Avovesiuintiharjoitus triathlonkoululaisille

Tammikuussa alkanut HyPyn triathlonkoulun viimeinen yhteinen treeni tehtiin eilen, jolloin aiheena oli avovesiuinti. Mukana oli myös omat valmennettavani.

Agendalla oli aivan perusasioita kuten märkäpuvun päälle pukeminen, erilaisia startteja, suunnistusta,  peesaamista, rantautumista sekä märkäpuvun ottamista pois mahdollisimman ripeästi.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja koska en kysynyt osallistujilta lupaa heidän kuvien julkaisemiseen, julkaisen - ryhmää kuvia lukuunottamatta - omat kuvani. Olkaa hyvät!

Ja siis mitä me sitten oikeastaan ollaan tekemässä? Jos nyt ekaksi verrataan.

Ja sitten rohkeasti veteen rauhallisesti poijulle ja takaisin.

Poijun luona harjoiteltiin poijun kiertämistä yksi, kaksin ja isommissa ryhmissä.

Ja sitten suunnistamista. 

Näin suunnistaa norppa. Huomatkaa jalka ;). Miten ihminen voikin mennä tuollaiseen asentoon?!?

Ja näin suunnistaa triathleetti:

Miten nämä mun ilmeet ovatkin aina näin "ihastuttavia". Ei koululaisten eikä valmennattavieni meno ollut ilmeeni mukaista. He menivät oikeasti hyvin.

Starttiharjoituksien demot:

Veteen mennä juosten, vai mitä?

 Toisinaan veteen lähes kaadutaan:

Delfiinityyliäkin voi käyttää, mutta ponnistamista ei ole syytä unohtaa. Tee niin kuin sanon, ei niin kuin teen ;)

Rantautumista harjoiteltiin myös:

Ja lopuksi vielä pari otosta kuvaajan pyynnöstä:

llman märkäpukua juoksu on huomattavasti helpompaa ja kevyempää.

Tässä ehkä on pienen pieni ponnistus mukana:

Valmennusta teoriassa ja käytännössä

Viime viikonloppuna käynnistyi II-tason triathlonvalmentajakoulutus Vierumäellä ja siellähän minäkin vietin viikonlopun. Pienestä ryhmästä huolimatta kävimme hyvää keskustelua eri näkökulmista ja valmennusfilosioista. Itselläni on valmentamiseen enemmänkin kuntoilijan kuin huippu-urheilijan näkökulma. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tasapaksua peruskestävyystreeniä syksystä kesään, vaan monipuolisuutta, nousujohteisuutta, lihaskuntoa, liikkuvuutta ja lepoa.

Viikonlopun suurin anti itselleni taisi olla siinä, että sain varmistuksen huippuosaajilta, että uinti ja sen opettaminen on mulla hallussa. Kaikki lähtee luottamuksesta veteen, vartalonhallinnasta ja siitä edetään vartalonkierron kautta potkuihin ja otteeseen eli saadaan ote vedestä tai veteen. Näillä opeilla olen opettanut aina ja viimeksi tällä viikolla on tullut huimaa editystä muutaman kanssa. Nimmarissa kantapäät nousevat veden pinnalle, rentoutta uintiin ja hoksaamista. Olen niin ylpeä näistä ihmisistä!

Nämä uinnin huippuosaajat osasivat myös kertoa mulle miksi mä en osaa liukua tai mä en liu'u yhtä kauniisti ja pitkällä kuin joku toinen. Mun uintiin ei välttämättä koskaan tule kaunista pitkää liukua. Parempi hyväksyä asia ja uida nykyisellä tyylillä, joka on mulle luontevaa, sujuvaa ja vaivatonta. Toinen asia, jota on yritetty korjata monen valmentajan kanssa on mun hyppivä uintityyli. On kokeiltu vaikka mitä, mutta lopullista syytä ei ole saatu selville ennen kulunutta viikonloppua.  Hengitys menee mallikkaasti, samoin vartalonhallinta ja -kierto ovat kohdillaan. Mutta hengityksien välissä painan rintakehää lievästi alaspäin, jonka seurauksena mun lantio nousee ylös. Tuosta huonosta tavasta pitäisi oppia pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Enhän mä olen kuin vasta 36 vuotta uinut tuolla tavalla. Saattaa olla, että myös tulevaisuudessa mut tunnistaa altaassa ja avovedessä omintakeisesta hyppivästä uintityylistä.

Helsingin päässä alkoi kevätkauden maanantaiaamun treenit. Yhtä lukuunottamatta ryhmän jäsenet vaihtuivat. Kuten kaikissa asioissa niin tässäkin on kaksi puolta. Valmennuksen kannalta epämukava tilanne, sillä syksy keskityttiin tekniikkaan ja nyt porukka on vaihtunut. Toisaalta uudet ihmiset ja uudet haasteet. Vaikka ryhmän kokoonpano muuttui, niin tekniikkaa jää vähemmälle ja uintia/tehoja tulee enemmän näin kevätkaudella. Samoin harjoittelemme triathlonuintia.

Hyvinkäällä pyörähti käyntiin kolmatta kertaa triathlonkoulu. Eilen rekisteröityneitä oli 7, mutta tänään pienessä huoneessa istui 12 tulevaa triathleettiä. Mahtavaa! Moni heistä totesi uinnin olevan se akilleenkantapää. Mulla on kymmenen kertaa aikaa avata heille uinnin saloja. Siinä jälleen koetellaan mun ammattitaitoa ja heidän oppimiskykyään. Viimeisen vuoden aikana olen lukenut monia artikkeleita uintitekniikasta ja uintivalmennuksesta. Toisinaan löydän yhden mielenkiintoisen artikkelin ja siitä on linkki toiseen ja ….. yllättäen olen viettänyt koko illan netissä.

Oma valmentautuminen tulevan kesän koitoksiin etenee oman valmentajan ohjauksessa. Ohjelmassa on ollut menoa mukavuusalueelta lihasten poltteluun. Itse vastaan sali- ja uintitreeneistä vaikka molempiin saan kyllä valmiita ohjeita, niin jääräpäisenä ihmisenä haluan tehdä nämä itse. Tälläkin viikolla ohjelmassa on ollut mm uintia ja salitreeniä. Uinti tuntui hyvältä, kun vielä pystyin pitkästä aikaan potkimaan kunnolla sain tehtyä hyvän vetotreenin! Kiitos viikonlopun koulutuksen ja siellä olleen urheiluhierojan, joka avasi mun lihaksia!

Kun kivut ovat olleet joko lieviä tai kokonaan pois uskaltauduin salilla kiusaamaan jalkojani. Treeniohjelmassa oli määritelty millaista voimaa tulisi harjoittaa tässä vaiheessa kautta ja sen perusteella suunnittelin uuden saliohjelman itselleni. FAF:n kouluttajat saattaisivat todeta sen olevan KOVA! Ja kun salitreeni on jäänyt vähäiselle, etenkin nuo jalat, niin tehden yllättäen kunnon salitreeniin lihaksia poltteli. Tuntui kuin jaloissa ei olisi mitään voimaa, kuin en olisi koskaan tehnyt yhtään mitään jalkalihaksilla. Toki edellisen päivän treeni saattoi tuntua jaloissa. Mutta niin tai näin: Tätä polttelua lisää!

Miten tässä nyt näin kävi?

Liikuntaharrastukseni alkoi satujumpasta ja jatkui tanhuleirillä. Ikää oli hurjat 5 tai 6 vuotta. Muistan vieläkin lihavan lapsen tunteita tuolta ajalta. Rakkaus liikkumiseen taisi kuitenkin syttyä. Isoäitini vei mua usein uimaan ja muutamana kesänä isoisäni ohjasi mut uimakouluun. Uimaseuraan löysin tieni ala-asteen kolmannella luokalla luokkakaverini houkuttelemana. Tuolle tielle jäin useaksi vuodeksi ja vasta ripari-iässä siirryin uima-altaalta saman urheiluhallin pallosaliin käsipallon pariin muutamaksi vuodeksi.

Uinnisssa, kuten en myöskään käsi- tai pesäpallossa, ollut koskaan erityisen hyvä. Toisaalta 70-luvun juuri rakennetussa lähiössä tavoite oli saada nuoret harrastamaan jotain muuta kuin kadulla norkoamista, ei niinkään tehdä heistä huippuja. Tuolloin valmentajani olivat vapaaehtoisia, joilla oli uintivalmennuskurssi käytynä, mutta viihtyivät meidän nuorten ja teinien kanssa uimahallilla jopa 6 kertaa viikossa.

Sama kaava toistui itselläni. C-perus- ja uintivalmentajapaperit (nykyisin 1-tason valmennuskurssi) olivat kädessäni ennen ripari-ikää. Yläasteen ajan uin, valmensin, pelasin pesäpalloa. Riparin jälkeen osa uintitreeneistä vaihtui käsipalloon. Viimeiset todelliset uintitreenit vedin vaihto-oppilasvuonna ja viimeiseksi kisaksi jäi kaupunkiottelu vaihtarivuoden jälkeen. Tuossa kisassa kauhoin perhosta. En muista oliko matka 100m vai 200m, mutta pitkä ja tuskainen se oli. Lukioaikana hankin itselleni vielä B-tason (nyk. 2-tason valmennuskurssi) valmentajatutkinnon.

Valmennuksen jätin pois ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Tuohon mennessä olin ehtinyt valmentamaan yhtä ryhmää usean vuoden ajan ja kasvattamaan pari uutta valmentaja-alkua seuraan, vetämään uimakouluja lapsille ja aikuisille sekä vesiralleja nuorille. Veri kuitenkin veti uimahalille toisen lapsen syntymän jälkeen. Tällä kertaan suostuin vetämään vielä kerran vesirallia kurssimuotoisena. Muutaman vesirallikurssin jälkeen totesin antaneeni tarpeeksi Suomen uinnille.

Koluttuani pari uimaseuraa triathlonharrastuksen aloitettuani, olen ehtinyt kieltäytymään valmentamisesta muutamaan otteeseen. En ole suostunut edes apuvalmentajaksi enkä tuuraajaksi. Viime syksynä rekisteröidyin paikallisen triathlonseuran kuntojäseneksi, jotta tutustuisin paikallisiin triathlonin harrastajiin sekä olisi mahdollista treenata heidän kanssaan. Puoli vuotta myöhemmin minut on nimitetty paikallisen triathlonseuran triathlonkoulun uinnin vastuuvalmentajaksi. Miten ihmeessä tässä pääsi näin käymään?

Ehkä aika on otollinen ja elämäntilanteeni antaa mahdollisuuden ottaa haaste vastaan. Eikä kyse ole valmentamisesta useita kertoja viikossa. Lisäksi yksityisopetuksen anti on ollut suurta ja herättänyt valmentaja minäni esiin. En ole sitoutunut toistaiseksi, ainostaan kymmeneksi kerraksi. Katsotaan mitä tämä kokemus tuo tulleessaan. Tämän illan uintiohjelma on tehty ja innokkaan odotan triathlonkoululaisten kohtaamista altaassa.

Uintitekniikka on muuttunut hurjasti niistä ajoita, jolloin itse uin ja valmensin aktiivisesti. Neljä vuotta sitten kuvittelin uivani teknillisesti hyvin, enää en ole noissa kuvitelmissa. Näiden vuosien aikana tekniikkaani on päivitetty 2000-luvulle ja edelleen hion vaparin tekniikkaa kymmenen kerran "tehovalmennuksessa" Vierumäellä. Ensimmäinen kerta meillä oli maanantaina ja heti ensimmäisellä kerralla tuli muutama erinomainen oivallus omaan asentoon vedessä sekä miten kelluessa saada vajoavat jalat pinnalle.

Mielenkiinnolla odotan oman uintivideon analysoinnin tuloksia, jonka perusteella saan henkilökohtaiset harjoitteet tekniikan parantamiseksi. Aivan treenin lopussa pyysin vielä katsomaan perhosuinnin tekniikkaani. Palautteen jälkeen  ihmettelen miten ihmeessä syksyn kisoissa kykenin uimaan 200m perhosta. Kaikki mitä vaan voi olla, on pielessä. Enää en yhtään ihmettele kisoissa saamaani kommenttia, että perhosen tekniikkani vaatii todella paljon voimia. Pahin haaste lienee pois oppiminen vanhasta tekniikkasta. Haasteita siis riittää. Jos uimahallissa törmäät naisuimariin, joka tuskailee perhosuinnin kanssa tai pystysasennossa potkii altaan syvässä päässä piiskaten itseään, niin saattaa olla, että olet kanssani samassa altaassa. Toivottavasti kevään lyhyen radan kisoissa perhonen menee hiukan kevyemmin.

Triathlonkoulun avajaiset ja kauden vaihtajaiset

Viime viikonloppuna triathlonkoululaiset kokoontuivat Märkiön leirikeskukseen tutustumaan toisiinsa ja koulun vetäjiin. Erityisen ilahtunut olin sukupuoli- ja ikäjakautumasta. Naisia ja miehiä on yhtä paljon ja ikähaarukka on parikymppisestä aina ikämiehiin asti. Neljä vuotta sitten olin innokas triathlonkoululainen ja porukan ainoa nainen eikä ikähaarukka ollut ollenkaan näin laaja. Mielenkiinnolla odotan ensimmäistä yhteisuintitreeniä. Ehdin jo alustamaan, että tekniikkapainoitteisesti aloitetaaan ja tekniikkaharjoittelu tulee kulkemaan punaisena lankana koko triathlonkoulun ajan. Hyvän vaikutelman taisivat saada musta, kun saavuin paikalla niukasti ennen aloittamista hiukset märkinä ;).

Perjantai-ilta jatkui triahtlonharjoitteluluennolla by Antti Hagqvist. Hyvää ja osuvaa tietoa tuli harjoitusmääristä, niiden ajankohdista sekä laadusta. Unohtamatta riittävää lepoa ja uneen vaikuttavia asioita. Vaikka luennon kohderyhmä oli aloittelevat triathlonistit, sain itse hyvää muistutusta asioista ja vähän uuttakin tietoa. Ytimekäs kooste tuosta lähes kahden tunnin luennosta: keep it simple and less is more! "Less in more" ei toteutunut itselläni menneellä viikolla.

Lauantaina seura palkitse viime vuoden ansiokkaat junnut ja vähän vanhemmat pyörälijät. Muutaman triathlonistikin sai mainetta ja kunniaa viime vuoden tuloksien ja aktiivisuuden perusteella. Itselleni mahtui 2x2 tunnin treenit lauantaille.

Oma viikonloppu alkoi ja päättyi juoksumatolla. Perjantaina tein vetoja ennen siirtymistäni Märkiöön ja sunnuntai-iltana palauttelin spinden jälkeen sisätiloissa. Koko viikon treenimäärä nousi melko päättömäksi, mutta leiriviikolla yleensä treenimäärät ovat korkeita eikä tämä viikonloppu ollut poikkeus: