Kuunvaihde

Kauden ensimmäinen kisa on viikon päästä ja jälleen tuntuu samalta kuin vuosi sitten. Joko nyt? Olenko valmis? Samaa jännitystä kuin aikoinaan tenteissä. Erään opiskelun viimeisen tentin suoritin muita myöhemmin, kun en uskaltanut osallistua tentiin pelkäessäni täydellistä epäonnistumista. Tenttiin menin kuukautta myöhemmän ja kiitettävällä arvosanalla taisin päästä tentistä lävitse. Nyt on tuota samaa fiilistä. Voisiko osallistumisen peruuttaa? Mä en ole valmis enkä missään nimessä sprintteri. En ole koskaan ollutkaan.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että lauantain uintitreeni meni täysin mönkään. En kyllä ole mitenkään yllättynyt asiasta, sillä melko vähän on tullut uitua alkukevään kaatumisen jälkeen. Viikkoja meni ennen kuin olkapää oikeasti kesti kovaa uintia. Vaikka olkapää on kestänyt kovaa uintia jo hyvän tovin, niin uimaseuran treeneihin olen mennyt. Rimakauhua, ei muuta.

Mutta takaisin lauantaina treeniin. Puku ahdisti jo alkumetreillä ja taisin sitten lähteä ensimmäiseen vetoon kaasu pohjassa. Ja tuohan ei tiennyt hyvää. Tuntui niin p* pahalta eikä toinen vetokaan tuntunut sen paremmalta. Kolmatta en uskaltanut ottaa, vaikka ohjelmassa niin lukikin. Pelkäsin, etten jaksa tehdä treeniä loppuun, sillä niin pahalta koko uinti tuntui. Verra rannalle ja parkkipaikalle, jossa pyöräni jo odottikin. Olisi ollut hyvä sauma tehdä kunnon vaihtoharjoitus, mutta kaikki tökki. Puku ei lähtenyt kunnolla jaloista, jalat aivan hiekkaset..... joo, että sellainen vaihto.

Treenikaveri lähti pitämään mulle taas vauhtia pyöräilyyn. Ennen treeniä olin sanonut, että vk-vetoja ja sellaisia sain. Treenin jälkeen tarkistin, että piti mennä kisavauhtia. Mentiin kenties hiukan kovempaa kuin kisavauhtia - ainakin tasaisella. Ensimmäisen vedon aikana ajattelin, että täähän kulkee kevyesti. Toisessa vedossa palasin maan pinnalle. Vauhtikestävyys ei siis ole vielä kohdillaan.

Juoksu. Kuinka kauan tulee harjoitella juoksua, jotta osaa tunnistaa oman vauhdin? Pajulahden treenikisan perusteella määrittelin kisavauhtini ja tästä tuli sitten vetojen minimivauhti. Lähdin liian kovaa ensimmäiseen vetoon. Meno tuntui helpolta. Treenikaveri totesi, että hyvältä näyttää ja jos vauhti hidastuu määriteltyyn minivauhtiin hän kyllä kertoo sen, muuten saan mennä sitä vauhtia kuin haluan. Kyllä sitä tsemppaamista pari kertaa tarvittiin. Toinen veto meni sitten ihan huippuaikaan, mutta maksoi korkojen kera seuraavassa vedossa.

Tasainen kisavauhti olisi kiva oppia, jotta voimat jakautuisivat koko matkalle. Viimeisen vedon lopussa teki mieli luovuttaa. En jaksaisi, mutta kuulemma matkaa oli vielä näkyvän nyppylän päälle. Ei, mä en jaksa! Haluan kävellä tai hidastaa selkeästi! Tätä viimeistä nousua hän tahditti taputuksin ja mä olin niin valmis luovuttamaan. Yksin olisin kävellyt sen pienen pienen nousun. Onneksi en kävellyt vaikka pahalta tuntui. Eikä edelleenkään menty minimivauhdin alle. Mä niin toivon näiden treenien olevan kehittäviä ajan kanssa, jotten täysin turhaa rääkkää itseäni.

Muuten viikkon mahtui pari avovesiuintia, joista toinen meni neuvoessani uusia triathleettejä avovesiuintiin. Lisäksi lihaskuntoa metsäpolulla, pyöräilytreeni sekä yksi pyöräily-juoksuyhdistelmätreeni. Yksi uintitreeni jäi väliin hydrospinning -tunnin vuoksi. Mut oli haastettu hydrospinninkiin työkaverin toimesta. Enhän mä voi tuollaisesta kieltäytyä. Ihan ok tunti, mutta en jäänyt koukkuun. Alustavasti olin ajattellut tekeväni uintitreenin spinningin jälkeen, mutta tulin toisiin aatoksiin ja vaihdoin treenin porealtaaseen ja höyrysaunaan. Ei ihme, jos uinti ei kulje, kun keksin hyviä syitä jättää niitä väliin.

Kesäaamun parhautta; proteiinipirtelö tuoreesta ananaksesta ja hunajamelonista kera maitokahvin. Nautitaan pihalla ilman kiirettä.