Palautumista

Turun kisan jäljiltä olin väsyneempi kuin normaalisti. Koko nainen on käynyt normaalia hitaammalla. lltaisin unikaan ei ole meinannut tulla ja aaamut ovat olleet sen mukaiset. Maanantain ja tiistain välisenä yönä heräilin lihaskipuihin. Vastaavia heräämisiä on tullut vain Vätternrundanin ja täyden matkan kisan jälkeen. Ensimmäistä kertaa siis puolimatkan jälkeen on ollut näin tahmeaa, mutta kertonee siitä miten kova suoritus tällä kertaa tuo sunnuntaina kisa oli mun kropalle ja kielii myös siitä, että maltilla pitää mennä vielä tovi ennen kuin olen täysin toipunut keuhkoveritulpasta. On hyvä pitää mielessä, että vasta viiden kuukauden päästä on lopputarkastus tästä sairaudesta, jolloin vasta voin saada terveen paperit. Myös lääkitys on päällä tuohon asti.

Maanantaina pulahdin jo veteen tekemään rauhallisen palauttavan uinnin uintiystäväni kanssa. En odottanut uinnin kulkevankaan, mutta olihan se kuin tervassa menoa. Rinulia uidessa huomasin vasemman sisäreiden olevan lähes kokonaan pois pelistä.  Keli suosi ja saatiin nauttia uinnista ilta-auringossa. Uinnin jälkeen pohdimme palautumista ja kuinka erilaiset matkat vaikuttavat mm. hormoonitasapainoon. Eikä sovi unohtaa levon merkitystä kunnon kohentumisen näkökulmastakaan.

Maanantain uinti eikä altaasta pois nouseminen ollut näin vauhdikasta ollenkaan. Tämä kuva on kenties paras kisakuva, jota musta on koskaan otettu. Kiitos kuvaajalle!

Tiistaina työpäivän jälkeen jaksoin kuurata pyörän ja pyörän pesun jälkeen pesuhuoneen lattian puhtaaksi. Ohjelmassa olisi ollut kevyt pyörittely, mutta väsymys ja järki voitti. Sohvaperunailta.

Keskiviikkona katsoin yhden hömppäleffan ja pyörittelin kampiakselia trainerin päällä. Trainerin päällä pyörittely on kyllä ihan killeriä itselleni. Vartin päästä kysyn itseltäni: "Riittäisikö jo? Voisiko tehdä jotain muuta?" Ulkona taas 30 km lenkki tuntuu yhtä tyhjän kanssa. Leffan sain katsottua loppuun ja siinä vaiheessa taputin itseäni selkään. Hyvä palauttava treeni.

Torstaipäivään heräsin virkeänä ja energisenä.

Mistä on viikko tehty?

No, se on koostunut trainertreenistä, uinnista ja räkätaudista.

Tällä viikolla treenit eivät siis ole menneet aivan suunnitelmien mukaan. Flunssa pirulainen on käynyt kolkuttelemassa ja kokeilemassa onneaan. Mähän en ole ollut kipeänä viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana kertaakaan, mutta nyt onnistuin saamaan perinteisen räkätaudin. Tauti on ollut siinä mielenkiintoinen, että se tulee päälle, lähtee pois ja tulee uudestaan. Parin päivän kiertotahdilla. Tiistaina olin aivan varma, että tässä sitten menee tämä viikko. Juoksu- ja uintitreenin jätin suosiolla väliin jääden kotiin parantelemaan itseäni. Iltaan mennessä olo oli normaali ja keskiviikkona ei ollut tietoakaan flunssasta.

Keskiviikkona tein erinomaisen treenin. Pyöräilyä, vähän juoksua ja keskivartalon tukilihaston etsimistä. Ei mitään tietoa mistään flunssasta. Olo oli erinomainen.

Keskiviikkoisin salilla on HyPyn triahtlonjaoston spindetunti, jota en ole päässyt hyödyntämään ollenkaan. Tunnit ovat raskaita eikä mulle ollut syksyllä mitään asiaa pyörän päälle, puhumattakaan raskaista spindetunneista. Tämän viikon keskiviikkoksi Veli-Matti Järveläinen oli sopinut spindetunnin vetäjän ja salin kanssa kuvaussessiosta. Senpä vuoksi löysin itseni itseni sekä trainerin ja pyöräni tuolta tunnilta. Vaikka trainerin päällä ei pysty tekemään aivan samanlaista treeniä kuin spindepyörän päälle, kun ei pääse nousemaan ylös, niin ei se eikä edes kuvauksen kohteena oleminen vaikeuttanut keskittymistäni itse treeniin.

Tässä parempi yleiskuva tilasta ja tilanteesta. Jostain syystä seurakaverit kaikkosivat viereltäni vaikka kuvaaja olisi halunnut heitä viereeni. Aika yksin sain polkea tuon tunnin.

Seuraava kuva on se, mitä kuvaaja haki. Onnistunut valoitus. Paikoillaan oleva pyörä, kuitenkin liike näkyy jaloista ja takakiekosta. Takakiekossa olevat heijastimet muodostavat yhtenäisen ympyrän. Taustalla muita treenaajia. Katulampuista tuleva valo muodostaa ikkunaruutujen muodot lattiaan.

Torstaina olo oli muuten hyvä, mutta reiteen veti. Pirun iskiasvaiva ei ole mihinkän hävinnyt :( sekä sormen nivelessä oli särkyä, joka oli jo alkanut keskiviikkona iltana spiden jälkeen. Meinasin ennen uintitreeniä mainita uintivalmentajalle, että jos mä vaikka siirtyisin hitaampien radalla tällä kertaa. En kuitenkaan maininnut vaan päätin kokeilla miten uinti sujuu. Jos jään jalkoihin siirryn viimeiseksi ja jos kerta kaikkiaan uinti alkaa tuntua vaivalloiselta siirryn viereiselle radalle.

Lämmittelyn setin potkut olivat melko tuskaisia, mutta pysyin kuitenkin vauhdissa mukana. Pääsetti olikin sitten 100m vetoja nousevilla tehoilla. Pieni paniikin omainen tunne levisi kropassa, kun kuulin valmentajan mainitsevan nimeni. Edellisellä viikolla meillä oli ollut myös nousevavauhtinen setti, joka ei mennyt valmentajan suunnitelmien mukaisesti. Vetovastuussa oleva henkilö ui liian kovaa ensimmäisen setin, joka sitten vaikutti negatiivisesti seuraaviin vetoihin. Nyt mä sain vastuulleni uida tasaisesti ensimmäisen osuuden. Tavoitevauhdin piti olla PK-vauhtista, viimeisissä tuon setin satasissa saisi syke nousta lähelle aerobistakynnystä. Tasaisesti pitäisi kuitenkin mennä. Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa vastuu ja uida mahdollisimman tasaisesti.

Itse en kellottanut, mutta valmentaja kellotti. Mutta siis itse en uinnin aikana tiennyt millä vauhdilla menin. Toki itse olen kellottanut uintejani välillä ja aavistelin vauhdin elovan jossain 1.40 -kohdilla, sillä meno tuntui helpolta ja pystyin keskittymään tekniikkaan sekä hyvään käsivedon pituuteen. Altaan reunalta kuulin kuitenkin välillä kommentteja vauhdin olevan tasaista. Saatuani oman osuuteni tehtyä, oli seuraavan osuuden aika. Seuraavissa satasissa vauhdin tulisi olla 1:20-1:25. Päässäni ääni huusi ja taisin kommentoidakin, ettenhän mä edes noin kovaa pysty uimaan. Tässä vaiheessa sain kuulla meidän vauhdin olleen edellisissä vedoissa noin 1:30 luokkaan. Yllätys oli melkoinen, sillä en ole missään vaiheessa kellottanut itselleni tuollaisia aikoja. Toki on huomioita, että kellottaessa itselleen uintiaikoja ei pääse yhtä tarkkoihin aikoihin kuin toisen kellottaessa altaan reunalta.

Eipä siinä sitten muuta kuin koettaa pysyä edellisen uimarin varpaiden tuntumassa. Hyvin mä siellä pysyin. Viimeisessä setissä sitten piti mennä kovaa. Taisi oma uinti mennä melkoiseksi räpiköinniksi. Näissä kovissa vedoissa vetovastuussa oli ryhmän kuopus, juuri uimarin uransa päättänyt nuori mies. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt. Hänen vauhtinsa oli kuulemma ollut 1:15. Me muut tultiin perässä tuota vauhtia hitaammin. En lähde arvuuttelemaan omaa aikaani. Sen tiedän, etten olisi kovempaa päässyt. Etenekään viimeisssä satasessa, vaikka siinä mielestäni tekniikka pysyi huomattavasti paremmin kasassa kuin edellisessä vedossa.

Uintitreenistä jäi todella hyvä mieli. Tähän mennessä olen lievästi jännittänyt treeneihin menemistä, sillä  aloittaessani vuoden alussa tässä uintiryhmässä treenit olivat mulle todella kovia enkä aina ollut varma pystynkö uimaan treenin loppuun asti. Muutamassa kuukaudessa uintikuntoni on kuitenkin kohentunut ihan selvästi. Vielä kun saisi tämän kropan siihen kuntoon, että saisin treenattua useamman kuukauden ilman ensimmäistäkään kipua, poislukien lihaskivut.

Perjantaina sitten se räkätauti iski. Koska mulla oli koulutuspäivä, en voinut jäädä kotiin lepäämään. Koulutuspäivä meni silmät vuotaen, räkää niistäen ja litkien kuumaa teetä parin termospullon verran. Ei siis treenejä perjantaina, mutta osteopaatin luona kuitenkin kävin aukaisemassa reiden sidekudosta. Samalla selvisi, että oikeanpuoleinen keskimmäinen pakaralihas on niin heikko, ettei se anna tarpeeksi tukea. Sama tilanne on poikittaisen vatsalihaksen kanssa. Heikkous aiheuttaa ylimääräistä liikettä lantissa esim kävelessä ja juostessa. Ensi viikolla sitten fyssarin luokse.

Alla oleva kuva ei ole torstain uintitreeneistä, mutta kuvastaa varmaankin loistavasti torstain oloa omien vetojeni jälkeen. On uitu, mutta voimaa / energiaa on jatkaa treeniä.

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa......

Viikon treenit tehty ja mitä tällä viikolla tuli opittua? Peruskestävyystreeneihin lähtö on helppoa, mutta kun ohjelmassa on vauhtikestävyystreenejä (vk) mä alan hannata. Viivyttelen lähtöä ja itseluottamus heikkenee. Näin juuri kävi tänään. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Vastoinkäymisiä on vaikka harvemmin niistä tulee julkisesti kirjoitettua.

Eilen vaihdon sunnnuntain ja lauantain treenien paikkoja, joten tänään oli vuorossa yhdistelmä vk-treeni: trainerillä ja juoksumatolla. Mielessä kävi siivous, jopa vaatteiden silittäminen, joilla olisi helppo siirtää treeni jopa toiseen päivän. Viivyttelystä ei kyllä ollut yhtään hyötyä. Päinvastoin, viivyttelystä johtuen en ehtisi enää treenin jälkeen uimahallille tekemään palauttavaa uintia, jota olin suunnitellut.

Härkää sarvista kiinni ja pyörän päälle. Tavoitteena oli saada tehtyä kolmesti vk-vauhtinen osuus. Lyhyen verran jälkeen lisäsin vastuksia ja koetin pitää kierroslukeman yli 80:ssa. Lonkankoukistajiin sattui, epävarmuus kasvoi. En pystyisi tähän. Hölläsin ja lyhyen levon jälkeen yritin uudelleen - heikolla menestyksellä. Päätin olla antamatta periksi ja tehdä VK-vedot lyhyemmissä pätkissä. Vähensin vastusta, mutta kierrosnopeuden pidin samassa. Nyt homma alkoi tuntua järkevältä. Siitä huolimatta puolessa välissä teki mieli lopettaa, mutta päätin jatkaa minuutin ja sitten taas toisen minuutin. Samaa rataa jatkoin viimeiseen minuuttiin asti, jolloin ei kyllä enää periksi anneta. Viimeinen vk-veto meni siis juuri niin kuin pitikin. Kaiken kaikkiaan pyörän päällä tuli oltua tunti, joten ihan ok vaikka kaukana tavoitteesta. Ok, koska tajusin, että mä pystyn kyllä tekemään mulle suunnitellut treenit, mutta mun tulee luottaa itseeni sekä unohtaa se nopeusmittari. Sykkeet ja kierrosnopeus ovat ne olleellisemmat mittarit mulle.

Pyöräilystä on tullut mulle henkisesti isoin peikko, josta on päästävä eroon. Kelit eivät suosi maantiepyöräilyä, joten iltaisin ei pääse tekemään edes lyhyitä pyörälenkkejä, mutta harkitsen vakavasti kevyitä ja lyhyitä trainerisessioita. Ei niistä haittaakaan ole. Jos tällä konstilla saan pyöräilystä yhtä mielekkään lajin kuin juoksusta, niin kai sitä voi ainakin yrittää.

Yhdistelmätreeniin sisältyi myös vk-juoksu. Läpimärkä paita pesukoneeseen, kuiva päälle, valmiiksi pakattu reppu mukaan ja siirtyminen salille. Ensimmäinen vk-veto meni rennosti eikä sykkeet aivan nousseet tavoitetasolle. Lyhyt palauttelu ja toinen samanlainen veto. Toiseen vetoon nostin hiukan vauhtia ja sykkeet nousivat vk-tasolle. Puolessa välissä alkoi selvästi jaloissa painamaan viikon treenit ja kolmannen vedon viimeisellä kilometrillä oli pakko ottaa käyttöön mielikuvat kisojen viimeisiltä sadoilta metreiltä. Miten voikaan niinkin lyhyt matka kuin yksi - vaivainen - kilometri tuntua ikuisuudelta. Tämän päivän treenin jälkeen ei ollut tunnetta, että olisin voinut mennä pidemmänkin matkan tai vähän kovempaa.

Juoksumaton reunalla istuin hetken ja mietin vieläkö tästä naisesta löytyy energiaa ja tahdonvoimaa tehdä lihaskuntotreeni.

Nuorempana käydessäni aktiivisesti salilla en oikein tahtonut ymmärtää ihmisiä, jotka eivät nauttineet salitreenistä, nyt kuulun tuohon samaan ryhmään. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, etten useampaan vuoteen ole käynyt tekemässä salitreeniä. Bodypumpissa tuli käytyä useampi vuosi ja viimeiset pari vuotta olen käynyt tekemässä salitreeniä epäsäännöllisesti. Nyt olen luvannut itselleni tehdä lihaskuntotreeniä useamman kerran viikossa kesäkuun alkuun asti, jolloin salikorttini menee kesätauolle. Niinpä vaihdoin juoksukengät kulahtaneisiin Karhuihin ja suuntasin kohti käsipainoja.

Lopettaessani lihaskunto-osuutta salilla alkoi spinde. Hetken, erittäin lyhyen hetken harkitsin sinne menemistä, mutta kropan energiatasot oli vedetty jo melko vähiin ja järki sanoi, että tämän viikon treenit ovat tässä. Niinpä pukuhuoneeseen sekoittamaan palautusjuomaani.

Tässä viikon treenit lukuina: