Syksy on uudistumisen aikaa

Syksyllä opiskelijat aloittavat opiskelut ja usein syksy on ollut - ainakin itselleni - uuden "vuoden" aloittaminen. Itse en kuulu siihen ihmisryhmään, joka tekee uuden vuoden lupauksia vuoden vaihteessa, mutta kesän jälkeen olen usein ollut täynnä energiaa ja ollut valmis aloittamaan milloin mitäkin.































Tänä syksynä aloitin uintivalmentajana HelTri:ssä. Olen innoissani tästä pestissä ja mahdollisuudesta saada tätä osaamistani hyötykäyttöön. Tähän liittyy myös toinenkin muutos. En ole aamuihmisiä ja pesti vaatii maanantaiaamuisin herätystä 5:30 ja ripeää aamutoimintaa, jotta olen uimahallilla sovitusti. Kaksi kertaa takana ja pakko todeta, että olen omassa elementissäni valmentaessani. Kiinnostavuutta ja palkitsevuutta tehtävässäni lisää se, että ryhmä pysyy samana koko syyskauden. Saan seurata heidän kehittymistään ja samalla laittaa likoon oman sisäisen valmentaja-minäni. Viimeksi lähdin hallilta hymy korvissa. Voisiko työtyytyväisyydeltä odottaa enää enempää?

Tämän vuoden aikana olen miettinyt mitä haluan tehdä isona, mitä osaan, mitkä ovat resurssini ja mahdollisuuteni. Tärkeimpänä kuitenkin: haluan tehdä työtä intohimolla! Love what you do, do what you love!

Tavoitteeni on tulevaisuudessa kyetä yhdistämään tähän mennessä hankittu ammattitaito johtamisesta, business coachaamisesta, kouluttamisesta sekä kiinnostukseni hyvinvointia ja jaksamista kohtaan. Pelkkä kiinnostus ei riitä työelämässä ja senpä vuoksi lähdin opiskelemaan liikunta-alaa. Ensimmäinen askel on otettu. Olen koulutettu hyvinvointiohjaaja. Seuraava askel on tulla lisensioiduksi kuntosali- ja personal traineriksi. Tähän päälle suunnitelmissa on opiskella työhyvinvointia ja vähän lisää johtamisesta. Kiireinen, ehkä hiukan pelottavakin mutta huikean mielenkiintoinen syksy siis tulossa.

Omat treenit pääsivät hyvin käyntiin ja viime viikon lauantaina tein aivan mahtavan rauhallisen pyörälenkin. Matkaa kertyi reilu 70km. Osan matkasta sain fillariseuraksi miehen, joka oli 30 vuotta sitten ottanut mittaa vävyistään Kiskon triathlonkisassa! Siis ensimmäisessä Kisko triathlonissa. Oli melkoinen fiilis pyöräillä hänen kanssaan ja jutella mitä kaikkea hän oli ehtinyt tekemään. Hänelle oli vahva kilpailupyöräilytausta ja se näkyi niin vauhdissa kuin kilpailuvietissä. Vauhti pysyi tasaisena.


Valitettavasti kuva on huono joutuessani käyttämään puhelimen etukameraa. Lupa kuvan käyttämiseen blogissani on kysytty ja saatu.

Hyvin alkaneeseen treenikauteen tuli suunnittelematon tauko keskiviikon juoksutekniikkatreeneissä. Tehtiin erilaisia harjoitteita aktivioimaan pakaralihasta. Kaikki meni hienosti eikä mikään antanut vihjetä mitä on tulossa. Tehtiin kolmatta kierrosta loikkia. Tähän mennessä koko treeniä oli jo takana varmaankin jo 40 min. Piti keskittyä voiman saamiseen pakarasta ja tehdä pitkiä loikkia. En ehtinyt tekemään kolmannella kierroksella paria loikkaa enempää ennen kuin kiljaisin ja otin pohkeestani kiinni. Pian olinkin selälleen juoksuradan laidalla, koipi ylhäällä ja jääpalapussia pidellen pohkeessa.

Kotiin pääsin mieheni kyydillä, oman auton jäädessä pariksi yöksi liikuntamyllyn parkkipaikalle. Päivystyksessä laittoivat mut tarkkailuhuoneeseen, jotta sain jalan ylös. Tiesin, etteivät tee mitään enää siihen aikaan illasta, mutta sain ajan ultaäänitutkimukseen seuraavaksi päiväksi, vahvaa särkylääkettä yöksi, kepit sekä lääkärintodistuksen sairaslomasta. Jalalla kun ei voinut ottaa askeltakaan.

Pakko myöntää ajatuksieni käyneen noin kymmenen vuotta sitten body step -tunnilla sattuneessa tapaturmassa, jossa pohjelihakseni repesi. Jos kyseessä olisi lihasrepeytymä tietäisi se pitkää juoksutonta kautta. Alkoi viime kesän tavoitteet tuntumaan lähes mahdottomilta.

Ultaäänikuvissa ei kuitenkaan näkynyt verenpurkaumia eikä repeytymiä. Piti ihan varmistaa ultaääni lääkäriltä, että olinhan kuulut oikein. Lähellä oli etten hihkaissut onnesta. Lääkäriltä sain ohjeen jatkaa kolmen k:n hoitoa ja kipuun tarvittaessa vahvaa Buranaa. Sain myös luvan käyttää pohjetta niin paljon kuin pystyisin. No vielä torstaina pystyin kotona vaivalloisesti kävelemään jalkapöydän ulkosyrjällä. Perjantaina pystyin  tekemään jonkinlaisen lyhyen kävelylenkin koiran kanssa ilman keppejä. Lauantaina koulutuksessa pystyin stepperillä tekemään jotain. Kyseessä ei siis ole mikään vakava lihasvamma, kun näin nopeasti paranee.

Huomenna olen jälleen koulutuksessa, joten treeniä en ehdi tekemään, mutta ensi viikolla aloitan treenien tekemisen siitä samasta kohdasta mistä aloitin tuon iskiaksen jälkeen eli uinnilla tai paremminkin käsivedoilla. Turvallisesti. Lokakuussa alkaa virallisesti uusi trikausi!

Perjantai 13.päivä - Hyvä päivä paljastaa oma hulluutensa

Blogikirjoituksessani ” Kuusijärven kolmonen 31.8.2013 ”viittasin katseen olevan tulevassa kaudessa ja ensi kesässä. Tulkoon tässä paljastus tulevasta kaudesta.

Ensimmäisenä kiitän saamastani positiviista palautteesta koskien edellistä blogikirjoitustani. Menin vähän hämilleni. Kiitos!

Aloittaessani triathlonin harrastamisen olin sitä mieltä, että perusmatka ok, jos ei ole muita tarjolla. Puolimatka on "oikea" matka. Sprinttimatkaan suhtautauduin vähän niin ja näin. Onneksi mielipiteet saavat muuttua.

Sprinttimatka on mielestäni äärimmäisen haastava kahdesta syystä. Kaikki kolme lajia olisi hyvä hallita yhtä vahvasti ja kaikki kolme lajia tulee mennä täysillä eikä virheille juuri ole tilaa. Kunnioitus sprinttimatkaa kohtaan kasvoi viime keväänä treenatessani Sääksin kisaan. Aivan hullua treenaamista. En ole koskaan saanut pakaroita niin kipeiksi juoksuvedoissa kuin tuolloin. Ja "räkä poskella" peesasin treenikaverin renkaassa kiinni lyhyissä pyöräilyvedoissa. Ainoana ajatuksena: Älä päästä sitä karkuun!

Perusmatkalla matkat ovat pidemmät kuin sprintissä, mutta vauhtia tulee pitää yhtä lailla yllä viivalta maaliin asti ja puolimatkalla kestävyys on koetuksella samoin kuin korvien välikin. Lisäksi matkojen ollessa pitkiä lähes kaikki on mahdollista.   

Jokainen näistä matkoista vaatii siis erilaisia ominaisuuksia urheilijalta, eri tyyppisiä treenejä ja kussakin matkassa on omat haasteet. Itse olen kisannut kullakin kolmella matkalla ja omassa ikäsarjassani jopa menestyksellisesti. Toiset triathleetit ovat mieltyneet määrättyihin matkoihin, mutta enää en itse pysty kertomaan millä matkalla kisaisin mieluiten. Olenkin ilmoittautunut ensi kesän Sääksin SM-sprinttiin sekä Joroisille SM-perusmatkaan. Kuopion perusmatkan SM-kisa jää väliin ensi kesänä. Kovasti mielisin ilmoittautua kisaan, sillä hampaankoloon jäi paljon viimeisestä Kuopion kisasta. 

Kuopiossa olen kisannut kahdesti ja sen perusteella omakohtaiset kokemukseni ovat, että järjestelyt toimivat loistavasti ja kisapaikalla on kisatunnelmaa. Pyöräilyreitti ei välttämättä ole helpoin, mutta pidän siitäkin. Ja Kuopiolaiset tykkäävät kannustaa.  Miksi siis jätän väliin?

”Hulluus on tarttuvaa”
Se tuli todistettua Nastolan kisan jälkeisenä sunnuntai-iltana, kun FB:ssä alkoi sadella kommentteja kahteen eri statuspäivitykseen:

”Kahtena vuotena tuolla Pajulahden "raasto" reitillä kisanneena ajattelin, että olisiko aika   koittaa jotain hieman "kevyempää" reittiä ensi vuonna. Joten tuumasta toimeen ja täräytin äsken sisään ilmoittautumisen Ironman Kalmariin 2014! Taitaa olla pää sekaisin vielä eilisestä...”

Sekä

”hulluus on tarttuvaa... saas nähdä montako kertaa tätäkin vielä kiroan... mutta haasteena omalle ryhmälle..(valmentaja oli listannut nimiä ja oma nimeni oli haasteessa mukana).”

Aikani seurasin kommenttien virtaa, tuskailin iskiashermosäryn kourissa, pohdin budjettia, keskustelin (tai vakuuttelin itselleni) mieheni kanssa mitä pitäisi tehdä. Ja sitten räväytin auki:
"Registaration for:  Ironman Sweden Kalmar 2014". Luottokortti peliin ja täyttämään tietojani.

Mä sitten TREENAAN tulevana kautena, mutta toivottavasti musta ei tule aivan näin fanaattista:

En ole siis KOSKAAN juossut yli 21,1 km matkaa. Pyöräillyt olen pidemmälle kuin 180 km ja jopa avovedessä pisin uintimatka on 5km ja kisassa 4km. Mutta siis tuo JUOKSU!?! Talven aikana tulee luoda vahva juoksuitsetuntoa.  Hullu? KYLLÄ!

Ajatuksia valmentamisesta ja valmennuksesta

Ensimmäinen valmennusryhmäni koostui pienistä tenavista, joita opetimme uimaan lastenaltaassa kaverini kanssa. Tuolloin elettiin vuotta 1980 tai 1981. Itse olin niukin naukin toisella kymmenellä. Jälkeenpäin olen miettinyt kuinka ihmeessä näiden tenavien vanhemmat luottivat jälkikasvunsa kahdelle keskenkasvuiselle. Tänä päivänä ei taida päästä edes valmennuskursseille alaikäisenä.  
 

Tuolloin aloitettu valmennusinto on pysynyt elossa koko ikäni. Olen valmentanut uintia lapsista nuoriin aikuisiin useita vuosia, opettanut tekniikkakouluissa nuoria liikkumaan vedessä, vetänyt uimakouluja tarhaikäisistä aikuisiin. Myös yksityisopetusta uinnista olen antanut. 
 

Työelämän puolella valmennustaustani on ollut hyötyä toimiessani kouluttajana, erilaisissa ja tasoisissa päällikkötason tehtävissä sekä business coachina. Valmennusryhmän vetäminen kun on johtamista ja parhaimmillaan johtaminen on valmentamista. Lisäksi ajanhallinta ja oma jaksaminen on tainnut aina olla tavalla tai toisella hallinnassa.  Harrastuksien, valmentamisen ja sosiaalisen elämän ohella kun olen kuitenkin käynyt niin peruskoulun, lukion ja ehtinyt hankkimaan muutaman tutkinnon. Eikä aikoinaan työelämään siirtyminen muuttanut harrastuksiani. Perheen kasvaessa olen pitänyt muutamien vuosien tauon urheiluvalmentamisesta, mutta tilalle tuli aktiivinen vapaaehtoistyö vaihto-oppilasjärjestössä. YFU:ssa (Youth for Understanding) toimin ns rettarina, aluepäällikkönä, tukihenkilönä isäntäperheille ja Suomessa oleville vaihto-oppilaille sekä muutamana vuonna vastasin Helsingissä järjestettävistä ns isoista lähtövalmennuksista. Valmennusta kaikki tyynni. 
 

Triahtlonkärpänen puraisi jo vuonna 2006, mutta itsenäinen harjoittelu jäi yhteen kesään. Miksi? Olihan minulla  jo tuolloin valtava määrä tieto itsensä johtamisesta, valmennuksesta, valmennusohjelmien luomisesta, fysiologiasta, jonkin verran urheilijan jaksamisesta ja ravinnosta. 
 

Samanlaisen kysymyksen voisi asettaa toisenlaiseen kontekstiin: Kun jokainen kerran tietää miten saavuttaa ihannepaino, niin minkä vuoksi maailmassa on ylipainoisia ihmisiä? Minkä vuoksi kuntokeskuksien ryhmäliikuntatunnit täyttyvät illasta toiseen? Jokainen osaa liikkua, useammat tietävät miten kehittää lihaskuntoaan tai miten pyöräillä. Siitä huolimatta bodypump, cross-fit ja jopa spinde-tunnit pitävät suosionsa.  
 

Painonpudotus on usein tuloksellisempaa, kun on joku joka kulkee rinnalla, kannustaa ja kenellä raportoida painonsa säännöllisin väliajoin. On helpompi kieltäytyä herkuista ja valita fiksusti, kun voi vedota hyvinvointiohjaajan antamiin ohjeisiin. Aivan samoin kuin nuorten on helpompi kaveripiirissä vedota kalkis-vanhempien typeriin kotiintuloaikoihin, kun on kotiinlähdön aika.  
 

Entä kuinka moni aikuisten oikeasti tekee ennen uintitreenejä oheisharjoituksia altaan reunalla? Kuinka moni juoksee kädet pään päällä lenkkipoluilla? Kuinka moni tekee yhden jalan pyörityksiä pyörän päällä? Minä voin nostaa käden ylös ja sanoa, etten teen koskaan tai jos kerran erehdyn tekemään, niin on erittäin epätodennäköistä että tekisin sitä säännöllisesti. Kevään tai kesän aikana en kertaakaan ottanut aitoja esille urheilukentällä. Lisäksi ryhmässä tekeminen tuo oman kivan lisän treenaamiseen.  

 

Lisäksi on se silmäpari kertomassa meneekö liike edes sinnepäin oikein. On valmentajan tuki ja ohjeet, kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan.  On ihminen, joka katsoo kokonaisuutta ulkopuolisin silmin. On hän, joka ohjeistaa hölläämään elämän kurveissa, jolloin itse on lähes sokea omalle kokonaistilanteelleen. On luotettava partneri, jonka kanssa voi keskustella tavoitteistaan. On ammatti-ihminen, joka uskoo sinuun silloinkin, kun  oman pään sisällä jylläävät epäilykset niin omiin tavoitteisiin kuin omiin resursseihin.  
 

Valmennus sisältää siis paljon muutakin kuin itse treeniohjelmien tekemisen ja sen vuoksi myös itselläni on valmentaja.  Lisäksi tiedostan treenihimoni ja sen paniikin tunteen kuullessani/lukiessani muiden treeniblogeja tai lukiessani alan julkaisuja/kirjallisuutta. Tulee lähes pakonomainen tarve saada kaikki mahtumaan omaan treeniohjelmaan. Puhumattakaan siitä paniikista, joka iskee keväällä kisakauden kolkuttaessa ovella. Treenaisin itseni ylikuntoon. Ja olenkin niin tehnyt, kun on pitänyt säätää treenejä lisäämällä määrää ja tehoja. Yhtä aikaa.  
 

Saitte varmaan kiinni, miksi maksan valmennuksesta ja mitä hyötyä saan siitä vaikka kyseessä on kuntoliikunta eikö huippu-urheilu.  Siitäkin huolimatta, että itselläni on vahvan kokemuksen lisäksi koulutusta valmentamisesta, hyvinvoinnista sekä pian PT-lisenssi.
 

Itselläni on aivan huippu tyyppi valmentajana. Hänellä on vankkaa osaamista ja tietoa triathlonvalmennuksesta, hänen positiivinen asenne on tarttuvaa ja yhteistyö on helppoa, kun tunnemme jo toisemme usean vuoden yhteistyön jälkeen. Myönnän, että olen miettinyt – kuten varmaan moni muukin, jolla on ollut sama valmentaja useamman vuoden – a) vaihtaisiko valmentajaa b) luopuisiko valmentajasta. Uuden valmentajan kanssa tulisi varmaankin tehtyä jotain erilailla, mutta pitkäjännitteisellä yhteistyöllä saadaan enemmän aikaiseksi pitkällä juoksulla. En hae pikavoittoja, vaan tavoitteeni on olla viivalla vielä N60-ikäsarjassa ja miksi ei jopa N70-ikäsarjassa. Jos ei triathlonissa, niin sitten uinnissa. Selviäisin ilman valmentajaa, mutta miksi en antaisi jonkun muun huolehtia valmennusohjelmistani aivan siinä kuin toiset antavat kotinsa siivousvastuun ulkopuoliselle.  
 

Kiinnostunut omasta jaksamisesta hektisessä arjessa, painonhallista vai valmentautumisesta ensi kesän triahtlontapahtumaan? Kenties kaikista osa-alueista? Ota yhteyttä (jaksaparemmin at ymail.com). Sovitaan aika tapaamiselle ja siitä, kuinka minä voin tukea sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Koko perheen triathlontapahtuma Sääksissä

Viikonloppu on ollut erittäin miellyttävä ja monipuolinen. Nautittava!

Lauantaina Sääksissä oli kaikille avoin triathlontapahtuma, jossa tähtinä olivat lapset.  Itse toimin ex-tempore kuvaajana tapahtumassa ja kuvia tulikin napsittua reilu 300! Lasten vanhemmilta kysyin luvan kuvien käyttämiseen niin Facebookissa kuin täällä blogissani. Kaikkia 300 kuvaa en aijo julkaista, mutta jos lapsesi tai itse osallistuit tapahtumaan ja haluat kuvia laita viestiä paivi.rantala@hotmail.fi.

Päätähtien jälkeen aikuiset lähtivät sprinttimatkalla, joka oli HyPy Cup:n viimeinen osuus. Itse en osallistunut Cup:n, mutta kävin uimassa ja juoksemassa 5km. Uinti alkoi lähes täydellisellä epäonnistumisella, sillä veteen sukeltaminen muistutti enemmänkin mahalaskua ja kasvot iskeytyivät vedenpintaan. Sen seurauksena uimalasit liikahtivat sen verran, että uinnin alku meni lähes sokkona. Onneksi edessäni meni seurakaveri ja pystyin seuraamaan häntä. Saavutettuani hänet, pysähdyin kahdesti korjaamaan uimalaseja. Ennen ensimmäistä poijua uintivauhti alkoi löytyä ja karistin apua antaneen seurakaverin rinnaltani. Loppumatka menikin sitten täysin keskittyen omaan tekemiseen. Erwin oli päässyt pahasti karkuun alun sekoilun vuoksi.

Uinnin jälkeen seurustelin, kuvasin aikuisten T2-vaihtoa ja lopulta kävin seurakaverin kanssa juoksemassa 5km. Hyvin kulki. Itseasiassa erinomaisesti. Ja mikä hämmentävintä, sunnuntaina ei ole ollut kipuja vaikka vielä lauantaina ennen juoksua reisin yläpintoihin ja sivuilla sattui sekä alaselkään. Sunnuntaiaamun hyvä olon seurauksena uskaltauduin lähtemään juoksutekniikkatreeneihin. Ei kivun kipua treeneissä eikä sen jälkeen. Reippaat vedot menivät yhtä hyvällä fiiliksellä kuin joskus kesällä. Mä olen NIIN onnellinen ja toivon tilanteen olevan pysyvä eikä vaan hetken huumaa.

Fiiliskuvia lauantain tapahtumasta

Järjestelyt niinkuin kisoissa tulee ollakin:

Kisainfo:

 Kisainfon jälkeen energiaa nähtiin pyörän päällä

Vaihto (T1) tapahtuu varmalla otteella:

Juoksuiloa:

Pieniä jalkoja

T2:lla porukka kasaan ja Erwinin ohjauksella veteen.

Vesipeto vedessä:

Energiset kisaajat palkittiin uimahatulla:

Kisaajat vielä kerran veteen:

Aikuisten vuoro:

Väliaikoja T2:lla

Hyvällä fiiliksellä:

Onneksi yksi nainenkin oli uskaltautunut osallistumaan HyPy Cup:n

Nivelrikko

Tarkoitukseni ei ole valittaa vaan päinvastoin rohkaista ihmisiä, joilla on samoja vaivoja pitämään itsestään erityisen hyvää huolta riittävällä ja monipuolisella ravinnolla, järkevällä liikunnalla ja riittävällä levolla.

Nivelrikko on itselleni - valitettavasti - jälleen ajankohtainen. Nyt se esiintyy särkynä sorminivelissä enkä ole täysin poissulkenut sitä mahdollisuutta, etteikö iskias ja kivut reiden etuyläpinnalla johtuisi juuri selän- ja lonkanseudun nivelrikosta. Tähän mennessä kivut ovat olleet hetkellisiä päivistä viikkoihin. Poikkeuksena polvikivut, joiden vuoksi olen joutunt käyttämään hissiä portaiden sijaan sekä luopumaan korkeista piikkikorkoisista kengistä.

Määrätyt niveleni ovat olleet aamuisin jäykkiä ja liikkeelle lähteminen on ollut hankalaa pitkän istumisen jälkeen. Lonkan seudulla ja reisien etupinnoilla on ärsyttävää kipua ja jäykkyyttä erityisesti noustessa tuolilta ylös ja hetken aikaa kävelen kuin iäkäs mummo. Onneksi en ole kärsinyt moneen vuoteen polviin kohdistuvasta kivusta portaikossa. Toisaalta tämä mahdollinen lonkkanivelperäinen kipu on täysin uutta. Se tuntuu pahiten reiden etupinnalla aivan nivustaipeen alapuolella, mutta itselläni se on  laaja-alaisempi ja säteilee reiden etu-, (erityisesti) ulko- ja takapinnalle.

Ikääntymisen myötä nivelrikkoa esiintyy lähes kaikilla. Pakko myöntää etten enää ole nuori, mutta mielestäni en ole vielä niin vanha, että pitäisi kärsiä nivelkivuista. Muita nivelrikon riskitekijöitä ovat mm. ylipaino, tupakointi, raskas ruumiillinen työ, niveliä raskaasti kuormittava urheilu, nivelten käyttämättömyys, nivelten vammat, perinnöllinen alttius, synnynnäiset viat ja virheasennot tai muut sairaudet, kuten diabetes. Itselläni on perinnöllinen alttius usemmassa sukupolvessa. Isoäiti ja tätini sairasti nivelrikkoa. Samoin äitini sairastaa.

Nivelrikon hoito muodostuu niveliä säästävien työ- ja elämäntapojen omaksumisesta, apuvälineiden käytöstä, lääkehoidosta, tekonivelleikkauksista ja liikunnasta. Lihasvoiman vahvistaminen sekä kuntokestävyyden lisääminen hidastavat nivelrikon etenemistä, sillä vahvat ja hyvin toimivat lihakset suojaavat niveliä. Lihasten heikentymisen myötä lihasten suojarefleksi huononee ja raajojen liikkeistä tulee hallitsemattomia. Sen myötä rustoon kohdistuu odottamattomia kuormituksia, ja se alkaa vaurioitua. Näin ollen vahvat ja hyvin toimivat lihakset suojaavat niveltä.

Sopiva nivelen kuormitus ei kuluta niveltä. Päinvastoin – kohtuullinen liikunta ja nivelen käyttö ovat nivelruston aineenvaihdunnan ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Jos nivelrikkoa sairastava on ylipainoinen, laihduttaminen on osa hoitoa. Liikakilot rasittavat eniten alaraajojen kantavia niveliä, lonkkia ja polvia. Tämä on yksi tärkeä syy minkä vuoksi olen kiinnostunut ravinnosta, sen merkityksestä hyvinvointiin ja tiedostan syyllistyväni "paasaamaan" aiheesta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että omalla toiminnallaan voi selkeästi parantaa oman elämänsä laatua ja jaksamistaan. Tulee ottaa vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan.

Nivelrikossa nivelruston soluväliaineen tuhoutuminen saa ylivallan rustoa korjaavista prosesseista. Sen seurauksena niveltä suojaava rustopinta rikkoutuu ja nivelrusto häviää nivelpinnoilta. Vaurioitunut rustokudos ei pysty uusiutumaan ennalleen toisin kuin esimerkiksi katkenneessa luussa. Kun rustopinta rikkoutuu, kapenee nivelrako ja vähitellen luun rakenteiden muutokset sekä niveltulehdus aiheuttavat nivelrikkokivun.

Lähde: Reumaliitto ja terveyskirjasto.fi

Avoin triathlonkisa Sääksin uimarannalla 7.9.2013 klo 15

Osallistukaa, tulkaa kannustamaan tai muuten vaan viettämään lauantaina mukavassa seurassa!

Iskiashermo ja peronealjänne

Ei aivan lähimuistin lokeroista mieleen nouse vastaavaa kuukautta! Kuopion kisan jälkeen en treenannut. No muutaman kerran ole käynyt uimassa, mutta yhtään varsinaista treeniä en ole tehnyt. Vuosi sitten treenasin intoa täynnä tähtäimessä syksyn mastersien pitkän radan SM-uinnit.

Hiljallaan on alkanut paniikin tunnetta nousemaan jostain syvältä vaikka vasta syksyssä ollaan. Ensi kesän kisoihin on ilmoittauduttu, joka vielä nostaa intoa treenaamaan.  Kovasti tekee mieli pyörän päälle nauttimaan uskomattoman lämpöisistä keleistä. Vaan pyörä pysyy ylösalaisin "kirjastohuoneessa" ja mä koetan parhaani mukaan pitää korvien välien kunnossa.


OMT -fyssarin luona kävin keskiviikkona. Mielenkiintoinen ja hyvä tapaaminen. Iskias aiheuttaa kipua pakaraan ja alaselkään. Samalla saatoin saada tietoa mistä on johtunut jalkapyödän ulkosyrjässä oleva kipu, joka on esiintynyt varsinkin pitkissä pyöräilyissä ja juoksuissa pyöräilyn jälkeen. Ensimmäisen kerran tutustuin tähän kipuun pari kesää sitten. Tänä vuonna kipu on esiintynyt vain satunnaisesti.

Viereeseen kuvaan olen mustalla rengastanut kivun ilmentymiskohdan. Sain vinkit itsehoitoon tuonkin vaivan osalta. Saattaa olla, että osittain polven sivulle kohdistuvat kivut johtuvat samasta Peroneal jänteestä. Loogiselta se kuullostaisi, kun muistelee viiime kesän Vätternrundanin kipuja. Alaselkä, oikean reiden ulkosyrjä ja polvi. Kuitenkin pystyin juoksemaan melko pian saavuttuani takaisin Suomeen. Juoksijan polvi olisi oireillut juoksulenkeillä.

Molempia hoidetaan liike- eli mobilisaatiohoidoilla ja juoksemista saa yrittää, mutta on pidettävä AKTIIVISESTI mielessä, että juoksun/treenin jälkeen tilanteen ON OLTAVA sama kuin lähtiessä.

Juoksuluvan saamisen ja kesäisen sään innoittama lähdin tänään koiran kanssa ulos. Alkumatkan kävelin ja lopulta päätin kokeilla miltä kevyt hölkkä tuntuu. Alku oli aivan kamalaa. Ei sattunut mihinkään, mutta juoksu ei vaan tuntunut kevyeltä. Hiljalleen tilanne parani, kunnes löysin itseni rähmältäni maasta. Askel on lyhyt ja matala vauhdin ollessa oikeasti kevyttä hölkkää, niin johon mä kompastuin maastossa kiveen. Ei siinä muuta käynyt,kuin valkoinen paita meni lenkin jälkeen pesuun ja suihkun jälkeen kämmenetkin ovat puhtaat.

Ensimmäinen osan juoksusta mä tein mahdollisimman tasaisessa maastossa - lukuunottamatta kiviä ;). Koska juoksu tuntui hyvältä, yhdistin kaksi lyhyttä reittiä yhteen ja lähdin kohti kumpuilevaa maastoa. Tuolla reitillä on yksi melko pitkä mäki. Ei paha, mutta ihan mukavan pitkä. Viikko sitten kävelin tuon mäen ylös hammasta purren ja itkua pidätelle. Tänään olin valmis kävelemään mäen ylös, jos yhtään tuntuu pahalta. Missään vaiheessa ei tuntunut pahalta ja päästyäni mäen päälle oli tuuletus lähellä. Olin NIIN onnellinen! Aivan yhtä onnellinen olin pystyessäni hölkkäämään tunnin! Tunti! Jippii!

Tuntuu vaan oudolta, että tuollaisen kevyen ja lyhyen lenkin jälkeen reidet ovat kipeät. Mutta iskias ilmeisesti saattaa vaikuttaa negatiivisesti jalkalihaksiin. Ja toki kuukauden toimettomuus heikentää lihaksia. Normaali lihaskipu on tervetullutta. Johan sitäkin ehti tulla ikävä.

Kuusijärven kolmonen 31.8.2013

Paluu arkirutiineihin alkaa jälleen huomenna herätyskellon pirahtaessa kuuden jälkeen ja aamuruuhkassa herätellään itseään maitokahvin, pirtelön ja aamujuontajien parissa. Kivut ovat helpottaneet eikä tulehduskipulääkkeitä ole tarvinnut ottaa enää muutamaan päivään. Samalla ajatukset ovat alkaneet pyöriä treeneissä ja tulevassa syksyssä sekä ensi kesässä. Niistä enemmän myöhemmin, nyt menneeseen viikonloppuun.

Aikaisemmin jo viikolla oli mielessä käynyt, että pitäisikö lauantaina lähteä tekemään tänäkin vuonna hyvää uinnin merkeissä. Viikolla olin tehnyt jo kaksi pidempää avovesiuintitreeniä HyPyn miesten kanssa, jotka ovat lähdössä lokakuussa Barcelonaan, joten uintitreeniä ei nyt välttämättä enää olisi tarvittu tähän viikkoon. Mutta sääennusteiden luvatessa syksyistä ilmaa viikonlopun jälkeen, tämä viikonloppu voisi olla viimeisiä ajankohtia avovesiuinnille. Pähkäilyä, pähkäilyä. Mennäkkö vai ei?

Lauantaiaamuna miettiessämme päivän ohjelmaa totesin, että saatan lähteä Kuusijärvelle, mutta en ole varma. Kello oli jo puoli yksi, kun päätin pakata märkkäriä, uimalaseja ja -hattua reppuun. Ilmoittautuminen alkaisi klo 14 ja 1500m uinti klo 15:00 sekä 45min myöhemmin pidempi matka eli 3000m. Pakkasin mukaan myös juoksukengät ja t-paidan kisa-asun lisäksi. Harkitsin, että jos uin 1500m voisin kokeilla uinnin jälkeen kevyttä juoksua Kuusijärven ympäri. Jos uisin 3000m, voisin juosta ennen uintia.

Matkalla tajuntaan tuli, että olen matkalla aamupalan voimalla. Menomatkalla poikkesin Jumboon. Sieltä mukaan lähti Choko Bumba eli raakasuklaa-banaani-mitä-lienee -smoothie. Hyvää oli!

Kuusijärven Kolmonen järjestettiin siis ensimmäistä kertaa ja paikalle kerääntyi pieni joukko uimareita. Tunnelma oli todella miellyttävä - sellainen hyvä treenifiilis. Te, jotka treenaatte porukoissa tiedätte kyllä mitä tarkoitan :).  Vaikka itse pidin tapahtumasta juuri sen  vuoksi, että meitä oli niin vähän, niin toivottavasti ensi kesänä paikalla olisi kuitenkin enemmän porukkaa. Kyseessä on kuitenkin hyväntekeväisyystapahtuma, joka kerää varoja (vapaaehtoinen 5 € osallistumismaksu) Liikutaan hyvää –projektin kautta SPR:n luuydinluovutusrekisterin hyväksi.

Paikanpäällä en sitten osannut tehdä päätöstä uidakko 1500m vai 3000m. Tiesin, että pystyn uimaan 4500m, kunha otan rauhallisesti. Eihän se matka tapa, vaan vauhti. Ja ainahan voi keskeyttää. Just! Nimet siis molempiin matkoihin ja 10€ lippaaseen.

Märkäpuku oli jo päällä ja starttiin vajaa 10 min aikaa, kun mulle valkeni, että kyseessä on kisa, jossa kolme nopeinta nais- ja miesuimaria palkittaan. No huh! Mulla siis riittäisi kauhottavaa ja mä kun olin lähtenyt kellumaan Kuusijärvelle.

kuva by Sebastian Dannberg

1500m matkaan ei ollut montaa osallistujaa: kaksi naista ja kuusi miestä. Heti alusta lähdin tekemään omaa uintia, koettaen mennä rauhallisesti. Tunnetusti en osaa arvioida omaa vauhtiani avovedessä, vaan menen fiilispohjalta. Uinti tuntui hyvältä ja taisin muutaman miehen ohittaa ensimmäisen kierroksen aikana.

Missä on se korkea kyynerpää?!? Missä vartalonkierto?!? Talvella tehdään peukalo kainaloon -drillejä ihan ajatuksen kera.

Kuva by Sebastian Dannberg

Lopussa yksi  mies meni ohitseni ja koetin pysyä hänen peesissä, mutta onneksi sain kuitenkin järjen äänestä kopin jatkaen omaa uintiani loppuun asti. Mulla olisi vielä 3km uinti tämän jälkeen. Rannalla sain kuulla, että samainen mies ei osallistunut kisaan, vaan oli tullut jo klo 14 paikalle ja uinut jo ennen meidän starttia oman treeninsä ja lähtenyt mun perään viimeiselle kierrokselle kokeilemaan miltä tuntuu uida peesissä ja koettaa lähteä ohitse. Siinä hän onnistui oikein hyvin :)

Kuusijärven kolmosessa ajanotto oli käsipelillä eikä ajat ole siis ole virallisia taikka tarkkoja. Mulle kellotettiin ajaksi 25:45 ja olin naisista ensimmäinen. Uinnin jälkeen kaivoin repustani Kuopion kisasta jääneen palautusjuoman. Märkäpuku päällä rantavedessä istuessani tankkasin puolet tuosta palautusjuomasta. Parisenkymmentä minuuttia ehdin palautumaan ennen toista starttia.

Taas mennään kohti starttialuetta:

Kuva by Sebastian Dannberg

Kolmen kilsan uinnissa olikin jo sitten enemmän osallistujia: neljä naista ja kahdeksan miestä. Lähdön hetkellä tunnelma oli korkealla.

Kuva by Sebastian Dannberg

Mä olen taas kärkkymässä kärkeen:

Kuva by Sebastian Dannberg

Myönnän, että puolessa välissä eli kolmannelle (kierroksia oli neljä) kierrokselle lähtiessä kyllä kadutti ja kädet alkoi olla aika lopussa. Energiat taisi olla vähän vähissä ja mielessä mietin, että tältäkö se maratonin juokseminen tuntuu. Toisaalta, enää kaksi kierrosta jäljellä (1500m), eihän se ole kuin perusmatkan uintiosuus. Jep! Jollakin tavalla oli tsempattava itseään saamaan päätökseen aloittamansa urakka.

 Alkaa olla vähän väsynyt nainen vedessä: Missä SE poiju on?!?

Kuva by Sebastian Dannberg

Viimeisen kerran poijujen kierto ja vauhdilla rantaan. Koetin vielä saada jostain vauhtia. En tiedä kasvoiko vauhti, mutta ainakin sykkeet nousivat loppua kohden.

Urakka ohi! Epävirallinen aika 3km uinnille oli 54:35. Startissa ollut hymy on muuttunut irvistykseksi. Olen juuri nostanut lasit pois silmiltäni, mutta hymyillä voisi siitä huolimatta.

Kuva by Sebastian Dannberg

Tämän vuoden ensimmäiset kultaiset mitalit :)

Sarjojen voittajat saivat mitalin lisäksi tarpeellisen ISHOF SaferSwimmer floatin (mulle riitti yksi):

Itse osallistuisin vastaaviin tapahtumiin myös ilman kellotusta ja kilpailuakin. Hyvässä porukassa on aina ilo liikkua!

Lopuksi vielä uinti sykekäyränä. 20 min tauko näkyy vain osittain, kun jossain vaiheessa tajusin laittaa pausen päälle. Ei se uinti nyt ihan kevyenä sitten kuitenkaan mennyt missään vaiheessa, mutta molemmat menivat sykkeiden perusteella nousevasti;):

ps. Jee! Perjantaina Kuopiosta saapui perusmatkan pronssimitali: