Sähläämisen Suomen mestaruuden olisin ansainnut eli mitä kaikkea voi tapahtua ennen triathlonin puolikkaan starttia

Viime kesän jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen ja keväällä nostin paineita haaveilemalla palkintosijoista. Ensimmäinen tavoite oli varmaan kaikkien tiedossa, mutta toisen pidin tiukasti omana tietonani. Viime vuoden vaistonkäymiset olivat tehneet omaa työtään psyykepuolella enkä halunnut asettaa itselleni lisäpaineita.

 Kaksi viikkoa ennen starttia lähtöasetelma oli kutkuttava, vain yksi oli mennyt mua kovempaa vuotta aikaisemmin. Tilanne muuttui osallistujien lisääntyessä kahdella nimellä. Toisella heistä oli alta viiden tunnin suoritusta edelliseltä vuodelta ja toisen tulosta en löytänyt. Mitali haaveet muuttuivat hyvää ja tasaiseen suoritukseen. Siihen samaan, jonka olin avoimesti tuonut julki.  Aikatavoitteeni heitin romukoppaan kuultuani pyöräosuuden olevan 94 km, eikä 90 km kuten puolikkaalla yleensä. Kun vielä huhut alkoivat kiertää juoksulenkin olevan myös pidempi, alkoi epäilys omaan kuntoon ja kykyyn suoriutua maaliin nosti päätään. Näiden kahden viikon aijaksi lopetin netissä pyörimisen ja toisten blogien seuraamisen. Siitä blogihiljaisuus.

Viikkoa ennen kisaa olin saanut aerotangot lainaksi ja ehtinyt tehdä kaksi yhdistelmätreeniä niiden kanssa. Heti ensimmäisessä treenissä huomasin kykeneväni lähtemään juoksemaan heti pyöräilyn jälkeen. Ei siis vatsakipuja, jotka olivat alkaneet Nurmijärven Varttikisan jälkeen. Seuraavana päivänä oli mentävä kokeilemaan sama treeni jo pelkästä innostuksesta. Edelleen juoksu onnistui ilman vatsaongelmia.

Kolme päivää ennen starttia treenikaveri lainasi omat hiilikuitukiekot menopeliniini. Oli ostanut uudet jarrupalatkin. Lisäksi hän laittoi kiekot ja jarrupalat pyörääni, sääti vaihteita ja korjasi takajarru. Itse seison tumput suorana vieressä osaamatta tehdä mitään.  Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos aivan mahtavalle treenikaverilleni ja hänen perheellensä! 

Torstaina suunniteltiin lyhyttä ajoa, mutta päivä venähti ja taivaalta tuli vettä. Ajo siirtyi perjantaiaamuun. Käytiin polkemassa varmaankin n 20 km. Takaisinpäin tultiin kovaa myötätuulessa. Kotiin tultua vielä kevyt vajaan puolen tunnin hölkkä koiran kanssa. Jälkeenpäin tuli mieleen oliko aamun ”sprintissä” mitään mieltä. Pakatessani tarkistin sääennusteen: noin 19 astetta lämmintä, kevyttä pilvisyyttä, mutta kovaa tuulta. Tuuli ja raskaan ylämäet eivät ole mua varten. Viimeisten neljän vuoden aikana olen välttänyt rasittamassa liikaa rikkinäisiä polviani vähentämällä oleellisesti jalkojen voimatreenejä, jolla on ollut negatiivinen vaikutus vääntövoimaan.

Joroisiin auto starttasi turhan myöhään ihmeellisten sähläämisten jälkeen. Tuo sama sählääminen jatkui starttiin asti. Mikä milloin oli kadoksissa, jäänyt kotiin tai väärässä paikassa. Sukat olivat menneet T2-säkkiin eikä T1:n. Onneksi tajusin tämän illalla, joten aamulla ehdin käymään vielä urheilutalolla viemässä sukat. Aamulla päätin juosta M10, mutta niissä ei ollut pikanauhoja. Siispä ostamaan sellaiset ennen kuin vien T2-säkin vaihtoalueelle. Nauhat sain ja pyysin vielä kaupanpäällisiksi laittamaan ne kenkiini. Sitten muistin, ettei mulla ollut lippistä mukana. Mutta heillä oli myynnissä valkoinen juoksulippis. Lisätään ostoskoriin. On Running Cloudsurfer – juoksukengät ovat kiinnostaneet pitkään. Mutta olen epäillyt kengät toimivuutta siinä määrin, etten ole koskaan edes kokeillut niitä jalkaani. Yhdeksän aikaan aamulla ei ruuhkaa ollut ja sain rauhassa kokeilla jalkineita. Hölköttelin asfaltilla ja hiekalla. Cloudsurfer on korkeampi kenkä kuin M-sarjan kengät. Mietin miten kengän reuna saattaisi hiertää nuppiluuta. Myyjällä oli ratkaisu: Ironman geeli kantakuppi. Sellaiset kengiin ja jaloissani oli täydellisesti istuvat ja kevyet kengät. Lopullinen päätös syntyi vaihtamalla toiseen jalkaan M10, jolla on viimeisten vuosien aikana juostu jokunen kilsa juoksumatolla. Oma kenkä tuntui todella kovalta. Kun vielä laittoivat oikean väriset pikanauhat paikoilleen, oli kauppa selvä.

Fiksulle ihmiselle ei tule edes mieleen laittaa iskemättömiä kenkiä puolikkaalla maratonille. T2-säkkiin tuli uusi lippis, juomapullo + vyö, M10,  cloudsurferit ja ne sukat.

Uintipaikalla huomasin, että mulla on mukana väärät uimalasit eikä mulla ole mukana pyörään menevää juomapulloa. Ainoastaan iso juomapullo, jota käytän ainoastaan ennen kisoja. Järjestäjillä ei ollut pientä juomapulloa. Uinnin jälkeen ei ole mitään asiaa lähteä pyörän selkään ilman juotavaa. Ai auttanut muu kuin yrittää mahduttaa pullo pyörään. 

Näissä ”itsevarmoissa” tunnelmissa oli mainiota startata reilun kuuden tunnin reissuun.