No, se on koostunut trainertreenistä, uinnista ja räkätaudista.
Tällä viikolla treenit eivät siis ole menneet aivan suunnitelmien mukaan. Flunssa pirulainen on käynyt kolkuttelemassa ja kokeilemassa onneaan. Mähän en ole ollut kipeänä viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana kertaakaan, mutta nyt onnistuin saamaan perinteisen räkätaudin. Tauti on ollut siinä mielenkiintoinen, että se tulee päälle, lähtee pois ja tulee uudestaan. Parin päivän kiertotahdilla. Tiistaina olin aivan varma, että tässä sitten menee tämä viikko. Juoksu- ja uintitreenin jätin suosiolla väliin jääden kotiin parantelemaan itseäni. Iltaan mennessä olo oli normaali ja keskiviikkona ei ollut tietoakaan flunssasta.
Keskiviikkona tein erinomaisen treenin. Pyöräilyä, vähän juoksua ja keskivartalon tukilihaston etsimistä. Ei mitään tietoa mistään flunssasta. Olo oli erinomainen.
Keskiviikkoisin salilla on HyPyn triahtlonjaoston spindetunti, jota en ole päässyt hyödyntämään ollenkaan. Tunnit ovat raskaita eikä mulle ollut syksyllä mitään asiaa pyörän päälle, puhumattakaan raskaista spindetunneista. Tämän viikon keskiviikkoksi Veli-Matti Järveläinen oli sopinut spindetunnin vetäjän ja salin kanssa kuvaussessiosta. Senpä vuoksi löysin itseni itseni sekä trainerin ja pyöräni tuolta tunnilta. Vaikka trainerin päällä ei pysty tekemään aivan samanlaista treeniä kuin spindepyörän päälle, kun ei pääse nousemaan ylös, niin ei se eikä edes kuvauksen kohteena oleminen vaikeuttanut keskittymistäni itse treeniin.
Tässä parempi yleiskuva tilasta ja tilanteesta. Jostain syystä seurakaverit kaikkosivat viereltäni vaikka kuvaaja olisi halunnut heitä viereeni. Aika yksin sain polkea tuon tunnin.
Seuraava kuva on se, mitä kuvaaja haki. Onnistunut valoitus. Paikoillaan oleva pyörä, kuitenkin liike näkyy jaloista ja takakiekosta. Takakiekossa olevat heijastimet muodostavat yhtenäisen ympyrän. Taustalla muita treenaajia. Katulampuista tuleva valo muodostaa ikkunaruutujen muodot lattiaan.
Torstaina olo oli muuten hyvä, mutta reiteen veti. Pirun iskiasvaiva ei ole mihinkän hävinnyt :( sekä sormen nivelessä oli särkyä, joka oli jo alkanut keskiviikkona iltana spiden jälkeen. Meinasin ennen uintitreeniä mainita uintivalmentajalle, että jos mä vaikka siirtyisin hitaampien radalla tällä kertaa. En kuitenkaan maininnut vaan päätin kokeilla miten uinti sujuu. Jos jään jalkoihin siirryn viimeiseksi ja jos kerta kaikkiaan uinti alkaa tuntua vaivalloiselta siirryn viereiselle radalle.
Lämmittelyn setin potkut olivat melko tuskaisia, mutta pysyin kuitenkin vauhdissa mukana. Pääsetti olikin sitten 100m vetoja nousevilla tehoilla. Pieni paniikin omainen tunne levisi kropassa, kun kuulin valmentajan mainitsevan nimeni. Edellisellä viikolla meillä oli ollut myös nousevavauhtinen setti, joka ei mennyt valmentajan suunnitelmien mukaisesti. Vetovastuussa oleva henkilö ui liian kovaa ensimmäisen setin, joka sitten vaikutti negatiivisesti seuraaviin vetoihin. Nyt mä sain vastuulleni uida tasaisesti ensimmäisen osuuden. Tavoitevauhdin piti olla PK-vauhtista, viimeisissä tuon setin satasissa saisi syke nousta lähelle aerobistakynnystä. Tasaisesti pitäisi kuitenkin mennä. Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa vastuu ja uida mahdollisimman tasaisesti.
Itse en kellottanut, mutta valmentaja kellotti. Mutta siis itse en uinnin aikana tiennyt millä vauhdilla menin. Toki itse olen kellottanut uintejani välillä ja aavistelin vauhdin elovan jossain 1.40 -kohdilla, sillä meno tuntui helpolta ja pystyin keskittymään tekniikkaan sekä hyvään käsivedon pituuteen. Altaan reunalta kuulin kuitenkin välillä kommentteja vauhdin olevan tasaista. Saatuani oman osuuteni tehtyä, oli seuraavan osuuden aika. Seuraavissa satasissa vauhdin tulisi olla 1:20-1:25. Päässäni ääni huusi ja taisin kommentoidakin, ettenhän mä edes noin kovaa pysty uimaan. Tässä vaiheessa sain kuulla meidän vauhdin olleen edellisissä vedoissa noin 1:30 luokkaan. Yllätys oli melkoinen, sillä en ole missään vaiheessa kellottanut itselleni tuollaisia aikoja. Toki on huomioita, että kellottaessa itselleen uintiaikoja ei pääse yhtä tarkkoihin aikoihin kuin toisen kellottaessa altaan reunalta.
Eipä siinä sitten muuta kuin koettaa pysyä edellisen uimarin varpaiden tuntumassa. Hyvin mä siellä pysyin. Viimeisessä setissä sitten piti mennä kovaa. Taisi oma uinti mennä melkoiseksi räpiköinniksi. Näissä kovissa vedoissa vetovastuussa oli ryhmän kuopus, juuri uimarin uransa päättänyt nuori mies. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt. Hänen vauhtinsa oli kuulemma ollut 1:15. Me muut tultiin perässä tuota vauhtia hitaammin. En lähde arvuuttelemaan omaa aikaani. Sen tiedän, etten olisi kovempaa päässyt. Etenekään viimeisssä satasessa, vaikka siinä mielestäni tekniikka pysyi huomattavasti paremmin kasassa kuin edellisessä vedossa.
Uintitreenistä jäi todella hyvä mieli. Tähän mennessä olen lievästi jännittänyt treeneihin menemistä, sillä aloittaessani vuoden alussa tässä uintiryhmässä treenit olivat mulle todella kovia enkä aina ollut varma pystynkö uimaan treenin loppuun asti. Muutamassa kuukaudessa uintikuntoni on kuitenkin kohentunut ihan selvästi. Vielä kun saisi tämän kropan siihen kuntoon, että saisin treenattua useamman kuukauden ilman ensimmäistäkään kipua, poislukien lihaskivut.
Perjantaina sitten se räkätauti iski. Koska mulla oli koulutuspäivä, en voinut jäädä kotiin lepäämään. Koulutuspäivä meni silmät vuotaen, räkää niistäen ja litkien kuumaa teetä parin termospullon verran. Ei siis treenejä perjantaina, mutta osteopaatin luona kuitenkin kävin aukaisemassa reiden sidekudosta. Samalla selvisi, että oikeanpuoleinen keskimmäinen pakaralihas on niin heikko, ettei se anna tarpeeksi tukea. Sama tilanne on poikittaisen vatsalihaksen kanssa. Heikkous aiheuttaa ylimääräistä liikettä lantissa esim kävelessä ja juostessa. Ensi viikolla sitten fyssarin luokse.
Alla oleva kuva ei ole torstain uintitreeneistä, mutta kuvastaa varmaankin loistavasti torstain oloa omien vetojeni jälkeen. On uitu, mutta voimaa / energiaa on jatkaa treeniä.
