7.9.2013

Nivelrikko

Tarkoitukseni ei ole valittaa vaan päinvastoin rohkaista ihmisiä, joilla on samoja vaivoja pitämään itsestään erityisen hyvää huolta riittävällä ja monipuolisella ravinnolla, järkevällä liikunnalla ja riittävällä levolla.

Nivelrikko on itselleni - valitettavasti - jälleen ajankohtainen. Nyt se esiintyy särkynä sorminivelissä enkä ole täysin poissulkenut sitä mahdollisuutta, etteikö iskias ja kivut reiden etuyläpinnalla johtuisi juuri selän- ja lonkanseudun nivelrikosta. Tähän mennessä kivut ovat olleet hetkellisiä päivistä viikkoihin. Poikkeuksena polvikivut, joiden vuoksi olen joutunt käyttämään hissiä portaiden sijaan sekä luopumaan korkeista piikkikorkoisista kengistä.

Määrätyt niveleni ovat olleet aamuisin jäykkiä ja liikkeelle lähteminen on ollut hankalaa pitkän istumisen jälkeen. Lonkan seudulla ja reisien etupinnoilla on ärsyttävää kipua ja jäykkyyttä erityisesti noustessa tuolilta ylös ja hetken aikaa kävelen kuin iäkäs mummo. Onneksi en ole kärsinyt moneen vuoteen polviin kohdistuvasta kivusta portaikossa. Toisaalta tämä mahdollinen lonkkanivelperäinen kipu on täysin uutta. Se tuntuu pahiten reiden etupinnalla aivan nivustaipeen alapuolella, mutta itselläni se on  laaja-alaisempi ja säteilee reiden etu-, (erityisesti) ulko- ja takapinnalle.

Ikääntymisen myötä nivelrikkoa esiintyy lähes kaikilla. Pakko myöntää etten enää ole nuori, mutta mielestäni en ole vielä niin vanha, että pitäisi kärsiä nivelkivuista. Muita nivelrikon riskitekijöitä ovat mm. ylipaino, tupakointi, raskas ruumiillinen työ, niveliä raskaasti kuormittava urheilu, nivelten käyttämättömyys, nivelten vammat, perinnöllinen alttius, synnynnäiset viat ja virheasennot tai muut sairaudet, kuten diabetes. Itselläni on perinnöllinen alttius usemmassa sukupolvessa. Isoäiti ja tätini sairasti nivelrikkoa. Samoin äitini sairastaa.

Nivelrikon hoito muodostuu niveliä säästävien työ- ja elämäntapojen omaksumisesta, apuvälineiden käytöstä, lääkehoidosta, tekonivelleikkauksista ja liikunnasta. Lihasvoiman vahvistaminen sekä kuntokestävyyden lisääminen hidastavat nivelrikon etenemistä, sillä vahvat ja hyvin toimivat lihakset suojaavat niveliä. Lihasten heikentymisen myötä lihasten suojarefleksi huononee ja raajojen liikkeistä tulee hallitsemattomia. Sen myötä rustoon kohdistuu odottamattomia kuormituksia, ja se alkaa vaurioitua. Näin ollen vahvat ja hyvin toimivat lihakset suojaavat niveltä.

Sopiva nivelen kuormitus ei kuluta niveltä. Päinvastoin – kohtuullinen liikunta ja nivelen käyttö ovat nivelruston aineenvaihdunnan ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Jos nivelrikkoa sairastava on ylipainoinen, laihduttaminen on osa hoitoa. Liikakilot rasittavat eniten alaraajojen kantavia niveliä, lonkkia ja polvia. Tämä on yksi tärkeä syy minkä vuoksi olen kiinnostunut ravinnosta, sen merkityksestä hyvinvointiin ja tiedostan syyllistyväni "paasaamaan" aiheesta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että omalla toiminnallaan voi selkeästi parantaa oman elämänsä laatua ja jaksamistaan. Tulee ottaa vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan.

Nivelrikossa nivelruston soluväliaineen tuhoutuminen saa ylivallan rustoa korjaavista prosesseista. Sen seurauksena niveltä suojaava rustopinta rikkoutuu ja nivelrusto häviää nivelpinnoilta. Vaurioitunut rustokudos ei pysty uusiutumaan ennalleen toisin kuin esimerkiksi katkenneessa luussa. Kun rustopinta rikkoutuu, kapenee nivelrako ja vähitellen luun rakenteiden muutokset sekä niveltulehdus aiheuttavat nivelrikkokivun.

Lähde: Reumaliitto ja terveyskirjasto.fi

2 kommenttia:

  1. Tästä jutusta tuli mieleen mun silmät leikannu lekuri. Sillä oli noin nelikymppisenä iskeny nivelrikko ja lonkkaan sen myötä laitettiin tekonivel. Sen kanssa se on nyt muutaman Ironmanin vetäny :)

    Tsemppiä vaivoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kauramoottori! Onneksi lääketiede tulee tarvittaessa apuun. Vielä tässä vaiheessa toivon selviäväni ilman leikkauksia pitäen painon kurissa, huolehtimalla riittävästä lihaskunnosta ja syöden ravintorikasta ravintoa. Niin ja toisinaan vähän kipu- ja tulehduslääkkeittä.

      Multa on jo kertaalleen kielletty juoksu ja pyöräily ;) ja olenkin aina sanonut, että siinä vaiheessa kun enää en pysty harrastamaan juoksua ja pyöräily siirryn täysipainoisesti uintiin. Uinnissa tavoite on osallistua kisoihin vielä N70 ikäsarjassa ;).

      Tyttäreni vaan ovat kauhuissaan,että siinä vaiheessa kun he alkavat perustaa omia perheitään, heidän lapsensa eivät saa mummoa, joka leipoo pullaa ja vie puistoon vaan sen sijaan syöttää kasvisruokaa ja vie mukanaan omiin harrastuksiinsa.

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)