Kuumasta teestä toisen asteen palovamma

Kolmas uintiviikko päättyi ikävään onnettomuuteen kaadettuani kuuman teeveden syliini. Mutta palataan vielä muutamalla sanalla uintijakson kolmanteen viikkoon.

Kolmannalle uintiviikolla aamuheräämiset alkoivat sujua unirytmin muutettua suotuisammaksi aamutreeneille. Edellisen viikon kovat treenit olivat tehneet tehtävänsä, sillä uinti tuntui erittäin vahvalta. Ensimmäisen viikolla olin joutunut turvautumaan räpylöihin perhostuinti- ja potkuseteissä. Kolmannella viikolla pitkätkin perhossetit menivät ilman räpylöitä. Kun vielä osasi aloittaa rauhallisesti, niin edes vauhti ei hidastunut loppua kohden.

Perjantaiaamuna oli 6 km uinti, joka ei ollut kelaustreeni vaan sisälsi melko tiukan n 4 km setin. Viiden ja puolen kilsan kohdalla piti verkkokalvoilla saada kuva valmentajasta altaan reunalle, kun mieli alkoi sanomaan, ettei oikein millään millään enää jaksaisi. Kädet alkoi olemaan melko hyytelöä, mutta olihan se - erään biisin sanoja lainaten - "tää vaan on sikamakeet", kun mun keho kykenee mun mittapuussa mielettömiin treeneihin.

Lauantain uintitreeneissä oli kaksi vaihdetta. Joka verraa tai sitten kaikki mitä lähtee. Yllätyin miten hyvin vauhtia löytyi, vaikka alla oli melko kova treenijakso. Sunnuntain treeni oli sitten sitä tervetullutta kelausta ja hyvä niin. Ei olisi enää löytynyt yhtään kovempaa vauhtia.

Sunnuntain toisen treenin jälkeen sitten istahdin sohvalle teelasin kanssa. Silmänräpäyksessä tilanne muuttui siihen, että seuraavan viikonloput uintikisat oli peruutettava. Kuuma tee kaatui syliini. Niin kipeätä teki, etten itse kyennyt suihkuttelemaan palovamma-aluetta hetkeä pidempään. Sairaalan päivystyksessä sain ensiavuksi vahvojen särkylääkkeiden lisäksi rauhoittavat ja kylmentävät geelipeitteet. Tuntia myöhemmin paloalueet peitettiin hopeasidoksilla.

Oikean jalan sisäreidessä on ensimmäisen asteen palovamma. Vasemman jalan sisäreidessä toiseen asteen palovamma.

Keskiviikkona siteen vaihdettiin sairaalassa, jolloin lääkäri poisti rakkulan kattoa. Tänään jouduin itse vaihtamaan siteet kotona ja näkemään miltä vamma-alue näyttää. Noin mun käden kokoiselta alueelta on ihon pintaa poistettu.

Tällä jalalla ei ihan heti hypätä altaaseen, mutta onneksi liikkumista ei ole kielletty. Hikoilu sitä vasten on kielletty siihen asti, kunnes ihon pinta on parantanut.

Alkuviikosta olin niin kipeä, ettei kävely eikä istuminen luonnistunut. Nyt kun toinen sisäreisi on jo kivuton, niin voin istua toisella kankulla. Kävelylenkit voi vielä unohtaa. Kivun lisäksi mulla oli lämpöä vielä torstaina, mutta onneksi sekin on jo poistunut.

Eilen alkoi mieli jo tehdä jotain, joka muistuttaa liikuntaa. Niinpä telkkaria katsellessa aloin kylkiasennossa heiluttamaan jalkoja, etsimään vatsalihaksia ja kokeilemaan kevennettyjen punnerruksien tekemistä.

Tänään jo uskaltauduin pyörän päälle. Aluksi vai kokeilemaan pystynkö edes olemaan pyörän päällä, ja siitä kevyesti pyörittelemään. Ajoasennossa sisäreisi ei ota kiinni satulaan, joten hyvin pystyi pyörittelemään hetken. Pidempäänkin olisi voinut olla, mutta hikoilu on kielletty. Joten 10 min riitti alkuun ja toinen 10 min loppuverraksi.

TRX-nauhoilla, oman kehon painolla ja kahvakuulalla tein muutamia lihaskuntoliikkeitä koko kropalle.

Viiden päivän sohvaperunaolon jälkeen jopa punnerrukset ottivat koville ja 10 kg kahvakuula oli ihan riittävä. Nopeasti lihaskunto heikkenee, kun ei pääse mitään tekemään. Kyllä täältä taas noustaan, mutta valitettavasti kovat treenit ovat jälleen tauolla.

Ihanaa, maanantaina on lepopäivä!

Sunnuntain pitkän treenin aikana ehdin jo ajatuksissani mennä seuraavaan viikkoon ja maanantaihin. Jaloissa tuntui, että treenattu on viikon aikana ja vaikka tasaisen väliajoin otin energiaa, niin energiavajettakin taisi siitä huolimatta syntyä. Olin nimittäin vielä kaupassakin melko uupunut, joka näykyi mm. siinä, että tuli valittua kärryihin erittäin energiatiheetä ruokaa, joka valmistuisi nopeasti. Hyvää oli ja onneksi tajusin syödä normi annoksen enkä kaikkea valmistamaani. No, jälkkäriksi meni KANELIKIERRE eikä rahkaa marjoilla. Jos olisi tajunnut kuinka paljon energiaa tuossa yhdessä kanelikierteessä on, olisin jättänyt sen väliin. Mutta hyvää se oli ;). Tänään on kyllä kaikki maistunut hyvältä. Jopa ihan puhdas kraanavesi.

Viikko siis päättyi pitkään PK-treeniin ja alunperin olin suunnitellut mukavan rentoa juoksua koiran kanssa ulkona. Kuitenkin jo aamuinen ulkoilu koiran kanssa osoitti, ettei juoksulenkistä tulisi mitään. Jäätä, vettä ja sohjoa. En kokenut mitenkään mielekkääksi ja fiksusti lähteä juoksemaan tuollaiseen keliin.

Pakkasin pyörän ja trainerin autoon suuntana kuntosali. Sunnuntaipäivät ovat siellä hiljaisia, joten en uskonut - kuten ei ollutkaan - pyörän viemisestä salille olevan mitään haittaa. Wattbike on siellä, mutta halusin varmistaa, että saan tehtyä juuri sellaisen treenin kuin halusin, sillä Wattbiket ovat suosittuja kaikkien salilla kävijöiden keskuudessa. Viemällä oman pyörän, pystyin varmistamaan ettei tule odotteluita eikä tarvitse siirtää tavaroita pyörän vierestä.

Pyörän päältä juoksumatolle ja takaisin pyörän päälle ja sitä rataa. Tätä kun jatkoin aikani, niin ihmetystä sain aikaiseksi niiden muutaman salilla olevan keskuudessa. No, hullun mainneen olen varmaankin jo saanut aikaa sitten, joten mitäpä tuosta. Korvissa kaikui Apulannan biisi: "Ravistettava ennen käyttöä"..
Minussa on ongelma,
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
…..
tuntuu että tekijät unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä.

Tuolta todellakin tuntui aina välillä. Eilen latasin uutta musiikkia koneeseen, onnistuen hävittämään edellisen soittolistan biisit. Joten nyt mulla on täysin uusi "soittolista". Soittolistallani on huomattava määrä sellaisia biisejä, joita en kyllä muuten kuuntelisi, mutta toimivat treenatessa erittäin hyvin.

Treeni jatkoi torstain teemaa eli korvien välien treenaamista. Mieli teki keventää, mutta enpä antanut itselleni siihen mahdollisuutta. Viimeisellä kierroksella oikeasti jaloissa tuntui kuluneen viikon treenit, mutta ttuolle tunteelle viittasin kintaalla. Sillä kyllä mä tiesin, että kyse ei ole kunnon puutteesta vaan ihan jostain muusta.

Erinomainen mentaaliharjoitus

Tykkään liikkua ns. mukavuusalueella enkä ole mikään testi-ihminen. Monesti vk-vedoissakin otan varman päälle - hiukan himmaillen. Kovinkaan usein mua ei näe vetävän itseäni piippuun tai siihen asti kunnes ei vaan enää kulje. Tämä ilmiö ei ole ainoastaan juoksussa vaan myös muissa lajeissa. Epäonnistumisen pelko. Jänittäminen. Turhien paineiden kerääminen.  Sitähän se taitaa pohjimmiltaan olla.

Eilen jälleen kerran testailin päätäni ja ajatuksiani harjoituksen aikana. Tarkoitus oli aloittaa treeni uinnilla, mutta multa oli kaikessa kiireessä jäänyt simmarit kotiin, joten altaan reunalta seurasin muiden hienoja uinteja. Ehkä hyvä niin, sillä olin jo ehtinyt lataamaan melkoiset paineet itselleni uintiin. Onneksi mukaan olin kuitenkin onnistunut ottamaan muut tarvittavat tavarat. Niinpä pääsin pyörän päälle.

Trainer ja pyörä. Sillä mentiin. Vierestä kuuntelin kuinka vieressä olevan keskivauhti oli jotain 39km/h, mun mittari näytti siinä vaiheessa 32-33 km/h. Suupielet menivät alaspäin. Pari kertaa himmasin vauhdin 30km/h. Himmailuun ei välttämättä ollut mitään syytä. Keskivauhtiani en tiedä, mutta kyllä se varmaan oli siinä n 31 km/h. Hiukan selässä tuntui ikävältä. Ajattelin jo, että pitäisikö lopettaa 15km kohdalla. En lopettanut vaan loppua kohden nostin vauhdin alkutreenin vauhtiin.

Kenkien vaihto ja radalla. Nyt alkoivat ajatuksen kiitämään ihan väärällä raiteella. Kierroksia olisi 15 kierrettävänä. Ihan älytön määrä! Päätin ottaa kolmen kierroksen etappeina ja tarkkaan seurata vauhtia per kierros. En juurikaan seuraa tällaisiä asioita, mutta tähän on tullut selkä muutos juoksutekniikkatreenien myötä. Viime aikoina ollaan juostu kierroksia tasavauhtisina tai nousevina ja siinä on vaan kiinnitettävä huomioita omaan vauhtiin. Niinpä siis eilen kiltisti kellotin jokaisen kierroksen. Olin päättänyt tavoitekierrosajan, johon tähtäisin. Yksi kierros - sekunnin nopeammin. Toinen kierros - tasaisesti mentiin. Kolmas kierros  - edelleen tasaista menoa. Mutta edessä oli vielä 12 kierrosta. Pystyisinkö pitämään tämän vauhdin. Aloin jo epäilemään vaikka itse asiassa meno tuntui vahvalta. Kuusi kierrosta takana - mä juoksin eilen 3 x 1km vedot, voisiko niillä hyvittää tulevat kierrokset. Yhdeksän kierrosta takana - väsyttääkö? Jaksanko? 9. kierros oli sekunnin nopeampi kuin ensimmäinen kierros. Olen juossut todella tasaisesti. En kehtaa keskeyttää, niinpä jatkan. Kaksitoista kierrosta takana - enää vai vielä kolme kierrosta jäljellä. Uskallanko juosta kovempaa? Mitä jos en jaksakaan viimeisiä kierroksia. Kolmastoista kierros on tähän mennessä kovin - edelleen nää jalat vaan menevät. Neljästoista menee aivan samaan aikaan kuin edellinen - mulla on siis mahdollisuus yrittää mennä viimeinen kierros vielä hiukan kovempaa. Viimeinen kierros oli 6 sekunttia kovempi kuin ensimmäinen - ei huono :).

Parasta tässä treenissä oli, että menin kaikki kierrokset kovempaa kuin olin kuvitellut pystäväni. Ja en missään vaiheessa himmaillut vaan pystyin jopa kiristämään vauhtiani. Eihän tuo vauhti oli mikään kova, mutta mulle erittäin hyvä vauhti. Jos tällä vauhdilla pystyisin juoksemaan puolikkaan maratonin tai edes 10km olisin äärimmäisen tyytyväinen. 

Toivon pääseväni eroon näistä "lajikohtaisten itseluottamuksen puuttumisesta" tai "pää ei kestä".
- komplekseistani ennen ensi kesää. Kun päässä alkaa soimaan; "et pysty, et jaksa, tuntuu pahalta, kädet/jalat eivät jaksa loppuun asti, luovuta vaan",  niin harvoin kovin hyviä tuloksia on odotettavissa. Ja kuitenkin kuten eilinen treeni osoitti. Mä pystyn, kun vaan uskon itseeni ja keskityn omaan suoritukseeni.

Huikea viikko ja mikä viikonloppu!

Viiko lähti käyntiin lähes erinomaisella uinnilla. Edellisen viikon himmaamisesta ei ollut kuin muisto vain. Sain vedettyä hyviä uintivetoja. Lievää ikävää tuntemusta oli jalassa, mutta ei mitään samanlaista kuin edellisenä päivänä. Tästä rohkaistuneena uskaltauduin seuraavana päivänä tekemään hyvän pyöräilytreenin wattbikella. No pientä himmaamista, kun en uskaltanut vääntää ilmanvastusta tarpeeksi, jotta vedot olisivat olleet aerobisellekynnyksellä (hiukan harmittaa, kun mulla on aina käsijarru päällä palaamaan mukavuusalueelle) ja keskiviikkona tein loistavan lihaskunnon. Siinä meni askelkyykyt kahvakuulan kanssa ja pakaran kiusaaminen Smith-laitteessa. Eikä tuntunut missään.

Torstaina oli vuorossa Katjan treeniporukan yhteistreeni. Pyörän päällä verraa, jonka jälkeen juoksuvetoja, jolloin tunsin itseni etanaksi muiden joukossa. Vedot oli tarkoitus juosta nousevasta. Ensimmäinen veto oli mulle hyvää matkavauhtia ja toinen oli sitten mun maksimivauhtia. Puolessa välissä vetoa tiesin, että vauhti on  mulle liian kova, jos vielä kaksi vetoa tulee mennä nousevasta. Mutta kun pystyin pitämään juoksun ehjänä ja selät lähes kosketus etäisyydellä annoin mennä. Tuntui hyvältä, voimakkaalta ja rennolta. No rentous, keveys ja mukavuus eivät valitettavasti olleet enää kolmannessa vedossa. Juoksukin alkoi hajota ja tuntua runttaamiselta. Niinpä jätin vedon vajaaksi haluten juosta mahdollisimman ehjän vedon sekä kyetä juoksemaan vielä sen viimeisen - vaikkakin lyhyempänä, mutta pitäen vauhdin samana. Vetojen jälkeen oli pientä tuntemusta, mutta juoksun aikana ei ollut minkäänlaista kipua tai edes tuntemusta iskiaksesta.

Perjantaina Pohjois-Karjalan neitoset saapuivat etelään. Mäkelänrinteessä tavattiin Sinin, Karon ja Hannen kanssa. Käytiin lävitse uintitekniikkaa lähtien aivan perusteista. Samalla Sini, näiden ihanien triahtleettien valmentaja seurasi altaan reunalta aktiiivisesti kirjaten mitä tehtiin, miksi, mitä niillä haettiin ja mihin tulee kiinnittää huomiota.

Treenin aloittaminen perjantaina noin klo 14 osoittautui täydelliseksi ajoitukseksi. Lähes koko treenin ajaksi saimme olla kolmestaan radalla Sinin istuessa alttaa reunalla. Sinillä piti kiirettä seuratessa meidän treeniä, selvitellessä uteliaille keitä me ollaan ja keskustellessa muiden uimareiden kanssa. Rauhallisena hetkemme pääsimme kuvaamaan neitosten uintia veden alta, jolloin pääsivät itse näkemään omaa uintiaan.

Iskiashermo otti nokkiinsa jostain ja tuttu ikävä vedon tunne palautui oikeaan jalkaan. Koko loppuilta meni lievässä kivussa.

Lauantaina suuntasin Esportiin pyörittää Wattbikeä. Tästä osuudesta kirjoitan oman postauksen, kunhan saan vielä muutaman oleellisen kuvan Hannelta. Alla kuitenkin kuva lämmittelyosuudesta.

Illalla ennen ruokailua suuntasimme Sinin, Karon, Annen ja Hannen kanssa Liikuntamyllyyn, jossa energiaa täynnä oleva Sini teki kaikkensa, jotta olisi saanut meihin jonkinlaista eloa ja keskittymistä. Taisi kaikilla olla jalat enemmän tai vähemmän hapoilla iltapäivän pyörittämisestä ja väsymys painoi. Mua haukotti välillä todella kovasti eikä kyse ollut siitä, että harjoitus olisi ollut puuduttava, vaan syy oli puhtaasti väsymyksestä. Mielenkiinnolla odotan Sinin analyysiä juoksustani sekä pyöräilystä.

Pitkä, mutta erittäin antoisa päivä päätettiin perjantai-illan uintivideoiden purkuun ja ruokailuun:

Sunnuntaina jatkoimme uinnin merkeissä paikkana Mäkelänrinne. Radat riittivät hyvin ja kun viisi naista valtaa yhden vapaan radan, niin eipä siihen kukaan muu sitten tullut. Tällä kertaa uitiin yksi mun uintiohjelmista, joka sisälsi verraa, tekniikkaa ja vauhtileikittelyä. Väliverrana otettiin triathlonuintia ja kokeiltiin erilaisia uintileluja: vartalon hallintaan, potkuleveyden hahmottamiseen jne. Hanne ja Anne varmaankin avaavat näitä uintiosuuksia tarkemmin omissa blogeissaan kunhan ehtivät.

Treenit päätettiin kuvaushetkeen. Kiitos Petri kuvaamisesta. Suurin osa kuvista onnistui erittäin hyvin, mutta epätarkkuudesta huolimatta pidän tästä:). Voitte arvailla kuka on kukin?

Ja pääsin villasukkatiimiin. Yeah! Kiitos Anne! Nää on aivan ihanat ja miten lämpimät nämä ovat.

Aivan huikea viikonloppu takana! Iskiashermo ei ole kuin muutaman kerran ottanut nokkiinsa tai oikeastaan vain kerran ja bloggaajien kesken ON yhteisöllisyyttä ja avunantoa.

 Anne ja Hanne ovat omissaan blogeissaan kirjanneet heidän fiiliksensä samaisesta viikonlopusta. Kiitos ihanaiset naiset!

KIITOS HANNE KUVISTA!

Mitä tehty? Missä mennään?

Heräämisiä ennen auringon nousua, kaakelien laskemista, altaan reunalla valmentamista, maantiellä ajoa autolla, treenejä, uutta tietoa, uusia ihmisiä, verkostoitumista, harjoitusohjelmien tekemistä puoleksi vuodeksi, ravitsemustietoa,  testien teettämistä…

Mukaan on mahtunut tutustumista Itäkeskuksen uimahalliin:

En ole koskaan aikaisemmin käynyt uimassa Itiksen uimahallissa, mutta ensimmäinen kerta ei varmastikkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. 50m rata, melko hiljaista oli ainakin perjantaiaamuna klo 9 aikaan. Lisäksi kaksi rataa oli varattu nopeille uimareille. Toisella radalla ui Lehtosen Kaisa, joten valitsin kiltisti toisen radan. En halunnut jäädä jalkoihin. 

Viikottain olen pyrkinyt käymään salilla sekä tekemään liikkuvuusharjoitteita että fyssarilta saamiani jumppaohjelmia.

Pari viikkoa sitten kävin Suomen UrheiluFysiossa. Käynti oli antoisa sillä selästäni aukaistiin kolme nikamaa sekä keskimmäistä pakaralihasta. Käsitttelyn jälkeen jo pelkkä käveleminen tuntui autuaalta. Pari päivää myöhemmin kävin juoksemassa. Hyvin kulki. Ehkä liiankin hyvin. Askel oli kevyt ja erittäin rullaava. Viisikymmentä minuuttia myöhemmin iski vanha kipu. Ei pahasti, mutta kuitenkin.

Sisäkenttää olen kuluttanut kipujen sallimissa rajoissa juoksutekniikan parantamiseen yleisurheiluvalmentajan opeissa. Mielenkiintoisia harjoituksia ja juoksuaskeleen rakentamista vaihe vaiheelta. Ollaan myös juostu vetoja, joiden yhteydessä onnistuin kipeyttämään oikean jalan polvitaipeen. Nyt lähtisi halvalla oikean puoleinen raaja pakarasta alaspäin. Ei kukaan haluaisi vaihtaa tervettä alaraajaansa mun lievästi raihnaiseen versioon? Uutta kaivattaisiin kipeästi.

Kuvankaappaus oman valmentajani videoimasta pätkästä. Parannettavaa on, mutta näyttäähän tuo jo mun silmissä juoksulta. Tekniikkaharjoittelun myötä mulle on tullut haasteeksi juosta eri vauhdeilla. Eli mulle on kehittynyt samainen ongelma kuin monella on uinnissa. Joko meno on hidasta tai sitten hapoilla. 

Juoksun lisäksi on videokuvaa uinnista. Tässä kuvankaappaus videosta ja tyylinäyte mun uinnista:

Tässä kuvassa se ei tule esille, mutta uintitekniikka on hajonnut melko pahasti yrittäessäni korjata päänasentoa alaspäin ja hakiessani liukua. Nyt on uudet drillit käytössä, katsotaan jos nillä onnistuisin löytämään oikean rytmityksen käsivetooni sekä siinä ohessa ois kiva oppia liukumaan uidessa vaparia. 

Wattibike on tullut tutuksi treenikaverina, mutta oman pyörän päälle on kivuttu myös. Se vaati kyllä seurakavereiden läsnäolon ja lievän ryhmäpaineen.

Ryhmäpaine kera valmentajan varmistaa myös keskivartalotreenin onnistumisen tai ainakin keskivartalon treenaamisen:

Treenin jälkeen juoksuvideoiden läpikäynti kentän reunalla:

Monet viikonloput olen viettänyt joko Tampereella tai Vuosaaressa niin itse en ehtinyt esim. seuran kaudenpäättäjäisiin, mutta seuran edustaja oli pistänyt postin kautta mulle tulemaan tällaiset (seuran uusi paita jäi vielä tässä vaiheessa saamatta olemalla poissaolevana juhlista):

Hiukan nihkeästi on siis uusi kausi saatu startattua erilaisten ongelmien vuoksi, mutta toivottavasti kivun laskeminen selästä alaspäin alaraajaan on hyvä merkki. Kenties kipu etsii reittiä ulos kropastani kulkeutumalla kohti varpaita.

Uintia ja traineritreeniä

Lyhyen radan mastersmestaruuskisat uidaan tänä viikonloppuna Ahvenanmaalla. Multa nuo kisat jäivät väliin, joka luonnollisesti harmittaa, mutta ei olkapääni olisi vielä kestänyt kisarääkkiä. Parantuminen on mielestäni ollut erinomaista, mutta edelleen jotkut liikkeet tuntuvat ikäviltä. Vedessä olen käynyt pari kertaa, joista toista kertaa voi sanoa jopa kelaustreeniksi.

Talven aikana tuli käytyä Vierumäellä opettelemassa uintitekniikkaa. Taisi olla toisella kerralla, kun uintejamme kuvattiin, mutta omat kuvani sain vasta hetki sitten. Viestit menivät kaimalleni, jolla on muuten aivan sama sähköpostiosoite kuin mulle, mutta mun päättyy .fi eikä .com kuten hänellä. Vieressä oleva kuva on Vierumäellä kuvattu ja kaksi muuta kuvaa on pysähdyskuvia videoinnista, jota HyPyläiset tekivät tammikuun leirillä.

Vierumäellä meitä ohjasi ja opasti kaksi tulevaa liikunnan ohjaaja, jotka kumpikin ovat aivan Suomen huipulla kisaavia uimareita. Niiden rinnalla meidän meno näytti paikalla olevilta tuulimyllyiltä. Paljon liikettä, mutta etenemistä ei. Uintitekniikan lisäksi treenikertoihin kuului oheisharjoittelua. Oheiset sisälsivät harjoitteita liikkuvuuteen, koordinointiin ja keskivartalon hallintaan. Viimeisellä kerralla mukaan tuli telinevoimistelua! En olisi uskonut joutuvani puomille ja eritasotangoille. Yläasteen ja lukioajan onnistuin välttelemään kaikki telinevoimisteluosuudet ja nyt keski-ikäisenä jouduin tilanteeseen, jossa en kyennyt luistamaan näistä liikkeistä. Samaan kastiin muuten kuuluu kaikenlaiset hypyt luistimilla.

Viimeisellä kerralla uintitreeneissä kokeiltiin siirtovaikutusta. Treeni koostui altaan reunalla tehtävistä lihaskunto/aktivointiharjoittelusta + uinnista. esim 30 sek vatsalihaksia + 50 uintia tai 30 sek vastavetoja + 50 m uintia. Tekniikkakurssi päättyi viestiuintiin, jossa joukkeet lähtivät vastakkaisista päädyistä ja viesti päättyi toisen joukkuueen kiinniottamiseen. Ja arvata saattaa mitä tapahtui tekniikalle. Se hajosi täysin!


En osaa sanoa kuinka paljon oikeasti oma tekniikkaani muuttui talven aikana, mutta sain erittäin hyviä vinkkejä tekniikan harjoitteluun. Mutta mistä löytyy se maltti! Olisi niin paljon parennettavaa, mutta kun tuntuu, ettei mikään muutu vaikka tekisi millaisia drillejä. Oppiminen pois vanhasta on äärimmäisen vaikeaa.


Jotta ei aivan pelkäksi uintistooriksi menisi, niin lauantaina sain itseni viimeinkin trainerin päälle. En se nyt niin kamalaa ollut kuin mitä mä muistin. Syystä tai toisesta viime kauden jälkeen traineritreeni on puistuttanut. Pyörä on ollut saatavilla koko talven ja pyöräilykengät ovat olleet pyörän vieressä odottelemassa. Pyörän päälle en ole päässyt siitäkään huolimatta, että ohjelmassa on ollut jo pari kertaa traineritreeniä. Olen vaihtanut ne spindeen. Mutta eilen päätin, että nyt tää nainen nousee pyörän päälle. Heti juoksutreenin jälkeen - noudattaen treeniohjelmaa kirjaimellisesti.



Pyörätreeni sisälsi "mäkitreenin". Jälkeenpäin tuumasin, että olisin voinut polkea raskaammillakin vastuksilla ensimmäiset "mäet". Olin kuitenkin suopea itseäni kohtaan ja totesin, että hyvä ensimmäinen traineritreeni. Eilisen jälkeen fiilis oli aivan toinen, joten eiköhän tää "maantiepyöräily" saatu nyt alkamaan. Tässä eilinen yhdistelmätreeni käppyröinä:

Talven "iloja"

Tällainen näkymä odotti mua aamulla, kun olin lähdössä tekniikkaharjoituksiin. Illalla lumiaura oli käynyt avaamassa tien ja samalla tukkinut pihatiemme. Yritin lapiolla saada tietä auki, mutta totesin sen turhaksi. Eilinen loska on jäätynyt eikä alumiinilapiolla saanut kuin raapaistua pintaan.

Peruuttaminen takaisin ja soitto V:lle. Liikkeen numeroon ei tietenkään kukaan järkevä ihminen vastaa lauantaiaamuna ennen klo 8, joten jätin tekstiviestin. Harmittaa niin vietävästi. Perjantai-illan uintitreenit jätin väliin, jotta aamulla jalat olisivat hyvin palautuneet torstain juoksutreenistä. Olin varautunut tiukkaan tekniikkaharjoitteluun niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lisäksi V tulee vuokseni aikaisemmin liikkeeseen ja rakkaudesta pyöräilyyn käyttää omaa aikaansa opettaakseen mulle pyöräilyn saloja.

Reilun puolen tunnin työn jälkeen jäävalli on poissa. Ei siis ollut mun heikoista voimista kiinni, etten saanut järkäleitä edes liikahtamaan.

Eilen pihatie oli niin loskassa, että autolla oli hankaluuksia ajaa parkkipaikalla. Tänään pihalta ei pääse autolla pois. Mun puolesta talvi voisi olla tässä. 

Porukan siirryttyä omiin touhuisinsa, pääsin pyörän päälle hikoilemaan.

Näkymä trainerin päältä. Kyllä se sulaa......

Auringonsäteet antavat toivoa kevään saapumisesta: