattava määrä ja edessäni oli yksi vihreä lakkinen, jonka varpaita läpsyttelin hetken aikaa ennen kuin totesin, että oma vauhtini on kovempi.


Aallokko ei mielestäni uintiani vaikeuttanut enkä mielestäni tehnyt mitenkään kovasti töitä, mutta saarien jälkeen ohittaminen alkoi vaikeutumaan. Edessä meni rinulisteja, äkki pysähdyksiä tekeviä uimareita.... saarien jälkeen olin myös hetken aikaa hukassa mihin suuntaan pitäisi mennä. En nähnyt poijuja. Poijut tullessa näkökenttääni taas mentiin. Hyvää matkavauhtia uin, mutta viimeisen poijun meinasin kiertää väärältä puolelta. Olin ottanut suunnakseni rantautumiskohdan ja viime tipassa huomasin poijun. Ylimääräistä uintia tuli, mutta kuinka paljon? Sitä en tiedä. Mielestäni rantaan asti pidin melko hyvin saman vauhdin enkä ollut mitenkään erityisen väsynyt uinnin jälkeen.

Uinti oli lähes priimaa. Valmentajan mielestä se oli priimaa, mutta miinusta annan itselleni suunnistamisesta. Lisää piiskaa tulee vaihdosta. Kuva kertoo paljon. Märkäri vielä päällä, mutta olen jo varustepussin kimpussa!

Kuva by Tinke

Tässä vaiheessa kypärän paikka ei ole olla enää kädessä vaan päässä. Tässä vaiheessa olisi jo voinut vetää irtohihoja käsiin. Ai, ai, ai naista!!

Kuva by Tinke

Pyörän kanssa tiukka nousu ennen pyöräilyosuutta. Tiukka nousu ja keskittynyt ilme. Tää on vakava laji ;)

Kuva by X-tri Lahti

Pyöräosuus lähti hiukan takkuisesti käyntiin. Pyörä TULEE aina testata huollon jälkeen. Vaihtaja ei toiminut moitteettomasti. Onneksi ennen Teboilin kohdalla olevaan kääntöpaikkaa tilanne korjaantui ja sain eteen ison rattaan käyttöön. Sille menin sitten koko kisan. En kyllä olisi tarvinnut pientä eteen tässä kisassa.

Kuva by X-tri Lahti

Pyöräily sujuin hyvin, ei täydellisesti. Alaselkä alkoi särkemään jo 20km kohdalla. Särky pakotti välillä nousemaan putkelle ja samasta syystä myös mielelläni poljin putkelta ylämäet - hitaasti. Viimeiset mäet Varkauteen päin ja sieltä pois tulin todella maltillisesti. Yksi X-trilainen ja yksi HyPyläinen menivät näissä kohdin ohitseni, mutta kun taas pääsin tasamaalla polkemaan, niin sain molemmat kiinni.

Kisassa peesaminen oli kielletty pyöräilyosuudella ja siitä oli annettu tarkat ohjeet sekä hyvissä ajoin ennen kisaa tehty SANO EI PEESAUKSELLE -kampanja. Siitä huolimatta porukka peesasi, ja olipa kuulemma jotkut sopineet ennen kisaa peesaavansa niin paljon kuin mahdollista. Ikävää asennetta. Itsellenikin tuli tilanteita, joissa ei välttämättä aina pystynyt pitämään 10 metrin väliä, mutta tein parhaani. Jotta vältyin tarkoituksella peesaamiselta ohitin pari kertaa saman pienen miesporukan kahdesti mäkiosuuksilla. Kyllähän ne ohitse menivät jossain vaiheessa kuitenkin.

Pyöräily split 1-kohdalla:

ja split 2-kohdalla:

Pyöräilyyn sain kulumaan aikaa kokonaisuudessaan 2:49:?? minuuttia. Elämäni vauhdikkain 90 km. Patukoita meni kolme kappaletta sekä kaksi geeliä. Juomaa aivan liian vähän! Ehkä viileä ilma, vauhti tai mikä lienee sai mut olemaa juomatta tarpeeksi. Samoin yksi geeli jäi ottamatta ja siihen oli syynä se, että mulla oli pullossa urheilujiomaa eikä vettä. En uskaltanut ottaa geeliä urheilujuoman kanssa enkä myöskään juoda kovin paljoa viimeisen käännöksen jälkeen peläten pistämistä tai vatsan turpoamista juoksuosuudella.

Juoksu alkoi ihan ok, mutta vähillä energioilla ei ihmeitä tehdä. En tiedä mitä ihmettä oikein olin ajatellut, kun olin suunnitellut juoksuosuudella tarvitsevan yhden squeezin geelin per kierros! Niitä menee mulla kaksi! Ensimmäisellä juomapisteellä otin ainostaan VETTÄ! Ja ensimmäisen nousun jälkeen alkoi kisan alamäki omalta osaltani.

Kuva kertoo, että raskasta on. Onhan mikä tahansa liikkuminen raskasta ilman energiaa. Lisäksi taisin kärsiä lievästä nestevajeesta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sormeni olivat jo melkoiset nakit.

kuva by Tinke

Keskeyttäminen kävi ensimmäisen kerran mielessä jo ensimmäisen kierroksen metsäosuudella. Jos kerran tää on niin vaikeaa eikä jalat kulje, niin miksi jatkaa. Sykkeet eivät nouse, vauhti ei nouse. Ei vaikka tekisi mitä. Mitä mieltä koko lajissa on. Kävelleen sitten!

KÄVELIN! ja KÄVELIN vielä monta kertaa! Osa syy oli, etten vaan jaksanut. Jaloissa ei ollut mitenkään ongelmia ensimmäisen kierroksen aikana (mitä ne nyt meinasi krampata ensimmäisen juomapisteen jälkeisessä nousussa), mutta mulla ei ollut puhtia. Ei vaan yksinkertaisesti jalka noussut. Sitten perustelin asiaa sillä, etten halua rikkoa itseäni. Toisella kierroksella oikea polvi alkoi tuntumaan ikävältä, varsinkin nousuissa. Annoin aivan liikaa valtaa ikävillä tuntemuksille.Viimeinen perustelu oli, ettei tämä ole pääkisani ja kävin vielä puskassakin vaikka kyllä mä olisin aivan varmasti vielä sen reilun yhden kierroksen voinut malttaa. Olihan syy olla hetki juoksematta.. No, ainahin sitä voi itselleen selitellä, mutta vika johtui tyhmästä päästä ja luottamuspulasta.

Kolmalle kierroksella otin geeliä jokaisella juomapisteellä. Omaan tuntemukseen tuli selkeä ero saatuani edes vähän tasattua energiavajettani. Ei tarvinnut kävellä. Juoksu oli elämäni hitain ja 7 min heikompi kuin viime vuonna. Mun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt pystyä juoksemaan n 10 min kovempi aika kuin mitä lauantaina juoksin.

Maaliviivan ylitin omalla ennätykselläni 5:45:22. En ole tyytyväinen, EN. Jos hakee tasaista suoritusta ja tekee perusvirheitä, jotka estävät tavoitteen saavuttamisen niin kuinka ihmeessä voisin olla tyytyväinen?

Palautuminen on ollut erittäin vaikeaa. Maalialueella otin juotavaa, sipsejä, lakua.... ruokaa söin vasta palkintojakotilaisuuden jälkeen. Virheitä siis loppuun asti. Yleensä mulla on palautusjuomaa repussa, jonka saan otettua viimeistään suihkussa. Nyt ei ollut edes sitä. Positiivista tässä on, että nyt mulla on selkeä kuva tavoiteajastani, mikäli ensi vuonna osallistun puolikkaalle.

Auto kohti Joroista

Laitetaan tänne bloginkin puolelle vielä päivitystä ennen auton starttaamista pienen mutkan kautta kohti Joroista.

Valmistautuminen ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Viikolla illat ovat vierähtäneet uusien hankintojen kanssa. Kisoihin ei oteta mitään uutta mukaan. Tiedän tuon erittäin hyvin ja viime vuoden jälkeen lupasin, etten ainakaan osta uusia juoksukenkiä paria tuntia ennen starttia ja lähden niillä juoksemaan. No, nyt ostokset on tehty jo viikolla.

Maanantaina tein kaupat hiilikuitukiekoista, joihin piti ostaa tuubit ja tietenkin takapakka. Siinä meni maanatai-ilta ja rahat. Chebici -liiikkeen kautta toki kävin ennen hiilikuitukiekkojen ostopäätöstä. Kun sieltä sain hyväksynnän ja arvion mitä niistä kannattaa maksaa, niin kaupat syntyi. Yksiä ainoita tuubeja suositeltiin ja ilman harkintaa hyväksynnyin ne. Keskiviikkona vasta googletin tarkemmin millaisista tuubeista on kyse. Ne on italiaiset ja käsintehdyt. Eivät siis todellakaan ole halvimmasta päästä.

Seuraavaksi tuli eteen aikataulu. Toki halusin kiekot tuubeineen päivineen Joroisille. Maanantai-ilta, liike suljetaan seuraavan puolen tunnin aikana ja Vesa lähtee tiistaiaamuna 10-päivän reissuun. Palvelu pelaa ja mulle luvattiin kiekot ja tuubit tiistaiksi. Vesa tekisi työn vielä maanantaina. Saisin kiekot alle Joroisille.

Tiistaina kävin hakemassa kiekot enkä ollut ottanut uintikamoja mukaan aamulla. Kotiuduttani ja syötyäni kello oli jo melko paljon. Lisäksi ulkona oli kova puhuri. Jälkeen päin kyllä harmittaa, etten mennyt tiistaina veteen, sillä samanlaista puhuria on luvassa lauantaille.

Keskiviikkona kävin tekemässä pari lyhyttä vetoa uusille kiekoilla, mutta juoksun jouduin jättämään väliin johtuen omasta tiukasta aikataulusta. Mutta nuo vedot! Sellaista vauhtia kun pystyisi pitämään 90 km ajan! Ensimmäinen veto mentiin osittain vastatuuleen, osittain sivutuulessa ja meidän keskivauhti oli kuulemma n 35km/tunti. Tulin peesissä, mutta siitä huolimatta. Takaisinpäin tullessa oli osittainen myötätuuli ja parhaimmillaan vauhti oli 39 km/tunti. Keskivauhti oli toki alhaisempi. Parasta tässä oli, että toki töitä sain tehdä, mutta tasaisella oli helppo pitää vauhtia yllä. Kehitystä on siis tapahtunut parin vuoden vuoden aikana. Harmi, että reitit eivät ole tasaisia ;)

Torstai-aamuna vein pyörän liikkeeseen tarkistuttamaan säädöt ja jarrut, sillä takajarru jäi välillä jumiin. Hakiessani illalla pyörää sain kuulla, että jarrupalat ovat väärät. Tätä se viime hetken hankinnat sitten teettää! Nykyiset jarrupalani rikkovat hiilikuitupintaa, joten ne on pakko vaihtaa. Liikkeessä oli hiilikuitukiekkojen jarrupalat päässeet loppumaan eikä posti ehtisi enää toimittamaan paloja perjantaiaamuksi. Niinpä he soittivat Helsinkiläiseen liikkeeseen ja sovittiin, että minä haen ne perjantaiaamuna ja tuon ne heille. He laittavat ne paikoilleen. Tiedän, mun pitäisi osata laittaa ne itse, mutta en lähden säätämään kiskojen ym kanssa. Annan ammatti-ihmisten hoitaa asian.

Torstaina olin ajatellut käydä juoksemassa lyhyitä kisavetoja, mutta sää oli kaikkea muuta kuin houkutteleva.

Koska mun piti kuitenkin syödä enkä lähtisi kastelemaan itseäni, päätimme lähteä nauttimaan hiilihydraattipitoista syötävää. Emme ole käyneet ainakaan vuoteen Subway:ssä, niin nyt oli hyvä hetki herkutella.

Hiilihyrdraattivarastot on täytetty, tavarat on pakattu. Siispä ostamaan niitä jarrupaloja.

Sähläämisen Suomen mestaruuden olisin ansainnut eli mitä kaikkea voi tapahtua ennen triathlonin puolikkaan starttia

Viime kesän jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen ja keväällä nostin paineita haaveilemalla palkintosijoista. Ensimmäinen tavoite oli varmaan kaikkien tiedossa, mutta toisen pidin tiukasti omana tietonani. Viime vuoden vaistonkäymiset olivat tehneet omaa työtään psyykepuolella enkä halunnut asettaa itselleni lisäpaineita.

 Kaksi viikkoa ennen starttia lähtöasetelma oli kutkuttava, vain yksi oli mennyt mua kovempaa vuotta aikaisemmin. Tilanne muuttui osallistujien lisääntyessä kahdella nimellä. Toisella heistä oli alta viiden tunnin suoritusta edelliseltä vuodelta ja toisen tulosta en löytänyt. Mitali haaveet muuttuivat hyvää ja tasaiseen suoritukseen. Siihen samaan, jonka olin avoimesti tuonut julki.  Aikatavoitteeni heitin romukoppaan kuultuani pyöräosuuden olevan 94 km, eikä 90 km kuten puolikkaalla yleensä. Kun vielä huhut alkoivat kiertää juoksulenkin olevan myös pidempi, alkoi epäilys omaan kuntoon ja kykyyn suoriutua maaliin nosti päätään. Näiden kahden viikon aijaksi lopetin netissä pyörimisen ja toisten blogien seuraamisen. Siitä blogihiljaisuus.

Viikkoa ennen kisaa olin saanut aerotangot lainaksi ja ehtinyt tehdä kaksi yhdistelmätreeniä niiden kanssa. Heti ensimmäisessä treenissä huomasin kykeneväni lähtemään juoksemaan heti pyöräilyn jälkeen. Ei siis vatsakipuja, jotka olivat alkaneet Nurmijärven Varttikisan jälkeen. Seuraavana päivänä oli mentävä kokeilemaan sama treeni jo pelkästä innostuksesta. Edelleen juoksu onnistui ilman vatsaongelmia.

Kolme päivää ennen starttia treenikaveri lainasi omat hiilikuitukiekot menopeliniini. Oli ostanut uudet jarrupalatkin. Lisäksi hän laittoi kiekot ja jarrupalat pyörääni, sääti vaihteita ja korjasi takajarru. Itse seison tumput suorana vieressä osaamatta tehdä mitään.  Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos aivan mahtavalle treenikaverilleni ja hänen perheellensä! 

Torstaina suunniteltiin lyhyttä ajoa, mutta päivä venähti ja taivaalta tuli vettä. Ajo siirtyi perjantaiaamuun. Käytiin polkemassa varmaankin n 20 km. Takaisinpäin tultiin kovaa myötätuulessa. Kotiin tultua vielä kevyt vajaan puolen tunnin hölkkä koiran kanssa. Jälkeenpäin tuli mieleen oliko aamun ”sprintissä” mitään mieltä. Pakatessani tarkistin sääennusteen: noin 19 astetta lämmintä, kevyttä pilvisyyttä, mutta kovaa tuulta. Tuuli ja raskaan ylämäet eivät ole mua varten. Viimeisten neljän vuoden aikana olen välttänyt rasittamassa liikaa rikkinäisiä polviani vähentämällä oleellisesti jalkojen voimatreenejä, jolla on ollut negatiivinen vaikutus vääntövoimaan.

Joroisiin auto starttasi turhan myöhään ihmeellisten sähläämisten jälkeen. Tuo sama sählääminen jatkui starttiin asti. Mikä milloin oli kadoksissa, jäänyt kotiin tai väärässä paikassa. Sukat olivat menneet T2-säkkiin eikä T1:n. Onneksi tajusin tämän illalla, joten aamulla ehdin käymään vielä urheilutalolla viemässä sukat. Aamulla päätin juosta M10, mutta niissä ei ollut pikanauhoja. Siispä ostamaan sellaiset ennen kuin vien T2-säkin vaihtoalueelle. Nauhat sain ja pyysin vielä kaupanpäällisiksi laittamaan ne kenkiini. Sitten muistin, ettei mulla ollut lippistä mukana. Mutta heillä oli myynnissä valkoinen juoksulippis. Lisätään ostoskoriin. On Running Cloudsurfer – juoksukengät ovat kiinnostaneet pitkään. Mutta olen epäillyt kengät toimivuutta siinä määrin, etten ole koskaan edes kokeillut niitä jalkaani. Yhdeksän aikaan aamulla ei ruuhkaa ollut ja sain rauhassa kokeilla jalkineita. Hölköttelin asfaltilla ja hiekalla. Cloudsurfer on korkeampi kenkä kuin M-sarjan kengät. Mietin miten kengän reuna saattaisi hiertää nuppiluuta. Myyjällä oli ratkaisu: Ironman geeli kantakuppi. Sellaiset kengiin ja jaloissani oli täydellisesti istuvat ja kevyet kengät. Lopullinen päätös syntyi vaihtamalla toiseen jalkaan M10, jolla on viimeisten vuosien aikana juostu jokunen kilsa juoksumatolla. Oma kenkä tuntui todella kovalta. Kun vielä laittoivat oikean väriset pikanauhat paikoilleen, oli kauppa selvä.

Fiksulle ihmiselle ei tule edes mieleen laittaa iskemättömiä kenkiä puolikkaalla maratonille. T2-säkkiin tuli uusi lippis, juomapullo + vyö, M10,  cloudsurferit ja ne sukat.

Uintipaikalla huomasin, että mulla on mukana väärät uimalasit eikä mulla ole mukana pyörään menevää juomapulloa. Ainoastaan iso juomapullo, jota käytän ainoastaan ennen kisoja. Järjestäjillä ei ollut pientä juomapulloa. Uinnin jälkeen ei ole mitään asiaa lähteä pyörän selkään ilman juotavaa. Ai auttanut muu kuin yrittää mahduttaa pullo pyörään. 

Näissä ”itsevarmoissa” tunnelmissa oli mainiota startata reilun kuuden tunnin reissuun.

Mikä "maksaa"?

Aurinko paistaa ja linnut visertävät, vaan en ole vieläkään ilmoittautunut Joroisille. Muutenkin ensi kesän suunnitelmat ovat auki. En ole saanut tehtyä päätöksiä, pelkästään jahkailua.

Hotellin olen varannut mahdollisuudella peruuttaa varaus. Minkä vuoksi en ole ilmoittautunut kauden tärkeimpään kisaan? Siihen, mihin kaikki treeni tähtää? 

Ehkä rimpuilen ajatuksen kanssa siirtymisestä kuntosarjasta ikäsarjaan.  Kuntosarjassa ei erottuisi, ei osallistujalistalle eikä tuloslistalla. Olisin yksi muiden joukossa. Ikäsarjassa ei ole montaa osallistujaa, ja heidän aikansa eivät ole hurjan kaukana omastani. Uskallanko lähteä mukaan tuohon porukkaan? Pelkäänkö epäonnistumista? Tunnenko itseni epäonnistuneeksi ja treenin turhaksi, jos olen ikäsarjani viimeinen? Riittääkö kuntoni kilpailemaan ikäsarjassa? Onko hölmöä lähteä ikäsarjaan maantiepyörällä? Ilmasssa on paljon kysymyksiä, joista heijastuu epävarmuus.

Viime vuoden kisassa lähes kaikki meni pieleen (huonosti nukuttu yö, aamulla olisin halunnut vaan nukkua, veteen mennessä jalat painoivat, pyöräilyssä ketjut irtosivat kerran, toinen ja kolmas pyöräilykierros ei tuntunut laisinkaan hyvältä, juoksu osuudella ensimmäiselle kierroksella jokainen askel vihlaisi jalkapohjasta, nesteen eivät pysyneet sisällä, energia ei imeytynyt, maalissa olin turvoksissa), mutta maaliviivan ylitin. 

Oma tavoite on selkeä, mutta sarja ei. Tavoittelen tasaisen hyvää suoritusta. Maalissa oloa, että tein parhaani, enempää en olisi pystynyt, mutta oksentaa en halua tai muuten voida pahoin. Paria metriä ennen maaliviivaa haluan tuulettaa samalla riemulla kuin ensimmäisen puolikkaan jälkeen. Aitoa onnistumisen iloa. Tulin, tein sen ja voitin itseni! 

 

Epätasaisesta treenaamista

 Viimeisen neljän kuukauden aikana olen treenannut joka viikko, mutta erittäin epätasaisesti. Viikolla työt ovat vieneet mennessään ja hyvistä yrityksistä huolimatta usein olen huomannut istuvani toimistolla vielä klo 18 aikaan.  Kokonaistyöajan huono puoli on, ettei ylitöitä kirjata virallisesti mihinkään.  Todellinen työmäärä ja tarvittavien resurssien lukumäärä ei tule virallisesti esille. Toivottavasti tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä löytyy siirryttyäni uuteen yksikköön. 

Viime viikonloppuna pakkasin autoon treenikaverilta lainatun trainerin, pyöräni, juoksu/pyöräilykengät ja simmarit. Näillä varusteille pieni tilaihmeeni suuntasi kohti Pajulahtea. 

Saatuani pyöräni trainerin päälle muiden avustuksella, nousin pyörän päälle huolimattomasti jalan livetessä polkimelta. Satula kolahti alaselkää, häntäluun kohdalle kipeästi. Sillä hetkellä kipu laantui. Viidentoista minuutin alkulämmittelyn jälkeen juostiin 2 km pk-vauhdilla, josta jatkettiin 10 min pyöräilyllä. Toinen kaksi kilometriä juostiin VK-vauhdilla. Toinen kymmenen minuutin pyöräilyosuus, jonka jälkeen yhden kilometrin juoksu vk-yläalueella. Treeni päättyi 4x200m vetoihin. 

Pyörä ja trainerin takaisin autoon, treenikassin vaihto ja uimahalliin. Kukin sain lähes omalla radalla, ja itse koetin pitää tasaista vauhtia. Itseltäni meni noin 45 min ohjelman uimiseen.  Sunnuntaitreeni oli kokonaisuudessaan loistava! Vaikka kukin keskittyy omaan treeniinsä, niin silti tehdään yhdessä ja kannustetaan toisiamme. 

Yllätyin kuinka hyvin treeni meni vaikka alla oli lauantaina tehty pitkä viiden tunnin pk-treeni. Lauantain treeni oli puhdas pk-treeni.

Sunnuntaina satutettu häntäluu on vaivannut tällä viikolla. Istuminen sattuu autossa, samoin spindepyörän päällä selkään sattuu, jonka vuoksi tiistain spindessä poljin enimmäkseen ylhäällä.  Spinden jälkeen en ehtinut tekemään muuta, koska nuorella neidillä oli lääkäriaika illalla. Keskiviikkona tein hyvän juoksulenkin treenikaverini kanssa. Juostiin lähes 14 km, ja fiilis oli mainio treenin jälkeen.  Torstaina piti mennä uimaan, mutta tuo oli viimeinen päivä edellisessä yksikössä ja halusin saada tekemättömät työt pois. Asiakkaan tiloista lähdin klo 18 ja ehdittävä apteekkiin sekä ostamaan ruokaa jälkikasvulle. Perjantai meni firman juhlissa. Kotiin tullessa kuume nousi. Lauantai meni kuumeessa ja vasta sunnuntaiaamuna lämpö laski normaalille tasolle. Ei siis treeniä tänäänkään. Tänään piti olla pitkä juoksulenkki. Järki sanoo, että pysy sisällä ja mene huomenna lenkille. Tällä viikolla oli jälleen kevyt viikko, mutta ei aivan näin kevyttä pitänyt tulla.