Olipa ihana päästä eilen ulos ja kevyesti hölkkäämään. En millään malttanut kääntyä kotiapäin. Matkan pituutta en tiedä, kun tietoisesti jätin GPS:n kotiin ja pidin sykkeitä silmällä. Tavoite oli pitää syketaso PK 1:llä eli todella matalalla. Edes ylämäissä en
antanut sykkeiden nousta aerobiselle kynnykselle. Todellista
kestävyysharjoittelua. Pari tuntia meni mukavasti ulkoillessa.
Jotta mulla ei olisi vapaa-ajan ongelmia, niin treenaamisen lisäksi opiskelen työn ohessa. Viime syksy meni kuitenkin painiessa uusien työtehtävien parissa ja jäin hiukan jälkeen opiskeluissani. Imeisesti en kuitenkaan ole ainoa, sillä eilen opintokoordinaatorilta tuli muistutusviestiä yhteisesti kaikille: "Rästitehtävät olisi suoritettava pois ennen seuraavia lähipäiviä". Helpottava tieto etten ole ainoa, joka painiskelee ajanpuutteen kanssa. Onneksi ei ole montaa tehtävää rästissä. Yksi pakollinen tehtäväkokonaisuus sekä yksi vapaaehtoinen
tehtävä tekemättä. Kuinka ollakaan, tuo vapaaehtoinen on huomattavasti
kiinnostavampi.
Tänään menen käymään seuran uintitreeneissä, johon olemme saaneet kokeneen uintivalmentajan. Kiitos aktiiviselle henkilölle, joka onnistui järjestämään valmentajan paikalla ja tarpeeksi osallistujia valmennukseen. Mielenkiintoista nähdä millainen ryhmä meitä on kasassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.
Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)