Juoksen, koska voin

Sataa vettä. Juoksen. Ja se tuntuu hyvältä, askel on kevyt. Edellisenä päivänä olen saanut kommenttia, että pitäisi keskittyä enemmän juoksuun ja pyöräilyyn kuin uintiin. Kommentti herätti puolustusmekanismini. Tuntui kuin en haluaisi olla parempi juoksija tai en tekisi töitä sen eteen. Toki enemmänkin voisi tehdä.

Juoksu on heikoin lajini. Tiedostan sen erittäin hyvin. Olen "aina vihannut" juoksua. Se on ollut epämieluisaa jo lapsena. Lihavana lapsena olin se lapsista, joka tuli aina valituksi viimeisenä joukkuepeleissä ja pihaleikeissä. Ala-asteella kärsin ensimmäisen kerran polvikivuista.

Yläasteikäisenä olin jo omaksanut liikunnalliset tavat. Luokallamme oli useita koripalloilijoita ja muutamia fudiksen pelaajia. Olin luokan uimari, kunnes mukaan tuli pesäpallo ja riparin jälkeen käsipallo. Viivajuoksu oli ihan syvältä. Juoksin, jos oli pakko eli vain treeneissä ja pari kertaa ennen 1500m juoksutestiä. Niin ja muutaman kerran ennen uintitreeniä. Noista kerroista muisto on se, että ei me kyllä oikeasti juostu. Jos juostiin, niin tuskin paria kilometriä pidempää.

Seuraavat juoksuaskeleet taisin ottaa 2000 -luvun alkupuolella. Työmatkoille oli helppo ottaa juoksukengät mukaan. Ja oli vuosi tai kaksi, kun kävin aamuisin juoksemassa reilun puolen tunnin  lenkkejä. Kun juoksu alkoi tuntumaan mukavalta polvet kipeytyivät. Lopulta kipu yltyi sellaisiin atmosfääreihin, että leposärky sai kyynelkanavat auki. Tein jo ajatustyötä spinden ja salitreenin vaihtamisesta jooga- ja pilatestunteihin. Kun en enää pystynyt kävelemään rappusia alas enkä ylös eikä polvi suoristunut täysin, sain lähetteen magneettikuvaukseen.

Tulos oli murskaava. Molempien polvien rustot ovat rikki. Toisen polven rusto on vertikaalisesti ja toinen horistontaallisesti halki. Polvispesialisti antoi ehdottoman juoksu- ja pyöräilykiellon. Hänen mielipide oli, ettei näillä polvilla koskaan tulla juoksemaan.

Saman vuoden kesällä osallistuin Vätternrundaan tavoitteena kyetä pyöräilemään 150 km 300 km reitistä. 150 km tuli täyteen ja matka jatkui kilometri kilometriltä. Lopulta 300 km tuli täyteen. Myöhemmin syksyllä tuli ajatus osallistua triathlonkouluun. Kävin urheilulääkärin luona magneettikuvien kanssa. Lausunto oli murskaava, mutta myös positiivinen. Ei ole väliä istunko sohvalla vai liikunko, niin polvirustoni rikkoutuvat. Jos juoksen ja pyöräilen, niin polvirustot ovat kovilla. Jos en liiku, lihakset surkastuvat. Niin tai näin, niin tilanne rustojen suhteen on sama. Juoksijanpolvi oli samaan aikaan päällä. Sain kortisoonia polviin ja ohjeen tehdä sitä mistä nautin, mutta kivun rajoissa.

Aloitin triathlonkoulussa marraskuussa, 2009. Uneksin kyvystä juosta 10 km, toivoin kykeneväni juoksemaan 5 km kesällä 2010. Juoksuharjoitteluni alkoi juoksumatolla 10-15 min pari kertaa viikossa.

Katsoessa taaksepäin on harmi, ettei juoksijanpolveen kiinnitetty sen enempää huomiota. Jälkiviisaana on helppo todeta, että muutama kausi olisi mennyt huomattavasti paremmin, kun olisin tajunnut etsiä tietoa mistä juoksijanpolvi oikeasti johtuu. Olisin mahdollisesti saattanut välttää iskiasoireyhtymän sekä olla rikkomatta pohjettani.

Moni tulee triathlonin pariin juoksutaustan omaavina ja monelle heistä uinti on haastavaa. Minulle juoksu on samanlainen kuin heille uinti. Juoksuani voisi kuvailla: kuin kala kuivalla maalla. Olen opetellut juoksemaan, hionut juoksutekniikkaa ja vahvistanut & koettanut löytää oikeita lihaksia juoksuun. Työ jatkuu.

Juoksen sateessa hymy kasvoilla. Mietin kehittymistäni juoksijana. Vuosien varrella tulleita vastoinkäymisiä, jotka ovat vieneet tämän naisen useamman kerran telakalle. Juoksu ei ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus. Olen etuoikeutettu juoksemaan, vaikkakin hitaasti. Juoksen ja se tuntuu tänään erityisen hyvältä.

Kuva by Kunnonkuvajaa

Huikea viikko ja mikä viikonloppu!

Viiko lähti käyntiin lähes erinomaisella uinnilla. Edellisen viikon himmaamisesta ei ollut kuin muisto vain. Sain vedettyä hyviä uintivetoja. Lievää ikävää tuntemusta oli jalassa, mutta ei mitään samanlaista kuin edellisenä päivänä. Tästä rohkaistuneena uskaltauduin seuraavana päivänä tekemään hyvän pyöräilytreenin wattbikella. No pientä himmaamista, kun en uskaltanut vääntää ilmanvastusta tarpeeksi, jotta vedot olisivat olleet aerobisellekynnyksellä (hiukan harmittaa, kun mulla on aina käsijarru päällä palaamaan mukavuusalueelle) ja keskiviikkona tein loistavan lihaskunnon. Siinä meni askelkyykyt kahvakuulan kanssa ja pakaran kiusaaminen Smith-laitteessa. Eikä tuntunut missään.

Torstaina oli vuorossa Katjan treeniporukan yhteistreeni. Pyörän päällä verraa, jonka jälkeen juoksuvetoja, jolloin tunsin itseni etanaksi muiden joukossa. Vedot oli tarkoitus juosta nousevasta. Ensimmäinen veto oli mulle hyvää matkavauhtia ja toinen oli sitten mun maksimivauhtia. Puolessa välissä vetoa tiesin, että vauhti on  mulle liian kova, jos vielä kaksi vetoa tulee mennä nousevasta. Mutta kun pystyin pitämään juoksun ehjänä ja selät lähes kosketus etäisyydellä annoin mennä. Tuntui hyvältä, voimakkaalta ja rennolta. No rentous, keveys ja mukavuus eivät valitettavasti olleet enää kolmannessa vedossa. Juoksukin alkoi hajota ja tuntua runttaamiselta. Niinpä jätin vedon vajaaksi haluten juosta mahdollisimman ehjän vedon sekä kyetä juoksemaan vielä sen viimeisen - vaikkakin lyhyempänä, mutta pitäen vauhdin samana. Vetojen jälkeen oli pientä tuntemusta, mutta juoksun aikana ei ollut minkäänlaista kipua tai edes tuntemusta iskiaksesta.

Perjantaina Pohjois-Karjalan neitoset saapuivat etelään. Mäkelänrinteessä tavattiin Sinin, Karon ja Hannen kanssa. Käytiin lävitse uintitekniikkaa lähtien aivan perusteista. Samalla Sini, näiden ihanien triahtleettien valmentaja seurasi altaan reunalta aktiiivisesti kirjaten mitä tehtiin, miksi, mitä niillä haettiin ja mihin tulee kiinnittää huomiota.

Treenin aloittaminen perjantaina noin klo 14 osoittautui täydelliseksi ajoitukseksi. Lähes koko treenin ajaksi saimme olla kolmestaan radalla Sinin istuessa alttaa reunalla. Sinillä piti kiirettä seuratessa meidän treeniä, selvitellessä uteliaille keitä me ollaan ja keskustellessa muiden uimareiden kanssa. Rauhallisena hetkemme pääsimme kuvaamaan neitosten uintia veden alta, jolloin pääsivät itse näkemään omaa uintiaan.

Iskiashermo otti nokkiinsa jostain ja tuttu ikävä vedon tunne palautui oikeaan jalkaan. Koko loppuilta meni lievässä kivussa.

Lauantaina suuntasin Esportiin pyörittää Wattbikeä. Tästä osuudesta kirjoitan oman postauksen, kunhan saan vielä muutaman oleellisen kuvan Hannelta. Alla kuitenkin kuva lämmittelyosuudesta.

Illalla ennen ruokailua suuntasimme Sinin, Karon, Annen ja Hannen kanssa Liikuntamyllyyn, jossa energiaa täynnä oleva Sini teki kaikkensa, jotta olisi saanut meihin jonkinlaista eloa ja keskittymistä. Taisi kaikilla olla jalat enemmän tai vähemmän hapoilla iltapäivän pyörittämisestä ja väsymys painoi. Mua haukotti välillä todella kovasti eikä kyse ollut siitä, että harjoitus olisi ollut puuduttava, vaan syy oli puhtaasti väsymyksestä. Mielenkiinnolla odotan Sinin analyysiä juoksustani sekä pyöräilystä.

Pitkä, mutta erittäin antoisa päivä päätettiin perjantai-illan uintivideoiden purkuun ja ruokailuun:

Sunnuntaina jatkoimme uinnin merkeissä paikkana Mäkelänrinne. Radat riittivät hyvin ja kun viisi naista valtaa yhden vapaan radan, niin eipä siihen kukaan muu sitten tullut. Tällä kertaa uitiin yksi mun uintiohjelmista, joka sisälsi verraa, tekniikkaa ja vauhtileikittelyä. Väliverrana otettiin triathlonuintia ja kokeiltiin erilaisia uintileluja: vartalon hallintaan, potkuleveyden hahmottamiseen jne. Hanne ja Anne varmaankin avaavat näitä uintiosuuksia tarkemmin omissa blogeissaan kunhan ehtivät.

Treenit päätettiin kuvaushetkeen. Kiitos Petri kuvaamisesta. Suurin osa kuvista onnistui erittäin hyvin, mutta epätarkkuudesta huolimatta pidän tästä:). Voitte arvailla kuka on kukin?

Ja pääsin villasukkatiimiin. Yeah! Kiitos Anne! Nää on aivan ihanat ja miten lämpimät nämä ovat.

Aivan huikea viikonloppu takana! Iskiashermo ei ole kuin muutaman kerran ottanut nokkiinsa tai oikeastaan vain kerran ja bloggaajien kesken ON yhteisöllisyyttä ja avunantoa.

 Anne ja Hanne ovat omissaan blogeissaan kirjanneet heidän fiiliksensä samaisesta viikonlopusta. Kiitos ihanaiset naiset!

KIITOS HANNE KUVISTA!

Koulutusta ja kuntoutusta

Uusi kausi starttaa sunnuntaina ja tässä vaiheessa viikkoa näyttää siltä, että niin iskias kuin pohje on saanut tarvittavan levon. Monta viikkoa onkin mennyt lähes hiipien eteenpäin niin kotona kuin ulkona. Khali on ollut hätää kärsimässä, kun ei ole päässyt juoksemaan metsään.

Kineosioteippaus alkaa olemaan tuttu näky mun kropassa. Tällä kertaa fyssari teippasi pohkeen keppien jälkeen:

Sunnuntaina kävin ensimmäisellä lenkillä, josta voi jo sanoa, että se oli kävelyä. Valitsin maastoksi mahdollisimman tasaisen jotta askelta ei tarvitse viedä kovin pitkällä taakse. Hyvin meni ja seuraavana päivänä uskaltauduin jo kävelemään ulkoilureiteillä ilman keppejä ilman kinesioteippausta. Ja illalla meillä oli yksi onnellinen ja väsynyt koira kotona.

Tänä aamuna ei ollut tietoakaan hermoperäisestä ärsyttävästä jatkuvasta vedosta jalkaan ja lantionseudulle. Pohjekin tuntui samalta kuin ennen vamman syntymistä. Niinpä uskaltauduin kaivamaan kävelysauvat esille ja suunnistamaan rinteeseen. Varovasti tunnustellen nousin loivimman rinteen. Ei minkäänlaisia ikäviä tuntemuksia. Siispä uudestaan alas. Rinne rinteeltä otin tavoitteeksi jyrkimmän rinteen. Rauhallisella askelluksella, mutta päättäväisesti nousin rinteet ylös.

Sykemittari oli matkassa, mutta kuuntelin enemmänkin hengitystäni ja jalkoja. Tiedostan kuinka heikossa hapessa sitä ollaan reilu puolentoista kuukauden tauon jälkeen. Nyt lähdetään rakentamaan peruskuntoa rasittamalla malttillisesti sydäntä ja koko kehoa. Vaikka rinteitä nousinkin ylös, niin eipä tuo syke ollut noussut yli aerobisen kynnyksen. Kyllä on vihreää!

Noin kaksi viikkoa sitten alkoi opiskelut. Mielenkiintoista on ollut. Jo koulutukseen mennessä tiedostin kuinka vähän tiedän, mutta että näin vähän tiedän! Paljon on siis opittavaa ja osa asioista on vaan päntättävä päähän.

Tämä on vielä selkeää:

Nyt alkaa vaatimaan keskittymistä ja pänttäämistä:

Seuraavien kuukausin aikana nämä näkymät tulevat erittäin tutuksi: