28.4.2013

Aamutreenit ja malttia maantiepyöräilyyn

Tänä aamuna heräsin varttia yli kahdeksan ja ennen kuin olin saanut aamupalan eteeni, kello oli jo yhdeksän. Ei siis aamutreenejä tänä sunnuntaina. Joka viikko mä lupaan itselleni lähteväni sunnuntaiaamun uintitreeneihin, mutta en mä vaan sinne pääse. Treenit alkavat klo 9 ja matka kotoonta hallille kestää autolla n 45 min. Käytännössä mun pitäisi herätä viimeistään puoli kahdeksalta sunnuntaisin, jos mielii ehtiä altaaseen klo yhdeksäksi.

Viime viikonloppu oli kuitenkin erilainen ja sain itseni molempina aamuina treenaamaan. Lauantaina olin ennen puolta kymmentä tekemässä juoksuverraa ennen tekniikka-ja lihaskuntotreeniä ja sunnuntaina klo kymmeneltä lähdettiin porukalla pyörälenkille.


Maantiepyöräilykausi on siis alkanut kohtuu hyvin. Tänä vuonna olen tehnyt tietoisen päätöksen, jota koko talven olen koettanut itselleni myös hokea - tänä vuonna pitkät pyörälenkit tehdään matalilla sykkeillä, joka tarkoittaa hidasta vauhtia. Ainakin alkukauden ajan.

Siis samaa metodia kuin juoksussa. Juoksutreeneissä mulla ei ole vauhtimittareita, ainoastaan sykemittari. Sama käytäntö pitäisi varmaankin ottaa pyöräilyyn. Mulla on nimittäin paha tapa lähteä kiitämään kuin pieni eläin pyörän kanssa ja todeta hetkeä myöhemmin, etteivät jalat toimi, vauhti tippuu ja kaikki on raskasta. Juosten ja uiden osaan mennä rauhallisesti ja kasvattaa vauhtia loppua kohden, mutta pyörän kanssa menee aina päinvastoin. Mopo karkaa käsistä.

Senpä vuoksi tavoitteenani on mennä pk-pyörälenkit oikeasti pk-alueella, unohtaa se hemmetin vauhti. Jos kerran juoksuvauhti on kasvanut samalla metodilla, niin miksi ei myös pyöräilyvauhti nousisi samalla tavalla. Tämän kevään ja kesän lupaukseni on tehdä pitkät pyörälenkit kevyesti ja lyhyeisiin yhdistää voimaa ja vk:ta. Tähän mennessä voima/vk-pyöräilytreenit ovat kaatuneet omaan laiskuteen ja saamattomuuteen tai epävarmuuteen omasta jaksamisesta. Jos vaikka tänä vuonna luottaisin enemmän omiin jalkoihini. Epävarmuuden taustalla piilee se Mörkö - ne kovat polvikivut ja mahdollisesti uusiutava rasitusvamma, joka estää myös juoksemisen.

Viime kesänä osallistuin Kjellen treeniryhmään tavoitteena Joroisten jälkeen toteuttaa hänen treeniohjelmiaan pyöräilyyn. Kesän ajan osallistuin yhteistreeneihin, mutta itse treenaaminen keskittyi 100% triathlontreeniin vielä Joroistenkin jälkeen muuttaessani kisasuunnitelmia. Joroistan jälkeen oli tarkoitus siis keskittyä Tour de Helsinkiin eikä Kuopion perusmatkaan. Näin ollen Kjellin treeniohjelma jäi toteuttamatta. Nyt olen kaivanut sähköpostien ja koneen syövereistä käsiini viime kesäkuun puolessa välissä saadut treeniohjelmat vaikka luonnollisestikkaan en täysin pysty niitä toteuttamaan, mutta soveltaen kylläkin. Katsotaan nyt miten hyvin pystyn pitämään omat lupaukseni ;).

Lauantain yhdistelmätreenin jälkeen palautusta mielelle ja jaloille:

ja vähän ravintoakin:


2 kommenttia:

  1. Sullepa on haaste mun blogissa :) Näyttäis olevan eri kuin mihin sut on just haastettu :) Onneksi !

    VastaaPoista
  2. Samanlainen haaste tuli mulle tuossa joku aika sitten, jolloin paljastin itsestäni 11 asiaa. http://xtri.blogspot.fi/2013/04/haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)