Lumettomat rinteet Himoksella

Pikkujoulukausi avattu Apulannan konsertilla.  Pakko myöntää, että hyvän show:n vetivät vaikka Apulannan musiikki – muutamaa kappaletta lukuun ottamatta – ei kuulu musiikkivalintoihini. Aamuun asti se jälleen meni ja aamupala nro 1 syötiin puoli viiden aikaan aamulla. Sen verran monta tuntia tuli biletettyä, että nälkä oli päästyämme takaisin mökille.

Kymmenen aikaa aamulla heräsin: tip-tap-tip…… -lauluun. Naisenergiaa valloillaan. Iltapäivällä muu porukka suuntasi laavulle paistamaan makkaraa, minä laitoin juoksukengät jalkaa ja lähden juoksemaan. Alkoholi ja urheilu eivät kuulu yhteen, joten mainittakoon tässä vaiheessa että biletys onnistuu selvin päin, jopa pikkujoulu aikana. 

Reilun tunnin lenkin tein. Alaspäin meno oli leppoista. Osittain tiellä oli mustaa jäätä, joten melko varovasti joutui tulemaan jyrkemmän kohdan. Takaisin päin tullessa valitsin rinteen huoltotien jalkakäytävän ja ajotien sijasta. Huoltotie vei suoraan laavulle, jossa muu poppoo oli makkaranpaistossa.

Alhaalta asti tultu.....

Eikä nuosu siihen päättynyt vaan jatkuu ja jatkuu vielä mutkan takaanta.

Lenkin jälkeen pyykkiä:

Sunnuntaina olisi ollut kahden tunnin uintitreeni, mutta kaksi huonosti nukuttua yötä takana ja reilun 12 tunnin treeniviikko + usean tunnin bilettäminen verottavat kyllä sen verran, että päätin jättää treenit väliin tältä päivältä. Treenitön päivä sai uuden käänteen ja lopulta sunnuntai-iltaan tuli spindetunti ja puoli tuntia juoksua juoksumatolla.

Tältä näyttää laskettelurinteet marraskuulla lopulla:

Himos, here I come!

Tänään loppuu autotta eläminen! Kyllä tätä on kestänytkin.

Koska autohuolto on toiselle puolella kaupunkia, ei auta muu kuin viedä auto sinne nyt aamusta ja juosta kotiin. Laho pää,  vasta hetki sitten tajusin, etten saa autoa pois sieltä ellen juokse sitä hakemaan. Tuossa välissä on yksi puhelinpalaveri ja klo 15 renkaiden vaihto. Eipä tänään sitten paljoa muuta ehdi tekemään ;).

Talvirenkaat alle ja auton nokka kohti Himosta. Kyllä! Vuosi on vierähtänyt ja jälleen on aika aloittaa pikkujoulukausi :) mahtavassa porukassa. Pikkujoulutunnelmasta huolimatta matkaan otetaan mukaan juoksukengät.

Ruokapäiväkirja, 3.päivä

Muutaman kerran aikaisemmin olen pitänyt ruokapäiväkirjaa; ensimmäisen kerran pudottaessani painoani painonvartijoissa.  Tulos oli huikea. Toisella kerralla otin käyttöön netistä löytyvän kalorilaskurin, jotta oppisin syömään oikeanlaista ruokaa tarpeeksi liikuntamääriin nähden. Jälleen tuli tulosta. Kuitenkin vuosi sitten jätin ruokapäiväkirjan käytön pois – laiskuuttani.  Keväällä yritin uudelleen. Taas jätin sen muutaman päivän jälkeen. 

Nyt tarve tuli uudelleen kahdesta syystä: selvittääkseni viljatuotteiden, varsinkin kauran yhteyden vatsaoireisiin treenatessa kovemmilla sykkeillä. Toinen syy on se tosi seikka, että vuoden aikana on kiloja tullut liikaa. 

Itselläni ruokapäiväkirja auttaa miettimään tarkemmin mitä syön ja kuinka paljon. Kaikkea kun ei jaksa eikä halua merkata puoli julkisesti muiden luettavaksi. Kolmannen päivän puoli välissä huomaan, että ilman päiväkirjaa söisin juuri nyt jotain. Saatan siis saada painoni laskemaan alaspäin. Päiväkirjan kautta voin todeta, että olen syönyt aivan tarpeeksi ja järkevästi. En tarvitse enempää energiaa juuri nyt vaikka vatsa koettaa kertoa muuta. Mahalaukku on kasvanut. Ei hyvä!

Kiinnittäessäni tarkempaa huomiota varsinkin viljatuotteisiin, niin samalla luonnollisesti kiinnitä tarkempaa huomiota mistä kerääntyvät proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat. Ja saanko niitä tarpeeksi. Kolmen päivän aikana en ole syönyt pastaa, perunaa tai riisiä enkä leipää paria siivua enempää. Kuitenkin hyvää hiilihydraattia kerääntyy perusruuasta n. 40 %, rasvaa vähän ylitse 20 % ja loput proteiinia.  Rasvan osuus kasvaa tuosta heti, jos syön pähkinöitä;).  Jos ei retkahtaisi mussuttamiseen, karkkien syömiseen ja tunnesyömiseen, niin perusruokailuni tuntuu olevan kohdallaan. 

Eilisestä vatsan turvotus on laskenut eikä se kierrä samalla tavalla, mutta eilen juostessa oli ilkeää tunnetta, varsinkin juostessa kovempia vetoja. Uidessa ei ollut mitään tuntemuksia. Tosin eilen uintitreeni oli melko leppoinen pitkien lepojen vuoksi.  Kolme päivää ei ole vielä kattava ajanjakso kertomaan mistä vaivat johtuvat. Lisäksi vaivojen helpotettuja olen suunnitellut testaavani ruoka-ainetta kerrallaan kovan treenin alla: kauraleipä, pasta ja normaali maito.  Tähän mennessä tiedän, että vatsani on turvonnut samalla tavalla mm Ruotsinlaivalla, Tampereella kisapäivää edeltävänä iltana sekä viime viikolla juuri ennen treenejä. Kaikkina noina kertoina olen syönyt vaaleaa leipää, pastaa ja/tai laktoosipitoisia ruokia/juomia. Toki minulla saattaa ole ns. stressivatsa.

Vauhtia "pururadalla" ja altaassa

Vatsaoireet jatkuvat, joskin pientä helpotusta on havaittavissa. Toivottavasti syömisten kirjaaminen auttaa löytämään syyt näihin vaivoihin. Koetan pitää huolta, että syön oikeassa suhteessa proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa. Olisihan se kiva päästä treenaamaan ilman vaivoja. Tuntuu siltä kuin yhdestä vaivasta on selvitty, ilmenee jotain uutta. Onneksi ongelmat ovat oikeasti pieniä.

Laiskuuttani ja hölmöyttäni en saanut varattua autolla ajoissa huoltoaikaa. Nyt olen ilman autoa, sillä ilman jarrupaloja ei ole mitään syytä vaihtaa talvirenkaita alle. Niinpä se nököttää tuossa pihalla vielä muutamia päiviä. Onneksi kuitenkin sain ajan perjantaille, niin huoltoon kuin talvirenkaiden vaihtoon, jotta ei tarvitse perua viikonlopun menoja. Koska en kulje autolla, niin viime aikoina olen sitten juossut salille tai uimahalliin. Ei yhtään hölmömpi tapa. Joskin tiedän, että luovun tästä tavasta melko nopeasti saatuani auton alle.

Juoksu hallille reppu selässä oli oivaa alkuverryttelyä vauhtikestävyysjuoksulle. Arviolta heitin juostut kilometrit. En ole pitkään aikaan juossut uimahallin viereisellä "pururadalla" ja olin jo unohtanut SEN ylämäen. Se on edelleen jyrkkä, joten kiivetä sain, jotta pääsin mäen päälle. Viimeinen kilometri lyheni 500m ajanpuutteen vuoksi. Jos olisin tiennyt, ettei porukka ole altaalla tasan klo 19, olisin juossut tuon viimeisen kilometrin loppuun asti. Hiukan harmitti, sillä juoksu tuntui hyvältä jaloissa ja kulki ihan mukavasti. Vatsa vaan oli toista mieltä vauhdikkaammasta menosta. Ei nyt sattunut mihinkään, mutta erittäin inhottava tunne oli vatsassa. 

Tänään siis treenattiin yhdessä mitä-seuraavaksi -metodilla. Muutaman hyvän sarjan teimme, jollaisia tulen varmaan tekemään jatkossakin. Tässä loistava sarja 6x125 Vu (100m matkavauhtia + 25 m reipasta). Sanna piti vauhtia yllä ja sain todellakin tehdä töitä pysyäkseni hänen vauhdissa. En todellakaan pidä tuollaista vauhtia uidessani matkaa. En olisi yhtään harmissani, jos Sannan innostuisi uimaan kanssani useammin vastaavia sarjoja.  Vaikka vauhtia olikin, niin sen verran pitkiä olivat meidän levot, että välillä palelin altaan reunalla. Jatkossa tulen pitämään repussani pitkää uintiohjelmaa, silllä valmentaja ei välttämättä ole aina paikalla. Nyt aikaa kulutettiin liian paljon aikaa päädyissä - seurustellen ja pohtien mitä seuraavaksi uitaisiin.

Vatsaoireet jatkuvat

Sunnuntai-iltana keskustelin valmentajan kanssa viikonlopun aikana olleista vatsaoireista, jotka kovasti muistuttavat aikaisempia oireita. Päädyimme siihen, että kaikki suuhun menevä kirjataan ylös, samoin kaikki vatsaoireet. Niinpä kirjauduin takaisin kalorilaskuriin.... kuinkahan mones kerta tämä on. Harkitsin ilmaisia versioita, kokeilinkin yhtä. Mutta, mutta.... kun yhteen on tykästynyt, osaa sitä käyttää niin miksi vaihtaa muualle. Viime syksynä koetin aloittaa uudelleen ruokien kirjaamisen, mutta se jäi lyhyeksi, samoin keväällä yritin toistamiseen aloittaa uudelleen hyvää tapaa, mutta en tainut kahta viikkoa pidempää malttaa kirjailla syömisiäni. Tällä kertaa en aseta itselleni kuukautta pidempää tavoitetta. Tiedän, että ruokapäiväkirjan pitämiseen on monia hyviä syitä.

Maanantain treenin piti olla kevyttä sisältäen lihashuollon ja vatsa/pakaralihaksien vahvistamista. Juosten salille pienen mutkan kautta, 8 reipasta vetoa kuitenkin tein matkalla. Salilla ehdin tekemään polvia vahvistavia liikkeitä sekä muutaman yläkroppaliikkeen ennen coretuntia. Suorinta reittiä juosten kotiin. Iltapalan jälkeen järkyttävä turvotus ja pientä kipua. Arghh!!!!

Juoksufiilis palautunut

Viikonlopun treenit eivät noudattaneet täysin ohjelmaa ja viikolta jäi yksi treeni väliin. Koottuihin selitykseen voidaan lisätä; kahvihetki ystävän seurassa, kulkeminen julkisilla, perjantai-iltana väsymys-laiskakatariina – yhdistelmä. 

Torstaina kotiuduin vasta seitsemän jälkeen. Lähteä juoksemaan pimeyteen ei houkutellut, ei sitten niin yhtään. Perjantaina olin saanut myös kutsun lähteä Egotropin –keikalle, mutta kun olisi pitänyt alkaa laittautumaan, silmät alkoivat painua kiinni. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä torstain juoksutreeni työpäivän jälkeen ja lähteä autolla viettämään kollegan synttäreitä. Autollani ei ajeta metrikään ennen kuin jarrupalat ovat vaihdettu ja talvirenkaat ovat alla. Ajatus junalla lähtemisestä tuli ylitsepääsemätön haaste. Niinäpä jäin kotiin.  Telkkaria katsoessa sain kuitenkin hiukan venyteltyä. Ei treeniä ei biletystä. Ikä painaa!

Lauantainkin aikataulu meni uusiksi. Tytär yllätti tulemaan visiitille puolen päivän jälkeen. Juttua riitti, aika vierähti siivillä. Mukavan päivän päätteeksi lähdin tekemään pitkää treeniä. Kovasti teki mieli mennä metsään lenkille, mutta pimeään metsään ei ole asiaa. Lopulta olin suunnitellut lenkin menemään valaistuja ulkoilureittejä pitkin, välttäen asfaltilla juoksemista. Juuri ennen lähtöä olo oli muuttunut raskaaksi. Ensimmäisten kilometrien aikana tajusin vatsani olevan jälleen kerran turvoksissa, raskasta tunnetta. Päätin jatkaa juoksua, mutta kevyesti pitäen sykkeet matalina. Jaloissa ei ollut kipuja. Juokseminen olisi tuntunut mukavalta ilman tuota outoja raskasta oloa. Kiukutti! Juokseminen ei ole tuntunut näin hyvältä moneen kuukauteen, ja sitten vatsan pitää temppuilla! Puolen tunnin välein jouduin ”katoamaan” pusikoihin. Reilun tunnin juoksun jälkeen olin salin ovella. 

Tähän mennessä lihaskuntotreeni on keskittynyt keskivartaloon, jalka- ja ylävartalolihastreenit on jätetty tarkoituksella pois kropan ollessa niin äärimmäisen jumissa. Nyt kuitenkin hengitys kulkee ja jalkalihaksia on myös saatu hiukan auki. Lauantaina salitreeni tuntui hyvältä. Isoilla painoilla en tehnyt ja olin varma, ettei treeni tunnu sunnuntaiaamuna.

Sunnuntaiaamuksi olimme treenikaverin kanssa suunnitelleet yhdistelmätreenin. Aamulla mittari näytti -5 astetta, aurinko paistoi. Mainio sää! Maa oli hiukan jäässä, kylmyys tuntui ensimmäisen kilometrin aikana. Jaloissa tuntui edellisen illan salitreeni. Oli mahtavaa juosta yhdessä vaikka vauhtimme ja kuntomme onkin eri tasoilla. Todennäköisesti treenikaverini teki puhtaan pk-alatason treenin, kun minulla taas sykkeet olivat pk-ylätasolla ja viimeinen kilometrin taisin tulla aerobisella kynnyksellä. Kuta kuinkin sitä sykevaihtelua mitä torstaina olisi pitänyt tehdä. 

Uinti sujui lopulta melko hyvin. Alussa kädet olivat kankeat, mutta verran jälkeen uinti alkoi tuntua uinnilta. Kumpikin teki omaa treeniä eikä kuntouimarit olleet halukkaita tulemaan meidän kanssa samalla radalla. Oma uintitreeni oli seuraavanlainen:

300m verraa

4x125 (potkuja, tekniikkaa ja uintia)

12 x100 m vu (bullareilla, lättäreillä + bullareilla, normaali uintia) ’’ 15 sek

100m verraa

600 m vu käsivetoja, hengitys joka 3:lla, 4:lla ja 5:lla käsivedolla

400 m su/ru, kevyttä

2x vesilähtö

Viikon treenimäärä jäi 8 tuntiin, jossa ei ole mukana venyttelyitä.

Karppaaminen vai monipuolinen ruokavalio?

Sivusta olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua hiilihydraatteista. Ovatko kaikki hiilihydraatit pahasta? Pitäisikö aloittaaa karppaaminen? Miten karppaaminen sopii paljon liikuvalle ihmiselle? Aivan varmasti jokaisella meistä on asiasta mielipide - vastaan tai puolesta.

Osa tuttapiiristäni vannoo karppaamisen nimeen, osa on hiljaa. Isänpäivänä asia nousi esille vahempieni aloittaessa ns karppaamisen. Lisäksi aamulla luin erästä blogia, jossa oli linkki ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen blogikirjoitukseen karppauksen hyödyistä ja haitoista. Loppupäivän on asia pyörinyt mielessä ja päätin lukea hiukan lisää aiheesta.

Lukiessani Reijon blogista höttöhiilareista huomasin nyökytteleväni hyväksyvästi. Olen siis monessa asiassa samalla linjoilla. Kannatan monipuolista ja järkevää ruokailua, jossa on tilaa nautiskelulle aivan kuten Reijo Laatikainen toteaa yhteenvedossaan: "Täysviljan, hedelmien, marjojen ja muiden monipuolisesti ravintoa sisältävien hiilihydraattipitoisten ruokien kohtuullinen nauttiminen todennäköisesti edistää terveyttä. Sen sijaan liika yksinkertaisten hiilihydraattien saanti on terveydelle taakka. On varmastikin aika kiinnittää niihin huomiota. 
Tästäkin huolimatta toivon, ettei höttöhiilareitakaan täysin demonisoida. Pulla silloin tällöin tai kohtuuannos perunaa/pastaa pääruuan kyljessä on terveyden ja etenkin rennon syömisen kannalta järkevää. Liika musta-valkoisuus ja stressaaminen ei toimi ravitsemusasioissa, edes höttöhiilareiden kohdalla."

Jatkan siis valitsemalla tielläni nauttien kasviksista, soijatuotteista, täysjyvävalmisteista, ruisleivästä ja kohtuudella herkuista. Tasapaino kulutuksen ja kokonaiskalorimäärän välillä taitaa kuitenkin olla se tärkein työkalu painonhallinnassa. Runsashiilihydraattisella ruokavaliolla pysy laihana, jos kokonaiskalorimäärä ei ylitä tarvetta ;). Kukin itse valitsee mitä suuhunsa laittaa.

Tuttuja kasvoja menneisyydestä

Kolmen vuoden syrjähypyn jälkeen olen ilmeisesti palaamassa kotikylän uimaseuraan. Tiedustelupuhelun tuloksena ja nettisurffailun jälkeen olin tietoinen, ettei kyseisessä seurassa ole oikeaa Masters-uintiryhmää. Ryhmä koostuu vuosina 92-95 syntyneistä nuorista, joilla on SM-tason uintitausta. Porukan väriläiskänä kaksi aikuista, joista toinen olisi triathlonisti ja toinen olisi uintiuran uudelleen aloittanut nainen. Näillä taustatiedoilla reppu selässä hölköttelin hallille. 

Olin paikalla hiukan etuajassa ja kuntouimareille varatuilla radoilla oli vain kaksi uimaria, joten pääsin kevyesti verraamaan ennen varsinaista treeniä. Ryhmällä on valmentaja paikalla kaksi kertaa viikossa ja kaksi muuta kertaa on heillä omaa treeniä.  Tänään valmentaja oli paikalla, lisäksi nuorisoa edusti kaksi nuorta miestä ja yksi nuori nainen, meitä vanhempia oli lopulta kolme. Alku – ja loppuverrat ovat omaa ohjelmaani, mutta kaikki niiden välissä oli valmentajan tekemää ohjelmaa.

400 m verr

2x4x100m  (100m vu kovaa, 100m vu verra - lepo 10s - 100m vu potkuja kovaa, 100m su verra), lepo 20s

100 verraa

2x100 m ru (50m kovaa – lepo 10s – 25m kovaa – lepo10s – 25m kovaa), lepo 20s

100 verraa

4x25m pu kovaa  lepo10s

200 verraa

5x 25m  startilla

400m verraa pulliksilla 

Hetkellisesti treeni tuntui kovalta, kun koetti pysyä nuorison perässä. Jollakin tavoin pystyin räpiköimään 25 m aivan edellisen peesissä, mutta en yhtään pidemmälle. Perhosissa oli pakko antaa periksi 50 m jälkeen ja vaihtaa lajia. En olisi enää mitenkään pystynyt uimaan kolmatta 25 m perhosta kovaa. Katsotaan miten kroppa reagoi huomenna. Tuntuuko lihaksissa nuo vedot?

Edelliset kaksi talvea olen käynyt uimassa n kerran viikossa. Ensimmäisen talven olin naapurikylän uimaseurassa, jolloin treenikaverin kanssa toisinaan uintiin kimpassa. Viime talvena sain kovaa vastusta HelTrin porukassa Pirkkolassa sekä hyvää valmennusta keskittyen vapaauintiin. HelTrin uintitreenit alkoivat jäädä väliin vuoden vaihteessa työkuvioiden muuttuessa. Osa syy oli, että ryhmän koon kasvaessa myös tasoerot kasvoivat. Viime kevään ja nyt alkusyksyn uinnit olen tehnyt itsenäisesti. Tuossa taustaa sille, etten oikeasti ole uinut kovinkaan vauhtipitoisia treenejä enkä muita lajeja kuin vaparia. Kaikissa lajeissa pääsen eteenpäin, mutta vauhti ei ole hirmuinen eikä tekniikka puhdas. Illan treeniin olin siinä mielessä tyytyväinen, että jouduin uimaan kovaa. Eikä minun tarvinnut ohitella, kunhan koetin pysyä peesissä ;). 

Mielenkiintoista oli huomata, että jotkut asiat eivät muutu. Viereisellä radalla oli kylän toisen uimaseuran masters -ryhmä, joka koostuu oikeasti masters -ikäisistä uimareista. Ja mikä siis ei ole muuttunut? Se, että olen itse vuosina 2002-2003 (jos oikein muistat vuodet) ollut uimassa tuossa ryhmässä. Edelleen pystyin tunnistamaan muutamia tuttuja kasvoja. Ihailtavan pitkään he ovat jaksaneet treenata yhdessä!

Tuttu kasvo oli myös se nainen, joka on aloittanut uintiuransa uudelleen. Kasvot tunnistin vuosien takaa, en vaan osannut mitenkään yhdistää kasvoja nimeen enkä määrättyyn tilanteeseen. Hän osasi kertoa, että olen aikaisemmin ollut seuran jäsenenä ja, että olen vaikuttanut Vantaalla. Vantaa sekoitti koko pakan. En ole asunnut tuolla yli kahteenkymmeneen vuoteen! Treenin loppupuolella hän päästi mut pinteestä kertomalla tyttönimensä. Ja palikat loksahtivat kohdilleen!  Kauan aikaa sitten, ennen pahinta murkkuikääni, olemme uineet jossain kilpailussa samassa lähdössä. Tuohon aikaa hän oli yksi suomen parhaimpia naisuimareita. Emme ole koskaan uineet samassa ikäsarjassa, mutta tuon startin muistan elävästi. Kaksi ikäsarjaa oli yhdistetty samaan starttiin. Matka oli 400m Vu. Jokaisella vedolla jäin jälkeen :(.  Tuolloin katsoin häntä ihailevasti, nyt treenataan samalla radalla.

Perhoskakku isänpäiväksi

Viikon loppupuolella yksi juoksutreeneistä lähti pk-alakynnykseltä nousevasta vk-yläkynnykselle. Oma asenne oli jälleen ”kohdillaan”. Henkisesti valmistauduin siihen, ettei vk-yläkynnyksellä juokseminen tule onnistumaan. Elokuun jälkeen olen tehnyt ainoastaan pk1-tason treenejä. Toki muutamia lyhyitä vetoja on välillä ollut, mutta vaihtelevista syitä johtuen tämä oli ensimmäinen vk-alueen treeni, vaikka lyhyt sellainen. Posiitivinen yllätys oli, että juoksu onnistui korkeammilla sykkeillä ilman hankaluuksia. Vaikeimmaksi osuudeksi osoittautuivat ensimmäiset osuudet.  Jatkuvasti sykkeet meinasivat nousta, kuten ka sykkeet näyttävät: 118 – 135 – 143 – 148 – 150 – 153 – 158 – 163 – 169 – 175 - 158. Tavoitteena oli nostaa sykkeitä 5 pykälällä 50 min aikana, mutta kuten huomaa alussa sykkeet nousivat huomattavasti nopeammin. Negatiivista oli huomata, että vauhti on laskenut heinäkuun puolesta välistä.  Huomioitavaa on, ettei maksimisykkeeni ole 220 miinus oma ikä, vaan se on n 190.

Lauantaipäivä kului laiskotellen ja shoppailun merkeissä tyttären kanssa. Illalla sain itsestäni niskalenkkiotteen ja lähdin melko myöhään treemaan, jonka vuoksi uinti vaihtui salitreeniksi. Lopulta kuitenkin juoksin 45 min (tosin vedot jäivät väliin, kun en tarkistanut mitä ohjelmassa olisi ollut). Lisäksi kävin salilla tekemässä ylävartalotreeniä 30 min, jonka jälkeen hölköttelin 15 min.

Sunnuntaiaamuna tein täytekakun! En ole moista tehnyt pariin vuoteen. Idea lähti siitä, että tytär omien synttäreitensä jälkeen ilmoitti, että olisi halunnut minun tehneen perhoskakun. Asia jäi harmittamaan. Kun hän pyysi perhoskakkua isänpäiväksi, niin eipä siinä muu auttanut kuin tehdä sellainen. Harmi, etten huomannut ottaa valokuvaa kakusta. Ei sillä, että olisi ollut hieno, mutta hymyillyttää kun teini haluaa vielä tuollaisen kakun. Kakku maistui niin tyttärella kuin isällä ja vaarillekin. Kannatti siis tehdä, sillä sain monen ihmisen hyvälle mielelle.

Isänpäivä muuttui aamupalan jälkeen minuuttiaikatauluksi. Kullakin oli tärkeitä asioita, joita tuli ottaa huomioon. Pienten säätelyiden jälkeen onnistuimme sovittamaan kuuden ihmisen aikataulut ja toiveet yhteen. Ehdimme nauttimaan omasta perinteisestä isänpäiväaamusta, käymään vaarilla ja mummolla, tytär ehti tapaamaan poikaystäväänsä, mies ehti käymään salilla ja kahvilla äitinsä luona.

 

Illalla ehdin mainiosti käymään naapuri kylän salilla. Kolmas tason spinde oli haasteellinen, jos se olisi tehnyt ohjaajan ohjeiden mukaisesti. Itse sovelsin tuntia itselleni paremmin soveltuvaksi ja tunnista tuli vk-treeni. Ei ehkä aivan sitä mitä olisi pitänyt olla ohjelman mukaan eikä tainnut olla intervallikaan kuten tuntikuvauksen perusteella olisi pitänyt olla. Lisäksi tunnin olisi pitänyt olla 55 min, mutta ohjaaja pitikin ainoastaan 45 min. Eipä tuo minua suuremmin haitannut. Oma treeni jatkui juoksumatolla 45 min ajan. Juoksumaton hyvä puoli on vauhdin tasaisuus. Tavoitteena oli rauhallinen pk-juoksu. Sykemittarin mukaan treenistä tuli tavoitteen mukainen: ka-syke oli 139 ja max 144. Mutta jos jokin on tylsää, niin se on juoksumatolla juokseminen.

Tunteen purkausta ja teippiä

Viime viikko vierähti töissä ja työn täyteinen viikko päättyi muuttopuuhissa. Itse en ole muuttamassa, mutta treenikaverini perheineen muutti takaisin upeasti remontoituun kotiinsa. Olisin kyllä oikeasti ehtinyt lauantaina jonkin treenin vetämään, mutta lauantaiaamuista on muodostunut se hetki, jolloin rauhassa saa nauttia aamupalan lukien – milloin mitäkin.  Päivä venähti melko pitkälle iltaan eikä pimeys millään tavalla edes auttanut saamaa itseäni lenkille. 

Sunnuntaina olimme sopineet muuttopuuhat vasta iltapäiväksi. Joten lauantaista viisastuneena, en edes harkinut lenkin jättämistä iltaan. Tavoitteena oli kevyt pitkähkö lenkki. Ajallisesti pitkähkön lenkin teinkin, mutta sykkeet eivät olleet balanssissa nopeuden kanssa. Ylämäet kävelin pitääkseni sykkeet aisoissa. Siitä huolimatta 10-15 pykälää liian korkeat. Muutenkin juoksu tuntui pakonomaiselta muutamaa kilometriä lukuun ottamatta.  

Kulunut viikko alkoi tunnin uinnilla Mäkelänrinteessä. Jos Talenttia tai Idolsia katsellessaan on välillä ihmetellyt ihmisten mielikuvia omista taidoistaan, niin kyllä sitä taas altaan reunalla mietti, että miten ihmiset arvioivat omat taitonsa. En halua olla julma, enkä missään nimessä sano olevani nopea uimari, mutta jos rata on merkattu NOPEILLE UIMAREILLA, niin minkä vuoksi sinne tulee selkeästi kuntouimareja, joiden vauhti on oikeasti hidas. Määrittelen hitaan vauhdin näin: jos ilman potkuja ohitan ilman suurempaa ponnistusta tai laudan kanssa potkiessa pysyn perässä, niin kyseinen henkilö todennäköisesti ui samaa vauhtia kuin viereisellä radalla olevat kuntouimarit.  Nopeille uimareille on kuitenkin ainoastaan yksi rata varattu. Hitaus ei ole synti ja ihanaa kun ihmiset pitävtät huolta itsestään. Mutta peruskohteliaisuutta voisi viljellä altaassa. Jos hiihdät ladulla, todennäköisesti annat tilaa takana tulevalle nopeammalle hiihtäjälle. Liikenteessä tuskin Fiat 127 lähdet liikennevaloista ottaa skabaa BMW:n kanssa. Minkä vuoksi altaassa ei ole vastaavaa etikettiä? Siellä toimitaan melko villisti. Ei kiinnitetä huomiota kanssa uimareiden vauhtiin, päädystä lähdetään suoraan käännöstä tekevän eteen jne. Hyvä puoli tietenkin tuossa on, että tulee tehtyä luonnollisesti vauhtiharjoittelua sekä harjoiteltua kimppauintia, jota taas tarvitaan kesällä avovedessä. Tulipahan vuodatusta kerrallaan! Edellä olevan teksti saa varmasti tunteet heräämään, jopa kuohahtamaan, mutta sen riskin otin.

 

Tiistaina tuli vauhtiharjoittelu suoritettua lähtemällä aivan liian myöhään salille. Sain todella juosta pari kilsaa, jotta ehdin coretunnille. Huh! Ehdin nipin napin. Tunnin jälkeen hölköttelin kiertolenkin kautta kotiin. Sykkeet pysyivät oikealla tasolla, mutta edelleen juoksu tökki. Jaloissa ei tuntunut olevan puhtia, tuntui väkisin vääntämiseltä. 

Yhteistreenit ovat käynnistyneet ja senpä vuoksi käänsin auton nokan kohti Pajulahtea keskiviikkona. Tiistai-iltana lämpömittari näytti lähes +10 astetta, keskiviikkoiltana mittari näytti -3 astetta Pajulahdessa. Kylmä sää yllätti. Tiistaina oli liikaa vaatetta päällä, niin keskiviikkona sitten oli aivan liian vähän. Harvoin palelen, mutta keskiviikkona kylmyys iski tekniikkaharjoituksissa. Taisin keskittyä enemmänkin palelemiseen kuin tekniikan harjoitteluun. Palelin vielä altaassakin. 

Valmentaja oli hankkinut veden kestävän kameran, joten hän pääsi kuvaamaan uintitekniikkaa veden alta. Edellisen kerran ollessamme Pajulahdessa kuuntelin kuinka hän neuvoi erästä triathlonista käsivedon tekniikan kanssa, demonstroiden liikettä pallon kanssa. Tuolloin itse hiffasin mistä on kyse. Vanhasta pois oppiminen ei ole helppoa, mutta ilmeisesti olen onnistunut itsenäisesti osittain korjaamaan tekniikkaa. Hidastetusta, kuva ruutu kerrallaan, näki selkeästi miten käsiveto kulkee vedessä sekä millainen on vartalon asento. Tällä kertaa uintini näytti uimiselta eikä pomppimiselta. Edelleen kyynärpää tipahtaa, varsinkin hengittäessä, joten parantamista löytyy vielä. 

Treenin päätteeksi valmentaja teippasi oikean jalkani. Kuljen siis pitkissä housuissa niin kauan kuin teippi pysyy pohkeessa. Aniliininpunainen teippi pohkeessa saattaisi herättää hilpeyttä työpaikalla kanssa ihmisten keskuudessa.