18.3.2018

Pikavisiitti keväiseen Frankfurtiin

Viimeinen kuukausi on ollut melko kuormittava, joka näkyy lievänä väsymyksenä joutuen välillä todellakin potkimaan itseään "ylös-ulos-ja-lenkille". Kuormitusta on tullut työn saralta ja erityisesti matkustamisen muodossa. Reissussa työpäivät ovat pitkiä eikä niihin juurikaan mahdu ns. omaa aikaa.

Tällä viikolla oli toinen reissu kolmen viikon sisällä Frankfurtiin. Molemmilla kerroilla lähtö on ollut tiistaina työpäivän jälkeen.


Lento ei kauaa kestä ja yksi lisätunti tulee aikaerosta. Perillä kuitenkin odotti ikävä yllätys, kun koetin Frankfurtin kentältä ostaa iltapalaa eikä korttini toiminut. Onneksi edellisestä kerrasta viisastuneena - mm. taksimatkoja ei voi maksaa kortilla - olin ottanut pienen määrän käteistä mukaan. Kun ei kortti toiminut hotellilla, niin kyllä alkoi sydän tykyttää. Onneksi kollegan kortti toimi ja saatiin kirjauduttua sisään.

Vasta huoneeseen tullessani huomasin tekstiviestin:

Sinänsä mielenkiintoista ja täysin odottamatonta, kun kortti oli toiminut moitteettomasti kolmea viikkoa aikaisemmin sekä iltapäivällä vielä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Niinpä en osannut odottaa ongelmia korttini kanssa. Tilannetta vaikeutti se, että kädessäni oli uusi puhelin enkä päässyt kirjautumaan mobiilipankkiin.

Seuraava päivä alkoi kuitenkin loistavissa tunnelmissa. Aamulla heräsin virkeänä ja puoli tuntia myöhemmin olin ulkona aamulenkillä. Lyhyt, mutta melko napakka juoksu nostaen vauhtia kolmesti. Vaikka en todellakaan ole mikään aamuihminen, niin aamulenkki ihanan keväisessä säässä antaa loistavan buustin pitkään työpäivään. Aamut ovat ainoita ajankohtia, jolloin ehtii liikkumaan ja saamaan raitista ilmaa. Itse ainakin tarvitsen edes lyhyen happihyppelyn vastapainoksi pitkällä päivälle.

Keskiviikko oli todella lämmin ja kyllä harmitti olla sisätiloissa. Iltapäivällä raitista ilmaa haukkasimme avaamalla neukkarin ison ikkunan.

Ensimmäinen päivä päättyi lähempänä klo 18 ja tuntia myöhemmin odottelimme kaikkien saapumista päivälliselle.


Paikassa, jossa käymme lounaalla  / päivällisellä on melko niukka valikoima kasvisruokaa, mutta muutaman loistavan löydön olen ehtinyt tekemään. Paikallisessa ravintolassa saa ison kulhollisen joko tomaatti- tai sienikeittoa. Molemmat on testattu ja maistuviksi todettu.

Keittojen lisäksi ruokalistalla on kasvismunakas. Toimii erittäin hyvin päivällisellä, että lähtöpäivän lounaalla.


Toisen päivän aamu oli hiukan edellistä viileämpi. Ei lunta, ei oikeasti kylmä. Oikein hyvä juoksukeli puoli seitsemän aikaan aamulla. Torstaiaamun ohjelmassa oli lyhyt kiertoharjoittelu, jonka olin päättänyt tehdä ulkona. Löysin vain mainion paikan lammen rannalta. Vesi oli kuultavan sinistä, aamuauringon säteet kohdistuivat vastarannan puihin. Siinä kyllä mieli lepäsi, vaikka samaan aikaan harmitti, etten ollut ottanut puhelinta mukaani.

Kahden intensiivisen päivän jälkeen oli iltalento takaisin Suomeen. Näillä reissulla on lentokentät, lentokenttähotelli ja hotellin takana oleva metsä tulleet tutuiksi. Ei siis shoppailua eikä edes illallista Frankfurtin sydämessä. Lentokoneesta olen haikeana ihaillut Frankfurtin valoja.



Iltalento laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentällä klo 22:50, joten vasta puolen yön jälkeen olin kotona.


 Jo helmikuun puolella, viikolla 8,  Frankfurtissa oli jo ihanan lämmin keväinen sää:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)