Kuntoilija opettelee pyöräilytekniikkaa

Lauantaiaamulle olin sopinut tekniikkaharjoittelua klo 8:00. Jo sopiessa tuota aikaa, mainitsen sen olevan haasteellinen. Ja niinhän siinä kävi, että torkuin 9 min ja näin ollen myöhästyin saman verran sovitusta ajasta. Liikkeessä oli pimeää, ketään ei näkynyt. Epäilin a) itse olen muistanut ajan väärin b) hän olisi unohtanut c) hän olisi käynyt tasalta, mutta lähtenyt pois kun minua ei näkynyt. Liike kuitenkin avaa ovensa klo 9, joten päätin jäädä odottelemaan.

Puoli yhdeksän aikaa hän palasi. Hän oli ollut tasan klo 8 paikan päällä. Kun minua ei näkynyt, ei hän jäänyt minua odottelemaan. Puoli yhdeksän maissa valot syttyivät ja päästiin itse asiaan.  Pyörä trainerille ja nainen pyörän päälle.

Ja korjattavaa alkoi löytyä: takareidet eivät tee juuri mitään. Tulevat vaan mukana. Voimakkaista etureisilihaksista ja pohkeista saan kaiken voiman polkemiseen. Pitäisi kyetä olla käyttämättä etureisilihaksia näissä harjoituksissa. Voi kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole takareiden ollessa voimaton. Poljen, mutta en pyöritä. Vasen polvi aukeaa, oikea meni oikeaan suuntaan, mutta ei täysin oikein. Kantapää nousee liikaa ja toinen kyynärpää on matalammalla kuin toinen.

Keski-ikäisenä kuntoliikkujana opettelen oikeaa pyöräilytekniikkaa. Painotan tarkoituksella sanaa kuntoliikkuja, sillä minusta on upeaa, että joku haluaa käyttää omaa aikaansa opastamalla normaalia keski-ikäistä naista, jolla ei todellakaan ole korkeat tavoitteet. 

Helppoa tästä ei tule, mutta uskon tekniikkavirheiden korjaamisen olevan mahdollista. Aikaa se vie. Kotona tulisi tehdä erilaisia harjoitteita 45 min per päivä. Nämä tulisi tehdä aina ennen treenejä, täysin levänneenä. Harjoitusohjelman sain suullisesti. Todella ärsyttäviä harjoitteita, jotka vaativat keskittymistä ja omaa rauhaa. Parasta olisi kun saisi itsestään niin paljon aikaisin, että aamuisin muiden lähdettyä, menisi pyörän päälle harjoittelemaan ennen kuin itse aloitan työni. 

Totta on sekin, että ilman oma-aloitteista harjoittelua kulutan omaa ja toisen arvokasta aikaa aivan turhaan. Mitään ei opi muutamalla kerralla, joten toistoja, toistoja ja toistoja. Tekniikkaharjoituksien lisäksi sain ohjeen takareiden treenaamiseen. Siihenkin tuli sama ohje; paljon toistoja kevyillä painoilla. 

Ilmoittautuessani triathlonkouluun syksyllä 2009, en olisi uskonut, että tulee päivä jolloin alan opettelemaan pyöräilytekniikkaa ammatti-ihmisen opastuksella. Tavoitteeni eivät olleet tuolloin, eivät nytkään sen ihmeellisemmät kuin hyvä olo, motiivi säännölliseen liikkumiseen ja pitää nivelrikon ongelmat kaukana painonhallinnalla, järkevällä ruokavaliolla ja liikunnalla. 

Vuonna 2009 olin jo heittänyt haaveet juoksemisesta. Tuolloin viiden kilometrin juokseminen sai kyyneleet silmiin kovien polvikipujen vuoksi. Moni asia on muuttunut muutaman vuoden aikana. Enkä kadu päiväkään päätöstäni osallistumisesta triathlonkouluun ja harrastuksen jatkamista valmentajan opastuksella.