Tänään sain luvan liikkua huoneen ulkopuolella tehden lyhyitä kävelyitä käytävällä. Ei käytävän päähän, vaan ihan muutaman oven välin verran. Kuullosti ihan hassulta, kun oma olo on energinen eikä mikään vaivaa sängyssä. Olen käynyt vessassa ja suihkussa, eikä noiden aikana ole ollut mitään ihmeellistä ellei varovaisuutta ja hitautta oteta huomioon.
Yllätyksekseni olo oli outo kävellessä useampia askeleita. Ei huimausta, mutta silti aivan kuin olisi kroppa olisi yrittänyt kertoa, että ota varovasti tai kopsahdat lattialle. Ei sinänsä väsyttänyt, mutta en olisi kovempaakaan mennyt. Jättiläiskilpikonna olisi mennyt ohi musta :). Todennäköisesti pysähdyksiä tuli noin 10 askeleen jälkeen. Pieni tauko ja taas jatkettiin. Hengittelin syvään testatakseni miltä tuntuu. Ei mitään kipuja, ei kirraamiista. Henki kulki loistavasti. Ainoa oli tuo outo tunne silmissä ja otsalohkossa. Ensimmäinen kävely oli ehkä sen 20 metriä.
Toisen kävelyn tein yksin ennen päivällistä. Samalla tekniikalla, tavoite oli päästä yksi oven väli pidemmälle. Hitaasti, hitaasti. Aikaa on. Pysähtelin yhtä tiheästi, hengittelin syvään tunnustellen miltä tuntuu. Ja takaisin sängyn päälle ja syömään.
Tyttäret kävi vielä illemmalla. Melkein ehti unohtaa ajan ja paikan, kun nuorempi makoili mun kanssa sängyllä, vanhempi istui tuolilla. Keskelle laitettiin musa soimaan, syötiin pähkinöitä, jutusteltiin ja naurettiin. Saattelin heitä kävellen jälleen yhden oven välin pidemmälle pitäen hyväksi todetun taktiikan. Tunne piirun verran parempi.
Päivän viimeisen lenkin tein ennen iltapesua ja venyttelyitä. Maltillisesti, tasaisin askelin menin vastakkaisen käytävän puoleen väliin asti ilman yhtään pysähdystä. Otsolohkossa edelleen sellainen jännä tunne, mutta keuhkoissa ei mitään ongelmia. Askelsin takaisin huoneeseen pyörevin askelin. Ei yhtään pysähdystä! Huomenna jatketaan treeniä!
Paljon tsemiä sinne ja nopeaa paranemista!
VastaaPoistaKiitos!
Poista