Kuuma, kuumempi, Samorin. Osa 1: Pre-Race

Lyhyesti: Hulppea kisapaikka - x-bionic sphere, joka on Slovakien Olympiakomitean virallinen valmennuskeskus, erinomaiset järjestelyt. Mieletön kokemus, vaikka oma suoritus meni alakanttiin. Kyse oli siis Challenge Champioship -kisasta, johon onnistuin saamaan paikan viime vuoden Challenge Turun kisasta. Kisarapsa on kahdessa osassa. Osa 1 on valmistautumisesta kisapaikalla ja osa 2 on sitten itse kisasta.

Torstaina lennettiin Suomesta Wieniin, josta autolla töräytimme suoraan kisapaikalle hoitamaan rekisteröitymisen.

Rekisteröitymisen jälkeen tehtiin nopea tutustuminen startti- ja vaihtoalueeseen:

Majapaikkamme oli n 20 min ajomatkan päästä kisapaikasta. Tavaroiden purku ja jännityksellä pyörälaukun avaaminen. Onhan pyörä ehjä? Eihän pyörän kasaamisessa vaan tule mitään suurempia ongelmia? Pyörä oli täysin ehjä eikä pyörän kasaamisessa ilmennyt ongelmia.

Tuloiltana tein lyhyen pyörälenkin, jonka aikana onnistuin eksymään pienen pienen kylässä kääntymällä väärästä risteyksestä joutuen viereiseen kylään, jonka vei minut kyllä melkein suoraa tietä oikeaan kylään, mutta junaradan väärällä puolelle. Lopulta oli kysyttävä tieto ensimmäiseltä vastaaantulijalta. Lopulta kieliongelmien ratkaisun jälkeen sain neuvot englanniksi huomatakseni olevani vain kilometrin päässä majapaikastamme.

Seikkalun jälkeen en enää lähtenyt tekemään juoksua, vaan päädyimme saman kadun varrella olevaan ravintolaan syömään. Vaihtoehtoinen oli kasvispizza tai neljän juuston pizza. Parempaa pizzaa tuskin olen koskaan syönyt.

Seuraava päivä meni täydellisesti kisapäivään valmistautuessa. Perjantaiaamuna klo 7-9 välillä oli mahdollisuus tutustua uintireittiin. Koska olin paikalla melko myöhään, tein lyhyen uintiverran tarkistaakseni miten poijut näkyvät ja saaden edes pientä tuntumaan uintiin. Ilman lämpötila aamulla oli lähemmäksi 30 astetta, joten mukavan hien sai päälle jo pelkästään pukeutumalla märkkäriin :).

Ennen reissuun lähtöä olin ehtinyt käymään pari kertaa avovedessä kokeilemassa talvella ostamaani uutta märkäpukua. Kun toisellakaan kerralla puku ei tuntunut hyvältä ja olkapäihin sattui, lähti matkaan useamman vuoden hyvin toiminut Makon  - hiukan jo kärsinyt - märkkäri. Uinti tuntui todella hyvältä. Ei sattunut olkapäihin, kädet liikkuivat normaalisti. Lähes kahden viikon jälkeen uinti tuntui jälleen kulkevan. Yes!

Uinnin jälkeen seurasi kisainfo:

jossa tarjoilut olivat - ainakin ennen ensimmäistä infoa - ruhtinaalliset.

Kevyen lounaan jälkeen, tein kisaverran - lyhyt pyörä ja juoksu. Molemmat kulkivat hyvin ja odotukset kisaan kasvoivat. Totuuden nimissä on kerrottava, että talvella ajattelin huoltopisteiden välin olevan kyllä melko tiheä, mutta kisaverran aikana tulin siihen tulokseen, että n 2km huoltoväli on erinomainen asia. Oma verrajuoksuni ei ollut 3 km pidempi, mutta 2.5 km totesin kaipaavani nestettä ja viilennystä.  Kisaverran aikana Polari näytti ilman lämmöksi 34.5 astetta. Ennusteen mukaan lauantai olisi se kuumin päivä eli tuskaisen kuuma mulle.

Suihkun kautta takaisin kisapaikalle.  Pyörän, kypärän ja kisanumeron tsekkaus. Ensimmäistä kertaa vaihtoalueelle ei päässyt ennen kuin numerolapun takana oli oma nimi, lähiomaisen tiedot ja mahdolliset sairaudet ja lääkityksen kirjattu ylös. Vaikka asia tällä hetkellä itselleni erittäin tärkeä, niin enpä ollut muistanut kirjoittaa näitä tärkeitä asioista. Samat tiedot kulkevat ranteessani, mutta numerolapuna takaanta ne löytyvät nopeasti. Samalla käynnillä hankin puuttuvat tavarat kisaexposta. Kisapäivän yksi ehdoton varustus oli jäänyt kotiin. Nimittäin juoksuosuuden päähine eli valkoinen lippis sekä turvatarkastuksessa osa pyörän huoltotarvikkeista oli poistettu matkasta mm. ketjuöljy.

Pyörä valmiina lauantain kisaan

Ennen Pasta Partyä meille jäi aikaan chillailuun: 

Pasta Party oli kuin illallinen seisovasta pöydästä. Valkoiset liinat, useampaa vaihtoehtoa salaateissa,  ruuissa ja jälkiruuissa. Olisi voinut syödä enemmänkin, mutta malti on valttia pasta partyssäkin.

Järjestäjien puolelta oli toive jättää jo perjantai-iltana vaihtoalueelle myös pussit. Oma rutiini on se, että pakkaan illalla ennen nukkumaan menoa pussit ja samalla käyn mielessäni lävitse vaihdot.

ja lopuksi jalat ylös ennen nukkumaan menoa.

to be continued....

Auto kohti Joroista

Laitetaan tänne bloginkin puolelle vielä päivitystä ennen auton starttaamista pienen mutkan kautta kohti Joroista.

Valmistautuminen ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Viikolla illat ovat vierähtäneet uusien hankintojen kanssa. Kisoihin ei oteta mitään uutta mukaan. Tiedän tuon erittäin hyvin ja viime vuoden jälkeen lupasin, etten ainakaan osta uusia juoksukenkiä paria tuntia ennen starttia ja lähden niillä juoksemaan. No, nyt ostokset on tehty jo viikolla.

Maanantaina tein kaupat hiilikuitukiekoista, joihin piti ostaa tuubit ja tietenkin takapakka. Siinä meni maanatai-ilta ja rahat. Chebici -liiikkeen kautta toki kävin ennen hiilikuitukiekkojen ostopäätöstä. Kun sieltä sain hyväksynnän ja arvion mitä niistä kannattaa maksaa, niin kaupat syntyi. Yksiä ainoita tuubeja suositeltiin ja ilman harkintaa hyväksynnyin ne. Keskiviikkona vasta googletin tarkemmin millaisista tuubeista on kyse. Ne on italiaiset ja käsintehdyt. Eivät siis todellakaan ole halvimmasta päästä.

Seuraavaksi tuli eteen aikataulu. Toki halusin kiekot tuubeineen päivineen Joroisille. Maanantai-ilta, liike suljetaan seuraavan puolen tunnin aikana ja Vesa lähtee tiistaiaamuna 10-päivän reissuun. Palvelu pelaa ja mulle luvattiin kiekot ja tuubit tiistaiksi. Vesa tekisi työn vielä maanantaina. Saisin kiekot alle Joroisille.

Tiistaina kävin hakemassa kiekot enkä ollut ottanut uintikamoja mukaan aamulla. Kotiuduttani ja syötyäni kello oli jo melko paljon. Lisäksi ulkona oli kova puhuri. Jälkeen päin kyllä harmittaa, etten mennyt tiistaina veteen, sillä samanlaista puhuria on luvassa lauantaille.

Keskiviikkona kävin tekemässä pari lyhyttä vetoa uusille kiekoilla, mutta juoksun jouduin jättämään väliin johtuen omasta tiukasta aikataulusta. Mutta nuo vedot! Sellaista vauhtia kun pystyisi pitämään 90 km ajan! Ensimmäinen veto mentiin osittain vastatuuleen, osittain sivutuulessa ja meidän keskivauhti oli kuulemma n 35km/tunti. Tulin peesissä, mutta siitä huolimatta. Takaisinpäin tullessa oli osittainen myötätuuli ja parhaimmillaan vauhti oli 39 km/tunti. Keskivauhti oli toki alhaisempi. Parasta tässä oli, että toki töitä sain tehdä, mutta tasaisella oli helppo pitää vauhtia yllä. Kehitystä on siis tapahtunut parin vuoden vuoden aikana. Harmi, että reitit eivät ole tasaisia ;)

Torstai-aamuna vein pyörän liikkeeseen tarkistuttamaan säädöt ja jarrut, sillä takajarru jäi välillä jumiin. Hakiessani illalla pyörää sain kuulla, että jarrupalat ovat väärät. Tätä se viime hetken hankinnat sitten teettää! Nykyiset jarrupalani rikkovat hiilikuitupintaa, joten ne on pakko vaihtaa. Liikkeessä oli hiilikuitukiekkojen jarrupalat päässeet loppumaan eikä posti ehtisi enää toimittamaan paloja perjantaiaamuksi. Niinpä he soittivat Helsinkiläiseen liikkeeseen ja sovittiin, että minä haen ne perjantaiaamuna ja tuon ne heille. He laittavat ne paikoilleen. Tiedän, mun pitäisi osata laittaa ne itse, mutta en lähden säätämään kiskojen ym kanssa. Annan ammatti-ihmisten hoitaa asian.

Torstaina olin ajatellut käydä juoksemassa lyhyitä kisavetoja, mutta sää oli kaikkea muuta kuin houkutteleva.

Koska mun piti kuitenkin syödä enkä lähtisi kastelemaan itseäni, päätimme lähteä nauttimaan hiilihydraattipitoista syötävää. Emme ole käyneet ainakaan vuoteen Subway:ssä, niin nyt oli hyvä hetki herkutella.

Hiilihyrdraattivarastot on täytetty, tavarat on pakattu. Siispä ostamaan niitä jarrupaloja.

Viikko 32

Valmistautuminen Kuopion triathloniin meinasi mennä pieleen tiistain pyörälenkin ansiosta. Edellisen viikon lauantain treeni oli ollut kova eivät jalat olleet täydellisesti palautuneet tuosta treenistä. Tiistaina oli siis TdH:n valmennusryhmän yhteisajo, jonka fiksu ihminen olisi jättänyt väliin tässä tilanteessa. Lähdin yhteistreeneihin, mutta onneksi lopulta maltoin mieleni enkä lähtenyt vääntämään yhdessäkään mäessä vaan maltillisesti tulin mäet ylös vaikka muut joutuivat odotttamaan mua. Pidin mielessä, että lauantaina on näytön paikka, ei tiistaina yhteistreeneissä. Melkoisen tempoilevaa vauhtia ajettiin koko matka, reisissä ei tuntunut mukavalta. Lisäksi polvet olivat alkaneet särkemään jo edellisen kisan jälkeen eikä ne nyt yhtään pitäneet tiistain pyörälenkistä.

Tiistain tuntemuksien perusteella loppuviikko painoittui lihashuoltoon ja verraan. Mahdutin kaksi hierontakertaa viikkoon. Keskiviikkona avattiin reisilihaksia. Kipeätä teki ja piti keskittää kaikki ajatukset siihen Kuopion mäkeen, josta olin vasta nähnyt videon ja ajatella, että kiitän tästä kärsimyksestä ajaessani ylös THE mäkeä. Illalla kävin vielä kevyesti verraamassa avovedessä.

Torstain hierontakerralla keskityttiin avaamaan niskaa ja yläselkään. Sama päivänä kävin myös toistamiseen pyörähuollossa. Tiistain pyörälenkille huomasin, että ketjut hakevat edelleen omaa kohtaansa eivätkä siis mene kohdilleen kuten pitäisi. Menin liikkeeseen kysymään onko mitään tehtävissä ja ilmoitin tarvitsevani pyörän takaisin vielä samana iltana. Poika otti pyöräni heti työn alle ja sovimme, että menen tekemään viikonlopun ruokaostokset sillä aikaa. Niinhän siinä sitten kävi, että liikkeenomistaja itse huolsi pyöräni. Ketjut ja takapakka oli ajettu loppuun. Ei ihme, jos ei mene ketjut kohdilleen ;). Sain pyöräni  ja kiikutin sen kiekkojen vaihtoon treenikaverilleni. Hiukan arvoin takakiekon kanssa, koska treenikaverin takapakka on käytetty ja mulla on aivan uudet ketjut pyörässä. Testailtiin ja vaihteet toimivat kuten pitikin. Kuopion kisassa kyllä pari kertaa eturattaan kanssa oli haastetta, mutta sain kuitenkin pienen taistelun jälkeen aina ison rattaan käyttöön ylämäen jälkeen.

Perjantaina lähdetiin ajoissa kohti Kuopiota, jossa ehdin tekemään hyvän kisaverran juosten ja pyörällä.

Treenitunteja ei montaa ollut kisaviikolla.

Sähläämisen Suomen mestaruuden olisin ansainnut eli mitä kaikkea voi tapahtua ennen triathlonin puolikkaan starttia

Viime kesän jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen ja keväällä nostin paineita haaveilemalla palkintosijoista. Ensimmäinen tavoite oli varmaan kaikkien tiedossa, mutta toisen pidin tiukasti omana tietonani. Viime vuoden vaistonkäymiset olivat tehneet omaa työtään psyykepuolella enkä halunnut asettaa itselleni lisäpaineita.

 Kaksi viikkoa ennen starttia lähtöasetelma oli kutkuttava, vain yksi oli mennyt mua kovempaa vuotta aikaisemmin. Tilanne muuttui osallistujien lisääntyessä kahdella nimellä. Toisella heistä oli alta viiden tunnin suoritusta edelliseltä vuodelta ja toisen tulosta en löytänyt. Mitali haaveet muuttuivat hyvää ja tasaiseen suoritukseen. Siihen samaan, jonka olin avoimesti tuonut julki.  Aikatavoitteeni heitin romukoppaan kuultuani pyöräosuuden olevan 94 km, eikä 90 km kuten puolikkaalla yleensä. Kun vielä huhut alkoivat kiertää juoksulenkin olevan myös pidempi, alkoi epäilys omaan kuntoon ja kykyyn suoriutua maaliin nosti päätään. Näiden kahden viikon aijaksi lopetin netissä pyörimisen ja toisten blogien seuraamisen. Siitä blogihiljaisuus.

Viikkoa ennen kisaa olin saanut aerotangot lainaksi ja ehtinyt tehdä kaksi yhdistelmätreeniä niiden kanssa. Heti ensimmäisessä treenissä huomasin kykeneväni lähtemään juoksemaan heti pyöräilyn jälkeen. Ei siis vatsakipuja, jotka olivat alkaneet Nurmijärven Varttikisan jälkeen. Seuraavana päivänä oli mentävä kokeilemaan sama treeni jo pelkästä innostuksesta. Edelleen juoksu onnistui ilman vatsaongelmia.

Kolme päivää ennen starttia treenikaveri lainasi omat hiilikuitukiekot menopeliniini. Oli ostanut uudet jarrupalatkin. Lisäksi hän laittoi kiekot ja jarrupalat pyörääni, sääti vaihteita ja korjasi takajarru. Itse seison tumput suorana vieressä osaamatta tehdä mitään.  Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos aivan mahtavalle treenikaverilleni ja hänen perheellensä! 

Torstaina suunniteltiin lyhyttä ajoa, mutta päivä venähti ja taivaalta tuli vettä. Ajo siirtyi perjantaiaamuun. Käytiin polkemassa varmaankin n 20 km. Takaisinpäin tultiin kovaa myötätuulessa. Kotiin tultua vielä kevyt vajaan puolen tunnin hölkkä koiran kanssa. Jälkeenpäin tuli mieleen oliko aamun ”sprintissä” mitään mieltä. Pakatessani tarkistin sääennusteen: noin 19 astetta lämmintä, kevyttä pilvisyyttä, mutta kovaa tuulta. Tuuli ja raskaan ylämäet eivät ole mua varten. Viimeisten neljän vuoden aikana olen välttänyt rasittamassa liikaa rikkinäisiä polviani vähentämällä oleellisesti jalkojen voimatreenejä, jolla on ollut negatiivinen vaikutus vääntövoimaan.

Joroisiin auto starttasi turhan myöhään ihmeellisten sähläämisten jälkeen. Tuo sama sählääminen jatkui starttiin asti. Mikä milloin oli kadoksissa, jäänyt kotiin tai väärässä paikassa. Sukat olivat menneet T2-säkkiin eikä T1:n. Onneksi tajusin tämän illalla, joten aamulla ehdin käymään vielä urheilutalolla viemässä sukat. Aamulla päätin juosta M10, mutta niissä ei ollut pikanauhoja. Siispä ostamaan sellaiset ennen kuin vien T2-säkin vaihtoalueelle. Nauhat sain ja pyysin vielä kaupanpäällisiksi laittamaan ne kenkiini. Sitten muistin, ettei mulla ollut lippistä mukana. Mutta heillä oli myynnissä valkoinen juoksulippis. Lisätään ostoskoriin. On Running Cloudsurfer – juoksukengät ovat kiinnostaneet pitkään. Mutta olen epäillyt kengät toimivuutta siinä määrin, etten ole koskaan edes kokeillut niitä jalkaani. Yhdeksän aikaan aamulla ei ruuhkaa ollut ja sain rauhassa kokeilla jalkineita. Hölköttelin asfaltilla ja hiekalla. Cloudsurfer on korkeampi kenkä kuin M-sarjan kengät. Mietin miten kengän reuna saattaisi hiertää nuppiluuta. Myyjällä oli ratkaisu: Ironman geeli kantakuppi. Sellaiset kengiin ja jaloissani oli täydellisesti istuvat ja kevyet kengät. Lopullinen päätös syntyi vaihtamalla toiseen jalkaan M10, jolla on viimeisten vuosien aikana juostu jokunen kilsa juoksumatolla. Oma kenkä tuntui todella kovalta. Kun vielä laittoivat oikean väriset pikanauhat paikoilleen, oli kauppa selvä.

Fiksulle ihmiselle ei tule edes mieleen laittaa iskemättömiä kenkiä puolikkaalla maratonille. T2-säkkiin tuli uusi lippis, juomapullo + vyö, M10,  cloudsurferit ja ne sukat.

Uintipaikalla huomasin, että mulla on mukana väärät uimalasit eikä mulla ole mukana pyörään menevää juomapulloa. Ainoastaan iso juomapullo, jota käytän ainoastaan ennen kisoja. Järjestäjillä ei ollut pientä juomapulloa. Uinnin jälkeen ei ole mitään asiaa lähteä pyörän selkään ilman juotavaa. Ai auttanut muu kuin yrittää mahduttaa pullo pyörään. 

Näissä ”itsevarmoissa” tunnelmissa oli mainiota startata reilun kuuden tunnin reissuun.