Leirin jälkeinen viikko

Heti leirin jälkeen fiilis oli loistava. Olin täynnä virtaa ja motivaatio oli korkea. Alkuviikkoon oli suunniteltu kevyttä treeniä. Maanantai meni syödessä. Tiistain ja keskiviikon kevyet treenit tein, mutta fiilis oli kaikkea muuta kuin hyvä. Tekemisessä ei ollut mukana sydäntä, sitä hyvää tunnetta.

Viikolla aikatauluihin tuli muutoksia, olin unohtanut asioita, nukuin pommiin, treeni jäi väliin, treenimotivaatio kateissa. Kävelylenkit koiran kanssa olivat löntystelyä ihaillen ulkoilumaastoja.

Toivon, että tämä pieni tilkku metsää lähes keskellä metsää, joka tuo elävästi mieleen lapsuuden kesät mökillä maaseudun kiireettömässä ilmapiirissä ilman aikatauluja. Näistä maisemista ja rauhasta olen monesti hakenut sisäistä rauhaa ja voimaa.

Loppuviikolle oli jo enemmän treeniä, mutta altaaseen hyppääminen tuntui vastenmielisestä. Sääennuste lauantaille ei millään tavalla houkutellut pyöräilemään. Lauantaiaamuna arvoin pitäisikö pyörätreeni tehdä sisällä trainerin päällä vai mennä spindesalille ja siitä uimaan. Mutta neljä tuntia trainerin päällä kuullosti aivan mahdottomalta. Spindesalissa yksin neljätuntia. Kumpikaan vaihtoehto ei houkutellut.

Lopputuloksena oli hyvin ajoitettu maantiepyörälenkki sateeseen. Siitepöly ei haitannut. Mitä enemmän satoi, sitä vähemmän tuuli. Lämpöäkin oli kymmenen astetta. Puolentoista tunnin kohdalla olin valmis kääntymään kotiin ja uintitreeni kuullosti houkuttelevalta.

Kolmen tunnin kohdalla sain kuningasidean nostaa tehoja vaikka tarkoitus oli mennä matalilla tehoilla. Onneksi ei kostautunut. Satoi kaatamalla. Palautin mieleen viimeisen Vätternrundanin, johon olen osallistunut. Ensimmäiset 120 km vastatuuleen. Lauantain sade on pientä tuohon kokemukseen. Vuonna 2012 Joroisilla satoi kaatamalla, lämpötila oli +14, tuuli. Tuolloin tein oman enkkani. Sade ei ole haittaa, vastatuuli kylläkin.

Neljän tunnin jälkeen olin tyytyväinen, että lähdin ulos pyöräilemään. Siitäkin huolimatta, että nainen ja pyörä olivat suihkun tarpeessa, olin nälissäni ja kylmissäni. Näytin itselleni mielen voiman. Jollain kierolla ja masokistisella tavalla nautin ja sain jotain muuta kuin flunssan tuosta neljän tunnin pyöräilystä kylmässä vesisateessa.

Sunnuntaina sain hilattua itseni veteen. Vesi tuntui hyvältä. Mieli lepäsi, ote veteen tuntui turvalliselta ja hallittavalta. Se vei eteenpäin. Muutaman ajatuksen soin uintiasennolle ja lantiolle, joka ei pysy paikallaan.

Avovesikausi tuli avattua kahdella kierroksella. Uinnin jälkeen ei ollut kiire mihinkään. Oli aikaa nauttia hyvästä seurasta ja saada vatsan täytetty. Mikä tärkeintä, fiilis oli hyvä ja se oli hyvä myös päästyäni kotiin.

Nautin treenaamisesta, pidän uinnista ja pyöräilystä. Terve lihaskipu ja väsymys saa tuntemaan olevansa elossa ja terve. Osaan nauttia terveestä lihaskivusta ja väsymyksestä. Arvostan jokaista juoksuaskelta, jonka kykenen tekemään. Kun se motivaatio katoaa, vaikka vain hetkeksi, tuntuu se pahalta. Tiedän treenimotivaation tulevan ja menevän, mutta joka kerta sen hävitettyä tulee tyhjä olo. Treenaaminen, itsensä haastaminen eri tavoin on kivaa ja palkitsevaa, ei tätä muuten tekisi.

Ihanaa, maanantaina on lepopäivä!

Sunnuntain pitkän treenin aikana ehdin jo ajatuksissani mennä seuraavaan viikkoon ja maanantaihin. Jaloissa tuntui, että treenattu on viikon aikana ja vaikka tasaisen väliajoin otin energiaa, niin energiavajettakin taisi siitä huolimatta syntyä. Olin nimittäin vielä kaupassakin melko uupunut, joka näykyi mm. siinä, että tuli valittua kärryihin erittäin energiatiheetä ruokaa, joka valmistuisi nopeasti. Hyvää oli ja onneksi tajusin syödä normi annoksen enkä kaikkea valmistamaani. No, jälkkäriksi meni KANELIKIERRE eikä rahkaa marjoilla. Jos olisi tajunnut kuinka paljon energiaa tuossa yhdessä kanelikierteessä on, olisin jättänyt sen väliin. Mutta hyvää se oli ;). Tänään on kyllä kaikki maistunut hyvältä. Jopa ihan puhdas kraanavesi.

Viikko siis päättyi pitkään PK-treeniin ja alunperin olin suunnitellut mukavan rentoa juoksua koiran kanssa ulkona. Kuitenkin jo aamuinen ulkoilu koiran kanssa osoitti, ettei juoksulenkistä tulisi mitään. Jäätä, vettä ja sohjoa. En kokenut mitenkään mielekkääksi ja fiksusti lähteä juoksemaan tuollaiseen keliin.

Pakkasin pyörän ja trainerin autoon suuntana kuntosali. Sunnuntaipäivät ovat siellä hiljaisia, joten en uskonut - kuten ei ollutkaan - pyörän viemisestä salille olevan mitään haittaa. Wattbike on siellä, mutta halusin varmistaa, että saan tehtyä juuri sellaisen treenin kuin halusin, sillä Wattbiket ovat suosittuja kaikkien salilla kävijöiden keskuudessa. Viemällä oman pyörän, pystyin varmistamaan ettei tule odotteluita eikä tarvitse siirtää tavaroita pyörän vierestä.

Pyörän päältä juoksumatolle ja takaisin pyörän päälle ja sitä rataa. Tätä kun jatkoin aikani, niin ihmetystä sain aikaiseksi niiden muutaman salilla olevan keskuudessa. No, hullun mainneen olen varmaankin jo saanut aikaa sitten, joten mitäpä tuosta. Korvissa kaikui Apulannan biisi: "Ravistettava ennen käyttöä"..
Minussa on ongelma,
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
…..
tuntuu että tekijät unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä.

Tuolta todellakin tuntui aina välillä. Eilen latasin uutta musiikkia koneeseen, onnistuen hävittämään edellisen soittolistan biisit. Joten nyt mulla on täysin uusi "soittolista". Soittolistallani on huomattava määrä sellaisia biisejä, joita en kyllä muuten kuuntelisi, mutta toimivat treenatessa erittäin hyvin.

Treeni jatkoi torstain teemaa eli korvien välien treenaamista. Mieli teki keventää, mutta enpä antanut itselleni siihen mahdollisuutta. Viimeisellä kierroksella oikeasti jaloissa tuntui kuluneen viikon treenit, mutta ttuolle tunteelle viittasin kintaalla. Sillä kyllä mä tiesin, että kyse ei ole kunnon puutteesta vaan ihan jostain muusta.