Vastoinkäymisten viiikko

Jos viikko voi olla hankala, niin tämä viikko on sitä ollut. Meno on ollut tahmeaa eikä oikein ole saanut itseään liikkeelle toivomalla tavalla. Suuhun on mennyt vähän sitä sun tätä. Kenties tämä pimeys epäsäännöllisen rytmin kanssa eivät sovi yhteen.

Ensimmäinen takapakki treeneihin tuli torstaina. Luin kirjaa ja nukkumatti heitti kesken lukemisen unihiekkaa silmiini. Heräsin siihen, kun mies tuli töistä kotiin. Ei mitään saumaa ehtiä uintitreeneihin. Harmitti, mutta en myöskään korvannut seuran uintiharjoitusta toisen seuran vapaalla uintiharjoitusvuorolla.  Jotenkin sohva ja töllö voittivat. Telkkarin katselu voi toisinaan ollut niin koukuttavaa ja passivoivaa.  Mulle voisi sopia elämä ilman telkkaria.

Huijasin itseäni ajatuksella päästä seuraavana aamuna uimaan. Pakkasin kaikki tavarat valmiiksi edellisenä iltana. Aamulla kuitenkin väsytti ja sänky voitti altaan. Perjantain treenitkin oli hilkulla jäädä väliin. Koko kroppa oli jotenkin raskas ja meno tahmeaa. Ajatuksissa ajoin liittymän ohitse. Olin vähällä kääntää auton nokan kohti kotia. Lyhyt ajolenkki ja päätin lähteä ainakin juoksemaan. Nipin napin ehdin juosta 30 min ennen kuntopiiriä. Tiesin myöhästyväni muutaman min kuntopiiristä, mutta olihan jo lämmitellyt lenkkipolulla, joten en kokenut tehneeni kovin suurta vääryyttä muita kohtaan. 

Hämmästyin nähdessäni porukan tekevän pitoja. Pakko tsekata mitä kello oli. Kyllä se oli vasta muutaman minuutin ylitse seitsemän. Ei niiden vielä pitäisi olla pidoissa! He olivatkin aloittaneet kuntopiirin pidoilla. Ehdin siis hyvin mukaan ja myös ”pidot paranevat” – osuuteen. Nyt alkavat pidot olla niin pitkiä, että mulla on tekemistä niiden kanssa. Vatsalihaksiin pitojen pitäisi kohdistua, mutta niitä tehdessä olkapäissä alkaa tuntua ikävältä. Vuorokautta myöhemmin on myönnettävä, että kyllä ne tuntuvat vatsalihaksissakin!

Ensi viikolla siirryn toiseen toimipisteeseen, joten perjantaina tyhjensin työhuoneeni. Taisi olla viimeinen työhuone työurani aikana. Tämäkin oli jo luksusta, sillä 90% porukasta työskentelevät avotoimistossa. Kaksi kassillista mappeja ja muuta tavaraa lähti mukanani. Ennen Oulunkylään siirtymistä oli käynyt kaupassa ostamassa viikonlopun ruuat. Onneksi on viileä, joten ruuat säilyvät autossa. Tavaraa siis aikalailla. Miten tämä liittyy hankalaan viikkoon ja mitä merkitystä tavara määrällä on kulkiessa autolla ovelta ovelle?

Kotiin matkaa noin kilometri ja auto sammui! Onneksi hoksasin välittömästi ajaa tie reunaan. Muutaman kerran yritin käynnistää autoa uudelleen, mutta ei mitään käynnistymisen merkkejä! Voi helkari! Auto tullut huollosta pari viikkoa sitten, huoltosopimus päättyi viikko sitten. Tähän mennessä auto toiminut kuin unelma ja nyt se jättää mut tielle! 

Mitä tehdä? Mies on risteilyllä, hänestä ei ole mitään apua. Soittaisinko treenikaverille? No ei hätä ole niin suuri ja toiseksi mitä hän voisi tehdä. Jos auto rikki, niin mitään sille ei voi tehdä pyhien aikana. Auto ei ole sakkopaikalla, kotiin matkaa noin kilometri, mulla juoksuvaatteet päällä. Voin siis juosta kotiin ja ottaa toisen auton vara-avaimet. 

Pikainen suihku, kuivat vaatteet päälle ja hakemaan vara-avaimet, mutta yllätykseni oli suuri huomatessa, että kyseessä onkin avaimen kuoret ja sisältä puuttuu itse avain.  Tästä vielä puhutaan myöhemmin, kunhan mies kotiutuu. Löydän jonkinlaisen, ehkä avaimeksi luettavan möhkäleen, mutta kokeilusta huolimatta sillä ei miehen auto avaudu vaikka kuinka valo vilkkuu möhkäleessä. Siis mitä tehdä! 

Tyttären auto karvanoppien kera nököttää pihalla. Etsimään siis kolmannen auton avaimia. Tytär ei ole kotona ja hänelle on ainakin yhdet avaimet mukana. Penkomaan kaappeja ja laatikoita, joihin mieheni laittaa tärkeiksi luokittelemansa tavarat. Löydän avaimia, mutta en tyttären autoon! 

Viimein etsintä on palkittu. Löydän avaimet. Vaniljan tuoksu tunkeutuu voimakkaasti sieraimiin ja kuuloaisti on vaarassa käynnistäessäni autoa. Stereon volyyminappula oli kirjaimellisesti väännetty kaakkoon. ”Amisautolla” hakemaan kauppaostoksia, läppäriä ja muita tavaroita. Onnekseni kyseessä oli lyhyt matka suhkot myöhäiseen ajankohtaan perjantai-iltana. 

Saatuani tavarat paikoilleen, treenikamat pesuun ja laittamaan itselleni iltapalaa näytti kello 22:30. Meinasin hetken, että kellot ovat vielä kesäajassa. 

Amisautolla hurjistelu jatkui lauantai-aamuna viedessäni nuorimman tyttären ratsastustunnille. Taas jouduin käymään kovaa keskustelua itseni kanssa, mennäkö juoksemaan aamusta vai ei. Juoksuvaatteet päällä astuin autoon. 

Lopulta tein hyvän, ohjelman mukaisen treenin. Juoksumaasto oli ihanan monipuolinen ja löysin jälleen uusia reittejä. Maasto vaihteli asfaltista ratsastuspolkujen kautta vaellusreiteille.  Loppumatkasta alkoi hiljalleen sataa lunta. Nautittava ja onnistunut treeni vaikka alussa epäilin kykyä nostaa sykkeitä vauhtikestävyys alueen yläpäähän. Tosin kovempaa en olisi kyennyt juoksemaan. Sykkeiden nosto sai aikaan luonnollisesti hengästymisen, joka ei välttämättä taas ollut täysin hyväksi yskästä lähes toipuneelle kurkulle. 

Iltapäiväähän tuo kello osoitti päästyämme kotiin hevostalleilta. Kotimatkalla noudettiin autonomistaja kyytiin.

Ennen tyttärien iltarientoja muistettiin vainajia viemällä kynttilöitä haudoille.  Toiselle hautausmaalle saavuimme kynttilämeren tervehtiessä pimenevässä illassa. Tälle kyseiselle hautausmaalle on haudattu molempien tyttärieni ystävät. Hautakivet ovat lähes vastakkain ja molemmat ovat liikenneonnettomuuden uhria. Miten turhia kuolemia kummatkin! Harvoin sitä liikuttuu ja pysähtyy niin kuin näiden nuorten neitien haudoilla. 

ps. Keskiviiikkona huonon kommunikoinnin vuoksi en päässyt osallistumaan kirjaesittelelyyn ja torstaina vasta kassalla huomasin lomakon unohtuneen JONNEKIN! Ensi viikko ei voi millään olla muuta kuin parempi!