Erinomaisen
treeniviikon kruunasi sunnuntain kevyt juoksulenkki. Vaikka alku oli hiukan
takkuista ja menin melko hitaasti, niin 40 min jälkeen tämäkin dieselkone
heräsi. Seuraava tunti meni mainiosti.
Juoksu oli kevyttä ja sykkeet selkeästi PK 1-tasolla. Huolimatta alun vaiteliaasta menosta, on vauhti kasvanut hiukan
yli 1.5 km/tuntia kahden vuoden aikana. Olen todella tyytyväinen. Takana oli kuitenkin
melko rankka treeniviikko eikä ikää ole mitenkään puolellani.
Viikon kovimmat
treenit osuivat tiistain spindeen, jossa tunnin vetäjä sai minut ylittämään
itseni. Hänen tuntinsa poikkeavat muiden vetäjien tunneista. Hän kiertää salia,
tarkkailee sykkeitä ja käyn kannustamassa. Tällainen valmentajamainen tyyli
sopii minulle oikein hyvin.
Torstaina oli nousevavauhtinen juoksu, jota
jännitin jo etukäteen. Kun ohjelmassa lukee VK II tai anaerobinen kynnys, alan
epäilemään omaa kuntoani ja kykyäni liikkua noilla sykealueilla. Kuitenkin
juoksu meni täysin ohjelman mukaan eikä missään vaiheessa tuntunut liian haastavalta. Juoksun
jälkeen olo oli melko voittajamainen.
Kolmas kova
treeni tuli lauantaista. Lauantaiaamuna kello 8:20 auto oli pakattu treenikassilla
ja pyörällä. Naapuri hiukan ihmetteli mihin oikein olen menossa ja totesi ilman
olevan viileän puoleinen pyöräillä? Valaisin, että olen menossa sisätiloihin
opettelemaan tekniikkaa.
Tein erilaisia tekniikkaharjoitteita, osa erilaisia
kuin edellisellä kerralla. Mutta edelleen keskitytään takareisiin. Ne ovat niin
onnettoman voimattomat! Yllätyksekseni sain positiivista palautetta. Oikea ajoasentoni
alkaa löytyä, omaan hyvän lihaskoordinaation ja viimeiseksi, että kyllä tästä
vielä saadaan aikaiseksi pyöräilyä. 75
min meni huomaamatta ja oli aika pakata auto. Tällä kertaa suuntana Mäntsälä. Olimme treenikaverin sopineet treffit Mäntsälään, josta jatkaisimme matkaa yhdellä autolla kohti Lahtea.
Seuran spindessä sain nostettua
sykkeitä aivan niin kuin oli tarkoitus.Tuntui niin hyvältä kyetä toisen tunnin
loppupuolella nostamaan sykkeet lähellä anaerobista kynnystä. Pari edellistä kertaa on mennyt pinnestellen enkä ole pystynyt nostamaan sykkeitä yli aerobisen kynnyksen. Lauantaina lihaksissa riitti
hyvin energiaa, mutta yli kolmen tunnin pyörittämisen jälkeen jaloissa kyllä tuntui
päivän treeni.
Tällaisen treeniviikon
jälkeen kevyt viikko tulee tarpeeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.
Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)