Heinäkuun 2010, kaksi viikkoa Joroisiin -Kisko, 1/4matka

Avovesiuinti tuntuu olevan haasteellisempaa kuin olin kuvitellut. Märkäpuvun kanssa en saa ns otetta vedestä enkä osaa arvioida vauhtiani. Tuntuu kuin lilluisi vedessä, kroppa ei väsy uidessa enkä huomaa hengästymistä kuin vasta riisuttuani märkäpuvun pois. Ainoa mitä näin, oli että edessä menevä menee kovempaa kuin minä. Kuvittelin olevani viimeisten joukossa.

Vaihto onnistui mielestäni hyvin. Aikaa sain siihen menemään, mutta en sählännyt. Mitä nyt uintilakki meinasi jäädä päähän . Pyöräily meni so-so. Hengityksen tasaantumiseen meni oma aikansa ja sitten rata oli tasaisesti ylä- ja alamäkeä. Viimeisen pitkän mäen otin erittäin rauhallisesti, pitäen mielessä, että edessä on vielä juoksu.

Fillarin päältä pois, juosten vaihtopaikalle. Olo ok. Juoksukengät jalkaan ja ensimmäinen pienen pieni nousu. Apua tää kroppa ei jaksa, ei kykene. Vasempaan kylkeen pistää voimakkaasti. Näillä tuntemuksilla edettiin 10 km 28 asteen kuumuudessa. Ei muuten naurattanut. Juoksusta ei voida puhua eikä edes hölkästä. Pistäminen oli niin voimakasta, että jouduin kävelemään. Jossain vaiheessa huomasin sormeni olevan nakkimakkarat. Nestehukka. Huumori oli kaukana. Sykkeet aivan liian korkealla vauhtiin nähden. Kävellessä ylämäkeä sykkeet lähellä 170. Maksimisykkeeni on jossain 192-193 paikkaille.

Koko matkan ajan kanssa "kilpailijoista" löytyi positiivisia ja kannustavia ihmisiä. Naisten pukukopissa sama kannustava ilmapiiri jatkui. Olo parani 110 % kun sain juotavaa ja pääsin nauttimaan viileästä järvivedestä. Kroppa kiitti.

Eilen tehtiin palauttava kahden tunnin pyörälenkki päivän kääntyessä iltaan ja ilman viilentyessä. Mukavasti rullasi ja sykkeet pysyivät alhaalla.

Tämä vuosi menee kokemuksia keräten ja lauantain kokemuksen jälkeen tuntuu, että Joroinen on liikaa. Triathlonin perusmatkassa taitaa olla jo meikäläiselle ihan tarpeeksi haastetta.