Erinomainen mentaaliharjoitus

Tykkään liikkua ns. mukavuusalueella enkä ole mikään testi-ihminen. Monesti vk-vedoissakin otan varman päälle - hiukan himmaillen. Kovinkaan usein mua ei näe vetävän itseäni piippuun tai siihen asti kunnes ei vaan enää kulje. Tämä ilmiö ei ole ainoastaan juoksussa vaan myös muissa lajeissa. Epäonnistumisen pelko. Jänittäminen. Turhien paineiden kerääminen.  Sitähän se taitaa pohjimmiltaan olla.

Eilen jälleen kerran testailin päätäni ja ajatuksiani harjoituksen aikana. Tarkoitus oli aloittaa treeni uinnilla, mutta multa oli kaikessa kiireessä jäänyt simmarit kotiin, joten altaan reunalta seurasin muiden hienoja uinteja. Ehkä hyvä niin, sillä olin jo ehtinyt lataamaan melkoiset paineet itselleni uintiin. Onneksi mukaan olin kuitenkin onnistunut ottamaan muut tarvittavat tavarat. Niinpä pääsin pyörän päälle.

Trainer ja pyörä. Sillä mentiin. Vierestä kuuntelin kuinka vieressä olevan keskivauhti oli jotain 39km/h, mun mittari näytti siinä vaiheessa 32-33 km/h. Suupielet menivät alaspäin. Pari kertaa himmasin vauhdin 30km/h. Himmailuun ei välttämättä ollut mitään syytä. Keskivauhtiani en tiedä, mutta kyllä se varmaan oli siinä n 31 km/h. Hiukan selässä tuntui ikävältä. Ajattelin jo, että pitäisikö lopettaa 15km kohdalla. En lopettanut vaan loppua kohden nostin vauhdin alkutreenin vauhtiin.

Kenkien vaihto ja radalla. Nyt alkoivat ajatuksen kiitämään ihan väärällä raiteella. Kierroksia olisi 15 kierrettävänä. Ihan älytön määrä! Päätin ottaa kolmen kierroksen etappeina ja tarkkaan seurata vauhtia per kierros. En juurikaan seuraa tällaisiä asioita, mutta tähän on tullut selkä muutos juoksutekniikkatreenien myötä. Viime aikoina ollaan juostu kierroksia tasavauhtisina tai nousevina ja siinä on vaan kiinnitettävä huomioita omaan vauhtiin. Niinpä siis eilen kiltisti kellotin jokaisen kierroksen. Olin päättänyt tavoitekierrosajan, johon tähtäisin. Yksi kierros - sekunnin nopeammin. Toinen kierros - tasaisesti mentiin. Kolmas kierros  - edelleen tasaista menoa. Mutta edessä oli vielä 12 kierrosta. Pystyisinkö pitämään tämän vauhdin. Aloin jo epäilemään vaikka itse asiassa meno tuntui vahvalta. Kuusi kierrosta takana - mä juoksin eilen 3 x 1km vedot, voisiko niillä hyvittää tulevat kierrokset. Yhdeksän kierrosta takana - väsyttääkö? Jaksanko? 9. kierros oli sekunnin nopeampi kuin ensimmäinen kierros. Olen juossut todella tasaisesti. En kehtaa keskeyttää, niinpä jatkan. Kaksitoista kierrosta takana - enää vai vielä kolme kierrosta jäljellä. Uskallanko juosta kovempaa? Mitä jos en jaksakaan viimeisiä kierroksia. Kolmastoista kierros on tähän mennessä kovin - edelleen nää jalat vaan menevät. Neljästoista menee aivan samaan aikaan kuin edellinen - mulla on siis mahdollisuus yrittää mennä viimeinen kierros vielä hiukan kovempaa. Viimeinen kierros oli 6 sekunttia kovempi kuin ensimmäinen - ei huono :).

Parasta tässä treenissä oli, että menin kaikki kierrokset kovempaa kuin olin kuvitellut pystäväni. Ja en missään vaiheessa himmaillut vaan pystyin jopa kiristämään vauhtiani. Eihän tuo vauhti oli mikään kova, mutta mulle erittäin hyvä vauhti. Jos tällä vauhdilla pystyisin juoksemaan puolikkaan maratonin tai edes 10km olisin äärimmäisen tyytyväinen. 

Toivon pääseväni eroon näistä "lajikohtaisten itseluottamuksen puuttumisesta" tai "pää ei kestä".
- komplekseistani ennen ensi kesää. Kun päässä alkaa soimaan; "et pysty, et jaksa, tuntuu pahalta, kädet/jalat eivät jaksa loppuun asti, luovuta vaan",  niin harvoin kovin hyviä tuloksia on odotettavissa. Ja kuitenkin kuten eilinen treeni osoitti. Mä pystyn, kun vaan uskon itseeni ja keskityn omaan suoritukseeni.