18.4.2014

Pitkäperjantain pitkä treeni

Tälle päivällä olin sopinut yhden valmennettavani kanssa yhteistreenin. Ohjelmassa oli Sääksin kisareitin läpikäynti  pyörällä ja juosten. Siispä kävimme pyörittämässä kampiakselia yhden kierroksen verran, jonka päälle juoksimme perusmatkan juoksureitin mukavan rennosti keskustellen valmennettavalle esille nousseista asioista.

Yhteistreenin jälkeen kävimme läpi muutamia venytysliikkeitä Sääksin parkkipaikalla, jonka jälkeen tein oman treenin hiukan mukaillen. 40km pyöräilyä, joka sisälsi vauhtia ja voimaa - myötätuulta ja suoraa vastatuulta.

Pyörälenkkini kulki Nukarin kautta. Täällä on koski, jonka olen usein ohittanut joka kerta miettien, että tästä pitäisi saada kuva. Koska tänään olin yksin ja siellä oli vielä jäätäkin, niin päätin pysähtyä ottamaan kuvan:

Suora vastatuuli hidasti vauhdin täysin etanavauhdiksi. No hyvä puoli tuossa vauhdissa oli, että ehdin näkemään tienpientareella olevat sinivuokot. Ei kun käännös ja ottamaan kuva kuinka huhtikuussa sinivuokot kukkivat:


Pyörälenkin jälkeen kävin juoksemassa jalat auki. Tai niin ohjelmassa luki: 15-20 min juoksua avaamaan jalat. Juoksin 3.2 km ka-vauhdin ollessa 5.20km/h. Ei mikään huono ka-vauhti mun juoksuksi.

Molemmat tossut tuli testattu tänään. Neonvihreä nauhaisilla 10km ja toisilla tuo 3.2km. Ei valittamista. Kevyet ovat ja noilla vaaleanpunaisilla tossuilla juoksu tuntui lähes samalta kuin paljasjalkakengillä. Ainakin mun mielestä.

Jälkeenpäin harmittaa, etten juossut 5km. Ainoa syy oli aika. Mutta eipä tuo olisi montaa minuuttia kuitenkaan vienyt ottaen huomioon koko treenin pituuden.

Treenin jälkeen palautumiseen Herbalifen suklaapirtelöä sekä Sääksin kylmää vettä. Uimassa en käynyt, mutta pohkeet saivat kunnollisen kylmähoidon.



Pitkäperjantain loppupäivään/iltaan onkin sitten mahtunut hyvää ruokaa, elokuvaa ja Italialaista punaviiniä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)