Treenejä ja päätöksen tekemistä

Viikkoon on mahtunut jälleen monenlaista. Osa treeneistä ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, osa on mennyt aivan nappiin.

Lenkkipoluilla on tullut vietettyä useita tunteja, jopa yhden treenin aikana. Ilmat ovat suosineet lenkkeilyä ja kun ulos on päässyt, niin kotiin on tultu siinä vaiheessa kun oikeasti tuntuu, että on tehty jotain.  Myös Pajulahdessa on tullut käytyä kahdesti viikon aikana. Viime viikon keskiviikkona valmennusporukalla oli yhteistreenit, johon kuuluu juoksutekniikka, lihaskuntoa ja uintia. Meillä on hyvä porukka ja mielellään menee heidän kanssaan treenaamaan. Toinen kerta tuli tänään. Lahteen on perustettu triathlonseura ja sain kutsun tulla seuran ensimmäisiin yhteistreeneihin. Hiukan viime tippaan päätöksenteko jäi, mutta lähdin kuitenkin. Odotin siellä olevan lähes sama porukka kuin mitä valmennusporukka on, vaan eipä ollutkaan. Nyt miettimään kuinka moneen seuraan voi kerrallaan kuulua. 

Työrintamalla asiat ovat selkeytyneet. Täytyy sanoa, että pidän henkilöistä, joilla päätöksen tekeminen on mutkatonta ja suoraviivaista. Viime viikon tiistaina olimme sopineet tapaamisen rekrytoivan esimiehen kanssa. Valitettavasti asiat muuttuivat yllättäen eikä fyysistä palaveria voitu pitää. Mutta aina löytyy ratkaisu. Molemmat olimme auton ratissa, sillä itsekin olin jo matkalla kotia kohti erään palaverin jälkeen. Siispä nappikuuloke korvaan ja matka jatkui turvallisesti vastaillen tarkentaviin kysymykseen. Kyseessä oli haastattelun toinen kierros. Puhelin päätteeksi hän totesi, että eiköhän me voida oikaista prosessia ja hän selvittää muutaman asian HR:n kanssa ennen kuin laittaa soppariluonnoksen sähköpostilla mulle tutustuttavaksi. Kovasti odotin sähköpostia jo keskiviikkona, mutta sain tekstarin, jossa ilmoitettiin sopparin lähtevän torstaina. Koko torstainpäivän olin kuin kissa kuumalla katolla. Kärsimätön! Työpäivän päätteeksi sain luonnoksen. Muutamia tarkentavia kysymyksiä lähti vielä illalla tältä suunnalta. Myöhään torstai-iltana hyväksyin ehdotuksen. Perjantai-iltapäivällä olin jo allekirjoittamassa uutta työsopimusta. Ennen klo 16 piti tehdä vielä yksi soitto ja laittaa kaksi sähköpostia: irtisanoa työsuhde suullisesti ja kirjallisesti sekä ilmoittaa eräälle taholle: kiitos, mutta en aloitakaan heidän yksikössään maanantaina.

Aika kierroksilla olin käynyt, sillä edellisten jälkeen väsymys iski. Ei mikään pieni vaan totaalinen uupumus. Ei mitään puhetta kuntopiireistä ja sateessa juoksemisesta. Kotiin päästyä käperryin lämpimiin vaatteisiin ja villashaalin sisään. 

Lauantain treenitkin menivät ohitse. Hyvin olisin ehtinyt, jos olisin tiennyt neidin pikaisen asian vievän kaksi tuntia! Lopuksi hän tajusi aikataulunsa olevan niin kuralla, ettei hän ehtisikään lähtemään kanssamme syömään ja elokuviin. Kävimme kolmistaan juhlistamassa sunnuntain isänpäivää. Kotiin päästiin sen verran myöhään, ettei juoksu enää tuntunut järkevältä vaihtoehdolta.

Sunnuntaiaamu meni perinteisin menoin muistaen lasten isää.  Rauhaisa ja rento aamu, mitä nyt täysi-ikäinen neiti tekstaili terminaalista bileristeilyn jälkeen. Lupauduin hakemaan hänet juna-asemalta. Ah, näitä nuoria!

Kun kahden päivän treenit olivat menneet mönkään tein päätöksen tehdä kunnon pitkän treenin juhlallisuuksien ja velvollisuuksien jälkeen. Neiti saatu kotiin ja perhe ruokittu hiukan juhlallisemmin kuin normaali sunnuntaina laitoin treenikamat päälle ja menox; kahden tunnin lenkki, salille ja juosten kotiin. Lähes neljän tunnin treeni tuosta tuli ja saapuessani kotiin oli sauna mukavan lämmin.