Syksy on uudistumisen aikaa

Syksyllä opiskelijat aloittavat opiskelut ja usein syksy on ollut - ainakin itselleni - uuden "vuoden" aloittaminen. Itse en kuulu siihen ihmisryhmään, joka tekee uuden vuoden lupauksia vuoden vaihteessa, mutta kesän jälkeen olen usein ollut täynnä energiaa ja ollut valmis aloittamaan milloin mitäkin.































Tänä syksynä aloitin uintivalmentajana HelTri:ssä. Olen innoissani tästä pestissä ja mahdollisuudesta saada tätä osaamistani hyötykäyttöön. Tähän liittyy myös toinenkin muutos. En ole aamuihmisiä ja pesti vaatii maanantaiaamuisin herätystä 5:30 ja ripeää aamutoimintaa, jotta olen uimahallilla sovitusti. Kaksi kertaa takana ja pakko todeta, että olen omassa elementissäni valmentaessani. Kiinnostavuutta ja palkitsevuutta tehtävässäni lisää se, että ryhmä pysyy samana koko syyskauden. Saan seurata heidän kehittymistään ja samalla laittaa likoon oman sisäisen valmentaja-minäni. Viimeksi lähdin hallilta hymy korvissa. Voisiko työtyytyväisyydeltä odottaa enää enempää?

Tämän vuoden aikana olen miettinyt mitä haluan tehdä isona, mitä osaan, mitkä ovat resurssini ja mahdollisuuteni. Tärkeimpänä kuitenkin: haluan tehdä työtä intohimolla! Love what you do, do what you love!

Tavoitteeni on tulevaisuudessa kyetä yhdistämään tähän mennessä hankittu ammattitaito johtamisesta, business coachaamisesta, kouluttamisesta sekä kiinnostukseni hyvinvointia ja jaksamista kohtaan. Pelkkä kiinnostus ei riitä työelämässä ja senpä vuoksi lähdin opiskelemaan liikunta-alaa. Ensimmäinen askel on otettu. Olen koulutettu hyvinvointiohjaaja. Seuraava askel on tulla lisensioiduksi kuntosali- ja personal traineriksi. Tähän päälle suunnitelmissa on opiskella työhyvinvointia ja vähän lisää johtamisesta. Kiireinen, ehkä hiukan pelottavakin mutta huikean mielenkiintoinen syksy siis tulossa.

Omat treenit pääsivät hyvin käyntiin ja viime viikon lauantaina tein aivan mahtavan rauhallisen pyörälenkin. Matkaa kertyi reilu 70km. Osan matkasta sain fillariseuraksi miehen, joka oli 30 vuotta sitten ottanut mittaa vävyistään Kiskon triathlonkisassa! Siis ensimmäisessä Kisko triathlonissa. Oli melkoinen fiilis pyöräillä hänen kanssaan ja jutella mitä kaikkea hän oli ehtinyt tekemään. Hänelle oli vahva kilpailupyöräilytausta ja se näkyi niin vauhdissa kuin kilpailuvietissä. Vauhti pysyi tasaisena.


Valitettavasti kuva on huono joutuessani käyttämään puhelimen etukameraa. Lupa kuvan käyttämiseen blogissani on kysytty ja saatu.

Hyvin alkaneeseen treenikauteen tuli suunnittelematon tauko keskiviikon juoksutekniikkatreeneissä. Tehtiin erilaisia harjoitteita aktivioimaan pakaralihasta. Kaikki meni hienosti eikä mikään antanut vihjetä mitä on tulossa. Tehtiin kolmatta kierrosta loikkia. Tähän mennessä koko treeniä oli jo takana varmaankin jo 40 min. Piti keskittyä voiman saamiseen pakarasta ja tehdä pitkiä loikkia. En ehtinyt tekemään kolmannella kierroksella paria loikkaa enempää ennen kuin kiljaisin ja otin pohkeestani kiinni. Pian olinkin selälleen juoksuradan laidalla, koipi ylhäällä ja jääpalapussia pidellen pohkeessa.

Kotiin pääsin mieheni kyydillä, oman auton jäädessä pariksi yöksi liikuntamyllyn parkkipaikalle. Päivystyksessä laittoivat mut tarkkailuhuoneeseen, jotta sain jalan ylös. Tiesin, etteivät tee mitään enää siihen aikaan illasta, mutta sain ajan ultaäänitutkimukseen seuraavaksi päiväksi, vahvaa särkylääkettä yöksi, kepit sekä lääkärintodistuksen sairaslomasta. Jalalla kun ei voinut ottaa askeltakaan.

Pakko myöntää ajatuksieni käyneen noin kymmenen vuotta sitten body step -tunnilla sattuneessa tapaturmassa, jossa pohjelihakseni repesi. Jos kyseessä olisi lihasrepeytymä tietäisi se pitkää juoksutonta kautta. Alkoi viime kesän tavoitteet tuntumaan lähes mahdottomilta.

Ultaäänikuvissa ei kuitenkaan näkynyt verenpurkaumia eikä repeytymiä. Piti ihan varmistaa ultaääni lääkäriltä, että olinhan kuulut oikein. Lähellä oli etten hihkaissut onnesta. Lääkäriltä sain ohjeen jatkaa kolmen k:n hoitoa ja kipuun tarvittaessa vahvaa Buranaa. Sain myös luvan käyttää pohjetta niin paljon kuin pystyisin. No vielä torstaina pystyin kotona vaivalloisesti kävelemään jalkapöydän ulkosyrjällä. Perjantaina pystyin  tekemään jonkinlaisen lyhyen kävelylenkin koiran kanssa ilman keppejä. Lauantaina koulutuksessa pystyin stepperillä tekemään jotain. Kyseessä ei siis ole mikään vakava lihasvamma, kun näin nopeasti paranee.

Huomenna olen jälleen koulutuksessa, joten treeniä en ehdi tekemään, mutta ensi viikolla aloitan treenien tekemisen siitä samasta kohdasta mistä aloitin tuon iskiaksen jälkeen eli uinnilla tai paremminkin käsivedoilla. Turvallisesti. Lokakuussa alkaa virallisesti uusi trikausi!