Pikavisiitti keväiseen Frankfurtiin

Viimeinen kuukausi on ollut melko kuormittava, joka näkyy lievänä väsymyksenä joutuen välillä todellakin potkimaan itseään "ylös-ulos-ja-lenkille". Kuormitusta on tullut työn saralta ja erityisesti matkustamisen muodossa. Reissussa työpäivät ovat pitkiä eikä niihin juurikaan mahdu ns. omaa aikaa.

Tällä viikolla oli toinen reissu kolmen viikon sisällä Frankfurtiin. Molemmilla kerroilla lähtö on ollut tiistaina työpäivän jälkeen.

Lento ei kauaa kestä ja yksi lisätunti tulee aikaerosta. Perillä kuitenkin odotti ikävä yllätys, kun koetin Frankfurtin kentältä ostaa iltapalaa eikä korttini toiminut. Onneksi edellisestä kerrasta viisastuneena - mm. taksimatkoja ei voi maksaa kortilla - olin ottanut pienen määrän käteistä mukaan. Kun ei kortti toiminut hotellilla, niin kyllä alkoi sydän tykyttää. Onneksi kollegan kortti toimi ja saatiin kirjauduttua sisään.

Vasta huoneeseen tullessani huomasin tekstiviestin:

Sinänsä mielenkiintoista ja täysin odottamatonta, kun kortti oli toiminut moitteettomasti kolmea viikkoa aikaisemmin sekä iltapäivällä vielä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Niinpä en osannut odottaa ongelmia korttini kanssa. Tilannetta vaikeutti se, että kädessäni oli uusi puhelin enkä päässyt kirjautumaan mobiilipankkiin.

Seuraava päivä alkoi kuitenkin loistavissa tunnelmissa. Aamulla heräsin virkeänä ja puoli tuntia myöhemmin olin ulkona aamulenkillä. Lyhyt, mutta melko napakka juoksu nostaen vauhtia kolmesti. Vaikka en todellakaan ole mikään aamuihminen, niin aamulenkki ihanan keväisessä säässä antaa loistavan buustin pitkään työpäivään. Aamut ovat ainoita ajankohtia, jolloin ehtii liikkumaan ja saamaan raitista ilmaa. Itse ainakin tarvitsen edes lyhyen happihyppelyn vastapainoksi pitkällä päivälle.

Keskiviikko oli todella lämmin ja kyllä harmitti olla sisätiloissa. Iltapäivällä raitista ilmaa haukkasimme avaamalla neukkarin ison ikkunan.

Ensimmäinen päivä päättyi lähempänä klo 18 ja tuntia myöhemmin odottelimme kaikkien saapumista päivälliselle.


Paikassa, jossa käymme lounaalla  / päivällisellä on melko niukka valikoima kasvisruokaa, mutta muutaman loistavan löydön olen ehtinyt tekemään. Paikallisessa ravintolassa saa ison kulhollisen joko tomaatti- tai sienikeittoa. Molemmat on testattu ja maistuviksi todettu.

Keittojen lisäksi ruokalistalla on kasvismunakas. Toimii erittäin hyvin päivällisellä, että lähtöpäivän lounaalla.

Toisen päivän aamu oli hiukan edellistä viileämpi. Ei lunta, ei oikeasti kylmä. Oikein hyvä juoksukeli puoli seitsemän aikaan aamulla. Torstaiaamun ohjelmassa oli lyhyt kiertoharjoittelu, jonka olin päättänyt tehdä ulkona. Löysin vain mainion paikan lammen rannalta. Vesi oli kuultavan sinistä, aamuauringon säteet kohdistuivat vastarannan puihin. Siinä kyllä mieli lepäsi, vaikka samaan aikaan harmitti, etten ollut ottanut puhelinta mukaani.

Kahden intensiivisen päivän jälkeen oli iltalento takaisin Suomeen. Näillä reissulla on lentokentät, lentokenttähotelli ja hotellin takana oleva metsä tulleet tutuiksi. Ei siis shoppailua eikä edes illallista Frankfurtin sydämessä. Lentokoneesta olen haikeana ihaillut Frankfurtin valoja.

Iltalento laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentällä klo 22:50, joten vasta puolen yön jälkeen olin kotona.

 Jo helmikuun puolella, viikolla 8,  Frankfurtissa oli jo ihanan lämmin keväinen sää:

Juoksen, koska voin

Sataa vettä. Juoksen. Ja se tuntuu hyvältä, askel on kevyt. Edellisenä päivänä olen saanut kommenttia, että pitäisi keskittyä enemmän juoksuun ja pyöräilyyn kuin uintiin. Kommentti herätti puolustusmekanismini. Tuntui kuin en haluaisi olla parempi juoksija tai en tekisi töitä sen eteen. Toki enemmänkin voisi tehdä.

Juoksu on heikoin lajini. Tiedostan sen erittäin hyvin. Olen "aina vihannut" juoksua. Se on ollut epämieluisaa jo lapsena. Lihavana lapsena olin se lapsista, joka tuli aina valituksi viimeisenä joukkuepeleissä ja pihaleikeissä. Ala-asteella kärsin ensimmäisen kerran polvikivuista.

Yläasteikäisenä olin jo omaksanut liikunnalliset tavat. Luokallamme oli useita koripalloilijoita ja muutamia fudiksen pelaajia. Olin luokan uimari, kunnes mukaan tuli pesäpallo ja riparin jälkeen käsipallo. Viivajuoksu oli ihan syvältä. Juoksin, jos oli pakko eli vain treeneissä ja pari kertaa ennen 1500m juoksutestiä. Niin ja muutaman kerran ennen uintitreeniä. Noista kerroista muisto on se, että ei me kyllä oikeasti juostu. Jos juostiin, niin tuskin paria kilometriä pidempää.

Seuraavat juoksuaskeleet taisin ottaa 2000 -luvun alkupuolella. Työmatkoille oli helppo ottaa juoksukengät mukaan. Ja oli vuosi tai kaksi, kun kävin aamuisin juoksemassa reilun puolen tunnin  lenkkejä. Kun juoksu alkoi tuntumaan mukavalta polvet kipeytyivät. Lopulta kipu yltyi sellaisiin atmosfääreihin, että leposärky sai kyynelkanavat auki. Tein jo ajatustyötä spinden ja salitreenin vaihtamisesta jooga- ja pilatestunteihin. Kun en enää pystynyt kävelemään rappusia alas enkä ylös eikä polvi suoristunut täysin, sain lähetteen magneettikuvaukseen.

Tulos oli murskaava. Molempien polvien rustot ovat rikki. Toisen polven rusto on vertikaalisesti ja toinen horistontaallisesti halki. Polvispesialisti antoi ehdottoman juoksu- ja pyöräilykiellon. Hänen mielipide oli, ettei näillä polvilla koskaan tulla juoksemaan.

Saman vuoden kesällä osallistuin Vätternrundaan tavoitteena kyetä pyöräilemään 150 km 300 km reitistä. 150 km tuli täyteen ja matka jatkui kilometri kilometriltä. Lopulta 300 km tuli täyteen. Myöhemmin syksyllä tuli ajatus osallistua triathlonkouluun. Kävin urheilulääkärin luona magneettikuvien kanssa. Lausunto oli murskaava, mutta myös positiivinen. Ei ole väliä istunko sohvalla vai liikunko, niin polvirustoni rikkoutuvat. Jos juoksen ja pyöräilen, niin polvirustot ovat kovilla. Jos en liiku, lihakset surkastuvat. Niin tai näin, niin tilanne rustojen suhteen on sama. Juoksijanpolvi oli samaan aikaan päällä. Sain kortisoonia polviin ja ohjeen tehdä sitä mistä nautin, mutta kivun rajoissa.

Aloitin triathlonkoulussa marraskuussa, 2009. Uneksin kyvystä juosta 10 km, toivoin kykeneväni juoksemaan 5 km kesällä 2010. Juoksuharjoitteluni alkoi juoksumatolla 10-15 min pari kertaa viikossa.

Katsoessa taaksepäin on harmi, ettei juoksijanpolveen kiinnitetty sen enempää huomiota. Jälkiviisaana on helppo todeta, että muutama kausi olisi mennyt huomattavasti paremmin, kun olisin tajunnut etsiä tietoa mistä juoksijanpolvi oikeasti johtuu. Olisin mahdollisesti saattanut välttää iskiasoireyhtymän sekä olla rikkomatta pohjettani.

Moni tulee triathlonin pariin juoksutaustan omaavina ja monelle heistä uinti on haastavaa. Minulle juoksu on samanlainen kuin heille uinti. Juoksuani voisi kuvailla: kuin kala kuivalla maalla. Olen opetellut juoksemaan, hionut juoksutekniikkaa ja vahvistanut & koettanut löytää oikeita lihaksia juoksuun. Työ jatkuu.

Juoksen sateessa hymy kasvoilla. Mietin kehittymistäni juoksijana. Vuosien varrella tulleita vastoinkäymisiä, jotka ovat vieneet tämän naisen useamman kerran telakalle. Juoksu ei ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus. Olen etuoikeutettu juoksemaan, vaikkakin hitaasti. Juoksen ja se tuntuu tänään erityisen hyvältä.

Kuva by Kunnonkuvajaa

Säästä huolimatta se on kevät

Tänä keväänä(kin) sää on ollut kovin vaihteleva. Maantiepyöräilykauden alussa sää oli lämmin ja   jokaiselle pyörälenkillä oli liikaa vaatetta päällä, kunnes viime viikon lauantaille ennustettiin räntää ja ukkosta. Sääennustee oli sen verran kurja, etten ollut halukas pyöräilemään kolmea tuntia räntäsateessa.

Lauantain sää, joka ei houkutellut ulos pyöräilemään

Kun talven jälkeen on pääsyt kerran maantiepyöräilyn makuun, niin sisäpyöräily ei juurikaan houkuttele. Mukavuudenhaluisena pyöräily on kuitenkin mukavempaa sisällä lämpöisessä kuin ulkona räntäsateessa.

Kolme tuntia meni melko kivuttomasti, kun siirsin lauantaina treenin perjantai-iltaan, jolloin salilla on 2x 60 min spinde.

2 h 45 min kohdalla tuli tunne, että nyt riittää ja ajankuluminen tuntui pysähtyneen. Pari minuuttia ennen kolmennen tunnin täyttymistä oli tunne, että voisihan tuota pyörittämistä jatkaa.

Sunnnuntaina osallistuin Helsinki Spring maratonille juoksemaan puolikkaan maran puhtaasti treeninä. Tavoite oli saada pohjalle ehjä ja tasapainoinen juoksu ilman minkäänlaista aikatavoitetta. Alla ei ollut valmistautumista taikka tankkausta. Vasta sunnuntaiaamuna mietin mitä ihmettä sitä laittaisi päälleen ilman ollessa +3 pilvistä ja tuulta 5-6 m/s. Aamupalan ja yhden banaanin voimin päätin taivaltaa 21,1 km.

Automatkan aikana tein itselleni suunnitelman juosta ensimmäinen 10 km PKII/VK-kynnyksen sykkeillä, josta seuraavat 6 km VK-kynnys/VK-ala, jonka jälkeen fiiliksen mukaan annan sykkeen nousta ylemmäksi. Tavoitteen oli siis hyvin maltillista juoksua toivoen kuitenkin myös vauhdin nousevan linjassa sykkeiden kanssa. Juoksusta tuli juuri sellainen kuin olin suunnitellutkin. Maltillinen juoksu, joka oli loppua kohden nouseva.

Aina tavoite ei ole ajan parannus. Toisinaan tavoite on saada juosta tasaisesti, kivuttomasti ja pitäen kiinni omasta suunnitelmasta.

Olin tyytyväinen juoksuun vaikka aika oli mitä oli. Jos kesällä puolimatkalla juoksu kulkee samalla tavalla ja vaikka samaan aikaan kuin nyt sunnuntaina, niin olen tyytyväinen. Jos on hidas, niin on hidas. Minkäs sille tekee. Kyllähän se vaan niin on, ettei tällä sydämellä kovia treenejä tehdä eikä kisoissa mennä korkeilla sykkeillä. Kun raja ylittyy, sydän muistuttaa hiljentämään. Niin se teki sunnuntainakin, muistuttaen menemään maltilla maaliin asti. Valitettava seikka minkä kova stressi laukaisi alku kesästä 2013.

Hartiaseudun/olkapään/epäkäslihaksen kivut ovat helpottaneet, mutta eivät täysin poistuneet, jonka vuoksi kävin tämän viikon maanantaina uudelleen lääkärissä. Lihasvauriot ovat parantuneet hyvin, mutta lääkäri ei ollut täysin tyytyväinen kuulessaan kipujen vielä vaivaavan mm pienen rintalihaksen ja lapaluun kohdalla.

Lähetteellä pääsin fyssarille seuraavana päivänä. Fyssari aukaisi jumeja ja manipuloi mm. pientä rintalihasta, ensimmmäistä ja neljättä kylkiluuta. Tunnin mobilisoinnin ja manipulaation jälkeen tilanteeseen saatiin huomattava parannus. Etenkin ensimmäisen kylkiluun käsittely toi välitöntä helpotusta. Eiköhän tästä(kin) vielä toivuta ja päästä tällä viikolla kokeilemaan uintia.

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa......

Viikon treenit tehty ja mitä tällä viikolla tuli opittua? Peruskestävyystreeneihin lähtö on helppoa, mutta kun ohjelmassa on vauhtikestävyystreenejä (vk) mä alan hannata. Viivyttelen lähtöä ja itseluottamus heikkenee. Näin juuri kävi tänään. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Vastoinkäymisiä on vaikka harvemmin niistä tulee julkisesti kirjoitettua.

Eilen vaihdon sunnnuntain ja lauantain treenien paikkoja, joten tänään oli vuorossa yhdistelmä vk-treeni: trainerillä ja juoksumatolla. Mielessä kävi siivous, jopa vaatteiden silittäminen, joilla olisi helppo siirtää treeni jopa toiseen päivän. Viivyttelystä ei kyllä ollut yhtään hyötyä. Päinvastoin, viivyttelystä johtuen en ehtisi enää treenin jälkeen uimahallille tekemään palauttavaa uintia, jota olin suunnitellut.

Härkää sarvista kiinni ja pyörän päälle. Tavoitteena oli saada tehtyä kolmesti vk-vauhtinen osuus. Lyhyen verran jälkeen lisäsin vastuksia ja koetin pitää kierroslukeman yli 80:ssa. Lonkankoukistajiin sattui, epävarmuus kasvoi. En pystyisi tähän. Hölläsin ja lyhyen levon jälkeen yritin uudelleen - heikolla menestyksellä. Päätin olla antamatta periksi ja tehdä VK-vedot lyhyemmissä pätkissä. Vähensin vastusta, mutta kierrosnopeuden pidin samassa. Nyt homma alkoi tuntua järkevältä. Siitä huolimatta puolessa välissä teki mieli lopettaa, mutta päätin jatkaa minuutin ja sitten taas toisen minuutin. Samaa rataa jatkoin viimeiseen minuuttiin asti, jolloin ei kyllä enää periksi anneta. Viimeinen vk-veto meni siis juuri niin kuin pitikin. Kaiken kaikkiaan pyörän päällä tuli oltua tunti, joten ihan ok vaikka kaukana tavoitteesta. Ok, koska tajusin, että mä pystyn kyllä tekemään mulle suunnitellut treenit, mutta mun tulee luottaa itseeni sekä unohtaa se nopeusmittari. Sykkeet ja kierrosnopeus ovat ne olleellisemmat mittarit mulle.

Pyöräilystä on tullut mulle henkisesti isoin peikko, josta on päästävä eroon. Kelit eivät suosi maantiepyöräilyä, joten iltaisin ei pääse tekemään edes lyhyitä pyörälenkkejä, mutta harkitsen vakavasti kevyitä ja lyhyitä trainerisessioita. Ei niistä haittaakaan ole. Jos tällä konstilla saan pyöräilystä yhtä mielekkään lajin kuin juoksusta, niin kai sitä voi ainakin yrittää.

Yhdistelmätreeniin sisältyi myös vk-juoksu. Läpimärkä paita pesukoneeseen, kuiva päälle, valmiiksi pakattu reppu mukaan ja siirtyminen salille. Ensimmäinen vk-veto meni rennosti eikä sykkeet aivan nousseet tavoitetasolle. Lyhyt palauttelu ja toinen samanlainen veto. Toiseen vetoon nostin hiukan vauhtia ja sykkeet nousivat vk-tasolle. Puolessa välissä alkoi selvästi jaloissa painamaan viikon treenit ja kolmannen vedon viimeisellä kilometrillä oli pakko ottaa käyttöön mielikuvat kisojen viimeisiltä sadoilta metreiltä. Miten voikaan niinkin lyhyt matka kuin yksi - vaivainen - kilometri tuntua ikuisuudelta. Tämän päivän treenin jälkeen ei ollut tunnetta, että olisin voinut mennä pidemmänkin matkan tai vähän kovempaa.

Juoksumaton reunalla istuin hetken ja mietin vieläkö tästä naisesta löytyy energiaa ja tahdonvoimaa tehdä lihaskuntotreeni.

Nuorempana käydessäni aktiivisesti salilla en oikein tahtonut ymmärtää ihmisiä, jotka eivät nauttineet salitreenistä, nyt kuulun tuohon samaan ryhmään. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, etten useampaan vuoteen ole käynyt tekemässä salitreeniä. Bodypumpissa tuli käytyä useampi vuosi ja viimeiset pari vuotta olen käynyt tekemässä salitreeniä epäsäännöllisesti. Nyt olen luvannut itselleni tehdä lihaskuntotreeniä useamman kerran viikossa kesäkuun alkuun asti, jolloin salikorttini menee kesätauolle. Niinpä vaihdoin juoksukengät kulahtaneisiin Karhuihin ja suuntasin kohti käsipainoja.

Lopettaessani lihaskunto-osuutta salilla alkoi spinde. Hetken, erittäin lyhyen hetken harkitsin sinne menemistä, mutta kropan energiatasot oli vedetty jo melko vähiin ja järki sanoi, että tämän viikon treenit ovat tässä. Niinpä pukuhuoneeseen sekoittamaan palautusjuomaani.

Tässä viikon treenit lukuina:

Maantiepyöräilykausi polkaistu käyntiin

Olin jo lähdössä verrajuoksun jälkeen salille, kun avasin suuni, että huomenna kyllä lähden kokeilemaan maantiepyöräilyä, jolloin mieheni kertoi sään muuttuvan heikommaksi. Hetkeä myöhemmin pyörä oli auton takakontissa, monta kerrosta vaatetta päällä ja auto kohti kuivaa ja hiekatonta tietä.

Mutta siis ennen pyöräily kävin Khalin kanssa kevyesti juoksemassa. Ja tästähän se ajatus lähti päästä maantielle.

Autolla pyörä kaupungin läpi. Vaihtopaikaksi tuli John Deeren piha.

Lyhyestä tunnustelevasta pyörälenkistä muodostui tunti neljänkymmenen minuutin lenkki. Jossain vaiheessa vilkaisin ranteeseen n 18 minuuttia tultu. Uudemman kerran vilkaistaessani se näytti edelleen kahdeksaatoista minuuttia. Ei vaan voi olla totta, missä mikä!?! Polariin olen säätänyt erilaisia näkymiä riippuen harjoituksesta. Olin katsonut kellon lukemaan enkä kuinka pitkän ajan olin polkenut. Se lukema oli kyllä samalla näytöllä, mutta kellon aika näkyi pyöräharjoittelussa samalla kohdalla kuin vaikka juoksuharjoittelussa näkyy kulunut aika. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun teen vastaavan virheen. Tällä kertaa tuosta virheestä ei koitunut ikäviä seuraamuksia.

Takaisin vaihtopaikalle kuoriutumaan päällimmäisistä kerroksista ja vaihtamaan juoksukengät jalkaan.

Juoksun aikana aurinko painui taivaanrannan taakse

Miellyttävä pk-yhdistelmätreeni, johon yhdistin huomisen juoksutreenin. Huomenna siis tämän päivän treeni :)