Kuunvaihde

Kauden ensimmäinen kisa on viikon päästä ja jälleen tuntuu samalta kuin vuosi sitten. Joko nyt? Olenko valmis? Samaa jännitystä kuin aikoinaan tenteissä. Erään opiskelun viimeisen tentin suoritin muita myöhemmin, kun en uskaltanut osallistua tentiin pelkäessäni täydellistä epäonnistumista. Tenttiin menin kuukautta myöhemmän ja kiitettävällä arvosanalla taisin päästä tentistä lävitse. Nyt on tuota samaa fiilistä. Voisiko osallistumisen peruuttaa? Mä en ole valmis enkä missään nimessä sprintteri. En ole koskaan ollutkaan.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että lauantain uintitreeni meni täysin mönkään. En kyllä ole mitenkään yllättynyt asiasta, sillä melko vähän on tullut uitua alkukevään kaatumisen jälkeen. Viikkoja meni ennen kuin olkapää oikeasti kesti kovaa uintia. Vaikka olkapää on kestänyt kovaa uintia jo hyvän tovin, niin uimaseuran treeneihin olen mennyt. Rimakauhua, ei muuta.

Mutta takaisin lauantaina treeniin. Puku ahdisti jo alkumetreillä ja taisin sitten lähteä ensimmäiseen vetoon kaasu pohjassa. Ja tuohan ei tiennyt hyvää. Tuntui niin p* pahalta eikä toinen vetokaan tuntunut sen paremmalta. Kolmatta en uskaltanut ottaa, vaikka ohjelmassa niin lukikin. Pelkäsin, etten jaksa tehdä treeniä loppuun, sillä niin pahalta koko uinti tuntui. Verra rannalle ja parkkipaikalle, jossa pyöräni jo odottikin. Olisi ollut hyvä sauma tehdä kunnon vaihtoharjoitus, mutta kaikki tökki. Puku ei lähtenyt kunnolla jaloista, jalat aivan hiekkaset..... joo, että sellainen vaihto.

Treenikaveri lähti pitämään mulle taas vauhtia pyöräilyyn. Ennen treeniä olin sanonut, että vk-vetoja ja sellaisia sain. Treenin jälkeen tarkistin, että piti mennä kisavauhtia. Mentiin kenties hiukan kovempaa kuin kisavauhtia - ainakin tasaisella. Ensimmäisen vedon aikana ajattelin, että täähän kulkee kevyesti. Toisessa vedossa palasin maan pinnalle. Vauhtikestävyys ei siis ole vielä kohdillaan.

Juoksu. Kuinka kauan tulee harjoitella juoksua, jotta osaa tunnistaa oman vauhdin? Pajulahden treenikisan perusteella määrittelin kisavauhtini ja tästä tuli sitten vetojen minimivauhti. Lähdin liian kovaa ensimmäiseen vetoon. Meno tuntui helpolta. Treenikaveri totesi, että hyvältä näyttää ja jos vauhti hidastuu määriteltyyn minivauhtiin hän kyllä kertoo sen, muuten saan mennä sitä vauhtia kuin haluan. Kyllä sitä tsemppaamista pari kertaa tarvittiin. Toinen veto meni sitten ihan huippuaikaan, mutta maksoi korkojen kera seuraavassa vedossa.

Tasainen kisavauhti olisi kiva oppia, jotta voimat jakautuisivat koko matkalle. Viimeisen vedon lopussa teki mieli luovuttaa. En jaksaisi, mutta kuulemma matkaa oli vielä näkyvän nyppylän päälle. Ei, mä en jaksa! Haluan kävellä tai hidastaa selkeästi! Tätä viimeistä nousua hän tahditti taputuksin ja mä olin niin valmis luovuttamaan. Yksin olisin kävellyt sen pienen pienen nousun. Onneksi en kävellyt vaikka pahalta tuntui. Eikä edelleenkään menty minimivauhdin alle. Mä niin toivon näiden treenien olevan kehittäviä ajan kanssa, jotten täysin turhaa rääkkää itseäni.

Muuten viikkon mahtui pari avovesiuintia, joista toinen meni neuvoessani uusia triathleettejä avovesiuintiin. Lisäksi lihaskuntoa metsäpolulla, pyöräilytreeni sekä yksi pyöräily-juoksuyhdistelmätreeni. Yksi uintitreeni jäi väliin hydrospinning -tunnin vuoksi. Mut oli haastettu hydrospinninkiin työkaverin toimesta. Enhän mä voi tuollaisesta kieltäytyä. Ihan ok tunti, mutta en jäänyt koukkuun. Alustavasti olin ajattellut tekeväni uintitreenin spinningin jälkeen, mutta tulin toisiin aatoksiin ja vaihdoin treenin porealtaaseen ja höyrysaunaan. Ei ihme, jos uinti ei kulje, kun keksin hyviä syitä jättää niitä väliin.

Kesäaamun parhautta; proteiinipirtelö tuoreesta ananaksesta ja hunajamelonista kera maitokahvin. Nautitaan pihalla ilman kiirettä.

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa......

Viikon treenit tehty ja mitä tällä viikolla tuli opittua? Peruskestävyystreeneihin lähtö on helppoa, mutta kun ohjelmassa on vauhtikestävyystreenejä (vk) mä alan hannata. Viivyttelen lähtöä ja itseluottamus heikkenee. Näin juuri kävi tänään. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Vastoinkäymisiä on vaikka harvemmin niistä tulee julkisesti kirjoitettua.

Eilen vaihdon sunnnuntain ja lauantain treenien paikkoja, joten tänään oli vuorossa yhdistelmä vk-treeni: trainerillä ja juoksumatolla. Mielessä kävi siivous, jopa vaatteiden silittäminen, joilla olisi helppo siirtää treeni jopa toiseen päivän. Viivyttelystä ei kyllä ollut yhtään hyötyä. Päinvastoin, viivyttelystä johtuen en ehtisi enää treenin jälkeen uimahallille tekemään palauttavaa uintia, jota olin suunnitellut.

Härkää sarvista kiinni ja pyörän päälle. Tavoitteena oli saada tehtyä kolmesti vk-vauhtinen osuus. Lyhyen verran jälkeen lisäsin vastuksia ja koetin pitää kierroslukeman yli 80:ssa. Lonkankoukistajiin sattui, epävarmuus kasvoi. En pystyisi tähän. Hölläsin ja lyhyen levon jälkeen yritin uudelleen - heikolla menestyksellä. Päätin olla antamatta periksi ja tehdä VK-vedot lyhyemmissä pätkissä. Vähensin vastusta, mutta kierrosnopeuden pidin samassa. Nyt homma alkoi tuntua järkevältä. Siitä huolimatta puolessa välissä teki mieli lopettaa, mutta päätin jatkaa minuutin ja sitten taas toisen minuutin. Samaa rataa jatkoin viimeiseen minuuttiin asti, jolloin ei kyllä enää periksi anneta. Viimeinen vk-veto meni siis juuri niin kuin pitikin. Kaiken kaikkiaan pyörän päällä tuli oltua tunti, joten ihan ok vaikka kaukana tavoitteesta. Ok, koska tajusin, että mä pystyn kyllä tekemään mulle suunnitellut treenit, mutta mun tulee luottaa itseeni sekä unohtaa se nopeusmittari. Sykkeet ja kierrosnopeus ovat ne olleellisemmat mittarit mulle.

Pyöräilystä on tullut mulle henkisesti isoin peikko, josta on päästävä eroon. Kelit eivät suosi maantiepyöräilyä, joten iltaisin ei pääse tekemään edes lyhyitä pyörälenkkejä, mutta harkitsen vakavasti kevyitä ja lyhyitä trainerisessioita. Ei niistä haittaakaan ole. Jos tällä konstilla saan pyöräilystä yhtä mielekkään lajin kuin juoksusta, niin kai sitä voi ainakin yrittää.

Yhdistelmätreeniin sisältyi myös vk-juoksu. Läpimärkä paita pesukoneeseen, kuiva päälle, valmiiksi pakattu reppu mukaan ja siirtyminen salille. Ensimmäinen vk-veto meni rennosti eikä sykkeet aivan nousseet tavoitetasolle. Lyhyt palauttelu ja toinen samanlainen veto. Toiseen vetoon nostin hiukan vauhtia ja sykkeet nousivat vk-tasolle. Puolessa välissä alkoi selvästi jaloissa painamaan viikon treenit ja kolmannen vedon viimeisellä kilometrillä oli pakko ottaa käyttöön mielikuvat kisojen viimeisiltä sadoilta metreiltä. Miten voikaan niinkin lyhyt matka kuin yksi - vaivainen - kilometri tuntua ikuisuudelta. Tämän päivän treenin jälkeen ei ollut tunnetta, että olisin voinut mennä pidemmänkin matkan tai vähän kovempaa.

Juoksumaton reunalla istuin hetken ja mietin vieläkö tästä naisesta löytyy energiaa ja tahdonvoimaa tehdä lihaskuntotreeni.

Nuorempana käydessäni aktiivisesti salilla en oikein tahtonut ymmärtää ihmisiä, jotka eivät nauttineet salitreenistä, nyt kuulun tuohon samaan ryhmään. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, etten useampaan vuoteen ole käynyt tekemässä salitreeniä. Bodypumpissa tuli käytyä useampi vuosi ja viimeiset pari vuotta olen käynyt tekemässä salitreeniä epäsäännöllisesti. Nyt olen luvannut itselleni tehdä lihaskuntotreeniä useamman kerran viikossa kesäkuun alkuun asti, jolloin salikorttini menee kesätauolle. Niinpä vaihdoin juoksukengät kulahtaneisiin Karhuihin ja suuntasin kohti käsipainoja.

Lopettaessani lihaskunto-osuutta salilla alkoi spinde. Hetken, erittäin lyhyen hetken harkitsin sinne menemistä, mutta kropan energiatasot oli vedetty jo melko vähiin ja järki sanoi, että tämän viikon treenit ovat tässä. Niinpä pukuhuoneeseen sekoittamaan palautusjuomaani.

Tässä viikon treenit lukuina: