8.9.2013

Koko perheen triathlontapahtuma Sääksissä

Viikonloppu on ollut erittäin miellyttävä ja monipuolinen. Nautittava!

Lauantaina Sääksissä oli kaikille avoin triathlontapahtuma, jossa tähtinä olivat lapset.  Itse toimin ex-tempore kuvaajana tapahtumassa ja kuvia tulikin napsittua reilu 300! Lasten vanhemmilta kysyin luvan kuvien käyttämiseen niin Facebookissa kuin täällä blogissani. Kaikkia 300 kuvaa en aijo julkaista, mutta jos lapsesi tai itse osallistuit tapahtumaan ja haluat kuvia laita viestiä paivi.rantala@hotmail.fi.

Päätähtien jälkeen aikuiset lähtivät sprinttimatkalla, joka oli HyPy Cup:n viimeinen osuus. Itse en osallistunut Cup:n, mutta kävin uimassa ja juoksemassa 5km. Uinti alkoi lähes täydellisellä epäonnistumisella, sillä veteen sukeltaminen muistutti enemmänkin mahalaskua ja kasvot iskeytyivät vedenpintaan. Sen seurauksena uimalasit liikahtivat sen verran, että uinnin alku meni lähes sokkona. Onneksi edessäni meni seurakaveri ja pystyin seuraamaan häntä. Saavutettuani hänet, pysähdyin kahdesti korjaamaan uimalaseja. Ennen ensimmäistä poijua uintivauhti alkoi löytyä ja karistin apua antaneen seurakaverin rinnaltani. Loppumatka menikin sitten täysin keskittyen omaan tekemiseen. Erwin oli päässyt pahasti karkuun alun sekoilun vuoksi.

Uinnin jälkeen seurustelin, kuvasin aikuisten T2-vaihtoa ja lopulta kävin seurakaverin kanssa juoksemassa 5km. Hyvin kulki. Itseasiassa erinomaisesti. Ja mikä hämmentävintä, sunnuntaina ei ole ollut kipuja vaikka vielä lauantaina ennen juoksua reisin yläpintoihin ja sivuilla sattui sekä alaselkään. Sunnuntaiaamun hyvä olon seurauksena uskaltauduin lähtemään juoksutekniikkatreeneihin. Ei kivun kipua treeneissä eikä sen jälkeen. Reippaat vedot menivät yhtä hyvällä fiiliksellä kuin joskus kesällä. Mä olen NIIN onnellinen ja toivon tilanteen olevan pysyvä eikä vaan hetken huumaa.

Fiiliskuvia lauantain tapahtumasta

Järjestelyt niinkuin kisoissa tulee ollakin:


Kisainfo:

 Kisainfon jälkeen energiaa nähtiin pyörän päällä

Vaihto (T1) tapahtuu varmalla otteella:

Juoksuiloa:


Pieniä jalkoja

T2:lla porukka kasaan ja Erwinin ohjauksella veteen.

Vesipeto vedessä:


Energiset kisaajat palkittiin uimahatulla:

Kisaajat vielä kerran veteen:


Aikuisten vuoro:



Väliaikoja T2:lla
Hyvällä fiiliksellä:


Onneksi yksi nainenkin oli uskaltautunut osallistumaan HyPy Cup:n

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)